RULn Kenttäpostia 4-2020

Page 1

4-2020

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO Finlands Reservofficersförbund The Finnish Reserve Officers’ Federation DÖBELNINKATU 2, 6.KRS, 00260 HELSINKI, FINLAND SÄHKÖPOSTI: TOIMISTO@RUL.FI INTERNET: WWW.RUL.FI PUHELIN: +358 9 4056 2050

Lappeenrannan sankarihautausmaalta itsenäisyyspäivänä 6.12.2017. Kuva Ari-Pekka Meuronen


Kyllä tästä selvitään

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Koronavirusepidemia ei ole poistunut keskuudestamme ja tällä hetkellä on vielä epävarmaa, kuinka paljon se vaikuttaa elämäämme alkavan syksyn aikana. Syksyn toimintoja niin suomalaisessa yhteiskunnassa yleensä kuin vapaaehtoisessa maanpuolustuksessakin joudutaan nyt suunnittelemaan varmuuden vuoksi kahteen kertaan. Kaikki tapahtumat, jotka voi järjestää normaalisti ja turvallisesti lähitapahtumina kannattaa niin järjestää. Samalla on varauduttava mahdollistamaan osallistuminen tapahtumiin etäyhteydellä, mikäli tapahtuman luonne sen vain sallii.

2

Kevään jälkeen kaikki uutiset eivät toki ole olleet negatiivisia epidemia-asioita. Kesän ilahduttaviin asioihin kuului heinäkuussa järjestetty RESUL:n etämarssitapahtuma, RESUL Four Day March, joka oli kaikille avoin nelipäiväinen kansainvä-

linen etämarssitapahtuma. Yli 700 henkilöä suoritti neljän päivän aikana yli 1800 eri pituista marssia. Suuri kiitos niin tapahtuman järjestäjille kuin kaikille marssijoille. Elokuun puolessa välissä järjestettiin onnistuneesti Reservin ampumamestaruuskilpailut Hälvälässä ja Tyrrissä. Liki 200 ampujaa otti mittaa toisistaan tasokkaissa kisoissa. Kilpailun avajaisissa vierailleen Puolustusvoimain komentaja Timo Kivisen arvion mukaan noin 2 000 reserviläistä on jäänyt kouluttamatta tänä vuonna kertausharjoitusten peruutusten vuoksi. Reservin kertausharjoitukset olivat koronapandemian vuoksi maaliskuun puolivälistä heinäkuun loppuun lähes täysin pysähdyksissä. Hyvä uutinen kuitenkin on, että elokuun alusta alkaen kertausharjoituksia ja Puolustusvoimien vapaaehtoisia harjoituksia on voitu järjestää jälleen suunnitellusti.


PÄÄKIRJOITUS

JANNE KOSONEN Tominnanjohtaja Suomen Reserviupseeriliitto

jatkaa Hollolassa sijaitsevan Hälvälän harjoitusalueen ja ampumaratojen käyttöä toistaiseksi. Aiemmasta päätöksestä poiketen ammuntoja ei siis lopeteta vuonna 2024, eikä Puolustusvoimat luovu alueesta.

Toiminnan jatkaminen Hälvälän alueella tukee Maavoimien ja paikallispuolustuksen suorituskyvyn kehittämistä, eikä muilla alueilla ole Hälvälän harjoitusaluetta korvaavia toimintaedellytyksiä. Reserviläisten aktiivinen alueen Komentaja kommentoi myös reser- käyttö ja toiminta ampumatoiminnan viläisten omaehtoista ampumatoi- jatkumiseksi Hälvälässä vaikutti myös mintaa. Hän muistutti, että reservin myönteisesti tehtyyn päätökseen. toimintakyky on keskeinen Suomen puolustusjärjestelmässä. On hienoa, Edessämme on siis syksy koronaviruettä yksittäisen sotilaan tärkeintä sepidemian kanssa. Toivotaan, että taitoa eli ampumataitoa halutaan yl- meidän suomalaisten järkevä suhtauläpitää vapaaehtoispohjaisesti. Sen tuminen epidemiaan jatkuu, ja että ylläpito ja kehittäminen vaatii töitä. tartuntojen määrä saadaan painettua pieneksi. Pidetään edelleen huolta itElokuun hyviä uutisia oli myös tieto, sestämme, lähimmäisistämme ja koko että Puolustusvoimat on päättänyt Suomesta.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Komentaja totesi Reserviläinen -lehden haastattelussa, että tämän hetken tilanteen mukaan loppuvuonna pystytään ainakin pääosin toteuttamaan aiemmin suunnitellut kertausharjoitukset. Se riippuu tietenkin siitäkin, miten koronatilanne alueellisesti kehittyy. Koko vuoden osalta kenraali Kivinen uskoo päästävän yli 15 000 kertausharjoituksissa koulutettuun reserviläiseen, kun tavoite oli reilut 19 000 reserviläistä.

3


Aika kehittää ja kehittyä

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Syyskuun koittaessa voi todeta kesän olevan tältä vuodelta ohi. Poikkeuksellinen kesä on pitänyt sisällään omaan maakuntaan ja sen tarjontaan aikaisempaa parempaa tutustumista, mökkimetsissä vietettyjä tunteja marjastaen ja sienestäen, sekä noutoruokaa ulkona syönnin sijaan. Paljon on ennättänyt liikkumaan niin yhdessä kuin erikseen, sykkeellä ja rauhassa.

4

RESUL:n etäsotilasmarssi onnistui paremmin kuin hyvin, ja itsekin sain nauttia marssikavereiden seurasta neljän päivän yhteismarssin aikana. Porukka oli pienempi kuin viime vuoden Vierdaagsella, mutta henki oli sama: hyvä. Hollannin maaseutujen sijaan käppäilimme ympäri Pirkanmaata ja vierailimme mm. Mannerheimin kalliolla sekä Pirkkalassa paikassa, josta Pirkkalan miehet lähtivät talvisotaan, jatkosotaan ja Lapin sotaan. Innostus marssia kohtaan osoitti viimeistään, että yhteisöllisyyttä löytyy myös silloin, kun yleisötapah-

tumat ovat jäissä ja normaalioloistakaan ei vielä ole tietoa. Tällaisille tapahtumille on selkeästi kysyntää muuttuvassa maailmantilanteessa, ja tästäkin on hyvä järjestökentän ottaa koppia. Millaisia muita etätapahtumia voisimme ideoida? Liiton puolella etäkoulutukseen kaavailtu koulutusalusta on edennyt siihen pisteeseen, että kurssimahdollisuuksia ruvetaan syksyn mittaan tuottamaan. Koulutusalustan tarkoituksena on helpottaa yhdistyksille ja piireille tarjottavan koulutuksen antamista niin, että esimerkiksi tähän asti staattisesti paperilla esitetyt ohjeet mm. Toimintapäivän sisällön tai toimintalomakkeen täyttämisen suhteen saataisiin interaktiivisempaan muotoon. Suunnitteilla on myös koulutuskokonaisuuksia esimerkiksi järjestötoiminnasta, sillä erityisesti yhdistysten uusille jäsenille hallitustyöskentely ei välttämättä ole yhtä selvää ja yksiselitteistä, kuin vuosia järjestökentässä vaikuttaneille reserviupseereille.


JÄRJESTÖSIHTEERIN PALSTA

SUSANNA TAKAMAA Järjestösihteeri Suomen Reserviupseeriliitto

Syksyä kohden edetään varovaisissa ja osittain epävakaissakin merkeissä. Naton reserviupseerijärjestön CIOR:n syys-lokakuulle siirretty kesä-

kongressi on vielä vaakalaudalla toteutumisensa suhteen, mutta liiton oma Reserviupseeripäivä pyritään pitämään lokakuun alussa Katajanokan Kasinolla. Päivään on lupautunut kiinnostavia puhujia, ja jo viime vuosina tutuiksi tulleet SRA-aktiivit, rauhanturvaajat sekä mentorit ovat päivässä mukana. Tarkempaa tietoa Reserviupseeripäivästä löydät tämän Kenttäpostin loppupuolelta. Vuosi jatkuu erikoisissa merkeissä. Toivotaan, että pääsemme jokainen pikkuhiljaa takaisin normaaliin arkeen töiden ja harrastusten merkeissä. Puolustusvoimain komentajan näkemykset ainakin kertausharjoitusten toteutumisesta ovat verrattain myönteiset. Ehkä reserviläisetkin voivat alkaa taas varovaisen toiveikkaasti odottamaan tornipostia omiin postilaatikoihinsa.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Liiton palveluita kehitetään muutenkin, ja esimerkiksi uudet verkkosivut otetaan käyttöön syyskuun aikana. Sivujen ulkonäköä uudistetaan ja tuodaan liiton päivittyneen graafisen ohjeen mukaiseksi, sisältöjä selkeytetään ja sivujen teknistä rakennetta uudistetaan. Liiton verkkosivujen alla toimivat yhdistykset ja piirit saavat myös uuden ilmeen, kun vanhat sivut tuodaan uudelle pohjalle. Alkuun tämä ei vaadi yhdistyksiltä tai piireiltä toimenpiteitä, vaan tiedot siirretään uudistusta tekevän G-Worksin toimesta massasiirtona. Kaikissa päivitystä koskevissa kysymyksissä ja huolissa autamme toimistosta mielellämme.

5


Vuoden 2021 toiminta

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Toimintasuunnitelma ja liittomaksu 2021

6

män vuoden suunnitelmien mukaisesti. RUL on näkyvästi mukana Haminassa sekä 12.6. järjestettäVuonna 2021 liiton toiminnassa ko- vässä pääjuhlassa, kuin myös Harostuu vapaaehtoisen maanpuo- mina Tattoon yhteydessä 6.8.2021. lustuksen ja ampumatoiminnan edunvalvonta sekä liiton 90-vuo- Vuoden aikana järjestetään myös tisjuhlavuosi sekä tältä vuodelta toimintakykyä ylläpitäviä liikuntaensi vuoteen siirtyneet Reserviup- tapahtumia. RUL:n juhlavuosi 2021 seerikoulun 100-vuotistapahtumat. huipentuu joulukuussa Mikkelissä järjestettävään juhlaviikonlopRUL:n 90-vuotistaivalta juhliste- puun, jonka ohjelmassa on mm. taan monin tapahtumin eri puolil- liittovaltuuston kokous sekä RUL la maata. Piireillä on mahdollisuus 90 vuotta -teemalla pelattava liihakea järjestettäväkseen alueellaan gaottelu Jukurit – SaiPa. Reserviupseeripäivä -tapahtumia, joita liitto tukee merkittävästi niin Liittomaksuun esitetään sisällöllisesti kuin taloudellisesti. korotusta Samoin yhdistyksillä ja piireillä on mahdollisuus järjestää omia RUL 90 Talousarvioesitykseen sisältyy liitvuotta -tapahtumia. Haku näiden tomaksun 2 euron korotus. Esityktapahtumien järjestämiseen auke- sen mukaan liittomaksu olisi ensi aa syksyn aikana ja lisätietoa niistä vuonna 16 euroa ja Reserviläinen saa mm. tulevissa Kenttäposteissa -lehden maksu säilyisi ennallaan ja liiton nettisivuilta. 8,5 eurossa. RUK:n 100-vuotistapahtumat on Liittomaksun korotuksen syynä suunniteltu pidettäväksi 2021 tä- on liiton toiminnan kehittäminen.


säksi liitto tarjoaa jäsenyhdistyksille ja piireille maksutta mm. nettisivupalveluja ja erilaisia messu- ja esittelymateriaaleja. Liiton varsinaisen toiminnan liikevaihto on ensi vuonna noin 650 000 euroa. Piirit ja yhdistykset määrittelevät omat jäsenmaksuosuutensa omissa syyskokouksissaan. Yhdistysten ja piirien tulee ilmoittaa omat muuttuneet jäsenmaksunsa liittoon 30.11.2020 mennessä. Mikäli yhdistys tai piiri ei ilmoita vuodelle 2021 muuttunutta jäsenmaksua liittoon määräaikaan mennessä, jäsenmaksu pysyy samana.

Liittomaksun kautta liitto mm. vastaa koko organisaation eli yhdistysten, piirien ja liiton jäsenmaksuperinnästä ja jäsenrekisterikuluista, jotka ovat vuositasolla yli 60 000 €. Samoin liittomaksulla katetaan mm. liiton tuki Reserviläisurheiluliitolle sekä mahdollistetaan merkittävä taloudellinen tuki piireille ja yhdistyksille. Liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2021 valmisPiirien toiminta-avustuksiin sekä televat työvaliokunta ja taloustoiprojektitukiin ja kannustepalkki- mikunta. Liittohallitus käsittelee oihin on suunniteltu 20 000 euron suunnitelmia kokouksissaan lokakorotusta. Kaikkiaan liitto tukee ja marraskuussa ja suunnitelmat piirien ja yhdistysten toimintaa hyväksyy liittovaltuusto syyskokovuosittain yli 140 000 eurolla. Li- uksessaan marraskuun lopulla.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Keskeisiä kehittämiskohteita ovat lisäresurssit viestintää ja piiritukiin. Lisäksi varmistetaan liiton sähköisten työtilojen ja materiaalihallinnan kehittäminen. Arvion mukaan nämä vaativat vuositasolla noin 50 000 euron lisäpanostusta. Liittomaksua on korotettu edellisen kerran vuonna 2016.

7


KUVASATOA

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

RESUL Four Day March 23.-26.7.2020, TEAM Järjestösihteeri

8


9

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020


Liiton verkkosivut uudistuvat

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Suomen Reserviupseeriliiton uusia verkkosivuja on suunniteltu pitkässä juoksussa kuluneen vuoden ajan. Uudet verkkosivut tulevat tarjoamaan uudistetun ulkoilmeen ja ovat aikaisempia verkkosivuja selkeämmät. Myös sivujen hakutoimintoja ja niiden järjestystä parannetaan. Uudistusta tehdään yhdessä palveluntarjoaja G-Worksin kanssa, jonka tuottamat myös nykyiset verkkosivut ovat.

10

sivujen toimivuuden nykyisessä verkkoympäristössä. Liiton sivujen uudistuessa myös liiton alla toimivien reserviupseeripiirien ja -yhdistysten verkkosivut saavat päivityksen. Verkkosivujen tiedot tullaan siirtämään uusille pohjille massasiirtona, eikä itse siirtäminen vaadi piirien tai yhdistysten luottamushenkilöiltä toimenpiteitä. RUL:n toimistossa valmistellaan syksyn aikana päivitykseen liittyen ohjeet, joiden avulla yhdistykset ja piirit voivat tarkistaa sivujensa sisältöjä ja tuoda niitä ajan tasalle. Lähtökohtaisesti yhdistysten ja piirien tasolla uudistus käsittää lähinnä käyttäjälle näkymättömän koodipäivityksen, sekä verkkosivujen ulkomuotoon vaikuttavat tekijät. Sisältöihin tai perustoimintoihin ei ole tulossa suoria muutoksia.

Uudistuksen taustalla on paitsi sivujen ulkomuodon saattaminen liiton nykyisen graafisen ohjeistuksen tasolle, myös tarve päivittää sivujen teknisiä vaatimuksia. RUL:n verkkosivut ovat piiri- ja yhdistyssivuineen, toimintalomakkeineen ja tiedostopankkeineen niin laajat, että sivujen toimivuuden vuoksi niiden koodin tuominen nykyaikaan on käynyt välttämättömäksi. Nykyisiä sivuja tukeva vanha koo- RUL:n uudet verkkosivut otetaan dipohja ei enää pysty takaamaan käyttöön syyskuussa.


11

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020


Ympäristölupahanke

RUL mukana ampumaratojen ympäristölupahankkeessa

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Suomen Ampumaurheiluliitto (SAL), Suomen Metsästäjäliitto, Suomen riistakeskus, Reserviläisliitto (RES) ja Suomen Reserviupseeriliitto (RUL) ovat saaneet maa- ja metsätalousministeriöltä rahoituksen kolmevuotiselle ampumaratojen ympäristölupahankkeelle.

12

Ympäristölupa vaaditaan kaikilta ulkona sijaitsevilta ampumaradoilta, joskin lain tarkoittamille vähäisille ampumaradoille, joilla ei ammuta haulikolla ja jotka eivät sijaitse pohjavesialueella riittää ilmoitusmenettelyyn pohjautuva lupaprosessi. Ilmoitusmenettelyn takia on tosin tehtävä ympäristölupahakemusta vastaavaa selvitystyötä. Ampumaratojen ympäristölupia myöntävät siviiliratojen osalta pääasiassa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiset.

Hankkeen tavoitteena laatia ympäristölupia asiantuntevasti ja edullisesti Hankkeen tavoitteena on laatia ympäristölupahakemukset vajaalle kolmannekselle maamme ampumaradoista. Hankkeessa työskentelee seitsemän henkilöä. Uuden ympäristönsuojelulain voimassaoloaikana ampumaratojen ympäristölupaprosessit ovat vaikeuttaneet monien ratojen toimintaa. Useita ratoja on suljettu tai niiden toimintaa on merkittävästi rajoitettu. Pahimmillaan lupaprosessit ovat kestäneet lähes 20 vuotta ja kokonaiskustannukset ovat olleet kohtuuttomia. Ampumaradan ympäristöluvitus ei ole yksinkertainen prosessi. Siihen vaikuttavat mm. radan sijainti, ympäristöolosuhteet, sen tarkoitusperät ja käyttäjämäärät. Toisistaan merkittävästikin poikkeavat sijainti- ja ympäristöolosuhteet


Kustannustehokkaimmin ympäristölupaprosessi hoidetaan tarjoamalla ampumaratojen toiminnanharjoittajille ympäristölupapalvelu, jossa edunvalvontajärjestöjen edustajat vastaavat lupahakemuksen laatimisesta ja lupaprosessien läpiviemisestä. Reserviupseeriyhdistysten ampumaradat ovat hankkeen piirissä Palvelu on tarkoitettu Suomen Reserviupseeriliittoon, Reserviläisliittoon, Suomen Ampumaurheiluliittoon tai Suomen Metsästäjäliittoon kuuluvien seurojen sekä riistanhoitoyhdistysten ylläpitämille radoille.

Kaikkia ratoja ei pystytä luvittamaan yhtäaikaisesti ja työtä tullaan tekemään alueittain ja porrastetusti. Hankkeen alussa neuvotellaan ympäristönsuojeluviranomaisten kanssa, jotta lupaviranomaisten puolelta tuleva aikataulupaine ampumaratojen luvittamiseen saadaan minimoitua. Työssä priorisoidaan monipuolisia ja kehittämissuuntautuneita ampumaratoja, jotka ovat mahdollisimman monien ratojen käyttäjäryhmien saavutettavissa. Toisaalta myös ampumaradan maantieteellinen sijainti vaikuttaa priorisointiin. Ympäristöluvan hakemisen kustannukset ampumaradoille Lupapalvelun hinta ampumaradoilla on riippumatta lupaprosessiin läpiviemiseen kuluvasta ajasta 500 € sekä mahdolliset matkakulut.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

edellyttävät useimmiten jokaisen radan ympäristöluvan arvioimista tapauskohtaisesti, jotta radan vaikutukset ja riskit tunnistetaan ja arvioidaan.

13


RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Muita ampumaradoille tulevia kustannuksia ovat mahdolliset pinta- ja/tai pohjavesitutkimukset sekä meluselvitys ja mahdollinen meluntorjuntasuunnitelma.

14

Lupapäätöksen ja- maksun suuruus on kuntakohtainen ja vaihtelee noin 1500–5000 euron välillä. Mikäli lupahakemus on hyvin tehty, summaa voidaan alentaa noin kolmannes tai vastaavasti nostaa, mikäli puutteellinen lupahakemus teettää viranomaisella paljon työtä.

Lisätietoja, kuinka ampumarata saadaan mukaan hankkeeseen Alustavia tietoja radoista, jotka tarvitsevat apua lupaprosessiin voi jättää tästä linkistä. Hankkeesta otetaan yhteyttä yhteystietonsa jättäneisiin. Lisätietoja hankkeesta löytyy myös RUL:n nettisivuilta: https://www. rul.fi/ampumaratojen-ymparistolupahanke/


15

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020


RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Mitalien kantojärjestys on päivittynyt

16

Suomalaisten kunniamerkkien kantojärjestykseen on tehty lisäyksiä ja tarkennuksia. Muutoksia on tehty erityisesti maanpuolustusjärjestöjen ansiomitalien kohdalla. Edelleen on voimassa, että kunkin järjestön huomionosoituksista kannetaan vain korkeinta saatua merkkiä. Suomen Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali soljen kera ja kultainen ansiomitali ovat virallisten kunniamerkkien listassa. Liiton hopeinen ja pronssinen ansiomitali löytyvät kantojärjestysluettelossa Maanpuolustusjärjestöjen ansiomerkit -kohdasta. Nyt mm. Reserviläisurheiluliiton (RESUL) ja Veteraanivastuun huomionosoituksilla on tietyissä tilanteissa kanto-oikeus myös sotilaspuvussa.

Päivitetty kantojärjestyslistaus löytyy netistä: https://sotainvalidit.fi/wp-content/uploads/kantojarjestys.pdf RUL:n huomionosoitukset Suomen Reserviupseeriliiton huomionosoitusjärjestelmään sisältyy liiton pronssien, hopeinen ja kultainen ansiomitali sekä kultainen ansiomitali. Lisäksi yhdistyksillä ja piireillä on mahdollisuus tehdä liitolle esityksiä valtiollisista kunniamerkeistä. a. Kultainen ansiomitali ja kultainen ansiomitali soljen kera Piirien puoltamat piirien tai jäsenyhdistysten esitykset liittoon 15.2. mennessä. Palkitsemistoimikun-


ta käsittelee saapuneet esitykset, jonka jälkeen liittohallitus hyväksyy esitykset edelleen lähetettäväksi puolustusministerille päätettäväksi. Liiton kultaiset ansiomitalit myönnetään aina päivämäärällä 4.6. Liiton puheenjohtajisto voi myös tehdä esityksen palkitsemistoimikunnalle ja sitä kautta edelleen liittohallitukselle ja puolustusministerille.

Piirien puoltamat piirien tai jäsenyhdistysten esitykset liittoon viikkoa ennen liittohallituksen kokousta. Liiton puheenjohtajisto voi myös tehdä esityksen. Liittohallitus myöntää hopeiset ja pronssiset ansiomitalit. Vuoden 2020 viimeiset liittohallituksen kokoukset pidetään 19.9. ja 7.11.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

b. Hopeinen ja pronssinen ansiomitali

17


Reserviupseeripäivä lokakuussa Helsingissä Lokakuussa järjestetään kolmas valtakunnallinen Reserviupseeripäivä! Kahden viime vuoden tapaan Reserviupseeripäivässä lauantaina 3.10.2020 Katajanokan Kasinolla on SRA-aktiiveja esittelemässä sovellettua reserviläisammuntaa ja Kasinon pihapiiriin pystytetään Noptel-rata, jota osallistujat pääsevät testaamaan päivän aikana. RESUL 50v. On the Road -show kurvaa myös pihaan.

Puhujaksi Reserviupseeripäivään ovat lupautuneet puolustusministeri Antti Kaikkonen, YLEn toimittaja Jussi-Pekka Rantanen sekä RUK:n kurssinjohtaja everstiluutnantti Tommi Sikanen.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Reserviupseeripäivä on mainio tilaisuus tutustua liiton toimintaan, saada omaa reserviupseeriuraa hyödyttävää tietoa, tutustua muiSuomen Rauhanturvaajaliitto on hin reserviupseereihin ja verkostoipaikalla vastaamassa kriisinhallin- tua sidosryhmien kanssa. ta- ja rauhanturvatehtäviin liittyviin tapahtumaan kysymyksiin ja Reservin Mentorit Ilmoittautuminen saapuvat esittelemään mentortoi- tästä mintaa. Lisäksi MPK on paikalla oman esittelypisteensä kera.

18

Päivän ohjelma: Aamukahvit klo 9.30Tilaisuuden avaus klo 10.00 Reserviupseerien puheenvuorot klo 10.15-12.00 Kevyt lounas klo 12.00-12.30 Ständeillä vierailua ja vapaata seurustelua klo 12.30-15.00 Päätössanat klo 15.00 Suomen Reserviupseeriliitto seuraa vallitsevaa koronatilannetta ja järjestää tapahtuman vain, mikäli se on vallitsevissa olosuhteissa turvallisesti mahdollista.


19

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020


RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Avustuksia ja projektitukia haettavana

20

RUL:n myöntämä yhdistysten projektituki on tarkoitettu sellaisten poikkeuksellisten merkittävien toimintojen, erillisprojektien tai hankintojen rahoittamiseen, joita yhdistykset tai piirit eivät omilla voimavaroillaan kykene rahoittamaan. Hankkeen pitää tukea yhdistyksen varsinaista toimintaa. Tukea voidaan myöntää projekteihin, jotka kehittävät jäsenhankintaa, jäsenaktiivisuutta tai toimintaa. Esimerkkejä tällaisesta toiminnasta ovat mm. erilaiset kertaluontoiset toimintatapahtumat, ase-, koulutusmateriaali-, majoitus-, esite- tai muut hankinnat, sekä toimitilojen korjaaminen tai rakentaminen. Tukea myönnetään vain osalle toiminnon tai hankinnan kokonaisbudjettia. Projektitukea on vuonna 2020 jaossa 22 000 euroa.

Yhdistykset ja piirit voivat hakea tukea myös Suomen Reserviupseerien tukisäätiöltä, joka tukee erityisesti aatteellista ja perinnetoimintaa, kuten historiikkien tekemistä ja kantolippujen hankintaa. Tukisäätiö myöntää tänä vuonna tukea enintään 6 000 euroa. RUL:ssa projektitukihakemukset käsittelee taloustoimikunta ja tukisäätiön apurahahakemukset säätiön hallitus. Loppuvuonna Tukisäätiön avustuksia voi hakea vielä 15.11. mennessä lähetetyllä hakemuksella. Projektitukea ja tukisäätiön apurahoja haetaan yhdellä ja samalla lomakkeella, jonka voi täyttää netissä, tallentaa ja lähettää liittoon sähköpostin liitteenä. Hakulomake löytyy netistä.


sä 6 000 euroa, yhdelle hakijalle voidaan myöntää enintään puolet tästä kokonaissummasta. Tänä vuonna säätiö kiinnittää huomionsa erityisesti nuorten reserviupseerien toiminnan tukemiseen. Avustuksia tulee hakea 31.10.2020 mennessä. Lisätietoja Huolto-Apu Säätiöstä ja sen avustuksista sivuilta https://www.rul.fi/huoltoapusaatio.

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Myös Huolto-Apu Säätiö myöntää avustuksia reservinupseereille. Avustukset suunnataan ensisijaisesti RUL:n jäsenjärjestöihin kuuluville reservin upseereille ja heidän omaisilleen, sekä reserviupseerijärjestöille. Avustuksia annetaan mm. toimintaan ja sen kehittämiseen, tutkimukseen, kaluston hankintaan, koulutuskustannuksiin sekä koulutukseen ja kilpailuun liittyviin matkakustannuksiin. Haettavissa on yhteen-

21


RUK 100 juhlakirja myynnissä

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Juhlavuoden kunniaksi tehdään ainutlaatuinen RUK 100 vuotta -juhlakirja. Kirjaan on koottu Suomessa annettu reserviupseerikoulutus eri paikkakunnilla, eri joukko-osastoissa ja sotakouluissa maavoimissa, merivoimissa ja ilmavoimissa vuodesta 1917 lähtien. Lisäksi kirjassa käsitellään puolustusvoimien organisaatio- ja koulutusjärjestelmien muutoksia ja niiden vaikutusta reserviupseerikoulutukseen. Juhlakirja on omistettu Suomen nuorisolle.

22

RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistyksen kustantaman juhlakirjan toimittaja on Jaakko Puuperä ja myyntipäällikkö majuri evp Markku Seppä. Myynti toteutetaan yhteistoiminnassa Reserviupseeriliiton ja RUK:n oppilaskunnan kanssa. Kirja on 500 sivua sisältävä A4 kokoa oleva teos. Sen kokonaispainosmäärä on 6000 kappaletta, joista numeroita kirjoja on 700 kappaletta. Numeroiduista kirjoista 200 kappaletta on nahkakantisia. Nahkakan-

tisen kirjan hinta on 100€ + postikulut, numeroidun kirjan hinta on 69€ + postikulut ja normaalikirjan hinta on 49€ + postikulut. Juhlakirjaa voi tilata RUK:n museon nettisivuilta tai numerosta 044 216 6034. Tilauksen yhteydessä ilmoitetaan nimi, lähiosoite, postitoimipaikka, postinumero, kirjojen määrä sekä mahdollisia lisätietoja, kuten numeroitu kappale jne.


RUL verkossa

RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

Liittymällä Fb:n tykkääjäksi sekä Twitterin ja Instagramin seuraajaksi saat nopeasti tietoa liiton ajankohtaisista asioista.

23


RUL:n KENTTÄPOSTIA • 4- 2020

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO ry

24

JAKELU jäsenyhdistykset piirien puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat liittovaltuusto liittohallitus liiton neuvottelukunta koulutustoimikunta RES, MPKL, RESUL ja MPK SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO Finlands Reservofficersförbund The Finnish Reserve Officers’ Federation DÖBELNINKATU 2, 6.KRS, 00260 HELSINKI, FINLAND SÄHKÖPOSTI: TOIMISTO@RUL.FI INTERNET: WWW.RUL.FI PUHELIN: +358 9 4056 2050


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.