ESTER STÅHLBERG
SIGNE REL ANDER
ELLEN SVINHUFVUD
ent. Hällström, o.s. Elfving 17.2.1870 Vaasa –– 21.7. 1950 Helsinki
o.s. Österman 19.8.1886 Helsinki –– 31.5.1962 Helsinki
o.s. Timgren 23.12.1869 Turku –– 24.8.1953 Luumäki
K. J. Ståhlbergin presidenttikausi 1919–1925
Lauri Kr. Relanderin presidenttikausi 1925–1931
P. E. Svinhuvudin presidenttikausi 1931–1937
1910
SUOMI ITSENÄISTYY 1917 KANSALAISSOTA 1918
1920
1930
KAISA KALLIO
GERDA PAUL A RYTI
o.s. Nivala 28.5.1878 Nivala –– 24.11.1954 Nivala
o.s. Serlachius 11.10.1886 Helsinki –– 6.9.1984 Helsinki
Kyösti Kallion presidenttikausi 1937–1940
Risto Rytin presidenttikausi 1940–1944
TALVISOTA 1939–1940
1940
JATKOSOTA 1941–1944
C. G. E. Mannerheimin presidenttikausi 1944–1946
Olet valaissut minun tietäni
PÄ I V I ST O RG Å R D
Olet valaissut minun tietäni PRESIDENTTIEN PUOLISOT
K U S TA N TA M O S & S H E L S I N K I
2. painos © Päivi Storgård ja Kustantamo S&S 2017 Kansi ja ulkoasu: Tuija Kuusela / Stiili ISBN 978-951-52-4299-0 Painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2017
S I S Ä L LYS
Teräksinen kaunosielu – Ester Ståhlberg 7 Elegantti edustuspuoliso – Signe Relander 20 Järkähtämätön puurtaja – Ellen Svinhufvud 36 Sielukas emäntä – Kaisa Kallio 56 Omintakeinen tukipylväs – Gerda Ryti 74 Räiskyvä kuningatar – Alli Paasikivi 92 Ristiriitainen vallankäyttäjä – Sylvi Kekkonen 110 Rohkea edelläkävijä – Tellervo Koivisto 128 Maan äiti – Eeva Ahtisaari 146 Mies paikallaan – Pentti Arajärvi 162 Salaperäinen runotar – Jenni Haukio 180
Teräksinen kaunosielu E S T E R S TÅ H L B E R G
Että kitsas elämä suo minulle niin täyden onnen, tämä mies vie minut satumaisiin oloihin, kauniiseen kotiin, jossa saan emännöidä ja josta käsin saan palvella ainakin välillisesti koko maatani. Onhan sellaisen palvelemisen tilaisuus jo itsessään suuri onni. E ster S tåhlbergin päiväkirjasta 1920 K ultarannassa
juhannuspäivänä
Nuori kansakunta oli vasta toipumassa kansalaissodan haavoista, kun 50-vuotias leskirouva Ester Hällström suostui ilomielin Suomen ensimmäisen presidentin, Kaarlo Juho Ståhlbergin kosintaan vuonna 1920. Molemmat olivat jääneet leskeksi kolme vuotta aiemmin. Töihinsä hukkuva kuuden lapsen isä Ståhlberg haki lapsilleen äidin korviketta ja kasvattajaa jo miltei epätoivoisesti. Naisen käsi olisi tarpeen myös luomaan valtiollisen seuraelämän tapoja ja tukemaan presidenttiä tämän rinnalla. –7–
Kosioretki ensimmäisen morsianehdokkaan luokse oli epäonnistunut surkeasti. Nuoruuden mielitietyn ja vanhan perhetutun yllättävä kirje presidentille toi taas uutta toivoa vaimon etsintään. Leskirouva Ester Hällströmin kirje koski sotaorpojen huoltoa, mutta rivien välistä saattoi aavistaa muutakin. Sydämessään Ester tiesi varmasti, mitä Ståhlberg oli vailla ja otti ohjat käsiinsä sopivan tilaisuuden tullen pannakseen vauhtia asioihin. Presidentti kirjoitti pian klassisen vastauksen: hän pyysi Esterin päiväkahville linnaan. Salaiset kirjeet ja peitellyt tapaamiset tekivät suhteesta Esterin mielessä kiihkeän jännittävän ja ylen romanttisen. Oopperassa ja teatterissa käytiin kyllä yhdessä, mutta vain samaan aikaan. Presidentti istui aitiossaan, salarakas yleisön joukossa permannolla. Ståhlberg oli huomattavasti pidättyväisempi kuin Ester, mutta kaunosieluinen rouva ei siitä välittänyt, vaan maalaili ihannekuvaansa presidentistä ja elämästä tämän rinnalla päiväkirjoissaan: Kun hän tulee kylvystä iltaisin, saisin tuoda hänelle pienellä tarjottimella teetä ja ihanan sieviä ja maukkaita voileipiä. Saisin istua hänen vuoteensa vieressä väljässä pitsiniekkailtapuvussani hänen siinä aterioidessaan. Ja paljon muuta hyvää meillä olisi yhdessä. Kunnes jälleen aamulla konferenssit alkaisivat ja vastaanotot ja päivällisvalmistelut ja tämän maan tärkeimmät asiat E ster S tåhlbergin
päiväkirjasta
1920
Salasuhde onnistui, sillä Ester ei kuulunut helsinkiläisen sosieteetin sisäpiiriin. Virkanainen sosiaali- ja terveysministeriön lastensuojeluosastolla ei ollut uteliaisuutta herättävä tuttavuus. Lehdistö ei juuri seurannut leskipresidentin henkilökohtaista –8–
elämää, ja vain harva läheinen tiesi, että Presidentinlinnaan saataisiin pian tasavallan ensimmäinen tarmokas emäntä.
Tulevalla maan äidillä oli sisua, sillä elämäntaival ei ollut ollut helppo. Ester os. Elfving syntyi varakkaaseen kotiin Vaasan pormestarin tyttäreksi 1870. Samaan aikaan Venäjällä kapaloitiin vastasyntynyttä Vladimir Iljitš Leniniä, ja Suomen suuriruhtinaskunnassa paheksuttiin Kiven suomenkielistä romaania Seitsemän veljestä. Nälkävuosien jälkeen arki oli vieläkin hyvin niukkaa. Miltei 150 000 ihmistä oli menehtynyt nälkään ja tauteihin. Pikku hiljaa maa alkoi toipua, mutta se ei auttanut pientä Esteriä, joka jo kuusivuotiaana menetti isänsä ja samalla kotinsa. Leskirouva Jenny pakkasi seitsemän lastaan heinillä vuorattuihin pesusaaveihin ja lähti matkaan hevoskyydillä tulipalopakkasessa kauas Ouluun oman äitinsä luo. Siellä oli turvattu koti ja kohtuullinen toimeentulo, ja lapset saivat käydä koulua yhteiskuntaluokkansa vaatimusten mukaan. Ruotsalaisen tyttökoulun kasvatti Ester heilasteli jo viimeisinä oppivuosinaan suomenkielisen lyseon suuren toivon, Juho Ståhlbergin kanssa. Nuori mies oli tyttöjen suosiossa, hän oli etevä, komea ja pidättyvyydessään mahdottoman kiinnostava. Esterin tulevaisuudenhaaveet särki hänen opiskelutoverinsa ja paras ystävänsä Hedvig Wahlberg, johon Juho ihastui syvästi. Neidit valmistuivat yhtä aikaa opettajattariksi Helsingin JatkoOpistosta. Ester paneutui kuitenkin innolla opettajantyöhönsä sekä suomen- että ruotsinkielisissä oppikouluissa ja kävi ahkerasti yliopiston kirjallisuuden ja filosofian luennoilla. Kunnian–9–
himoisen nuoren naisen työura päättyi avioliittoon samaan aikaan kun Heddi sai Juhonsa. Ester nai kymmenen vuotta vanhemman apteekkari Karl Hällströmin ja muutti vuodeksi Sveitsiin miehen opintojen takia. Pariskunta palasi myöhemmin takaisin Suomeen ja asui Forssassa sekä Viipurissa. Kaupunkien seurapiirit iloitsivat ”maailmaa nähneen ja modernin” Esterin kahvikutsuista ja kotikonserteista. Tuttavapiiriin kuuluivat edelleen myös K. J. Ståhlberg, hänen Heddinsä ja näiden kuusi lasta. Ester ja Karl Hällströmin suureksi suruksi heille ei syntynyt omia lapsia. Ester, joka opettajattarena oli kovasti kiintynyt lapsiin ja kiinnostunut kasvatuspsykologiasta, teki radikaalin ratkaisun. Hällströmit adoptoivat Tanskasta pienen pojan, Eeron, ja hänelle myöhemmin Lea-sisaren. Rakas Eero kuoli sairauskohtaukseen vain 18-vuotiaana. Ester ei toipunut menetyksestä koskaan, ja purki tunteitaan vielä paljon myöhemmin romaanissaan Sunnuntai. Aviomies Karl Hällström menehtyi vain vuosi poikansa jälkeen. Ester jäi yksin seitsenvuotiaan Leatyttären kanssa suuri tyhjyys rinnassaan. Hän hakeutui virkaan lastensuojelussa ja paneutui työhön koko voimallaan.
