3 minute read

Puumala - melonta

Saimaan saaristosta

Puumalasta löytyvät Saimaan monipuolisimmat melontareitit

Advertisement

Saimaa on Euroopan suuri järvialue, josta löytyy loistavat melontareitit. Siellä on suuria järvenselkiä, kallioisia poukamia, saarten muodostamia labyrintteja ja lehtipuiden reunustamia jokireittejä. Meloessa pääsee tutustumaan sen kauniiseen saaristoluontoon, rikkaaseen linnustoon ja vaihtelevaan maastoon lähietäisyydeltä. Melontapäivä kauniina kesäpäivänä onkin mieleenpainuva kokemus jokaiselle luonnonystävälle.

MELOJA VOI LIIKKUA JÄRVELLÄ lähes ääneti ja pääsee paikkoihin, joihin veneillä ei ole mahdollista liikkua. Luontoa ja eläimiä voi seurata lähietäisyydeltä täysin erilaisesta näkökulmasta. Hiljaa lipuva meloja voi päästä hyvinkin lähelle esimerkiksi lintuja. Saimaalla voi myös hyvällä tuurilla bongata sen kuuluisimman asukkaan, norpan. Eläinten kanssa on kuitenkin tärkeä muistaa, että ei häiritse niiden rauhaa tai pesimispuuhia.

Melontaretkestä voi tehdä niin haastavaa kuin itse haluaa. Tyynellä säällä voi järvellä viettää leppoisasta muutaman tunnin luonnosta nauttien. Pidempää seikkailua kaipaavat voivat valita sopivan valmiista useamman päivän kestävistä melontavaellusreiteistä.

Melontapalveluita tarjoava Saimaa Canoeing sijaitsee Saimaan sydämessä, Niinisaaressa, piskuisessa mutta vireässä, saaristokylässä, noin 10 kilometriä Puumalan keskustasta. Sijainti on ihanteellinen melontapalveluiden osalta, sillä siellä yhdistyvät pohjoiselle, eteläiselle, itäiselle ja läntiselle Saimaalle johtavat vesireitit. Yritys palvelee asiakkaita luonto- ja melontaelämysten osalta ympäri vuoden.

Melontapalveluita tarjoava yritys on syntynyt yrittäjien omasta intohimosta melontaa ja luontoa kohtaan. Yrittäjä Sanna Korhonen kertoo, että ajatuksena oli tarjota samoja elämyksiä asiakkaille kuin mitä itse on päässyt kokemaan melontaharrastuksen yhteydessä.

- Saimaan luonto on meidän ”leikkikenttä”. Melontaretkeily on rentouttavaa ja hauskaa, vähän kuin aikuisten lupa leikkiä ja seikkailla. Lapsena unohdimme monesti ajankulun, kun uppouduimme leikkeihimme. Aikuisten kiireellisessä arjessa olemme kadottaneet tämän taidon. Melontaretki on mahdollisuus uppoutua hauskaan seikkailuun, jossa unohtuvat arjen murheet ja kiireet. Sen kokemuksen haluamme tarjota asiakkaillemme.

Korhonen korostaa, että vaikka melonta on matalankynnyksen aktiviteetti, niin turvallisuudesta ei koskaan tingitä. Yrityksellä on vahva ammattitaito melonnasta ja retkeilystä sekä niihin liittyvistä välineistä. Jokainen asiakas palvellaan yksilöllisesti ja etsitään sopivat välineet ja palvelut, joilla voi nauttia luontoelämyksestä turvallisesti. - Elämme itse täällä Saimaan saaristossa, joten meillä on hyvä paikallistuntemus. Se auttaa reittien suunnittelussa ja myös turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Opetamme, ohjaamme ja opastamme, jotta asiakkaat voivat nauttia elämyksestä. Meillä on esimerkiksi jatkuva puhelinpäivystys ja turvavene. Tarvittaessa ohjaamme puhelimitse tai menemme paikan päälle apuun, jos retkellä tulee ongelmia.

MELONTAREITTIEN SUUNNITTELUSSA ja kaikessa muussa toiminnassa on yritykselle tärkeä arvo toimia vastuullisesti. Yritys on kehittänyt omia melontareittejä, joiden suunnittelu tehdään yhteistyössä maanomistajien ja muiden toimijoiden kanssa. Reiteillä ei rantauduta yksityisrannoille vaan sopivat leiripaikat on vuokrattu maanomistajilta. Kohteisiin on tehty asialliset leirirakenteet. Hyvä yhteistyö muiden matkailualan toimijoiden kanssa takaa mukavat puitteet järjestää retkiä.

Melonnan lisäksi lähialueella on myös paljon muuta lomaohjelmaa matkalaisille. Korhonen muistuttaa, että vaikka yritys sijaitsee Saimaan saaristossa, niin se ei ole kuitenkaan keskellä erämaata. Ympäristö on varsinkin kesäisin eläväinen ja mukava paikka viettää lomaa. Saaristossa asuu paikallisia ja on paljon kesäasukkaita. Melontaretkillä pääseekin samalla tutustumaan kiinnostavaan paikalliskulttuuriin.

Melontaretket

JÄRVELLE PÄÄSEE opastetuilla retkillä tai omatoimisesti aina sulan veden aikana. Kokeneet melojat voivat vuokrata välineet ja lähteä omatoimisesti ihastelemaan Saimaan ainutlaatuista järviluontoa. Aloitteleville retkeilijöille on tarjolla opastusta ja ohjattuja retkiä tai melontakursseja.

Omatoimimelojille on tarjolla ainutlaatuisia Saimaa Canoeing melontareittejä. Reiteillä on valmiit omat leiripaikat, joissa on mahdollista yöpyä kaminateltoissa kylmien kelien aikaan ja lämpimillä keleillä normaaleissa teltoissa. Osassa yöpymispaikoista on saunalliset melontakämpät. Valmiita reittejä ovat esimerkiksi Kanavienkierros ja Norpankierros.

Norpan kierros kulkee saaristossa useamman norppavesistön halki. Kolmen yön reissun ensimmäinen yö vietetään viehättävässä Ilosaaressa omassa teltassa. Toisena yönä yövytään saunallisessa melontamökissä Norppasaaressa. Viimeinen yö on taas telttayö Erakkosaaressa. Kanavien kierros on taas 4 yötä ja 5 päivää kestävä retki saariston suojaisissa sokkeloissa, suurten selkien laitamilla ja kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisessa ympäristössä. Reitin kokonaispituus on minimissään noin 80 kilometriä. Päivämatkojen pituus vaihtelee suuresti 3-25 kilometrin välillä. Reiteille voi lähteä joko omilla melonta- ja retkivarusteilla tai vuokrata ne Saimaa Canoeing:lta.

This article is from: