Aikamatkustamisen salaisuus - Anup Henrikki

Onko ajassa liikkuminen unelmaa?

Lähdetään tutkimaan tätä mysteeriota ihan alusta, eli mistä on kysymys?

Aika on suhteellista, ainakin fyysisessä universumissamme.

Maapalloa kiertävällä kansainvälisellä avaruusasemalla aika kuluu joitakin mikrosekunteja nopeammin kuin maassa. Tästä syystä siellä pidemmän aikaa oleskelevien astronauttien kehot vanhenevat vuodessa pari sekuntia hitaammin kuin maassa. Tähän vaikuttaa mm. painovoimattomuus sekä avaruusaseman nopeus. Tämä 7,66 km/sekunti on kuitenkin hyvin kaukana valon nopeudesta, joka on 299 792 km/sekunti. Puolen vuoden avaruudessa olon jälkeen nuortuminen on niin vähäistä, ettemme edes tiedosta sitä.

Aika on yhteydessä valon nopeuteen.

Tiedeleffoista tuttu Enterprise - avaruusalus laittaa turbo-vaihteen päälle ja liikkuu toisiin galakseihin valoakin nopeammin. Palatessaan takaisin pari vuotta myöhemmin, sen miehistö on vanhentunut vain joitakin päiviä. Onko tämä mahdollista?

Albert Einsteinin kuuluisa yhtälö E=mc2 tarkoittaa sitä, että energia E ja massa m voivat vaihtaa paikkaa. Kirjain c on valon vakionopeus ja jotta avaruusaluksemme voisi päästä tähän nopeuteen, se tarvitsee loppumattoman (c2) määrän energiaa, elikkä polttoainetta-massaa.

Nopeus ei ole lineaarisesti suhteessa energiantarpeeseen, vaan jatkuvasti kasvavassa potenssissa edelliseen nopeuteen. Verrataan autoihin: Kun vanha Lada käytti 40 hv päästäkseen 100 km/tuntinopeuteen, Sportti-BMW tarvitsee 200 km/tuntinopeuteen huomattavasti enemmän hevosvoimia kuin 80.

Yhtälönä tästä äskeisestä voimme todeta, että fyysinen aikamatkustaminen edes lähellä valonnopeutta ei ole mahdollista. Tarvitsemme näes polttoainetta yhtä paljon kuin liike-energiamme on... eli tähtitieteellisen määrän. Jos valonnopeudella matkustaminen olisi mahdollista, niin matkassa olevien aika kuluisi todellakin nopeammin verrattuna jälkeenjääneisiin. Ja täten he olisivat matkalla ollessaan suhteellisesti nuorentuneet. Mutta toisaalta, miksi kukaan haluaisi lähteä matkaamaan universumiin ilman päämäärää?

Aurinko laskee länteen.

Tiede luo raamit, joiden lävitse voimme katsoa maailmankaikkeutta ja käsittää sitä syvemmin. Mutta miten suhteuttaa oppimamme omaan elämäämme? Olemmehan normaalissa elämässämme samaistuneet täydellisesti tähän maapallomme aikaan ja sen luomaan realiteettiin. Joskus voi jopa tuntua siltä, että kaikki tieto tuo vain lisää turhautumista, koska vaikka kuinka yritämme vapautua vanhenemisen ikeestä ja vain nauttia elämästä, seuraavassa hetkessä uusi takaisku hajoittaa unelmamme. Ja kuolema vaanii jossakin ajan jatkumossa ja lopettaa yhdessä hetkessä kaikki tulevat suunnitelmamme.

Teleportaatio.

Mutta siirtykäämme toiseen tapaan liikkua ajassa, teleportaatioon.

Star Trek -tieteissarjassa teleportin avulla avaruusaluksen miehistö pystyi siirtymään esim. toiselle avaruusalukselle tai planeetalle. Teleportti hajoitti heidät alkutekijöihinsä ja määränpäässä taas kasasi. Nykytekniikka pystyy ”siirtämään” yksinkertaisia atomeja paikasta toiseen, mutta kokonaisen ihmisen atomillinen paloittelu ja palapelin jälleenrakentaminen saattaa olla unelmaa vielä hyvän tovin. Ja kuka tietää, mitä tapahtuu mielellemme ja kaikille ajatuksillemme? Etsitään vapaaehtoisia...

Kysyinkin tuossa aikaisemmin, että miksi kukaan haluaisi lähteä matkaamaan universumiin ilman päämäärää?

Tämä on aika relevantti kysymys, koska ilman syytä ei ole kohdetta. Meillä ihmisillä täytyy olla jokin tarve siihen, että haluaisimme liikkua menneessä tai tulevassa. Ehkä se tarve on vain uteliaisuus, ajatus olemisesta jossain erilaisessa olotilassa kuin se, missä nyt olemme. Useat meistä varmaan haluaisivat kohdata itsensä menneessä elämässä, tai omat alkujuurensa.

Kun katsomme ihan päivittäistä elämäämme, tuntemattomien ihmisten kohtaaminen sekä innostaa, että myös jännittää, jopa pelottaa. Tässä nykyisessä hetkessä matkaaminen on lopultakin ehkä se ainoa oikea.

Ramses 2 oli Egyptin kuuluisin Faarao.

Hän eli 3300 vuotta sitten halliten 66 vuoden ajan. Kuuluisan Sfinksin rakentamisesta oli kulunut jo 1000 vuotta. Monien suurekkaitten itseään kuvaavien patsaitten lisäksi hän rakennutti kilometrien mittaisen aurinkobulevardin itseään ylistävillä muurikirjoituksilla, seilaten päivittäin kultaisella veneellään Niili-jokea pitkin. Ramses halusi luoda itselleen ja varsinkin alamaisilleen omasta itsestään ikuisen elämän unelman jo eläessään. Kuitenkin monet hänen omista lapsistaan kuolivat ennen häntä. Hänen kuoltuaan 70 päivää kestäneen muumioimisen myötä ruumiista poistettiin kaikki elimet, paitsi sydän, jonka nähtiin pitävän itsessään sekä älykkyyden, että avaimen ikuiseen elämään. Pitkällisten seremonioitten myötä nitraattisuolassa kuivatettu ja käärinliinoihin kiedottu tummunut muumio laitettiin kiviseen sarkofagiin. Tämä vietiin Faaraolle rakennettuun hautakammioon, jotta hallitsija voisi jatkaa ikuista matkaansa tuonpuoleisessa. Aivoille ei silloisessa balsamoinnissa annettu paljoakaan arvoa. Ne vedettiin pihdeillä nenän kautta ulos heti balsamoinnin alkuvaiheissa ja hävitettiin. Faaraoitten uskonto eli toiveessa tuonpuoleisesta ja sen tueksi oli luotu monimutkainen ja vaikuttava uskonnollinen mekanismi, jossa myös planeetat ja tähdet saivat olla osana kokonaisuutta.

Uskonnot unelmoivat tulevaisuudesta.

Ne keskittyvät harjoittajiensa kuoleman jälkeen tapahtuvaan ”heräämiseen” taivaassa, jossa uskovan olo on myös ikuista. Ihmisen persoona jatkaa siis elämää. Ehkä kristinuskonkin hautaamisrituaalit ovat alunperin juuri syntyneet ei ainoastaan jälkeenjääneitten tarpeesta, vaan samasta ikuisuuden kaipuusta kuin jo vanhassa Egyptissä. Hautakivi kaiverrettuine nimineen on symbolisessa mielessä ikuisuuden kestävä entiteetti, samalla tavoin kuin pyramidi. Uskontojen symbolismi kääntyy lopulta niitä itseään vastaan, riittien ja ulkoisten puitteiden muuttuessa suuremmiksi ja yksilön hävitessä massauskontoon. Niissä suositaankin kollektiivista – eikä yksilöllistä ajattelua.

Buddhalaisuuden ero muihin uskontoihin on siinä, että sen perustaja kehitti sitä jo eläessään. Buddha loi monimuotoisen ei ulkoisen, vaan sisäisen hierarkian harjoittamisen opin, jossa jokainen tietoisuuden kasvua etsivä löytää vastauksia. Tämä syystä, koska päivittäinen meditatiivinen elämä oli jaksotettu opin harjoittajan kykyjen mukaan. Buddhalaisuus ei perustu suoranaisesti toiveelle tuonpuoleisesta, vaikka siinä onkin todellisuuteen puhdistautumisen myötä avautuva taivaallinen Nirvana.

Mitä tällä on tekemistä aikamatkustamisen kanssa?

Buddha opetti tässä nykyhetkessä olemisen tärkeyttä. Ainoastaan silloin kun olemme totaalisesti läsnä tässä hetkessä, ajan illuusio häviää.

Hänen mukaansa mieli luo jatkuvasti uusia unelmia ja toiveita, jotka vievät meitä harhaan todellisuuden kokemisen mahdollisuudesta. Mitä on todellisuus? Todellisuus on sitä, että näemme ajatuksemme ja sitä luovan mielemme totaalisesti itsestämme erillisenä. Niin kauan kuin samaistumme ajatuksiimme, olemme kykenemättömiä ymmärtämään sitä, mitä itse asiassa olemme.

Contact-elokuvassa näyttelijä Jodie Foster löysi radioteleskoopilla todisteita maan ulkopuolisesta älykkyydestä ja ulkoavaruudesta tulleitten radiosignaaleihin koodattujen piirustusten mukaan rakennettiin mystinen aika-avaruuskone. Fosterin kokema tuossa '”avaruuskoneessa” tuntui ikuisuudelta, vaikka ulkopuolisten silmin se olikin silmänräpäys. Hollywood toi tietysti tunteita herättävän romanttisen kokemuksen tähän elokuvaan, kuten oman jo aikoja sitten kuolleen isän kohtaamisen. Mutta filmin keskeinen pointti oli se, että ajan kokemus on suhteellista riippuen siitä, mistä tapahtumia katsot. Todellisuus ja sen kokeminen on suhteellista. Tämä tarkoittaa sitä, että puhuessamme todellisuudesta ja ajan käsitteestämme, puhumme vain omastamme.

Anup Henrikki on syntyjään suomalainen. Yrittäjänä ja terapeuttina hän on työskennellyt Alankomaissa 26 vuoden ajan. Viime vuosina hän on asunut osan vuotta myös Suomessa. Lisätietoa hänestä löydät kotisivuilta www.isness.fi, blogista anuphenrikki.wordpress.com ja omalta Youtubekanavaltawww.youtube.com/user/tautrino

Mielikuvituksesta kumpuavat ajatukset saattavat tuntua kaukaisilta, mutta niitten alkuperä on samoissa ajatuksissa, kuin jokapäiväiset arkiset mietteemme. Teoreettinen fysiikka tutkii universumia käyttäen ohjenuoranaan fysiikan lakeja, mutta ollen välillä vapaa myös irtautumaan niistä.

Meditaatiossa tutkimme tietoisuutta sisäisestä hiljaisuudesta käsin. Hiljaisuus ei ole itsestäänselviö, vaan ajatusten sivusta seuraamisen tuotosta. Se ei ole ajatuksettomuutta, vaan tasapainoa ajatusten, tunteitten ja ajan käsitteen vuorovaikutuksissa.

Aikamatkustamisen salaisuus ei ole siinä, kuinka paljon voisimme nuortua liikkuessamme valon nopeudella, tai siinä, voisimmeko muuttaa historian kulkua mennessämme menneisyyteen.

Aikamatkustamisen salaisuus on siinä, että laajennamme tietoisuuttamme omasta itsestämme, ymmärtäen historiaamme suhteessa huomiseen. Tämän hetken normaalitietoisuudessamme ajatuksemme ja tekomme ovat suorassa yhteydessä eiliseen. Olemme siis oikeastaan koko ajan ”aikamatkalla” menneessä. Mielemme on kone, joka tukeutuu itsessään omaan historiaansa, menneisiin muistoihin.

Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä ruosteisemmaksi mielemme muuttuu ja sitä vaikeampaa on irtautua luovaan ajatteluun.

Yhteiskuntamme on rakentunut tasaisuuteen, jonka me itse olemme luoneet, tukemaan jokapäiväistä jatkumaa, ilman yllätyksiä. Luova ajattelu kuolee jollei sitä virkistä. Menemme katsomaan jännittäviä elokuvia, joissa mielikuvituksemme saa siivet. Luemme kirjoja, joissa voimme vapauttaa tunteemme, mutta omassa elämässämme jäämme usein liian moneksi vuodeksi juuri siihen tylsään työhön, tai erilaisten vakaumusten umpikujiin, suhteisiin, joissa olemme vieraita toisillemme. Lista on loppumaton.

Mutta ennenkaikkea, omassa sisäisessä maailmassamme, juuri sinä hetkenä, jolloin voisimme lähteä ”aikamatkalle”, me epäröimme.

Miksi?

Koska tiedämme, ehkä jopa aavistamme sen, että ollessamme luovia ja uskaltautuessamme irtautumaan ajan käsitteestämme, olemme myös yksin, emmekä voi palata takaisin vanhaan minäämme. Emme voi olla uskovaisia, uskoa johonkin valmiiksi luotuun kaavaan. Mielemme ei ole enää yliminämme, vaan se on auttamassa meitä ymmärtämään minäämme. Emme voi olla enää tietämättömiä.

Ja tämä, hyvä lukijani, on se ”aikamatkustamisen salaisuus.” Se muuttaa meidät, emmekä ole enää koskaan sitä, mitä olimme ennen.

Aikamatkustaminen henkilökohtaisena kokemuksena ei siis ole jotain spektaakkelia valon nopeudella tapahtuvaa fysiikkaa, vaan pieniä askelia kohti omaa itseämme. Ja tällä matkalla löydämme todellisen onnen ja ikuisen ”nuoruuden”, koska mielemme uudistuu jatkuvasti.

Aikamatkustaminen on siis todellisuudessa matkaamista kohti omaa sisäistä keskustamme, jossa sielumme on. Sielu on se osa meistä, joka on yhteydessä kaikkeuteen.

Ehkä universumi lainasi meille tämän pienen osasen itseään koko elämämme ajaksi. Jotta voisimme löytää vastauksen olemassaolomme kysymykseen.

Älkäämme epäröikö. Aika on todellakin abstrakti määrite niille, jotka ovat tiedostaneet elämän syvimmän salaisuuden. Voimme löytää vastauksen aikamatkustamisen salaisuuteen kysymyksellä: Mistä kaikki sai alkunsa ja mihin kaikki loppuu?

www.isness.fi

www.youtube.com/tautrino