Jos Ester olisi rakkauden ruusunpunaisten lasiensa läpi nähnyt, kuinka vaikeaksi uusperheen elämä osoittautuisi, hän olisi varmasti miettinyt kerran jos toisenkin. Ståhlbergin lapset olivat menettäneet äitinsä äkkiarvaamatta verenmyrkytykseen, eivätkä olleet vielä lainkaan valmiita hyväksymään uutta äitipuolta. Presidentinlinnan kutsujakin emännöi vanhin tytär, – 10 –
kielitaitoinen ja viehättävä 24-vuotias Aino, eikä hän halunnut luopua asemastaan. Samassa rintamassa olivat vielä kaksi muuta linnan elämää säätelevää voimakastahtoista persoonaa: adjutantti, eversti Äimä, ja lasten peräänkatsojaksi palkattu, suuren maailman tapoja vaaliva rouva Ellen Miesmaa. Esterin polku oli miinoitettu. Hän todella yritti parhaansa, mutta Esteriä ja pikku Leaa ei koskaan hyväksytty. Ståhlbergin lapset olivat tottuneet suorapuheisuuteen ja räiskyviin riitoihin, joille jo seuraavassa hetkessä naurettiiin. He pitivät äitipuoltaan sievistelevänä ja teennäisenä, eivätkä sietäneet tämän hieman opettajatarmaista käytöstä. He kutsuivat Esteriä ikävästi ”madameksi” ja saattoivat kohdella häntä kuin ilmaa pitkiä aikoja. Ester taas puhui ”Johnin laatulapsista”, ja katkeruus oli molemminpuolista. Presidentti itse oli vaivautunut joutuessaan jatkuvasti kahden tulen väliin, ja teeskenteli usein täysin tietämätöntä. Jos Ester otti perheen sisäiset asiat puheeksi miehensä kanssä, tämä saattoi joskus suuttua pahastikin. Ester kärsi syvästi ulkopuolisuudestaan. Minulle tuli lyijynraskas mieli, en voi käsittää, kuinka jaksan taasen yli pyhien. Olla mukana – kuitenkin olematta mukana. Läsnä ja poissuljettuna – siedettynä, mutta itse asiassa vihattuna. Jos minulla olisi pieninkään mahdollisuus olla poissa, lähtisin minne tahansa, pakenisin vain yksinäisyyteen. En voi ajatella, että maailmassa olisi mitään raskaampaa, kuin tämä pitkittynyt pakkotila näitten minua vihaavien ja ylenkatsovien lasten kanssa. P äiväkirjasta 3.12.1923 – 11 –
Ester ja presidentti Ståhlberg saivat harvoin kahdenkeskistä aikaa niin, ettei mikään olisi häirinnyt. Ainoastaan purjehdus antoi joskus hetken rauhan. Presidentti oli innokas seilori ja opetti myös vaimonsa merenkävijäksi. Useimmiten kuitenkin mukana oli koko perhe, jolloin tunnelma oli piinallinen, Ester kertoo päiväkirjoissaan. Varsinkin Ståhlbergin tyttäret olivat mestareita loukkaamaan äitipuoltaan. Ei ihme, että Ester välillä vaipui jopa masennukseen.
Ester ei voinut kuitenkaan keskittyä vain hakemaan lasten hyväksyntää. Uuden tasavallan presidentin puolison piti kehittää etikettiä ja protokollaa niin valtiollisiin ja diplomaattisiin tapahtumiin kuin hieman vapaampiinkin tilaisuuksiin. Tilannetta sekoittivat päällepäsmärit eversti Äimä ja rouva Miesmaa, joiden kanssa Esterin oli vaikea tulla toimeen. Ester kuitenkin tiesi arvonsa, eikä taipunut Äimän vaatimuksiin esimerkiksi siitä, että rouvan olisi käveltävä askeleen puolisonsa jäljessä. Ester ei myöskään pidättäytynyt puhumasta politiikasta: hän saattoi ottaa yhteyttä suoraan niin pääministeriin kuin muihinkin maan päättäjiin. Ester Ståhlberg oli monien aikalaisten mielestä liiankin vahva persoona suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän oli myös aktiivinen naisasianainen ja vaati äänioikeutta naisille yhdessä Naisasialiitto Unionin kanssa jo vuonna 1905. Ester Ståhlberg oli hyvin selvillä Suomen tilanteesta, sillä aviomies antoi näin nykyihmisen silmin ihmeteltävän paljon tietoa ja jopa salaiseksi luokiteltavia papereita vaimonsa luettavaksi ja kommentoitavaksi. Ester myös pehmensi presidentin töksäh– 12 –
televää käytöstä julkisuudessa. Mutta joihinkin tilaisuuksiin liittyi yhä jännitteitä, joita diplomaattikunnan tapoihin tottumaton ja ranskan kielen kanssa kamppaileva Ester kammosi. Aina kun ulkomaalainen diplomaatti on esitelty minulle, tuntuu jälkeenpäin, kuin olisin pieni tyttö, joka on suoriutunut kurssitutkinnosta. Erityisesti, kun keskustelu on käyty ranskaksi. Nyt meni kuvaamattoman hienosti. Luulenpa ansainneeni kupin kahvia – aivan erikoistilauksena. P äiväkirja 20.9.1923
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton järjestäminen iltajuhlana oli Esterin käsialaa. Aiemmin oli nautittu iltapäiväkahvit noin sadan viidenkymmenen tarkkaan valikoidun vieraan kanssa. Vuonna Vuonna 1922 linnaan kokoontui iltayhdeksältä jo yli tuhat vierasta tanssimaan. Kieltolaki esti nauttimasta alkoholia, mutta linnan booli muodostui jo silloin käsitteeksi. Se vain valmistettiin pilsneristä ja sitruunasoodasta. Ester nautti täysin rinnoin emännöinnistä ja julkisesta edustamisesta. Hän pyrki ottamaan osaa kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin, joihin kutsu kävi, ja piti sitä miellyttävänä velvollisuutena. Ester rakasti vaatteita ja pyrki pukeutumaan tyylikkäästi. Hiukan pyylevä presidentinrouva teetti pukunsa parhailla ompelijoilla. Asu valokuvattiin joka kerta ja kuvaan merkittiin tarkasti, milloin sitä oli käytetty ja missä, ja oliko kuva julkaistu lehdissä: ”Ester Ståhlberg presidentti-aikana tummanruskeassa atlasiltapuvussa käsin tehtyine koruompeluksineen”, ”Kaunein E. S. mutta hyvin harvoin julkaistu”. Kuvat talletettiin rouvan arkistoon. – 13 –
Ester-rouvan henkilökohtainen luomus oli jokaviikkoinen keskiviikkovastaanotto Linnassa. Vieraita oli ensin kymmeniä, myöhemmin jopa satoja, sekä ulkomaalaisia että suomalaisia. Presidentinlinnan ovi kävi tiuhaan, jokainen kynnelle kykenevä vastasi kutsuun: paikalla nähtin taide- ja kulttuurielämän suuret nimet, poliitikot, diplomaatit, korkeat upseerit ja kirkon edustajat. Vastaanotolla puhuttiin päivänpolttavista kysymyksistä ja verkostoiduttiin. Lopulta presidentti Ståhlberg itsekin osallistui tilaisuuksiin. Vaimon taitava emännönti pehmensi presidentin suoraviivaisuutta ja ajoittain epädiplomaattista käytöstä. Esterin hankalin pulma puolisona oli sekä diplomaattinen että poliittinen. Tasavallan ensimmäinen päämies kun ei suostunut lähtemään valtiovierailuille, etenkään Ruotsiin. Hän odotti jääräpäisesti, että Ruotsin kuningas tulisi ensin tervehtimään uuden kansakunnan presidenttiä, eikä taipunut edes Esterin maanitteluihin. Ainoa valtiovierailu Ståhlbergin aikana tuli Virosta, kun valtionpäämies Konstantin Päts kunnioitti presidenttiä ystävyyskäynnillä. Siinä kulki nyt John kunniakujaa pitkin Linnasta laiturille pääministeri Vennolan seurassa. Katselin heitä. Näin ministereitä ja kenraaleja vastaanottopaikalla, näin lähestyvän laivan ankkuroivan ja veneen lähtevän noutamaan vieraita rantaan. Ja ajattelin: Miten outoa, että minä tätä kaikkea seuraan Presidentinlinnan ikkunasta, ja että tuo mies, joka kulkee kunniakujaa pitkin, on minun mieheni!” P äiväkirjasta 17.5.1922 – 14 –
Pelkäksi puolisoksi ja keulakuvaksi Ester ei todellakaan jäänyt. Hän oli jopa ylienergisen innokas yhdistysihminen. Hänen sydämenasiansa oli lastensuojelu, rakas ja tuttu työ. Ester Ståhlberg perusti 1922 kansainvälisen Save The Children Federationin Suomen osaston Koteja Kodittomille Lapsille -nimisenä. Järjestö on myöhemmin vaihtanut nimensä Pelastakaa Lapset ry:ksi. Se auttoi muun muassa sotaorpoja kasvatuskoteihin sekä organisoi kesäsiirtoloita ja kesäkoteja kaupunkilaislapsille. Samaan aikaan ilmaantui kuitenkin kilpailija. Ester inhosi sydämensä pohjasta presidentti Ståhlbergin poliittista vastustajaa, kenraali Mannerheimia ja hänen luomustaan Mannerheimin lastensuojeluliittoa. Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen ja Mannerheimin lastensuojeluliiton kilpajuoksu oli täynnä salajuonia ja tietovuotoja. Ester kuitenkin keräsi suuremman pääoman, ja Mannerheim jäi toistaiseksi nuolemaan haavojaan.
Saa nyt nähdä, menestyykö kirjani Amerikassa ja meneekö se sieltä Englantiin. Ja voinko niistä saamillani rahoilla ostaa huvilan Kulosaaresta tai huoneiston Helsingistä. P äiväkirjasta 24.1.1924
Ester kirjoitti jo ennen toista liittoaan. Kirjallisuutta opiskelleena ja harrastaneena hän halusi jättää omankin puumerkkinsä Suomen kirjallisuuden historiaan. Mutta vasta vuonna 1922 ilmestyneestä teoksesta Sunnuntai tuli menestys. Kaihomielinen ja – 15 –
ihanteellinen avainromaani pojan menetyksestä käännettiin kahdeksalle kielelle. Laajan mielenkiinnon syynä saattoi olla enemmänkin se, että kirjoittaja oli presidentin puoliso. Aikakauteen kuului, että porvarisrouvat julkaisivat teoksia, joita kirjallisuudentutkimus on pitänyt lähinnä uuden ajan naisen riippumattomuuden merkkinä. Sinnikkyyden puutteesta Esteriä ei voi kuitenkaan syyttää, hän kirjoitti jatkuvasti. – – Puutarhassa oli takaportti, joka vei suurelle niitylle. Se helotti alkukesästä voikukkia täynnänsä ja ruskeahkon joen rannalla oli miltei läpitunkematon leppien, pajujen ja pihlajien viidakko, joka kurkisti yli samean veden. Mutta se niitty oli merkillinen siitä, että sen halki kulkivat kapearaiteiset kiskot, joita pitkin juna porhalsi edestakaisin kahden tehtaan väliä. Tuossa se nyt taas tulla suhahti, pieni veturi tuhisten ja puhkuen ja vaunut liukuen sen perässä. Poika oli kuin maahan naulittu sitä katsellessaan. Tupruva savu, pyörien kolina, pannun kupu, vaunujen kiinnikeketjut – mikä ihmeitten maailma! Vaunut olivat kukkurallaan pumpulipaaluja, ja junamies pyyhki mustuneita käsiänsä pumpulitukkoon, koskettaen lakkinsa lippaa pientä miestä tervehtien. R omaanista S unnuntai 1922
Seuraavien presidentinvaalien lähestyessä K. J. Ståhlberg ilmoitti, ettei ole käytettävissä. Hän halusi, ettei presidentin valta jäisi kovin pitkäksi aikaa yhdelle johtajalle. Ståhlbergin kantaa yritettiin muuttaa Esterinkin avulla, mutta presidentti piti päänsä. Haikea ja varmasti katkerakin, mutta tunnollinen Ester hoiti velvollisuuksiaan vielä silloinkin, kun vaalien toista – 16 –
kierrosta käytiin Lauri Relanderin ja Risto Rytin välillä. Koville pudotus tasavallan presidentin puolison tehtävästä lienee kuitenkin ottanut, sillä happamansävyinen päiväkirjamerkintä ei edes maininnut Relandereiden nimiä. Presidentti Ståhlbergin tyttären Aunen repliikki kismitti Esteriä entisestään. Sitten tuli se uusi mies rouvineen. Hyviä ja miellyttäviä ihmisiä. Mies koko lailla epävarma, rouva ehkä vielä enemmän, mutta ei näytä sitä. Suomen kansa on Aunen mukaan todennut, että uudella rouvalla on maan ihanimmat jalat, ja sehän on jo jotakin. P äiväkirja 20.2.1925
Kaikkien velvollisuuksiensa keskellä Ståhlberg oli unohtanut turvata itselleen kunnon eläkkeen presidenttikauden jälkeen. Perhe eli hyvin niukoissa varoissa. Esterin tekijänpalkkiot kirjoista olivat enemmän kuin tarpeen. Uudessa elämänvaiheessa molemmat osallistuivat kuitenkin edelleen tiiviisti maan rakentamiseen. Ester jatkoi lastensuojelutyötään ja kirjallisia harrastuksiaan. Ståhlberg taas pääsi onneksi kiinni valtion leivän syrjään puurtamaan lainvalmistelutyössä ja kansanedustajana. Äärioikeiston nousu 1930-luvulla Lapuan liikkeen myötä ei säälinyt entistä presidenttiäkään, hänet tunnettiin vanhastaan vastahakoisuudesta suojeluskuntaa ja oikeistokiihkoilijoita kohtaan. Niinpä entinen presidentti raahattiin päiväkävelyltään väkivaltaisesti muiluttajien autoon. Ester ei aikaillut, vaan pyrki miehensä mukaan vapaaehtoisesti. Matka kulki Joensuuhun asti. Ester ei pysynyt hiljaa, vaan ripitti muiluttajia parhaaseen – 17 –
opettajatarmaiseen tapaansa. Tilanne keskeytyi, kun muiluttajille puhelimitse saapunut käsky päästi pariskunnan yllättäen vapaaksi. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon vaikutusta oli Esterin loputtomalla moraalisaarnalla, jota muiluttajat olivat saaneet kuunnella koko matkan ajan. Ståhlbergit palasivat junalla Helsinkiin seuraavana päivänä väkijoukon hurratessa, väsyneinä ja helpottuneina. Muilutuksesta sisuuntunut Ståhlberg oli myöhemmin presidenttiehdokkaana vielä kolme kertaa, mutta hävisi täpärästi. Ester kyllä tuki miestään, mutta suurin palo oli hävinnyt, ja hän tunsi suorastaan helpotusta vaalitappiosta.
Esterin energia tuntuu loputtomalta, vaikka hän kärsikin elämänsä aikana vaikeasta iskiaksesta ja miltei sokeutui vanhoilla päivillään kaihin tähden. Silti vielä 79-vuotiaana, vuotta ennen kuolemaansa hän saneli viimeiseksi jääneen teoksensa Mathilda Wreden testamentti. Päätyönsä, vankien ja vähäosaisten auttajana tunnetun Mathildan elämäkerran Ester oli kirjoittanut jo aiemmin. Esterin oma testamentti maan ensimmäisenä äitinä on vahva. Ester Ståhlbergin perustama Koteja Kodittomille Lapsille oli paitsi puhdas lastensuojelujärjestö, myös sosiaalipoliittinen vaikuttaja. Ensimmäisen 15 toimintavuoden aikana se hankki kodin 5 000 lapselle. Talvisodan sytyttyä yhdistys siirsi suomalaislapsia pommitusten jaloista maalle, etsi kadonneita ja hankki lapsille vaatteita ja organisoi osaltaan sotalasten siirtoa Ruotsiin.
– 18 –
Koteja Kodittomille Lapsille oli perustamassa lisäksi Rahaautomaattiyhdistystä, joka tänäkin päivänä tukee lastensuojelutyötä. Myöhemmällä nimellään Pelastakaa lapset ry on yhä kansainvälisen Save the Children -organisaation jäsen. Tämän päivän suomalaislapset näkevät Esterin työn iloisimmillaan Linnanmäen huvipuistossa, jota halllinnoivan Lasten Päivän säätiön perustajajäsen on Pelastakaa Lapset ry. Entä Esterin oma ilo? Se näkyi parhaiten hänen roolissaan isoäitinä: lapsia toivonut Ester sai vihdoin sylinsä täyteen vauvoja ja taaperoita. Lapsia, jotka puolestaan rakastivat häntä ehdoitta. Lea-tyttären miehen kuoltua hän otti vastuun näiden neljästä lapsesta, jotka asuivat pitkiä aikoja Ståhlbergien luona. Ja suurin ilo oli puolison rakkaudesta, joka kesti kolmekymmentä vuotta. Tyttärentytär Maimu kertoo Salme Sauren haastattelussa pienestä eleestä, joka kuvaa koko liittoa: vanha presidentti poimi puutarhasta aina ensimmäisen puhjenneen ruusun vaimonsa työpöydälle. Esterin sairastuttua Juho Kusti Ståhlberg hoiti vaimoaan uskollisesti ja jopa heräsi öisin antamaan potilaalle tämän lääkkeet. Eräänä keskikesän päivänä 1950 Ester nukkui pois. ”Olen ollut poissa omasta itsestäni ja kotoisesta ympäristöstäni monen monta vuotta. Mikä lie ollut se pakkotila joka piti sieluni puristuksissa ja telkien takana. Olin, liikuin, puhuin, hymyilin, kuljin paikasta paikkaan, näin ihmisiä virtanaan – kaikki on minusta perästäpäin kuin unennäköä enkä voi käsittää, että olen siinä kaikessa todella ollut mukana.” P residentinlinnasta muuton jälkeen R uneberginkadulla , päiväkirja 1925
– 19 –
Elegantti edustuspuoliso SIGNE RELANDER
Heti ensi silmäyksellä näin, kuinka kovasti vaimoni kärsi. Apaattinen ilme kasvoillaan hän katsoi minua sanomatta sanaakaan. Menin hänen luokseen, ja huolimatta siitä, että emme olleet kahden, suutelin häntä. Luulen että tällä hetkellä olin häntä lähempänä kuin koskaan ennen. L auri K r . R elanderin
päiväkirja
1925
Ompeluseuran kokousta parhaillaan emännöinyt Viipurin läänin maaherratar Signe Relander ei pystynyt pidättelemään itkuaan. Presidentinvaalin tulos suututti, järkytti ja pelotti häntä. Olivathan Lauri ja Signe sopineet, ettei Lauri suostuisi edes presidenttiehdokkaaksi, ja sen lupauksen Lauri oli jo pettänyt. Toinen isku oli vielä kovempi. Signe halusi olla kotona, ei presidentin puolisona, katseiden ja arvostelujen kohteena. Viipuriin hän oli kotiutunut ajan mittaan ja saanut oman tuttavapiirinsä, jossa kanssakäyminen oli mukavaa. Signe oli sel– 21 –