Kaikille äideille ja isille
Tämä teos on toteutettu Taiteen keskustoimikunnan ja WSOY:n kirjallisuussäätiön apurahojen avulla. Kirja syntyi Göteborgin yliopiston HDK:n kurssilla Bilderböcker för barn. Jag tackar er tusen gånger för inspirationen och hjälpen, Linda Holmer, Gro Dahle och alla kurskamraterna!
T E K S T I JA K U V I T U S © Hannamari Ruohonen 2017 K U S TA N TA M O S & S , Helsinki 2017 U L KOA S U N JA K A N N E N S U U N N I T T E L U Hanna Siira PA I N A N U T Jelgava Printing House, Latvia 2017 I S B N 978 - 9 51- 52- 42 2 0 - 4
Kustantamo S &S Hels inki
Eilen tapahtui hassu juttu. Olin ulkona leikkimässä, kun luokseni kompasteli takkuinen ja resuinen koira. Sen koiran nimi oli Nalle. Nalle oli pukeutunut tiukkaan villahaalariin. – Olisitko kiltti ja auttaisit tämän päältäni pois, se pyysi. – Minä en halua käyttää sitä enää. Se kutittaa ja kiristää pepun kohdalta. Minä en uskaltanut auttaa Nallea. Se lonksutteli hampaitaan niin hassusti. Sillä oli kummallisen kiiltävät silmät. Ja sen hengitys haisi juustolta. Sellaiselta voimakkaalta, josta vain aikuiset tykkäävät. Huomasin, että Nallea itketti, mutten halunnut lohduttaa sitä. Minun teki mieleni potkaista sitä niin kovaa, että se lentäisi oikein kauas pois.
Nalle tuijotti minua vihaisesti. Näin, että se halusi kiusata minua ja olla ilkeä. – Minä kyllä huomaan, ettet sinä halua silittää minua! se sanoi. – Mutta ei se haittaa! Minullapa on oma isä ja äiti, jotka rapsuttavat minua joka ilta! Kumpikin rakastaa minua niin kamalan paljon, että ne pysyvät aina kotona minun kanssani! Nalle nauroi leveällä suullaan, kalisteli keltaisia hampaitaan ja pärisytti kielellä niin että sylkipisarat roiskuivat.
Minun tuli hirveän kuuma. Olin kuin kiehuvaa vettä isän teekannussa. Hyppäsin Nallen päälle ja yritin purra sitä. Nalle huusi: – Minäpä tiedän, että sinun äitisi on kadonnut! Hän on poissa, ja minä olen aivan varma, ettei hän tule enää koskaan kotiin! Kuinka ihmeessä Nalle tiesi sen? Sillä se oli oikeassa. Äiti ei ollut enää kotona minun kanssani.