Noblessa keittiömallisto 2016

Page 1

KEITTIÖMALLISTO

KÖK KOLLEKTION

ittiot.fi e k a s s e l b o n


|  SISÄLTÖ

NOBLESSA – Laatukeittiöt Saksasta ®

Suomessa Noblessa-keittiöitä aloitettiin myymään vuonna 2011, mutta niitä valmistavan tehtaan, nobilia-Werken historia juontaa alkunsa vuoteen 1945, jolloin mestaripuuseppä Johann Stickling alkoi yhdessä kauppiaana toimineen veljensä Willyn kanssa valmistaa keittiöitä Verlin kaupungissa Saksassa. Jatkuvan tuotekehityksen, tinkimättömien laatuvaatimusten ja valvonnan, parhaiden materiaalien valinnan, tehokkaiden tuotantomenetelmien ja kellontarkan logistiikan ansiosta on nobilia-Werke, edelleenkin perheyritys, noussut keittiövalmistajien numero ykköseksi Euroopassa.

4 LINE N

16 MODERNIT MALLIT

Vaikka tehtaamme tuotantomäärä on valtava, 2700 keittiötä päivässä, valmistetaan keittiömme aina asiakaskohtaisesti. Vuosittain valmistamme noin 600 000 keittiötä, joten niihin hankittavien raaka-aineiden määrät ovat suuria. Suuria määriä ostettaessa voimme vaatia materiaalitoimittajilta parempaa laatua kilpailukykyiseen hintaan. Noblessan asiakkaana hyödyt saamalla enemmän vastinetta rahoillesi. Toimitamme päivittäin yli 5000 kodinkonetta keittiöidemme mukana jolloin voimme taata varmat toimitukset kilpailukykyisin hinnoin. Hankkiessassi Noblessa-keittiöpaketin saat täydellisen toimituksen sisältäen kaapistot, kodinkoneet, altaat, liesikuvut sekä valaistuksen –yhdessä paketissa kaikki, ja erittäin kilpailukykyiseen hintaan.

26 KLASSISET MALLIT

Näin isoja volyymeja pystytään hallitsemaan vain, kun tuotanto on pitkälle automatisoitu ja tarkkaan kontrolloitu. Tehtaan molemmat tuotantolaitokset, toinen Verlissä ja toinen Kaunitzissa, ovat Euroopan moderneimpia. Valmistuslinjamme ovat vastaavia, kuin autoteollisuus käyttää. Automaation avulla suomeen tulevien keittiöiden valmistukseen tarvitaan vain seitsemän henkilön työpanos. Eri puolella suomea Noblessa työllistää jo reilut 120 henkilöä- myyjiä, asentajia, kuljetushenkilöstöä, mainososaajia… ja tästä olemme ylpeitä. Kiitos siitä kuuluu tuhansille tyytyväisille suomalaisille asiakkaillemme.

Jo yli 20 ! a l l a n n u k a k k i a p

Sovitussa toimitusajassa pysyminen, täydellinen ja virheetön toimitus, laatu, toimivuus sekä ylipäätään laaja ja koko ajan uudistuva mallisto – sitä on Noblessa! Kauppiaamme täällä suomessa kertovat ilomielin lisää ja yhdessä asiantuntevan henkilökuntansa kanssa auttavat sinua löytämään unelmakeittiösi!

32 MAALAISHENKISET MALLIT

38 YHDISTELE VAPAASTI

46 SAMA POHJAPIIRUSTUS – YKSILÖLLINEN SUUNNITELMA

52 Täydellinen ergonomia 54 Täydellinen järjestys 56 Alakaapit ja -laatikot 58 Ruokavälinelokerikot 59 Kulma- ja komerovaihtoehdot

60 Allas- ja jätevaunukaapit 61 Lisävarusteet 62 Valaistus- ja sähkötarvikkeet 63 Välitilapaneelit 64 Ovimallisto

67 Vedinmallisto 68 Työtasot 69 Runkovärit 70 Perusteellisen hyvin tehty 71 Miksi Noblessa?

ISIA SUOMALA S S NOBLE A A KAUPPIAIT noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

PEFC/04-31-1281


|

– SE AITO VETIMETÖN KEITTIÖ

Avara ja tilava! Missä loppuu keittiö ja mistä alkaa olohuone? Tässä ehdotuksessa keittiö ja olohuone ovat täydellisessä symbioosissa. Vertikaalinen hyllystö on yksilöllisesti suunniteltavissa mahdollistaen laajan valikoiman variaatioita. Hyllystö antaa tälle puhdaslinjaiselle keittiölle kutsuvan ilmeen ja tarjoaa myös runsaasti lisätilaa kaiken tarpeellisen järjestämiseen.

1

1 |  Monipuolisilla uusilla hyllystöillämme yhdistät keittiön oleskelutilaan, rakennat näyttäviä kokonaisuuksia ruokailutiloihin, tv-huoneeseen tai kirjastoon. Runkosävyjä saatavilla 17 erilaista. 2 |  Kaikki kädenulottuvilla yhdellä silmäyksellä ulosvedettävässä, vain 15 cm leveässä, metallikorein varustetussa pöytäkaapin vaunussa. 3 |  Halutessasi säilyttää vapaan näkymän työtasoillasi voit valita liesituulettimen, joka laskeutuu työtason tasalle ja nousee tuuletusasentoon yhdellä painalluksella häiritsemättä kuitenkaan näkökenttääsi.

2

3

3

STRUCTURA  |  noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

400 Gladstone tammikuosi

4|5


|

– SE AITO VETIMETÖN KEITTIÖ

Puhdaslinjainen design Tämä keittiö satiininharmailla kiiltävillä lakkaovipinnoilla on todellinen helmi. Line N -malliston vetimettömät ovet korostavat täydellisesti keittiön linjoja – virheetöntä estetiikkaa korostaa valaistus vetimissä ja toiminnallisissa varusteissa.

1 |  100 cm leveä Separato-jätejärjestelmä on täysin ulosvedettä tarjoten säilytystilan lakaisuharjalle ja rikkalapiolle. 2 |  Korkea yksikkö ulosvedettävillä hyllyillä tarjoaa säilytystilaa viidessä kerroksessa.

LUX  |

1

819 Lakattu satiininharmaa korkeakiilto

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

2 6|7


|

– SE AITO VETIMETÖN KEITTIÖ

FOCUS  |

472 Lakattu musta ultrakorkeakiilto

1 |  MosaiQ-välitilajärjestelmä on ratkaisu moniin säilytystarpeisiin. 2 |  Taittuvat nosto-ovet ovat omiaan erityisesti, kun seinäyksiköille tarvitaan tilaa.

1

RIVA  |

3 |  Pistorasia USB-laturilla on sijoitettavissa mihin tahansa työtasolla – käytännöllinen lisä pienkodinkoneiden liittämiseen tai tabletin ja älypuhelimen lataamiseen.

1

892 Harmaa betonikuosi

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

2

3 8|9


|

– SE AITO VETIMETÖN KEITTIÖ

Puhtaan selkeää Kaikki valkoiset Laser-ovet ovat saumattomasti uudella teknologialla nauhoitettuja. 1 |  Innovatiivisen StoppPro-vaimennusmekanismin ansiosta apteekkarinkaappi liukuu vaivattomasti ja hiljaa. Hyllykorkeuksia on neljä, hyllyissä on umpipohja ja haluttaessa laidat saa myös lasisina.

LASER  |

411 Premium valkoinen

LASER  |

LASER  |

416 Valkoinen

413 Mineraaliharmaa

Valinnan estetiikkaa Aito vetimetön Line N – ergonomisesti oikeanlainen vedinkaukaloprofiili yhdistää harkitusti komeroiden pystylinjat ja alakaappien vaakalinjat läpi koko keittiön. Salaisuutena on juuri tälle sarjalle tehty oma runkomitoitus; yli 500 runkomallia ja 27 ovityyppiä takaavat valinnanmahdollisuuden.

1 noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

10 | 11


|

– SE AITO VETIMETÖN KEITTIÖ 1 |  Lasinen Climbersäleovi avautuu ja sulkeutuu kätevästi kosketusohjauksella. Seinäkaappien kansi- ja pohjalevyt on varusteltu integroiduilla Nova Plus -valaisimilla, joiden LED-spotit antavat tasaisen valon.

1

1

2 |  Kaappi ulosliukuvilla laatikoilla on saatavilla 40, 50 tai 60 cm leveänä. Laatikot voidaan varustaa joko metalli- tai lasisivuilla.

Kutsu luonto sisään!

RIVA  |

Tulet iloisesti yllättymään, miltä puukuosimme tuntuvat! Hämmästyttävän aidot puukuosit luovat erityisen tunnelmansa – myös yhdistettynä yksivärisiin elementteihin tai lasiin. Line N on aina ajan tasalla toiminnallisuuksiltaan, mukavuuksiltaan ja kodikkuudeltaan.

893 Sanremo tammikuosi

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

12 | 13

2


– SE AITO VETIMETÖN KEITTIÖ

|

Täydellinen järjestys! Hyvin suunniteltu keittiö on perusta ihanteelliselle työnkululle; se on selkeästi järjestetty tilankäytön sekä säilytysratkaisujen osalta. Tässä ehdotuksessa yhdistyvät kaikki edut – ja vieläpä vetimettömänä Line N -mallina.

1

2 1 |  Avohyllyn LED-valaisimet ovat helposti kohdistettavissa haluttuun suuntaan. Emotion-tekniikan ansiosta valaistuksen värin voi säätää välillä lämmin/kylmä valkoinen. 2 |  Kaapin ympäri sivulle ohjattu vedinkaukalo luo työtasolle leijuvan vaikutelman. 3 |  Hopeanvärinen Move-ruokailuvälinelokerikko on saatavilla 30– 120 cm leveänä. Telineessä on helppo säilyttää veitset, kelmut, mausteet yms.

4

4 |  Innovatiivinen Aventos-mekanismi pitää kääntyvän nosto-oven tukevasti paikallaan kaikissa halutuissa asennoissa mahdollistaen koko sisäkorkeuden hyödyntämisen yläkaappia käytettäessä.

RIVA  |  noblessakeittiot.fi

3

noblessakeittiot.fi

894 Ontario tammikuosi

14 | 15


|  MODERNIT MALLIT

Väristä voimaa! Tämä syvänpunainen, korkeakiiltoinen keittiö on todellinen katseenvangitsija. Jopa kalusteiden päädyt ja ylähyllyt ovat sävy sävyyn. Ainoat korostukset ovat teräksiset profiilivetimet sekä musta työtaso.

1

1

2

1 |  120 cm leveä laatikosto on muunneltavissa sisävarustelun ansiosta halutun toiveen mukaan. Laatikko yksityiskohtaisesti järjesteltävissä, olipa säilytyksen tarve muovikelmulle tai mausteille, aterimille tai muille keittiövälineille – kaikelle on paikkansa pyökkisessä lokerikossa. Laatikosti on sijoitettavissa myös induktiolieden alle. 2 |  Kaapin ulosvedettävät sisälaatikot ovat yksi monista toiminnallisista ratkaisuista, jotka ovat myös ergonomisia. 3 |  Työtasot ja välitilat voidaan valaista tasaisesti lasisen valopohjan avulla. LED-teknologia säästää myös energiaa.

FLASH  |

3

3

501 Lakkalaminaatti, punainen korkeakiilto

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

16 | 17


|  MODERNIT MALLIT

1 |  Seinäkaapit ovat varusteltavissa valinnan mukaan joko kääntö- tai taitto/nosto-ovilla. Ylöspäin avautuviin oviin on saatavilla myös sähkötoiminteinen avaus-sulkutoiminto. 2 |  30 cm leveä, täysin ulosvedettävä Juniori-apteekkarinkaappi luo selkeästi järjestettyä ja kätevää säilytystilaa pöytäkaappiin.

1

3 |  Lisää mukavuutta Junioriin tarjoaa käytännöllinen Uboxx, jossa on telineet myös veitsille ja leikkuulaudalle.

1

Trendikästä korkeakiiltoa Laadukkaiden lakattujen keittiö-ovien trendi ei tunnu laantuvan. Olipa kyse matta- tai kiiltäväpintaisesta versiosta, kuten tässä erinomaisessa liuskekiven harmaassa keittiössä, lakatut ovet antavat ainutlaatuisen ulkonäön ja kosketuspinnan.

LUX  |

2

823 Lakattu kivenharmaa korkeakiilto

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

3 18 | 19


|  MODERNIT MALLIT

FOCUS  |

465 Lakattu mineraaliharmaa ultrakorkeakiilto

1 |  Laatikostoon sijoitettava aputaso antaa runsaasti lisätilaa eri tilanteisiin; se toimii niin aamiaistasona kuin työtason lisätyötilana. 2 |  Seinähyllyt ja taustapanelit ovat saatavissa kaikilla samoilla kuoseilla kuin työtasotkin. Hyllyihin voidaan toteuttaa myös valaistus.

1

3

LUX  |

2 noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

828 Lakattu magma korkeakiilto

20 | 21


|  MODERNIT MALLIT

FLASH  |

FOCUS  |

456 Lakkalaminaatti, keskiyönsininen korkeakiilto 450 Lakkalaminaatti, valkoinen korkeakiilto

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

467 Lakattu hiekka ultrakorkeakiilto

22 | 23


|  MODERNIT MALLIT

Luonnollista charmia, kevyttä arkkitehtuuria! "Leijuvien" pöytäkaappien ja kompaktien avohyllyjen yhdistelmä luo rennon keittiön. Keskipisteenä oleva ruokailuryhmä on saatavilla mukautetuilla mitoilla ja kaikilla työtasokuoseilla.

1 1 |  Gap-etusarjan valaistut aukot muodostavat houkuttelevia näkymiä kaappien sisälle. Aukon koko vaihtelee oven leveyden mukaan. Gap on saatavilla vuoristonvalkoisena tai mustana. 2 |  Vaakatasovariaatio tuo lisää jännitettä ryhmään.

RIVA  |

1

895 Iconic pyökkikuosi

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

2 24 | 25


|  KLASSISET MALLIT

CREDO  |

765 Lakkalaminaatti, liuskekivenharmaa 764 Lakkalaminaatti, vuoristonvalkoinen

Klassista kodikkuutta Puhtaat, tyylikkäät muodot ja klassinen väripaletti ovat ominaisia modernin klassiselle tyylille. Klassisen keittiön ominaisuuksia ovat epätavallisen suuri määrä säilytystilaa, integroitu saareke ja korotettu aamiaistaso. Pystyhyllykkö tarjoaa runsaasti tilaa kirjoille ja koriste-esineille.

1 |  Manila Plus -LED-valaisimet upotetaan tehtaalla valmiiksi seinäkaappeihin. Johdotus viedään näkymättömänä kaapistoiden rakenteissa tarjoten työskentelytilaan helppohoitoisen ja tehokkaan valaistuksen. 2 |  Credon uusi silkinsileä ovipinta kutsuu koskettamaan. Kivikeraamisen altaan upea harmaa sävy hivelee silmää.

2

1

3 |  Avonainen pystyhyllystö takaa kodikkaan tunnelman. Valittavissa kolme eri korkeutta ja leveyttä, joiden ansiosta runsaasti yhdistelymahdollisuuksia.

3 noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

26 | 27


|  KLASSISET MALLIT

TARGA  |

791 Lakkalaminaatti, vuoristonvalkoinen korkeakiilto

1

2

3

Valoisa, kutsuva ja hyvin järjestetty 1 |  Yuokonin tamminen seinäpaneeli antaa luonnollisen aksentin kiiltäväpintaiseen keittiöön. Seinäpaneelit toteutettavissa kaikilla tasokuoseilla ja halutuilla mitoituksilla. 2 |  Pantry Box on ihanteellinen hedelmien, vihannesten tai leivän säilytykseen. 3 |  Uusi kuparinvärinen kahva luo antiikkimaisen viimeistelyn muuten klassiseen keittiöön ja on vain yksi lukemattomista tarjolla olevista vedinratkaisuista.

COTTAGE  |

4

926 Valkoinen

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

4

4

4 |  Organisoinnin avuksi tämä saareke, klassisen keittiön todellinen sydän, on varustettu kaikella mitä tarvitset nautinnolliseen keittiötyöskentelyyn.

28 | 29


|  KLASSISET MALLIT

COTTAGE  |

936 Nautic mäntykuosi

Puun lämpöä Suoraviivaisilla kehysovilla luodaan kutsuva, lämminhenkinen tunnelma oli sitten kyseessä merihenkinen mäntykuosi tai eläväpintainen Sanremo tammikuosi. noblessakeittiot.fi

COTTAGE  |  noblessakeittiot.fi

931 Sanremo tammikuosi

30 | 31


|  MAALAISHENKISET MALLIT

Luonnollista estetiikkaa 1 |  Välitilaan sijoitettu reelinkitanko tai puunupit tarjoavat kauniille ja käytännöllisille esineille sijoituspaikan korostaen maalaistyyliä. 2 |  Linjakkaat koristelistat ja pilasterit massiivipuuta. 3 |  Profiloitu paneeliseinä on saatavilla myös samalla silkinharmaalla sävyllä kuin ovet. 4 |  York-malliston ilmeikäs kokonaisuus syntyy harkituista ja huolella suunnitelluista yksityiskohdista.

1

1

2

3

YORK  |  noblessakeittiot.fi

4

noblessakeittiot.fi

901 Puu, lakattu satiininharmaa

32 | 33


|  MAALAISHENKISET MALLIT CASTELLO  |

390 Pesty norsunluu

1 |  Väljästi suunniteltu ruokailu- ja oleskelutila luonnollisesti kääntää keittiön keskeiseksi kohtauspaikaksi. Täällä laitetaan ruokaa ja syödään, pelataan ja opiskellaan, keskustellaan ja juhlitaan. 2 |  Aidon lakkapinnan esteettisyys on vertaansa vailla – korkealaatuinen työnjälki korostuu pelkistetyissä kehysovissa ja vahvistaa maalaishenkisen Chalet-malliston ajatonta arvokkuutta.

1

FLAIR  |

424 Lakattu, hiottu norsunluu

Yksinkertaisesti ajaton Keittiön etusarjojen hienovarainen norsunluunsävy säteilee rauhaa ja välimerellistä tunnelmaa.

2 noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

CHALET  |

881 Lakattu, hiottu hiekka

34 | 35


|  MAALAISHENKISET MALLIT

CHALET  |

885 Lakattu, hiottu valkoinen

Katse yksityiskohtiin! 1 |  Kauniit vitriiniovet ovat tehneet tästä mallistosta jo klassikon.

1

2

2 |  Pöytäkaappien punotut, ulosvedettävät korit eivät ole vain maalaistyylin visuaalinen kohokohta, ne ovat myös loistavia tuoreiden elintarvikkeiden ilmavaan säilytykseen. Mallistossa myös hienostuneesti esiin tulevat pilasterit.

noblessakeittiot.fi

AVIANO  |  noblessakeittiot.fi

471 Lakattu, hiottu valkoinen

36 | 37


|  YHDISTELE VAPAASTI

KATSO

välitilapane elit SIVULTA 63!

Koe

TOUCH!

TOUCH  |

Ennenkokem ato silkinsileä n, ovipinta!

TOUCH  |

334 Lakkalaminaatti, liuskekivenharmaa supermatta 332 Lakkalaminaatti, vuoristonvalkoinen supermatta

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

336 Lakkalaminaatti, norsunluu supermatta

38 | 39


|  YHDISTELE VAPAASTI

1 |  Line N soveltuu hyvin yhdisteltäväksi monenlaisiin ympäristöihin. 2 |  Jääkaappikomeroiden toteutus matalilla kaapeilla korostaa keittiön kevyttä ilmettä. 3 |  Harkittuja pieniä yksityiskohtia – avohylly sirosti viistotuilla reunoilla, lokerikon puiset laatikot maalattuna tai puupinnalla.

1

LASER  |  RIVA  |

2 noblessakeittiot.fi

3

417 Satiininharmaa

896 Montana mäntykuosi

noblessakeittiot.fi

40 | 41


|  YHDISTELE VAPAASTI

1 |  Hieno ja toiminnallinen yksityiskohta on työpöytätasolle sijoitettu yläkaappi lasirulolla, jonka takaa pienkoneet on kätevä ottaa esille. Rulon lasi saatavilla kirkkaana, mattana, mustana ja rosteri- tai alumiinikuosilla.

SPEED  |

LASER  |  RIO  |

239 Valkoinen puolimatta 260 Montana mäntykuosi

415 Hiekka

1 |  Tehokkaasti hyödynnetty kulma tarjoaa runsaasti varusteltuja laatikostoja.

374 Nautic mäntykuosi

2 |  Sopivasti mitoitettu ruokailutila on nopeasti muunneltavissa käteväksi työpisteeksi.

1

1 noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

2 42 | 43


|  YHDISTELE VAPAASTI

1

3 1 |  Erilainen seinähylly – lasiliukuovet ja taustapeili luovat erinomaisen visuaalisen kohokohdan. 2 |  Käytännöllisesti katsoen ei keittiön järjestyksen ylläpitoon ole yhtään toista niin käytännöllistä elementtiä kuin ulosvedettävillä hyllyillä varustettu Cargo, kuvassa varusteltuna 4 metallikaiteisella reelinkihyllyllä. 3 |  Leivinpeltien säilytykseen on kehitetty tilaa säästävä teline ulosvedettävään kapeaan kaappiin.

LASER  |

2

428 Liuskekivenharmaa

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

4

4 |  Ulosvedettävä yksikkö on vain 15 cm leveä mutta se on hyvin varustettu metallikoreilla, jotka on asennettu suoraan etusarjaan.

44 | 45


|  SAMA POHJAPIIRUSTUS – YKSILÖLLINEN SUUNNITELMA

Ideoita kotikokeille!

Ennen kaikkea perheystävällinen!

16 m2

Jo pelkästään yksityiskohdat tekevät kuvien keittiöstä oivallisen foorumin niin amatööri- kuin ammattilaiskokillekin. Esimerkiksi Domino keittopisteessä yhdistelty keraaminen taso, kaasuliesi ja laavagrilli integroituina, seinällä taulutelevisio suosikkikokkien seuraamiseen. Ruokailuryhmän ja istuinpenkkien toteutus juuri tämän keittiön mittojen mukaan.

Keskeinen painopiste tässä pienen perheen keittiössä on keittosaarekkeella, johon on integroitu ruokailutila. Se samalla jakaa keittiön ja olohuoneen. Baarikeittiön orgaaninen, pyöristetty muoto ei valmistuksen näkökulmasta ole ongelma ja voidaan räätälöidä toiveiden mukaan.

1 |  Keittopiste Dominon eri elementit yhdisteltävissä käyttäjän toiveen mukaan.

1 |  Jokaisen kulman tehokkaaseen hyötykäyttöön kulmayksikkö ulosvedettävillä ja kääntyvillä hyllytasoilla.

2 |  Vetolaatikon sisäinen pikasalpa samanaikaiseen avaamiseen luo lisää käyttökelpoista tilaa, kuvassa käytetty pienessä saarekeratkaisussa.

1

LUX  |

16 m2

2

1

FLASH  |

817 Lakattu, vuoristonvalkoinen korkeakiilto

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

425 Lakkalaminaatti, norsunluu korkeakiilto

46 | 47


|  SAMA POHJAPIIRUSTUS – YKSILÖLLINEN SUUNNITELMA 1 |  Liesitasoa ja ruokailutilaa erottaa lasinen suojalevy (ESG-lasi).

11,5 m2

11,5 m2

2 |  15 cm leveä vetovaunu on kätevä esimerkiksi leivinpeltien tai pyyhkeen säilytykseen. 3 |  Täysin ulosvedettävä kulmamekanismi on älykäs ratkaisu vaikeisiin paikkoihin. 4 |  Profi+ -laatikosto varusteltavissa myös lasi- tai teräslisäsivuilla.

1|  On hämmästyttävää nähdä mihin kaikkialle perusyksiköitä voidaan hyödyntää – tässä on istuinpenkki säilytyslaatikoilla. 2|  Cargo-kehyksillä ja vaimennetuilla, itsesulkeutuvilla kiskoilla varusteltu allaskaappi on esimerkillinen jätteiden lajitteluun. 3|  Profi+ -laatikostosysteemiin on yhdistettävissä lukuisia eri sisävarusteratkaisuja, materiaaleina puu, 1784 muovi tai metalli. 9700

1430 2600

1

LUX  |

671 Viininpunainen korkeakiilto

1430 2600

4 Schiebefenster 6x3

3200

6

1750

Ylellistä hemmottelua

Schiebefenster 6x3

Paneelpassbau

Ergonomisesti oikealle käyttökorkeudelle sijoitetut astianpesukone, uuni-/höyryuuniyhdistelmä, laadukkaat, korkeakiiltoiset ovet ja täydellisesti organisoidut keittiötoiminnot tuovat luksusta arkeen.

A

A

3

Keittiön jokaiselle eri työskentelylle löytyy juuri sille ideaalinen työskentelytason korkeus. Erilaisten runko-, sokkeli- ja seinäkaappikorkeuksien ansiosta tarjolla 24 erilaista työtason korkeusvaihtoehtoa optimaalisen, yksilöllisen työtasokorkeuden löytämiseen. Oikea, ergonominen korkeus joka tilanteeseen.

3200

Resepti rentouteen

841 Lakattu, valkoinen korkeakiilto

9700

5

PRIMO  |

2

1

2

3 60 1334 1632

3 200

noblessakeittiot.fi 2600

noblessakeittiot.fi

4

1283 200

60

48 | 49 2600

7


|  SAMA POHJAPIIRUSTUS – YKSILÖLLINEN SUUNNITELMA

XENO  |

670 Antrasiitinharmaa ultrakorkeakiilto

Ajaton keittiökaunotar

11,5 m2

Klassisen tyylin ystäville – nykyaikainen ja ajaton, ulosvedetty liesitaso, kauniisti muotoillut pilasterit ja viihtyisä oleskelualue. Ajaton ja kaunis luopumatta kuitenkaan riittävästä säilytystilasta tai modernista keittiötekniikasta.

11,5 m2

Pieni tila, suuri vaikutus! Hyvin suunniteltuun 11,5 m2 tilaan saa mahtumaan paljon – ruokailutilana baaritaso, jonka 100 cm vetolaatikosto antaa runsaasti säilytystilaa päivittäisille tavaroille, takaseinän pöytäkaapit harvemmin käytettävien säilytykseen. U-muoto mahdollistaa lyhyet välit eri toiminnoille ja luo ergonomisesti parhaat edellytykset työskentelylle.

1

LUCCA  |

2

618 Norsunluu matta

1 |  Keittotason molemmin puolin 15 cm leveät, ulosvedettävät lankavaunut.

1 |  Apteekkikomerot, saatavilla eri korkeuksia, ovat lyömättömiä tarvittaessa paljon helppokäyttöistä säilytystilaa.

2 |  Pyökkiset ruokailuvälinelokerikon ja laatikon jakajat antavat klassisen ilmeen.

2 |  Käytettäessä välitilapaneeleja voidaan aukot pistorasioille tehdä haluttuun kohtaan.

3 |  Separato-K tarjoaa järjestelmällisyyttä sekä jätelajitteluun että siivousvälineiden säilytykseen allaskaapissa.

3 |  100 cm leveä laatikosto tarjoaa hyvin organisoidun säilytystilan aterinlokeroiden ja säädettävien tilanjakajien ansiosta.

4 |  Avattaessa komeron ovi Cargo-hyllyt liukuvat automaattisesti ulos helpottaen taaimmaisena säilytettävien tavaroiden saavuttamista.

3

4 |  Esteetön kulmaratkaisu oven pyörähtäessä vaivattomasti sisään.

4 noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

1

2

3

4 50 | 51


|  TÄYDELLINEN ERGONOMIA

Tiskialtaan työtason korkeus määräytyy altaan pohjan mukaan. Optimaalisesti altaan pohjan tulisi olla 10–15 cm kyynärpään alapuolella, jolloin paine välilevyissä helpottuu. Ruoanlaittoa alustavia töitä, kuten pilkkomista ja vispaamista, tulisi tehdä normaalia ryhtiä vastaavalla korkeudella. Moderneissa liesituulettimissa on hyvin päätilaa pidemmillekin ihmisille.

Keittiön työskentelykorkeus ei määräydy ihmisen pituuden mukaan, vaan kyynärtaipeen korkeuden mukaan. AMK-ergometrillä oikea työskentelykorkeus selviää tarkasti ja nopeasti.

Klaffi- tai taitto-ovilla varustettujen seinäkaappien sisällön näkee yhdellä vilkaisulla eikä ovet ole tiellä.

TOUCH  |

332 Lakkalaminaatti, vuoristonvalkoinen supermatta

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

Varsinainen työskentelykorkeus määräytyy korkeimman kattilan reunan mukaisesti. Normaalisti keittotaso on n. 25 cm alempana kuin kyynärpää. Tämä takaa rennon kokkausasennon, kun hartioita tai käsiä ei tarvitse jännittää.

Sensoriohjatulla Libero-avaussysteemillä varustetut vetolaatikot avautuvat pienellä jalan liikkellä.

Korkea apteekkarinkaappi on yksi nerokkaimmista säilytysratkaisuista. Kaikki on helposti järjestyksessä ja tavaroihin pääsee käsiksi kaapin kummaltakin puolelta.

Käyttäjäystävälliselle korkeudelle sijoitetut kodinkoneet tekevät niiden täytöstä ja tyhjentämisestä helpompaa selälle.

Uunien, astianpesukoneiden ja jääkaappien lisäksi myös mikroaaltouunit ja kahvikoneet voidaan integroida ergonomiselle korkeudelle.

Astianpesukoneen asennus korkeammalle tasolle säästää selkää. Koneen täyttö ja tyhjennys sujuu rennossa asennossa.

52 | 53


|  TÄYDELLINEN JÄRJESTYS

Tervetuloa, uusi keittiö! Tämä 15,5 m2 kokoinen keittiö on täydellinen esimerkki siitä, kuinka paljon keskimääräiseen kotitalouteen mahtuu tavaraa. Oikeilla keittiökomponenteilla, toiminnallisilla ratkaisuilla ja käytännöllisillä lisävarusteilla saadaan toimiva kokonaisuus. 1 |  Laatikostot lisäävät keittiön säilytystiloja merkittävästi. 120 cm leveän laatikon kantavuus on 80 kg. 2 |  Korkea alalaatikko hyödyntää sokkelitilan mahduttaen jopa korillisen 1,5 litran pulloja. 3 |  Matala apteekkikomero on kätevä ja kevyt käyttää. 4 |  Siivutuskone leivälle ja lihalle, integroitu laatikostoon. 5 |  Laatikostot varusteltavissa lokerikoilla valinnan mukaan, runsas valikoima erilaisia lokerikkoja. 6 |  Sijoitettaessa uuni ylemmäksi saadaan alaosaan lisää laatikkotilaa. 7 |  Istuinpenkki yhdistettynä laatikostoihin. 8 |  Roskavaunun yläpuolen vetolaatikossa runsaasti tilaa puhdistusaineille. 9 |  Leveät kattilalaatikot liesitason alla, varustettuna puisin jakolevyin. 10 |  Vankat hyllyt antavat runsaasti tilaa astiakaappeihin. Hyllyjen kantavuus on 50 kg neliömetrille.

1

2

3

4

5

6

7 9

8

9

10 noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

54 | 55


|  ALAKAAPIT JA -LAATIKOT 10 |  Universal-jakajasarja, musta saarni, puiset väliseinät yksilölliseen osastointiin ja kuusi säilytysastiaa. 11 |  60 cm vetolaatikko Pantry Box -jakajasarja pohjan muoviritilällä ja kahvallisella kantorasialla.

2

12 |  Metallinen vetoyksikkö irrotettavalla pullotelineellä.

1 |  Kokonaan ulosvedettävä pöytätaso. 2 |  Tappijakajat saarnia.

13 |  Perusyksikkö elintarvikkeille, ulosvedettävä Junior, kaksi ripustettavaa koria, puinen pohja ja metallikaide, säädettävä.

3 |  Jakajat saarnia. 4 |  Jakajat hopeanharmaa. 5 |  Ulosvedettävä pöytätaso.

14 |  Perusyksikkö elintarvikkeille: ulosvedettävä Junior Uboxx-jakajasarjalla, jossa osastot veitsille ja leikkuulaudalle, säädettävä.

6 |  Ulosvedettävä XXL-sokkelilaatikosto. 7 |  Laatikko leivinpelleille. 8 |  Vetovaunu, kaksi metallikoria.

1

4

6

5

7

3

10

9 |  Vetovaunu leivinpelleille.

11

15 |  Laatikon sivusarja ulosvedettäviin yksiköihin, lasinen tai metallinen.

15

8

9 noblessakeittiot.fi

12 noblessakeittiot.fi

13

14

15 56 | 57


|  RUOKAILUVÄLINELOKERIKOT

KULMA- JA KOMEROVAIHTOEHDOT  |

2

3

4 1 |  Kulmakaappi, hyllykaruselli 360° kääntösäde. 2 |  Kulmakaappi, hyllykaruselli 240° kääntösäde.

2

3

3 |  Ulosvedettävä puolikaruselli, max. 15 kg/hyllytaso.

1

4 |  Täysin pyörivä karuselli, max. 15 kg/hyllytaso.

1 |  Muuntuva aterinlaatikko, puinen tuhkanharmaa, sisältää veitsitelineen ja veitset, maustesirottimet, -purkit ja -myllyt.

4

5

6

1

5

5

5 |  Taloudelliset kulmahyllyratkaisut, hyllyn max. kantavuus 50 kg/m².

6 |  Astia- ja säilytyskomero, alaosassa Profi+ -laatikosto, lev. 40, 50 tai 60 cm.

2 |  Muuntuva aterinlaatikko, hopeanharmaa. 3 |  Muuntuva aterinlaatikko, hopeanharmaa lisänä massiivipuinen veitsiteline. 4 |  Muutuva aterinlaatikko, puinen tuhkanharmaa.

7 |  Apteekkikomero, täysin ulosvedettävä, 6 koria, lev. 30 tai 40 cm.

5 |  Muuntuva aterinlaatikko, puinen tuhkanharmaa, veitsiteline. 6 |  Muuntuva aterinlaatikko, puinen tuhkanharmaa, mukana maustemyllyt.

7

8

9

8 |  Siivouskomero, lev. 40, 50 tai 60 cm.

7 |  Tamminen aterinlaatikko, harmaa liukuestematto.

9 |  Säilytyskaappi, täysin ulosvedettävät Profi+-laatikot. Lev. 40, 50 tai 60 cm.

8 |  Tamminen aterinlaatikko, harmaa liukuestematto, mukana maustepurkit. 9 |  Tamminen aterinlaatikko, harmaa liukuestematto, veitsiteline. 10 |  Tamminen aterinlaatikko, folio- ja muovikelmuannostelijat, harmaa liukuestematto.

10

11

12

11 |  Pyökkinen aterinlaatikko, maustepurkit. 12 |  Pyökkinen aterinlaatikko, folio- ja muovikelmuannostelijat.

noblessakeittiot.fi

6 noblessakeittiot.fi

7

8

9

10

10 |  Cargo-säilytyskomero, automaattisesti ulostulevat kaidehyllyt, lev. 40, 50 tai 60 cm.

58 | 59


|  ALLAS- JA JÄTEVAUNUKAAPIT

LISÄVARUSTEET  |

1 |  Tandem, 1 x 12 l ja 1 x 18 l, leveys alkaen 50 cm.

1 |  Servo Drive -sähkömoottoritoiminto seinäkaappien nosto- tai taitto-oville. Kevyt oven kosketus avaa sen ja sulkeutuu koskettamalla kevyesti runkoon integroitua kytkintä.

2 |  Cargo-sokkeli, 2 x 24 l ja 1 x 10 l, 1 biokansi, 1 lokerikko, leveys 80 cm. 3 |  Separato, 2 x 14 l ja 1 x 4 l, 1 biokansi, 1 lakaisusetti, 2 lokerikkoa, 1 järjestelyelementti takana, leveys 90 cm.

2 |  Ergonominen seinäkaappi iMovie, ala-ulos-suuntaan avautuva, kaksi hyllyä.

4 |  Separato, 2 x 14 l, 1 x 4 l ja 3 x 14 l, 1 järjestelyelementti takana, 1 lokerikko, leveys 60 cm.

3 |  Houkutteleva, selvästi järjestetty ja erittäin käytännöllinen: MosaiQ-reelinkijärjestelmä tarjoaa korkealuokkaista mukavuutta keittiöön.

5 |  Separato, 3 x 14 l, 1 järjestelyelementti takana, 1 biokansi, 1 lakaisusetti, 2 lokerikkoa, leveys 100 cm.

4 |  Avohyllyn järjestyksen ylläpitoon irralliset moduulit, grafiitinmusta, sijoitettavissa pysty- tai vaakasuunnassa.

6 |  Cargo, 2 x 14 l, lev. 45 cm (10) 7 |  Separato-K, 1 x 18 l ja 2 x 8 l, 1 biokansi, 1 järjestelyelementti sivulla, leveys 50 cm.

5 |  Pöydän runkokuosina ruostumaton teräs, tason kuosi yhteneväinen keittiön työtasojen kanssa.

8 |  Cargo, 1 x 20 l ja 2 x 10 l, 1 biokansi, lev. 60 cm. 9 |  1 x 20 l ja 2 x 10 l, biokansi, lev. 30 cm. 1 x 20 l ja 2 x 10 l, biokansi, leveys 45 cm. 10 |  1 kannellinen metalliasia jätepussille, 40 l, leveys 30 cm. 11 |  Separato-K, 1 x 18 l ja 2 x 8 l, 1 biokansi, leveys 45 cm.

1

1

2

5

4

3

3

1

6

7

8

9

10

2

11 noblessakeittiot.fi 54 | 55

noblessakeittiot.fi

4

5 60 | 61


|  VALAISTUS- JA SÄHKÖTARVIKKEET

1

2

3

4 Emotion valaistusteknologia Suurin osa käyttämistämme LED-valaistusjärjestelmistä on varustettu Emotion teknologialla, jonka avulla valon sävyä on mahdollista muuttaa portaattomasti kylmänvalkoisesta lämpimänvalkoiseen (2700–6500 kelvin). Valaistus on muutettavissa työskentelyvalaistuksesta tunnelmavalaistukseen ja takaisin.

5

5

8

8

6

7

VÄLITILAPANEELIT  |

10

12

13

9

1 |  Seinäkaapin pohjaan integroitu tekniikalla valaistu LED-hylly, ruostuLED-valaistus välitilaa valaisemaan. maton teräskuosi. 2 |  Seinäkaapin pohjaan valmiiksi inte- 5 |  Seinäkaapin kanteen tai pohjaan groitu LED-spot-valaistus Nova Plus, upotettu LED-valaistus Manila Plus, asennettavissa pohjaan tai kanteen. saatavilla 300–1200 mm leveänä. 3 |  Seinäkaapin pohjaan valmiiksi inte- 6 |  Line N -mallistossa vedinkaukaloon groitu LED-valopohja, valaisee myös voidaan sijoittaa LED-valonauha. kaapin sisään. 7 |  Taipuisa Flex LED-valoteippi sokke4 |  Alumiinirunkoinen Emotionliin asennettuna.

14

419 Vektoritaide

421 Vektoritaide

423 Vektoritaide

425 Vektoritaide

443 Raakapuu

442 Kiviseinä

446 Pasta Pohjavärit: vuoristonvalkoinen, valkoinen, premium-valkoinen, norsunluu, satiininharmaa

445 Teemaailma Pohjavärit: vuoristonvalkoinen, valkoinen, premium-valkoinen, norsunluu, satiininharmaa

439 Tomaatit Pohjavärit: vuoristonvalkoinen, valkoinen, premium-valkoinen, norsunluu, satiininharmaa

437 Purjo Pohjavärit: vuoristonvalkoinen, valkoinen, premium-valkoinen, norsunluu, satiininharmaa

434 Omenat Pohjavärit: vuoristonvalkoinen, valkoinen, premium-valkoinen, norsunluu, satiininharmaa

440 Munakoisot Pohjavärit: vuoristonvalkoinen, valkoinen, premium-valkoinen, norsunluu, satiininharmaa

449 Padat ja pannut

436 Haarukat Pohjavärit: vuoristonvalkoinen, valkoinen, premium-valkoinen, norsunluu, satiininharmaa

441 Pullot Pohjavärit: vuoristonvalkoinen, valkoinen, premium-valkoinen, norsunluu, satiininharmaa

447 Muistot rannalta Pohjavärit: vuoristonvalkoinen, valkoinen, premium-valkoinen, norsunluu, satiininharmaa

448 Ranta

435 Kukat Pohjavärit: vuoristonvalkoinen, valkoinen, premium-valkoinen, norsunluu, satiininharmaa

11

12

13

14

8 |  Valaistusta voidaan ohjata 4-kana12 |  EVOLine Square 80 -pistorasia, vaisella Emotion-kaukosäätimellä. USB-paikka. Liukuva suojakuori 9 |  Ibiza-työtasovalaisin valaisee halutut toimii langattomana latausasemakohdat saarekkeessa. na tuetuille puhelimille. 10 |  EVOLine V-Port -pistokerasia, 2 13 |  Upotettu Twist-pistoke, pistokepaipistokepaikkaa, 1 USB-paikka. kat esiin kiertämällä. 11 |  TOKI-kaksoispistoke, varusteina 14 |  USB-paikalla varustettu pistorasia USB-paikka ja integroitu kaiutin voidaan asentaa mihin tahansa Bluetooth-äänentoistoon. työtasolla.

noblessakeittiot.fi

noblessakeittiot.fi

62 | 63


|  OVIMALLISTO

SPEED 250 PG 1 Premium valkoinen

SPEED 239 PG 1 Valkoinen puolimatta

SPEED 206 PG 1 Norsunluu puolimatta

SPEED 259 Satiininharmaa

PG 1

SPEED 271 Hiekka

PG 1

SPEED 260 PG 1 Montana mäntykuosi

SPEED 262 PG 1 Virginia tammikuosi

SPEED 261 PG 1 Sanremo tammikuosi

LASER 411 PG 2 Premium valkoinen

LASER 427 PG 2 Vuoristonvalkoinen

LASER 416 Valkoinen

LASER 418 Norsunluu matta

PG 2

LASER 422 Norsunluu matta/ tammikuosi

PG 2

LASER 426 Norsunluu matta/ tammikuosi

LASER 417 Satiininharmaa

LASER 415 Hiekka

PG 2

LASER 413 Mineraaliharmaa

PG 2

LASER 428 PG 2 Liuskekivenharmaa

RIO 374 Nautic mäntykuosi

RIO 666 PG 2 Virginia tammikuosi

RIO 698 PG 2 Provence tammikuosi

RIO 689 Flared tammikuosi

PG 2

RIO 664 Basalt tammikuosi

PG 2

RIVA 892 PG 2 Harmaa betonikuosi

RIVA 896 PG 2 Montana mäntykuosi

RIVA 895 Iconic pyökkikuosi

PG 2

RIVA 893 PG 2 Sanremo tammikuosi

RIVA 849 PG 2 Ontario tammikuosi

TOUCH 332 PG 3 Lakkalaminaatti, vuoristonvalkoinen supermatta

TOUCH 336 PG 3 Lakkalaminaatti, Magnolia supermatta

TOUCH 338 PG 3 Lakkalaminaatti, satiininharmaa supermatta

TOUCH 334 PG 3 Lakkalaminaatti, liuskekivenharmaa supermatta

FLASH 450 PG 3 Lakkalaminaatti, valkoinen korkeakiilto

FLASH 452 PG 3 Lakkalaminaatti, norsunluu korkeakiilto

FLASH 455 PG 3 Lakkalaminaatti, satiininharmaa korkeakiilto

FLASH 501 PG 3 Lakkalaminaatti, punainen korkeakiilto

FLASH 456 PG 3 Lakkalaminaatti, keskiyönsininen korkeakiilto

PG 2

STRUCTURA 400 PG 3 Gladstone tammikuosi

PG 2

PG 2

PG 2

noblessakeittiot.fi

GLOSS 841 PG 3 Valkoinen korkeakiilto

GLOSS 852 PG 3 Norsunluu korkeakiilto

FEEL 810 PG 4 Lakattu hiottu valkoinen

FEEL 813 PG 4 Lakattu hiottu norsunluu

FEEL 807 PG 4 Lakattu hiottu hiekka

PRIMO 671 PG 4 Viininpunainen korkeakiilto

FOCUS 469 PG 4 Lakattu premium valkoinen ultrakorkeakiilto

FOCUS 460 Lakattu valkoinen ultrakorkeakiilto

PG 4

FOCUS 462 Lakattu norsunluu ultrakorkeakiilto

FOCUS 467 Lakattu hiekka ultrakorkeakiilto

PG 4

FOCUS 465 PG 4 Lakattu mineraaliharmaa ultrakorkeakiilto

FOCUS 472 Lakattu musta ultrakorkeakiilto

COTTAGE 926 Valkoinen

COTTAGE 923 Norsunluu

PG 6

COTTAGE 936 PG 6 Nautical mäntykuosi

COTTAGE 931 PG 6 Sanremo tammikuosi

COTTAGE 929 PG 6 Virginia tammikuosi

LUCCA 618 Norsunluu matta

PG 7

CASTELLO 390 Pesty norsunluu

LUX 817 PG 9 Lakattu vuoristonvalkoinen korkeakiilto

LUX 814 Lakattu valkoinen korkeakiilto

PG 6

AVIANO 471 PG 7 Lakattu hiottu valkoinen

noblessakeittiot.fi

PG 4

PG 8

PG 9

PG 4

FOCUS 473 PG 4 Lakattu musta ultrakorkeakiilto/ Sanremo tammikuosi

FOCUS 475 PG 4 Lakattu musta ultrakorkeakiilto/ Sanremo tammikuosi

TARGA 791 PG 6 Lakkalaminaatti vuoristonvalkoinen korkeakiilto

CREDO 764 PG 6 Lakkalaminaatti vuoristonvalkoinen

CREDO 765 Lakkalaminaatti liuskekivenharmaa

XENO 660 PG 7 Metallinen shampanja ultrakorkeakiilto

XENO 670 Antrasiitinharmaa ultrakorkeakiilto

PG 7

FLAIR 424 PG 7 Lakattu hiottu norsunluu

LUX 816 Lakattu norsunluu korkeakiilto

LUX 819 PG 9 Lakattu satiininharmaa korkeakiilto

LUX 838 Lakattu hiekka korkeakiilto

LUX 828 Lakattu magma korkeakiilto

PG 9

LUX 823 PG9 Lakattu liuskekivenharmaa korkeakiilto

PG 9

PG 6

PG 9

64 | 65


ASER 416 eiß

ASER 416 hite

| OVIMALLISTO

PURA 834 Lakattu valkoinen korkeakiilto

PG 9

HIGHLIGHT 960 PG 9 Lakattu valkoinen ultrakorkeakiilto/ Mikado-lasi korkeakiilto

VEDINMALLISTO  |

HIGHLIGHT 962 PG 9 Lakattu valkoinen ultrakorkeakiilto/ Raidoitettu lasi

HIHGLIGHT 965 PG 9 Lakattu valkoinen ultrakorkeakiilto/ Pähkinäpuukuosi, musta kokeakiiltolasi

CHALET 885 PG 9 Lakattu, hiottu valkoinen

CHALET 883 PG 9 Lakattu, hiottu norsunluu

CHALET 881 PG 9 Lakattu, hiottu hiekka

YORK 901 Puu, lakattu satiininharmaa

PG 9

VETRA 951 PG 10 Lasi, valkoinen korkeakiilto

|

-OVIMALLISTO

LASER 411 Premium white

PG 2

PG 2

LASER 427 Alpinweiß LASER 427 Alpine white

Fronten Fronts

PG 2

PG 2

LASER 416 Weiß LASER 416 White

PG 2

PG 2

Fronten Fronts

LASER 418 Magnolia matt LASER 418 Ivory matt

PG 2

PG 2

LASER 411 Premiumweiß LASER 417 Seidengrau LASER 411 Premium white LASER 417 Satin grey

PG 2

PG 2 PG 2

PG 2

LASER 427 Alpinweiß LASER 415 Sand LASER 427 Alpine white LASER 415 Sand

PG 2

PG 2 PG 2

PG 2

LASER 416 Weiß LASER 413 Mineralgrau LASER 416 White LASER 413 Mineral grey

PG 2

PG 2 PG 2

PG 2

LASER 418 Magnolia matt LASER 428 Schiefergrau LASER 418 Ivory matt LASER 428 Slate grey

PG 2

PG 2 PG 2

PG 2

LASER 417 Seidengrau RIVA 892 Beton grau LASER 417 Nachbildung Satin grey RIVA 892 Concrete grey reproduction

PG 2

PG 2 PG 2

PG 2

019* Metallivedin Ruostumaton teräs

038 Metallivedin Ruostumaton teräs

042 Metallivedin Ruostumaton teräs

043 Metallivedin Ruostumaton teräs

060 Metallivedin Ruostumaton teräs

062 Metallivedin Ruostumaton teräs

067 Metallivedin Ruostumaton teräs

069 Metallivedin Ruostumaton teräs

087 Metallivedin Ruostumaton teräs/ kiiltävä kromi

098 Metallivedin Matta nikkeli

124 Metallivedin Ruostumaton teräs/ kiiltävä kromi

130* Metallivedin Ruostumaton teräs

144 Metallivedin Ruostumaton teräs

167 Metallivedin Ruostumaton teräs

183 Metallivedin Ruostumaton teräs

185 Metallivedin Ruostumaton teräs

186 Metallivedin Ruostumaton teräs

Fronten Fronts 221 Metallivedin

Fronten Fronts

LASER 411 Premiumweiß

013* Metallivedin Ruostumaton teräs

LASER 415 Sand RIVA 896 Pinie Montana LASER 415 Nachbildung Sand RIVA 896 Montana pine reproduction

PG 2

218 Metallivedin Ruostumaton teräs/ kiiltävä kromi

Ruostumaton teräs

237 Metallivedin Ruostumaton teräs

245 Metallivedin Ruostumaton teräs

263 Metallivedin Ruostumaton teräs

264 Metallivedin Ruostumaton teräs/ kiiltävä kromi

325 Metallivedin Ruostumaton teräs

327 Metallivedin Kiiltävä kromi

549 Metallivedin Ruostumaton teräs

554 Metallivedin Ruostumaton teräs/ kiiltävä kromi

608 Metallivedin Ruostumaton teräs

612 Metallivedin Musta kromi

708 Metallivedin Ruostumaton teräs

746 Metallivedin Ruostumaton teräs

799 Metallivedin Musta kromi

801 Metallivedin Ruostumaton teräs

677 Metallinuppi Ruostumaton teräs

678 Metallinuppi Ruostumaton teräs

LASER 413 Mineralgrau

PG 2

LASER 428 Schiefergrau

PG 2

RIVA 892 Beton grau Nachbildung

PG 2

RIVA 896 Pinie Montana Nachbildung

PG 2

LASER 413 Mineral grey

PG 2

LASER 428 Slate grey

PG 2

RIVA 892 Concrete grey reproduction

PG 2

RIVA 896 Montana pine reproduction

PG 2

PG 2 PG 2

PG 2

056 Metallivedin Kulutetun näköinen

201 Metalli-/ muovivedin Kiillotettu/ norsunluu

Griffau Griffe mit Effektveredelung Handles with effect finishing

203 Metalli-/ posliinivedin Antiikkihopea/norsunluu

280 Metallivedin Antiikkirauta

518 Metallivedin Antiikkihopea

553 Metallivedin Antiikkikupari

556 Metallivedin Antiikkihopea

Griffauswahl Handle selection 211* Metallivedin Ruostumaton teräs LASER 411 Premiumweiß

PG 2

PG 2

LASER 418 Magnolia matt LASER 418 Ivory matt

PG 2

PG 2

PG 2

LASER 411 PGPG2 2 LASER 417 Seidengrauvalkoinen Premium LASER 411 Premium white LASER 417 Satin grey

PG 2

PG 2

LASER 427 Alpinweiß

PG 2

LASER 427 PGPG 22 LASER 415 Sand Vuoristonvalkoinen LASER 427 Alpine white LASER 415 Sand

PG 2

PG 2

LASER 416 Weiß

LASER LASER 416 413 Mineralgrau Valkoinen

LASER 416 White LASER 413 Mineral grey

PG 2

PGPG 22 PG 2

PG 2

LASER 418 Magnolia matt

PG 2

LASER PGPG 22 LASER 418 428 Schiefergraumatta Norsunluu LASER 418 Ivory matt LASER 428 Slate grey

PG 2

PG 2

LASER 417 Seidengrau

PG 2

LASER 417 PG PG 2 2 RIVA 892 Beton grau Satiininharmaa Nachbildung LASER 417 Satin grey RIVA 892 Concrete grey reproduction

PG 2

PG 2

LASER 415 Sand

PG 2

Nachbildung LASER 415 Sand RIVA 896 Montana pine reproduction

PG 2

LASER 415 PG PG 2 2 RIVA 896 Pinie Montana Hiekka PG 2

LASER 413 Mineralgrau

PG 2

LASER 413 Nachbildung Mineral grey

PG 2

RIVA 895 Iconic beech reproduction

PG 2

LASER 413 PG 2 RIVA 895 PG 2 Mineraaliharmaa Iconic Beech

LASER 428 Schiefergrau

PG 2

LASER 428 Nachbildung Slate grey

PG 2

RIVA 893 Sanremo oak reproduction

PG 2

LASER 428 PG 2 RIVA 893 PG 2 Liuskekivenharmaa Eiche San Remo

RIVA 892 Beton grau

PG 2

RIVA 892 Nachbildung Concrete grey reproduction RIVA 894 Ontario oak reproduction

PG 2

RIVA 896 Pinie Montana

PG 2

RIVA 896 Nachbildung Montana pine reproduction STRUCTURA 400 Gladstone oak reproduction

PG 2

RIVA 895 Iconic Beech

PG 2

RIVA 892 PG 2 Nachbildung RIVA 894 PG 2 Harmaa betonikuosi Eiche Ontario

RIVA 896 PG 2 Nachbildung STRUCTURA 400 PG 3 Montana Gladstone mäntykuosi Oak

RIVA 895 PG 2 Nachbildung FOCUS 469 PG 4 Iconic pyökkikuosi Lack, Premiumweiß

PG 2

PG 3

PG 4

RIVA 895 Ultra-Hochglanz Iconic beech reproduction FOCUS 469 Lacquer, premium white ultra high gloss

PG 2

RIVA 893 Eiche San Remo

PG 2

RIVA 893 PG 2 Nachbildung FOCUS 460 PG 4 Sanremo Lack, Weißtammikuosi RIVA 893 PG 2 Ultra-Hochglanz Sanremo oak reproduction FOCUS 460 PG 4 Lacquer, white ultra high gloss

RIVA 894 Eiche Ontario

PG 2

RIVA 849 PG 2 Nachbildung FOCUS 462 PG 4 Ontario tammikuosi Lack, Magnolia RIVA 894 PG 2 Ultra-Hochglanz Ontario oak reproduction FOCUS 462 PG 4 Lacquer, ivory ultra high gloss

STRUCTURA 400 Gladstone Oak

PG 3

STRUCTURA 400 PG 3 Nachbildung FOCUS 467 PG 4 Gladstone Lack, Sand STRUCTURA 400 PG 3 Ultra-Hochglanz tammikuosi Gladstone oak reproduction FOCUS 467 PG 4 Lacquer, sand ultra high gloss

FOCUS 469 PG 4 Lack, Premiumweiß Ultra-Hochglanz FOCUS 465 PG 4 Lack, Mineralgrau FOCUS 469 PG 4 Ultra-Hochglanz Lacquer, premium white FOCUS 465 PG 4 ultra highmineral gloss grey Lacquer, ultra high gloss

FOCUS 460 PG 4 Lack, Weiß Ultra-Hochglanz FOCUS 472 PG 4 Lack, Schwarz FOCUS 460 PG 4 Ultra-Hochglanz Lacquer, white ultra FOCUS 472high glossPG 4 Lacquer, black ultra high gloss

FOCUS 462 Lack, Magnolia Ultra-Hochglanz

PG 4

FOCUS 462 PG 4 Lacquer, ivory ultra high gloss

FOCUS 467 Lack, Sand Ultra-Hochglanz

PG 4

FOCUS 467 PG 4 Lacquer, sand ultra high gloss

329 Metallivedin Musta kromi

PG 2

STRUCTURA 400 Gladstone Oak Nachbildung

PG 3

VA 894 ntario oak production

PG 2

STRUCTURA 400 Gladstone oak reproduction

PG 3

RIVA 895 PG 2 Iconic Beech Nachbildung FOCUS 469 PG 4 Lack, Premiumweiß FOCUS 469 PG 4 Ultra-Hochglanz RIVA 895 PG 2 Lakattu premium Iconic beech reproduction FOCUS 469 ultra- PG 4 valkoinen Lacquer, korkeakiilto premium white ultra high gloss

RIVA 893 PG 2 Eiche San Remo Nachbildung FOCUS 460 PG 4 Lack, Weiß FOCUS 460 PG 4 Ultra-Hochglanz RIVA 893 PG 2 Lakattu valkoinen Sanremo oak reproduction FOCUS 460 PG 4 ultrakorkeakiilto Lacquer, white ultra high gloss

RIVA 894 PG 2 Eiche Ontario Nachbildung FOCUS 462 PG 4 Lack, Magnolia FOCUS 462 PG 4 Ultra-Hochglanz RIVA 894 PG 2 Lakattu norsunluu Ontario oak reproduction FOCUS 462 PG 4 ultrakorkeakiilto Lacquer, ivory ultra high gloss

STRUCTURA 400 PG 3 Gladstone Oak Nachbildung FOCUS 467 PG 4 Lack, Sand FOCUS 467400 PGPG43 Ultra-Hochglanz STRUCTURA Lakattu Gladstonehiekka oak reproduction FOCUS 467 PG 4 ultrakorkeakiilto Lacquer, sand ultra high gloss

FOCUS 469 PG 4 Lack, Premiumweiß Ultra-Hochglanz FOCUS 465 PG 4 Lack, Mineralgrau FOCUS 465 PGPG44 Ultra-Hochglanz FOCUS 469 Lakattu Lacquer, mineraalipremium white FOCUS 465 PG 4 harmaa ultraultra highmineral gloss grey Lacquer, korkeakiilto ultra high gloss

FOCUS 460 PG 4 Lack, Weiß Ultra-Hochglanz FOCUS 472 PG 4 Lack, Schwarz FOCUS 472 PGPG4 4 Ultra-Hochglanz FOCUS 460 Lakattu Lacquer, musta white ultra FOCUS 472high glossPG 4 ultrakorkeakiilto Lacquer, black ultra high gloss

FOCUS 462 PG 4 Lack, Magnolia Ultra-Hochglanz LUX 817 PG 9 Lack, LUX 817 PG 9 PG 4 FOCUS 462 Alpinweiß Hochglanz Lakattu Lacquer, vuoristonivory ultra high gloss valkoinen LUX 817 korkeaPG 9 Lacquer, kiilto alpine white high gloss

FOCUS 467 PG 4 Lack, Sand Ultra-Hochglanz LUX 814 PG 9 Lack, LUX 814467 PG 9 PG 4 FOCUS Weiß Hochglanz Lakattu Lacquer,valkoinen sand ultra high gloss korkeakiilto LUX 814 PG 9 Lacquer, white high gloss

FOCUS 465 PG 4 Lack, Mineralgrau Ultra-Hochglanz LUX 816 PG 9 Lack, LUX 816 PG 9 PG 4 FOCUS 465 Magnolia Hochglanz Lakattu Lacquer,norsunluu mineral grey ultra high gloss korkeakiilto LUX 816 PG 9 Lacquer, ivory high gloss

FOCUS 472 PG 4 Lack, Schwarz Ultra-Hochglanz LUX 819 PG 9 Lack, Seidengrau LUX 819 PG 9 PG 4 FOCUS 472 Hochglanz Lakattu Lacquer,satiininblack ultra high gloss harmaa LUX 819 korkeakiilto PG 9 Lacquer, satin grey high gloss

LUX 816 PG 9 LUX 838 PG 9 LUX 817 PG 9 LUX 814 PG 9 LUX 819 PG 9 Lack, Lack, Lack, Lack, Lack, Seidengrau Magnolia Sand Hochglanz Alpinweiß Weiß Hochglanz Hochglanz LUX 838 HochglanzPG 9 LUX 828 PG 9 LUX 823 HochglanzPG 9 Lack, Lack, Lack, LUX 838 PG 9 LUX 828 PG 9 LUX 823 PG9 LUX 816 PG 9 LUX 838 PG 9 LUX LUX 814 Hochglanz PG 9 LUX 819 PG 9 Sand817 Hochglanz PG 9 Magma Schiefergrau Hochglanz Lakattu Lakattu Lakattu Lacquer,liuskekivenLacquer, Lacquer, hiekka Lacquer, magma Lacquer, ivory high gloss sand high gloss alpine white high gloss white high gloss satin grey high gloss korkeakiilto korkeakiilto korkeakiilto LUX 838 PG 9 LUX 828 PG 9 harmaa LUX 823 PG 9 Lacquer, Lacquer, Lacquer, sand high gloss magma high gloss slate grey high gloss Technische Änderungen, Liefermöglichkeiten, Irrtümer und drucktechnisch bedingte Farbabweichungen vorbehalten. Alle Einrichtungsbeispiele sind unverbindlich. All rights to technical alterations, delivery possibilities, errors and printing-related colour deviations are reserved. All furnishing examples are non-binding. Technische Änderungen, Liefermöglichkeiten, Irrtümer und drucktechnisch bedingte Farbabweichungen vorbehalten. Alle Einrichtungsbeispiele sind unverbindlich. All rights to technical alterations, delivery possibilities, errors and printing-related colour deviations are reserved. All furnishing examples are non-binding.

noblessakeittiot.fi

LUX 828 PG 9 Lack, Magma Hochglanz

LUX 823 PG 9 Lack, Schiefergrau Hochglanz

LUX 828 PG 9 Lacquer, magma high gloss

LUX 823 PG 9 370* Tankovedin Lacquer, slate grey high gloss Ruostumaton teräs

110 111

Griffe mit Effektveredelung Handles with effect finishing 740* Metallivedin 097 Metallivedin Kiiltävä kromi Ruostumaton teräs/kiiltävä kromi

217* Metallivedin Kiiltävä kromi FOCUS 465 PG 4 Lack, Mineralgrau Ultra-Hochglanz FOCUS 465 PG 4 Lacquer, mineral grey ultra high gloss

803 Metallivedin Kiiltävä kromi

269 Profiilivedin Ruostumaton teräs

VA 894 che Ontario achbildung

569 Metallivedin Antiikkikupari 056 Metallgriff Used look

FOCUS 472 Lack, Schwarz Ultra-Hochglanz

PG 4

FOCUS 472 PG 4 Lacquer, black ultra high gloss

310* Profiilivedin Kiiltävä kromi

056 Metallgriff Used look 056 Metal handle Used look

201 Metall-/Kunststoffgriff brüniert, Einlage in Magnolia 201 Metal handle/Plastic handle Burnished/ivory

202 Metalli-/posliinivedin Antiikkiteräs/norsunluu Griffleisten Bar handles

110 111

noblessakeittiot.fi

558 Metallivedin Ruostumaton teräs

039 Metallivedin Kiiltävä kromi

556 Me Alt

203 Metal handle/Porcelain handle Ivory/Antique silver colour

280 Metal handle Antique iron colour

518 Metal handle Antique silver colour

553 Metal handle Antique copper colour

556 Me An

214 Metallivedin Kiiltävä kromi

518 Metallgriff Altsilberfarbig

553 Metallgriff Kupfer Antik

556 Metallgriff Altsilberfarbig

569 Metallgriff Kupfer Antik

614 350* Aluminiumgriff Griffleiste Used look Edelstahlfarbig

360* Griffleiste Bronzefarbig gebürstet

760* Griffleiste Edelstahlfarbig

840 Gri Chr

518 Metal handle Antique silver colour

553 Metal handle Antique copper colour

556 Metal handle Antique silver colour

569 Metal handle Antique copper colour

614 350* Aluminium Bar handlehandle Used look steel finish Stainless

310* Bar handle Brushed bronze colour

760* Bar handle Stainless steel finish

840 Bar Ma

519 Metallivedin Antiikkiteräs

747* Metallivedin Ruostumaton teräs

Griffleisten Bar handles

760* Griffleiste Edelstahlfarbig

840* Griffleiste Chrom matt

310* Bar handle Brushed bronze colour

760* Bar handle Stainless steel finish

840* Bar handle Matt chrome

360* Profiilivedin Harjattu pronssi

760* Profiilivedin Ruostumaton teräs

430* Bar handle Stainless steel finish

900* Tankovedin 370* Relingstange Ruostumaton teräs Edelstahlfarbig 370* Railing handle Stainless steel finish

930* Tankovedin Ruostumaton teräs

900* Relingstange

430* 430* Profiilivedin Bar handle Stainless steel finish Ruostumaton teräs

370* Relingstange Edelstahlfarbig

520 Rel Ede

370* Railing handle Stainless steel finish

520 Rai Sta

Relingstangen Railing handles

609* Tankovedin Ruostumaton teräs

613* Tankovedin Musta kromi

709* Metallivedin Ruostumaton teräs

520* Relingstange Edelstahlfarbig/Chrom Glanz

790* Relinggriff Edelstahlfarbig/Bronzefarbig lasiert

890* Relingstange Edelstahlfarbig

900* Relingstange Edelstahlfarbig

930 Rel Ede

520* Railing handle Stainless steel finish/Brilliant chrome

790* Railing handle Stainless steel coloured/glazed bronze colour

890* Railing handle Stainless steel finish

900* Railing handle Stainless steel finish

930 Rai Sta

*Dieser Griff ist mehrpreispflichtig *This handle requires a surcharge

890* Relingstange

430* Griffleiste Edelstahlfarbig

300* 300* Profiilivedin Bar handle Stainless steel finish Ruostumaton teräs

Relingstangen Railing handles

890* Tankovedin 430* RuostumatonGriffleiste teräs Edelstahlfarbig

Relingstangen Railing handles

300* Griffleiste Edelstahlfarbig

840* Profiilivedin Matta kromi

Relingstangen Railing handles

790* Relinggriff

553 Metallgriff Kupfer Antik

280 Metal handle Antique iron colour

360* Griffleiste Bronzefarbig gebürstet

300* Bar handle Stainless steel finish

518 Metallgriff Altsilberfarbig

280 Metallgriff Alteisenfarbig

350* Bar handle Stainless steel finish

790* Tankovedin 300* Griffleiste Ruostumaton teräs/ Edelstahlfarbig lasitettu bronssi

Griffleisten Bar handles 041 Metallivedin Kiiltävä kromi

280 Metallgriff Alteisenfarbig

203 Metal handle/Porcelain handle Ivory/Antique silver colour

350* Griffleiste Edelstahlfarbig

350* Profiilivedin Ruostumaton teräs

056 Metal handle Used look

203 Metall-/Porzellangriff Magnolia/Altsilberfarbig

203 Metall-/Porzellangriff Magnolia/Altsilberfarbig

Griffleisten Bar handles

520* Tankovedin Ruostumaton teräs/ kiiltävä kromi

279 Metallivedin Ruostumaton teräs

614 Alumiinivedin Kulutetun näköinen

201 Metall-/Kunststoffgriff brüniert, Einlage in Magnolia 201 Metal handle/Plastic handle Burnished/ivory

930* Relingstange

* Lisämaksullinen vedin.

66 | 67


Arbeitsplattendekore Arbeitsplattendekore Arbeitsplattendekore Arbeitsplattendekore Arbeitsplattendekore

048 Splinteiche Nachbildung

066 Schiefer Nachbildung

070 Seidengrau

074 Pinie Montana Nachbildung

075 Mineralgrau

078 Eiche San Remo Nachbildung

088 Premiumweiß

048 Flared oak 048 Splinteiche reproduction Nachbildung

066 Slate décor 066 Schiefer Nachbildung

070 Satin grey 070 Seidengrau

074 Montana pine 074 Pinie Montana reproduction Nachbildung

075 Mineral grey 075 Mineralgrau

078 Sanremo oak 078 Eiche San Remo reproduction Nachbildung

088 Premium white 088 Premiumweiß

048 Splinteiche Flared oak 048 reproduction Nachbildung

066 Schiefer Slate décor 066 Nachbildung

070 grey 070 Satin Seidengrau

074 Montana pine 074 Pinie Montana reproduction Nachbildung

075 Mineralgrau Mineral grey 075

078 Sanremo 078 Eiche Sanoak Remo reproduction Nachbildung

088 white 088 Premium Premiumweiß

048 Splinteiche Flared oak 048 reproduction Nachbildung

066 Schiefer Slate décor 066 Nachbildung

070 grey 070 Satin Seidengrau

074 pine 074 Montana Pinie Montana reproduction Nachbildung

075 grey 075 Mineral Mineralgrau

078 078 Sanremo Eiche Sanoak Remo reproduction Nachbildung

048 048 113

066 066 115

074 074 123

078 078 134

|  TYÖTASOT

106 White 106 Weiß

110 American walnut 110 Amerikanischer Walnuss reproduction Nachbildung

106 106 White Weiß

110 walnutWalnuss 110 American Amerikanischer reproduction Nachbildung

088 Premiumweiß Premium white 088

106 Weiß White 106

110 Amerikanischer American walnutWalnuss 110 reproduction Nachbildung 110 110 158

115 granite décor 115 Anthracite Granit Torreano Anthrazit Nachbildung

075 Mineral grey 075 Mineralgrau 128 Eiche Basalt Nachbildung 075 grey 075 075 Mineral Mineralgrau 128 Basalt oak Mineraaliharmaa 128 Eiche Basalt reproduction Nachbildung 075 Mineral grey 128 Eiche BasaltBasalt oak 128 reproduction Nachbildung

Sanremo oak Eiche San Remo reproduction Schiefer Cornwall Nachbildung Nachbildung 078 Eiche Sanremo 078 078 Sanoak Remo 134 Cornish slate décor reproduction Sanremo tammikuosi Nachbildung 134 Schiefer Cornwall Nachbildung 078 Sanremo oak reproduction 134 slate décor 134 Cornish Schiefer Cornwall Nachbildung

088 Premium white 088 Premiumweiß 135 Eiche Toscana Nachbildung 088 white 088 088 Premium Premiumweiß 135 Tuscan oak Premium valkoinen 135 Eiche Toscana reproduction Nachbildung 088 Premium white 135 Eiche TuscanToscana oak 135 reproduction Nachbildung

106 White 106 Weiß 136 Outdoor Pine Nachbildung 106 106 106 White Weiß 136 Outdoor pine Valkoinen 136 Outdoor Pine reproduction Nachbildung 106 White 136 Outdoor Outdoor Pine pine 136 reproduction Nachbildung

American walnut Amerikanischer Walnuss reproduction Steel Vintage Nachbildung Nachbildung 110 American walnutWalnuss 110 Amerikanischer 158 reproduction Tempered steel décor Pähkinäpuukuosi Nachbildung 158 Steel Vintage Nachbildung 110 American walnut reproduction 158 steel décor 158 Tempered Steel Vintage Nachbildung

115 Granit Anthracite granite décor 115 Torreano Anthrazit Nachbildung

117 Copper VintageVintage Copper décor 117 Nachbildung

123 oak 123 Virginia Eiche Virginia reproduction Nachbildung

128 Eiche BasaltBasalt oak 128 reproduction Nachbildung

134 Schiefer Cornish slate décor 134 Cornwall Nachbildung

135 Eiche TuscanToscana oak 135 reproduction Nachbildung

136 136 Outdoor Outdoor pine Pine reproduction Nachbildung

158 Steel Tempered steel décor 158 Vintage Nachbildung

115 Anthracite granite décor 115 115 Granit Torreano Anthrazit Antrasiitinharmaa 186 Nachbildung Schwarz graniittikuosi

117 Vintage Copper décor 117 117 Copper Vintage Vintage kuparikuosi 192 Eiche Provence Nachbildung

123 Virginia oak 123 123 Eiche Virginia reproduction Virginia tammikuosi 193 Alpinweiß Nachbildung

128 Basalt oak 128 128 Eiche Basalt reproduction Basalt tammikuosi 194 Schiefergrau Nachbildung

134 Cornish slate décor 134 134 Schiefer Cornwall Cornish liuskekivikuosi 195 Beton Nachbildung

135 Tuscan oak 135 135 Eiche Toscana reproduction Tuscan tammikuosi 196 Eiche Ontario Nachbildung

136 Outdoor pine 136 136 Outdoor Pine reproduction Outdoor mäntykuosi 200 Sicilia Vintage Nachbildung

158 Tempered steel décor 158 158 Steel Vintage Temperoitu teräskuosi 204 Ponderosa Pine Nachbildung

123 123 193 193 123 193 193

128 128 194 194 128 194 194

134 134 195 195 134 195 195

135 135 196 196 135 196 196

136 136 200 200 136 200 200

158 158 204 204 158 204 204

113 Country Country Oak oak 113 reproduction Nachbildung

Nachbildung Country Country oak Oak Plum butcherblock reproduction Nachbildung Zwetschge Butcherblock reproduction Nachbildung Country oak reproduction Plum butcherblock Zwetschge Butcherblock reproduction Nachbildung

110 Amerikanischer Walnuss Nachbildung

Montana pine Pinie Montana reproduction Eiche Virginia Nachbildung Nachbildung 074 Pinie Montana pine 074 074 Montana 123 reproduction Virginia oak Montana mäntykuosi 123 Nachbildung Eiche Virginia reproduction Nachbildung 074 Montana pine 123 reproduction Virginia oak 123 Eiche Virginia reproduction Nachbildung

Slate décor Schiefer Granit Torreano Anthrazit Nachbildung Nachbildung 066 Schiefer Slate décor 066 066 115 Anthracite granite décor Liuskekivikuosi Nachbildung 115 Granit Torreano Anthrazit 066 Nachbildung Slate décor

113 113 164 164 113 164 164

106 Weiß

070 Satin grey 070 Seidengrau 117 Copper Vintage Nachbildung 070 grey 070 070 Satin Seidengrau 117 Vintage Copper décor Satiininharmaa 117 Copper Vintage Nachbildung 070 Satin grey 117 Copper VintageVintage Copper décor 117 Nachbildung

Flared oak Splinteiche reproduction Country Oak Nachbildung Nachbildung 048 Splinteiche Flared oak 048 048 113 Nachbildung Country oak reproduction Flared 113 tammikuosi Country Oak reproduction Nachbildung 048 Flared oak 113 reproduction Country Oak oak 113 Country reproduction Nachbildung

113 Country oak 113 113 Country Oak reproduction Country tammikuosi 164 Nachbildung Zwetschge Butcherblock

Worktop décors Worktop décors Worktop décors Worktop décors Worktop décors

115 115 186 186 115 186 186

Anthracite granite décor Granit Torreano Anthrazit Black Nachbildung Schwarz Anthracite granite décor Black Schwarz

117 117 192 192 117 192 192

Nachbildung VintageVintage Copper décor Copper Oak Provence Nachbildung Eiche Provence reproduction Nachbildung Vintage Copper décor Oak Provence Eiche Provence reproduction Nachbildung

Virginia oak Eiche Virginia Alpine white reproduction Nachbildung Alpinweiß Virginia oak reproduction Alpine white Alpinweiß

BasaltBasalt oak Eiche Slate grey reproduction Nachbildung Schiefergrau Basalt oak reproduction Slate grey Schiefergrau

Nachbildung Cornish décor Schiefer slate Cornwall Concrete décor Nachbildung Beton Nachbildung Cornish slate décor Concrete décor Beton Nachbildung

Nachbildung TuscanToscana oak Eiche Ontario oak reproduction Nachbildung Eiche Ontario reproduction Nachbildung Tuscan oak reproduction Ontario oak Eiche Ontario reproduction Nachbildung

Nachbildung Outdoor Pine pine Outdoor Sicilian Vintage reproduction Nachbildung Sicilia Vintage reproduction Nachbildung Outdoor pine reproduction Sicilian Vintage Sicilia Vintage reproduction Nachbildung

186 Schwarz Black 186 186 Musta

192 Eiche Oak Provence 192 192 Provence reproduction Provence tammikuosi Nachbildung

193 Alpinweiß Alpine white 193 193

194 Schiefergrau Slate grey 194 194

195 195 195 Concrete Beton décor Betonikuosi Nachbildung

196 Eiche Ontario oak 196 196 Ontario reproduction Ontario tammikuosi Nachbildung

200 Vintage 200 200 Sicilian Sicilia Vintage Sicilianreproduction vintagekuosi Nachbildung

204 204 204 Ponderosa Ponderosa pine Pine reproduction Ponderosa mäntykuosi Nachbildung

164 Plum butcherblock 164 Zwetschge Butcherblock reproduction 210 Bonanza Pine Nachbildung Nachbildung 164 Zwetschge Plum butcherblock 164 Butcherblock 210 Bonanza pine reproduction Nachbildung 210 Bonanza Pine reproduction 164 Nachbildung Plum butcherblock reproduction 210 pine 210 210 Bonanza Bonanza Pine reproduction Bonanza mäntykuosi Nachbildung

186 Black 186 Schwarz 215 Stromboli hell Nachbildung 186 Schwarz Black 186 215 Strombolian light 215 Stromboli hell reproduction 186 Nachbildung Black 215 215 215 Strombolian Stromboli helllight reproduction Strombolia vaalea Nachbildung

192 Oak Provence 192 Eiche Provence reproduction 219 Nautic Pine Nachbildung Nachbildung 192 Eiche Oak Provence 192 Provence 219 Nachbildung Nautical pine reproduction 219 Nautic Pine reproduction 192 Nachbildung Oak Provence reproduction 219 Nautic Nautical pine 219 219 Pine reproduction Nautical mäntykuosi Nachbildung

193 Alpine white 193 Alpinweiß 220 Arizona Pine Nachbildung 193 white 193 Alpine Alpinweiß 220 Arizona pine 220 Arizona Pine reproduction 193 Nachbildung Alpine white 220 Arizona Arizona Pine pine 220 220 reproduction ArizonaNachbildung mäntykuosi

194 Slate grey 194 Schiefergrau 222 Stromboli dunkel Nachbildung 194 Schiefergrau Slate grey 194 222 Strombolian dark 222 Stromboli dunkel reproduction 194 Nachbildung Slate grey 222 dark 222 222 Strombolian Stromboli dunkel reproduction Strombolia tumma Nachbildung

195 Concrete décor 195 Beton 225 Stammeiche Nachbildung Nachbildung 195 Beton Concrete décor 195 225 Nachbildung Stem oak 225 Stammeiche reproduction 195 Nachbildung Concrete décor

196 Ontario oak 196 Eiche Ontario reproduction 226 Dekor Metal Art Nachbildung

225 Stammeiche Stem oak 225 225 reproduction Stem tammikuosi Nachbildung

200 Sicilian Vintage 200 Sicilia Vintage reproduction 233 Wildeiche grau Nachbildung Nachbildung 200 Sicilia SicilianVintage Vintage 200 233 Nachbildung Grey wild oak reproduction 233 Wildeiche grau reproduction 200 Nachbildung Sicilian Vintage reproduction 233 wild oak 233 233 Grey Wildeiche grau reproduction Harmaa tammikuosi Nachbildung

204 Ponderosa pine 204 Ponderosa Pine reproduction 316 Nachbildung Maracaibo hell Nachbildung 204 Ponderosa Ponderosa Pine pine 204 316 reproduction Maracaibo light décor 316 Nachbildung Maracaibo hell Nachbildung 204 Ponderosa pine 316 Maracaibo 316 316 reproduction Maracaibo light hell décor

210 210 Bonanza Bonanza pine Pine reproduction Nachbildung

215 215 Strombolian Stromboli helllight reproduction Nachbildung

219 Nautic NauticalPine pine 219 reproduction Nachbildung

220 Arizona Arizona Pine pine 220 reproduction Nachbildung

222 Stromboli Strombolian dark 222 dunkel reproduction Nachbildung

225 oak 225 Stem Stammeiche reproduction Nachbildung

226 Dekor Metal art décor 226 Metal Art

233 Wildeiche Grey wild oak 233 grau reproduction Nachbildung

316 Maracaibo light 316 Maracaibo hell décor Nachbildung

210 Bonanza pine 210 Bonanza Pine reproduction 318 Eiche Toronto Nachbildung Nachbildung 210 Bonanza Bonanza Pine pine 210 318 Canadian oak reproduction Nachbildung 318 318 Eiche Toronto reproduction Canadian tammikuosi 210 Nachbildung Bonanza pine reproduction 318 oak 318 Canadian Eiche Toronto reproduction Nachbildung

215 Strombolian light 215 Stromboli hell reproduction 319 Dekor Oxid Nachbildung

219 Nautical pine 219 Nautic Pine reproduction 323 Iconic Beech Nachbildung Nachbildung 219 pine 219 Nautical Nautic Pine 323 Iconic beech reproduction Nachbildung 323 323 Iconic Beech reproduction Iconic pyökkikuosi 219 Nachbildung Nautical pine reproduction 323 Iconic Iconic beech 323 Beech reproduction Nachbildung

220 Arizona pine 220 Arizona Pine reproduction 325 Nachbildung Gladstone Oak Nachbildung 220 220 Arizona Arizona pine Pine 325 reproduction Gladstone oak Nachbildung 325 325 Gladstone Oak reproduction Gladstone tammikuosi 220 Nachbildung Arizona pine reproduction 325 Gladstone Gladstone oak 325 Oak reproduction Nachbildung

222 Strombolian dark 222 Stromboli dunkel reproduction 330 Beton grau Nachbildung Nachbildung 222 Stromboli Strombolian dark 222 dunkel 330 Concrete grey reproduction 330 330 Nachbildung Beton grau reproduction Harmaa betonikuosi 222 Nachbildung Strombolian dark reproduction 330 Beton Concrete grey 330 grau reproduction Nachbildung

225 Stem oak 225 Stammeiche reproduction 343 Black Marble Nachbildung Nachbildung 225 Stammeiche Stem oak 225 343 Black marble décor reproduction Nachbildung 343 343 Black Marble Musta Nachbildung marmorikuosi 225 Stem oak reproduction 343 Black marble décor 343 Black Marble Nachbildung

226 Metal art décor 226 Dekor Metal Art 344 Granit schwarz geflammt Nachbildung 226 Dekor Metal art décor 226 Metal Art 344 Black granite décor 344 344 Granit schwarz geflammt Musta Nachbildung graniittikuosi 226 Metal art décor 344 Granit Black granite 344 schwarzdécor geflammt Nachbildung

233 Grey wild oak 233 Wildeiche grau reproduction 345 Eiche Yukon Nachbildung Nachbildung 233 Wildeiche Grey wild oak 233 grau 345 Yukon oak reproduction Nachbildung 345 345 Eiche Yukon Yokon reproduction tammikuosi Nachbildung 233 Grey wild oak reproduction 345 Eiche Yukon oak 345 Yukon reproduction Nachbildung

316 Maracaibo light décor 316 Maracaibo hell 346 Geronimo Nachbildung

319 319 Oxid Dekordécor Oxid

323 323 Iconic Iconic beech Beech reproduction Nachbildung

325 Gladstone Gladstone Oak oak 325 reproduction Nachbildung

330 Beton Concrete grey 330 grau reproduction Nachbildung

343 343 Black Black marble Marble décor Nachbildung

344 344 Black Granitgranite schwarzdécor geflammt Nachbildung

345 oak 345 Yukon Eiche Yukon reproduction Nachbildung

346 346 Geronimo Geronimo

Taivereuna Arbeitsplatte APN mit N-Kante

319 Oxid décor 319 Dekor Oxid

323 Iconic beech 325 Gladstone oak 323 Iconic Beech 325 Gladstone Oak reproduction reproduction ABS-reunanauhoitettu Arbeitsplatte APD mit Nachbildung Dekorkante Nachbildung

330 Concrete grey 330 Beton grau reproduction Nachbildung

343 Black marble décor 343 Black Marble Nachbildung

344 Black granite décor 344 Granit schwarz geflammt Nachbildung

345 Yukon oak 345 Eiche Yukon reproduction Nachbildung

346 Geronimo 346 Geronimo

319 319 Oxid Dekordécor Oxid Worktop APN with N edge Arbeitsplatte APN mit N-Kante 319 Oxid décor Worktop APN APN with mit N edge Arbeitsplatte N-Kante

323 325 Gladstone Gladstone Oak oak 323 Iconic Iconic beech Beech 325 APD with décor edge reproduction reproduction NachbildungWorktop Arbeitsplatte APD mit Nachbildung Dekorkante 323 Iconic beech 325 Gladstone oak reproductionWorktop reproduction APD APD with mit décor edge Arbeitsplatte Dekorkante

330 Beton Concrete grey 330 grau reproduction Nachbildung

343 343 Black Black marble Marble décor Nachbildung

344 344 Black Granitgranite schwarzdécor geflammt Nachbildung

345 oak 345 Yukon Eiche Yukon reproduction Nachbildung

346 346 Geronimo Geronimo

330 Concrete grey reproduction

343 Black marble décor

344 Black granite décor

345 Yukon oak reproduction

346 Geronimo

318 Eiche Canadian oak 318 Toronto reproduction Nachbildung 318 Canadian oak 318 Eiche Toronto reproduction

347 347 Taxus Nachbildung Taxus Nachbildung

318 318 347 347 318 347 347

Canadian oak Eiche Toronto Taxus reproduction Nachbildung Taxus reproduction Nachbildung Canadian oak reproduction Taxus Taxus reproduction Nachbildung

215 Stromboli Strombolian 215 helllight

319 Oxid décor reproduction 319 319 Nachbildung Dekor Oxid Oxid

215 Strombolian light reproduction 319 319 Oxid Dekordécor Oxid

347 347 Taxus Taxus reproduction Nachbildung

Worktop APN APN with mit N edge Arbeitsplatte N-Kante

Worktop APD APD with mit décor edge Arbeitsplatte Dekorkante

347 Taxus 347 Taxus reproduction Nachbildung

Worktop APN with N edge Arbeitsplatte APN mit N-Kante

Worktop APD with décor edge Arbeitsplatte APD mit Dekorkante

347 347 Taxus Taxus reproduction Nachbildung

Worktop APN APN with mit N edge Arbeitsplatte N-Kante

Worktop APD APD with mit décor edge Arbeitsplatte Dekorkante

347 Taxus reproduction

Worktop APN with N edge

Worktop APD with décor edge

Liuskekivenharmaa

196 196 226 226 196 226 226 226

Ontario oak Eiche Ontario Metal art décor reproduction Nachbildung Dekor Metal Art Ontario oak reproduction Metal art décor Dekor Metal Art

Metallikuosi

Arbeitsplattendekore Slim Line Worktops décors slim line

088 Premiumweiß 088 Premium valkoinen

193 Alpinweiß 193 Vuoristonvalkoinen 193 Alpine white

088 Premium white

106 Weiß 106 Valkoinen 106 White

070 Seidengrau 070 Satiininharmaa

075 Mineralgrau 075 Mineraaliharmaa

070 Satin grey

075 Mineral grey

Nachbildung Tempered steel décor Steel Vintage Ponderosa pine Nachbildung Ponderosa Pine reproduction Nachbildung Tempered steel décor Ponderosa Ponderosa pine Pine reproduction Nachbildung

164 Zwetschge Plum butcherblock 164 164 Butcherblock reproduction Puukuosi Nachbildung

Vuoristonvalkoinen

SLIM LINE -TYÖTASOT   |

194 Schiefergrau 194 Liuskekivenharmaa 194 Slate grey

195 Beton 195 Nachbildung Betonikuosi 195 Concret décor

330 Beton grau 330 HarmaaNachbildung betonikuosi

344 Granit schwarz geflammt 344 Musta Nachbildung graniittikuosi

330 Concrete grey reproduction

344 Black granite décor

COLOR CONCEPT COLOR CONCEPT Korpusdekore Carcase Décors RUNKOVÄRIT  Korpusdekore Carcase Décors 088 Premiumweiß 088 Premium white

Maracaibo vaalea Nachbildung

193 Alpinweiß 193 white 088 Alpine Premiumweiß 088 Premium valkoinen

106 Weiß 106 193 White Alpinweiß 193 Vuoristonvalkoinen

022 Weiß Glanz

120 Magnolia matt

022 106 White Weiß gloss 106 Valkoinen

120 022 Ivory Weiß matt Glanz 022 Valkoinen kiiltävä

246 116 246 116 120 120

Orange Magnolia Glanz Orange Ivory glossmatt Magnolia

Norsunluu matta

Technische Änderungen, Liefermöglichkeiten, Irrtümer und drucktechnisch bedingte Farbabweichungen vorbehalten. Alle Einrichtungsbeispiele sind unverbindlich. 193 possibilities, Alpine white 022 glossexamples are non-binding. 120 Ivory matt 088 Premium whitealterations, delivery 106 White All rights to technical errors and printing-related colour deviations are reserved. All White furnishing

248 070 248 070 116 116

Farn Seidengrau Fern Satin grey Glanz Magnolia

Norsunluu kiiltävä

116 Ivory gloss

249 122 249 122 070 070

Salsa Sand Salsa Sand Seidengrau

Satiininharmaa

254 030 254 030 122 122

Aqua Sand Glanz Aqua Sand Sand gloss

Hiekka

070 Satin grey

122 Sand

|

251 Nachtblau 251 Ink 030 Sand Glanz 030 Hiekka kiiltävä

Sand gloss 112030113

316 Maracaibo Maracaibo hell light décor 316

346 Geronimo 346 346 Nachbildung Geronimo Geronimo

316 Maracaibo light décor 346 Geronimo Geronimo 346

075 Mineralgrau 075 Mineraaliharmaa

194 Schiefergrau 194 Liuskekivenharmaa

074 Pinie Montana 074 Nachbildung Montana mäntykuosi

123 Eiche Virginia 123 VirginiaNachbildung tammikuosi

078 Eiche San Remo 078 Nachbildung Sanremo tammikuosi

196 Eiche Ontario 196 Nachbildung Ontario tammikuosi

048 Splinteiche 048 Flared Nachbildung tammikuosi

192 Eiche Provence 192 Nachbildung Provence tammikuosi

075 Mineral grey

194 grey 075 Slate Mineralgrau

074 pine 194 Montana Schiefergrau reproduction

123 oak 074 Virginia Pinie Montana reproduction Nachbildung

078 oak 123 Sanremo Eiche Virginia reproduction Nachbildung

196 oakRemo 078 Ontario Eiche San reproduction Nachbildung

048 oak 196 Flared Eiche Ontario reproduction Nachbildung

192 Provence 048 Oak Splinteiche reproduction Nachbildung

192 Eiche Provence Nachbildung

075 Mineral grey

194 Slate grey

074 Montana pine reproduction

123 Virginia oak reproduction

078 Sanremo oak reproduction

196 Ontario oak reproduction

048 Flared oak reproduction

192 Oak Provence reproduction

Arbeitsplattendekore Slim Line Worktops décors slim line Arbeitsplattendekore Slim Line Worktops décors slim line

noblessakeittiot.fi

088 Premiumweiß

193 Alpinweiß

106 Weiß

070 Seidengrau

075 Mineralgrau

194 Schiefergrau

195 Beton Nachbildung

330 Beton grau Nachbildung

344 Granit schwarz geflammt Nachbildung

088 Premium white

193 white 088 Alpine Premiumweiß

106 193 White Alpinweiß

070 106 Satin Weiß grey

075 grey 070 Mineral Seidengrau

194 grey 075 Slate Mineralgrau

195 décor 194 Concret Schiefergrau

330 195 Concrete Beton grey reproduction Nachbildung

344 330 Black Betongranite grau décor Nachbildung

344 Granit schwarz geflammt Nachbildung

088 Premium white

193 Alpine white

106 White

070 Satin grey

075 Mineral grey

194 Slate grey

195 Concret décor

330 Concrete grey reproduction

344 Black granite décor

noblessakeittiot.fi

68 | 69


|  PERUSTEELLISEN HYVIN TEHTY 320

Seinäkaapin runkosyvyys 320 mm

300

Käyttösyvyys 300 mm

MIKSI NOBLESSA?  | Laaja mallisto Noblessalla on laaja mallisto, jonka sävyt, yksityiskohdat ja tekniikka on suunniteltu miellyttämään vaativampiakin asiakkaita. Tämän toteuttamiseen on kehitetty 107 erilaista ovimallia, 76 vedinmallia, 17 runkosävyä, 46 erilaista työpöytätasoa sekä yli 2000 erilaista kaappimallia, jotka yhdessä suovat laajat mahdollisuudet yksilöllisiin toteutuksiin. Vetimetön Line N -sarja koostuu viidestä eri mallistosta, joissa on 27 ovimallia ja yli 500 erilaista vain Line N -sarjaan kuuluvaa runkovaihtoehtoa.

Made for the future

Sensys

Uusi askel saranoiden Laatikostojen mestariteos kehityksessä

3D-pika-asennussarana, huoltovapaa Ympärinauhoitettu 16 mm hylly, kallistumisen esto 2,8 mm HDF-taustat kiinniruuvattuna runkouraan 16 mm kantava hylly kiinnitapitettuna rungon sivuun

Oikeanlainen seinäkiinnitys Noblessan seinäkaappien kiinnitys on helppoa, nopeaa ja vaivatonta, lähes näkymättömiin jäävän kannatinkiskon ja koukkuripustuksen ansiosta. Monipuolisesti säädettävien kiinnityshelojen lisäksi toimitetaan jokaiseen keittiöön etäisyyslevyt (esim. kaakeloinnin yläpuolelle) ja maksimaalisen turvallisuuden takaavat mekanismit estämään esim. sivuttaista siirtymää. Täydellinen asennuspaketti Kannatinkiskot kuuluvat vakiona seinäkaappien toimitukseen. Koukun suojukset Metallin väriset suojukset vakiona seinäkaappitoimituksiin.

Runkomateriaali 16 mm Sivut, 16 mm, melamiinihartsipinnoitettu ja ympärinauhoitettu – siis erittäin kestävä, helppohoitoinen ja hyvin kosteussuojattu Rungon ja hyllyjen etureunat Runkojen ja hyllyjen etureunat on varustettu 1,2 mm PP-turvareunanauhalla – mahdollistaa jouston ja iskunkestävyyden sekä on pehmeästi pyöristetty. Lasihyllyt Selkeän, läpinäkyvän ulkomuodon säilymiseksi ovat kaikki lasiseinäkaapit varustettu 5 mm lasihyllyillä. Nosto- ja taitto-ovikaapeissa on 6 mm lasihyllyt.

Kantavat hyllyt ja sidepalkit 19 mm Erittäin tukevat kantavat hyllyt ja sidepalkit sekä ala- että seinäkaapeissa. Valkoinen sidepalkki alakaapeissa antaa yhtenäisen ulkonäön. Hyllykantavuus 50 kg/m2 Kaikkien hyllyjen kantavuus on 50 kg/m² – vastaa yli 80 ruokalautasen kuormitusta. Kosteudella ei ole mahdollisuuksia täällä Hyllyt, reunat ja sivut ympäri tiivistetty estämään lian ja kosteuden tunkeutumista ja antamaan siistin ulkonäön.

Sisään vedetty tausta HDF-taustan vahvuus on 2,8 mm ja se on sisäpuolelta rungon sävyinen. Se on upotettu 6 mm syvään uraan ja ruuvattu kiinni runkoon. Sisään vedetty tausta mahdollistaa hyvän ilmanvaihdon kaapin ja seinän väliin sekä jättää tilaa piiloon vedettäville sähköjohdoille yms. Kovapuiset tapit 8 x 30 mm Kaikki pohja- ja kantavat hyllyt on kovapuutapitettu ja liimattu.

noblessakeittiot.fi

Ainutlaatuinen liukuvuus • Uniikki prismaperiaate takaa vaivattoman ja hiljaisen Liikkeen. • Tasainen ja silkin pehmeä liukuvuus profiilien synkronisen ohjauksen ansiosta. • Vaimennus ja sulkeutuminen hienosäädetty sopimaan yhteen. • Sujuva laatikon auki–kiinni -toiminto jopa max. 80 kg lastattuna. Poikkeuksellinen vakaus • Ainutlaatuinen prismaperiaate takaa maksimaalisen sivuvakauden – jopa leveille laatikoille. • Optimaalinen painon jakautuminen prismaperiaatteen ja synkronisen ohjauksen ansiosta. • Matala sakkausarvo. • Jokainen design-toivomus voidaan toteuttaa, oli se leveä ja raskas laatikko tai korkea etusarja.

noblessakeittiot.fi

Ainutlaatuisesti sulkeutuva • Ovi sulkeutuu automaattisesti jo 35° aukeamiskulmasta alkaen. • Integroitu vaimennus sulkee saranan pehmeästi riippumatta oven koosta tai painosta. • Täydellisen esteettinen design. • Saranan koko tuo tilansäästöä, joka tietenkin edesauttaa tilankäytössä. • Turvallinen, yksinkertainen ja integroitu näkymätön lukitus. Miellyttävä asennus • Klipsitekniikan ansiosta erittäin helppo kiinnittää. • Irrotus ilman työkaluja, vain kevyt sormenpään painallus ja irrotat saranan ja sitten koko oven. • Standardivarusteena kaikissa Noblessan malleissa ilman lisähintaa.

Kaikki yhdestä paikasta Keittiösuunnittelu on palapeli, joka koostuu tuhansista osatekijöistä. Noblessa tarjoaa yksilöllisen suunnittelun ja täydelliset toimitukset. Toimitus sisältää kaappien lisäksi mm. valmiiksi työstetyt työtasot ja koristelistat, altaat, kodinkoneet, valaistuksen – kaikki yhdestä ja samasta paikasta, siis ei juoksemista useassa eri liikkeessä. Asiointi Noblessa-asiantuntijamyymälässä on tosi helppoa. Kodinkoneet Kaikki markkinoilla myytävät kodinkoneet ovat yhdisteltävissä Noblessa-keittiöön ja tämä koskee myös vanhempia malleja. Tarjolla on laaja valikoima merkkikodinkoneita, kuten Bosch ja Siemens, ja lisäksi omat kodinkonemerkkimme: Junker BSH:n tehtailta sekä Leonard ja Progress Electroluxin tehtailta. Molemmat brändit tarjoavat erinomaisen hinta-laatusuhteen, josta Noblessa-asiantuntijat mielellään kertovat enemmän. Kun ostat Noblessa-keittiöpaketin, tulet yllättymään sen kohtuullisesta kokonaishinnasta – eikä sinun tarvitse enää erikseen kiertää muualla etsimässä kodinkoneita.

Rakenne Rungot toimitetaan aina ovien kanssa valmiiksi kasattuina. 16 mm rungonsivut, ovet ja työtasot on ympärinauhoitettu ja näin ne kestävät upotettuna veteen kaksi tuntia ilman näkyviä turpoamisen merkkejä. Uritettu ja yläosasta ruuvattu tausta on vankka rakenne ja takaa rungon kantavuuden. Seinäkaapit ovat helposti kiinnitettäviä kiskon ansiosta. Sokkelisysteemi on säädettävissä jalan ja MDF-sokkelilaudan avulla. Koriste- ja valolistat toimitetaan valmiiksi kasattuina. Kaikki tämä säästää huomattavasti asennusaikaa. Vaimennetut laatikostot ja saranat ovat Noblessan perusvarusteita.

kaan viivästyksiä. Noblessa-asiantuntija auttaa mielellään myös erityisen kiireellisissä keittiötilauksissa.

Ergonomia Jokainen meistä on yksilöllinen ja se vaikuttaa tapaamme työskennellä keittiössä. Otamme huomioon henkilökohtaiset mitoitukset ja suunnittelemme jokaiselle sopivan, ergonomisesti oikeanlaisen keittiön. Monimuotoiset, ergonomiset ratkaisut mahdollistavat: kolme erilaista pöytäkaappien korkeutta, neljä eri sokkelikorkeutta, viisi seinäkaappien korkeutta, neljä tasokaapin korkeutta ja neljä komerokorkeutta. Lisäksi alakaappien laatikkojako on mahdollista valita joko perinteisen viiden tai modernin neljän välillä.

Numero ykkönen Noblessan valmistaja noblia-Werke on viimeisen 15 vuoden aikana kasvanut erittäin voimakkaasti; kokonaisliikevaihto on yli 1 mrd.€. Yli 30 % osuudella Saksan markkinoista tämä perheyritys ei ole vain ylivoimainen markkinajohtaja kotimaassaan, vaan yli 600 000 keittiön vuosituotannollaan selvä ykkönen Euroopassa. Suunnitelmissa oleva kolmas tuotantolaitos tulee tukemaan jatkuvasti kasvavaa vientiä. Jo nyt tuotannosta 40 % viedään 61 eri maahan. Nobilia-Werken keittiöiden suosio on viime vuosina reilusti kasvanut Pohjoismaisilla markkinoilla: Vordingborg Plus Tanskassa on kasvussa, samoin Ruotsissa Noblessa Sverige Ab, Eestissä Noblessa Köödig ja tietysti Suomessa Noblessa-keittiöt – yli 20 myymälää eri puolella Suomea. Tuhansien tyytyväisten suomalaisten asiakkaidemme ansiosta kasvu on ollut esimerkillinen ja tehnyt Noblessasta nopeimmin kasvavan keittiöbrändin Suomessa työllistäen jo yli 120 suomalaista.

Varma toimitus Noblessa-keittiöt toimitetaan aina sovitun aikataulun mukaisesti yhtenä kokonaistoimituksena. Tehtaan tuotanto toimii ympäri vuoden, joten kesäseisauksia ei ole. Keittiöt toimitetaan tehtaan omilla rekoilla suoraan lähimpään logistiikkavarastoon, josta lähtee jatkokuljetus suoraan asiakkaan kotiin. Kokonaisaika Saksasta kotiovellesi on 4–6 viikkoa, eikä kos-

Noblessa Suomessa Noblessa-keittiöitä Suomessa myyvät itsenäiset, suomalaiset keittiökauppiaat suoraan tehtaalta. Jokainen noblessalainen on siis suoraan yhteydessä Saksan tehtaalle omaan tilauskäsittelijäämme, joka yhdessä paikallisen, suomalaisen keittiömyyjän kanssa auttaa löytämään juuri sinulle sopivan keittiöratkaisun ja aikataulun. Tämän suoraviivaisen ohjauksen ja logistiikan ansiosta Suomessa on jo parikymmentä Noblessan myymälää eri paikkakunnilla ympäri Suomea.

70 | 71


Tehdas Verlissä.

Tehdas Kaunitzissa.

Espoo | Forssa | Helsinki | Hyvinkää | Hämeenlinna | Joensuu | Jyväskylä | Jämsä | Kotka | Kuopio | Lahti Nummela | Pori | Riihimäki | Rovaniemi | Savonlinna | Tampere | Turku | Vaasa

noblessakeittiot.fi

Pidätämme oikeudet muutoksiin. Esitteen värimallit saattavat painoteknisistä syistä poiketa alkuperäisistä. © nobilia-Werke / GrafiQ 2016

Saksan tehtaalta SUORAAN KOTIISI!


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.