1 minute read

NappisCHAT

Next Article
Paras lahja ikinä

Paras lahja ikinä

Aino

Mikä on mielestäsi paras asia joulussa?

Entä paras saamasi joululahja?

Emma

Joulussa parasta on se, että saa viettää aikaa sukulaisten ja perheen kanssa. Paras saamani joululahja on J.K. Rowlingin kirja nimeltä ”Jouluposso”. Sain sen kaksi vuotta sitten veljeltäni.

Sarita

Joulussa parasta on yhdessäolo perheen kanssa. Paras joululahja, jonka koko perheeni sai, oli pikkusiskoni (Susanne), joka syntyi jouluaattona 2018.

Amos

Parasta joulussa on suvun kokoontuminen ja ruoka, ja se miten saa nauraa. Paras muistamani joululahja, jonka olen saanut, on transformers-lelu, joka oli aika iso ja muuntautui nopeasti ja helposti. Nykyään kyllä olen oppinut arvostamaan vaatteita, koska minun ei sitten tarvi ostaa omia ja käyttää rahaa.

Onerva

Joulussa parasta on perheen kanssa ajanvietto ja yhteiset jouluperinteet. Paras joululahja on ollut robottihevonen barbeilleni, jonka sain joskus 11-vuotiaana. Se oli silloin todella mieluisa, mutta en enää varmaan siitä erikoisemmin piittaisi.

Säde

Parasta joulussa on hiljainen lumisade ja öinen tähtitaivas. Paras joululahja oli nukkekoti, jolla leikin monta vuotta.

This article is from: