Seikkailu soikoon! Tarinoita lapsille Satakunnasta – vol V by Satakuntaliitto / The Regional Council of Satakunta

Seikkailu soikoon!

Tarinoita lapsille Satakunnasta â&#x20AC;&#x201C; vol V

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta â&#x20AC;&#x201C; vol V Tekstit: Ulla Koivula Kuvitus: Essi Jokela Ulkoasu ja taitto: Luova toimisto Pilke Painatus: Brand ID Tuotanto: Satakuntaliitto 2018, www.satakuntaliitto.fi, www.satakunta.fi issuu.com/satakuntaliitto ISBN 978-952-5862-67-6 (print) ISBN 978-952-5862-68-3 (pdf )

Tarinat KETUNPOJAT PÄÄSEVÄT TEATTERIIN................................................ 5 KISA KIMBLELAUDALLA ............................................................................ 7 KIVOJA KOHTEITA KIMPASSA ............................................................... 9 KUKA ASUU MISSÄKIN – kivaahan on kuitenkin ................................ 11 METSURI MERVI METSÄHIIRI .............................................................. 13 NO KUKA SE SIELLÄ – Satakunnan maalla ja metsissä ................... 15 SISÄTILAN SIENIRETKI ............................................................................ 17 SULEVI SATAMANJOHTAJA ..................................................................... 19 UUNIJUSSI JA SUOLAPOLLAKAT ........................................................... 21 VOIMALAITOS JA VALTATIE – mitä ihmettä ne oikein lie.......... 23 SATAKUNTA ON MYÖS MAAKUNTA ....................................................... 25

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

KETUNPOJAT PÄÄSEVÄT TEATTERIIN

oukokuussa oli syntynyt kettuperhe Keinulaisen perheeseen Ulvilan metsiin neljä pikkuista. Vanhemmilla oli kova tohina huolehtiessaan niistä. Kettuperheen pesä oli täynnä vilistäviä jalkoja ja painivia ketunpoikia, joten äitikettu Keinulainen totesi, että nyt oli aika pistää lapset keskenään ulos leikkimään. Oli elokuun alku ja loppukesän illan metsä oli ihanan lämmin. Pikkuisia ketunpoikia ei pidätellyt mikään, kun ne kirmasivat pomppien yli mättäiden, hämmästelivät pienissä lammissa omaa peilikuvaansa, sohivat tassuillaan sinne tänne ja hyppelivät kannoille tutkimaan metsää. Yksi yritti kiivetä puuhun, toinen kivelle ja kolmas pienelle mäennyppylälle, mutta pienet tassut eivät vielä olleet valmiita notkeisiin kiipeilyihin, joten ne mätkähtelivät alas kerta toisensa jälkeen. Pumps vaan ja taas uusi yritys. Äkkiä läheltä kuului rumpujen pärinää, puheen sorinaa ja lasten kiljahduksia. Ketunpojat jähmettyivät paikoilleen ja kuuntelivat korvat höröllään heille outoja ääniä. – Mennään katsomaan, mistä äänet kuuluvat, sanoi ensimmäinen. – Ilman muuta, kannusti toinen. Ja samassa poikaset juoksivat toisiaan tönien kohti ääntä ja erottivat kohta ison määrän ihmisiä istumassa puupenkeillä katsoen jotakin esitystä. Ihmiset nauraa hörähtivät aina silloin tällöin ja ketunpoikia tämä kiinnosti vallan kovasti. Ne ryömivät salavaivihkaa katsomon penkkien alle kurkkimaan, mitä ihmiset oikein katsoivat. Ketuille avautui näkymä tanssivista keijuista, hurjista merirosvoista ja miekkailevasta joukosta. Esiintyjien takana oli suuri linnake, johon menevillä rappusillakin miekkailijat taistelivat

ja sohivat kalisevilla miekoillaan. Ai miten ketterästi nuo ihmiset kiipesivätkään linnakkeen rappusia, juuri noin halusivat ketunpojatkin oppia kiipeilemään. Esitys oli niin jännittävä, etteivät pienet kettujen leuat liikahtaneet penkin päältä minnekään, vaan he tuijottivat esitystä aivan liikkumatta. Ja kohta he kuulivat jotakin oikein kaunista; se oli laulua. Äitikettukin lauloi heille usein, mutta he eivät olleet koskaan kuulleet noin monen laulavan yhtä aikaa. Laulun jälkeen taistelut esityksessä loppuivat. Nyt oli vuorossa hauskoja tarinointeja ja tansseja. Katsojia nauratti kovin, mutta esityksen loppupuolella yksi esityksen keijuista sairastui ja kaikki yrittivät hoitaa häntä terveeksi ja lauloivat jälleen – mutta tällä kertaa niin surullisen laulun, että kaikilta ketunpojiltakin pääsi kyynel poskelle. Keiju saatiin paranemaan ja vuorossa oli kettujen iloksi jälleen vauhdikas laulu, josta poikaset pitivät kovin. Esitys päättyi ja ketut odottivat hiljaa, että ihmiset lähtivät pois ja uskalsivat vasta sitten lähteä itse jälleen kohti kotipesää. Ilta oli edennyt jo pitkälle ja kohta he kuulivat äitinsä huhuilevan heitä huolestuneena. – Poikaset, pienoiset, missä olette? huuteli äitikettu. Isäkettu oli jo kiertänyt puolen metsää poikasiaan etsimässä ja kovasti iloisina vanhemmat ottivat viimein pienet ketunpojat syliinsä ja ohjasivat sisälle pesään iltapalalle ja hammaspesulle. Hampaita pestessään poikaset lauloivat iloisia lauluja, joita olivat kuulleet esityksessä keskellä metsää. Pienet tassut tömistivät tahtia laulaessaan ja he toivoivat pääsevänsä seuraavana päivänä katsomaan esityksen uudelleen.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

KISA KIMBLELAUDALLA

ininen, punainen, vihreä ja keltainen. Siinä värit neljään villiin Kimble-pelin nappularivistöön, jotka odottavat valmiina pelilaudan kulmissa kuutosnumeroa tulevaksi noppakuvun alta. Kuutosella he pääsisivät liikkeelle yksi kerrallaan. Nappuloiden pohjaan asti valui jännityksen hiki, kun peliä pelaavat lapset vuoron perään painoivat muovikupua odottaessaan lupaa lähteä liikkeelle. – Kuutonen! huusi yksi lapsista, ja vihdoin yksi keltaisista nappuloista pääsi liikkeelle. Kohta punainen liikkui ja sen jälkeen jälleen keltainen otti vinhaa vauhtia jo toisella nappulalla yrittäen päästä kohti maalia. Siniset nappulat istuivat yhä kaikki paikoillaan, kun vihreistä pääsi saman tien kolme nappulaa peräjälkeen vaativalle reitille pelilaudan läpi. Siniset nappulat olivat jo ihan haljeta jännityksestä, ne tuskin pysyivät aloillaan odottaessaan omaa vuoroaan. Ne ihan tärisivät paikoillaan juuri heille muotoilluissa koloissa omassa sinisessä nurkassaan. Ja vihdoin pääsi sinisistäkin yksi nappula liikkeelle ja teki matkaa oikein vauhdilla jatkuvilla viitosnumeroilla nopeasti reittiään. Kaikilta olivat kaikki nappulat päässeet liikkeelle. Peli oli kiivas ja täynnä yllätyksiä. Punaiset nappulat liikkuivat nyt vain ykkösillä eteenpäin. Keltaiset olivat alun voittoisan lähdön jälkeen vain puolivälissä matkaa. Vihreät ja siniset kisasivat jo ihan reitin loppupäässä pelin mestaruudesta. Siniset pinnistivät tiukan kisan voittoon saapuen ensimmäisenä maaliin. Takaa-ajo oli päättynyt. Keltaiset, vihreät ja punaiset eivät olleet lainkaan pahoillaan, vaan toivottivat sinisille reilusti onnea. Yhdessä he toivoivat, että kaikki jälleen pian pääsisivät uuteen peliin. Siniset nappulat kiittivät kannustuksesta. Lapset pakkasivat pelilaudan nappuloineen takaisin laatikkoon odottamaan seuraavaa pelikertaa.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

KIVOJA KOHTEITA KIMPASSA

ätä oli odotettu jo kauan. Kesäretki Satakuntaan oli alkamassa jyväskyläläiselle kuusivuotiaalle Antille, hänen sisaruksilleen Annalle ja Askolle sekä isä ja äiti Lahtiselle. Autoon pakattiin kaikki tarpeellinen uimarenkaita myöten ja matka alkoi Järvi-Suomen tietä Parkanoon ja sieltä Noormarkkuun ja Porin Yyteriin. Yyteri olikin mukava paikka, hienoa hiekkaa hiekkalinnojen rakentamista varten, merivettä uimiseen ja paljon aurinkoa – kaikki viihtyivät hyvin. Seuraavana päivänä vierailtiin Merikarvialla tutustumassa Koivuniemen Herran MuuMaan eläimiin. Siellä huuteli emäntä tasatunnein milloin lypsämään lehmää, milloin istumaan hevosen vetämille rattaille ja milloin katsomaan, löytyikö kaivosta tonttua. Tapahtumien väleissä sai hyppiä heinien joukossa, kiipeillä tai käydä vaikka uimassa. Sisarukset pitivät MuuMaasta kovin ja viihtyivät koko päivän mainiosti. Kolmantena matkapäivänä Lahtisen perhe vieraili Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa. Lapset oppivat, että herra Cedercreutz oli aikanaan ollut kuvanveistäjä ja silhuettitaiteilija. Herra Emil C. teki kaikkein mieluiten veistoksia eläimistä: koirista ja hevosista ja niitä oli museolla näytillä oikein monta kappaletta. Lapset oppivat, että silhuettitaide on semmoista, että mustasta paperista leikataan pienillä saksilla pikkutarkkoja kuvia, kuin varjokuvia erilai-

sista aiheista. Lapset saivat itsekin kokeilla silhuettikuvien tekemistä museolla. Neljäs päivä oli jälleen merellinen Satakunnan maisemissa Raumalla. Vanhassa Raumassa oli pienen pieniä katuja ja kujia sekä yli 200 vuotta vanhoja taloja. Kaupat olivat hauskasti pikkuruisia ja niihin pääsi nousemalla vanhoja kiviportaita. Vanhan Rauman kierroksen jälkeen Lahtisen perhe suuntasi Rauman merimuseoon. Lapsia hieman arkailutti kohdata sukeltajapuvussaan seissyt kaskisukeltaja Wikholm, jolle he saivat pumpata ilmaa hengitettäväksi. Vierailun päätteeksi lapset saivat ohjata itse suurta laivaa navigointisimulaattorissa. Vierailun päätteeksi Lahtiset kävivät vielä merihenkisessä leikkipuistossa aivan museon lähellä. Matka jatkui vielä Porin Reposaareen, jossa oli myös vanhoja puutaloja. Perhe kävi tutkimassa jännittävän Linnakepuiston käytäviä ja munkkikahvilla Kallon majakalla. Porin keskustaan ajaessaan he tutustuivat tuulipuistoon opastuskeskuksessa ja matkalla he näkivät valtavia tuulen avulla sähköä tuottavia vipperöitä. Hyvin nukutun yön jälkeen oli jälleen aika pakata auto ja lähteä kotiinpäin. Matkalla lapset muistelivat, miten mukavaa oli nähdä kivoja kohteita Satakunnassa ja he toivoivat, että pääsivät käymään taas pian uudelleen.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

KUKA ASUU MISSÄKIN kivaahan on kuitenkin

ahdeksanvuotias Vinsentti-poika oli päässyt luokkakaverinsa Justuksen luo käymään. Justus asui kerrostalossa eikä Vinsentti ollut aikaisemmin semmoiseen päässyt käymään. Viidenteen kerrokseen mentiin hissillä ja Justus muistutti, miten tärkeää oli käyttäytyä hississä kunnolla ja seisoa nätisti paikoillaan koko matkan ajan. Rappukäytävässä oli viisi ovea ja Vinsentti ajatteli itsekseen, että tämmöiseen kerrostaloon siis mahtuu monen monta perhettä asumaan. Noiden kaikkien ovien takana oli varmaan kussakin eri perhe asumassa. Justus avasi oman kotinsa oven kaulassaan roikkuneella avaimella ja pojat astuivat sisälle. Justus esitteli ensin parvekkeen – siitä oli upeat näkymät alas, missä autoja ajoi ohi. Autot näyttivät ihan pikkuruisilta, kun niitä katseli näin korkealta. Poikien leikittyä tovin aikaa Justuksen huoneessa he päättivät lähteä Vinsentin kotiin. Matka sujui nopeasti polkupyörillä, ja kohta he olivatkin Vinsentin kotipihassa. Justus ihmetteli, kun pihassa oli ihan saman näköinen navetta kuin hänen mummulassaan maalla, vaikka nyt oltiin ihan kaupungin keskustan lähellä.

– Juu, vastasi Vinsentti, se on minun isomummuni Ailin vanha navetta ja siellä on ollut lehmiä, yksi hevonen, ori, jonka nimi oli Virkku, ja joka vuosi tällä pihalla on juoksennellut yksi porsas. Talon silloinen isäntä oli hoitanut Virkkua, kun naapurista oli pikkupoika tullut kysymään, että saisiko hän varsan, kun Virkku poikii. Isäntä oli sen hänelle luvannut. Vastapäätä navettarakennusta oli matala rakennus, jossa Vinsentti kertoi olevan heidän saunansa ja rumpujen soittamiseen tarkoitettu huone. Äiti oli jostakin syystä neuvonut laittamaan rummut eri rakennukseen, kuin missä heidän perheensä asui. Mukava siellä oli soitella silloin tällöin. Päärakennuksessa oli Vinsentin huone, ja sinne pojat menivät pelaamaan tietokonepeliä. He istuivat hetken pelaten ja päättivät sitten mennä pihalle potkimaan jalkapalloa. Ensin he laittoivat itselleen välipalaa ja juttelivat mukavia ruokahuoneen pöydän ääressä. Samalla he muistivat, että heidän luokallaan oli Rami, joka kuulemma asui rivitalossa. Mikähän se sellainen mahtoi olla? Pojat päättivät lähteä joku päivä käymään Raminkin luona tutustumassa rivitaloon.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

METSURI MERVI METSÄHIIRI

etsähiiri Mervi, Noormarkun metsien tunnetuin sahaaja, kirveenkäyttäjä ja mainio puunkaataja, oli jälleen lempipuuhassaan samoilemassa reippain askelin metsässä etsien sopivia puita kaadettaviksi. Hän kiipesi yli oksien, hyppi puronorojen ylitse ja lepäsi välillä sopivalla vihreällä mättäällä. Mervi-hiiri oli isoisältään oppinut, että välillä täytyi puita kaataa, jotta muille puille jäi enemmän kasvutilaa. Hommat alkoivat ja Mervin kädet heilauttivat kirvestä juuri oikeaan kohtaan puuta kerta toisensa jälkeen niin, että kohta kuului huuto: – Puu kaatuu! Ja samassa rysähti niin, että oksat pois ja räiskis vaan. Mervi karsi oksat ja sahasi käsisahalla metsäisellä maalla pitkin pituuttaan maanneen puun rungon sopiviksi paloiksi. Moottorisahaa Mervi-hiirellä ei ollut, sillä hän halusi toimia metsässä niin luonnonmukaisin välinein kuin mahdollista. Sitten reipas metsurihiiri nosti osan rungonpätkistä ja osan oksista kissan vetämään rekeen ja ajoi ne kotipihaansa. Kotimatkallaan Mervi yllättyi isosti hakiessaan postit laatikosta tien vierestä. Siellä oli hänen nimellään tullut kutsu puimuri- ja metsäkonetehtaan esittelykierrokselle. Kutsu oli lähetetty kaikille lähialueiden metsäomistajille Satakunnassa ja Mervihän oli yksi heistä. Ylpeänä Mervi avasi kutsun ja lähetti heti vastauksen, että osallistuisi kierrokselle. Hän oli kyllä kuullut nykypäivän metsäkoneista – kuinka kätevästi niillä kaatuivat puut ja kuinka kätevästi rungonkin sahaaminen

onnistui tuosta vain, mutta ei ollut koskaan nähnyt semmoista itse. Viisi päivää olisi vielä odotettava ja sitten alkaisi tutustumiskierros. Oi mitä kaikkea Mervi siellä saisikaan nähdä ja kokea. Tehtaalla Mervi-hiirtä vastassa oli kypäräpäisiä ihmisiä ja Mervikin sai päähänsä oman kypärän ja koko ryhmä ohjattiin tehtaan tiloihin. Ensin tutkittiin korjauspajaa, jossa oli varastoituna paljon vanhempiin puimureihin ja metsäkoneisiin kuuluvia varaosia. Sitten siirryttiin metallileikkaamoon, missä tietokonein ohjatut laserleikkurit muotoilivat metallista juuri oikean kokoisia paloja metsäkoneen rungon valmistamiseen. Valmiit osat kulkivat sitten liukuhihnoja pitkin maalaamoon, missä ne saivat kukin juuri oikean käsittelyn ja maalin päälleen. Sitten oltiinkin jo tehtaalla siinä kohtaa, missä palasia oli yhdistetty toisiinsa ja ihan selkeästi jo näkyi, että tuosta muodostuu ihan oikea metsäkone. Enää vain pyörät ja eteen tulevien työkalujen teline puuttuivat. Jopa kuljettajan penkki oli jo paikallaan ja monenlaisia mittareita. Ja rappuset, mitä pitkin pääsi nousemaan metsäkoneen kyytiin. Viimeiseksi ryhmä sai vielä nähdä, miten valmis metsäkone lähti koeajolle tehtaan toisessa päässä ihan ulos asti. Ja ulkona heille oli varattu mehua juotavaksi sekä metsäkoneen mallisia pikkuleipiä syötäväksi. Ai sitä onnea. Mervi-hiiri jäi vielä pitkäksi aikaa juttelemaan muiden vieraiden kanssa ja haaveili jonakin päivänä ostavansa itselleen oman metsäkoneen. Hän kun kuuli, miten sopuisasti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti moinen kone hänenkin metsissään voisi toimia.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

NO KUKA SE SIELLÄ –

Satakunnan maalla ja metsissä

un maa routaantuu, niin päälleen jäätä muodostuu ja hankala on roudan alta löytää ruokaa taivasalta noiden elukoiden metsäisten, lintujen ja jänisten.

Ja sitten siirrytään maatilan elukoihin, tutustutaan tallieläimiin noihin: kanoilla kanala, hepoilla talli, lehmillä on navetassa päivittäinen lypsyralli, possut makaavat karsinassa, lampaat asuvat lampolassa.

Rusehtava aina rusakko ja metsäjänis valkea talven ajan, onkohan johonkin perustanut turkinvaihtopajan?

Ja kun tallipoika oljet päältä lattian karsi, löytyi sieltä makuuparsi. Parsi? – mummuni parsi sukkia ehjiksi, ristiin rastiin neula ja lanka meni, mutta kuka nyt parsimisen päälle makaamaan, kun neulasta voi haavoja alkaa saamaan.

Karhu nukkuu talviunta, kun sopivasti on metsässä lunta, vaikka kylmä viima puhaltaa, niin pesässään vaan nukkua pussuttaa. Ja lumisen kallion päällä jälki ilveksen, kertoo tarinan tupsukorvaisen, missä se kaveriaan korvaa heilauttamalla morjestaa ja siten hyvä mielen hänellekin saa.

Mitä varten suuli traktorille tarvitaan – että suojaan töistään välillä traktori saadaan, ja samaan suuliin mahtuu puimuri, se viljan suuri peltoimuri.

HEIPS, HEIPS HEVONEN

VOIHAN LEHMÄ

Varsa minä olen ja villisti hypin, pikkuisilla leuoillani heinää ruoaksi nypin, äitini on tamma ja isäni on ori, kotipaikka meillä on länsirannikon Pori. Kun isoksi kasvan, niin selässäni lapsi tää, osaava ja taitava vikeltää tekee voltteja, hyppyjä, käsiseisontaa ja usein pari kärrynpyörää. Minä olen raudikko eli ruskea ja jouhista hiukset on mulla, talli on asuntona ja siellä oma karsina, jossa lukee nimi mun, siihen aina uudestaan rakastun: ”Tässä karsinassa saat varsaa morjestaa, itseään Prinsessa Leidi Aurooraa”.

POS POS POSSUNEN Minä olen yksi kahdestatoista, juuri syntyneistä possuista noista, joilla on äitinä emakko nätti ja isänä karju, jolla oma sikolätti. Peppuni päällä on saparo rullalla, ja nukun mielelläni vaikka mudan alla.

Lehmärouva Lee, pihatossa käyskentelee, on ylväs ryhti hällä ja otsakiehkura säkkärällä kun kuiskii kokemuksiaan ja pyytää muita kuulemaan: ”Hyvin minä voin tässä teille jutella ja heittää huulta, mutta tietäkää, etten talvella kestä kylmää tuulta, vallan jäätyvät utareeni ja otan kovin itseeni, ellen tuulensuojaa saa, jossa paremmin juttukin taas luistaa. Jos lämpimässä olla saan, alkavat jugurtti, maito ja viili valmistumaan”.

LAA LAA LAMMAS Karitsa on lampaan lapsi, kikkarainen valkohapsi, äitinä on uuhi ja pässi isänä, hällä päässä sarvet komeana lisänä. Kun oikein isoksi paksuunnun, niin villani keritään, ja villani haituvat kehruussa yhdeksi langaksi liitetään.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

SISÄTILAN SIENIRETKI

iisivuotias Vertti pääsi tutustumaan Kiukaisissa Eurassa sijaitsevaan tehtaaseen, jossa kasvatetaan, arvaapas mitä? Semmoisia vaaleita tai ruskeita jalallisia palleroita, mitähän mahtavat olla? Herkkusieniä. Suuri halli oli täynnä tummassa mullassa kasvavia sieniä ja niitä kasvoi monessa kerroksessa ja monessa eri huoneessa. Kierroksellaan Vertti ohitti rouvan, joka keräsi sieniä mataliin pahvilaatikoihin. – Miksi sinä keräät niitä käsin? Eikö joku suuri imurikone voisi kerätä nuo sinun puolestasi? Vertti kysyi. – Toki toki, vastasi kerääjärouva, mutta jotta sienet säilyvät kauniin ehjinä, pitää ne kukin hellästi poimia käsin ja asettaa varovasti laatikkoon kuljetusta varten. – Minne ne kuljetetaan? kysyi Vertti. Kerääjärouva kertoi, että sienet lähtevät tehtaalta kauppoihin myytäviksi ja sitä kautta ravintoloihin, koulujen ja päiväkotien ruokaloihin ja jopa ulkomaille asti. Rouva tarjosi Vertille sientä maistettavaksi. – Eikö tätä tarvitse pestä ensin? Meillä kotona aina äiti komentaa pesemään ja kuorimaan omenatkin ennen syöntiä. Rouva vastasi, että näitä herkkusieniä uskaltaa tästä vaan ihan raakana maistella. Lisäksi hän kertoi muutaman vinkin, miten sienistä voi

tehdä herkullista, proteiinipitoista ruokaa. Jauhelihan joukkoon kastikkeeseen, salaatin joukkoon raakana tai paistettuna, tortilloihin, risottoihin, wokkeihin, kastikkeisiin, grillattaviksi, pastaan, pataan, täytteeksi liharulliin, vartaisiin, pitsoihin, kalan kanssa syötäviksi, munakkaisiin, piirakoihin, lämpimiin voileipiin. Rouva jatkoi, että herkkusienissä on paljon hyviä vitamiineja ja proteiinia, mutta vain vähän rasvaa. Vertti maistoi rohkeasti ja ajatteli mielessään, että tämähän on oikeaa voimaruokaa. Samalla hän päätti, että kotiin päästyään hän laittaa vihreää salaattia lautaselle ja paistaa siihen päälle suomalaisia herkkusieniä. Ja niin hän tekikin. Seuraavana yönä Vertti näki unta iloisista herkkusienistä, jotka keinahtelivat rytmikkäästi sieniä keränneen rouvan laulaman laulun tahtiin. Multaa täynnä olevat laatikot pomppivat laulujen tahtiin ja herkkusienet lauloivat mukana. Koko halli kaikui mukavista lauluista ja uusia sieniä putkahteli mullan alta hymyillen valoisaan tilaan. Ne moikkailivat toisilleen ja odottivat tulevansa poimituiksi ja pääsevänsä matkalle kaupan vihanneshyllylle. Verttiä hymyilytti tuo kiva uni.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

SULEVI SATAMANJOHTAJA

erra Sulevi Silovesi on hiiriherra, jonka suurin toive on perustaa oma satama. Satamasta hän hoitaisi sitten laivoilla kuljetuksia ympäri maailmaa. Sulevi asui Raumalla ja kuuli ihmisten kertovan torilla, että Rauman satamassa on vilkasta ja touhukasta. Mahtaisiko sen sataman tutkimisesta olla Suleville hyötyä toteuttaessaan unelmaansa satamanjohtajan työstä? Kyllä varmaan. Sulevi tepsutteli Rauman satamaan ja näki valtavien laivojen saapuvan suurelle laiturille. Sulevilta pääsi iso ihastuksen huokaus ja kohta hänen vierestään kuului käheällä äänellä kysymys: – Kukas siinä huokaa ja miksi? Sulevin vierellä oli kookas vanha hiiriherra, jonka viikset olivat harmaantuneet ja kävely jo hidasta. – Ikähiiri, ajatteli Sulevi. Sulevi esitteli itsensä ja kertoi unelmastaan pitkät pätkät. Anteroksi itsensä esitellyt ikähiiri totesi, että hän voisi kierrättää Sulevia satamassa. Isot nosturit nostivat valtavia laatikkoja laivasta pois samalla kun kaksi hiirtä kurkki suurten konttien takaa. Sulevia ihmetytti, mitä nuo suuret laatikot olivat. – Ne ovat kontteja, kertoi Antero. – Kontteja, kummasteli Sulevi, minun mummuni on Porista ja hän aina sanoi, että ”kontteihi ottaa”. Mutta mummu tarkoitti sillä, että jalkoihin sattui. Eivät nuo jalkoja olleet. Antero selosti, että kontteihin oli pakattu Suomeen tulevaa tavaraa ja kontti oli tarkoin merkitty tietyillä numeroilla ja koodeilla, jotta se löytäisi oikeaan paikkaan saapuessaan perille. Kun

kontit oli nostettu laivasta, laitettiin sinne suurilla nostureilla toisia kontteja tilalle, laivan köydet irrotettiin ja se lähti seilaamaan takaisin merelle. Sulevi tutki Anteron kanssa vielä koko sataman ja Antero kertoi, että myös Porissa on suuri satama. Sulevi halusi ehdottomasti nähdä myös sen, mutta mitenkä hän nyt pääsisi Poriin? Anteron avulla löytyi sopiva rekka-auto, joka suuntasi Mäntyluodon satamaan ja Sulevi hyppäsi sen kyytiin heiluttaen samalla Anterolle kiitokseksi. Sulevi-hiiri hipsi verkkoaidan alta sataman alueelle, kävi läpi jokaisen varastorakennuksen, kaasusäiliön, kulki pitkiä putkia pitkin, nousi nostureiden korkeimmille kohdille tutkailemaan sama-aluetta korkealta, tutki valtavat laiturit ja rakennukset. Kulkiessaan hän varoi vauhdikkaita trukkeja, valtavia rekka-autoja ja isoissa lasteissa olevia kuorma-autoja. Illan pimeydessä loisti sataman toimistorakennuksen ikkunasta valoa ja Sulevi halusi tutkia asiaa. Hän kapusi toimistoon sisälle ja kurkkasi oven raosta hipihiljaa. Toimistopöydän takana työskennellyt rouva huomasi kuitenkin Sulevin ja jutteli hänelle rauhallisella äänellä. – Tule sisään vaan, istumaan. Sulevi kiipesi rouvan työpöydän päälle ja esitteli itsensä kertoen samalla unelmastaan. Rouva osoittautui itse satamanjohtajaksi, joka istuikin Sulevin kanssa koko yön kertoen satamanjohtajan vaativasta työstä. Molemmilla oli jutellessa oikein mukavaa. Seuraavana aamuna Sulevi jatkoi matkaa kotiin Tahkoluodon syväsataman kautta ja oli täysin varma kyvystään perustaa oma hiirten satama. Pidäthän silmäsi auki, kun kuljet meren rannoilla. Kenties törmäät Sulevin Satama -kyltteihin, jotka kertovat suuren unelman toteutumisesta.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

UUNIJUSSI JA SUOLAPOLLAKAT

ei, olen Liisa ja asun Karviassa. Isosiskoni Elma lähti Porin Puuvillatehtaalle töihin kutojaksi. Hän kertoo käsin kirjoittamissaan kirjeissä, että hänellä on valvottavana kaksi kutomakonetta, joiden luona hän seisoo päivästä toiseen ja huolehtii, että langat kulkevat moitteetta ja että puuvillakangasta valmistuu. Työpäivät ovat hänellä kovin pitkiä, ennen 60 ja nykyään 47 tuntia viikossa. Elma ei ole käynyt minua katsomassa pitkään aikaan. Minulla on kova ikävä isosiskoani. Onneksi minä en ole vielä joutunut töihin. Olen viisivuotias ja autan kyllä kotona äitiä ja isää niin paljon kuin vain voin. Haen vettä kaivosta, tuon polttopuita sisälle, hoidan kolmea pienempää sisarustani ja tiedättekö mitä – minä opettelen lukemaan ja kirjoittamaan. Minun isäni osaa kirjoittaa ja lukea ja hänen mielestään kaikkien ihmisten pitää osata kirjoittaa ja lukea. Olen kiitollinen siitä, että isäni opettaa minua. Pääsen ehkä kansakouluun, kun tulee vielä kaksi vuotta ikää lisää eli vuonna 1919. Mutta en ole siitä ihan varma, kun täällä kotona on niin paljon karjanhoitoa, ruoanlaittoa, leipomista, siivousta ja lastenhoitoa. Mahtaisinko ehtiä kouluun lainkaan? Eikä minulla kyllä ole vielä kenkiäkään koulua varten. Suutarilla teetettiin minulle kengät, mutta kun ne valmistuivat, ne olivat jo liian pienet. Pikkuiset saavat ne käyttöön. Ulkona minä käyn niin, että laitan kolmet villasukat päällekkäin jalkaan, sitten tarkenee melko hyvin.

Mutta suojasäällä sukat kastuvat heti. Kesäkelillä kuljen paljain jaloin. Meillä on kolme lehmää ja niitä minä lypsän. Kuttuja meillä on myös ja ne ovat sitten kovia määkimään. Porsaita meillä on kaksi ja yksi Vainu-niminen koira. Se on pystykorva. Kissoja meillä viilettää siellä täällä pyydystämässä hiiriä ja rottia. Ne ovat oikein taitavia pyydystäjiä. Nyt minun pitää lähteä hakemaan perunoita kellarista, sillä äiti tekee suolapollakoita. Perunat halkaistaan keskeltä ja laitetaan veteen kattilaan. Päälle laitetaan suolasilakoita ja annetaan kiehua, kunnes perunat ovat kypsiä. Se on maistuvaa ruokaa, kun perunat oikein imevät silakan hyvän maun. Elma-sisko ei usein saa suolapollakoita, sillä hän asuu kolmen muun tytön kanssa samassa huoneessa Porin viidennessä osassa eikä heillä ole käytössään keittiötä. Elmalla on usein eväänä voileipää ja maitoa, kun hän lähtee töihin. Talon vuokraemäntä antaa hyvällä mielellä ollessaan tyttöjen käyttää keittiötään, mutta valitettavasti emäntä ei ole hyvällä mielellä kovin usein. Huomenna pyydän isää tai äitiä kirjoittamaan Elmalle kirjeen. Meille näet syntyi eilen vasikka ja se on Elmankin hyvä tietää. Minä ajattelin, että vasikan nimeksi laitettaisiin Elma. Kun vasikka syntyy, tulee lehmästä vähän aikaa vasikalle tarkoitettua oikein hyvää maitoa, ternimaitoa. Siitä minä teen meille uunijussia. Se on tosi helppoa, laitan vain ternimaidon uunivuokaan, hieman suolaa ja sitten leivinuuniin paistumaan. Se maistuu makealta ja pehmeältä.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

VOIMALAITOS JA VALTATIE mitä ihmettä ne oikein lie

pettaja Marika näytti Viia-tytön luokalle Satakunnan maakunnan kartan heijastettuna valkokankaalle. – Miksi kartalla on noita sinisiä kohtia? kysyi Viia.

Opettaja kertoi kartalla näkyvän merialueen olevan pohjoisin osa Itämerta nimeltään Pohjanlahti ja eteläisin osa Pohjanlahtea taas oli nimeltään Selkämeri. – Minä olen uinut Pohjanlahdessa Luvialla, sanoi Viia, Matti-papalla on siellä mökki. Se vesi on suolaista. – Tosiaan, hyvä Viia, opettaja sanoi, merivesi on suolaista. Tietyt kalat asuvat suolaisessa ja toiset kalat makeassa vedessä. Luokkaa nauratti makea vesi.

– Pääseekö Porista siis veneellä Huittisiin? kysyivät oppilaat. – Pääsee kyllä, vastasi opettaja, mutta välillä venettä täytyy Kokemäellä ja Harjavallassa kantaa tai kuljettaa traktorilla rannan kautta voimalaitosten ohi. – Mistä se laitos saa voimaa? ihmettelivät oppilaat. – Te saatte voimaa nukkumalla hyvin ja syömällä terveellistä ruokaa, naurahti opettaja, mutta näissä voimalaitoksissa valmistetaan veden liikkeen voimalla sähköä maakunnan käyttöön. Kartalla olevat vihreät kohdat ovat metsiä ja keltaiset viljelyalueita eli peltoja, kertoi opettaja. Mitä olivat nuo mustat suorat viivat kartalla? Ne olivat paikkoja, missä kulkee rautatie, kertoi Marika-opettaja. Punaiset paksut viivat kertoivat, missä kulkevat valtatiet, joita pitkin pääsee Satakuntaan. Valtatiet 2, 8, 11 ja 23. – No onpas hassua, tokaisivat oppilaat, ensin oli voimaa joessa ja nyt valtaa teillä. Mitä ihmettä?

– Sokerivettäkö se on, kysyi joku. – Ei, se ei ole sokerista, naurahti opettaja. Opettaja kertoi, että koko maapallon pinnasta suurin osa on vettä ja tästä vedestä vain vähän on makean veden alueita. Merestä haihtuu ilmaan vettä vesihöyrynä ja se kokoontuu pilviksi taivaalle ja tulee sieltä sateena maahan. Kiertäessään maan pinnalla vesi kerää itseensä ravinteita, suoloja ja mineraaleja ja vesi kulkeutuu järvien ja jokien kautta jälleen takaisin mereen. Ja koska maapallo on kovin vanha, on näin tapahtunut jo monen monta kertaa. Suola ei nouse vesihöyryn mukana pilviin, vaan jää mereen. Marika-opettaja jatkoi, että lisäksi Satakunnan maakunnan kartalla näkyi suuri Pyhäjärvi ja muita järviä. Mutta Kokemäenjoki oli opettajan mielestä myös tärkeä. Kokemäenjoki oli kuulemma 121 kilometriä pitkä ja se alkaa Sastamalan Liekojärvestä ja päättyy Selkämereen Porin edustalla. Kokemäenjoen varrella oli Huittisten, Kokemäen, Harjavallan ja Porin kaupungit sekä Nakkilan kunta.

Opettaja selosti, että valtatiellä tarkoitetaan pikkuteitä nopeampaan kulkemiseen tarkoitettuja teitä, jotka vievät halki Suomen. Turun ja Oulun välinen tie on valtatie 8, valtatie 2 vie Porista Helsinkiin, valtatie 11 vie Tampereelle ja valtatie 23 Jyväskylään. Lisäksi Marika-ope kertoi, että Satakuntaan pääsee junalla ja lentokoneella. Tunti alkoi loppumaan ja oppilaat valmistautuivat välitunnille. Viia kävi vielä kuiskaamassa opettajan korvaan, että hän oli myös onkinut Matti-papan mökillä, ja saanut ongella ison hauen. Sillä oli niin monta hammasta ja isot leuat, että Viiaa oli ihan pelottanut. Opettaja rauhoitti, että rauhassa voi mereen mennä uimaan ilman pelkoa isoista tai pienistä kaloista. Opettaja kertoi, että kun polskii vedessä ja ui, karkaavat kalat kauemmas, rauhallisimmille vesikohdille. Viia jatkoi matkaa huojentuneena välitunnin viettoon ja oli onnellinen niin mukavasta opettajasta, kuin Marika oli.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

SATAKUNTA ON MYÖS MAAKUNTA

o ennen ajanlaskua, noin 7000 vuotta ennen, kuiski joku jo toiselle metsästyskaskua Satakunnassa tullen mennen. Jo vuosisadalla tuhat kaksisataa, sai Satakunta itsestään alueena ilmoittaa, ja kun Helsinkiä perustettiin, Ulvilasta ja Raumalta väkeä sinne meiltä siirrettiin.

Satakunnassa on kaksi Unescon maailmanperintökohdetta, joissa on todella historian hohdetta. Ja teollisista juurista muistuttaa, Leineperin ja Noormarkun ruukit sekä Kauttuan ruukinpuisto saa. Satakunnassa voi asua edullisesti, tasokkaasti ja turvallisesti, töitä on vaikka teknologiassa taikka robotiikka-alassa. Koulutusta on montaa sorttii, ei tarvitse yksin kotona pelata korttii, vaan voi liikkua luonnossa lähellä, Satakunta on rakennettu hyvällä sydämellä. Elintarvikkeita Satakunta tuottaa, ja viljelyssä puhtauteen ja viljavaan maahan luottaa, lisäksi broileria, kalkkunaa, possua, nautaa ja punajuurta sekä jalostusteollisuutta suurta. Meren päälläkin sähköä tuotetaan, oli kesä tai talvi niin aina vaan, ja teollisuuspuistoissa laitetaan tuotannot, hommat hoitumaan. Meillä on meri niin kaunis ja kiva, satamienkin toiminnoille sopiva, juu ja perheille hyvä uimapaikka on Yyterin ranta vaikka. Ouran rannikko vaikeakulkuinen, mutta upea katsella, karun kaunoinen, ja paljon on Satakunnassa tapahtumia, vaan arjessa ei liikennesumia. On pitsiviikkoa ja Pori jatsii, on Pelle Hermannia ja MuuMaan tatsii, kivoja ostospaikkoja ja suuri pulkkamäki, ”Sen minä laskin” - äitikin sen näki.

SEIKKAILU SOIKOON! Tarinoita lapsille Satakunnasta - vol V

KIITOKSET Satakunnan viestintäalan kehittämissäätiö Anna Kari, Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Länsi-Suomi Anne-Mari Ventelä, Pyhäjärvi-instituutti Carita Tulkki, Satakunnan Museo Elina Liinaharja, MTK-Satakunta Hannu Pitkänen, Champ Jemina Heljakka, Tactic Karoliina Suoniemi Kati Fager Krista Tupala, Satakuntaliitto Lempi ja Juho -mobiiliopas. Yhteistyössä Satakunnan Museo ja Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma – tarinasoitin.fi/lempijajuho Marko Jori Pyhäjärvi-instituutti, Sikses parasta Matti Lehtonen, Pori / Merikarvia Paula Kupari, Rauman merimuseo Veera Prihti, Sampo-Rosenlew Veli-Matti Rintala, Satakuntaliitto

Seikkailu soikoon! Kuinka käy kisassa Kimblelaudalla? Miten ihmeessä ketunpojat päätyivät teatteriin ja mitä kummaa he siitä itse oikein tuumasivat? Mistä mahtaakaan haaveilla metsuri Mervi Metsähiiri? Näihin ja moniin muihin kutkuttaviin käänteisiin ja satakuntalaisiin sattumuksiin saat tutustua, kun sukellat Seikkailu soikoon -tarinakirjan sivuille. Ota mukava asento – on tarinatuokion aika!

Julkaisija: Satakuntaliitto PL 260, 28101 PORI satakuntaliitto.fi