ja
Piparipohatta
Kautta viiksikarvani! Andy Stantonin Herra Gummi -kirjoille on myönnetty monia palkintoja, mm. Roald Dahl Funny Prize, Red House -lastenkirjapalkinto ja Blue Peter -kirjapalkinto hauskimmasta kuvitetusta tarinasta. Ja niillä on ollut KASOITTAIN muitakin ehdokkuuksia. Sairaan hullua! YLISTYSSANOJA
Herra Gummista:
”Älä edes mieti jonkun muun kirjan ostamista – tämä on sisälmyksiä riepovan hastua luettavaa!” – Alex, 13 vuotta
”Ratkiriemukasta, mahtavaa… Stanton on isäntä, Stanton on pomo!” – Danny Baker, BBC London Radio ”Hauskin kirja jonka olen lukenut ja tulen koskaan lukemaan. Kun luin tätä äidilleni, hän repesi nauramaan ja melkein pissasi housuunsa… Kun olin saanut kirjan luettua, halusin lukea sen taas uudelleen, niin hyvä se oli.” – Bryony, 8 vuotta
”Hauska? Todellakin!” – Guardian ”Andy Stanton on kasannut hulluuksia ja vitsejä vastustamattomaan, naurua synnyttävään hömppäkirjaan.” – Sunday Times
”Remuisa, inhan vallaton ja tuhahduttavan hauska.” – Daily Mail
”Tämä on outoa, sekopäistä ja ainutlaatuista.” – Primary Times
”Kirja herätti 8-vuotiaassa tyttäressäni pitkiä ja piinallisia naurunremakoita.” – Daily Telegraph ”Tykkäsin sotkuisesta kuvituksesta. Kirja olisi voinut olla pidempi. Annan neljä tähteä viidestä.” – Heikki, 11 vuotta
”Naurattaa niin paljon, että sattuu paikkoihin joita ei tiennyt olevan olemassakaan.” – First News ”Kirja oli hulvattoman hilpeä ilotulitus alusta loppuun. Se vei mukanaan samalla tavalla kuin Roald Dahlin kirjat.” – Heidi, 49 vuotta
”Täysin mielipuolista ja vielä vähän enemmän.” – TBK Magazine ”Kaoottisen hullua.” – Jewish Magazine
”Suunniteltu kutkuttamaan nauruhermoja.” – Glasgow Herald ”Täydellisen riemukasta luettavaa kaiken ikäisille.” – This Is Kids’ Stuff
”Tarina oli niin hyvä että minun oli pakko lukea se monta kertaa, ja nyt minä suoraan sanottuna odotan seuraavaa kirjaa. Annan sille 9/10 koska kirja on liian lyhyt, muuten siinä ei ollut mitään vikaa.” – Aron, 11 vuotta ”Totuus on sitruunamarenki!” – Perjantai O’Vela
Englanninkielinen alkuteos Mr Gum and the Biscuit Billionaire ilmestyi ensimmäisen kerran 2007, kustantaja Egmont UK Limited, The Yellow Building, 1 Nicholas Road, London, W11 4AN, Iso-Britannia Teksti © Andy Stanton 2007 Kuvitus © David Tazzyman 2007 All rights reserved The Author and Illustrator have asserted their moral rights Suomennos Jaana Kapari-Jatta Taitto Jukka Iivarinen, Vitale Ay Schildts & Söderströms, Helsinki 2014 Painopaikka InPrint, Latvia 2014 ISBN 978-951-52-3440-7
ja
Piparipohatta
Kuvittanut
David Tazzyman Suomentanut
Jaana Kapari-Jatta
Tämän kirjan saa veljeni nimeltään Dan, hän on kuin suo silmissä vaeltajan!
Sisällys 1 Leuhkanmäellä
11
2 Samaan aikaan Gummin luona
24
3 Allan Raatali ylvästelee minkä ikinä ehtii 42 4 Tuomion sipulit
60
5 Rosvot karkusilla
77
6 Allan Raatali jää petiin
96
7 Rahan jäljillä
109
8 Salakuljettajanluola 122 9 Eläköön ystävyys!
140
10 Sateenkaaren Sielu
159
11 Lehtijuhla 168
1. luku
Leuhkanmäellä
K
aikki alkoi kerran illansuussa rauhallisessa Lamonen-Pulin kaupungissa. Kesä oli melkein
loppu ja päivä kiskotteli pitkänä ja laiskana kuin valtava kiiltävä pantteri, joka on tehty ajasta. Linnut sirkuttivat puissa, kaniinit sirkuttivat koloissaan ja poikakettu käveli pitkin rautatietä vihellellen kappaletta ”Sait multa kukkaset toukokuun” ja ajatteli hellästi tyttökettua, jota oli kerran rakastanut.
11
Ylhäällä Leuhkanmäellä istui pieni tyttö lukemassa kirjaa nimeltä Poropeukalo palkitaan. Tytön nimi oli Polly, ja hän oli sellainen tyttö, jonka kaveri sinä voisit olla. Hän oli taitava juoksemaan ja hyppimään ja saamaan rupia polviinsa, eikä hänellä ollut aikaa hölmöyksille, menikö perille? Hän oli rohkea, rehellinen ja vilpitön, ja kun hän nauroi, auringonsäteet pärskähtelivät hänen somista hampaistaan kuin seikkailua kaipaavat timantit.
12
Mutta missä olivat nyt nauru ja timanttimaiset hampaat? Eivät missään, koska Pollya pitkästytti. ”Poropeukalo palkitaan on täynnä kepposia, mutta se on pelkkä kirja”, hän nurisi itsekseen. ”Täälläpäin ei tapahdu ikinä mitään jännää. Eikä koiranroikale Jaakkokaan käy enää ikinä telmimässä!” Se nimittäin piti ikävä kyllä paikkansa. Polly ei ollut nähnyt isoa Jaakkoa koko kesänä. Voi että hänen teki mieli taas ratsastaa Jaakon leveässä
13
karvaisessa selässä ja leikkiä että Jaakko oli hevonen tai avaruusalus! ”Jaska!” hän huuteli toiveikkaasti siltä varalta, että Jaakko sattuisi olemaan lähimailla vaikkapa pelaamassa korttia pähkinähiiren kanssa tai jotain – mutta vastaukseksi ei kuulunut haukun haukkua. ”Huokaus”, Polly huokaisi huokaisten. ”Ensin ei seikkailuja ja nyt ei Jaskaakaan. Oikeasti epäreilua.”
Ja sen sanottuaan hän paneutui selälleen pitkään ruohikkoon. Aurinko paahtoi taivaalta ja Polly ajelehti, ajelehti jonnekin...
V V V
Kun Polly heräsi, oli hämärää, ja päivä oli tulvahtanut täyteen varjoja. Tuulenviri kuiski salaisuuksia pensaissa ja valo oli hassua ja kultaista ja tihkui taikaa, mysteerejä ja yöperhosia.
15
”Mitä kummallisuuksia täällä on?” Polly kuiskasi. Hänen tukkansa seisoi pystyssä ja hänen käsivartensa olivat kananlihalla. Tuntui että jotain oli tapahtumaisillaan. Ja sitten jotain todella tapahtuikin. Leuhkanmäen laelle ilmaantui pieni hahmo. Se oli omituisin pikkuinen mies, johon Polly oli katseensa luonut. Ukko oli ensinnäkin vain 15,24 senttimetriä pitkä. Lisäksi hän oli kokonaan piparia, ja silminä hänellä oli rusinat. Hänen lihaksensa olivat sähköiset, ja niiden ansiosta hän pystyi
16
liikkumaan siinä missä kuka tahansa, ja kun hän liikahti, hänestä sinkoili sinisiä kipinöitä. Kaiken kukkuraksi hän kanniskeli valtaisaa piparipurkkia, joka oli tungettu täyteen rahaa. Ja kuten tiedät, raha on rahan arvoista. Ja siinä purkissa oli toden totta kamalan paljon rahaa. ”Moi”, sanoi pikku kummajainen ja hyppelehti sinne missä Polly istui. ”Minä olen Allan Raatali.”
PIPAREITA
”Minä olen Polly”, Polly vastasi kummissaan. ”Tuletko sinä Keijutaikojen Unimaasta, missä joet virtaavat limonaatia ja kadut on päällystetty yksisarvisilla?” ”Ole kiltti äläkä pilkkaa minua”, Allan Raatali sanoi. ”Etkö ole ennen nähnyt pipariukkoa, jolla on sähkölihakset?” ”En ikävä kyllä ole”, Polly vastasi hämillään. ”Olen vasta yhdeksän. Enkä tarkoittanut nauraa sinulle.”
18
”Olkoon menneeksi”, puhelias pipari vastasi. ”Kas tässä, ota vähän rahaa, niin voimme olla ystävät!” hän jatkoi ja tarjosi setelinippua. ”Mitä kummaa, en minä kaipaa sinun rikkauksiasi”, Polly sanoi ällistyksissään. ”Olen ystäväsi muutenkin.” ”Ei maailma toimi niin”, Allan Raatali sanoi apeana ja tunki rahat takaisin purkkiin. ”Mutta tule huomenna juhliini”, hän sanoi ja piristyi. ”Olen muuttanut tänne äskettäin ja rakentanut
19
MAHTAVAN kartanon juuri tämän mäen laelle. Katso! Se on MAHTAVA, jotta voin tehdä vaikutuksen ihmisiin ja saada ystäviä. Se on MAHTAVA.” Polly kohotti katseensa ja näki valonheittimin valaistun kiiltelevän ja kimmeltävän talon. ”Alta pois!” hän huudahti. ”Sehän on niin iso, että riittää kuninkaallekin! Tai kahdelle pikku kuninkaalle. He voisivat asua siinä yhdessä ja leikkiä piilosta.”
20
”Se on silti kokonaan minun!” Allan Raatali naureskeli. ”Olen hurjan rikas! Olen hurjan rikas!” hän lauloi ja tanssahteli ruohikolla ja heitteli ohikulkeville kirvoille seteleitä. ”Tykkäätkö sinä minusta, Polly? Tahdotko sinä rahaa?” ”Minähän sanoin jo”, Polly tokaisi. ”Ei ole sellaista.” ”Tietenkin on”, Allan Raatali vastasi otsa rypyssä. ”Mutta kuule. Tule huomenna iltapäivällä jo ennen kuin juhlat alkavat. Esittelen sinulle taloni ja teen vaikutuksen SILLÄ lailla.”
21
Todellisuudessa Pollyn kyllä teki mieli nähdä tuon suurenmoisen talon sisään. Ja hän tykkäsi Allan Raatalista, vaikka tällä tuntuikin olevan pientä sekaannusta rahan ja
suh-
teen. Niinpä hän kiitti Allania kauniisti. Sitten hän yritti tehdä hoviniiauksen, mutta ei osannutkaan, vaan tyytyi heiluttelemaan käsiään ja huutamaan
”HOVINIIAUS!” ja toivomaan että se
kelpaisi. ”Hyvä yritys”, Allan Raatali kehui auliisti. ”Mutta minun täytyy tästä lähteä. Minun on
22
kutsuttava ja vaikutettava vielä monen monta ihmistä!” Ja niin hän pinkaisi pois pienillä rapeilla jaloillaan ja Polly oli niin innoissaan, ettei pystynyt kuvailemaan sitä sanoin. Siitä syystä hän lausuikin muutaman numeron. ”12! 93! 114!” hän sanoi matkallaan takaisin kotiin, ja pian hän oli jo sängyssä ja uneksi pipariukoista ja juhlista ja monenmoisista ihmeellisyyksistä.