Korkealta ja kovaa

Mustarastas lauloi maaliskuun lopussa täysin palkein kirpeässä pakkasyössä. En minä siihen kai herännyt, mutta yli-innokasta sooloesitystä kuunnellessa oli vaikea saada uudelleen unen päästä kiinni.

Ihmettelin, eikö tuo äänekäs lintu ymmärrä, että kevät ei ole vielä lämmennyt tarpeeksi pesimispuuhiin. On aivan liian kylmää ja luntakin on vielä maassa.

Mustarastaat ovat jo vuosia talvehtineet pihapiirissä. Pensaiden alla ja talon seinustoilla saattaa lumituiskussa nähdä pikimustan uroslinnun keltaisine nokkineen ja silmänympäryksineen etsimässä jotain syötävää.

Ruokinnalle rastaat eivät tohdi nousta, paitsi yksi rohkea sameanruskea naaraslintu. Se onnistuu usean yrityksen ja erehdyksen kautta laskeutumaan peltiselle ikkunalaudalle.

Höyhenet hiukan epäjärjestyksessä lintu kurottaa nokkaansa kuorittuja auringonkukansiemeniä ja tasapainoilee tällä liukkaalla alustalla.

Yleensä syöttökupille jonottavat keskenään kähinöiden talija sinitiaiset. Ne kuitenkin kunnioittavat mustarastaan isoa kokoa ja antavat sen ruokailla rauhassa.

Lukemalla opin, että mustarastaat laulavat kevätyönä äänekkäästi varatakseen itselleen ja puolisolleen parhaat pesäpaikat. Luultavasti tuo minua valvottanut pavarotti onnistui valloittamaan pihakoivun latvasta komean tontin hyvien liikenneyhteyksien varrelta. Toivon heille kaikkea hyvää tulevaan pesintään, kunhan terminen kesä alkaa.

En ole edes keskinkertainen lintuharrastaja, mutta tiettyjen isojen lintujen saapuminen keväisin tänne kylmään Pohjolaan sykähdyttää joka kerta. Lokit kirkuvat kuin riemusta ja töyhtöhyypät lentävät kuin humalaiset.

Laulujoutsenet ja kurjet lumoavat äänekkäine auroineen. Hanhien kaakatusta saattaa kuulua tuuletushormin kautta keittiöön saakka, kun ne ylittävät kaupungin katot ja suuntaavat naapurikunnan peltoaukeille.

Haukatkin palaavat reviireille talvilomien jälkeen. En tiedä, kuvittelenko vain, mutta usein keväällä koukkunokkaiset petolinnut näyttävät hiukan pöllämystyneiltä kököttäessään puun rungolla tai tolpan nokassa. Pitkä lentomatka on ehkä ollut vaaroja täynnä ja nyt pitäisi taas muistaa, missä satakuntalaiset pikkujyrsijät piilottelevat. No, kyllä tämä tästä taas käynnistyy, ne saattavat tuumia.

Pääskyjen, peippojen ja västäräkkien saapumisesta mitataan perinteisesti kesä. Kuukautta ennen saapuvat kiurut eli leivoset ovat mustarastaan luokkaa äänivaroiltaan. Urokset nousevat laulaen korkeuksiin ja pudottautuvat sitten hetkeksi takaisin maan pinnalle vetämään henkeä. Ja uudelleen korkeuksiin!

Onneksi ne päästelevät soidinaarioitaan peltoaukeilla, eivät esikaupungissa.