Suomi 100 lukunäyte by Schildts & Söderströms

S&S Helsinki

Timo Soinin plokipuheenvuoro Björn Wahlroos talar nu Helsinki Tuomas Enbusken puheenvuoro Perussuomalaisen Anteron puheenvuoro Alexander Stubbin puheenvuoro Sofi Oksasen välipuheenvuoro Loiri, Vesa-Matti Maahanmuuttajille tiedoksi Cheekin välipuheenvuoro Perustuslaki Porin henki Maaret Kallio mietiskelee tässä välissä pikku tovin Keskivertokätilön puheenvuoro Juha Sipilä vastaa kritiikkiin Turkka, Jouko Eerikäine puhuu ny Sivistys Suomi Finland 100 Muokattu alun perin Ilta-Sanomissa 2015–16 ilmestyneistä kolumneista Nykysuomen sanakirja Muokattu alun perin Imagessa 2016 ilmestyneestä sanakirjasta Kiitoksia käyttöoikeuksista.

ESIPUHE Kaivautuessani yhä syvemmälle pikku pesääni Fagervikin kartanon alle eräänä 99-vuotiaan Suomen heinäkuisena iltapäivänä, mieleeni palasi filosofinen kysymys, jota usein olen pohdiskellut: Professori Matti Klinge, voiko itseään teititellä? ”Olen varma, että Te, ja vain Te, professori Klinge, siihen pystytte!”, tapasi Kustaa Vaasa leikkisästi – vaasamaiselle tyylilleen uskollisena! – huudahtaa ratsastaessamme yhdessä kultaisilla hevosilla kohti tapakulttuurillisesti tyylipuhdasta promootiota, jossa iloiset opiskelijattaret jo innoissaan odottivat, että laulaisin saksaksi keväästä. Edellä vain pieni, suloisenhaikea maistiainen niistä muistoistani, tunnelmista, tuokiokuvista, joita SuomiFinland 100 -toimikunta ei minulta kaivannut, ja joita en ollut etukäteen kerännyt tiedostokansioon, jonka nimi ei ollut ”Matti Klinge: Suomi 100”. Suomi jatkakoon yksin juhliaan, minä alan tyynenä teititellä itseäni täällä kartanon alla. * * *

Häpy, vulva, häpykukkula, häpykieli, emättimen eteinen, emättimen aukko sekä eteisrauhaset! Ja sama latinaksi: heunceut, vulva, vulva collis, crista, landica, clitoris! Professori Klinge, Te luettelitte juuri naisen ulkoisia synnytin elimiä sekä niiden synonyymejä, koska siltä Teistä nyt tuntuu, vaikka toki olettekin omien tunteidenne yläpuolella. Väittävät, että Suomi täyttää sata vuotta. Ei täytä Suomi, ei, ei, ei, Te naurahdatte jopa hieman ylimielisen kitkerästi, mikä ei ole Teille lainkaan tyypillistä. Suomi täyttää kaikkea muuta kuin sata. Suomi täyttää 101, 99, 123, 455, 569 vuotta, Te heittelette näitä numeroita maankuulusta hatustanne, koska Te olette Suomen ainoa historioitsija, ja leikillisesti ajatellen muillakin ihmisillä on varmasti oma arvonsa. Teille olisi sopinut erinomaisesti myös se, että Suomi täyttäisi nyt 100 vuotta, lähetitte siitä monia tiedotteitakin, mutta ne ignoroitiin. Eivät kutsuneet Teitä mukaan suunnittelemaan juhlallisuuksia, eivät pitämään juhlapuhetta sankarille, eivät miettimään, millaista leivosta Suomi alkaisi syntymäpäivänne kunniaksi nautiskella. Ja Te olitte jo yltä päältä aivan jauhoissa! Ei niin, että Te olisitte mitään odottanutkaan, nein, tutkijan työ on yksinäistä, pyyteetöntä, harvoin palkittua. Ette odottanut edes silloin, kun ”Tommi” Hoikkala ja ”JP” Roos työntelivät Teitä kiillotettuna valtioneuvoston eri huoneiden ikkunoista sisään kesken kokousten ja näytitte erittäin elegantilta. * * *

Te ette ole pettynyt itsenne puolesta, vaan Suomen. Suomi olisi ansainnut paremmat juhlat. Suomi, Teidän Suomenne, professori Klinge, olisi ansainnut jotain parempaa kuin sukupuolitaudeilta kuulostavia artisteja esittämässä englannin kielellä lauluja, jotka eivät Teidän emeritus professorikorviinne (vasen on nimeltään Hans ja oikea, itsestään selvästi, Friedrich) lainkaan palvelijattarenne hyväileviltä liedeiltä kuulostaneet. Suomi, Teidän Suomenne, professori Klinge, olisi ansainnut jotain parempaa kuin farmarivaatteisiin pukeutuneita lättähattuja syljeskelemässä amerikkalaistupakka suussaan satavuotiaan Suomen ensimmäisessä juhlatilaisuudessa Töölönlahdella, jonne oli aikoinaan tapana hukuttaa juuri sellaisia ihmisiä. Suomi, Teidän Suomenne, professori Klinge, olisi ansainnut jotain parempaa kuin tämän kirjan, johon kirjoititte esipuheen, kun muualle ei pyydetty, ei niin että olisitte kaivannut keneltäkään asiaan liittyviä yhteydenottoja. Helsingissä 2. tammikuuta 2017 Matti Klinge Emeritusprofessori

JOHDANTO: 10 x 10 = 100. Suomi – ne pari tammikuun sekuntia, kun on juuri laskeutunut Fiumicinon lentokentälle Roomaan, odottaa, että saisi ylähyllyltä välikausitakkinsa, ja hymyilee sisäänpäin, hieman häpeissään, että on osana Suomi Finland 100 -juhlia, wuhuu!, menossa Villa Lanteen puhumaan Suomesta suomalaisille, jotka myös ovat matkustaneet Suomesta Roomaan puhuakseen siellä Suomesta suomalaisille. Suomi – maa, jossa yksinhuoltaja laulaa karaokessa kahden promillen humalassa, itku kurkussa, Rakastan elämää neljän aikaan päivällä samaan aikaan kuin yksinhuoltajan yhdeksänvuotias tytär potkii jalkakäytävällä karaokeravintolan edessä likaisia jääkimpaleita edestakaisin, edestakaisin. Suomi – maa, jossa mies murtautui sikalaan antautuakseen sian rakkaudelle, ja kun siitä uutisoitiin, edes rasistisin suomalainen ei epäillyt, että sian astuttavana olisi ollut maahanmuuttaja, kun kaikille oli jollain suomalaisuuden luuytimeen liittyvällä tasolla selvää, että sian rakkautta halunneen miehen on oltava suomalainen, muuta mahdollisuutta ei ole.

Suomi – me emme koskaan tappaneet toisiamme. Me. Emme. Koskaan. Tappaneet. Toisiamme. Ja jos tapoimmekin, kaunis päivä tulossa, otatko lisää kahvia, macaronejakin olisi vielä? Suomi – maa, jossa ei vain pohdita, mitä muut meistä ajattelevat, vaan maa, jonka valtiollinen yleisradioyhtiö lähetti toimittajan New Yorkiin, jotta tämä voisi kysyä newyorkilaisilta ”What do you know about Finland?”, ja nyt Pasilassa on kestänyt jo kolme tuntia kokous siitä, miten tästä asiallisesta Suomi-kuva–jutusta tuli YouTube-pätkä, jota pilkataan pitkin maailmaa. Suomi – Se päiväkodin hoitajan kotisähköpostiin neljä kertaa lähetetty viesti, jonka liitteessä on kolmen eri piirroksen avulla selvitetty hoitajalle, miten lapsen huivi tulee solmia niin, että se näyttää nelivuotiaan kaulassa hyvältä. Suomi – lohduttomassa pimeydessä pariterapiasta bussipysäkkiä kohti kävelevä hiljainen pariskunta, joka maistelee tahoillaan entisen radiojuontajan, nykyisen terapeutin kehotusta ”Teidän pitää valaa toisiinne uskoa”. Suomi – maa, jolla ei ollut kansallisruokaa, vaikka satavuotiaalla tulisi sellainen varmaan olla, joten Suomen kansallisruoasta järjestettiin äänestys, jonka voitti ilmavaivoja tuottava välipala/ lisuke, joka usein on se ainoa, mitä Espanjaan muuttanut eläkeläinen satavuotiaasta isänmaastaan kuivauskaapin ohella kaipaa nyt, kun Putouskin näkyy Espanjassa, viiveellä tosin, mutta näkyy sentään.

Suomi – Googleen näppäilty kysymys ”Miltä ruumis haisee?”, kun naapurin yksiöstä on jo kuukauden ajan levinnyt koko rappuun sellainen eltaantunut, mädäntyneen ihmisen ällöttävä tuoksu. Suomi – Se uudenlainen ulkopuolisuuden tunne, kun päättää itsekin osallistua Suomen juhlavuoteen nähtyään SuomiFinland 100:n, wuhuu!, sivuilla ison mainospalkin ”Osallistu juhlavuoteen! Tee oma Suomen kasvot-kuvitus!” ja sitä klikattuaan saa tietää, että ”Huom. Suomen kasvot 100 -sovellus vaatii modernin selaimen ja web-gl tuen. Valitettavasti selaimesi ei tue web gl-grafiikkaa”.

1940–50

1300–1916 Koska Suomi ei ole vielä itsenäistynyt, historiallisesti yhdentekevä aika, jolla ei ole merkitystä satavuotiaalle Suomelle – Snellman, Runeberg, Topelius, nälkävuosina kuolleet raukat, väistykää edestä, kun otan SuomiFinland 100:n, wuhuu!, suomi100bongattu- instahaasteeseen kuvan itsestäni Suomen lippu suussa.

1917–20 Venäjällä menee keittiöstä ikkuna rikki, ja siitä pienestä säröstä me livahdamme ulos, pimeää on, ollaan jossakin, josta ei oikein tiedetä mitään, ja aika pahaltahan se aluksi näyttää, sen verran veristä ja sekavaa maailmalla, että aletaan itsekin tappaa toisiamme.

1920–30 Muutamalla kaupunkilaisella tunne, että tällaista on vapaus.

1930–40 Tunne katoaa.

1940–50 Jopa iloluontoisimman karjalaisen on vihjaistava heleän karjalaisnaurunsa, karjalaisilottelunsa ja onnellisen karjalanpiirakan rypyttämisensa keskellä, että kaiken menettäminen sattuu sieluun, kovaa sattuu, mutta koska kyse on karjalaisista, pian ne taas varmasti nauravat, toivotaan niin, se on niiden luonne.

1950–60

1950–60 Urheasti täällä puisten, epämukavien huonekalujen keskellä pienissä huoneissamme tutustumme modernismiin ja toivomme, että ikävät asiat unohtuisivat.

1960–70 Monen pää täynnä hahmottomia ajatuksia, jotka Pariisin kevät onneksi muuttaa yhteiskunnallisemmiksi, ja omaan, kehittyvään alkoholismiin tulee maailman vääryyksillä lämmittelevä sisältö, jolla voi hiljentää ympärillä olevat vuosikausiksi.

1970–80 Tähän kolkkoon ja rumaan elämänvaiheeseen me tulemme tuntemaan vielä monta kertaa syvää rakkautta ja nostalgiaa.

1980–1990 Kadulla kävely muuttuu tietyillä postinumeroalueilla aiempaa urbaanimmaksi.

2000–2010 Jaahas. Euroopassa on siis tällaista. Hmmm. Käyttäydytään sitten kunnolla, tämä on Eurooppa, me emme.

AALTO, SAARA

2010–2017 Koska SuomiFinland 100, wuhuu!, ei ole vain eliitille kustannettu juhlavuosi, yhdelle hartolalaiselle jää pari mukavaa muistoa naapurikunnassa järjestetyistä Suomen satavuotistansseista, mikä ei valitettavasti saa hartolalaista unohtamaan kaikkea sitä muuta, mitä vuosien aikana on tapahtunut.

AALTO, ALVAR Suomalaisluonteen loputtoman romantisoinnin tappanut arkkitehti, jonka merkittävimmäksi aikaansaannokseksi jäivät ne tuhannet maljakot, jotka kiertävät pitkin Suomea avaamattomissa pahvilaatikoissa hääpareilta toisille.

AALTO, SAARA Joulukuun 2016 alussa suomalainen Susanna Mälkki johti suomalaisen Kaija Saariahon Kaukainen rakkaus -oopperan New Yorkin Metropolitanissa. Lähetys esityksestä levisi elokuvateatterien kautta yli seitsemäänkymmeneen maahan, mikä sai suomalaiset kysymään ”Nii-in?”, sillä samaan aikaan suomalaisen tosi-tv-tähden Sauli Koskisen kanssa seurustellut amerikkalainen tosi-tv-tähti Adam Lambert lähetti maailmalle geneeristä suomalaislaulajaa Saara Aaltoa koskevan melko positiivisen twiitin. Simuloitua intohimoa tyydyttävästi näyttelevä Saara Aalto nosti suomalaislehdistön mukaan Suomen välittömästi ”uuteen ulottuvuuteen” tultuaan toiseksi Ison-Britannian X Factorissa, satavuotiaan Suomen näkökulmasta strategisen merkittävässä tv- ohjelmassa, ja siellä sitä on sen jälkeen oltu, uudessa ulottuvuudessa, 15

A H T IL A , EI J A - LII S A

Suomi, uudessa ulottuvuudessa, Suomi, tältä tuntuu uudessa ulottuuvudessa, Suomi.

AHTILA, EIJA-LIISA Kansainvälisesti tunnetuin, merkittävä suomalainen kuvataiteilija, jonka nimeä harva on Suomessa kuullut, koska tässä haastateltavana on jälleen Johanna Oras, joka maalasi juuri taulun Gucci- laukusta, malli oli aito, tai ainakin sen mies Reijo väitti, että aito se on, aito, on on, aito, otas nyt se pensseli käteen, sä olet Johanna maalari etkä mikään laukkupoliisi.

ALFA, BETA Kreikkalaista kulttuuria on tapana kutsua eurooppalaisen sivistyksen alkukehdoksi, ja Suomessa klassisesta eurooppalaisesta sivistyksestä innostuttiinkin pitkähkön tauon jälkeen, kun 2000-luvulla ymmärrettiin, että siitä on meille apua oikean elämänkumppanin valinnassa. Kreikan kielen ensimmäisten aakkosten alfan ja betan avulla kuvataan nyky-Suomessa olevaisen olemuksen, tiedon varmuuden tai moraalin alkuperän sijasta sitä, että on kahdenlaisia miehiä, ja juuri siitä syntyy nykyajan suuri filosofinen epätietoisuus, kun on tavallaan rakastunut kahteen eri mieheen, ja toinen niistä on alfa ja toinen beta, ja se alfa haisee ja pukeutuu aina samoihin verkkareihin eikä tiedä viineistä mitään, mutta on turvallinen paitsi lyödessään, plus osaa panna ja se beta on sivistynyt, kohtelias, osti mulle ihanan vintage-hameen lahjaksi, mutta se kuluttaa inhimillisesti katsottuna liikaa aikaa kylpyhuoneessa värkätessään parrastaan geometrisempaa, niin että vauva.fi:n parviäly pliiiiispliiidepliiiis, auttakaa mua, kumman mä valitsisin, 16

A N T EEK S I

mun 1-, 3-, ja 5-vuotiaat lapset tarvitsee pikaisesti isähahmon, ja, swuuuuuhh!, sinne se päätyi, sivistyksen alkukehto, espoolais äidin miespohdiskeluihin parviälyn keskellä.

AMANDA, HAVIS Haasteellisella tavalla monitulkintainen symboli Helsingille. Kauppatorin rannalla sijaitseva lokkien läpiulostama suihkulähde, jonka keskellä seisoo Helsingille ominaisten merileijonien ympäröimänä alaston pariisilaisnainen, jolla silloin tällöin on yllään erilaisia alkoholilta tuoksuvia hattuja.

ANKEUTTAJA Sä. Just sä. Aina muuten just sä.

ANTEEKSI Suomalaisilla oli pitkään vaikeuksia pyytää anteeksi menneitä virheitään, koska me uskoimme vanhanaikaisesti, että sanoilla on merkitystä. Sitten kokoomuksen puheenjohtajana ja maan pääministerinä käväisi globaalisti keskittymiskyvytön Alexander Stubb, joka vuoron perään unohti, pyysi anteeksi, muisti väärin, pyysi anteeksi, tarkoitti eri asiaa, sori sori sori, ja me opimme, että ”pyydän anteeksi” ja ”olen pahoillani” ovat samanlaisia lauseita kuin ”kaunis lapsi”, ”otan osaa” ja ”rakastan kalaruokia”, eivät ne mitään tarkoita, ja niillä pääsee nopeammin eteenpäin jonnekin, jossa mieluummin olisi. Anteeksi-sana lopetettiin juhlallisin menoin Finlandia-talossa 20.11.2016, kun Juha Sipilän hallituksen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula pyysi anteeksi lastensuojelun sijaishuollon 17

ASIANTUNTIJUUS

uhreilta sitä, että heitä oli vuosien 1937–83 aikana raiskattu ja hakattu. Anteeksipyyntö ei tuntunut kenestäkään miltään, tai no, kaksi entistä sijaishuollon lasta hieman loukkaantui aivan uudenlaisen kylmyyden edessä, mutta ne olivat oppineet sijaishoidossa pitämään suunsa kiinni asioista, jotka satuttavat.

ASIANTUNTIJUUS Mä en kestääääh! Täällä mä taas oon, Finnairin Business Loungessa! Ette ikinä usko, ette ikinä usko, miten mulle taas kävi, ette ikinä. Mulloli taas jalassa mun varrelliset Converset, mä en ikinä opi!, ja toisen nauhat oli umpisolmussa, ja mä olin ihan punaisena turvatarkastuksessa, ihan punaisena, kun mä en saanut niitä nauhoja millään auki, ja koko jono vain seiso ja odotti mun takana! Mä postasin siitä Feseenkin. Jengi nauro! ”Oi ei, voimia sulle, rakas!” ”Sä oot ihana!” ”Ihanin!” ”Ikävä jo!” ”Repesin nauramaan!” ”Ihana Sä!” ”Olisinpa afrikkalainen orpo!” Ai joo! Afrikkalainen orpo, tota täytyy ehkä vähän avata. Mä oon just lähdös Afrikkaan, Keniaan, koutsaamaan afrikkalais orpoja siitä, miten ne vois perustaa yrityksen tai jotain, tajutonta, mul ei oo mitään hajuu, miten afrikkalaisurpot… orpot!... afrikkalaisorvot vois perustaa yrityksen, mut täs mä taas meen! Mä en tajua, miten täs näin kävi! Ekaks mä perustin kavereiden kanssa Seinäjoelle vaihtoehtosirkuksen. Seinäjoelle! Vaihtoehtosirkuksen! En ees tiedä, miks, ei siel ollut muutakaan tekemistä kuin juoda kaljaa, niin aateltiin, että oisko hauska sirkus, jos siin olis ihan paska pelle ja viel paskempi jonglööri! No next thing mitä mä tiedän, niin hesalaiset menee Hesan vaihtoehtosirkusfestareilla – sellaisetkin on! – sekasin ja hokee, 18

ASIANTUNTIJUUS

et metaa, tää on metaa, ja mä oon, et niinpä onki! Myöhemmin sit googlasin, mikä on meta, enkä kyl tajunnut vielkään, mut sain Suomi-palkinnon, metaa! No hei seuraava next thing mitä mä tiedän, ni mä oon muuttanut Hesaan ja oon Cirkon toiminnanjohtaja! No eihän siitä mitään tuu, kun en mä sitä osaa, ja yhtäkkiä Cirko on ihan, et mis niiden rahat on, mä taisin tuhlata ne, uuups! Ei paljon menoa haitannut! Seuraavaks mä oon Suomen toiseksi suurimman mainostoimiston toimari, tosta vaan, koska mullon kuulemma hyvät visiot tulevaisuuden mainonnasta, no ei oo, mut jostain ne oli saanut sen päähänsä. Siel mä sit oon, Tehtaankadulla Hesassa, johdan mainostoimistoo, asun siitä 200 metrin päässä ja sanon ”koo”, ku tarkoitan tuhatta! Ja koska mä en osaa johtaa, mä kutsun itteeni mahdollistajaks, ja kaikki on, et onneks meil on tää mahdollistaja ruorissa! No eihän siitä mitään tullut, asiakkaat ei tykänneet, kun mä en ollut niistä yhtään kiinnostunut. Ja myönnetään, mulla alko heittää päässäkin aika vahvasti. Kelatkaa, mä syytin meidän AD:tä siitä, että se vittuilee mulle, kun sen Bemarin rekkari oli FAT-638 ja mä olin jouluna lihonut kilon! Ja sithän oli se vähän surullisempi keissi, jossa mä hortoilin keskellä Länsiväylää, kun olin heittäytynyt ulos taksista, kun olin ihan varma, et se kuski hymyili mulle jotenki pilkallisesti. Onneks Sarasvuo koulutti mut toiseks ihmiseks niinku hirveen monen muun maalaisen! Mä opin, et paranoia on voimavara, et kun puhutaan jollekin, toistetaan sen etunimee, Jari, Jari, Jari, ja et näin syödään haarukal ja veitsel. Jari on ihana, eikä tästä Cipramil-kierteestäkään oo ollut haittaa mun fiilareille! Oli hintansa väärttejä sekä koulutus että resepti. Seuraavan kerran kun mä sanoin Tulevaisuuden haasteet -seminaaris, et 19

ASIANTUNTIJUUS

”Team-sanassa ei ehkä oo englannin I-kirjainta, joka siis on suomeksi mä, mut mahdollisuus-sanassa on suomen kielen suu”, niin jengi kirjoitti sen ylös, niil oli varmaan sama lääkäri! No mut uups, se mainostoimisto! Mä olin unohtanut sen! Olin mä vuokrannut sieltä viereisen tilan, repinyt seinät alas, ja siel oli sellasii erikoishuoneita ku Japan (niilt huonekaluilt ei läskit helposti punnertaneet itteensä ylös!), Nature, siel oli kukka ja muovipuu ja Dessert, joka oli todellakin väärin kirjoitettu! No nehän anto mulle potkut! Ei paljoo haitannut. Mun puhelin vain soi, Finnair, tulli, Mikael Jungner, kaikki tv-kanavat, lehdet, kustantamot, Keva, mikä se ees on?, Mikael Jungner, OP-Pohjola, Uruguay, Yleisradio, Mikael Jungner, kaikki halus mua! Mut mä olin katsellut naksuissa ympärilleni, ihan kreisii kaikkialla, ja päättänyt, et mä perustan yrityksen, ja musta tulee asiantuntija, joka myy asiantuntijapalveluitaan kaikille, jotka on niin pihalla, että ostaa niitä. Ja mun yrityksen nimi, OpporYounity!, on ehkä maailman paras nimi, koska siinon mahdollisuus, siinon yhteisyys ja siinon Sä, just Sä, oikeen huutomerkillä, Ihana Sä! Jengi meni siit ihan sekasin, kun se on niin sekasin! Mun yritys on vasta vuoden vanha, ja mä oon jo kertonut Tampereelle, Turulle, Helsingille, Helsingin Yliopistolle, Kiasmalle, VR:lle, neljälle ministeriölle, Bulgarialle, Paraguaylle, terveydenhoitajille, Brutopialle, Rauma-Repolalle, Fiskarsille, ETLAlle, SAK:lle ja Suomen hallitukselle, mitä niiden pitäis tehdä. Eikä mulla oo aavistustakaan, mut mullon tuol takahuoneessa yks humanistidensa, jolta pukkaa lujaa vauhtia raportteja, joissa on globalisoituminen, digitalisaatio, robotti ja ekspotentiaalinen kasvu! Ja täs mä nyt oon, menos kertoon Afrikalle, miten olla paremmin Afrikka, ja kirjoitan Feseen, et iiiihana vuosi tulossa, ja 20

ASIANTUNTIJUUS

emmä tiedä, voi olla, et täytyy nostaa Cipramilin annostusta, kun just tsekkasin, et on tullu vaan parisataa tykkäystä mun elämälle, ja mun sisällä alkaa kasvaa pelko, et jos mua ei pidetäkään asiantuntijana, jos mä oonkin vain hetkellinen häiriö, mut ei niin kyl voi olla, ei voi, otin tos just pillerin keskellä mun kelaa, niin heti helpotti!

AHTISAAREN MARTIN PUHEENVUORO Haloo! Onko siellä kukaan? Martti täällä! Miten niin ”Kuka Martti”?! Olipa kansanmurhaan verrattava kysymys. Martti. Ahtisaaren Martti. Se presidentti, jota ette ymmärrä kaipaavanne. Se, joka osoitti suomalaisen sosialidemokratian epädemokraattisuuden. Se, jossa lupsakkuus yhdistyy viisauteen ja joka meloi kielellään Afrikkaan vapauttaakseen Aasian. Se Martti! Itsenäistä Suomea on tulkittu sankareiden tarinana; tarinana Mannerheimista Lauri Törnin kautta Paasikiveen, Kekkoseen, ei ainakaan Koivistoon, Halonen on huora. Sen voi nähdä myös toisin. Sen voi nähdä Martin tarinana; suurena kertomuksena ensimmäisestä suomalaispresidentistä, joka ei kumartanut Neuvostoliittoon päin. Mielenkiintoinen tulkinta! En sano, että väärä, en sano. Olen kirjoittamassa muistelmiani, ”Sinne jäivät alkuasukkaat onnesta käppyräisiksi”, johon ehkä liitän tuon tulkinnan ”anekdootiksi”. Mieleeni tuli nyt toinenkin leppoisa anekdootti: Monen ihmisen viimeiset sanat ovat ”Martti Ahtisaari”, sellaisella lämpimällä, kaipaavalla tavalla huokaistut sanat.

ASIANTUNTIJUUS

Mutta se minusta. Usein meistä eliitin edustajista sanotaan, että emme osaa asettautua pienten ihmisten asemaan. Minäpä Martti osaan ja siksi kysynkin sinulta: Mitä teit 11.11.2016? Niinpä! Olipa kompakysymys! Vietit tietysti kansallista Martti Ahtisaari -päivää. Tai ”kansallista” ja ”kansallista”, en mielelläni mainitse ainutlaatuista, kansainvälistä ystäväverkostoani, toteanpa vain, että moni elävä ja kuollut kansainvälinen vaikuttaja viettää Martti Ahtisaari -päivää kerran viikossa, viattomista zairelaislapsista puhumattakaan. Se teistä, jos teistä edes puhuimmekaan. Nyt jaan taas tarkkanäköisyyttäni: Suomen kansa ei koskaan ole ymmärtänyt arvoani. Olen miettinyt lattialla herneenpalkoja palmikoidessani, mistä se johtuu ja päätellyt: kansalla on väärää ja puutteellista tietoa merkityksestäni. Kansalla on väärää tietoa paljon muustakin: Nato, Indonesia, Guggenheim, ihmisen ja metsäyhtiön suhde, Ehrnroothit, kansanvalta. Tähän väliin muistinvirkistykseksi vain pieni osa ansioistani: Suomen demokratisoiminen, taloudellinen apu kärsiville suuryrityksille, marsu, rauhanneuvottelijan rooli Vietnamin sodassa, koulukiusaamisen lopettaminen, toimiminen pöytänä ETYK-kokouksessa, rasismin nujertaminen mietelmällä ”Barack Obamakin on ihminen, vaikka onkin musta”. Kuten kaikki suomalaiset tietävät, minulla on oma aukio Katajanokalla. Se on suomalaisten suosikkiajanviettopaikka. Kun arki painaa, väsyttää, perheissä fiksuin keksii: ”Entä jos menisimme Martti Ahtisaari -aukiolle leppostelemaan!”. Siellä aukiolla ei ainoastaan olla leppoisia, siellä myös keskustellaan Martin hengessä ja esitetään hyviä kysymyksiä.

A S U M INEN

”Miksi vain yksi Martti Ahtisaari -päivä vuodessa? Miksei koko vuosi? Ja miksi vain Suomessa?” Tarkkanäköisiä kysymyksiä, ja jos ne olisivat pieniä karvaisia eläimiä eivätkä kysymyksiä, silittäisin niitä, ja ne kehräisivät ja pyrkisivät syvemmälle Martin syliin, ja antaisin niille ehkä jonkun makupalan, ja hyvä niiden olisi Martin sylissä, ja siihen ne nukahtaisivat, ja niin nukahtaisi Marttikin, ja kuola valuisi Martin suusta eläimen karvoihin, ja eläimet heräisivät, mitäs kivaa täällä tapahtuu ja sitten vain huh huh!

ASUMINEN Tampereen Amurissa on työläismuseokortteli, jossa voi ihastella, miten aidot työläiset ovat ennen itsenäisyyttä eläneet. Ihanasti ovat eläneet! Ei ole sijaa maallisille turhuuksille, kun kaksi aikuista ja kolme lasta asuu samassa kymmenen neliön huoneessa, eikä verikään enää erotu seiniltä. Siinä kaikessa on jotain sen tason yhteisöllisyyttä, että siihen ei nyky-yhteiskunnassa enää päästä. Vähän kuin loppuun saakka hiottu KonMari, jossa koko perhe makaa päällekkäin hyväilemässä yhtä ja samaa reikäistä lakanaa. Se oli harvinainen perheasunto; sellainen, jossa kaikki jakoivat saman tunteen: Täältä on päästävä pois. Toiseen maailmansotaan saakka Suomessa asuttiin niin kuin Suomessa asutaan nykyään: asunnoissa, joiden koko ja sijainti olivat seurausta asukkaidensa sosiaalisesta asemasta tai siihen liittyvistä uskomuksista ja toiveista. Toisen maailmansodan jälkeen Suomea alettiin Stalinin mielenliikkeitä pelätessä jälleenrakentaa kahteen suuntaan, kun maa oli täynnä sekä kodittomia karjalaisia että asuntonsa pommituksissa menettäneitä, ja silloin elettiin vielä viatonta aikaa, jolloin 23