1 minute read
Matiaksen seikkailut Walesissa
Olen käynyt Walesissa nyt kaksi kertaa. Ensimmäinen reissu oli joulukuussa 2010 ja toinen helmikuussa 2011. Molemmat reissut olivat oikein onnistuneita, hyvässä seurassa oli mukava matkustaa. Molemmilla reissuilla majoituin Bed & Breakfast –majatalossa reilun kilometrin päässä Balanimisestä kylästä. Joulukuun reissusta jäi päällimmäisenä mieleen lumettomuus ja lämpimät ilmat, pärjäsi melkein ilman takkia. Joulukuun reissulla käytiin myös tutustumassa Walesin nähtävyyksiin, mm. vanha keskiaikainen linna tuli nähtyä. Helmikuun reissusta jäi mieleen ensinnäkin menomatka ihan itsekseni. Yllättävän hyvin meni, vaikka en koskaan ennen olekaan yksin lentokoneella matkustanut. Lisäksi mieleen jäi keväinen ilma; joka toinen päivä paistoi aurinko ja joka toinen päivä satoi vettä. Aina kun säät sallivat, kävelin kylän keskustaan kahville, syömään tai ostoksille. Ohessa muutamia kuvia joulukuun matkaltani.
Advertisement