4 minute read

Business Center – ideasta menestystarinaksi

Business Center –

ideasta menestystarinaksi

TEKSTIT JOUNI VORNANEN, JULKAISTU SAVON XPRESS –LEHDESSÄ | KUVAT MONIKANAVAPALVELUT

Kiitorata kasvuun

Muutamassa vuodessa on Pohjois-Savon yrittäjyysilmastossa tapahtunut rockahtava muutos. Yksi uusista toimijoista on Business Center, joka ei ole hankkeiden supernova, vaan vakiintunut yrittäjyyden ja innovaatioiden kehittämispalvelu.

Business Center PohjoisSavon yrityspalvelujohtaja Kaija Sääski avaa toimintaa muutamalla numerolla. Kolmessa vuodessa on tavoitettu 40 000 pohjoissavolaista opiskelijaa. Savilahdessa kolmen oppilaitoksen (Savonia-ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Savon ammattiopisto) yhteiseen yrittäjyyden oppimisympäristöön on osallistunut 1500 toimijaa.

– Uusia innovaatioita on luotsattu eteenpäin 66, niistä on perustettu parikymmentä startupia. Innovaatiotyöpajoja suur-, pk-yrityksille ja eri kouluasteen opiskelijaryhmille on ollut lukuisia. Yrittäjyyteen liittyviä tapahtumia on ollut satakunta.

Sääski näkee, että alueemme haaste on kasvu- ja kansainvälistyvien yritysten suhteellisen pieni määrä ja liikeideoiden vähyys. Rahoittajien ja investorien viesti on aina sama: tarvitaan massaa. Vain suuresta määrästä kypsyy maailmalla pärjääviä yrityksiä.

– Osaavien yritysten määrän kasvattaminen ei ole mikään hokkuspokkustemppu, vaan pitkäjänteistä tulevaisuustyötä.

– Koulumaailman keskellä toimiva Business Center on paalupaikalla vaikuttamassa ja innostamassa yrittäjyys- ja innovaatiokasvatustyöllään opettajia, koulujen johtoa, päättäjiä ja opiskelijoita varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin.

Sääsken mukaan tärkeintä on: lapset ja nuoret saavat koulusta hyvät elämisen eväät, joilla pärjää halutessaan myös yrittäjänä.

Alkavilta ja pk-yrittäjiltä tulee usein viestiä: yrityspalvelujen kenttä on sekava, on vaikea saada selvää, kehen olisi järkevintä olla yhteydessä.

Koppi on otettu vastaan, vakuuttaa Sääski. Pohjois-Savossa avataan Yrityslinkkeri-palvelu, joka on internetissä toimiva palvelunohjausjärjestelmä. Yrityslinkkerillä voi etsiä itselleen sopivia julkisia yrityspalveluja ELY-keskuksen, Business Finlandin, TE-palvelujen ja Finnveran palveluista sekä paikallisista pohjoissavolaista tarjontaa.

Savonian projektipäällikkö Juhamatti Huusko valottaa hanketta. Yrityslinkkeristä asiakas saa tietoa omiin tarpeisiinsa sopivista palveluista ja myös asiantuntijoiden yhteystiedot, joihin voi olla yhteydessä palveluihin liittyen. Vaihtoehtoisesti asiakas voi jättää asiantuntijoille yhteydenottopyynnön.

– Yrityslinkkeri palvelee asiakasta esimerkiksi tilanteessa, jossa hän haluaa tietää lisää rahoituksesta yrityksen kehittämiseen liittyen. Tässä tapauksessa asiakas saa lisätietoa hänelle sopivasta ELY-keskuksen Yrityksen kehittämisavustuksesta ja asiantuntijan yhteystiedot.

Business Center on Savonia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston, Savon ammattiopiston, Kuopion ja Iisalmen kaupunkien sekä Varkauden Navitas Kehitys Oy:n yhteinen palvelukokonaisuus.

Business Center kehitettiin kolmen vuoden hankkeessa, jonka rahoittivat Etelä-Savon ELY-keskus (ESR) ja Pohjois-Savon liitto (EAKR). Yrityslinkkerin kehitystyön rahoitti Etelä-Savon ELY-keskus (ESR).

Yrityspalvelujohtaja Kaija Sääski hehkuttaa: uusia innovaatiota on luotsattu eteenpäin 66 ja muutamassa vuodessa tavoitettu 40 000 opiskelijaa.

Kasvun Kuikka -palkinto

Kasvun Kuikka -palkinnon idea on palkita vuosittain toimijoita, esimerkiksi kuntaa tai kuntalaisia, koulua, opettajaa tai yrittäjää. Nämä ryhmät tai yksityiset henkilöt, jotka ovat tehneet omalta osaltaan ennakkoluulotonta yrittäjyyden edistämistyötä.

Näin Business Center Pohjois-Savo haluaa nostaa yrittäjyyskasvatuksen arvostusta ja palkita aktiivisia yrittäjyyden edistäjiä.

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatioasiantuntija Matti Laitisen mukaan ansiokkaalla työllään palkintoon ilmiannetut ovat tukeneet luovan sekä yritteliään ympäristön ja kulttuurin kehittymistä Pohjois-Savossa. Palkitsemalla kannustetaan maakunnan asukkaita uuden keksimiseen ja vahvistetaan yrittäjyyskasvatuksen merkitystä.

– Palkinnon saajia haetaan Pohjois-Savon alueelta ilmiantoperiaatteella. Ihmiset voivat ilmiantaa osallistujia omasta lähikunnastaan ja työympäristöstään. Ilmiannot eli osallistujien ilmoittamiset tehdään sähköisesti linkin kautta: bit.ly/kasvunkuikka.

Palkinnot jaetaan Kuopiossa vuosittain syksyisin. Valitsijaraadissa on yrittäjien, oppilaitosten ja maakunnan vaikuttajia sekä Business Centerin asiantuntija. Palkintona on tunnustus ja uniikki muotoilutuote, jonka on suunnitellut Savonia-ammattikorkeakoulun muotoilijaopiskelija Martta Holma.

Tki-asiantuntija Matti Laitinen sanoo: ”Palkitsemalla kannustetaan maakunnan asukkaita uuden keksimiseen ja vahvistetaan yrittäjyyskasvatuksen merkitystä. ” maakuntalinnun modernilla otteella. Se kuvaa maakunnan kulttuuria, jossa jokaiselle annetaan mahdollisuus kulkea omaa tietään sekä kasvaa täyteen luovaan mittaansa. Sivusto tarjoaa tarvittavat työkalut yrittäjyys- ja innovaatiokasvatuksen toteuttamiseksi, tukien opettajia ja oppilaitoksia sekä muita sidosryhmiä kasvatuksen kehittämisessä. Kasvun Kuikan sivuille ovat visualisoineet Piirre C Oy:n muotoilijat yhdessä Business Center Pohjois-Savon asiantuntijoiden kanssa.

Laitinen sanoo, että palkinnot jaetaan eri kategoriassa: oppilaitoksesta opettajalle tai opiskelijalle, järjestölle tai kunnalle, yritykselle tai yrittäjälle ja muulle aktiiviselle toimijalle.

– Innostuksena palkinnolle toimii www.tulevaisuudenosaajia.fi –sivulla oleva kuikka. Visualisoitu kuikka tuo esiin Pohjois-Savon

BUSINESS CENTERIN TULOKSET:

• Business Center -palvelujen vakiinnuttaminen. INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN:

Havuja#!@&%&! –ohjelmakokonaisuus: Bootcamp-ideakiihdytysohjelma, Accelerator –startup -kiihdytysohjelma, Leap-kasvuyritysohjelma, Nuotiopiirit, Hackathonit 66 uutta innovaatiota 22 uutta startup-yritystä Innovaatiofoorumit suur- ja pk-yrityksille Savilahden (Savonia, UEF, Sakky, KYS) yhtäläinen IPR-prosessi Ekosysteemien kehittämispalvelut

Business Centerin Havuja#!@%&! –ohjelma

Havuja#!@%&! on yrittäjyyden edistämiseen tarkoitettu ohjelma, joka muodostuu kolmesta eri tason vaiheesta sekä Havuja#!@%&! Nuotiopiiri -yhteisöstä. Havuja#!@%&! tukee uusien liikeideoiden liikkeelle lähtöä ja niiden kiihdytystä tulevaisuuden menestystarinoiksi.

Pohjois-Savolla, etenkin Kuopiolla on kovat kasvutavoitteet. Kuopion väkiluvun tulisi olla vuoteen 2040 mennessä 200 000 asukasta.

Alueen elinvoimaisuuden ja väkilukutavoitteen takaamiseksi tarvitaan lisää uusia yrityksiä ja työpaikkoja. Pohjois-Savossa perustetaan vuosittain lähes sama määrä yrityksiä kuin lopettaa toimintansa. Havuja#!@%&! -ohjelma yksi keino synnyttää Pohjois-Savoon uusia yrityksiä. Yrityspalvelujohtajan Kaija Sääsken mukaan ohjelmakokonaisuus tarjoaa osallistujille uusia ideoita, sparrausta, menetelmiä ja verkostoja innovaation kaupallistamiseen, liiketoiminnan kehittämiseen ja kansainvälistymiseen.

Yritysasiamies Anu Häiväläinen muistuttaa Havuja#!@%&! –ohjelma on suunnattu lupaaville ideoille ja niiden kehittäjille.

– Uskallus kokeilla, halu tehdä yhdessä ja avoimuus uusille ajatuksille ovat yhteisiä teemoja kokonaisuudessa. Ohjelma tarjoaa muun muassa kiteytettyä tietoa ja työkaluja tiimityöhön, liikeideoiden synnyttämiseen asiakastarvetta vastaaviksi sekä lopulta markkinapotentiaalin löytämiseen.

Yritysasiamies Anu Häiväläinen tarkentaa. Ohjelma on avoin niin yksilöille kuin tiimeille. Se on suunnattu lupaaville ideoille ja niiden kehittäjille. Liikeidea voi olla vasta ajatuksen tasolla tai jo valmis konsepti. Toimialalla ei ole merkitystä, ei myöskään idealla.

– Työskentely tapahtuu joko valmiissa tiimissä, uudessa tiimissä tai sparrausryhmässä. Sparrausryhmässä kukin voi kehittää omaa ideaansa eteenpäin myös vuorovaikutuksessa muiden sparrausryhmän muiden jäsenten kanssa.

Ohjelmasta saa siis varmuutta kehittää ideasta menestystarinaa tai uusia ideoita harkittavaksi ja kehitettäväksi.

YRITTÄJYYDEN EDISTÄMINEN:

Pohjois-Savon yrittäjyys- ja innovaatiokasvatusstrategia varhaiskasvatuksesta korkeakouluun. Tulevaisuudenosaajia.fi –sivusto eri koulutusasteiden opettajille ja kasvattajille. 40 000 pohjoissavolaista opiskelijaa tavoitettu. 1500 opiskelijaa osallistunut Savilahden yhteiseen yrittäjyyden oppimisympäristöön Yhteinen (Savonia, Sakky, UEF) yrittäjyyden oppimisympäristö: yPolku-opinnot, jotka myös avoimen amk:n tarjonnassa kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille. 100 tapahtumaa. LINKIT PALVELUIHIN:

Business Center Pohjois-Savo: www.bcpohjoissavo.fi Yrittäjyys- ja innovaatiokasvatuksen tarjonta: www.tulevaisuudenosaaja.fi Yrityslinkkeri: www.yrityslinkkeri.fi

This article is from: