1 minute read
PÄÄKIRJOITUS Ei unohdeta maailman tyttöjä
Vaalikevään aikana mediassa on säännöllisesti ollut esillä kehitysyhteistyö –turhan usein helppona leikkauskohteena. Naps vain ja valtion kassaan kolahtaa lisää euroja.
Mutta mistä silloin luovutaan, jos kehitysyhteistyön rahoitusta päädytään leikkaamaan?
Advertisement
Tyttöjen mahdollisuuksista. Solidaarisuuden ja muiden järjestöjen työllä rakennetaan maailmaa, jossa tytöillä on yhtäläiset mahdollisuudet elämässä. Kun ahtaat sukupuoliroolit hellittävät, kun yhä useampi tyttö saa koulutuksen ja väkivalta tyttöjä kohtaan vähenee, he voivat tavoitella unelmiaan.
Naisten asemasta. Kehitysyhteistyöhankkeiden tukemina yhä useammat naiset myös haurailla alueilla voivat nousta täysivaltaisiksi jäseniksi yhteiskunnissaan. Naisten aseman kohentaminen on pitkänsitkeää työtä, jota paikalliset kumppanimme tekevät väsymättä – ja jossa Solidaarisuuden tarjoama tuki on erittäin tärkeää.
”Kiitos siitä, että avaat kanssamme yhä uusia ovia kohti sellaista maailmaa, jossa syntymäpaikka tai sukupuoli ei määritä ihmisen mahdollisuuksia.”
Mahdollisuudesta selvitä ilmastokriisin kourissa. Solidaarisuus ja muut järjestöt turvaavat työllään sitä, että ihmiset voivat jatkossakin elää kotiseudullaan. Etsitään uusia, sään ääri-ilmiöitä paremmin kestäviä lajikkeita tutuista kasveista. Muodostetaan yhteyksiä pienviljelijöiden ja paikallisten yliopistojen välille. Tässä työssä tiivistyy kehitysyhteistyö-sanan olemus: kyse on uuden kehittämisestä ja yhteistyöstä, joka jättää jälkeensä pysyviä verkostoja.
Hyvä tukijamme – olet maailman tytöille ja naisille nyt äärimmäisen arvokas. Kiitos siitä, että avaat kanssamme yhä uusia ovia kohti sellaista maailmaa, jossa syntymäpaikka tai sukupuoli ei määritä ihmisen mahdollisuuksia.
Saara Manelius
Solidaarisuuden viestintäpäällikkö
Mitä ohjelmakaudella tarkoitetaan?
Solidaarisuuden työ suunnitellaan aina neljäksi vuodeksi kerrallaan. Katsomme silloin taaksepäin ja pohdimme, missä onnistuimme ja mitä voisimme tehdä paremmin. Tämän analyysin pohjalta lähdemme rakentamaan seuraavan neljän vuoden ohjelmaa. Tavoitteenamme on rakentaa mahdollisimman kestävä pohja muutokselle, jonka myötä naisten ja tyttöjen oikeudet paranevat Itä-Afrikassa pysyvästi.
Mitä uutta nyt tapahtuu?
Tänä vuonna isoin uusi avaus on aloittaa toiminta Etiopiassa somalialueella. Tarkoituksemme oli aloittaa työ Etiopiassa jo viime vuoden puolella, mutta maan toimilupahakemus kesti toivottua pidempään konfliktin takia. Nyt toimilupa on saatu ja rekrytoimme parhaillaan paikallista henkilökuntaa Etiopiaan ja kartoitamme sopivia kumppaneita.