Stiiknafuulia 26

Stiiknafuulia OULUN KIRJAILIJASEURAN KAUSIJULKAISU 26

SYYSKUU 2018 – 7. VUOSIKERTA

Räjähtääkö pato ja kekä siinä kuolee?

Oikotietä Back Harlow Roadille

Oikeaa runouttako!

8,00€

1799 6761

Ajaton ja ajankohtainen kirjallisuus Täytyykö kirjallisuuden ottaa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin? Päivänpolttavaa aihetta käsittelevä teos saa ainakin todennäköisemmin näkyvyyttä mediassa. Mitä muuta hyötyä siitä on? Entäpä sitten teokset, jotka eivät tätä tee, onko niillä vähemmän merkitystä?

Oulun ylioppilaslehdessä pian julkaistava kirja-arvioni käsittelee Helsingin Sanomien toimittajan Satu Vasantolan esikoisteosta En palaa takaisin koskaan, luulen (2018).

Teos tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen rinnastaessaan Irakin pakolaisten tarinan 60-luvulla Ruotsiin töiden perässä muuttaneen suomalaisen siirtolaisen kokemuksiin, ja laajenee käsittelemään perheen merkitystä, valintojen seurauksia, vihaa, rakkautta ja anteeksiantoa.

Ajankohtaiset aiheet palaavat aina lopulta ihmisyyteen ja ovat siksi ajattomia.

Yksilön suhde yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin, iäti epätäydellisen ihmisen valinnat seurauksineen ja rakastamisen vaikeus ja välttämättömyys ovat aiheina kuolemattomia. Vastaavasti kirjallisuus, jossa ei suoranaisesti tartuta ajankohtaiseen aiheeseen, heijastelee silti aikaansa.

Vastakkainasettelun ja vihapuheen voimistuessa nousee kirjallisuus äänenpainoineen erityisen tärkeään rooliin. Ihminen pelkää luontaisesti itselleen uutta ja vierasta, mutta kirjallisuus avaa lukijalleen uusia, tuntemattomia maailmoja. Kaunokirjallisuus vaatii lukijaansa eläytymään teoksen todellisuuteen, jolloin lukija väistämättä myös joutuu asettumaan itselleen vieraiden

Kuva: Emma-Olivia Kurtti

henkilöiden asemaan. Maailmaa avartava vaikutus on merkittävä, kuvasi teos sitten oman maan tai ulkomaalaisten ihmisten elämää.

Lauri Ahtisen tuore sarjakuvaromaani Elias tarttuu Vasantolan tavoin ajankohtaiseen pakolaisteemaan. Teoksesta vaikuttunut kirjailijakollega Minna Mikkonen kirjoittaa Facebookissa: ”Vaikka olisi kuullut kolmen vuoden ajan pakolaistulvista – – vaikka olisi kyllästynyt persuihin ja halla-aholaisiin, tai punavihreään kuplaan, pakkopalautuksiin, vaikka olisi ajatellut, auttanut, tehnyt, kohdannut.

Lukekaa. Lukukokemukseni on ruumiillinen.

Pelkään ja toivon, tunnen epäuskoa. Unohdammeko kerta kerran jälkeen, että heistä jokainen on ihminen, joka joskus syntyi, leikki, opetteli haluamaan ja unelmoimaan, rakastui, innostui, pelkäsi. – – Missä kohtaa

Stiiknafuulia

Julkaisija

Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu päätoimittaja: Maria Kurtti maria.kurtti@stiiknafuulia.fi taitto ja ulkoasu: Ilpo Koskela ilmoitusaineistot: tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi www.stiiknafuulia.fi

Oulun kirjailijaseura ry Författarsällskapet i Uleåborg rf puheenjohtaja Antti Leikas www.oulunkirjailijaseura.fi yhdistys@oulunkirjailijaseura.fi Painopaikka Erweko Oy, Oulu 2018

2

STIIKNAFUULIA

emme näe enää ihmistä, vaan jonkun kasvottoman kiven, joka heijastaa vain omia pelkojamme ja vihaamme?”

Ajankohtaisuuden perusteella kirjallisuutta ei voi kuitenkaan arvottaa: jokainen kirjoitettu teos paljastaa maailmastamme jotakin uutta ainutlaatuisesta näkövinkkelistään. Kirjallisuuden monimuotoisuus on rikkaus, joka pitää kirjallisuuden lukemisen, kirjoittamisen ja siitä keskustelemisen hengissä.

Tässä numerossa Tarja Kerttulan artikkelissa pohditaan amatöörirunouden merkitystä, Jaakko Markus Seppälän esseessä tarkastellaan Stephen Kingin The Bodyn kirjaversioita ja elokuvasovitusta, ja tuodaan havainnollisesti esille tekstin karsimisen vaikutuksia. Pirjo Suvilehdon jatkokertomuksen mukana pääsemme puolestaan aistimaan legendaarisen taiteilijakaupungin Pariisin tunnelmaa.

Jukka Tervo tuo kolumnissaan esille teosten noteeratuksi tulemisen merkitystä kirjailijalle. Myös Jukka Takalo ja Harri Filppa korostavat haastattelussaan kommunikoinnin tärkeyttä. Kirja-arvostelut ovat yksi merkittävistä tavoista nostaa esille teoksia ja herättää keskustelua. Tämän lehden sivuilla Anni-Sofia Kauppila, Kirsi Huhtanen ja Riikka Lampela tekevät kirjaarvosteluillaan tärkeää työtä koko taiteenlajin hyväksi.

Onneksemme ja ylpeydeksemme Pohjois-Pohjanmaalla riittää tuotteliaita kirjailijoita, kuten Antti Leikaskin Puheenjohtajan terveiset -palstallaan iloitsee.

Tässäkin syysnumerossa esitellään peräti viisitoista Oulun kirjailijaseuran jäsenten uutuusteosta! Jatketaan samaan malliin, kirjoitetaan, luetaan ja keskustellaan – ja nähdään tietenkin Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtumassa 14. –15.9.!

Maria Kurtti, päätoimittaja

ISSN-L 1799-6767 ISSN 1799-6767 (painettu) ISSN 1799-7895 (verkko)

Stiiknafuulia

OULUN KIRJAILIJASEURAN KAUSIJULKAISU 26 SYYSKUU 2018 – 7. VUOSIKERTA Kannen kuva: Maria Kurtti

Pohjoisen laadukkain kirjallisuustapahtuma on jälleen 14.–15.9.2018. Tutsutu ohjelmaan keskiaukeamalla!

Perjantai 14.9.

Lauantai 15.9.

Klo 17 Aapo Kukon Sosialisti ja nihilisti Klo 13-16 Pop-up-kirjamessut 22 Valkean Kirja-arvostelu: 14 Kolumni: SISÄLTÖ: Kauppakeskus Kesäkatu, Isokatu 2 -näyttelyn avajaiset Syrjäseutujen monet Vaan itseni tähden 4 Räjähtääkö pato ja Julkistetaan Botnia-palkintoehdokkaat, Oulun kaupunginkirjasto, Sarjasto, kasvot minä tämän kirjoitan kekä siinä kuolee?

Pentti Haanpään parhaat Kaarlenväylä 3, Oulu 23 Kirja-arvostelu: 15 Oulun kirjailijaseuran ja 7 Puheenjohtajan terveiset Klo 17 Lesung-ääneenluentailta po Hentilä ja vuoden 1918 pitkät varjot Pohjoinen puhuu kirjallisuuden talon Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oul 2018 Oulun8kaupunginkirjasto, sali, Kirjoituksia Pariisista Pakkalan tapahtumat Pauliina Rauhala, Katariina Vuori 24 Oikeaa runouttako!

