1 minute read

Tiimihengen ytimessä

12 yhteistä vuotta on hionut koulutustiimimmetehokaksikon Harrin ja Arjan yhteistyön saumattomaksi jatoista pystyy tulkitsemaan jo pelkän ilmeen perusteella.

Työnkuva on muuttunut vuosien myötä todella paljon. ”Nykyään tehdään hyvin paljon etäkoulutuksia, webinaareja ja videoita. Ennen mentiin paikan päälle pitämään kaikki koulutukset. Toisaalta meidän koulutuksemme ovat nykyään paljon helpommin saatavilla ja ne eivät ole enää aikaan ja paikkaan sidottuja, koska etäkoulutuksia on niin paljon. Verkkokoulutuksissa päästään yhtä lailla asiakkaan kanssa vuorovaikutukseen. Toki sieltä jää aina se itse työskentelemisen aspekti pois, mutta verkkokoulutukset ovat loistava tapa päästä alkuun, käydä sarjan idea ja ajatus läpi sekä päivittää normaalia tietotaitoa.” kertoo Simin koulutuspäällikkö Harri Tasanko.

”Meillä on noin 10 hengen koulutustiimi. Minä ja Harri olemme vakituiset kouluttajat ja lisäksi meillä on freelancer-kouluttajia. Meidän koulutuksemme kattavat koko Suomen aina pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Sen lisäksi koulutamme aktiivisesti myös ulkomailla”, Maskussa asuva kouluttaja Arja Koivio Savela summaa. Ajokilometrejä Harrille ja Arjalle kertyy vuodessa 60–70 tkm. Pitkät ajomatkat hyödynnetään usein muun muassa puhumalla tiimin kanssa joko päivän tapahtumista tai suunnitellaan yhdessä tulevaa. Kysyttäessä tiimihengestä Harrin ilme kääntyy hymyyn. ”Meillä

on ihan loistava tiimihenki. Ollaan pyritty luomaan sellainen tiimi, että me kaikki puhalletaan samaan hiileen ja tehdään töitä yhdessä. Ihan varmasti jokainen uskaltaa kysyä apua toisiltaan.”

Kouluttajan työ vaatii heittäytyvää ja mukautuvaa luonnetta. Uusia tilanteita tulee koko ajan eteen ja pitää pystyä elämään hetkessä ja myös joustamaan. ”Työviikot ovat hyvin vaihtelevia. On kausia, jolloin ollaan koko ajan tien päällä ja tehdään koulutuksia eri paikkakunnilla ja aina illalla siirrytään seuraavalle paikkakunnalle. Ja sitten on viikkoja, kun tehdään enemmän etänä, pidetään verkkokoulutuksia, suunnitellaan koulutuksia ja toteutetaan kuvauksia. Koordinoin koulutukset ja työtehtävät meidän freelancer-kouluttajien ja meidän kahden vakikouluttajan kesken”, Harri kertoo. Tämän lisäksi Harri ja Arja ovat mukana tuotekehityksessä. He ideoivat ja testaavat valtavasti tuotteita ennen kuin ne lähtevät meiltä eteenpäin jatkotesteihin esimerkiksi testikampaamoihin.

Sosiaalinen media on suuressa roolissa kouluttajien työtä. Sitä kautta löydetään helposti uusia ideoita ja inspiraatiota. ”Me täällä Simillä kotimaisena valmistajana luodaan koko ajan trendejä ja tekniikoita meidän hiuslaatuun sopivaksi. Kun kaikki luodaan itse, niin kyllä sitä luovuutta saa käyttää erittäinkin paljon”, Harri nauraa. ”Tänä päivänä ei ole mitään trendisuuntaa eikä selkeitä trendikausia, vaan kaikki trendit elää koko ajan.”

This article is from: