1 minute read

Kukkaromäen kylän savusauna

Kukkaromäki

Teksti ja kuvat: Hannu Pakarinen

Kukkaromäki on pieni kylä, joka sijaitsee Pieksämäeltä nelisen kilometriä Keski-Suomeen päin.

Kukkaromäen savusaunan omisti mies, joka oli entinen VR:n veturinkuljettaja ja AY-aktivisti, Markku Vauhkonen. Savusauna oli siirretty ja rakennettu hänen tontilleen yhdessä kyläläisten kanssa talkootyönä. Kuvassa näkyy myös naapurin isäntä, Seppo Björkengren.

Minuun teki vaikutuksen saunan yhteisöllisyys. Joka viikonloppu isännät lämmittivät saunan ja tarjosivat kyläläisille mahdollisuuden päästä hyviin löylyihin ja vaihtamaan kuulumisia. Sauna yhdisti kyläläisiä.

Kuvasta tuli hieno. Saunan isännän pukeutumistyyli lapikkaineen ja karvahattuineen ei ollut suunniteltua, vaan hän pukeutui normaalistikin näin. Kuvan yläreunassa on saunan lämmityksestä syntynyt savupatja, joka tuo suorastaan raamatullista symboliikkaa kuvaan. Miehet istuvat saunan tuvassa kuin mielensäpahoittajat.

Valokuvaaja Hannu Pakarinen kuvasi Suomen Saunaseuran toimeksiannosta satavuotiaita saunoja ympäri Suomen vuosina 2018–19. Kaiken kaikkiaan kohteita kertyi 30. Projektin tarkoituksena oli suomalaisen saunan ja saunakulttuurin dokumentointi sekä sen säilyttäminen ja vaaliminen. Pakarisen kuvista järjestettiin myös näyttely helsinkiläisessä galleriassa vuonna 2021. Julkaisemme jatkossa Sauna-lehdessä aina yhden saunan tarinan valokuvaajansa itse kertomana.

This article is from: