Satakunnan Museon elo-joulukuu 2022

Page 1

Satakunnan museo NÄYTTELYT | TAPAHTUMAT | LUENNOT Elo-joulukuu 2022 Rosenlew-museoLuontotaloArkkiSatakunnanMuseoRakennus-kulttuuritaloToivo

Kuva Mikael Leppäniemi, SatM.

Näyttelyt2

SOTA PORISSA 26.2.2023 asti Satakunnan Museo, Sali

Sota Porissa kuvaa talvi- ja jatkosodan kynsiin kotirintamalle jääneiden elämää. Poikkeusolojen ja pulan ohella kaupunkilaisten elämän täyttivät talkooja työvelvollisuudet. Talvisodan aikana Poria ja sen lähiseutuja pommitettiin, mutta jatkosodassa siltä vältyttiin, koska kaupungissa toimi Saksan ilmavoimien huoltokenttä. Saksalaiset myös asuivat ja elivät tavallisten porilaisten rinnalla useita vuosia. Näyttelyn kertojina ja sodan silminnäkijöinä Ahesmaa.javäestönsuojelupäällikkötoimivatKurtKarlssonteini-ikäinentyttökoulunoppilasIrja

talon pohjoispääty Toinen maailmansota pisti monen tehtaan toiminnan uusiksi. Aurojen ohessa alettiin tehdä kranaatteja, vaatetehtaassa arkipaidat vaihtuivat lumipuvuiksi ja elintarviketeollisuudessa vastattiin huutavaan hiivapulaan. Rintamalle lähteneiden miesten sijaan tehdastöihin palkattiin naisia ja nuoria. Työtä tekivät myös sotavangit. Sodassa ja työssä -näyttelyssä esitellään sotien aikaista teollisuutta ja työn tekemistä tehtaissa eri puolilla Satakuntaa.

Mikael Leppäniemi, SatM.

3

SODASSA JA TYÖSSÄ 7.5.2023 asti NäyttelyLATTIARosenlew-museoperinteisistälattioista ja niiden 25.9.kunnostamisesta.astiKorsmanin

Talojen lattiat olivat aluksi pelkkiä tiivistettyjä maanpintoja ja ensimmäiset puulattiatkin oli ladottu suoraan maan pinnalle. Puu oli pitkään ainoa ja sittemmin yleisin suomalaiskotien lattiamateriaali. Varakkaissa kodeissa oli kuitenkin jo 1800-luvulla parkettilattioita ja kokolattiamattoja ja 1920-luvulla saattoi vaatimattomammassakin kodissa olla linoleum eli korkkimatto. Lattianäyttelyssä on nähtävissä mm. pala F.A. Juseliuksen loppupuolelta.kokolattiamattoakirjastohuoneen1800-luvun

Kuva

luonnontieteellisen museon tuottama kiertonäyttely ja osa Liito-orava-LIFE ‒hanketta. 9.9.2022LIIDOSSA–10.1.2023

Luontotalo Arkki Kuva Teemu Heinonen

Liidossa - näyttely kertoo liito-oravasta, Euroopan ainoasta liitävästä nisäkkäästä. Suomessa liito-orava on tunnettu laji. Se ei ole enää pelkästään aarniometsälaji, vaan sopiva elinympäristö voi löytyä myös uutisoidaanUrbaaneistakaupunkimetsistä.city-liitureistaahkerasti,sillä tiukkojen rauhoitusmääräysten sovittaminen rakentamiseen, kaavoitukseen tai kaupunkimetsien hoitoon ei ole helppoa. Liito-orava esiintyy Euroopan unionissa vain Suomessa ja Virossa. Laji on EU:ssa saanut uhanalaisen lajin luokituksen kannan nopean taantumisen vuoksi. Suurin syy on sopivien elinympäristöjen Näyttelyväheneminen.onKuopion

4 KATSE SYDÄNSUOMESSA,LATVIASSALATVIAN Elon22.9.-20.11.2022ROZENTĀLSTAITEILIJAKANSALLIS-JANISSatakunnanMuseo,merkkejä-perusnäyttely

Latvian kansallistaiteilija Janis Rozentālsin (1866-1916) tavatessa tulevan vaimonsa Ellin, Suomi sai erityisen paikan taiteilijan elämässä. Rozentāls piti Suomea toisena kotimaanaan ja ikuisti Suomea ja suomalaisia läheisiään useisiin maalauksiin. Rozentāls maalasi myös vaimonsa serkun ja ystävän Maila Talvion muotokuvan peräti kahdesti. Teokset ovat esillä museon perusnäyttelyssä Talvion Satakunta-salissa. Salin yhteydessä esillä oleva näyttely kertoo Rozentālsin taiteesta ja pariskunnan elämästä kahdessa kotimaassa.

5 Porin 15.–30.10.syyslomalaisilleinnostavaamuseoissatekemistä

Tule Rakennuskulttuuritalo Toivoon ja Korsmanin taloon tutustumaan millaista elämä olikaan entisaikaan ja etsimään Korsmanin Tuulan kadonneita leluja ti-to klo 12-17. Porin taidemuseossa on syyslomalaisille taidetyöpajoja ti 25.10. ja to 27.10. klo 12–15 (nonstop). Työpajamaksu 5 € / lapsi. Alle kouluikäiset yhdessä aikuisen kanssa. Omatoimityöpaja on avoinna vk 42-43 pe-su. Osta SYYSLOMAPASSIomaPorinmuseoihin! 15.–30.10. vierailemaansyyslomapassin,museolipullaostetullasaajollapääseekahtenaperäkkäisenäpäivänärajattomastiPorinmuseoihin.

Innostavaa ja omatoimista tekemistä on tarjolla 15.-30.10, niin satakuntalaisille kuin muualta Suomesta tuleville lomailijoille. Museoissa voi pelata pelejä, leikkiä, taiteilla ja ratkaista arvoituksia. Ryhdy salapoliisiksi Satakunnan Museossa ja pelaa Kadonneen museoesineen arvoitus -pakopeliä. Pelaamaan pääset sisäänpääsymaksun ja 5 € / peli hinnalla ex tempore tai voit myös varata ajan, p. 02 621 1063. Voit myös leikkiä PikkuPekkalan kaupassa, huristella autoilla liikennematolla, hypätä ruutua ja etsiä eläimiä. Rosenlew-museossa on tarjolla omatoimisesti pelattava museobingo, jonka saat mukaasi lipunmyynnistä. Bingoosumia bongatessa tulet tutustuneeksi tehtaitten historiaan, koneisiin ja erilaisiin Tulekeksintöihin.etsimään Luontotalo Arkkiin saapuneita vierailevia tähtiä monien tuttujen lajien keskeltä. Arkin piirustuspaikka odottaa myös värikkäitä teoksia ja karhunpesään olet aina tervetullut!

Joulun6 Koriste- ja lahjapaja Su 11.12. klo 11-15 Toivon verstas ja piharivi Toivossa pääsee nauttimaan ihanasta joulutunnelmasta. Punaisessa piharivissä valmistetaan perinteisiä joulukoristeita muun muassa paperista, pahvista, kiiltokuvista, oljista ja puuhelmistä. Toivon verstaalla nikkaroidaan puisia joululahjoja ja leluja. Työpajamaksu 5 €. Kuva Mikael Leppäniemi, SatM ILMAINENNÄYTTELYIHINSISÄÄNPÄÄSY: Alle 7-vuotiaat Porilaiset 7.–9. lk ToivoonViikonloppuisinnuorisopassillakaikkialle18-vuotiaatjaPoriginalgalleriaanonainavapaapääsy!LastenKaupunkiopastuksetjanuortentyöpajatVeistoksienjakaupunginhistoriaaTorstaina1.9.klo17-19,tapaaminenPorintaidemuseonedustalla, Eteläranta. Kävelyreitillä tutustutaan kaupungin julkisiin veistoksiin ja historiaan keskusta-alueella. Oppaina intendentti Carita Tulkki, Satakunnan Museo ja intendentti Mirja RamstedtSalonen, Porin taidemuseo. Opastukselle mahtuu mukaan 20 henkeä. Lipun osto 10 €, etukäteen Satakunnan Museon ja Porin taidemuseon lipunmyynnistä tai verkkokauppa.pori.fi.

Toiveuusinta: Majakkalaiva Kemi – Suomen viimeinen majakkalaiva Ma 5.9. klo 17.30 Rosenlew-museo, Mia Puranen, arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto Livady Arkkitehtitoimisto Livady laati vuonna 2020 Museoviraston tilauksesta majakkalaiva Kemin (ent. Nya Äransgrund) historiaselvityksen, ja vastaa nyt aluksen restaurointisuunnittelusta. Historiaselvitystä tekemässä ollut arkkitehti kertoo Porin Konepajalla vuosina 1900–1901 rakennetun, sittemmin museoidun laivan mielenkiintoisen tarinan. Luentoa voi seurata vain paikan päällä. Luento on uusinta marraskuun 2021 luennosta. Tietopaketti Keski-Porin kirkosta – sinustako kohdeopas? Keskiviikkoisin(12542HS) 7.9.-30.11. klo 17.30-20.30 (48 t), 50 € / 25 €, opintoseteli. Kurssilla saa runsaan tietopaketin Keski-Porin kirkosta ja sen historiasta sekä opetusta opastamisesta. Kurssin järjestävät yhteistyössä Porin seudun kansalaisopisto, Keski-Porin seurakunta, Satakunnan Museo ja Porin Opaskilta ry. Kurssin päätteeksi on mahdollisuus suorittaa Keski-Porin kirkon opastamisen osaamismerkki Opasliiton arviointikriteereiden mukaan. Osaamismerkin suorittaminen on vapaaehtoista. Vaihtuvia opettajia. Vastuuopettaja Pirjo Jaakkola.

KurssiPorinkaksikansalaisopistoSatakunnanKirkkokankaallaMuseojaPorinseudunjärjestävätyhteistyössäarkeologistayleisökaivauskurssiaKirkkokankaalla:I:1.-2.10.ja8.-9.10. (16550TS, 52,50 €)

kurssitLuennot,& seminaarit

Katse Suomessa, sydän Latviassa - Latvian kansallistaiteilija Janis KeRozentāls21.9.klo17.30 Satakunnan Museo, Jenni Kallionsivu, FM, toiminnanjohtaja, Rozentāls-seura ry Latvian kansallistaiteilija Janis Rozentālsin (1866-1916) tavatessa suomalaisen vaimonsa Ellin (o.s. Forssell) tämän kotimaa sai erityisen paikan taiteilijan elämässä. Rozentāls-seuran eli SuomiLatvia-ystävyysseuran toiminnanjohtaja Jenni Kallionsivu kertoo Rozentālsien rakkaustarinasta, jolla oli suuri merkitys paitsi päähenkilöilleen, myös suomalaislatvialaisille kulttuurisuhteille. Luennon myötä museossa avautuu Rozentālsia esittelevä pienoisnäyttely. Luento striimataan ja jää tallenteeksi Youtubeen.

Tarkemmat tiedot molemmista kursseista kansalaisopiston www.pori.fi/kansalaisopisto.nettisivuilta

YHTEISTYÖSSÄ PORIN SEUDUN KANSALAISOPISTO Arkeologiset yleisökaivaukset Porin

7

Kurssi II 3.-7.10. (16552TS, 54 €) Osallistua voi joko toiselle tai molemmille. Aloitusluento 27.9. Satakunnan Museossa. Kaivauksilla tutkitaan myöhäiskivikautista asuinpaikkaa. Kaivauksia johtaa ja opettaa Teemu Väisänen ja Janne Soisalo.

8

Työväenluokkaisuutta ja työläisyyttä - Musan Salaman kuusi vuosikymmentä Ma 10.10. klo 17.30 Rosenlew-museo, Pekka Ruissalo, toimittaja, YTM Luentoa voi seurata myös striimattuna ja tallenteena Satakunnan Museon YouTubekanavalla. Panelian La-pienoisseminaaripronssikausi8.10.klo11-15Satakunnan

Leena Koivisto, arkeologi, Satakunnan Museo Saarion miekkalöytö & Satakunnan pronssikausi Klo 13 Anna Lehtinen, konservaattori, Konservointipalvelu Löytö Oy Miekkalöydön tutkimus ja konservointi Klo 14 Mika Lavento, professori, Helsingin yliopisto Pronssikauden esinelöydöt yleisemmin Lauantain aikana otetaan myös etäyhteys arkeologi Teemu Väisäseen ja Porin Kirkkokankaalla käynnissä oleviin arkeologisiin kaivauksiin. Kaivauspaikalla on mahdollista käydä omatoimivierailulla sunnuntaina.Kuva Museovirasto

Museossa Kesällä 2021 Euran Paneliasta löytyi pronssikautisen miekan katkelmia. Miekka nimettiin löytöpaikan mukaan Saarion miekaksi ja sen konservoinnin kustansi Paneliankosken Voima Oy. Nyt miekka on palannut Satakuntaan ja on esillä Satakunnan Museon Elon merkkejä -perusnäyttelyssä. Päivän aikana tutustutaan sekä miekkaan että Satakunnan pronssikauteen. Tilaisuus on maksuton, ei Klostriimausta.11.15

Kuva Mikael Leppäniemi, SatM.

9

synnyttämään

Syksyn luennot pidetään Rosenlew-museossa maanantaisin (Kuninkaanlahdenkatu 14) ja Satakunnan Museossa keskiviikkoisin (Hallituskatu 11).

Luennoille on vapaa pääsy ja suurta osaa luennoista voi seurata suorana sekä

SatakunnantallenteenaMuseonYouTube-kanavalta.

Sodan merkkejä kotirintamalla -luentosarja Syksyn luennoilla kuulemme uusimpia tutkimustuloksia talvi- ja jatkosodan aikaisesta Suomesta. Luennoilla selvitetään muun muassa, miten talvisodan traumat ja poliittiset syyt saivat osan asevelvollisista pakoilemaan ja piiloutumaan metsiin, miten Kotiliesi-lehti muuttui naisiin kohdistuvan propagandan välineeksi ja millaisia tuloksia konfliktiarkeologian tutkimukset sekä muistitiedon keruu on tuottanut. Lisäksi tietokirjallisuuden Finlandiapalkittu tutkija kertoo sodanajan tanssikiellosta. Luentosarja toteutetaan yhteistyössä Porin seudun kansalaisopiston ja Satakunnan Museon ystävät ry:n kanssa.

Luennot Rosenlew-museossa Metsien kätköissä jatkosodan alla Ma 19.9. klo 17.30, Riku Kauhanen, tohtorikoulutettava, Turun yliopisto HUOM! Luentoa ei striimata eikä tallenneta Kotiliesi-lehtiYouTubeen.osanasotapropagandaakun surua ei sallittu, ja naiset velvoitettiin kuusi lasta Ma 26.9. klo 17.30, Seija Aunila, FT Luennot Satakunnan Museossa “Vieläköhän ensi sunnuntaina olemme edes hengissä?” - Päiväkirjat ja historiantutkimus Ke 2.11. klo 17.30, Karoliina Sjö, väitöskirjatutkija, Turun yliopisto Kielletyt leikit – sota-ajan tanssikielto Ke 9.11. klo 17.30, Seija-Leena Nevala, FT Sota-ajan paikat ja muistitiedon keräyksen tuloksia Ke 16.11. klo 17.30, Teemu Väisänen, väitöskirjatutkija, Turun yliopisto Saksalaisia sotilasleirejä, taistelupaikkoja ja sotavainajia – Arkeologiset tutkimukset Hangon rintamalla 2014-2025 Ke 30.11. klo 17.30, Jan Fast, arkeologi

viikkoPäivänPorin

Joulukuussa Satakunnan Museon ystävien jäsenkortilla saa - 20 % (norm. - 15 %) tai Museokortilla - 15 % alennuksen museon omista tuotteista Porin museoiden museokaupoissa. Tule tekemään

Porin Päivänä museoihin on vapaa sisäänpääsy perjantaista sunnuntaihin 23.-25.9. Satakunnan Museossa viikon aikana järjestetään mm. luento ja konsertti. Myynnissä on myös Pori-Seuran tuottamia uusia sekä vanhoja Porin Päivä -julisteita. Rakennuskulttuuritalo Toivon Lattianäyttely on avoinna yleisölle viimeistä viikonloppua. Viikonlopun aikana Rosenlew-museossa voi katsoa aivan uutta koostetta Pori-filmeistä. Lauantaina Poritar-kaupunkijuna kuljettaa väkeä Porin museoiden välillä ja sunnuntaina Toivon pihassa järjestetään lammasmarkkinat. Kierrätetään arki paremmaksi! Ti 20.9.2022 klo 14-16 Luontotalo Arkki Tule tutustumaan muovijätteen vaikutuksiin ympäristössämme sekä sen kierrätykseen Muovin matka -näyttelyssä. Katse Suomessa, sydän Latviassa - Latvian kansallistaiteilija Janis KeRozentāls21.9.klo17.30 Satakunnan Museo, Taavi-lava Illan luennoitsijana Jenni Kallionsivu, FM toiminnanjohtaja. Rozentāls-seura ry. Ks. Lisää luennot-sivulta. Kuva John Englund, SatM. Oma koti ja sen aarteet Ti 11.10. klo 17.30-19 etänä Teamsissa Satakunnan Museon esinekonservaattori Kaisa Lindewall esittelee kuvien avulla kotien sisustustrendejä vuosikymmenien takaa ja antaa vinkkejä vanhojen huonekalujen hoidosta ja kunnostuksesta. Etäluento järjestetään Teamsin välityksellä, luentoa ei tallenneta. Luento on maksuton, paikan varaus 701rajoitettu.ennenLiittymislinkkiverkkokauppa.pori.fi.lähetetäänsähköpostitseluentoa.OsallistujamäärääeioleLisätietoja:CaritaTulkki,p.0441054,carita.tulkki@pori.fi

joululahjaostoksia!kivoja

10

järjestää Tyttökuoro Sävelsirkut ry yhteistyössä Satakunnan Museon kanssa. Kuoronjohtaja Minna LiettyäTyni. Säestys Andrea Kocsis, Kai Ojansuu. Juonto Helvi Walli. Konsertin kesto on noin tunnin klo 19 alkaen. Liput verkkokauppa.pori.fi ja Satakunnan Museon lipunmyynnistä. Istumapaikka 15 €. Pe-suPori-filmejä23.-25.9.

ToivonSuLammasmarkkinat25.9.klo11-15Rakennuskulttuuritalopiha

klo 11-17 Rosenlew-museo Rosenlew-museossa esitetään aivan uutta koostetta Pori-filmeistä! Esillä on nostalgiaa 1990-luvun alusta: jääkiekkohuumaa Isomäessä, jalkapallohulluutta stadionilla, jazztunnelmia Etelärannasta, toriostoksia sekä viimeiset huikat Reposaaren Alkosta. Paikallisvartit olivat osa viikoittain tehtyä porilaista television ajankohtaisohjelmaa.

Avoimet ovet Museohinaaja LaSantulla24.9.klo 11-14 Reposaari Reposaaressa sijaitsevan Museohinaaja Santun ohjaamoon sekä kansitiloihin pääsee tutustumaan Porin Päivän lauantaina. Santun historia on pitkä ja mielenkiintoinen ja sai alkunsa vuonna 1894, jolloin se rakennettiin ja sai nimekseen s/s Bomba. Santun avoinnapidosta huolehtii Satakunnan Museon ystäväyhdistys. Tule tapaamaan Satakunnan Museon ystäviä! La 24.9. klo 11-18 Satakunnan Museo Satakunnan Museon ystävät -yhdistys täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Jäseniä on karttunut vuosien varrella yli 400 ja toiminta sekä yhteistyö Porin museoiden kanssa on aktiivista. Tule tutustumaan ystäviin ja yhdistyksen toimintaan ja liity mukaan mukavaa joukkoon.

Aikataulu: Juna kulkee museoiden väliä nonstop. Ensimmäinen lähtö kauppatorilta klo 10.45, juna kulkee klo 15 asti. Reitti: Kauppatori (Nortamonkatu 4) –Toivo – Rosenlew-museo – Satakunnan Museo – Porin taidemuseo – Luontotalo Arkki

11 Ethän minua unhoita –konsertin Petoiveuusinta!23.9.klo19Satakunnan

Poritar-junalla museoihin! La 24.9.2022 klo 10.45-15 Poritar-kaupunkijuna kuljettaa väkeä Porin kauppatorilta museoihin Porin Päivän Kyytilauantaina.onmaksuton.

Junapäivän tarjoavat Porin Yrittäjät ry ja Porin museot.

Lammasmarkkinoilla on tarjolla monenlaisia lampaaseen liittyviä myyntituotteita. Lisäksi pihan aitauksessa käyskentelee komea lammas. Puffetti. Järjestäjänä Satakunnan lammaskerho.

Museo, Taavilava Museoviikolla suuren suosion saavuttanut konsertti uusitaan. Porin tyttölyseon yli 140-vuotista taivalta juhlistavan konsertin ohjelmaan kuuluu mm. osa tyttölyseon kantaatista Koulutiellä, jonka ensiesitys oli v. Konsertin1930.

RETKI Hinnerjoelle ja LaHonkilahdelle10.9.2022klo9-17

Pollarin talo sijaitsee Hinnerjoen keskustassa Tarvaistentien varrella. Rakennus on toteutettu useassa vaiheessa. Sen vanhin, eteläinen siipi lienee rakennettu jo 1800-luvun alkupuolella. Rakennus on lahjoitettu Hinnerjoen kotiseutuyhdistykselle vuonna 2021 ja sen kunnostus on aloitettu. Korjausneuvontapäivänä Pollarin talossa on avoimet Rakennuskulttuuritaloovet. Toivon korjausneuvontapiste on Pollarin talon pihapiirissä. Päivän aikana kävijöillä on mahdollisuus kysyä Toivon väeltä neuvoja vanhojen rakennusten kunnostukseen, niin korjaustyön periaatteisiin, käytännön korjauksiin, rakennusmateriaaleihin kuin erilaisiin viranomaistoimintaa tai korjausavustuksia koskeviin kysymyksiin. Työnäytöksiä.

Kuva Mikael Leppäniemi, SatM.

Muut12 tapahtumat

Euroopan kulttuuriympäristöpäivä

Euroopan kulttuuriympäristöpäivän retken kohteena on Hinnerjoki, jossa tutustumme museoihin, kirkkoon ja sitä ympäröivään valtakunnallisesti päättynyt.carita.tulkki@pori.fi.intendenttikulttuuriympäristöpäiviä.20toteutuu,LippuPollarinsekäKolmhaarankulttuurimaisemaan,merkittäväänHonkilahdenmuinaisjäännösalueeseenToivonkorjausneuvontakohteeseentaloon.40€verkkokauppa.pori.fi.Retkijosmukaanilmoittautuuhenkeä.RetkionosaEuroopanLisätietoja:CaritaTulkki,p.0447011054,Ilmoittautuminenon la 10.9. Toivon HinnerjokiLaPollarinkorjausneuvontapäivätalossaHinnerjoella10.9.2022klo11-15,Löröntie16,27600

Benjam Pöntinen: Kuvaesitys Keliito-oravista14.9.2022kello 14 Luontotalo Arkki

13

Benjam Pöntinen on julkaissutylionammattiluontovalokuvaaja.pitkänlinjanHänseurannutliito-oravienelämääkolmenvuosikymmenenajanjasiipioravistakolmekirjaa sekä yhden tv-dokumentin. Hän on uransa aikana kuvittanut yli kolmekymmentä valokuvakirjaa. Pöntinen on saanut useita palkintoja sekä koti- että ulkomaisissa valokuvakilpailuissa. Tilaisuus on maksuton.

Kierrätetään arki paremmaksi! Ti 20.9.2022 klo 14–16 Luontotalo Arkki Tule tutustumaan muovijätteen vaikutuksiin ympäristössämme sekä sen kierrätykseen Muovin matka -näyttelyssä. Esillä on myös kekseliäitä kestotuotteita sekä kierrätetystä muovista valmistettuja tarvikkeita ja pakkauksia. Ja jäteneuvojilta voi toki kysyä mitä vain kierrätykseen liittyvää. Tilaisuus on maksuton.

Kuva Benjam Pöntinen Maksa mitä haluat -päivä Sunnuntai 4.9. Keskiviikko 14.12.

suorana, tilaisuutta ei tallenneta. Maksuton, paikan varaus verkkokauppa. pori.fi. Ilmoittautumisen jälkeen saat liittymislinkin. Osallistujamäärää ei ole rajoitettu. Lisätietoja Tuulikki Kiilo, p. 044 701 1051, tuulikki.kiilo@pori.fi keHirsikorjaukset14.12.klo17-18.30

Mistä ja kuka sekä millaisiin kohteisiin ja toimenpiteisiin voi avustuksia hakea. Alustajana rakennuskonservaattori Kalle Virtanen. Kuistit ja verannat etänä Teamsissä ke 9.11. klo 17-18.30 Kuistien historiaa, erilaisia kuistityyppejä ja niiden korjausta. Alustajana intendentti Tuulikki Kiilo. Mukana kysymyksiin vastaamassa rakennuskonservaattori Kalle Virtanen. Järjestetään Teamsin välityksellä

