1 minute read

Poika saunoo mestarien saunassa

Sauna ja urheilu kuuluvat yhteen, ja Suomessa tämä perinne on vahva varsinkin voiton hetkellä. Kun kultamitalit on saatu kaulaan ja ensimmäiset voittohaastattelut annettu, mestaruuspokaali eli tuttavallisemmin Poika saa kunnon kylvetyksen.

Pitkän linjan muusikko Poju, Pasi Heinonen, kirjoitti Suomen kuuluisimman urheilusaunalaulun Poika saunoo jo vuonna 2011, juuri sopivasti ennen Suomen jääkiekkomaajoukkueen MM-kultajuhlia. Nykyään kappaletta kuullaan kaikkien lajien mestaruusjuhlissa.

Monta mestaruutta, monta Poikaa

Poika-lempinimellä kutsutaan useiden eri lajien mestaruuspokaaleita. Vanhin Pojista on saunonut yli 100 vuotta. Palloilulajien kiertopalkinto eli pesäpallon miesten Suomen mestaruuskilpailujen lyöjäpatsas luovutettiin mestaruussarjan voittajille ensimmäistä kertaa jo vuonna 1920. Kotimaisen jääkiekkoliigan kiertopalkinto Kanada-malja jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1951 ja jalkapallon Veikkausliigan nykyinen mestaruuspatsas vuonna 1990.

Poika kiertää Suomea

Suomalaisille tutuin Poika on kuitenkin jääkiekon maailmanmestarille jaettava pokaali, josta julkaistiin uusittu versio vuonna 2001.

Poika painaa yli 10 kiloa ja käsintehdyn pokaalin on suunnitellut Andre Richard. Sisäpiirilähteet kertovat, että viime vuoden jääkiekon maailmanmestaruuden varmistuttua Poika saunoi ainakin Tampereen Nokia Arenan Lapland Hotelsin saunassa ja on sen jälkeen kiertänyt ympäri Suomea.

Pokaali nähtiin viime kesänä muun muassa Oulussa, Kuopiossa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Lahdessa.

Jääkiekon U18 MM-kisojen Poika nähtiin myös Saunatalolla vuonna 2016, kun puheenjohtaja Hannu Saintula toi se Vaskiniemeen saunomaan.

Saunanraikas Poika tuo iloa myös saunojen ulkopuolella. Kultaa voittaneet Leijonat vierailivat viime syksynä muun muassa Uudessa lastensairaalassa tapaamassa pieniä potilaita ja sairaalan henkilökuntaa MM-pokaali mukanaan.

• Suomi isännöi jääkiekon MM-kisoja tänäkin keväänä. Yhdessä Latvian kanssa järjestettävät kisat alkavat 12.5. Tampereen Nokia Arenassa ottelulla Suomi–USA ja mestaruus ratkotaan finaalissa 28.5. niin ikään Nokia Arenalla.

This article is from: