2 minute read

Jo joutui armas aika

Next Article
Viimeinen sana

Viimeinen sana

Jos pyytäisin sinua sulkemaan hetkeksi silmäsi ja miettimään sanaa ”kesä”, mikä kuva nousisi ensiksi mieleesi? Kesään liittyy monenlaisia muistoja. Kesäelämään kuuluu usein luonnosta nauttiminen. Suvivirsi muistuttaa meitä siitä, kuinka luonto puhkeaa eloon vuosi vuodelta. Samalla se on meille muistutus siitä, miten jo Raamatun alkulehdillä ihminen sai tehtäväkseen pitää huolta Jumalan luomakunnasta. Lehtemme teemana onkin ekologinen kesä.

Merimajan päiväkoti Kotkassa korostaa toiminnassaan kestävää kehitystä. Päiväkodin johtaja Paula Reivilä kertoo, kuinka Merimajassa hoidetaan omaa kasvimaata, pyritään ruokahävikin vähentämiseen ja opetetaan arvostamaan luontoa.

Pelastusarmeijan iCare hyväntekeväisyysmyymälät tarjoavat mahdollisuuden tehdä ekotekoja tuomalla myyntiin ja ostamalla itse hyväkuntoisia vaatteita ja arjen tavaroita. Myymälätoiminnan johtotiimiin kuuluvat Heli Suomi ja Anu Kiviniemi esittelevät toimintaa. Kesällä on hyvin aikaa liittyä myymälöidemme yli 40 000 kanta-asiakkaan joukkoon!

Kesään kuuluu usein myös ystävien ja sukulaisten tapaaminen. Kapteeni Kaisu Leino kirjoittaa Tampereen osaston yhteisöruokailuista ja niiden merkityksestä ihmisten arjessa. Kenen kanssa sinä istut tänä kesänä yhteisen pöydän äärelle?

”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen– mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.” Psalmi 8:4–5

Kati Kivestö kapteeni vastaava toimittaja

Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä. Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.

Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi

This article is from: