A N N A M E N N Ä Opas hauskempaan elämään S&S HELSINKI
Tekijät kiittävät Koneen Säätiötä rahoituksesta ja David Hasselhoffia inspiraatiosta
© Rosa Meriläinen & Saara Särmä 2016 Kustantamo S&S Kansi ja ulkoasu: Jussi Karjalainen Kannen kuva: Aki-Pekka Sinikoski Taitto: Jukka Iivarinen / Vitale Painopaikka: Otavan Kirjapaino, Keuruu 2016 ISBN 978-951-52-3832-0
ALKUSANAT Tämä on feministinen kirja. Meille feminismi tarkoittaa valinnanvapautta. Sitä, ettei sukupuoli rajoita tai määrää ihmisen elämää. Tasa-arvoa voi edistää monin syvällisin ja vakavahenkisin keinoin aktivismista tieteeseen, taiteeseen ja politiikkaan. Tämän kirjan menetelminä ovat kevytmielinen hekottelu ja keskenkasvuinen hihittely. Joku viisaus niissäkin piilee, lupaamme sen. Ei ole mitään pelättävää, joten anna mennä!
a l k u s a n at
5
SISÄLLYS Alkusanat 5
Ystävyys 11 Miten meistä tuli feministejä Naisten välisestä ystävyydestä Naisten kehumisesta Miksi lukeminen kannattaa Myötähäpeästä myötäylpeyteen Kiusaaja ja kiusattu voivat olla samanlaisia aikuisia Humalaiset naiset ovat uskomattoman hauskoja! Verrokkien voima Naisista pitämisen vaikeudesta Miten toimia ystävättärien kanssa, jotka vaikuttavat kuolleen mentyään avioon tai hankittuaan lapsia Ihmisten edessä Millaisia ystäviä kannattaa vältellä Millaisia ihmisiä kannattaa haalia ympärilleen Kuinka selvitä voittajana noloista tilanteista
13 19 23 26 31 37 39 43 47 51 56 62 74 79
Yhteiskunta 89 Feministinä olon hienous ja hurjuus Tervetuloa norminpurkutalkoisiin! Miksi naisten kannattaa käyttää aivojaan
91 96 99
Hömppä on okei 106 Kellä valta, sillä onni 109 Mihin nainen tarvitsee käsitteitä 114 Mitä käsitteitä nainen ei tarvitse 122 Häpeä tappaa hauskuuden 126 Keppihevostelua 129 Ole vapaa, mies 133 Ei some ole niin justiinsa! 139 Katso rohkeat kuvat! 144 Mitä oopperat opettavat meille elämästä 150 Mitä tv-sarjat ja elokuvat opettavat meille elämästä 155 Hei, mustalaistyttö! Tanssi! 159 Olen rasisti, mutta 166 Eräitä kysymyksiä ja eräitä vastauksia 169
Ruumis 175 Yhtä naurua ja kiroilua Vähän Venuksesta ja vähän Marsista Puolukkapäivät – juhlan aihe! Pimpistä pillu, pillusta ilona, ilonasta iso ilo Kuinka rakastaa itseään sellaisena kuin on Läski lämmittää Onko kauneudenhoito inhimillinen katastrofi? Rutiini maistuu puulta – siis muuta se Kaikki mitä sinun täytyy tietää tekoripsistä Naisen parhaat tietolähteet Ei ikä naista pahenna Miksi urheilu kannattaa Hyötyliikunnan puolesta lässynlää Ulkonäkö on laiha motivaattori
177 181 184 190 194 197 199 202 204 206 209 212 215 217
Kissamaisen naisellista ja pehmeää liikettä – pah! Ihminen ei ole sitä mitä se syö Kaikki muuttuu paremmaksi Seksi on hauskaa Heittäydy nautintoon, ole altis! Mun kroppa, älä koske, kiitos On täydellisen hyödytöntä piilottaa vartalonsa virheitä – niitä ei ole
219 222 224 233 237 239 242
Työ 247 Tunteet ja tunteellisuus – voiko niitä jättää kotiin, kun itse menee töihin? 249 Ota jännittämisestä kaikki irti 251 Miten selvitä hengissä toimistossa 258 Kuinka olla muuttumatta näkymättömäksi 262 Hauskat muijat jäävät mieleen 266 Hauska vaikka hampaat irvessä 270 He, jotka purjehtivat ylväästi käytävillä 272 Tytöt, jotka voittavat pojat 274 Sankarittaria ja esikuvia 279 Löydä oma tyylisi! 282 Kun harteilla kököttää patriarkaatti 285 Kuinka olla rautainen ammattilainen 289 Voimalauseita 290
Koti 295 Kaikkien huorien, madonnien ja marttyyrien puolesta! Mikä oikeastaan on törsäämistä? Sotkun voima
297 299 301
Lastenkasvatuksen täydellinen turhuus Älä universalisoi! Miten toimia jos on tehnyt väärän valinnan Suomi on tasavalta Pieni synnytysopas Koska kannattaa kokata? Miten kestää torjunta Miten päästä yli sydänsuruista Kaikilla parisuhteilla on tapana muuttua epätasa-arvoiseksi Miksi tyytyä vain yhteen mieheen? Ihana, kallis yksinelo Kuinka saada sekä romanttista rakkautta että sujuva arki Mistä itseään ei kannata etsiä
311 314 317 322 325 328 332 334 338 340 343 346 351
Naisen vapaus
357
s y y v Ystä
MITEN MEISTÄ TULI FEMINISTEJÄ Näin jälkeenpäin olisi houkuttelevaa rakentaa omasta elämästä sankarillinen tarina, jossa feministinen tietoisuus heräsi jo varhain. Minä en kuitenkaan muista, koska minusta tuli feministi tai koska aloin kutsua itseäni feministiksi. Viimeistään lukion ja välivuoden jälkeen, kun aloin opiskella naistutkimusta. Tunnen monia naisia, jotka ovat jo nuorena ymmärtäneet lainata Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli -teoksen pikkukaupungin kirjastosta. Ihailen heitä, mutta minä en ollut sellainen. Vaikka luin lapsena ja teininä päivätolkulla, en etsinyt kirjastosta feministisiä klassikoita. Minut on kuitenkin kasvatettu havaitsemaan epätasa-arvoa ja pyrkimään solidaarisuuteen. Minulla on aina ollut vahva (epä)oikeudenmukaisuuden tunto. Ensimmäinen jälkikäteen feministiseksi heräämiseksi nimeämäni tapaus sattui, kun olin alle kouluikäinen. Pappa teki minulle ja serkulle puupyssyt. Serkku, poika, hukkasi heti omansa, ja minun puupyssyni annettiinkin hänelle. Siis minua rangaistiin toisen hutiloinnista – sukupuolen takia. Yläasteella sattui useammankin kerran, että höpöttelin vieressä istuvalle pojalle, jolla oli vähän huono maine. Kerran hän vastasi minulle, vain yhdellä sanalla, ja opettaja poisti hänet luokasta. Silloin häntä rangaistiin sukupuolen takia. Lukioikäisenä 1990-luvulla muistan raivokkaasti kiistelleeni uskonnonopetukseen kuuluvalla etiikan kurssilla naisten armeijaan pääsemisestä ja vakuuttaneeni painokkaasti, että ”kyllä SAARA:
y s täv y y d e s tä
13
minä ainakin menisin, jos se olisi mahdollista”. Ajattelin tasa- arvon toteutuvan, jos naisilla on yhtäläiset mahdollisuudet miesten kanssa päätyä tykinruoaksi. Pari vuotta myöhemmin, kun naiset sitten pääsivät armeijaan, en todellakaan ollut sinne menossa. Samaan aikaan äänestin presidentinvaaleissa Elisabeth Rehniä vain, koska hän oli nainen. Pidin naiseutta tärkeämpänä valintaperusteena kuin ehdokkaan ajamaa politiikkaa. Myöhemmin aloin ymmärtää jotain käsitteistäkin enkä enää tyytynyt siihen, että tasa-arvo tai feminismi pelkistyisi nais kysymykseksi: kysymys ei ollut vain siitä, mihin naiset yksilöinä pääsevät tai eivät pääse – armeijaan, presidentiksi. Opiskelujen myötä tutuksi tuli esimerkiksi sukupuolijärjestelmän käsite. Pelkistettynä se tarkoittaa yhteiskunnallista rakennetta, jossa me kaikki asetumme eriarvoiseen asemaan sukupuolemme vuoksi. Patriarkaattia pidettiin vielä vuosituhannen taitteessa vanhahtavana terminä, jonka selitysvoima oli jäänyt lainsäädännön tasa-arvoistuessa ja naisten vapauden lisääntyessä menneisyyteen. Nykyään rakastan sitä sanaa. Patriarkaatti. Se särähtää ja sorahtaa korvissa mukavasti. Se kantaa mukanaan ajatuksen vallasta ja valtarakenteesta, jonka vastakohdaksi asettuu vapaus. Patriarkaatissa kukaan ei ole vapaa, eivät edes hierarkian huipulla olevat miehet. Perinteisesti patriarkaatti on tarkoittanut isän tai miehen ylivaltaa, jossa naiset ovat olleet patriarkan holhouksen alaisia. Moderni patriarkaatti on lähinnä hyväveliverkostoja sekä muunlaista miesten suosimista. Tosin holhoaminenkin nousi vielä vuonna 2016 julkiseen keskusteluun, kun äärioikeistolaiset katupartiot väittivät turvaavansa naisrauhaa ja suojelevansa omia naisiaan ulkopuolisten miesten uhalta. Feminismi on minulle elämäntapa ja jatkuva analyysin väline. Se määrittää sitä, miten havainnoin ympäristöäni ja yhteiskuntaa. Tie tähän on ollut pitkä. 14
ANNA MENNÄ
Minullakin oli vaihe, jolloin raivostuin jatkuvasti. Herääminen feministiseen tapaan katsoa maailmaa johtaa siihen, että huomaa sukupuolten välistä epätasa-arvoa herkemmin, huomaa vääryyksiä. On vaikea ylipäänsä olla olemassa, kun joka tuutista tursuaa seksismiä. Lempifilosofini Sara Ahmed on kirjoittanut feminist killjoy -blogissaan, miten feministiksi rupeaminen on prosessi, jossa edetään joskus hyvin varovaisinkin askelin. Kaikkien sukupuolittuneiden epäoikeudenmukaisuuksien hahmottaminen kerralla voi olla liian iso pala haukattavaksi, koska pienenkin vääryyden nimeäminen muuttaa suhdettamme maailmaan. Kun herää huomaamaan yhdessä kohdassa, kuinka sukupuoli asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan, altistuu huomaamaan muitakin kohtia, missä näin tapahtuu. Ja yhtäkkiä koko maailma alkaa näyttää toiselta – täynnä sukupuolittuneita vääryyksiä olevalta maailmalta. Sen maailman kohtaaminen ja siinä maailmassa eläminen voi tuntua uuvuttavalta. Nykyään olen harjaantunut, otan rennommin ja nautin välillä täysin rinnoin kaikenlaisesta, aika kyseenalaisestakin populaarikulttuurista. Ei se ole niin justiinsa. Ihminen huomaa koulussa helposti, jos ei mahdu sukupuolelleen asetettuun muottiin. Kun keräsin sukupuolten välistä tasa-arvoa ajavalle TASAN-kampanjalle (#SuomenNaiset) naisten kokemuksia päiväkodeista ja kouluista, ne olivat täynnä huomioita siitä, miten eri tavalla tyttöjä ja poikia kohdeltiin. Eikä se tosiaan tarkoita sitä, että koulu olisi tehnyt tytöistä uhreja ja pojista sankareita. Ahtaista muoteista ja stereotypioista kärsivät kaikki. Minulta ei koskaan kotona vaadittu tyttöilyä, mutta koulussa sain kuulla monesti, että ”miten sinä nyt noin, vaikka olet tyttö”. Onneksi kotona tiesin olevani just ihana. Tytöille ja ROSA:
y s täv y y d e s tä
15
pojille asetetut erilaiset vaatimukset tulivat kyllä selväksi ilman vanhempien painostustakin. Olin koulussa esitaistelijana erityisesti liikunnantunneilla. Vaadin esimerkiksi päästä pelaamaan jääkiekkoa ikuisen taitoluistelun sijaan. Kerran sitten opettajat hövelisti antoivat meille tytöille periksi ja sanoivat, että nyt voitte pelata jääkiekkoa tytöt vastaan pojat. Olikin tosi motivoivaa, kun meistä tytöistä vain yhdellä oli hokkarit ja pelikokemusta. Se oli käytännön oppitunti siitä, miten ensin pitää tasata mahdollisuuksia, ennen kuin voi mitata samalla tikulla. Parhaan kaverini koulussa rehtori oli kävellyt tokaluokkalaisten luokkaan ja kertonut, että tänään täytetään lappu, jossa tytöt valitsevat tyttöjen käsityöt ja pojat valitsevat poikien käsityöt. Kaverini oli hihitellyt asiaa omalle äidilleen ja tämä puolestaan omalle äidilleen, jota ei enää ollut naurattanut, sillä kyseessä oli emeritaprofessori Liisa Rantalaiho, joka järjesti tämän jälkeen kaikki Tampereen rehtorit tasa-arvokoulutukseen. Lukiossa johdin joukon tyttöjä ulosmarssiin, kun opettajamme ilmoitti opon tunnilla, että ”tänään meille esittäytyy sosiaali alan oppilaitos, joten poikien ei tarvitse jäädä kuuntelemaan”. Silti en omasta mielestäni ollut feministi. Taisin pitää feministejä miesvihaisina, ehkä vähän kiusallisina kohkaajina. Miksi tehdä sukupuolesta numeroa, ajattelin, vaikka saatoin itse toisessa tilanteessa heretä pitämään poikaystäville palopuheita siitä, miten naisia sorretaan. Elisabeth Rehnistä ja lukioikäisestä itsestäni on minullakin sanottavaa. Minä suunnittelin ryhtyväni rauhanturvaajaksi, mutta porvaria en venynyt äänestämään. Nykyään en tiedä, olenko samaa mieltä entisen itseni kanssa, sillä olihan se melkoinen keikaus, että Rehn sai keskustaäijät äänestämään suomenruotsalaista naista. 16
ANNA MENNÄ
Yliopistolla rakastuin sitten ensimmäiseen aviomieheeni, joka oli feministiaktivisti. Häneltä opin sanoja kuvaamaan ilmiötä, joka oli minua risonut, ja että liike, joka taisteli vapauteni puolesta, on nimeltään feminismi. Naisasianaiseksi en kuitenkaan tunnustautunut. Minusta sukupuolta ei ollut olemassa. Että miehet ja naiset ovat ihan samanlaisia. Halusin pitää tiukkaa hajurakoa vanhemman polven naisasianaisiin, jotka käyttivät ärsyttävää kieltäkin, kuten esimerkiksi sanaa ”seksismi”. Vaikka käsite ei viittaa seksiin mitenkään, minusta oli ikävä, että niin hauskaan asiaan kuin seksi liitettiin vastustettava ilmiö eli ihmisten määritteleminen sukupuolensa perusteella tietynlaiseksi. Muutenkin nolotti sanoa olevansa feministi, kun jotkut heti ajattelivat että on seksikielteinen ja minä kuitenkin pyrin viestimään miespuolisille ikätovereille ihan itsekkäistä ja nautinnonhaluisista syistä täysin päinvastaista. Nykyään olen iältäni täti ja ehkä siksi pidän seksismin käsitteestä. Seksististä on esimerkiksi se, että olettaa tietävänsä miesyksilöstä kaiken olennaisen sen perusteella, että hän on mies. Ja että tämä ”tieto” muuttuu vaatimuksiksi, jotka voivat olla vahingollisia, kuten se ettei miesten herkkyydelle ja hämmennykselle anneta tilaa. Seksismi liittyy ihmisen esineellistämiseen: ettei häntä nähdä ajattelevana ja tuntevana ihmisenä yksilöllisine ominaisuuksineen vaan hänen omista toiveista ja tarpeista voi pysyä piittaamattomana. Kohdella toista kuin esinettä, joka ei ole subjekti. Seksistinen ja esineellistävä väite on esimerkiksi sanonta ”Pojat on poikia”. Seksistinen ja esineellistävä instituutio on esimerkiksi armeija, johon miehet pakotetaan sukupuolensa perusteella ja sen jälkeen heidät muutetaan persoonattomiksi sodankäynnin kielellä: he ovat esimerkiksi joukko-osastoja, eivät ihmisiä, joilla on historia ja tulevaisuus. y s täv y y d e s tä
17
Miksi minä kerron esimerkkini nytkin miesten kautta? Koska tiedän feminismiin liitetyistä ennakkoluuloista jonkin verran sen vuoksi, että itsekin olin ennakkoluuloinen. Toisaalta kokemus yhteiskunnallisesta keskustelusta teini- ikäisenä – olin feministiaktivisti 19-vuotiaasta alkaen – opetti, etteivät kaikki vanhemmat naiset olleet minulle mitään siskoja. Silloin reaktioni oli se, että naisten välinen solidaarisuus on huono vitsi. Nykyään ajattelen sen olevan hieno mahdollisuus. Jos vain muistaisimme kaikki kurkottaa solidaarisuutemme oman ystäväpiirin ja kaltaistemme yli ja ohi kaikenlaisiin naisiin ja vähemmistöihin. Nykyään uskon, että sukupuoli on totta. Siksi korjausleikkauksia tehdään. Sukupuolia on kuitenkin enemmän kuin kaksi, ja ajattelen hyväksi ensiaskeleeksi sen tunnistamista ja tunnustamista, että sukupuoli vaikuttaa siihen, miten meitä tulkitaan ja millaisia mahdollisuuksia meille annetaan. Nais oletettuja kohdellaan naisina, vaikkei useimmiten kannattaisi. Naiset tarvitsevat puolustajansa. Se ei tarkoita sitä, että ummistaisin silmäni muilta syrjinnän perusteilta ja sukupuolten moninaisuudelta. Se tarkoittaa sitä, että naisisina pidetyistä asioista tulisi arvokkaita ja hienoja. Että on upeaa olla nainen ja tulevaisuudessa se on vielä upeampaa, kun ketään ei sukupuolensa perusteella syrjitä. Feminismi vapauttaa kaikki – ja siinä sivussa myös minut. Opit ja oivallukset feministisessä liikkeessä veivät minut eduskuntaan, sittemmin kirjoittamaan feministisiä kirjoja ja perustamaan Saaran kanssa Feministisen ajatushautomo Hatun. Ei hassummin.
18
ANNA MENNÄ
NAISTEN VÄLISESTÄ YSTÄVYYDESTÄ Kaikki lapsuudenystäväni ovat tyttöjä, joista kasvoi naisia. Minulla kuten monella muullakin on niin mies- kuin nais ystäviäkin. Naisten välisessä ystävyydessä on omia ihania puolia, kuten kaikissa ystävyyksissä on omat vahvuutensa. Naiset voivat keskenään jakaa joitakin kokemuksia, jotka ovat yhteisiä. Sehän on ihanaa ja turvallista! Ei se tarkoita sitä, etteikö olisi kykyä ja halua löytää yhteisiä kokemuksia myös muiden ystävien kanssa. Kirjoitin kerran kolumnin tästä aiheesta Helsingin Sanomiin. Siitä kumpusi aivan omituinen keskustelu, jossa jotkut pitivät naisten välisen ystävyyden ylistämistä miesvihaisena. Naisten kehuminen julkisesti on niin kovin vaikeaa. Naisten välinen ystävyys on kaunis ja hieno asia. Tutkitusti naiset selviävät elämänsä kriiseistä miehiä paremmin juuri tämän verkostonsa avulla: saavat apua pikkulapsivaiheessa ja tukea suruissa ja huolissa. Työttömyys ja ero eivät niin herkästi vie sillan alle. Vaikka minä rakastan miespuolisia ystäviäni, käytännössä esimerkiksi lastenvaatteiden kierrätys on tapahtunut äitiverkoston voimin. Toivokaamme, että jokainen ihminen saisi hyväksi ystäväkseen upean naisen. ROSA:
Jokaisella keskustelulla, jossa puhutaan jostakin erityisesti naisia koskettavasta asiasta, on taipumus kääntyä keskusteluksi, jossa kaivataan miehiä ja epäillään, että miehiä syrjitään. SAARA:
y s täv y y d e s tä
19
Todella kummallista. Näkisin sen olevan merkki naisvihasta ja seksismistä, ja ne piilevät syvällä. Yhtäältä ei saa kehua naisia, eikä korostaa naisten välisen yhteyden hienoutta. Toisaalta ei saa keskittyä erityisesti naisten kokemiin ongelmiin, kuten seksuaaliseen häirintään tai muuhun sukupuoliperustaiseen syrjintään. Mies on yhteiskunnallisen vallan keskiössä, ja kaikki keskustelut, joissa jotkut muut tuodaan keskiöön, siirtävät valokeilan hetkellisesti pois miehistä. Koomikko Jukka Lindström on sen tiivistänyt: ”Jos on aina ollut etuoikeutettu, tasa-arvo tuntuu syrjinnältä.” Tässä on kyse vallasta. Siitä, että naisten tulisi pysyä sillä paikalla, jossa he ovat vuosituhansia olleet. He eivät saa oppia sitä, mitä miehet ovat oppineet eli oman sukupuolen välistä verkostoitumista. Olin taannoin Radio Helsingin Näsäviisaat-ohjelmassa Kyösti Hagertin ja Tuuli Hongiston vieraana keskustelemassa feminismistä. Ohjelmassa puhelinhaastateltiin pitkänlinjan poliitikkoa ja naisasianaista Sirkka-Liisa Anttilaa. Anttila sanoi miesten luonnostaan tukevan toisiaan, koska he ovat oppineet sen kerhoissa ja klubeilla. Kriittiseen tutkijankorvaani särähti toki sana ”luonnostaan” sekä sen rinnastaminen oppimiseen: ”luonnollista” olisi vain se, että miehet syntyisivät parempina verkostoitujina, mitä he eivät siis tee. Totta on se, että verkostoituminen on oppimisen ja sosiaalistumisen tulosta. Sitten voi kysyä, miten naiset voisivatkaan oppia hyviksi verkostoitujiksi, kun meille toitotetaan, että naisvaltaiset työpaikat ovat kauheita ja naiset kilpailevia kotkia, jotka puukottavat toisiaan selkään ja osallistuvat kissatappeluihin. Tai että naiset eivät osaa muodostaa porukkaa vaan naisilla toimivat kahden bestiksen parivaljakot. Usein otetaan annettuna väite, että naiset eivät tue toisia naisia, ja niin se vain on. 20
ANNA MENNÄ
Juuri tämän takia on tärkeää puhua naisten keskinäisen yhteistyön hienoista puolista. Niin tuotetaan vastapainoa ankeille stereotypioille. Minulla ei ole koskaan ollut niin hyvää työyhteisöä kuin Feministinen ajatushautomo Hattu, jossa kehutaan ja kannustetaan. Eniten kannustusta ja tukea olen myös yliopistomaailmassa saanut toisilta naisilta. Sen seikan vaikutusta hyvinvointiin ei pidä aliarvioida, että joku ylemmässä asemassa oleva henkilö työpaikalla kysyy käytävällä ”Mitä kuuluu?”. Minulta ei koskaan yksikään professori Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella kysynyt tuota työpäivän lomassa ennen kuin laitokselle tuli naisprofessori. Naiset tuntuvat tekevän suomalaisessa yliopistomaailmassa tämänkaltaista tunnetyötä, jota jossain muualla saatettaisiin kutsua arkiseksi kanssakäymiseksi. Naiset ottavat vastuuta muiden työyhteisön jäsenten hyvinvoinnista, millä on kahtalaisia seurauksia. Opiskelijat esimerkiksi avautuvat nais opettajille paljon enemmän yksityisasioistaan, huonoista ja hyvistä. Tämä on luottamuksen osoitus mutta pidemmän päälle myös aivan eri lailla kuormittavaa kuin pelkkiin sisältöihin keskittyvä opetus- ja ohjaustyö. Vaikka juuri totesin, että keskustelua naisista ei aina pidä kääntää miehiin, käännän kuitenkin: myös miehet ansaitsevat nauttia naisten ystävyydestä. Siinä menetetään paljon, jos yksi sukupuoli suljetaan kokonaan mahdollisten ystävien piiristä. Minulla on ystävinä sekä paljon rakkaita naisia että paljon rakkaita miehiä. Monet meistä pystyvät erottamaan seksuaalisen jännitteen ystävyydestä, vaikka sitä joissakin keskusteluissa pidetään mahdottomana. Näin oli taannoin, kun eräs kolmikymppinen nainen etsi itselleen ystäviä, koska yhteys vanhoihin kavereihin oli hiipunut. Hän totesi haastattelussa, ettei hänellä koskaan ollut ollut laajoja kaveriporukoita, koska hän ei ollut viihtynyt juoruilevissa tyttöporukoissa vaan tuli paremmin y s täv y y d e s tä
21
toimeen miesten kanssa. Silti haussa oli nyt naispuoliset ystävät, koska olisi parisuhteen kannalta epäilyttävää kaveerata miesten kanssa. On surullista, kuinka kiinni monet ovat tällaisessa oletuksessa. Että heteronaiset ja -miehet eivät voi olla keskenään ystäviä, vaan suhde olisi aina väistämättä seksuaalinen. Olettama on seksistinen. Se sisältää ajatuksen erityisesti miesten hallitsemattomasta seksuaalisuudesta: (hetero)mies ei pysty olemaan naisten kanssa platonisesti tekemisissä. Toinen ikävä puoli on se, että muiden naisten leimaaminen juoruileviksi, epätoivottaviksi ystäviksi on naisvihamielistä. Se, että nainen asettaa itsensä erityisasemaan suhteessa muihin naisiin, on karhunpalvelus omaa sukupuolta kohtaan. Jos joutuu esittämään rentoa muijaa, joka ei ole niin kuin toiset, tiukkapipot, ja hakemaan sillä hyväksyntää, ylläpitää samalla seksististä stereotypiaa naisista. Rento muijakaan ei koskaan ole täysin turvassa, vaan jossain toisessa tilanteessa hän voi tulla määritellyksi saman negatiivisen stereotypian kautta.
22
ANNA MENNÄ
NAISTEN KEHUMISESTA Minä olen yhteiskuntatieteiden tohtori, väitellyt ihminen niin sanotusti. Ennen väitöspäivää monet neuvoivat minua, että väitöskaronkasta kannattaa sitten nauttia täysin rinnoin, koska se on ainoa tilanne elämässä, jolloin saa kuulla loputtomasti kehuja itsestään. Karonkkaan kuuluu, että väitöskirjan ohjaajat ja kollegat sekä ystävät (jälkimmäinen vähän etiketin tulkinnasta riippuen) pitävät puheita. Akateemisilla hahmoilla on tapana kääntää puhe itseensä aina tilaisuuden tullen, mutta suurimmassa osassa karonkkapuheista keskiössä on väittelijä, hänen saavutuksensa ja briljanttiutensa. Totta se oli. Sain koko väitösillan paistatella kehujen keskellä, ja muisto tuntuu hyvältä vielä pari vuotta myöhemminkin. Mutta entä sitten loppuelämä, tai ne ihmiset, jotka eivät koskaan tee väitöskirjaa? Eikö kaikilla ole oikeus kuulla itseään kehuttavan? Jo vain. Yksi ratkaisu on keskinäisen kehun kerho, jota mekin toisinaan mietimme jatko-opiskeluvaiheessa porukalla. Ikävä kyllä toteutus jäi usein hetkelliseksi ja muutaman ihmisen väliseksi. Nykyään yritän muistaa päivittäin kehua jonkun naisen, julkisesti tai kahden kesken, koska erityisesti naisiin kohdistuu kohtuuttomia paineita ja vähättelyä. Olen itse saanut kokea, kuinka hienolta tuntuu, kun tuntemattomat naiset lähettävät kehuja vaikkapa sähköpostilla. Tai ihminen, jota olen itse ihaillut aiemmin, jo kaukaa huudahtaa minut tavatessaan että ”olenkin niin halunnut tavata sinut!”. Siihen ei koskaan kyllästy. Ennen eduskuntavaaleja keväällä 2015 Facebookissa julkaistiin #kehu100naista-kampanja, jonka avulla muistutettiin, että SAARA:
y s täv y y d e s tä
23
meillä ei edelleenkään ole koskaan ollut sataa naista eduskunnassa kerralla ja asianlaidan pitäisi muuttua. Niinhän ei käynyt, enkä minäkään saanut sataa naista kehuttua ennen vaaleja. Huomasin kuitenkin, että varsinkin kun itsellä oli huono päivä (olin työtön tohtori, jonka elämässä ei ollut näkyvissä mitään kovin lupaavaa, ja toivuin 8 vuoden väitöskirja rupeaman aiheuttaneesta pitkittyneestä vakavasta stressistä), mieli piristyi jo sillä, kun aloin miettiä, ketä tänään kehuisin. Huomasin tuntevani aivan valtavan määrän fantastisia, osaavia ja superpäteviä naisia. Akateemisessa maailmassa, ja muuallakin, on vallalla pelko, että jollei ihmistä tarpeeksi lujasti ja kovasanaisesti kritisoida, hän alkaa pian luulla itsestään liikoja. Uskon, että pelko kertoo sen kantajista jotain, mitä en itse asiassa edes halua tietää. Heitä ehkä lohduttaa tieto, että meillä monilla on niin vahva sisäinen kriitikko, että emme ihan hetkessä pääse kehuista ylpistymään. Jokaisessa meissä on jotain kehuttavaa, aina. Blondin kosto 2 -elokuvassa, joka on muutenkin voimia- antava, on hieno napsutuskuppikohtaus. Tarvitaan ryhmä. Sitten jokaisesta läsnäolijasta kirjoitetaan lapulle nimettömänä kehuja. Sen jälkeen kehut luetaan ääneen ja samalla napsutellaan sormia. Koska en osaa napsuttaa sormiani, keksin taputuskupin ja johdin niitä yhdessä eduskunta-avustajani Veikko Halmetojan kanssa aikoinaan koko vihreälle eduskuntaryhmälle ennen virallisia kokouksia. Kokoushuoneen ulkopuolelle kerääntyneet toimittajat ihmettelivät hihkumisen, naurun ja aplodien määrää, emmekä me kehuista punaisen ilahtuneiksi voimaantuneet suostuneet kertomaan heille, mistä on kyse. Varmaan siksi, että pelkäsimme jutun aiheuttavan irvailua, jos se tulisi julkiseksi. Pelkäsimme, että uskottavuuttamme ja ROSA:
24
ANNA MENNÄ
vakavastiotettavuuttamme söisi se, että haluamme kannustaa toisiamme leikin keinoin. Pelko pois, sillä kyseessä on hyvät työyhteisötaidot. Oma uimahyppyvalmentajani on opettanut minua kehumaan itseäni. Olen yleensä tosi hyvä hoksaamaan virheeni ja vikani, mutta onnistumisten erittely tuntuu vaikealta. Välillä hän käskee minua: ”Kaksi!” ja minun pitää osata nopeasti vastata, mitkä kaksi asiaa meni hyvin edellisessä suorituksessa. Kehumista kannattaakin harjoitella, jotta siitä tulisi luontevaa. Me järjestimme kansainvälisenä naistenpäivänä tapahtuman, jossa sai nousta lavalle ja kehua kaveriaan mikkiin. Moni huomautti, miten paljon vaikeampaa on julkisesti astua kehumaan kuin vaikkapa kertomaan, mikä ärsyttää. Sitä suuremmalla syyllä: harjoitelkaa kehumista. SAARA:
y s täv y y d e s tä
25