Kuva Kalle Virtanen

14Korjausavustuksetke12.10.klo17-18.30

Hirsirakennuksen kuntoarvio sekä rungon korjaustyön periaatteet ja ohjeet. Alustajana rakennuskonservaattori Kalle Virtanen. KORJAUSNEUVONTAILLAT

TOIVOSSA

Rakennuskulttuuritalo Toivon korjausneuvontailtoja järjestetään kerran kuukaudessa, keskiviikkoiltaisin Toivon Punaisessa Pihirivissä, Varvinkatu 19, tai etänä Teamsissa. Asiantuntija-alustuksen jälkeen vapaamuotoista keskustelua.

TOIVON JOULU Kuva Rakennuskulttuuritalo Toivo

15

Toivon jouluikkunat Su 27.11., 4.12., 11.12. ja 18.12. Jokaisena adventtisunnuntaina Toivossa avautuu yksi uusi tunnelmallinen jouluikkuna.

Toivon ja Korsmanin talon pihapiiri Kädentaitajat eri puolilta Satakuntaa myyvät joulutorilla perinteisiä tai perinteisistä materiaaleista tehtyjä tuotteita ja erilaisia herkkuja.

Joulutunnelmia Korsmanin talossa & Joulupaja Su 11.12. klo 11-15 Korsmanin talo ja Piharivi Korsmanin talon keittiössä Martat laittavat joulumaistiaisia ja kamarin nojatuolissa voi levähtää kuuntelemaan Taata Sillanpään joulusaarnaa. Piharivissä ja verstaalla on samaan aikaan lasten jouluinen työpaja (5 €). Korsmanin tunnelmasta saa nauttia maksutta.

Vanhan Ajan Joulutori La 26.11. klo 10-15 Rakennuskulttuuritalo

mahdollisia.ovatOhjelmamuutokset taloRakennuskulttuuri-toivo Rosenlew-museoLuontotaloarkki Porin Poriginaltaidemuseogalleria Satakunnan museo 1 Hallituskatu 11, 28100 Pori Lipunmyynti p. 02 621 1063 Toimisto p. 02 621 Avoinna:p.044DiakonJuhlasatakunnanmuseo@pori.fi1078MuseoCafe7052001,juhla@diakon.fiti–su11–18,ke11–20,ma suljettu 2 Kuninkaanlahdenkatu 14, 28100 Pori p. 02 621 1866, rosenlew-museo@pori.fi Avoinna: ti–su 11–17, ma suljettu 4 Varvinkatu 19 – Juhana Herttuankatu 15, 28100 Pori, p. 02 621 1051, toivo@pori.fi Toivo: ti–to 12–17. Lisäksi loka-huhtikuussa kuukauden toinen keskiviikko 12–19. Muina aikoina sopimuksesta. Korsmanin talo: 21.5.–25.9. ti–to 12–17, tapahtumien aikaan ja sopimuksesta. 3 Pohjoispuisto 7, 28100 Pori p. 02 621 1176, arkki@pori.fi Avoinna: ti–su 11–17, ma suljettu 5 Eteläranta, 28100 Pori p. 044 701 1080, taidemuseo@pori.fi Avoinna: ti-su 11-18, ke 11-20, ma suljettu 6 Eteläranta 6, Pori puh. 044 701 4737 Avoinna: ti–su 11–18, ma suljettu Porin museot VAP AUDE NKATU ANNANKATU MIKONKATU LIISANKATU GALLEN-KALLELANKATU VALTAKATU HALLITUSKATU ETELÄRANTA ALTSIRAUMANKOKEMÄENJOKI KUNINKAANLAHDENKATU LHELMENTIE ÄNSIPUISTO ITÄPUISTO ETELÄPU ISTO KAUPPA TORI LIISAN TORI SIBELIUS PUISTO KESKI PORIN KIRKKO TAAVI SILTA RAATI HUONEEN PUISTO POR I NSILTA A T L I S N A N N I L ISOLI NNANKATU V ÄHÄLI NNANKATU TULLIPUOMINKATU VARVI NKATU PAANAKEDONKATU P A PE R ITE H T AANK A T U SÄVELTÄJÄNKATU JUHANA HERTTUANKATU YRJÖ NKATU ANTI NKATU PO HJ OISPUISTO 156 3 4 2 200 m

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.