1 - Wilfa Kjøkken 2011
Arkeen ja juhlaan
Hyviä neuvoja ja vinkkejä
2 - Wilfa 2013
Helppoutta keittiöön Wilfa on toimittanut elektroniikkaa koteihin vuodesta 1948. Kaikki alkoi imureista, mutta pian valikoimaan lisättiin myös muut pienkodinkoneet. Wilfa on norjalaisomisteinen yritys. Sisaryhtiöitä on Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa ja Hong Kongissa. Wilfa on yksi pohjoismaiden suurimmista pienkodinkoneiden maahantuojista. Tuotteiden toimivuus ja laatu ovat ensisijalla tuotevalikoimaa miettiessämme. Wilfa-tuotteille tehdään laajoja testejä ennen kuin ne lanseeraataan. Tuotteet testataan myös käytännössä kotioloissa. Seuraavilta sivuilta löydät tuotteet joista olemme ylpeitä ja jotka tekevät arjestasi helpompaa ja miellyttävämpää!
Mangosurprise 1 mango 1 viipale keltaista vesimelonia 1 tl raastettua tuoretta inkivääriä 10 jääpalaa
Näin teet: Kuori ja paloittele mango ja vesimeloni. Kaada ainekset tehosekoittimeen ja sekoita. Tarjoile heti.
3 - Wilfa 2013
Sisältö Kahvin valmistus
4
Uusi keitinsarjamme Wilfa Svart
Vohvelirauta
6
Vohvelirautoja joka tarpeeseen
Gourmet
8
Laitesarja vaativalle kokkaajalle
Vedenkeittimet
9
0,5 litrasta aina 1,7 litraan
Tehokkaat tehosekoittimet
10
Erikoisteriä jäiden ja pakastehedelmien murskaamiseen
Jäätä ja jäätelöä
12
Kylmää kesän lämpöön ja juhliin
Parhaan leivän leivot itse
13
Ajastin ja 13 erilaista ohjelmaa - aina täydellistä leipää
Punnitse, vatkaa ja leivo
15
Keittiövaakoja ja vatkaimia
Fiksua ja helppoa keittiöön
17
Riisinkeitin, induktiokeittolevy, keittolevyjä ja pienoisliesi
Mikrot
19
Ruokaa ripeästi
Hyvinvointituotteet
21
Ihanat jalkakylvyt ja tarkat henkilövaa’at
Huoneilmanhoito
24
Ilmanpuhdistusta, lämmitystä ja kosteudenpoistoa
Dolce Gusto Kapselikeitin joka on hurmannut koko pohjolan!
31
4 - Wilfa Keittiö 2012
Pohjoismaissa juodaan suodatinkahvia todella paljon ja yleensä se juodaan mustana. Keitämme kahvia termoskannuihin, meillä on kahvikuppeja tekstillä “Maailman paras isä” ja erillinen kahviastiasto juhlatilaisuuksiin. Termoskannuja kannamme mukana kun lähdemme retkelle mahtavaan pohjoisen luontoon. Ennen kun aamulla olemme kunnolla heränneet, olemme jo keittäneet pannullisen kahvia. Keittimen sammutamme viimeisenä kun vieraamme ovat lähteneet kotiin. Kahvi pitää meidät virkeinä, ja mikäli meidän tarvitsee jutella vakavasti, otamme mielellämme pari rauhoittavaa kulausta kahvia ennen kuin aloitamme. Wilfa on ollut osa pohjoismaista kahvikulttuuria vuosikymmenien ajan. Suodatinkahvi virtaa suonissamme ja olemme osallistuneet miljooniin kahvihetkiin. Tästä olemme ylpeitä. Olemme pohtineet miksi suodatinkahvilla ei enää ole sitä asemaa jonka se ansaitsee. Ihmiset ovat ihastuneet mannermaiseen kahvikulttuuriin - espressokeittimiin, makusiirappeihin ja maitovaahtoon. Kahvinkeitin, alkuperäinen aidon ja puhtaan kahvin alkuperä, ei enää ole keskipisteenä. Ihmiset pitävät keitintä itsestäänselvyytenä.
Keitin vain tekee työnsä. Vaikka emme missään vaiheessa ole lopettaneet suodatinkahvin juontia ja suurin osa meistä saa kahvihampaan kolotuksen tyydytettyä suodatinkahvilla, olemme unohtaneet mahtavan makuelämyksen sekä nyanssit joita suodatinkahvista voi saada. Olemme laiskistuneet; mittaamme kahvin määrän silmämääräisesti ja useimmat meistä eivät muista milloin olisi kahvinkeittimensä puhdistanut. Kahvivallankumous alkakoon Suodatinkahvilla on aina ollut korkea status kahviasiantuntijoiden ja intoilijoiden sydämissä. Wilfa on päättänyt näyttää, että TÄMÄ on ainoa oikea tapa valmistaa ja nauttia hyvää kahvia. Juhlistamme ja voimistamme Pohjoismaista kahvikulttuuria ja näytämme maailmalle kuinka ylpeitä siitä olemme. Olemme yhdistäneet voimamme Barista-maailmanmestari Tim Wendelboen kanssa ja yhdessä olemme kehittäneet SVART-konseptin - mahtava ja ensiluokkainen keitinsarja, joka on täydellinen meidän kahvinjuontitapoihimme ja joka kunnioittaa kahvikulttuuriamme.
5 - Wilfa Keittiö 2012
Kahvinkeitin, joka on myös vedenkeitin. Teho 2200 wattia. 1 litran kapasiteetti. Vesimitta, johon merkitty kahvin suositusmäärät grammoina. Tippalukko ja Flow Control. Veden lämpötila säädettävissä 60 - 100 °C. 5 VUODEN TAKUU SVART MANUELL Wilfa WSM-1B musta ja WSM-1R punainen
ötilat ämp l n e utuks 95°C haud Teen tee 80°C - 80°C a t C s ° u 70 M ä tee 0°C Vihre nen tee 7 °C i 5 o 7 k l Va tee inen a t l e K
Vedenkeitin, jossa lämpötila valittavissa 60 - 100 °C. Eri teelaadut tarvitsevat eri haudutuslämpötilat ja tällä keittimellä se onnistuu napin painalluksella. Lämpimänäpitotoiminto. Kapasiteetti 1 litra. Muisti; keitin muistaa mitä lämpötila-asetusta olet viimeksi käyttänyt. 5 VUODEN TAKUU SVART TEE Wilfa WSWK-1
Aivan uudenlainen kahvinkeitin - uutta muotoilua ja viimeistä tekniikkaa! Irrotettava vesisäiliö jossa veden ja kahvin määrä merkitty. Kapasiteetti 1,25 litraa. Suodatin telineessä on Flow Control sekä tippalukko. Patentoitu lämmitysjärjestelmä takaa oikean keittolämpötilan. Teho 2200 wattia. Pumpputoiminto. 5 VUODEN TAKUU SVART PRESISJON Wilfa WSP-1A alumiini ja WSP-1B musta
Testivoittaja! Wilfa kahvimyllyllä voit säätää jauhatuskarkeuden pressopannusta espressoon. Ajastintoiminnolla saat aina oikean määrän kahvia. Tilavuus 250 grammaa. Teräksiset kartioterät. Wilfa kahvimylly CGR-1
Wilfa maidonvaahdotin on pieni ja kätevä. Se valmistaa sekä kylmää että kuumaa vaahtoa ja vispilää vaihtamalla saat vaahdollesi eri koostumuksen. Pinnoite helpottaa puhtaanapitoa. Teho 600 wattia ja tilavuus 2,7 dl. 360 astetta kääntyvä kuumennusalusta. Wilfa maidonvaahdotin MF-600C (teräs) ja MF-600B (musta)
“Hyvä vohvelirauta on tärkeä täydellistä vohvelia tehtäessä. Pelkkä hyvä taikina ei riitä.” Morten Hoff, Wilfa
Hyvä vohvelirauta ei kehittynyt vahingossa Hankkiessasi Wilfan vohveliraudan, hankit yhden markkinoiden parhaista vohveliraudoista. Saat vohveliraudan jossa on uskomattoman monia hienouksia ja teknisiä ratkaisuja. Kaikissa vohveliraudoissamme on kaksoispinnoitetut paistopinnat. Termostaatti mahdollistaa lämpötilan säädön. Merkkivalot kertovat milloin rauta on tarpeeksi kuuma.
Kaikkien Hjerte WAS ja WAD vohvelirautojemme mukana toimitamme kauhan jolla saat annosteltua juuri oikean määrän taikinaa.
Ilmarei’istä poistuu ylimääräinen ilma. Näin saat tasaisen paistopinnan.
Kaksoispinnoitetut paistopinnat pidentävät raudan elinikää. Vohveli irtoaa pinnasta paremmin.
Taikina levittäytyy tasaisesti koko raudan pinnalle kartiomaisten paistopintojen ansiosta. Wilfan vohveliraudat ovat extra syviä.
Ura, johon ylimääräinen taikina kerääntyy.
Tukevat kumitassut.
Paksummat paistopinnat ja erikoislämpövastukset jakavat lämmön tasaisesti ja saat tasaisen paistopinnan.
7 - Wilfa 2013
Testivoittaja!
Testivoittaja!
Extra iso ja syvä vohvelirauta. 6 paistosydäntä, halkaisija 23 cm. Ilmareiät ja kaksoispinnoitetut paistopinnat. Kauha, jolla saat annosteltua juuri oikean määrän taikinaa. Wilfa vohvelirauta WAS - 623 musta (toimitusmyynti)
Merkkivalo ja -ääni ilmoittaa vohvelin ollessa valmis. 6 paistosydäntä, halkaisija 23 cm. Ilmareiät ja kaksoispinnoitetut paistopinnat. Ruostumatonta terästä. Annostelukauha. Wilfa vohvelirauta WAS-623 Bell
Markkinoiden parhaat vohveliraudat! Testivoittaja!
Pieni vohvelirauta merkkivalolla. Kaksoispinnoitetut paistopinnat. Merkkivalo. Voidaan säilyttää pystyasennossa. Wilfa vohvelirauta WA-1
Testivoittaja!
Ilmareiät sekä syvät kaksoispinnoitetut paistopinnat takaavat täydellisen lopputuloksen. 2 x 5 sydäntä. Kauha jolla annostelet juuri oikean määrän taikinaa. Wilfa tuplavohvelirauta WAD - 518MS teräs ja WAD-518MW valkoinen (toimitusmyynti)
Lue lisää: www.wilfa.fi
8 - Wilfa 2013
Gourmet sarjan avulla taiot herkut vieraille nopeasti ja helposti!
Gourmet sarjamme Uusi Gourmet sarjamme on kehitetty täyttämään vaativankin kotikokin toiveet. Tuotteilla on ainutlaatuisia ominaisuuksia joiden avulla helpotat arkiaskareitasi. Tehosekoitin on markkinoiden hiljaisin, sauvasekoitin on testivoittaja ja käsivatkain, ainutlaatuisilla kuohkeuttavilla levyvispilöillä, vatkaa kerman sekunneissa.
Markkinoiden hiljaisin! Testivoittaja!
Voimakas käsivatkain - 300 wattia. Varustettu ainutlaatuisilla, kuohkeuttavilla levyvispilöillä jotka nopeuttavat vatkaamista. 5 nopeutta, turbokytkin ja kytkin taikinakoukkujen ja vispilöiden irrottamiseen. Säilytys pystyasennossa. Hiljainen. Kierrejohto. GOURMET Wilfa käsivatkain HM-300V2
Tehosekoittimen teho 600 wattia. Portaaton säätö. Markkinoiden hiljaisin. Ohjelma jään murskaamiselle, smoothie- ja pulssitoiminto. Erikoisterät murskaavat jään leikiten. Lasikannu on helppo pitää puhtaana. Antibakteerinen muovikaulus. 1,5 litran lasikannu. Lapsilukko - laite ei käynnisty mikäli kannu ja kansi ei ole kunnolla paikoillaan. GOURMET Wilfa tehosekoitin BL-600
Sauvasekoitin 750 watin teholla. Säädettävä nopeus. Hiljainen. Soft Touch painike ja ergonominen muotoilu. Soveltuu erinomaisesti mm. aiolin ja peston tekoon. Sekoituskulho, vispilä ja minisilppuri lihan, vihannesten, jne. pilkkomiseen. Mittakulho ja kansi. Kaikki irto-osat ovat astianpesukoneen kestäviä, paitsi minisilppurin kansi. Kierrejohto. GOURMET Wilfa sauvasekoitin SM-750FP
9 - Wilfa 2013
Tehokas apuväline keittiöön Pidä vedenkeitin käden ulottuvilla. Saat kuumaa vettä sekunneissa, joten valmistat nopeasti kaurapuuron, pussikeitot, kupillisen teetä tai kaakaota. Vedenkeitin on myös oiva apuväline ruoan laitossa. Kaikissa Wilfan vedenkeittimissä on vesimäärän näyttö sekä piilotettu lämpövastus. Kun haluat teetä, keitä vesi vedenkeittimellä liedellä keittämisen sijaan. Se on nopeampaa ja energiatehokkaampaa.
Vedenkeitin tilavuudeltaan 1 litra. Teho 1500 wattia. Johdoton. Wilfa vedenkeitin WK-5
Vedenkeitin 1,7 litran kapasiteetilla. Tehoa 2200 wattia. 5 lämpötilaa valittavissa: 60°C, 70°C, 80°C, 90°C ja 100°C. Merkkivalon väri kertoo valitun lämpötilan. Wilfa vedenkeitin WKD-2200 teräs
Matkakeitin
Matkavedenkeittimen tilavuus 0,5 litraa. Adapteri. Jännite vaihdettavissa 120V / 230V. 2 mukia, sokeri ja maitoastiat sekä lusikat mukana paketissa. Wilfa vedenkeitin TK-1000
Lue lisää: www.wilfa.fi
10 - Wilfa 2013
Tehokkaat tehosekoittimet Kaikissa Wilfan tehosekoittimissa on erikoisterät, joiden avulla murskaat jäät, pakastehedelmät ja pakastemarjat leikiten. Tehosekoittimissamme on lasikannut, irrotettavat kannet täyttörei’illä ja ne ovat helppokäyttöisiä ja helppo pitää puhtaana.
Voimakas 1200 watin tehosekoitin. Moottorilla on 5 vuoden takuu. Smoothie- ja jäänmurskausohjelma sekä pulssi-/puhdistustoiminto. Portaaton säätö. Testivoittaja kaikissa pohjoismaissa! Wilfa tehosekoitin BL-1200 teräs ja BL-1200B musta
Testivoittaja!
500 watin tehosekoitin kahdella nopeudella ja pulssitoiminnolla. Lasikannun pohja on irrotettavissa, joka helpottaa puhdistamista. Wilfa tehosekoitin BL-5W
11 - Wilfa 2013
Herkulliset ja terveelliset juomat Terveysviranomaiset suosittelevat että syömme puoli kiloa hedelmiä ja vihanneksia päivässä tämä onnistuu harvalta joka päivä. Mikäli valmistat hedelmistä ja vihanneksista mehua tai smoothieja muuttuu päivittäinen annossuositus hetkessä maukkaaksi, nopeasti nauttittavaksi välipalaksi! Hedelmät ja vihannekset sisältävät vitamiineeja ja mineraaleja; aineita joita kehomme tarvitsee päivittäin voidakseen hyvin. Tuorepuristetut mehut ja smoothiet antavat siis keholle elintärkeitä vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, hiilihydraatteja, jne. Lisäksi mehut ja smoothiet ovat herkullisia ja itse tehtynä niissä ei ole lisä- eikä säilöntäaineita!
Juicemaster tekee mehua ihan kaikesta - porkkanoista, tomaatista, omenoista, chilistä, inkivääristä, jne. Jäisistä marjoista ja hedelmistä saat valmistettua sorbettia. 150 watin tehokas tuoremehuprässi erittäin voimakkaalla keraamisella survimella. Hiljainen. Siinä ei ole teriä, joten myös perheen pienimmät voivat tehdä mehunsa itse. Helppo puhdistaa. JUICEMASTER Wilfa Tuoremehuprässi SJ-150A alumiini ja SJ-150W valkoinen (muovinen survin)
Wilfan uudella kypsentävällä tehosekoittimella valmistat kastikkeet, keitot, smoothiet ja muut kylmät ja kuumat herkut!
Kypsentävä tehosekoitin pilkkoo, rastaa, murskaa, soseuttaa ainekset ja tämän lisäksi kypsentää ja pitää lämpimänä. 1000 wattia kuumalla ja 600 wattia kylmällä. 4 nopeutta sekä pulssitoiminto. 3 valmista ohjelmaa. Teflon-päällysteinen lämpölevy. Kannen mittalusikka helpottaa ainesten lisäämistä. Wilfa kypsentävä tehosekoitin SOMA-1600SS
toa t i e k i t t a toma a t s i l l u he rk a t s ku a! i t m o l s a n V a ilm a j i t s o p he l Lue lisää: www.wilfa.fi
12 - Wilfa 2013
Jäätä ja jäätelöä Kuumiin kesäpäiviin helpotusta tuo kylmät juomat sekä jäätelö. Wilfan jääpalakoneella saat vaivattomasti jäitä kotona koko perheelle. Jäätelökone valmistaa 1,5 litraa jäätelöä tunnissa - ilman erillistä pakastamista!!
Valmistaa jopa 70 jääpalaa tunnissa. Kaksi kokoa valittavissa. Pohjan tyhennysventtiili helpottaa veden vaihtoa. Mitat: 25 x 32 x 36 cm. Voidaan integroida kaappiin. Wilfa jääpalakone ICE-12S
Kompressorilla toimiva jäätelökone erillistä jäädytystä ei tarvita, sillä laite jäädyttää jäätelön tekovaiheessa. Teho 150 wattia. Kapasiteetti 1,5 litraa. LCD-näyttö. Helppo puhdistaa - irto-osat astiapesukoneen kestäviä. Kannen aukosta on helppo lisätä aineksia tekovaiheen aikana. Mitat: 24,5 x 40,2 x 28,1 cm Wilfa jäätelökone ICM-C15
13 - Wilfa 2013
Gluteeniallergikoille
Terveellisin leipä on itse leivottua! Kun leivot leipäsi itse, teidät mitä se sisältää. Voit leipoa gluteenitonta ja täysin säilöntäaineetonta. Harva asia tuoksuu ja maistuu niin hyvälle kun vastaleivottu leipä. Voit laittaa ainekset leipäkoneeseen jo illalla - ja herätä tuoreen leivän tuoksuun aamulla!
Hyvää leipää leipäkoneella Piimälimppu 3 dl piimää (vähälaktoosista) 2 rkl siirappia 2 rkl öljyä 1 muna 1 tl suolaa 4 dl luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta 1 dl tummaa luontaisesti gluteenitonta leipäjauhoseosta 1 dl tattarijauhoja
Markkinoiilla on monia valmiita jauhoseoksia jotka soveltuvat todella hyvin Wilfan leipäkoneeseen.
1 tl ksantaania 2 tl kuminaa 1 tl anista 1 tl pomeranssinkuorta (1 rkl pellavansiemeniä) 2 tl kuivahiivaa Sekoita kuivat aineet huolella yhteen erillisessä kulhossa. Mittaa leivontakulhoon piimä, lisää öljy, siirappi, muna, suola ja kumina. Lisää jauhoseos ja lisää lopuksi kuivahiiva. Käynnistä ohjelma.
Lue lisää www.wilfa.fi
14 - Wilfa 2013
Leipäkoneemme Leipäkoneissamme on 13 tunnin ajastin, 13 erilaista ohjelmaa ja 3 eri asetusta erikokoisille taikinoille. Voit valita 3 eri paahtoasteen välillä - vaalea, keskitumma ja tumma. Kannessa olevasta ikkunasta voit seurata leivän valmistumista. Voit myös halutessasi pitää leivän lämpimänä tunnin verran paistamisen jälkeen. Voit myös tehdä kakkutaikinan, pizzataikinan ja muitakin taikinoita. Pinnoiteen ansiosta taikinakulho on helppo pitää puhtaana.
Miten onnistut leipäkoneella? Seuraa leipäkoneen ohjeita. Mittaa jauhot, vesi ja hiiva tai leivinjauhot reseptisi mukaisesti. Siemenet ja kokojyvät tulisi liottaa vedessä ennen käyttöä (n. 2 tuntia). Pellavansiemenet olisi hyvä murskata tai jauhaa ennen käyttöä. Huomioithan, että leipäsi maku muuttuu käyttäessäsi öljyjä joissa on vahva maku (esim. Extra Virgin Olive Oil).
Laita leipä muovipusseihin sen vielä ollessa lämmintä. Poista kaikki mahdollinen ilma pusseista. Pakasta mahdollisimman nopeasti.
Vinkki
Laitteen ulkokuori pysyy viileänä
Tällä leipäkoneella valmistat jopa 1 kg leivät. Gluteeniton ohjelma. 13 tunnin ajastin. 3 eri paahtoastetta; vaalea, medium ja tumma. Laitteen ulkokuori pysyy viileänä paiston aikana. Lämpimänäpitotoiminto. NYBAKT HVIT Wilfa leipäkone BM-10
Vinkki
Leipäkoneillamme saat aina hyvää leipää. Nybakt stor koneellamme saat 0,75 kg, 1 kg ja 1,5 kg leivät. Siinä on myös gluteeniton ohjelma. Valittavanasi on 3 eri paistoastetta; vaalea, medium ja tumma. Laitteen ulkokuori pysyy viileänä myös paiston aikana. Lämpimänä pito toiminto. 13 tunnin ajastin ja kannessa erillinen pähkinä-/ siemenkulho. Wilfa leipäkone BM-50 (toimitusmyynti)
Leikkaa vastaleivotusta leivästä juuri oikean kokoisia siivuja. Leikkaa myös juuston ja leikkeleet.
Leikkuri, jossa 2 terää. Leikkaa juuston, leikkeleet ja leivän 1 - 24 mm siivuiksi. Laite on terästä. Jalkoina tukevat imukupit. SKARP Wilfa FS-3
15 - Wilfa 2013
Punnitse, vatkaa, leivo! kuva: tine.no
Oikeat laitteet keittiössä ovat tärkeitä jotta keittiöaskareet saadaan tehtyä nopeasti ja tehokkaasti. Laitteiden tulisi myös olla käden ulottuvilla. Leipomisen ja muiden keittiöaskareiden ei pidä tuntua työltä!
Täydellinen kakkupohja Ainekset 4 kananmunaa 2 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta margariinia tai voita korppujauhoja
Valmistusohje Voitele kakkuvuoka rasvalla ja leivitä pinta korppujauhoilla. Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi, valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 - asteisen uunin alatasolla 20 - 30 minuuttia riippuen vuoan koosta.
Wilfan keittiövaa’at toimivat 1 gramman tarkkuudella.
Siisti keittiövaaka lasista ja teräksestä jossa kapasiteetti 5 kg. Taaraustoiminto. GRAM GLASS Wilfa keittiövaaka KW-2
Helppokäyttöinen vaaka ruostumatonta terästä isolla, helppolukuisella näytöllä. Mittaa sekä grammat että unssit. Taaraustoiminto. Mittaa 5 kg asti. Pienikokoinen, joten myös helppo säilyttää. Vaaka nollautuu käytön jälkeen. GRAM STÅL Wilfa keittiövaaka KW-4
Lue lisää www.wilfa.fi
16 - Wilfa 2013
Hyvät työkalut on puoli ruokaa!
Supertehokas 800 watin sauvasekoitin jäämurskausterillä. Säädettävä nopeus. Kumipintainen kahva takaa hyvän pidon. Soft-touch painike. Irrotettavat osat ovat astianpesukoneen kestäviä, paitsi minisilppurin kansi. Vispilä, seinäteline, kannellinen minisilppuri lihan ja vihannesten pilkkomiseen sekä kannellinen sekoituskulho. Kansia voit käyttää myös pohjana, jolloin kulhot pysyvät paremmin paikoillaan. Wilfa sauvasekoitin SM-800FPW valkoinen (toimitusmyynti)
Tehokas 700 watin sauvasekoitin. 2 tehoaluetta joista toisella portaattomasti säädettävä nopeus. Kumipintainen kahva takaa hyvän pidon. Irrotettavat osat ovat astianpesukoneen kestäviä, paisi minisilppurin kansi. Vispilä, seinäteline, kannellinen minisilppuri lihan ja vihannesten pilkkomiseen sekä kannellinen sekoituskulho. Kansia voit käyttää myös pohjana, jolloin kulhot pysyvät paremmin paikoillaan. Wilfa sauvasekoitin SM-1FP musta
Käytännöllinen ja tehokas vatkain. 2 taikinakoukut ja 2 vispilät, 5 nopeutta ja turbokytkin. Painike vispilöiden ja taikinakoukkujen irrottamista varten. Voidaan säilyttää pystyasennossa. 300W. Levyvispilät. VISP Wilfa HM-300
17 - Wilfa 2013
kuva: matprat.no
Helppoa ja fiksua keittiöön Riisinkeittimellä saat aina täydellistä riisiä ja friteerauskeittimellä teet ranskalaiset vaivattomasti ja siististi.
Riisinkeitin merkkivalolla sekä lämpimänäpitotoiminnolla. Irrotettava kulho on helppo puhdistaa. Kapasiteetti 1,8 litraa. Wilfa riisinkeitin RC - 1
Riisinkeitin merkkivalolla. 1 litran kapasiteetti. Irrotettava kulho on helppo puhdistaa. Lämpimänäpitotoiminto. Wilfa riisinkeitin RC - 5
Friteerauskeitin, johon mahtuu jopa 2,5 litraa öljyä. Portaaton säätö. 3 tehokasta vaihdettavaa hajusuodatinta. Irrotettavassa kannessa on ikkuna ja kansi on astianpesukoneen kestävä. Kori voidaan laskea ja nostaa myös kannen ollessa kiinni. Irrotettava kulho ”non-stick”-pinnoitteella helpottaa puhtaanapitoa. Merkkivalo ja kumitassut. Teho 1600 wattia. Wilfa friteerauskeitin DFR-2
18 - Wilfa 2013
Induktiokeittolevy Induktiokeittolevy jossa lämpötilansäätö 60-240ºC. 2000 wattia ja 17 ohjelmaa. Säästää energiaa jopa 50 %. Lämpimänäpitotoiminto, ajastin ja Auto-Off. Wilfa induktiokeittolevy ICP-2000
SAFE
ENERGY SAVING
PRECISE TEMPERATURE
Keittolevy yhdellä levyllä. Levyn halkaisija 18,5 cm. 2000 wattia. Portaaton säätö. Wilfa keittolevy CP - 1
SMART COOKING
INDU
Keittolevy kahdella levyllä - 18 ja 15 cm. Portaaton säätö. 1500 wattia ja 750 wattia. Wilfa kaksoiskeittolevy CP - 2
Pienoisliesi grillillä. Mökille tai vaikkapa toimistoon!
Pienoisliesi grillillä. Paistolämpötila 50-260ºC. Keittolevyt 750 wattia ja 1500 wattia. Mitat: 33 x 58,3 x 40 cm (K x L x S) Wilfa pienoisliesi EMK - 218
19 - Wilfa 2013
Sulata ja nauti! Mikro helpottaa arkeasi. Saat lämmitettyä eilisen ruoan ilman suurempaa vaivaa, sulatat pakastimessasi olevat ruoat ja valmistat ne suoraan mikrossa. Helppoa ja hyvää illallista, lounasta tai välipalaa nopeasti!
Sulata parissa minuutissa!
Uuniperuna 4 minuutissa Perunaan pistellään reikiä haarukalla ennen kypsentämistä. Laita perunat kannelliseen, mikronkestävään astiaan. Kypsentäminen kestää n. 4 min./peruna. Käännä peruna puolessa välissä. Kypsentämisen jälkeen peruna kääritään folioon ja annetaan hautua n. 2 minuuttia ennen tarjoilua.
Keitetyt perunat Laita kuoritut perunat mikronkestävään, kannelliseen astiaan. Lisää 2 rkl vettä/peruna. Älä sulje astian kantta kokonaan. Keitä täydellä teholla 2 min./peruna. Perunat olisi hyvä kääntää puolessa välissä.
Lue lisää www.wilfa.fi
20 - Wilfa 2013
Mikroaaltouunit Mikrossa valmistettu ruoka säilyttää enemmän vitamiineja ja mineraaleja, koska ruoka valmistetaan nopeammin ja valmistamiseen käytetään vähemmän vettä kuin perinteisesti liedellä valmistettuun ruokaan.
800 watin elektroninen mikro. Sulatus, ajastin, 24,5 cm pyörivä lasilautanen. Esiohjelmoidut pikavalikot. Mitat 25,8 x 36,9 x 45,3 cm (K x L x S). Tilavuus 20 litraa. Wilfa Mikro E800-20W valkoinen
800 watin mikro manuaalisäädöllä. Sulatus, ajastin, 25,5 cm pyörivä lasilautanen. Emaloitu sisäpinta helpottaa puhtaanapitoa. Mitat: 25, 8 x 35,5 x 43,9 cm (K x L x S). Tilavuus 20 litraa. Wilfa Mikro M800-20SS teräs
800 watin mikro manuaalisäädöllä. Sulatus, ajastin, 25,5 cm pyörivä lasilautanen. Emaloitu sisäpinta helpottaa puhtaanapitoa. Mitat: 25,8 x 36,9 x 45,3 cm (K x L x S). Tilavuus 20 litraa. Wilfa Mikro M800-20W valkoinen
21 - Wilfa 2013
Rypyt suoriksi Hieno silkki tai paksu pellava - Wilfan silitysraudat silottavat rypyt todella tehokkaasti! Kummassakin mallissa on 3 metrin johto ja tehoa 2400 wattia.
Teho 2400 wattia. Auto-off toiminto. Keraaminen pohja. Tippalukko. 40 g jatkuva höyry ja 100 g höyrysuihke. Wilfa höyrysilitysrauta SI-24CW
Teho 2400 wattia. Auto-off toiminto. Tourmaline pohja. Tippalukko sekä anti-kalkki toiminto. 40 g jatkuva höyry ja 100 g höyrysuihke. Wilfa höyrysilityrsrauta SI-24TB
Lämpöä kylmään syksyyn Syksyllä lämpö tulee yllättäen ja sisälläkin saattaa olla kylmä. Wilfan lämpöpeittoon voit käpertyä syksyn pimeinä ja kylminä iltoina.
Lämpöpeitto kylmiin iltoihin! Peitto on pehmeää ja miellyttävää 100% microfleeceä. Peitto voidaan pestä koneessa. Kytkeytyy pois päältä 3 tunnin käytön jälkeen. 11 eri lämpötilaa valittavissa. Johdollinen kaukosäädin digitaalisella katkaisijalla. Teho 160 wattia. Mitat: 130 x 180 cm. Wilfa lämpöpeitto WFB-1
Ihanan pehmeä lämpötyyny! Irrotettava ja pestävä fleece päällinen. 3 eri lämpöasetusta. Kätevät kiinnitysnauhat. Teho 100 wattia. Auto-off 2 tunnin kuluttua. Wilfa lämpötyyny HP-1
Lue lisää www.wilfa.fi
22 - Wilfa 2013
ppaat a a s , t o mon Ku ivat at! uk ja villas
Wilfan kengänkuivaimella kuivaat kaksi paria samaan aikaan. Soveltuu myös villasukkien kuivaamiseen. Ajastin auto-off toiminnolla. Seinäkiinnitys, merkkivalo ja ylikuumenemissuoja. Teho 300 wattia. Wilfa kengänkuivain W-4712T
Rentouttavaa hierontaa Hieronta ja lämpö rentouttaa kipeytyneitä lihaksia. Istumatyötä tekevillä on monesti niska, hartiat ja selkälihakset jumissa. Aika ei kuitenkaan aina riitä hierojalla käyntiin. Wilfan tuotteiden avulla saat hieronnan kotona!
Hierontapatja koko vartalon hierontaan! Voidaan käyttää patjana lattialla tai hierontatuolina sohvalla, tuolissa, jne. Voit valita hieronnan koko vartalolle, alavartalolle tai ylävartalolle. 2 eri asetusta. Leveydensäätö selän kohdalla. Pistehieronta - voit pysäyttää hieronnan valitsemaasi kohtaan. Lämpö rentouttaa lihakset. Automaattinen sammutus 15 minuutin kuluttua. Wilfa hierontapatja MASMAD-1
3D Shiatsu hieroja koko selän hierontaan. 3 eri asetusta valittavissa. Istuinhieronta - hyväksi verenkierrolle. Lämpö rentouttaa kipeytyneet lihakset. Kaukosäädin. Helppo kiinnittää tuoliin kiinnitysnauhojen avulla. Auto-off 15 minuutin kuluttua. Wilfa hieroja 3D-MAS
23 - Wilfa 2013
Hyvinvointi Kiireen keskellä pitää muistaa hemmotella itseänsä! Wilfan jalkakylvyllä saat väsyneet jalat rentoutettua. Myös painonhallinta on osa hyvinvointia. Vaakamme eivät ole ainoastaan katseen vangitsijoita - ne ovat myös oivia painonvartijoita.
Ihana jalkakylpy, jossa 3 eri asetusta: hieronta, poreilu ja lämpö. Infrapunalämmöllä saat hoidettua kipeät kohdat tarkemmin. Lämpövastukset pitävät veden lämpimänä. Roiskesuoja ja tukevat kumitassut. Wilfa jalkakylpy SPA-3
Upean näköinen vaaka mustasta lasista on todella ohut (vain 17 mm). 150 kg kapasiteetti. Tarkkuus 100 grammaa. Iso ja helppolukuinen LCD-näyttö. Punnitsee sekä kg että lb. Kumitassut. Wilfa henkilövaaka PS-1
Tämäkin todella tarkka ja upean näköinen vaaka on mustaa lasia ja todella ohut (vain 17 mm). Vaaka mittaa rasvan, lihasten, luuston ja nesteen osuudet kun kerrot vaa’alle ikäsi, pituutesi ja sukupuolesi. Ohjelmoitavissa 10 käyttäjälle. 150 kg kapasiteetti. Tarkkuus 100 grammaa. Iso ja helppolukuinen LCD-näyttö. Punnitsee sekä kg että lb. Kumitassut. Wilfa kehonkoostumusvaaka BAS-1
Lue lisää www.wilfa.fi
24 - Wilfa 2013
Huoneilmanhoito Ilmankosteus sekä huoneilmanhoito ovat tärkeä osa kodin viihtyvyyttä. Talvisin kotona saattaa tuntua hieman kylmemmältä - varsinkin lattiatasossa. Sisäilmastotutkimusten mukaan suurin osa ihmisistä on tyytyväisiä 21 °C lämpötilaan. Oikea sisälämpötila parantaa asumisviihtyvyyttä, nostaa vireyttä, kohentaa sisäilmanlaatua ja vähentää talvikaudella ilman kuivuuden tunnetta. Monesti huonelämpötilaa pidetään liian korkealla (yli 23 °C). Tämä lisää energiankulutusta sekä aiheuttaa tunkkaisuuden tunnetta. Suositellut lämpötilat vaihtelevat huoneittain: Oleskelutilat 20 - 21 °C Makuuhuoneet 18 - 20 °C Pitkäaikainen asuminen vetoisassa ja liian viileässä asunnossa voi aiheuttaa terveyshaittoja, joten välillä lisälämpö on tarpeen. Talvella myös sisäilman kosteustasapainoa kannattaa seurata. Sopiva sisäilman suhteellinen kosteus lämmityskaudella on 35 - 45 %. Yli 23 asteen lämpötila aiheuttaa kuivuuden tunnetta. Kesällä taas koti tuntuu kuumalta ja hiostavalta ja huoneilman kosteus voi nousta haitallisen korkeaksi. Liiallinen kosteus voi pahimmillaan johtaa homevaurioihin, jotka aiheuttavat vakaviakin terveyshaittoja. Kesällä ideaali huoneilman suhteellinen kosteus on 45 - 50 %. Suosittelemme siis että sisäilman lämpötilaa ja kosteustasapainoa seurataan jatkuvasti. Myös sisäilman puhdistaminen on tarpeen. Jos sinulla ei ole puhdas sisäilma, toimit itse ilmanpuhdistimena. Ilmanpuhdistimella saat poistettua pienetkin terveydelle haitalliset hiukkaset, siitepölyt, eläinpölyt, homepölyt ja jopa hajuja. Suosittelemme siis puhdistamaan sisäilmaa varsinkin siitepölyaikaan ja jos taloudessa on lemmikkieläimiä.
25 - Wilfa 2013
Ilmankostuttimet Ilmankostutinta suosittelemme käyttämään lämmityskaudella mikäli ilmankosteus jää alle 35 %. Oikea kosteustasapaino tekee hyvää terveydellesi, mutta myös iholle ja kynsille. Wilfan ilmankostuttimet toimivat kaikki ultraäänellä. Ne ovat täten todella hiljaisia ja voidaan tarvittaessa sijoittaa yöksi makuuhuoneeseen. Ultraäänellä toimivat ilmankostuttimet tuottavat viileää höyryä, joten höyry ei polta. Merkkivalo tai -ääni ilmoittaa vesisäiliön ollessa tyhjä.
Wilfa ilmankostutin HU-3W valkoinen Teho 300 wattia. Pienikokoinen - 31,5 x 24,5 x 9 cm (K x L x S). 3,3 litran vesisäiliö. Portaattomasti säädettävä höyryn ulostulo - max 200 ml / h. Tilasuositus 25 m2.
Wilfa ilmankostutin HU-6W valkoinen Viileä - 300 ml / h - tai lämpimämpi höyry - 400 ml / h - valittavissa. Kaksisuuntainen höyryn ulostulo. Portaattomasti säädettävä höyryn ulostulo. 6 litran vesisäiliö - jopa 16 tunnin toiminta-aika ilman veden täyttöä. 33,5 x 18,9 x 27,5 cm (K x L x S). Tilasuositus max 125 m2.
Wilfa ilmankostutin HUE-6B musta Digitaalinen näyttö. Kosteustaso valittavissa - sisäänrakennettu hygrostaatti. Viileää höyryä 300 ml /h ja lämpimämpää höyryä 400 ml / h. 6 litran vesisäiliö- jopa 16 tunnin toiminta-aika. Toiminta-aika valittavissa (1-12 tuntia). Ionisointi toiminto - raikastaa ja tasoittaa huoneilman. 28 x 30 x 23 cm (K x L x S). Tilasuositus max 125 m2.
Wilfa lämpötilamittari HY-1 Lämpötilamittari, jolla mittaa myös kosteustason. Magneettikiinnitys.
Lue lisää www.wilfa.fi
26 - Wilfa 2013
Kosteudenpoistajat Kesäisin kosteutta voi olla todella paljon, mutta liiallista kosteutta esiintyy myös talvella, esim. kylpyhuoneessa ja kellarissa. Liiallinen kosteus ei ole hyväksi, sillä se saattaa johtaa homevaurioihin. Wilfan kosteudenpoistajissa on mahdollisuus jatkuvaan tyhjennykseen ja ne pysähtyvät, kun vesisäiliö on täynnä. Kaikissa malleissa on myös pestävä pölysuodatin.
PERUSMALLI LÄMMITINTOIMINNOLLA Wilfa kosteudenpoistaja DH-18 hopea Kahva ja pyörät, joten se on helposti siirrettävissä. Kapasiteetti 18 litraa / päivä. 2,8 litran vesisäiliö. Toimintalämpötila 5 - 35 °C. Lämmitin tehostaa kosteuden poistoa alhaisissa lämpötiloissa. Kosteustaso valittavissa. Käyntiääni 48 dB. 54 x 31 x 23 cm (K x L x S). Tilasuositus max 24 m2.
PERUSMALLI PIENIIN TILOIHIN Wilfa kosteudenpoistaja DH-10 valkoinen Kahva ja pyörät, joten se on helposti siirrettävissä. Kapasiteetti 10 litraa / päivä. 1,8 litran vesisäiliö. Toimintalämpötila 5 - 35 °C. Käyntiääni 48 dB. Tilasuositus max 24 m2. 47 x 28 x 26,5 cm (K x L x S). Ilman läpivirtaus 90 m3 / tunti.
KOSTEUDENPOISTAJA ALHAISIIN LÄMPÖTILOIHIN Wilfa kosteudenpoistaja DES-09 valkoinen Siirrettävä ja pienikokoinen. Ilman kompressoria toimiva Dessicant-kosteudenpoistaja (Silica Gel). Todella hiljainen. Kapasiteetti 9 litraa / päivä. Toimintalämpötila 0 - 35 °C. Kosteustaso valittavissa. 2 tuuletinnopeutta. 52,5 x 20 x 44,5 cm (K x L x S). Tilasuositus max 80 m2.
TEHOKKAIN KOSTEUDENPOISTAJA SUURIIN TILOIHIN Wilfa kosteudenpoistaja DH-60L valkoinen Kapasiteetti on jopa 60 litraa / päivä. Ilman läpivirtaus on 430 m3 / tunti. Toiminta-aika valittavissa 1 - 24 tuntia. 2 tuuletinnopeutta. Jatkuva tyhjennys toimii pumpulla 6 metriin asti (ei erillistä vesisäiliötä). Tilasuositus max 180 m2. 69 x 47 x 30 cm (K x L x S).
27 - Wilfa 2013
Lämpöä Varsinkin talvella kotona tai mökillä saattaa tuntua kylmältä. Kun napsautat Wilfan lämmittimen päälle, voit heittää villasukat ja pitkät kalsarit nurkkaan.
Wilfan virtauslämmittimiä on kahta eri väriä; tuulettimella tai ilman. Virtauslämmittimet on helposti siirrettävissä huoneesta toiseen. 3 lämpöasetusta valittavissa: 750, 1250 tai 2000 wattia. Portaaton lämmönsäätö. Ylikuumenemissuoja. Wilfa virtauslämmittimet HC-2000B (musta), HC-2000 (valkoinen) ja HCF-2000 (valkoinen tuulettimella)
Wilfan keraaminen lämpöpuhallin on tyylikäs ja tehokas. Sitä on saatavissa kahta eri väriä; mustaa ja valkoista. Puhaltimen voi helposti siirtää huoneesta toiseen. 2 lämpöasetusta valittavissa: 1000 tai 2000 wattia. IP21 luokitus. Pakkasvahti. Wilfa lämpöpuhaltimet CH-1B (musta) ja CH-1W (valkoinen)
Lue lisää www.wilfa.fi
28 - Wilfa 2013
l ikäs y y t a j h ut o a l l e d To in! l l a h u p läm pö
Wilfan keraaminen lämpöpuhallin on todella ohut - vain 8 cm syvä. Se on tyylikästä Italiasta muotoilua. Sitä on saatavissa neljää eri väriä; mustaa, valkoista, punaista ja hopeista. Puhaltimen voi helposti siirtää huoneesta toiseen ja sen voi myös kiinnittää seinään. Mikäli puhallin kaatuu, sammuu se automaattisesti. 2 lämpöasetusta valittavissa: 1000 tai 2000 wattia. IP21 luokitus. Wilfa lämpöpuhaltimet FH-1B (musta), FH-1W (valkoinen), FH-1R (punainen) ja FH-1T (hopea)
Wilfa lämpöpaneeleita ja -listoja on kolmea eri mallia; PLE, POB ja POE. Kaikissa lämpöpaneeleissa ja -listoissa on elektroninen termostaatti jossa on yö- ja päiväasetukset sekä pakkasvahti. Kaikki mallit ovat IP20-luokiteltuja. POE- ja PLE-malleissa ilmankierto on edessä. Niissä on digitaalinen LED-näyttö, liitosjohto, seinäkiinnitys sekä lapsilukko. Näitä malleja löytyy 500, 750, 1000 ja 1250 wattisina. POB-mallissa ilmankierto on ylhäällä ja siinä on liitosjohto. Tätä mallia löytyy 600, 800, 1000 ja 1250 wattisena.
Wilfa lämpöpaneeli POB
Wilfa lämpöpaneeli POE
Wilfa lämpölista PLE
29 - Wilfa 2013
Ilmastointilaitteet Kesäisin kuumuus valtaa kotimme. Siirrettävillä ilmastointilaitteilla saamme helpotusta tukalaan oloon joka huoneessa!
ta t u m a i s i o k o k i n Pie ! a t i a k k o te h Wilfa ilmastointilaitteet AC-7W ja AC-9W - kuin kaksi marjaa Tehossa on eroa, ja tämä on ainoa asia mikä erottaa nämä mallit toisistaan. AC-7W mallissa tehoa on 7000 BTU ja AC-9W mallissa 9000 BTU. Kumpikin malli on helposti siirrettävissä pyörien ja kätevien kahvojen ansiosta. Lämpötila-alue on 18ºC - 32ºC, tuuletinnopeuksia on 2, 12 tunnin auto-off toiminto, 3 asetusta (jäähdytys, puhallus ja automaatti). Kosteus poistuu poistoilman mukana poistoputkea pitkin. Tilasuositus 25 m2.
Wilfa ilmastointilaite AC-12W - tyylikästä muotoilua Tässä pienessä siirrettävässä ilmastointilaitteessa on piilotettu ilmanottoaukko, joka avautuu kun laite kytketään päälle ja sulkeutuu kun laite sammutetaan. Tehoa on 12000 BTU:ta ja tässä mallissa on 3 tuuletinnopeutta. Lämpötila-alue on 17ºC - 35ºC. Kosteus poistuu poistoilman mukana poistoputkea pitkin. 3 asetusta; kuivaus, viilennys, automaattinen tai pelkkä puhallus. Ilmankierto 500 m3 tunnissa. 24 tunnin auto-off toiminto. Tilasuositus on 45 m2.
Lue lisää www.wilfa.fi
Ilmanpuhdistimet Ilmanpuhdistin poistaa siitepölyjä tehokkaasti, joten varsinkin keväällä kun siitepölykausi on pahimmillaan suosittelemme sen käyttöä. Myös muille allergikoille on todella paljon apua ilmanpuhdistimen käytöstä. Wilfan ilmanpuhdistimien edistyksellisen suodatinjärjestelmän ansiosta 99,9 % jopa 0,3 mikronin kokoisista hiukkasista suodattuu pois ilmasta. Wilfan malleissa on ilmanlaaduntunnistin, joka rekisteröi hajut automaattisesti ja valitsee optimaalisen tuuletinnopeuden.
Wilfa ilmanpuhdistin AP-3 valkoinen Toiminnot: HEPA-suodatin Aktiivihiilisuodatin Fotokatalyyttisuodatin Todella hiljainen yötoiminto - vain 22 dB. 51,3 x 36 x 17,5 cm (K x L x S). 4 tuuletinnopeutta.
Wilfa ilmanpuhdistin AP-4 valkoinen Toiminnot: HEPAsuodatin Aktiivihiilisuodatin Kuitu- ja fotokatalyyttisuodatin. UV-valo. Otsonointi. Ionisointi. Todella hiljainen vain 22 dB. 61 x 33,5 x 21,5 cm (K x L x S) 4 tuuletinnopeutta.
HEPA: ULPA-luokka 17. Poistaa ilmasta siitepölyn, savun ja muita hiukkasia jotka saattavat aiheuttaa allergioita, astmaa ja hengitystiesairauksia. Poistaa yli 99,9 % jopa 0,3 mikronin kokoisista hiukkasista. Aktiivihiili: Poistaa hajut, tupakansavua sekä muita kemiallisia kaasuja. Fotokatalyytti: Poistaa siitepölyt sekä bakteerit ja virukset. Kuitusuodatin: Poistaa kemiallisia epäpuhtauksia. UV-valo: Poistaa bakteerit ja virukset. Otsonointi: Hajottaa orgaanista hajua ja biologisia epäpuhtauksia. Lisää ilman happipitoisuutta. Ionisointi: Negatiiviset ionit vaikuttavat myönteisesti aineenvaihduntaan sekä immuunipuolustukseen.
31 - Wilfa 2013
Kahvi voi olla hauskaa! Aivan uusi tapa nauttia kahvia! Nescafé Dolce Gusto laitteissa on käytetty uniikkia nykytekniikkaa sekä patentoitua muotoilua. 15 barin paineella toimivalla laitteella voit valmistaa maukasta kahvia, espressoa täydellisellä cremalla, täydellisesti vaahdotettua cappuccinoa, kuumaa kaakaota, jääteetä ja monia muita juomia. Kahvi on korkealaatuisista pavuista valmistettua. Kapselit on valmistettu kierrätettävästä muovista. Laite sammuu automaattisesti 5 minuutin jälkeen. Helppo puhdistaa. Vain vesi kiertää laitteessa, joten juoma ei jätä sivumakuja seuraavaan kupilliseen. Mitä haluat juoda? Valinta on sinun!
Kapselit Dolce Gusto keittimiin on ostettavissa päivittäistavarakaupoista. Makuja on paljon - jääteestä maitokahveihin sekä peruskahvista voimakkaisiin espressoihin. Lue lisää www.wilfa.fi
32 - Wilfa 2013
Genio keitin on nerokas Kuningaskuluttajan testivoittaja. Valitse rullalla oikea määrä - tai räätälöi juomasi omaan makuun sopivaksi - ja paina kylmän tai kuuman veden painiketta. 0,7 litran vesisäiliö. Helppo puhdistaa. NESCAFÉ DOLCE GUSTO GENIO Musta, Hopea
Circolo automaattikeitin on testivoittaja Genion ”isoveli”. Valitse rullalla oikea määrä - tai räätälöi kahvisi omaan makuun sopivaksi - ja paina kylmän tai kuuman veden painiketta. 1,5 litran vesisäiliö. Helppo puhdistaa. NESCAFÉ DOLCE GUSTO CIRCOLO AUTOMAATTINEN Musta, hopea ja punainen
33 - Wilfa 2013
Yli 25 eri ju valitse omavaihtoe h oma s uosikk toa isi!
Monitoimikeitin valmistaa espressoa, cappuccinoa, latte macchiatoa, kaakaota ja monia muita juomia helppokäyttöisten kapseleiden avulla. Laite valmistaa sekä kylmät että kuumat juomat. Säädettävä tippa-alusta. Helppo puhdistaa. 1,3 litran vesisäiliö. NESCAFÉ DOLCE GUSTO CIRCOLO Punainen, Hopea, Harmaa, Musta, Valkoinen
Pieni ja kätevä kapselikeitin, jolla valmistat sekä kylmät että kuumat juomat. Kuten kaikissa muissakin Dolce Gusto keittimissä, on myös Piccolossa 15 barin paine. Säädettävä tippaalusta. Helppo puhdistaa. 0,7 litran vesisäiliö. NESCAFÉ DOLCE GUSTO PICCOLO Musta, valkoinen, oranssi, vihreä ja hopea
Lue lisää www.wilfa.fi
wilfa.fi
OY WILFA SUOMI AB Melkonkatu 28 E 19, 00210 Helsinki. Asiakaspalvelu: (09) 680 3480, sähköposti: asiakaspalvelu@wilfa.fi