Houtskari
s Myr
Korppoo
Nauvo
k
y
Turku
Helsinki Porkkalanniemi Hรถgsรฅra
Barรถsund Matgruvan
Hanko
SUO
M
AH ENL
TI
Mikkelinsaaret
Kiitos merikarhu Lennartille hienosta purjehduksesta ja siitä, että vastasit kärsivällisesti Nauvo-Auvon tuhanteen kysymykseen, kiitos sisarelleni Marialle, joka puhalsi dialogiin raikkaita tuulia ja kuori pois turhia sanoja, erityinen nallekiitos puolisolleni Mårtenille kannustuksesta ja siitä, että annat kaikkien eläinystävien vilistää kotonamme! Kiitos myös Svenska kulturfondenille ja FSF:lle tuesta. Kuvittaja on saanut tukea työhönsä Suomen Kulttuurirahastolta.
Nauvo-Auvo aalloilla
Henrika Andersson K채sikirjoituksesta suomentanut Helene B체tzow
Kustantamo S&S Helsinki
Oskarille ja muille seikkailijoille
Pohjoismaiden ministerineuvosto on tukenut tämän kirjan suomentamista. Teksti © Henrika Andersson 2016 Kuvitus © Christel Rönns 2016 Kustantamo S&S Kansi ja ulkoasu: Christel Rönns Taitto: Jukka Iivarinen, Vitale Ay ISBN 978-951-52-3786-6 Painopaikka: Oy Nord Print Ab, Helsinki 2016
Sisällys 1. Aatoksia komerossa..................................................................9 2. Mörkö....................................................................................11 3. Toiveloru...............................................................................13 4. Mikään ei ole niin kuin ennen...............................................17 5. Mitä tapahtui poissa ollessani.................................................20 6. Riita.......................................................................................22 7. Jahti.......................................................................................25 8. Tähti yössä.............................................................................29 9. Vapaa pudotus.......................................................................34 10. Millä planeetalla Nauvo on?...................................................36 11. Rajuilma................................................................................39 12. Parhaista parhain....................................................................42 13. Kadonnut..............................................................................46 14. Merihypnoosi.........................................................................48 15. Merille...................................................................................51 16. Vapaamatkustajat...................................................................55 17. Kuorsausyö............................................................................59 18. Elli esittää..............................................................................63 19. Aamukaste.............................................................................67 20. Merikieltä..............................................................................72 21. Lala, Käkriäinen ja Frille........................................................74 22. Kuoriaisia ja termiittejä..........................................................76 23. Pikku Utu..............................................................................80 24. Keisarin saari..........................................................................86 25. Hirviöpulahdus......................................................................91 26. Pinjan intohimo.....................................................................96 27. Yö ennen Nauvoa.................................................................100
28. Myrsky.................................................................................103 29. Oma koti kumman kylmä....................................................110 30. Löytö...................................................................................114
1. Aatoksia komerossa Elämä ei enää ole niin kuin ennen. Se voisi tietysti tarkoittaa, että elämä on parempaa kuin ennen. Mutta minun tapauksessani asia on juuri päinvastoin. Ehkä tuolla ulkona tapahtuu vieläkin vaikka mitä. Ehkä siellä on vielä elämää ja leikkiä, hattaroita ja hauskuuksia, seikkailuja joista karhu voi vain uneksia. Se on näet kaikki mihin pystyn. Uneksimaan. Muistelemaan. Meditoimaan, niin kuin Barbro sanoo ennen kuin nukahtaa joogamatolleen. Mutta minä en pääse edes pitkäkseni. Elämä ei todellakaan ole entisellään, kun istuu kylmässä ruokakomerossa kuono ovea vasten. Ovi on pysynyt kiinni niin kauan, että alan pikkuhiljaa miettiä, onko kuononi kasvanut siihen kiinni. Olen kuullut – äänet nimittäin kantautuvat komeroon – että keittiössä on hauskaa. Iso perhe syö aamiaista, päivällistä ja juo iltateetä. Muina 9
aikoina ollaan ulkona, hyöritään ja pyöritään. Viime viikolla mentiin retkelle, ja viikonloppuna sain kuulla että pääsiäispupu oli piilottanut suklaamunia Nauvoon. Minä en saanut yhtään munaa, en ollut mukana. Istuin juuri samalla tavalla kuin nytkin, teljettynä pimeään komeroon Helsingin kaupungissa. Toisella puolellani on jouluinen glögipullo ja toisella puolella puolukkahillopurkki vuodelta 2014. Vuosi 2014 oli sivumennen sanoen hyvä vuosi. Kesällä Edi, Benjamin ja minä olimme yhdessä Nauvossa. Matiaskin oli mukana ja potki jalkapalloa isolla nurmikolla kylän keskustassa. Ongimme ahvenia, ja Edi sai jättiläislahnan, joka ui karkuun ja vei onkivavan mennessään. Barbro opetti Benjaminin poimimaan sieniä. Nukuin Edin sängyssä, parhaalla paikalla tyynyn vieressä. Ja joka aamu hän kantoi minut ullakkokerroksesta aamiaiselle, joka oli katettu Käpymäelle. Ennen kuin lähdin takaisin kaupunkiin eläinperheeni luo, poltimme kokkoa kalliolla. Raahasimme koko kesän oksia ja poimimme risuja. Elokuun yö oli pimeä ja täynnä taikaa. Muistan merellä lipuneen purjeveneen, joka katosi ison sillan taakse. Muistan kuinka tuli rätisi ja lennätti kipinöitä samettitaivaalle. Muisteleminen ja kuunteleminen sujuvat minulta vieläkin. Valkoiset nallenkorvani ovatkin kuulleet vaikka mitä tämän pitkän kevättalven aikana. Mutta minusta tuntuu, että on parasta aloittaa alusta. Tulossa on kauhea yllätys – ja selitys sille, miksi päädyin komeroon.
10
2. Mörkö Se tapahtui pian joulun jälkeen, päivänä jolloin Sam ja Barbro toivat keittiöön pahvilaatikon. He kantoivat laatikkoa välissään ja liikkuivat niin varovaisesti, että tulin uteliaaksi. Istuin keittiön pöydällä ja ajattelin, että siinä oli ehkä kakku, jokin yllätys. Mutta se ei tuoksunut makealta eikä hyvältä, pikemminkin kirpeältä ja pistävältä. Höristin korviani. Laatikosta kuului piipittävää ääntä. ”Tule, tule!” Barbro suhukuiskasi eteiseen. ”Se on täällä!” huusi Sam. Ensimmäisenä keittiöön tuli isoin veli Matias. Hän oli juuri tullut harjoituksista, ja hänellä oli päällään hieno, kiiltävä jalkapalloasu. Benjamin laahusti veljensä perässä ja oli kerrankin jättänyt tietokonepelin kesken. Hänellä oli sylissään pikkuveli Edi. Edi täyttää pian neljä, mutta on niin pieni että mahtuu seisomaan melkein suorana keittiön pöydän alla. Minä pidän pienistä ihmisistä, ja Edi leikkii kanssani eniten. Pahvilaatikossa oli kori. Se otettiin esiin ja pantiin pöydälle niin että kaikki näkivät. Kaikki paitsi minä. Viisi päätä kumartui tiiviisti yllätyksen ympärille, mutta minä en nähnyt mitään. ”Oooiii!” ”IHANA!” ”Hei katsokaa… nyt se kääntyy! Katsokaa sen valkoista nukkaista mahaa!” Luulin Benjaminin puhuvan minusta, sillä kenelläkään ei ole valkonukkaisempaa mahaa kuin minulla. Kumma vain, että kaikki katsoivat väärään suuntaan. ”Hei, check the nose. Miten Putte voi olla noin… puttero?” Matias sanoi ja pani kätensä koriin. 11
”Kuka on Putte?” kysyi Edi. Hän oli noussut pöydälle ja yritti kiilata päänsä veljien väliin. Sam teki Edille tilaa ja sanoi: ”Sen nimi on kuulemma Putte, mutta voimme tietysti vaihtaa sen jos haluamme… Minusta se muistuttaa pikemminkin pientä mörköä kuin Puttea!” ”No, miten olisi sitten Mörkö”, Barbro sanoi nauraen. Sillä tavalla piipittäjä korissa sai nimensä. Vihdoin ja viimein Sam nosti Mörön ylös ja minäkin näin, mikä se oli. Karvapallo jolla oli neljä villisti sojottavaa tassua. Ja jokaisen tassun päässä terävät koukkukynnet. Edi yritti vetäytyä kauemmaksi, mikä oli viisasta, mutta sai heti naarmun käsivarteensa. Hän huusi niin että keittiön lamppu sammui. Käsivarteen kihosi kolme selvää verijuovaa. Ja koukkukynsi sähisi. Sam hellitti otteensa otuksesta, ja näin kauhukseni, että se oli ilmielävä kissa. Ei kulunut sekuntiakaan, kun otus jo iski kyntensä minuun. Minä kaaduin ja makasin pitkin pituuttani pöydällä, kunnes Matias pelasti minut. Hän säntäilee koko ajan jalkapallojen perässä ja on nykyään tämän perheen pisin. Hän on myös melko hajamielinen. Suojellakseen minua kissahirviöltä hän avasi ruokakomeron oven ja työnsi minut sisään. Laski minut glögipullon viereen ja lukitsi oven ulkopuolelta. Täällä minä sitten istuin, kun Sandbergin perhe vietti uuttavuotta, hiihtolomaa ja pääsiäistä. Luulin että oli ilta, koska kaappiin leijui hopeateen ja hunajan mieto tuoksu. Kuulin Samin sanovan että koivussa ikkunan takana oli hiirenkorvat. Se tarkoitti että kevät oli tulossa! Ymmärsin että oli aika. Minun oli keksittävä, miten pääsisin pois kaapista.
12
3. Toiveloru Minulla on kaksi perhettä. Iso Sandbergin perhe ja oma eläinperheeni. (Mörkö ei kuulu joukkoon!) Eläinperhe asuu nykyään Edin ja Benjaminin huoneessa: leopardi Lala, käärme Käkriäinen ja marsu Frille, virtahepo Virtanen joka on eläkkeellä sekä jääkarhu Jääskeläinen pienokaistensa kanssa. Koska nimeni on Nauvo-Auvo, olen eläinperheestä ainoa joka muuttaa Ison perheen kanssa kesäisin Nauvoon. Lala sai lähteä mukaan kerran, mutta siitä on jo monta vuotta, Edi ei ollut edes syntynyt.
Pikkuisin Edi, isoin veli Matias, isä Sam, äiti Barbro ja isoveli Benjamin. Mutta kuten jo sanoin. Kaapissa minulle valkeni, että mikään ei ollut niin kuin ennen. Edi ei ollut kaivannut minua kertaakaan joulun jälkeen. Oliko kissa noitunut perheen? Kuulin kuinka kaikki vuorotellen lepertelivät ja juttelivat hirviölle, sanoivat esimerkiksi: ”Jos nukut ensi yönä minun sängyssäni, annan salamini sinulle.” 13
Mitä enemmän Mörkö sai ruokaa – eniten Samilta, joka antoi sille salaa katkarapuja ja kinkkua – sitä pahemmin se mourusi. Kuvittelin kuinka kissa kasvoi päivä päivältä, muuttui yhä isommaksi ja vaarallisemmaksi. Kun Matias ja minä olimme kumpikin pieniä, Matias opetti minulle: jos toivoo jotakin oikein kovasti ja koko ajan, toive käy lopulta toteen. Matiaksen toivomukset koskivat aina jalkapalloa, ja pallot tuntuivat todella pitävän hänestä. Hänen laatikkonsa olivat pullollaan kultaisia pokaaleja ja jalkapallomitaleita. Painoin kuonon komeronoveen ja panin toimeksi. Ensimmäisen tunnin ajan toivoin, että Samin alkaisi yhtäkkiä tehdä hirveästi mieli pinaattilettuja. Lettuihin tarvitaan hilloa, ja puolukkahillopurkki oli komerossa. Pian mahani alkoi kurista lettunälästä niin pahasti, että toivomusta oli pakko vaihtaa. Ajattelin lettujen sijasta glögiä. Itse otan glögistä mieluiten vain rusinat ja mantelit, mutta Barbro rakastaa höyryävää mehua. Toivoin että Barbrolle tulisi vieraita ja vieraat kysyisivät häneltä joulusta. Ja keskustelu saisi Barbron kaihomieliseksi, sillä niin käy aina, kun hän ajattelee joulukuusia ja kimalletta, piparkakkuja ja… glögiä! Hän muistaisi kyynelsilmin glögipullon komerossa. ”Hyvää joulua! Hyvää joulua! Hyvää joulua!” rallatin ovea vasten. Sitten lauloin kaikki joululaulut jotka osasin: Hei tonttu-ukot ja Petteri Punakuonon ja sen missä tiptaputellaan. Minulle tuli vähän lämpimämpi olo, mutta kukaan ei tuntunut kuuntelevan oven toisella puolella. Ei pidä antaa periksi, ennen kuin tuomari puhaltaa pilliin, sanoo Matias. Hän on sitkeä ja viisas. En siis lakannut toivomasta vaan painoin korvan hillopurkkia vasten ja keksin lorun. Se kuului näin:
14
Avaa ovi! Avaa ovi! Nallea ei koskaan sovi kaapin sisään sulkea, pitää saada kulkea! Lopulta Sam-isä kuuli minut. Barbro valitti äitienpäivän aamuna kaikkien ikkunoiden olevan niin likaisia, ettei verhoja tarvinnut enää panna kiinni. Sam kaatoi kahvia keittiössä ja lupasi hoitaa asian kertaheitolla. Minä rallatin kaapissa: Avaa ovi! Avaa ovi! Nallea ei koskaan sovi kaapin sisään sulkea, pitää saada kulkea! Hetken kuluttua kuulin Samin huutavan: ”Alkakaa tulla pojat, nyt pannaan toimeksi!” Komeronovi aukesi naksahtaen, ja kellahdin Samin syliin. Hän antoi minut Matiakselle, joka oli juuri tullut sisään. Matias laski minut tiskipöydälle. Ja kun Sam oli kaivanut esiin sangon, ikkunanpesuaineen ja rätit, jotka olivat olleet koko ajan selkäni takana, oli Benjaminin vuoro pyyhältää sisään. Hän tarttui minua niskanahasta, heilautti korkealle ja sanoi: ”Katsokaa, kuka haluaa myös pestä ikkunoita!” 15
”Nauvo-Auvo”, kiljahti Edi ja puristi minut croissantintuoksuiseen syliinsä. Edi vei minut saman tien Barbron ja Samin jättikokoiseen sänkyyn, mikä olikin erittäin viisasta. Minulla ei nimittäin ollut pienintäkään halua ruveta pesemään ikkunoita. Valo koski silmiin, tassut tuntuivat jäykiltä ja kuono oli kuin jääpala. Edi silitti turkkiani. Ikuisuudelta tuntuneen yksinäisyyden jälkeen Edin lämpimät kädet olivat parasta, mitä saatoin toivoa. Minulla oli ollut kova ikävä! Eikä vain eläinperhettäni. Olin kaivannut seikkailuja Edin kanssa ja kotoisia tuokioita peiton alla. Esimerkiksi Edin kertomusta siitä, kuinka joku tyttö oli varastanut hänen punaisen autonsa, tai kuinka häneltä oli pudonnut hammas hiekkalaatikkoon. Edistä oli kiva kuiskailla salaisuuksia korvaani ennen kuin hän nukahti poski mahaani vasten. Mietin, oliko hän muuttanut kaappiaikanani isojen lasten puolelle. Oliko Edinkin hartain toive käynyt toteen. Vihdoinkin elämästä tulisi taas sellaista kuin ennen. Niin minä luulin. Mutta olin tuskin ehtinyt mutustaa muutaman leivänmurun, kun karvainen Mörkö jo tömähti viereeni. Kissasta oli tullut jättiläinen! Katsoimme toisiimme, ja totuus valkeni minulle sekunnin murtoosassa: minulla ei olisi mitään mahdollisuutta petoa vastaan. ”Voisi olla parasta, että viet Nauvo-Auvon piiloon”, Barbro sanoi. ”Ei kaappiin!” parahdin voimattomasti, kun Edi tarttui käpälääni. Edi tajusi heti. Hän painoi minut rintaansa vasten, vei omaan huoneeseensa ja pani oven kiinni. Tapasin vihdoinkin Lalan ja muut eläinystäväni.
16