4 minute read
Arjen apua verkkokaupasta
from Pirkka 12/2021
by K-ryhmä
Tuodaanko kotiin vai noudatko itse?
Poikkeusajat saivat suomalaiset ruokaostoksille verkkokauppaan. Kolme asiakasta kertoo, miten ruoan verkkokauppa helpottaa heidän arkeaan.
TEKSTI SATU KÄRKI KUVAT NIKLAS SANDSTRÖM, EERO KOKKO JA TIMO PYYKKÖ
Monet meistä kokeilivat ruoan tilaamista verkosta ensimmäisen kerran pandemian myötä. Esimerkiksi K-Ruoka-verkkokaupan myynti nelinkertaistui vuodessa. Osa verkkokaupan kokeilijoista on kokenut palvelun helpottavan arkea niin paljon, että ruokaostosten tekemisestä verkossa on tullut säännöllinen tapa.
Ruoan verkkokaupan asiakkaista osa käyttää palvelua viikoittain, osa harvemmin esimerkiksi juhlapyhien aikaan. Verkkokauppaa hyödynnetään myös mökillä ja lomalla: esimerkiksi hiihtokeskuksia lähellä olevissa kaupoissa näkyy tilauspiikkejä talviloma-aikaan.
Tällä hetkellä noin 500 K-ruokakauppaa tarjoaa verkkotilausmahdollisuuden ja vilkkaimmista kaupoista toimitetaan jopa 600 tilausta päivässä. Verkkokaupasta tilataan pääasiassa samoja tuotteita kuin ostettaisiin myymälästä, mutta kertaostosmäärä on usein isompi. Lähes kaikki verkkokaupat tarjoavat noutopalvelun, jossa asiakas voi noutaa verkossa tilaamansa ostokset kaupalta valmiiksi pakattuna.
Uusin tapa tilata ruoat kotiin K-ruokakaupasta on pikatoimituksena Wolt-sovelluksen kautta. Pikatoimituksissa korostuvat pienet ostokset ja palvelun nopeus.
Tilaus takakonttiin
”Kahden etätyötä tekevän aikuisen ja kahden teini-ikäisen taloudessa ruokaostosten määrä on valtava. Ostoksista syntyy päivittäin kaksi monipuolista lämmintä ateriaa välipaloineen. Teen ruokatilaukset K-Supermarket Hollolan verkkokaupasta kaksi kertaa viikossa ja noudan tilaukset perjantaisin ja maanantaisin. Perjantaina on mukava ajella työpäivän päätteeksi kaupalle ja saada viikonlopun ruoat valmiiksi pakattuna takakonttiin.
Teen yleensä noutovaraukset kuukaudeksi eteenpäin, näin saan noudon aina itselleni sopivaan kellonaikaan. Minulla on maanantain ja perjantain ostoslistat erikseen, ja kopioin aina valmiin listan tilauksen pohjaksi. Muutama päivä ennen tilausta päivitän tarpeita ja suunnittelen tulevien päivien ateriat. Lapsiperheen ostokset ovat kutakuinkin vakioita. Aika usein kauppalistaa tulee muokattua vain maidon määrää säätämällä ja lisäämällä sekä vaihtamalla muutamia tuotteita.
Palvelutiskin tuotteisiin kirjoitan aina lisätietoihin esimerkiksi ”neljä mureaa pihviä, kolme pippurireunoilla ja yksi ilman”. Jos jotain tuotetta ei ole, tiskiltä soitetaan ja ehdotetaan vaihtoehtoa. Olen saanut valmistusohjeitakin samalla!
Miehenikin on tyytyväinen, kun ei tarvitse kaupassa muistella lasten allergioita. Noutopalvelu helpottaa arkea. Aina ovat hedelmät ja leivät olleet tuoreita, maidot kylmiä ja pakasteet jäässä.”
Mari Joukola, Hollola
Puolessa tunnissa perillä
”Ensimmäisen kerran käytin pikatoimitusta, kun olin kipeänä. Nyttemmin olen tilannut ruokaostoksia Wolt-sovelluksella K-Market Dixistä, välillä pari kertaa viikossa, välillä harvemmin. Palvelu on nopea, tilaus on useimmiten noin puolessa tunnissa perillä. Se helpottaa arkeani, kun olen yksin lasten kanssa eikä minulla ole autoa käytössäni.
Viikonloppuna ja lomilla teen enemmän ruokaa, arkisin mennään helpomman kaavan kautta. Välillä teen kaiken alusta lähtien, ja K-Market Dixin valikoimasta on löytynyt aina kaikki tarvittava.
Parasta pikatoimituksissa on palvelun nopeus. Viikonlopuksi valitsemme yhdessä lasten kanssa herkkuja. Lapset ovat innostuneet seuraamaan, miten kauan kuljetus kestää.”
Hissillä kotiovelle
”Olen huomannut, että ruokaostosten tilaaminen verkkokaupasta tekee ruoanlaitosta entistä suunnitelmallisempaa. Teen tilauksen K-Supermarket Mustapekasta kerran viikossa ja mietin vanhanaikaisen ruokalistan viikoksi. Se hillitsee heräteostoksia ja ruokavalio pysyy terveellisenä. Suunnitelmallisuus on myös vähentänyt hävikkiä huomattavasti, mikä sopii kukkarollekin.
Tilaan ruoat kotiinkuljetuksella, sillä aina ei ole autoa käytössä tai en ehdi noutaa tilausta. Ruoat tulevat oven taakse kuudenteen kerrokseen, mikä on ihanaa, kun talossa on vanha veräjähissi. Ei tarvitse myöskään huolehtia parkkipaikan löytymisestä tai säästä.
Seuraan Mustapekan Facebooksivujen vinkkejä uutuuksista ja tarjouksista. Verkkokaupan sivulla on myös kala- ja lihamestarin suositukset sekä uutuustuotteet. Sieltä saa fiilistä siitä, mikä on nyt ajankohtaista ja sesongissa. Tuotteet löytyvät hyvin hakusanalla, ja tuotetiedoista selviää ravintosisällöt ja valmistusmaat. Niiden tutkiminen on melkein sama kuin ottaisi tuotteen käteen kaupassa ja lukisi pakkauksen tekstiä. Kirjoitan aina tilauksen lisätietoihin tarkentavia toivomuksia, kuten mahdollisimman pitkä käyttöaika tai kotimainen tuote.
Joskus teen tilauksen kopioimalla vanhan listan, jota muokkaan. Olen tallentanut myös suosikkilistoja, niin ei tarvitse miettiä kaikkea alusta alkaen. Verkkotilaaminen helpottaa elämää todella paljon. Kuljetusaikoja on ainakin tähän mennessä ollut hyvin tarjolla. Ennen joulunpyhiä pitää tosin olla ajoissa liikkeellä.”
Ruoka tuli kotiin!
Näin ostoksesi ruoan verkkokaupasta etenee tilauksesta keräilyn kautta kotiovelle tai kaupalta noudettavaksi.
TEKSTI SATU KÄRKI KUVITUS VESA SAMMALISTO