Steni news Finland 1 - 2012

Page 1

steni news ®

Building knowledge steni news nr. 1

Säihkyvää WDC vuotta 2012! Edessäsi on ensimmäinen steni news. Muutaman kerran vuodessa ilmestyvän uutiskirjeemme kautta kerromme tuotteistamme ja ajankohtaisista projekteistamme sekä esittelemme eri alojen kiinnostavia ammattilaisia. Jokaisella numerolla on oma teemansa, tällä kertaa teemana on väri. World Design Capital -vuosi otettiin Helsingissä vastaan uuden vuoden aattona väri- ja valomeressä. Stadin sydämessä Senaatintorilla rakennukset loistivat rohkeiden värien ja muotojen leikkiessä niiden pinnalla. Tavallisesti Suomen talvi ei juurikaan hemmottele meitä voimakkailla väreillä, sinisen eri sävyjä lukuunottamatta. Arkkitehdeillä, suunnittelijoilla ja taiteilijoilla onkin erinomaiset edellytykset luoda eloisuutta elinympäristöihimme myös näinä haalemman väripaletin vuodenaikoina. Pantone on valinnut vuoden 2012 väriksi kirkkaan ja hieman punaiseen taipuvan oranssin sävyn, Pantone 17-1463 Tangerine Tangon. Väri on dramaattinen ja viettelevä, mutta tuo samalla mieleen auringonlaskun lämpimät säteet. Tangerine Tango näkyy myös kevään vaate- ja sisustusmuodissa ja sen suosion ennakoidaan jatkuvan vaivattomasti myös pitkälle syksyyn. Tässä numerossa arkkitehti Peter Butter Studio Butter- Briceñosta valottaa meille yhden viimeaikaisen uudistusprojektinsa kautta omia kokemuksiaan värin kanssa työskentelystä. Lisäksi kysyimme sisustusarkkitehti/muotoilija Elina Aallolta ja taiteilija Stig Baumgartnerilta heidän ajatuksistaan, kokemuksistaan ja tottumuksistaan liittyen värien kanssa työskentelyyn.

Värillä on väliä Värit vaikuttavat meihin monin eri tavoin. Ne herättävät meissä tunteita ja assosiaatioita ja kantavat mukanaan merkityksiä. Ruoan väri voi tutkitusti vaikuttaa siihen miltä koemme sen maistuvan ja seinien väri voi vaikuttaa suoraan käyttäytymiseemme. Esimerkiksi Yhdysvalloissa selviämisasemia on maalattu tietyllä vaaleanpunaisen sävyllä koska värillä on huomattu olevan rauhoittava vaikutus. Tutkimusten mukaan positiivinen vaikutus on kuitenkin vain väliaikainen ja voi kääntyä päinvastaiseksi jos päihtynyt viettää tiloissa pidemmän aikaa. Ympärillämme olevat värit saavat meissä siis aikaan hyvin voimakkaitakin reaktioita, mutta useimmiten emme pysty vaikuttamaan minkä värisessä ympäristössä vietämme aikaamme. Suomen talvi koostuu harmaan, mustan ja valkoisen lisäksi lähinnä eri sinisistä sekä keinovalon ja matalalta ajoittain paistavan auringon lämpimistä keltaisen ja oranssin sävyistä. Mitä nämä värit viestivät meille? Sinistä käytetään enemmän yritysten logoissa kuin mitään muuta väriä. Sen ajatellaan edustavan luotettavuutta, voimaa, arvokkuutta ja auktoriteettia. Keltaisen voi puolestaan nähdä edustavan iloisuutta ja optimismia. Se on väreistä kaikkein helpoimmin havaittavissa myös näkökentän laita-alueilla, jonka vuoksi keltainen on ehdoton huomioväri. Espoossa sijaitsevan Tuomarilan päiväkodin julkisivu on verhottu steni colour-levyillä →

www.steni.fi


steni news ®

Asuinkerrostalon uusi identiteetti As Oy Haukkamäentien kerrostalo Tuusulan Pähkinämäessä pilkistää harmaanakin kevätpäivänä koivujen välistä värikkäänä ja hyväntuulisena. Vuonna 1975 rakennettu nelikerroksinen asuintalo on juuri läpikäynyt täydellisen remontin, sekä sisä- että ulkopuolelta. Julkisivun hieman epäsymmetrisesti sommitellut värialueet vievät ajatukset lasten rakennuspalikoihin ja legorakennelmiin. Rakennuksen uudistuksen suunnittelusta vastannut arkkitehti Peter Butter helsinkiläisestä Studio Butter-Briceñosta kertoo, että suunnittelun lähtökohtana oli luoda rakennukselle raikas ilme ja kokonaan uudenlainen identiteetti. «Materiaalia käytettiin kuin pitkätavaraa, erimittaisista levyistä leikattiin sopivan pituisia paloja ja näin pintakuviosta tuli sattumanvarainen. Tuloksena on epäsäännöllinen pintastruktuuri tavallisen kurinalaisen ruudukon sijaan, jota näkee useimmin käytettävän vastaavanlaisissa hankkeissa».

olevan esimerkkinä tuleville samankaltaisille uudistushankkeille. Hollantilainen Butter kertoo arvostavansa suuresti suomalaisen kansallisromantiikan ja jugendin herkkää väriskaalaa. Suomalaisen nykyarkkitehtuurin hän näkee kuitenkin pitävän värien käytön puolesta ehkä turhankin tiukasti kiinni modernistisen perinteen värimaailmasta, jossa valkoinen, harmaa ja musta dominoivat ja värejä näkee ainoastaan pieninä läiskinä esimerkiksi parvekkeiden kaiteissa. «Meidän näkemyksemme mukaan värien käyttö arkkitehtuurissa on erityisen tärkeää maassa, jossa ilmaston takia puolet vuodesta kaikki on valkoista, harmaata ja mustaa. Onneksemme olemme tosin havainneet, että käytännöt ovat pikkuhiljaa muuttumassa ja värinkäyttö on nousemassa jälleen arvoonsa». Arkkitehti Peter Butter → Pähkinämäentie 99 ↓

Peter Butter kertoo värivalintojen olleen keskeinen tekijä uuden identiteetin luomisessa rakennukselle: «Vahvat, tuoreet värit antavat rakennukselle rytmiä ja nykyaikaista ilmettä. Emme halunneet lähteä liian trendikkääseen tai muodikkaaseen suuntaan, joten valitsimme nämä voimakkaat mutta silti maanläheiset sävyt». Erikoisvärien tarjoama mahdollisuus tuottaa tarkalleen suunnittelijan toiveiden mukainen värimaailma, sekä asiakkaan aiemmat positiiviset kokemukset ja materiaalin edullisuus olivatkin Peter Butterin mukaan keskeisiä syitä valita projektin toteuttamiseen steni julkisivulevyt. Pähkinämäentie 99 erottuukin väripilkkuna muiden kadun varrelle ripoteltujen saman aikakauden rakennusten seasta. «Reaktiot niin rakennusviranomaisten, kuin rakennuttajan ja asukkaiden puoleltakin ovat olleet todella positiivisia»” toteaa Butter. Hän näkee tämän projektin www.steni.fi

As Oy Haukkamäentie Osoite: Pähkinämäentie 99, 04320 Tuusula Rakennettu: 1975 Huoneistoja: 39 Julkisivun pinta-ala: n. 2090 m2 steni julkisivulevyjä on rakennuksessa käytetty viittä eri väriä, kaikki kiiltoasteeltaan mattapintaisia.


steni news ®

Design Forum Finalnd / Pekka Holmström

Haastattelussa Elina Aalto

kuvat: ylhäällä: sisustusarkkitehti ja muotoilija Elina Aalto alhaalla: Aalto Media Factoryn lämmin ja mausteinen värimaailma näkyy mm. näissä vanhoilla raanuilla verhoilluissa istuimissa

Tiesitkö että?

Elina Aalto on helsinkiläinen sisustusarkkitehti ja muotoilija. Hän suunnittelee tiloja ja tuotteita erilaisissa kokoonpanoissa ja on palkitun IMU-designin perustajajäsen.

nita luonnosta saatavat värit; maavärit kuten terrakotta ja hiekka.

Valitse yksi viime vuoden aikana valmistuneista suunnitteluprojekteistasi ja kerro mitä värejä käytit ja miten päädyit näihin värivalintoihin.

En oikeastaan kuvaa, etsin paljon inspiraatiota netistä. Esimerkiksi Aalto Media Factory-projektia varten hain netistä inspiraatiota tutkimalla itämaisia materiaaleja, ornamentiikkaa ja yleistunnelmaa.

Suunnittelimme yhdessä Marika Tesolinin kanssa sisustuksen Aaltoyliopiston Media Factoryyn, joka on itsenäinen, uusmediaa käsittelevä laitos Aallon sisällä. Siihen kuuluu opetustiloja, toimistoja, opiskelijoiden tiloja sekä kokeilutiloja erilaisille projekteille. Laitos sijaitsee Helsingin Arabianrannassa, joten päätimme tarttua siihen ja ottaa lähtökohdaksi suunnittelulle Arabian, itämaisuuden, mausteisuuden ja lämpimät värit. Halusimme, että sisustus loisi kontrastin teknologisuudelle ja siihen assosioituvalle kylmyydelle. Työn edetessä arabialainen koristeellisuus muuttui kuitenkin suomalaisemmaksi ryijy- ja raanuestetiikaksi, mutta värit säilyivät kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaisina. Mikä on mielestäsi ajaton väri tai väriyhdistelmä? Luulen, että ainoat värit, jotka eivät ikinä mene pois muodista ovat musta ja valkoinen. Näiden lisäksi voisi mai-

Kuvaatko inspiraatiokuvia suunnitellesasi värejä johonkin tiettyyn projektiin?

Huomaatko, että vuodenajoilla olisi vaikutusta siihen mitä värejä käytät työssäsi? Sisustuksen tai tilan suunnittelu on pitkäjänteistä toimintaa, jonka kuuluu kestää ja sopia vuodenajasta toiseen. Työssäni en anna vuodenaikojen vaikuttaa värivalintoihini, mutta omassa elämässäni vuodenajat tottakai vaikuttavat, esim. kodin tai mökin sisustuksessa ja vaatevalinnoissa. Kerro jostain työhösi liittyvästä rohkeasta värivalinnasta. Tällä hetkellä suunnittelemme sisustusta Viewmasters Laboratory- galleriaan, joka on WDC-vuoden ajan toimiva valokuvagalleria My o Myliikkeen tiloissa Helsingin Erottajalla. Päätimme maalata kaikki kalusteet erisävyisillä neonväreillä. Sanoisin, että se oli aika rohkea värivalinta.

Värien kirjo stenin colour-levyjen väreissä riittää valinnanvaraa. Levyistä on saatavilla 44 vakioväriä ja kaikista väreistä on tarjolla 3 eri kiiltoastetta, aina mattapintaisesta korkeakiiltoiseen. steni colour -levyt voidaan myös toimittaa lähes kaikissa NCS-, RAL- tai BS-värijärjestelmien erikoisväreissä. Arkkitehdille tarjoutuu erikoisvärien kautta mahdollisuus räätälöidä lopputuloksesta tarkalleen toiveidensa mukainen.

Ympäristöystävällisyys

Elinikä

steni-levyt saavat parhaat pisteet elinkaarianalyysissä, jossa keskitytään tyypillisten rakennustarvikkeiden ekologiseen ympäristövaikutukseen. Levyjen valmistuksen vaatima energiamäärä on matalampi kuin esimerkiksi tiilin, betonin, laastin tai kuitusementin. Voit noutaa steni & ympäristö-esitteen osoitteesta www.steni.fi.

steni-levyjen elinikä on kolme kertaa pidempi kuin kuitusementin. Siinä missä kuitusementtilevyt tulee uusia noin 20 vuoden välein, stenilevyjen elinikä on vähintään 60 vuotta. Rakennuttaja osaa arvostaa myös levyjen matalia kunnossapitokustannuksia.

www.steni.fi


steni news ®

Haastattelussa Stig Baumgartner Kuvataiteilija Stig Baumgartner työskentelee maalaus-, piirustusja videotaiteen parissa. Hän on piirustuksen ja havainnon lehtori Kuvataideakatemiassa, jossa hän pitää Värilaboratorio nimistä kurssia yhdessä kuvataiteilija Petri Hytösen kanssa.

kerros kerrokselta pitkän prosessin tuloksena, näillä kerroksilla ehkä haetaan sitä jännitettä, mutta käyttämässäni öljyväritekniikassa lopputulokseen ei vaikuta pelkästään värin sävy vaan myös eri maalien materiaaliset ominaisuudet, kuten esimerkiksi peittävyys tai läpikuultavuus.

Olet tehnyt useita julkisia seinä- ja kattomaalauksia, esim. Viking Linen terminaaliin ja Hiidenkiven peruskouluun. Mitä annettavaa taiteella on mielestäsi arkkitehtuurille?

Mistä teostesi värit tulevat, poimitko niitä ympäristöstäsi?

Julkiset teokseni olen tehnyt paikanpäällä ja juuri tiettyä tilaa varten. Seinämaalauksissa olen pyrkinyt sulauttamaan teoksen osaksi muuta arkkitehtuuria. Esimerkiksi Katajanokan Viking Linen terminaalin tuloaulaan tekemäni seinämaalaus leviää vaivihkaa koko n. 30 metriä pitkään käytävätilaan. Maalauksen keskivaiheella kuva-aiheet tiivistyvät inhimillisempään mittakaavaan, josta löytyy sitten enemmän yksityiskohtia ja katseltavaa. Viking Linen maalaus on ohikulkukohdassa, eikä siihen ole mahdollista jäädä katselemaan teosta kovin pitkäksi aikaa tai jää muiden matkustajien jalkoihin. Tavoitteenani oli luoda jotain riittävän neutraalia, jonka voi myös siis ohittaa, mutta persoonallisena elementtinä toisi rakennukselle kuitenkin muistia ja kerroksellisuutta. Julkinen teos ylipäätään auttaa luomaan neutraaleista tiloista erityisiä paikkoja. Tavoitteletko pikemminkin harmoniaa vai jännitettä yhdistellessäsi värejä? Vai ovatko nämä toistensa vastakohtia? Harmonia ei ole lähtökohta, ehkä tavoittelen pikemminkin jännitettä. Teosta aloittaessani voi lähtökohta olla niinkin yksinkertainen kuin, että värit täytyy saada erottumaan vain toisistaan. Sen jälkeen voin aloittaa niiden luonteen ja intensiteetin etsimisen. Työskentelyn aikana sitä yleensä pyrkii välttämään opittua tietoa vaikkapa harmoniasta ja esimerkiksi vastaväri tai muista kontrasteista. Teoksissani rinnastuvat värit syntyvät

En oikeastaan poimi. Maalauksissani toistuvat värit eli käyttämäni väripaletti on muotoutunut omanlaisekseen ja varmasti lapsuuden kasvuympäristöllä on siihen ollut myös merkitystä. Nimesin viimeisimmän yksityisnäyttelyni Hakunila maalauksiksi oikeastaan tämän takia. Kun työskentelen ulkona esimerkiksi maisemia maalaten, käytän useimmiten öljypastelliliituja. On mielenkiintoista, miten eri välineet vaikuttavat havaintoon eli öljyliiduilla työskennellessä oma havainto täytyy valjastaa erilaiseksi kuin jos maalaisi vaikkapa vesiväreillä. Huomaatko, että vuodenajoilla on merkitystä sen kannalta mitä värejä käytät? On sillä varmasti merkitystä, kesällä tulee työskenneltyä ulkonakin, mikä vaikuttaa tietenkin myös värivalintoihin. Varsinkin kun silloin tulee työskenneltyä myös havainnosta. Talvella väripaletti on ehkä aavistuksen tummempi, intensiivisempi ja voimakkaampi. Onko sinulla voimakasta väriin liittyvää muistoa? Tulee mieleen keinovalo talvella. Muistan yhden kerran, kun lapsena pelattiin jääkiekkoa, oli pimeää ja satoi lunta. Oranssinkeltaiset sähkövalot valaisivat kentän yllä leijuvan lumisateen. Sitä hehkua muistan jääneeni ihailemaan.

steni finland oy

kuvat: ylin: taiteilija Stig Baumgartner keskellä: Hakunila, öljyvärimaalaus kankaalle 250 x 180 cm, 2010 alin: Trans orange, seinämaalaus, Viking Line terminaali, Helsingin Katajanokka, 2008

Teollisuuskatu 21, 00510 Helsinki Puhelin: 09 855 3420 Faksi: 09 8553 4260 Tarjouspyynnöt: myynti@steni.fi Palaute: toimitus@steni.fi

www.steni.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.