Kaarlenväylä 3, Oulu 16 Uusi kirjallisuusfestivaali Pääsylippu: 10 € 12 Kirja-arvostelu: 26 Kevään uutuuskirjoja 2018 -ohjelma Juuri, kunKlo kaikki 20onKirjallisuusklubi Klo 20 Botnia-gaala lähesLounge, täydellistäMannenkatu 2, Oulu a - Food and 31 juhlahuoneisto, Ilpo Koskela: 18 Oikotietä Back Pohjolan Talon Sepänkatu i, Ville Ranta, Lauri Ahtinen, Ilpo Koskela Aleks Revel - Emigrantit Harlow RoadillePääsylippu: 30 €

lunkirjailijaseura.fi/festivaali www.stiiknafuulia.fi

Uusi kirjallisuusfestivaa

Botniakirjallisuuspalkinto

Kaupunginkirjasto

Oulun kaupunki tukee Oulun kirjailijaseura ry:n toimintaa. www.ouka.fi

TILAA STIIKNA // Vuositilaus 4 numeroa,: 24 €/vuosi // Kestotilaus: 20 €/vuosi KANNATA // Yhteisöt ja yritykset: 300 € / vuosi. Yksityishenkilö: 50 € / vuosi.

Kannatusjäsenet saavat lehden vuosikerran.

TILAA JA KANNATA maksamalla summa tilille FI02 1107 3000 6818 60, merkitse yhteystietosi viestikenttään // Ks. lisää: www.oulunkirjailijaseura.fi

STIIKNAFUULIA

3

Takalolla ja Filpalla yhteistyö sujuu. ”Mukavahan se on tehdä hommia tyypin kanssa, joka on ollut niin monessa mukana”, Filppa tuumaa.

Jukka Takalo ja Harri Filppa tulivat luoneeksi kuolematrilogian.

Teksti ja kuvat: Maria Kurtti 4

STIIKNAFUULIA

Räjähtääkö pato ja kekä siinä kuolee?

Kirjallisuuden talon seinää koristaa Harri Filpan Kuolema meidät erotti -sarjakuvateoksen (2017) näyttely. Sarjakuva-Finlandiaehdokkaana olleesta teoksesta on juuri otettu toinen painos. Teos kuvaa nuorena yllättäen leskeksi jääneen Filpan suruprosessia ja selviytymistarinaa. Hyvin vastaanotettu teos on saanut kiitosta rehellisesti läpikäydyistä tabuista.

– Moniko uskaltaa julkisesti puhua esimerkiksi omasta alkoholin suurkulutuksesta? Kävin niitä asioita läpi, jotka on meidän yhteiskunnassa hyvin syvällä, mutta joista ei koskaan puhuta.

Jukka Takalo saapuu haastatteluun mukanaan tuore romaaninsa Kuoleman nimi on Saab 96 ja juuri julkaistun Vaarojen laulut -albuminsa c-kasetti.

– Pitäisi varmaan hommata vielä se ysikutonen Saab, Takalo naurahtaa.

Takalon käsikirjoittama ja Filpan piirtämä sarjakuva-albumi Kekä kommeiten kuolee julkaistaan marraskuussa Oulun Sarjakuvafestivaalien yhteydessä. Nimi sopii yhteen molempien viimeisimmän teoksen kanssa.

Miehet puhuvatkin kuolematrilogiasta, jonka teoksia yhdistää pohjoispohjalainen miljöö. Kekä-murresana tulee Haukiputaalta, jonne saha veti aikoinaan työläisiä ympäri maata.

Perkeleen Kekkonen!

Teoksessa kuvataan Pohjois-Pohjanmaalla 50–60-lukujen koskirakentamisen aiheuttamaa katkeruutta. Vesivoimaloiden takia ”talot vietiin viekkaudella ja vääryydellä”, moni joutui luopumaan toimeentulostaan ja seudut tyhjenivät asukkaista.

– Vanhat äijät on katkerana edelleen höpöttäneet, että se perkeleen Kekkonen vei meiltä kosket ja ne perkeleen voimalat pitäisi räjäyttää, imitoi Takalo, jonka sukujuurilla Kuusamossa koskien suojelulla on vahvat perinteet.

Toisaalta jokivarsien ihmiset myös itse toivoivat kehitystä. Koskirakentamisen ansiosta ulkohuussit vaihtuivat moderneihin sisävessoihin, mutta samalla jylhien koskien pauhuna kuoli ja uudelleensyntyi vessanpöntön kohinaksi.

Teoksen keskeiset henkilöt ovat koskivääryyksien suututtamana Ruotsiin muuttanut, jo dementoitunut Äijä ja tämän Ruotsissa ikänsä elänyt tyttärenpoika.

Yhdessä he matkustavat kesäiselle PohjoisPohjanmaalle Äijän veljen hautajaisiin.

Katkeruuden ohella keskeisiksi teemoiksi nousevat siirtolaisuus ja sen muovaama identiteetti.

– Siinä on tositarinaa taustalla, kun jossakin vaiheessa uutisoitiin, että Suomesta 50–60-luvuilla Ruotsiin töihin lähteneet dementoituessaan unohtaa ruotsin kielen mutta suomen kieli vielä sujuu, Takalo kertoo.

Entä kuolema sitten, miten se alun hautajaisten lisäksi liittyy teokseen? Se jääköön vielä arvoitukseksi.

Suunnitelma meni myttyyn, mitä sitten?

Alun perin Elokuvasäätiön rahoituksella tehdystä käsikirjoituksesta piti tulla puolituntinen lyhytelokuva, jota varten Takalo sai myös Elokuvasäätiön tuotantotuen. Toinen puolisko rahoituksesta jäi kuitenkin uupumaan ja hanke tyrehtyi keväällä 2009, kun Yle lopetti lyhytelokuvien rahoittamisen.

– Tein sitten Homo-biisin [Jokainen on vähän homo] ja Vastarannan laulut -levyn ja Miss Kollaja-biisin. Kaikkiaan näiden tutkimusten pohjalta oon tehnyt nyt viisi levyä ja ihan hyvin oon menestynyt tällä lauluntekijän ja artistin uralla, kertoo Vuoden positiivisimpana oululaisenakin palkittu Takalo.

Teoksen keskeiset henkilöt ovat koskivääryyksien suututtamana Ruotsiin muuttanut, jo dementoitunut Äijä ja tämän Ruotsissa ikänsä elänyt tyttärenpoika.

Takalo palasi käsikirjoitukseen usean vuoden tauon jälkeen ja näytti sitä Filpalle, jonka kanssa oli aiemmin tehnyt yhteistyötä Vastarannan siili -orkesterin kanssa. Filppa piirsi ensimmäisen ja toisen levyn kannet ja teki molemmista sarjakuva-albumit.

– Tuntui mahtavalta kun Harri innostui tästä, kun olen elokuvana nähnyt ja kirjoittanut tuon ja nyt Harri piirtää sen elokuvan, että näin sen pitää ollakin.

Filppa ja Takalo puhuvatkin teoksesta draaman käsittein: teoksen henkilöt ovat Filpan näyttelijöitä ja muu kuvamateriaali lavasteita, joiden avulla käsikirjoituksen toiminta saadaan toteutumaan. Käsikirjoitukseen kirjoitettu ääni muuttuu sarjakuvassa henkilöiden päänsisäiseksi soundtrackiksi ja autoradiosta kohoaviksi säkeiksi.

Elokuvakäsikirjoituksissa keskitytään toiminnan kuvaamiseen, joten Filpalle jää paljon vapauksia tarinan ja henkilöiden suhteen. Vuoropuhelua käydään kuitenkin tiheään, usein WhatsAppin välityksellä. Tänä

aamuna Filppa on kysynyt Takalon mielipidettä piirtämänsä hahmon kulmakarvoista, joilla on suuri merkitys tunnetilan ilmaisussa: tarvitseeko näyttelijä lisää tulkintaa?

Omalle työlleen helposti sokaistuu.

– Ja kun toinen kommentoi, ei jää omien ajatustensa kanssa jumiin. Voi miettiä, että miten tämä nyt pitäisi tehdä tämä homma, sitten joku toinen sanoo, että heitä helevettiin koko henkilö siitä. Tämä on varmaan kaikilla taiteilijoilla, että toinen näkee paremmin sieltä ulkopuolelta, Takalo sanoo.

Filpalla on suunnitteilla jo seuraava käsikirjoittajan johdolla tehtävä projekti. Hän tekee parhaillaan myös englanninkielistä e-kirjaa Kuolema meidät erotti -teoksestaan. Ulkomaanmarkkinat kiinnostavat tällä hetkellä kovasti.

– Vähän jännittää. Suomesta ei hirveästi ole e-kirjavientiä ollut, niin oikeastaan se on ihan tuntematon alue minne hypätä, Filppa miettii.

Teoksen universaali aihepiiri voi kuitenkin hyvinkin olla valtti kansainvälisillä kirjamarkkinoilla.

Kohtaamisia keikoilla ja Kinskin Nastassja Filpan teoksen suruteema on kohdannut yleisönsä, ja esiintymiskeikkoja erilaisissa elämänmuutoksista ja surusta selviytymistä käsittelevissä tilaisuuksissa on riittänyt.

Erityisen koskettavana mieleen on jäänyt Karjasillan kirkon Minun tarinani -ilta, jonka osallistujille Filpan kaunistelematon tarina surun vaiheista ja lopulta elämän jatkumisesta toi lohtua.

– Esitän kirjassa myös uskontokritiikkiä, mutta sehän on mun mielipiteeni. Totta kai käyn puhumassa mille seurakunnalle tahansa. Ja samaa työtähän siellä papistokin tekee, ehkä jopa ilman omakohtaista kokemusta.

Yhteys yleisöön on tärkeää myös Takalolle. Hänestä taideteosta ei ole edes olemassa, ellei se kommunikoi kenenkään kanssa. Taidemuodolla sinänsä ei ole niin väliä, eniten Takaloa kiinnostaa itse tarinan kertominen. Kaunokirjallisuus tosin on ihan oma lukunsa.

– Pienestä asti romaani on ollut se kaikkein korkein taidemuoto mitä olen tiennyt.

Ensin äiti luki ääneen, sitten luin Martinniemen kirjaston läpi. Musiikki on ollut aina enemmän tämmöistä touhuamista ja

STIIKNAFUULIA

5

Harri Filppa - Valmistui vuonna 2007 taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta pääaineenaan graafinen suunnittelu. Teki pro gradu -tutkielmansa ensimmäisenä Suomessa kokonaan sarjakuvana.

- Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja ja Oulun Sarjakuvafestivaalin taiteellinen johtaja molempien perustamisesta lähtien.

- Julkaissut useita sarjakuva-albumeita, joista Vastarannan siili unten mailla (2016) ja Vastarannan siili piipertää (2017) on käännetty venäjäksi. Albumit perustuvat Soivan siilin ja Jukka Takalon muodostaman Vastarinnan siili -kokoonpanon levyihin. Kolmas Vastarannan siili -sarjakuva on työn alla.

- Kuolema meidät erotti (2017) oli vuoden 2018 Sarjakuva-Finlandia-ehdokas. Teos on käännetty englanniksi, ja Filpan teoksesta työstämä englanninkielinen e-kirja valmistuu luultavasti syksyn aikana.

Jukka Takalo

Kuolematrilogian tekijät eivät ole mitään synkistelijöitä. Vastarannan siilin musiikki ja Filpan siitä tekemät sarjakuva-albumit on tarkoitettu koko perheelle: lapsille, aikuisille lapsille ja lapsenmielisille.

elokuvaakin opiskelin siksi, että Nastassja Kinski oli ihana.

Ei siis liene sattumaa, että Kuoleman nimi on Saab 96 -teoksen haukiputaalainen abipoika tuntuu etsivän Kinskiä jokaisesta kohtaamastaan tytöstä. Teoksessa nuorten gonzojournalistien Kulkurin Valssi -pullot tyhjenevät, mutta malja sen kun täyttyy.

80-luvun Oulussa tapahtuu: nuoret sosiaalidemokraatit parantavat maailmaa, uusia bändejä on kaupunki pullollaan ja portieeri Oksanen pitää jöötä.

6

STIIKNAFUULIA

Takalon vuosi on kulunut Vaarojen laulut -levyn työstämisessä ja kesä levyn promokeikoilla, jotka toteutettiin kajakkiorkesterin kanssa vesillä. Ensi talvena on vuorossa kiertue stand up -koomikko Matti Patrosen kanssa. Tutkinnan alla on myös eräs uusi idea.

– Katsotaan nyt tuleeko siitä biisi vai sarjakuva vai tanssiesitys sitten, mutta tällä hetkellä ajattelen, että siitä voisi tulla kirja.

Romaani.

- Opiskellut kirjallisuutta ja aate- ja oppihistoriaa Oulun yliopistossa, mutta analyysipainotteisuuden takia siirtyi Pikisaaren käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen opiskelemaan elokuvantekoa.

- Aloitti Aknestikin jälkeen soolouran, jonka tunnetuin kappale Jokainen on vähän homo herätti ilmestyessään runsaasti huomiota. Kappaletta on kuunneltu YouTubessa yli puolitoista miljoonaa kertaa. Tunnettu kantaaottavista lauluistaan ja kotikylänsä Martinniemen Kurtinhaudan suojelijana.

Perusti suojelun tueksi myös Maakinen Martinniemi -festivaalin.

- Kirjoittanut yhdessä musiikkitoimittaja Pasi Kostiaisen kanssa teoksen Sinä olet tähti – matkaopas poptähteyteen (2004). ”Tarinoitu laulukirja” Jokainen on vähän homo ilmestyi 2014. Nispero Oy julkaisi toukokuussa ensimmäisen romaanin Kuoleman nimi on Saab 96.

- Ahkera tapahtumajärjestäjä ja -isännöijä. Perustanut muun muassa Ilmakitaransoiton MM-kisat ja ideoinut Yksinäisten illat -formaatin. Nykyään Kansallinen lauluklubi -nimellä kulkevia keikkoja järjestetään tänä syksynä esimerkiksi Helsingin G Livelabissa.

Puheenjohtajan terveiset Helteinen kesä on takana ja kiihkeä kirjasyksy käsillä. Oulun kirjailijaseuran ensimmäinen vuosi kaupungin kulttuurikumppanina on edennyt hyvissä merkeissä, ja keskusteluyhteys uuden kulttuurijohtajan Samu Forsblomin kanssa on avoin ja toimiva.

Yhteinen käsityksemme kirjallisuuden roolista ja merkityksestä oululaisen kulttuurin rakennuspalikkana on vahva.

Seuramme jakaa tänä syksynä 10 000 euron arvoisen Botniapalkinnon toista kertaa. Tätä kirjoittaessa raati on jo tehnyt työnsä ja valinnut ehdokkaat, joiden nimet paljastetaan lauantaina 15.9 Oulun sydämessä, kauppakeskus Valkean lavalla. Olin mukana raadin valintakokouksessa. Ehdokkaista käyty keskustelu oli vilkas ja asiantunteva. Tunsin suurta ylpeyttä raatilaisten paneutumisesta ja osaamisesta – nimittäin heidän tehtävänsä ei ollut helppo. Botnia-raadin työ on erityisen haastavaa siksikin, että Botnia on monilajinen palkinto. Kuinka verrata sarjakuvaromaania, tietokirjaa ja runoteosta keskenään? Onko se edes mahdollista?

Yksi tärkeä tavoite seuramme toiminnalla ja myös Botniapalkinnolla on herättää keskustelua kirjallisuudesta. Ja tietenkin saada ihmiset lukemaan enemmän. Lukeminen kasvattaa sellaista pääomaa, jota on vaikeaa, ellei mahdotonta hankkia millään muulla tavoin. Pohjois-Pohjanmaalla kirjoitetaan tällä hetkellä enemmän kuin ehkä koskaan, ja vieläpä uskomattoman hienoja teoksia. Niistä jokainen on lukemisen arvoinen.

Botnia-ehdokkaiden julkistus on osa Uusi Kirjallisuusfestivaali -tapahtumaa, jonka järjestämme nyt jo kolmannen kerran. Tervetuloa mukaan näkemään, kokemaan ja keskustelemaan. Kirjoista!

Antti Leikas puheenjohtaja Oulun kirjailijaseura ry

Kuva: Janica Karasti

STIIKNAFUULIA

7

Taideryhmän työtilana toimii Valveen Konstila. Dialogeja-näyttely päättyi 24.5, Dialogeja-julkaisuun pääsee tutustumaan vuoden loppuun saakka Valveen nettisivuilla: http://www.kulttuurivalve.fi/ tiedostot/julkaisu_V2.pdf ”

Kirjoituksia Pariisista 8

STIIKNAFUULIA

Saint-Eustachen kirkossa soivat Ranskan suurimmat kirkkourut. Tässä Rambuteaulla sijaitsevassa kirkossa on kastettu näytelmäkirjailija Molière ja sinne on haudattu säveltäjä Rameau.

Teksti ja kuvat: Pirjo Suvilehto

Pirjo Suvilehdon Kirjoituksia Pariisista ilmestyy jatkosarjana. ”Kirjoitukseni syntyvät Joycen ja Hemingwayn jalanjäljissä.

Nuoruuteni Pariisi on vuosikymmenten jälkeen alkanut puhutella minua uudestaan, ja siinä ovat uusimman runokirjani Morfeuksen koirat Paris Berlin (Atrain & Nord 2018) syntysijat.”

Sunnuntai 1.7.2018, lento Oulusta Helsingin kautta Pariisiin 5.50–7.35.

Charles de Gaullen lentokenttä on valtava. Kävelen paikallista aikaa kello 10 kohti kentän omaa junalaituria päästäkseni Pariisin keskustaan. Suunnistan ensin alas, vasemmalle, jatkan viisi minuuttia ja train-kylttien mukaan kaksi kerrosta alas liukuportaita porteille 11–12 ja sieltä lippupisteen kautta vielä yhdet liukuportaat alas.

Hyppään vasemmalla raiteella seisovaan junaan, se liikahtaa, ja pian takaani alkaa kuulua räppiä. Tarkistan, tuleeko musiikki levyltä vai livenä. Nuori mies seisoo junan aulassa ja räppää taustamusan päälle.

En jaksa innostua esityksestä. Maisemat, asemat, metrotunneleiden pimeys ja lähiöt liukuvat nopeasti ohi. Kukaan junassa olevista ei näytä pudottavan kolikkoa räppärin ojentamaan pahvimukiin, en minäkään, emme edes taputa. Ehkä meistä kukaan ei

halua kuulla samaa toistamiseen. Ajattelen ohi vilahtavia, jatkuvia graffiteja, kuka näitä on maalannut ja millä ajalla.

On tyhjiä talokomplekseja, joita voisi vallata, monissa tasoissa näkyviä huoneistoja, vehmaita viheralueita Pariisin lähituntumassa: ehkä täällä käytiin aikoinaan ratsastamassa ja maalaamassa.

Jään junasta Châtelet-Les Hallesin asemalla, kuljen sortiekyltin mukaan päätyäkseni lievän hämmästyksen jälkeen seuraamaan messua. Istahdan tuoliin ja alan kuunnella. Urut soivat katedraalissa niin kuin ne soivat elokuvissa ja piirretyissä.

Urkuri avaa palkeita ja hiljalleen nostaa volyymit uusille tasoille.

Eläissäni en ole kuullut sellaista urkujen jylyä. Se jyrää sielun kerroksiin, joista minulla ei ole tietoa.

Ulkona suuntaan kohti Seineä ja Île de la Citén saarta, siltoja, jotka ylitän, myyntikojuja, jotka ohitan. Suuntaan kohti Rue Jussieta, l’université Pierre-et-Marie-Curien kampusta ja Sorbonnen yliopistoa, useamman vuoden ammatillisen kiinnostukseni kohdetta. Sorbonne on vaikuttava. Sen takana on Institute du monde arabe, jonka varjoissa on käynnissä sunnuntain kirppari.

Paljon kiintoisaa on tarjolla, ostan oopperacd:n eurolla. Tiedän, mihin tulla vuoden päästä. (Opera-levyn ostaminen on enne.

Tulen tänne Paris Operan konferenssiin ensi vuonna, sillä kertaa 1. arrondissementtiin.)

Palaan takaisin rantaan. Kävelen Seinen varren myötäistä Quai St Bernardia ohi historiallisen Jardin des Plantesin luonnonpuiston ja museon, Sigmund Freudin taannoisen työpaikan, Hôpital de la Salpêtrièren editse kohti minulle tutumpaa talokompleksia, BnF:ää eli Ranskan kansalliskirjastoa. Mitterrandin kirjastotaloja kaartaen saavun mutkien kautta pikkukadulle ja osoitteesseen Rue de Domremy 29, majapaikkaani BNF-hotelliin.

Huoneessani on sänky, pöytä, tuoli, mikro, jääkaappi, lavuaari ja suihku, muutama kaappi. Kaksi ikkunaa, joista saa läpivedon.

Vessa on oven toisella puolen käytävällä.

Kaikki on kätevää ja sopivan pientä, niin

Huoneeni Hôtel BNF:ssä on toiminnallisesti kompakti ja viihtyisä.

kuin Pariisissa asumukset ja huoneet näyttävät tätä nykyä ainakin turistin silmin olevan.

Hotellin isäntä osoittautuu Sibelius-faniksi, ja huomautan, että hän kyllä näyttää vähän Sibeliukselta. Miehen katse kirkastuu, tämä on suuri kunnia, hän tuumii tyytyväisenä.

Käyn suihkussa, lähikaupassa. Saan huoneeseeni pöytätuulettimen. Katson hetken ajan televisiota, siellä puhutaan ranskaa, lähes joka kanavalla puhutaan, tekstitystä ei tarvita. Pian lähden ulos. Pariisissa taas, tämä sopii minulle.

Kello 17.41 Suomen ajassa, onko se Pariisissa tuntia aiemmin? Istun hotelli BNF:n vieressä olevan Jeanne d’Arcin kirkon tuolilla. Tuoksuu suitsuke ja kukat. Alttarin edusta on koristeltu valkoisin liljoin. Vaikuttaa siltä, että Pariisissa kukkia myydään joka korttelissa. Moderni Kristus-krusifiksi on kevyt, ohut ja loistaa kullan väreissä.

Roomalaiskatolinen kirkko on avoin, täällä ei ole minun lisäkseni ketään. Ulkoa kuuluu elämisen ääniä: työkoneita, autoja, huminaa. Kellot kilkahtelevat sopivin väliajoin.

En tiedä, mihin aikaan pidetään iltamessu.

Minulla on koko päivän ollut hiki, ulkona on lämpöä 32 astetta, juon vettä pullosta

STIIKNAFUULIA

9

Jeanne d’Arcille pyhitetty kirkko sijaitsee hotellini nurkan takana, ja piipahdan siellä vilvoittelemassa ja rauhoittumassa. Pariisissa kirkot ovat avoinna ja niissä pidetään usein konsertteja ja messuja.

kussa, nostan hiestä kostean paidan ja sortsit kuivumaan ikkunankarmille ja avaan television. Uutisissa puhutaan vankikarkurista ja Simone Veilistä. Nous n’avez pas honte? on uutisotsikko, kun haastatellaan entistä ministeriä. Naisia uutisissa, puhuvat nopeasti, tyylikkäinä, älykkäinä. Vankikarkuri on vapaalla ja karannut helikopterilla.

Tosiaan, itsekin näin kävellessä konekiväärein varustettuja miehiä katujen kulmissa seisoksimassa. Notre Dame oli remontin alla, mutta kovasti sinne oli jonoja. En jaksanut jonottaa. Istahdin Île de la Citén sillalle, katselin Seineä, sen hidasta virtaa, pureksin pullaherkkua ja siemailin vettä samaan aikaan, kun Pariisissa tapahtui.

Ja lopuksi sää: viime yönä Bordeauxssa ja Nantesissa myrskysi ja ukkosti, ei taida ehtiä ukkosmyrskyt tänne asti. Huomenna pitää ostaa päivän lehti, vaikka le Parisien.

Fakta:

basilikan viileässä hämärässä. Huomaan valvontakamerat kaksin puolin alttaria.

Näkeeköhän joku minut tällä hetkellä?

Kahdeksan kansallispoliisin autoa ajoi kadulla peräkanaa aiemmin ja ajattelin, tapahtuuko jossain jotain. Eilen Ranska voitti jalkapallon FIFA:n kisoissa, mutta se ei vaikuttane tänne asti. Jotakin muuta toki voi olla meneillään. Nyt olen 13. arrondissementilla ja huomenna latinalaiskortteleissa yliopistokampuksella. Pariisi on minun kaupunkini. Löydän hiljaisen paikan aika pian. (Voiko Pariisissa löytää hiljaisuuden?

Varmasti!)

10 STIIKNAFUULIA

Ilmoitustaululta selviää, että messu alkaisi myöhemmin, ja lähden Rue Jeanne d’Arcia alas kohti Panthéonia, siellä en ole aiemmin käynyt. Kävelen koko ajan kutakuinkin suoraan ja päädyn yliopistolle ja kirpputorille. Hyvä, osaan reitin myös näin päin. Käyskentelen joenvarren ulkoilmakojut lävitse, jos löytyisi julistetta tai muuta kiintoisaa. Piipahdan paikallisessa boulangeriessa ja ostan muutaman eclairleivonnaisen.

Pitkähkön ja helteisen kävelyretken jälkeen palaan sormet turvoksissa ja pää punaisena kämpilleni. Piipahdan suih-

Charles de Gaullen lentoasema oli Euroopan toiseksi vilkkain vuonna 2016.

Se sijaitsee 23 kilometrin päässä Pariisin keskustasta.

Châtelet-Les Hallesin RER-asema muodostaa maailman suurimman metroaseman. Châtelet’n asema on yhdistetty Châtelet-Les Hallesiin noin 750 metriä pitkällä käytävällä.

Seine-joki on 780 kilometriä pitkä ja kulkee läpi Pariisin, jossa sen uomaa reunustavat kivivallit ja rantakadut (quai). Vasen ranta on taiteilijoiden suosiossa. Seinen rannat Pariisissa liitettiin osaksi Unescon maailmanperintöluetteloa vuonna 1991.

Pariisi perustettiin Île de la Citén saarella sijainneen kelttiläisen kalastajakylän paikalle. Saari on kymmenen katua pitkä ja viisi leveä. Kahdeksan siltaa yhdistää sen joen rannoille, ja yhdeksäs silta vie Île Saint-Louisin saarelle. Saaren tunnettuja nähtävyyksiä ovat Notre Damen katedraali, Sainte-Chapelle ja Palais de Justice de Paris.

Sorbonne on suuri Pariisin yliopistojen käytössä oleva rakennuskompleksi Pariisin

Sorbonnen yliopiston Pierre ja Marie Curien kampuksen kupeessa pidetään sunnuntaisin kirpputoria.

Taustalla näkyvä korkea rakennus on osa kampusta.

Latinalaiskorttelissa, 5. arrondissementissa.

Se on saanut nimensä Ludvig IX:n aikaisen teologin ja hovisaarnaajan Robert de Sorbonin mukaan. Kun Pariisin yliopisto vuonna 1971 jaettiin 13 erilliseksi yliopistoksi, niistä muutamien nimissä esiintyy myös sana Sorbonne (Quartier de la Sorbonne), joka on myös Pariisin 5. arrondissementtiin kuuluvan kaupunginosan nimi.

Arabimaailman instituutti (Institut du monde arabe) toimii Pariisissa tarkoituksenaan edistää vuoropuhelua arabimaiden ja Euroopan välillä.

Jardin des Plantesin kasvitieteellinen

puutarha Seinen etelärannalla on osa luonnonhistoriallista museota.

Pitié-Salpêtrière (Hôpital de la Salpêtrière) on historiansa aikana toiminut mielisairaalana, vankilana ja köyhäintalona. Sen pihalla kokeiltiin muun muassa giljotiinia. Napoleonin aikana laitos muutettiin yksinomaan mielisairaiden ja hysteerikkojen säilytyspaikaksi. Sigmund Freud oli Salpêtrièressä harjoittelemassa Charcot’n johdolla.

Ranskan kansalliskirjasto eli Bibliothèque nationale de France (BnF) on Ranskan keskuskirjasto ja maan tärkein kirjasto.

Kansalliskirjasto toimii useissa eri paikois-

sa, joista keskeisin on François Mitterrand -kirjasto: noin 31 miljoonan nimekkeen kokoelmiin kuuluu kirjojen ja lehtien lisäksi käsikirjoituksia, kuvia, musiikkia, kolikoita sekä audiovisuaalista aineistoa. BnF on yksi maailman merkittävimmistä kirjastoista.

Orléansin neitsyenä tunnettu Jeanne d’Arc eli vain 19-vuotiaaksi, mutta ehti silti johtaa armeijaa, kruunata kuninkaan ja kääntää Ranskan ja Englannin välisen satavuotisen sodan Ranskan eduksi.

Panthéon tunnetaan Ranskan suurmiesten hautapaikkana. Korkean sijaintinsa ansiosta se näkyy yli kaupungin.

STIIKNAFUULIA

11

Kirja-arvostelu

Juuri, kun kaikki on lähes täydellistä

Pirjo Suvilehto Morfeuksen koirat Paris–Berlin Nordbooks 2018.

85 s.

Teksti: Anni-Sofia Kauppila

12 STIIKNAFUULIA

Pirjo Suvilehdon (s.1962), runoteos Morfeuksen koirat Paris–Berlin kumoaa väittämän, jonka mukaan ihminen ei voisi olla monessa paikassa yhtä aikaa. Teos jatkaa teemoiltaan edellisen runokirjan Morfeuksen koirat (2013) jalanjäljissä. Antiikin mytologiassa Morfeus tunnetaan unen jumalan, Hypnoksen, poikana. Suvilehdon runokirjassa uppoudutaankin unikuviin ja matkataan tajunnan rajojen hämärään. Lukija voi kokea havahduttavan liminaalisuuden tilan matkatessaan runojen mukana Tyrnävän hevostalleilta maailman metropoleihin.

Suvilehto on kirjallisuuden moniottelija ja vakaa ammattilainen. Draaman ja sanataiteen opettajana työskentelevän kirjailijan laaja yleissivistys haastaa myös lukijansa hankkimaan uutta tietoa. Taiteen hienous piilee kuitenkin siinä, että sitä voi tulkita omista lähtökohdista käsin. Vaikka tieto on valtaa, ei tunnetta pidä laiminlyödä. Tämä lienee tuttua kaikille taiteenharrastajille ja näyttää olevan itsestään selvää Suvilehdolle, jonka monipuolinen teos tarjoaa sinfonian kaikille aisteille.

Tulkintatapojen kirjavuus korostuu Suvilehdon teoksen kohdalla, sillä mitään yhtä oikeaa ydintä ei tunnu löytyvän ja siitä myös runot tuntuvat muistuttavan: ”Vieraalla maalla sanat hakeutuvat nurkkien taakse, kätkeytyvät, / putkahtavat yllättävissä kortteleissa. Eikä sinun tarvitse hakea / ymmärrystä. / Millaisen lähestymistavan olet valinnut?”

Tekstissä ilmenevät hienovaraiset vihjaukset aiheuttavat paikoin epävarmuutta: tajusinkohan nyt kunnolla, mitä tässä sanotaan? Kunnes huomaa, että usein matka on tärkeämpää kuin määränpää ja runoista voi nauttia kuin jännittävistä matkakertomuksista – jokainen värittää tarinaa omalla tahollaan.

Runojen poljento muistuttaa yöllisistä seikkailuista, jonka käänteissä siirrytään tiuhaan eri tunnelmiin. Runot kumpuilevat kaupungista toiseen ja ajatusten kakofonia lähentelee lynchmäistä kerrontaa. Lukijan on porauduttava tiedostamattoman alkujuurille, mutta juuri se tekee Suvilehdon runojen tulkinnasta antoisaa. Symbolit ja metaforat avautuvat lukijalle vähitellen.

Vaikka runoissa käsitellään unimaailmaa ja ihmisen tiedostamatonta, niin täysin käsittelemättä eivät jää myöskään ihmisyyden perustarpeet, kuten tarve tuntea läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä. ”Kuka tahansa voi olla kaukana, se ei ole vaikeaa / mutta lähestyä toista – se on toinen juttu”.

Teos kiinnittää huomiota myös asioiden tietoiseen luonteeseen ja havahduttaa lukijansa hereille: ”You are not alone / ja käsität / Je t’aime / kuinka herkästi poikkeusyksilöt pitävät yhtä, they stick together. / Hän puhdistaa kätesi kielellään / and you share the precious moment, you and your little pony.”

Eläinhahmot saavat inhimillisiä piirteitä ja esimerkiksi teoksessa esiintyvä Max voidaan nähdä sekä ihmisenä että ponina.

Tekstissä tiuhaan esiintyvät englanninja ranskankieliset tekstifragmentit sekä viittaukset muun muassa Bob Dylaniin ja Beatlesiin vaikuttavat ensilukemalta kikkailulta, kunnes huomaa vieraskielisyyden luovan tunnelmaa juuri siitä rajattomuuden ja häilyvyyden tunteesta, joka syntyy matkustettaessa rajalta toiselle – olipa kyseessä sitten unen ja valveen rajatila tai maan rajojen ylitys. Ja mitä Dylaniin tulee, kukapa ei pitäisi hänestä?

Reijo Kärkkäisen taidokkaat kuvitukset kulkevat Suvilehdon runojen rinnalla. Kuvia on runokirjan kokoon nähden runsaasti ja omalla tunnelmallaan ne aukaisevat runojen merkillisyyksiä. Esteettisesti kokonaista teosta pitelee mielellään hyppysissään.

Ihminen voi laukata paikasta paikkaan, mutta olla silti sidottu materiaan ja aikaan – paitsi unissaan. Unimetaforiensa avulla Suvilehdon teos välittää onnistuneesti ihmismielen rajattomuutta ja juurettomuudentunnetta, jossa nykyihminen usein kieriskelee.

Runojen unikuvat, vaihtuvat kaupungit ja miljööt kuvastavat sielun alituista liikehdintää. Herää kysymys: Onko yksilön mieli unimaailmassakin liikkeellä vain tyydyttääkseen valve-elämässä tekemättä jääneitä tehtäviä? Onko ihminen enemmän hereillä unissaan?

Ja juuri, kun kaikki on hyvin ja uskot päässeesi jonkinlaiseen sopuun itsesi ja maailman kanssa, heräät unestasi.

Tekstit tekstejä tekemässä

STIIKNAFUULIA

13

Kolumni: Jukka Tervo

Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan

Kuva: Linda Sainio

14 STIIKNAFUULIA

Kirjan kirjoittaminen vaatii uskoa omiin kykyihin, mielikuvitusta, hyvän selän, kirjoittamisen pakon ja paljon aikaa. Nopeakin voi joskus olla: Mika Waltari kirjoitti Sinuhe egyptiläisen (1945) kolmessa kuukaudessa! Romaaniani Ifa (2013) kirjoitin – työn ohessa – kymmenen vuotta ja Mariaanien haudalla -romaania (2017) kaksi.

Kustantaminen on kaupallista toimintaa ja suurten kustantamojen kirjailijaksi on vaikea päästä. Käsikirjoituksista julkaistaan hieman yli tai alle prosentti, ehkä vain muutama promille. Seulan ulkopuolelle jää paljon hyvää ja tärkeää. Myös useat jo paljon julkaisseet ja arvostetut kirjailijat joutuvat etsimään jokaiselle uudelle teokselleen uuden kustantajan.

Pienissä kustantamoissa asiat voivat tapahtua ripeästikin ja toiminta olla ammattimaista, mutta päinvastaisiakin kokemuksia on: aikataulut pettävät, projektit keskeytyvät eikä mikään toimi. Omakustanne ja tarvepainatus on luonut rinnakkaisen kustantamismaailman, jossa kirjailija ottaa osan taloudellisesta riskistä itselleen.

Itse olen suosinut kahdessa viimeisessä teoksessani Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä – artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta (2016) ja romaanissa Mariaanien haudalla niin sanottua konseptimallia. Kokosin kustannustiimin: kustannustoimittajan, oikolukijan, graafikon ja valokuvaajan, ja painatin teokset itse. Näin sain kaiken vapauden, no, vastuunkin, ja pienilläkin painoksilla voi tulopuolikin olla hieman suurempi. Tärkeintä tässä on prosessin nopeus ja joustavuus, mutta ennen kaikkea se, ettei kirja kuole puolen vuoden päästä vaan sitä voidaan painaa myöhemminkin lisää tarpeen mukaan.

Yhteistyö kustannustoimittajan kanssa on kaikissa julkaisumuodossa välttämätöntä. Ikävä kyllä konseptimalli saatetaan ymmärtää jonkinlaiseksi harrastustoiminnaksi eikä ammattilaisten työksi, ja ehkä tästä syystä kirjakauppiaat tai kulttuuritoimituk-

set eivät välttämättä noteeraa teosta lainkaan. Markkinointiin ei pienellä toimijalla ole taloudellisia mahdollisuuksia.

Yhdentoista julkaistun teoksen jälkeen olen tottunut palautteen niukkuuteen ja jopa tähän oululaiseen mykkyyteen. Tai ei kai siihen koskaan totu, mutta hyväksyn sen. Siis tähän ettei kukaan sano mitään, ei kielteistä, ei myönteistä, möllistelee vain mitään sanomatta. Ei sillä varmaankaan pahaa tarkoiteta, se on tämän kaupungin ihmisten tapa, ehkä muidenkin. Enkä todellakaan tarkoita, että kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita tai kehua jos joku väsää kirjan, mutta voisihan sitä vaikka todeta että kirjan olit kirjoittanut, hieno juttu, onneksi olkoon.

Mutta ei, ei edes sitä. On siinä spontaania pohjoiskarjalaista geeniperintöä kantavalle vilkkaalle kainuulaiselle tottumista ollut.

Kirjan julkaiseminen on aina itsensä alttiiksi laittamista. Tekijä haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Hyvä kritiikki kannustaa ja lämmittää pitkään, moittiva sattuu, ja hyvin perusteltu kielteinen palaute myös opettaa. Ylimielinen loukkaa. Erityisen hankalaa on jos jää ilman minkäänlaista arviota tai palautetta, että on näkymätön ja arvoton. Kaikista näistä on kokemusta.

Voi olla suuruudenhulluutta odottaa, että pienen kustantajan ei-julkkiskirjailija saisi pääkaupunkiseudun lehdissä mitään mainintaa, mutta kotikaupungissa se tuntuisi kohtuulliselta toiveelta. Runokirjani Kurt Cobainilla oli masu kipeä (ntamo, 2008) ja Ämpärin räminä (ntamo, 2009) saivat Kalevassa yhden pikkuruisen ja nuivan yhteiskritiikin, toinen vuoden (!), toinen puoli vuotta julkaisemisesta. Neljästä viimeksi julkaistusta teoksestani (runokirja, artikkelikokoelma ja romaani) vain romaani Ifa (2013) on arvioitu maakunnan ykköslehdessä.

Onneksi internetistä on tullut perinteisen median rinnalle tärkeä kirjan markkinoinnin, myynnin ja kirjakokemusten jakamisen moniääninen maailma.

Vaikka Waltari Sinuhen kautta sanoo jo kirjan alussa ”vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan” on se mielestäni vain puoleksi totta. Hän myös julkaisi teoksensa.

Vaikka taiteilija tekee työtään aina sisäisestä maailmastaan käsin, haluaa hän myös jakaa luovuuttaan, olla osa kulttuuria ja rakentaa myös pieneltä osaltaan sivistynyttä maailmaa.

Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo TAPAHTUMAT

Pohjoista kirjallisuutta -sarja Oulun kaupunginkirjasto, Kaarlenväylä 3, Oulu Oulun kaupunginkirjaston Pohjoista kirjallisuutta -sarja jatkuu syksyllä 2018.

Vierailut järjestetään yhteistyössä Oulun kirjailijaseuran kanssa.

ke 3.10. klo 18, Tapahtumatila Laituri Katja Törmänen: Karhun morsian Karhun morsian on tiivistunnelmainen fantasiaromaani Surmankylän Aslaugista ja Suolakarin Freydisistä. Toisilleen tuntemattomat naiset kulkevat kohti sukupolvia vanhaa kohtaloa, joka ratkaisee paitsi heidän myös kylien tulevaisuuden. Suomalaisesta ja skandinaavisesta mytologiasta ammentava romaani pureutuu sukupuolisen vallan kysymyksiin.

ke 31.10. klo 18, Tapahtumatila Laituri Kati Hiekkapelto: Hiillos Anna Fekete palaa Serbian-lomaltaan juhannukseksi Suomeen ja saa samassa tutkittavakseen karmaisevan murhatapauksen:

seurakunnan leirillä joukko poikia löytää juhannuskokon hiilloksista pääkallon. Pian selviää, että kallo kuuluu edellistalvena kadonneelle 5-vuotiaalle tytölle.

ke 12.12. klo 18, Tapahtumatila Laituri Antti Leikas: Tonttu: matka pimeyteen Tonttu vie lukijansa perimmäisten kysymysten äärelle – ja takuuvarmasti ennen kokemattoman jännitysnäytelmän pyörteisiin.

Mitä ovat sielut, mistä universumi rakentuu ja kuinka tehokkaasti tonttu-Koposen maksa polttaa alkoholia? Hyppää kyytiin niin saat tietää. Tämä on matka pimeyteen.

Ke 28.11. klo 18 Uusien teosten ilta Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu Oulun kirjailijaseuran jäsenet esittelevät uutuuskirjojaan.

Järjestäjä: Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

www.oulunkirjailijaseura.fi | www.kirjallisuudentalo.fi | Oulun kirjallisuuden talo -ryhmä STIIKNAFUULIA

15

ILPO KOSKELA – GST GRAAFINEN STUDIO – OULU

Perjantai 14.9.2018

Perjantai 14.9.Pitkät varjotLauantai 15.9. julkaissut kirjan - muistamisen

historia ja politiikka, jossa hän tarkasKlo 17 Aapo Kukon Sosialisti ja nihilisti Klomyös 13-16 Pop-up-kirjamessut Klo 17-18 Aapo Kukon Sosialisti ja nihilisti telee, millä tavoin kansakunta pääsi ehey- Valkean Kesäkatu, Isokatu 25, Oulu Kauppakeskus -näyttelyn avajaiset -sarjakuvaromaanin näyttelyn Julkistetaan tymäänSarjasto, raastavasta kahtiajaon kulttuuristaBotnia-palkintoehdokkaat, Oulunavajaiset kaupunginkirjasto, Oulun kaupunginkirjasto, Sarjasto PenttiSuomen Haanpään parhaat huolimatta.

Tilaisuuden järjestää Kaarlenväylä 3, Oulu (3. kerros), Kaarlenväylä 3, Oulu tietokirjailijat ja sen juontaa tietokirjailija

Klo 17 Lesung-ääneenluentailta Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu Pauliina Rauhala, Katariina Vuori Klo 20-22 Kirjallisuusklubi Pääsylippu: 10 € Aapo Kukon Sosialisti ja nihilisti -sarjakuTuba - Food and Lounge, Mannenkatu 2, Oulu Klo 20 Kirjallisuusklubi Klo 20 Botnia-gaala varomaanissa alkuvuodesta 1948 kaksi Mannenkatu 2, Oulu Tuba - Food and Lounge, Pohjolan Talon juhlahuoneisto, Sepänkatu 9, Oulu Klubilla Satu Alajoki, Ville Ranta ja erilaista kohtaa Satu miestä Alajoki, Villetoisensa Ranta,helsinkiläiLauri Ahtinen, Ilpo Koskela Pääsylippu: 30 € Lauri Ahtinen esittelevät uutuuskirjojaan.

Klo 18 Seppo Hentilä ja vuoden 1918Petri pitkät varjot Laukka.

Oulun kirjailijaseura puheenjohtaja, Oulunry:n kaupunginkirjasto, Pakkalan sali, kirjailija Antti Leikas avaa festivaalit.

Kaarlenväylä 3, Oulu

sessä ravintolassa. Toinen on jatkosodasta Illan päättää burleskiesitys. kieltäytynyt ja vankeudessa istunut keskiikäinen vasemmistorunoilija, toinen taas Satu Alajoki, kuvitus Ella Kurki: jatkosotaan vapaaehtoisesti lähtenyt nuori Kadonnut aurinko (Myllylahti, 2018). Kadonporvaristaustainen piirtäjä. Hyvin nopeastiBotnia- nut aurinko on seikkailullinen satu valosta ja parivaljakko tutustuu toisiinsa ja eripu- kirjallisuuspalkintopimeydestä, pelot voittavasta rohkeudesta rainen pari päättää muutaman lasillisen ja ystävyydestä. Se jatkaa Nukkumatin jälkeen lähteä yhdessä maailmalle. Sosialisti veljestä, Valve-Villestä kertovaa Kaupunginkirjasto tarinaa ja tahtoo näyttää epäilevälle nuorelle nihilisvie lukijansa auringon jäljille niin Jättiläisen tille aatteen todellisen voiman. Mutta miksi maille kuin veden syvyyksiin. Kirja on suunpäämääräksi valikoituu juuri Italia? Miksi nattu 5–10-vuotiaille. Sarjan ensimmäinen matkaan on lähettävä mahdollisimman osa Valon sankari julkaistiin 2017. pian? Mitä intressejä taustalla lopulta onkaan? Menneisyys, unet, pelot ja hankalan Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä matkustamisen aiheuttamat jännitteet luo(WSOY, 2018). Ville Ranta palaa suomalaivat puitteet kertomukselle, joka kysyy: onko sen sarjakuvan keskiöön uudella sarjakutärkeämpi ymmärtää ihmistä vai hänen varomaanilla, jossa miehenä oleminen aatettaan? Tarina perustuu osittain runoilija pilkotaan pieniksi paloiksi ja meno yltyy Arvo Turtiaisen ja kirjailija-kuvittaja Henrik päättömäksi. Linnan katto vuotaa, narrin juTikkasen elämänvaiheisiin. Näyttelyssä on tut eivät naurata, kukaan ei kunnioita. Eikä esillä originaaleja ja luonnoksia sarjakuvaroseksikään maistu. Kuninkaalla alkaa horjua maanin vaiheilta. Näyttely on esillä su 18.11. usko koko touhuun. Onneksi on pastori, asti. joka tuntee lääkkeen eksistentiaaliseen

oulunkirjailijaseura.fi/festivaali

Klo 18-19.30. Seppo Hentilä ja vuoden 1918 pitkät varjot Oulun kaupunginkirjasto, Pakkalan sali, Kaarlenväylä 3, Oulu Emeritusprofessori Seppo Hentilä kertoo, miten vuoden 1918 sisällissota on vaikuttanut Suomeen ja suomalaisuuteen aina meidän päiviimme saakka. Hentilä on

16 STIIKNAFUULIA

Uusi kirjallisuusfestivaali

ahdistukseen. Kaksikko lähtee tarunhohtoiselle seikkailulle, missä olut virtaa, päät putoilevat ja naiset kellistetään – vielä kerran. Ranta (s. 1978) on Puupäähatulla palkittu sarjakuvantekijä, jonka teos Kyllä eikä ei voitti 2014 Sarjakuva-Finlandian.

Lauri Ahtisen Elias (S&S, 2018) on sarjakuvaromaani yksin Suomeen tulleesta hazara-

pojasta. Sodassa unelmat katoavat, mutta turvassa pitäisi olla iloinen ja kiitollinen.

Vaikkei tunne enää mitään. Paitsi kotiikävää, ja pelkoa että joutuisi palaamaan takaisin. Kirjaa varten on haastateltu useita turvapaikanhakijoita ja alan asiantuntijoita.

Todellista taistelua ei käydä Välimerellä salakuljettajien vuotavissa paateissa eikä Euroopan ulkorajoilla, vaan Suomessa turvapaikkaa odotellessa.

Illan päätteeksi heittäydytään vallattomiksi ja otetaan selvää, miten kirjallisuus taipuu burleskiksi. Tämän ainutlaatuisen cocktailin tulevat tarjoilemaan burleskitaiteilijat Director´s Kat ja Divina Moonlight.

Lupaamme, että luet tätä kaksikkoa kuin avointa kirjaa sitä mukaa, kun sivu sivulta vaatekappale toisensa jälkeen vie tarinaa eteenpäin. Kat tarjoilee burleskiunelmia William Shakespearen sulkakynästä sekä Karjalan laulumailta. Divinalla on tuhannen ja yhden yön tarinoita kerrottava jokaiselle sielulle.

Klubin juontaa Oulun kirjallisuuden talon toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen.

Oulun Energia on tukenut klubin järjestämistä.

Lauantai 15.9.2018 Klo 12-12.30. Lastenkirjan julkistus: Kadonnut aurinko Oulun kaupunginkirjasto, Tapahtumatila Laituri, Kaarlenväylä 3, Oulu Satu Alajoki, kuvitus Ella Kurki: Kadonnut aurinko (Myllylahti, 2018).

Kirjan esittely sivulla 16.

Klo 13-16 Pop-up-kirjamessut Kauppakeskus Valkean Kesäkatu, Isokatu 25, Oulu Messuilla julkistetaan Botnia-palkintoehdokkaat. Palkinto jaetaan toista kertaa.

Palkinto myönnetään vuosittain teokselle, jonka tekijä vaikuttaa tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa. Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Suomalainen Kirjakauppa, Kaleva, Oulun Energia, Hätälä, Mainonnan Työmaa, Bitfactor ja Pörhön Autoliike.

Tapahtumassa on Pentti Haanpään parhaat -teoksen valtakunnallinen julkistamistilaisuus (Into, 2018). Kirja on ainutlaatuinen novellikokoelma Suomessa. Se on täysin lukijoiden kokoama ja siten lajissaan ensimmäinen. Lukijat saivat äänestää viittä mieleistään novellia Pentti Haanpään (1905-55) tuotannosta. Kirjan toimittivat lukijoiden äänestystuloksien pohjalta toimittaja Petri Laukka ja tietokirjailija Matti Salminen. Kokoelmassa on mukana 52 eniten ääniä saanutta novellia neljältä vuosikymmeneltä. Kirjan tekivät yhteistyössä oululainen mediatalo Kaleva ja Into Kustannus. Hankkeen suojelijana toimi Juha Hurme.

Lisäksi messuilla on kirjailijahaastatteluja. Kirjailijat myyvät kirjojaan. Tapahtuman juontaa Pia Kaitasuo.

Messujen aikataulu julkistetaan festivaalin nettisivuilla.

päivisin puutarhassa linnuille ja kukkasille, mutta iltaisin hän rakentaa tiivistä hengellistä arkkia heille, jotka tunnustavat syntinsä ja katuvat. Aliisa muistaa uskosta toisenlaiset ajat ja kyseenalaistaa hoitokokoukset.

Hänen tyttärensä Auroora kamppailee rajan ylittävän rakkauden kanssa. Aaronin hartain rukous on, ettei kukaan sukulainen joudu helvettiin.

Katariina Vuori lukee Erään tapon tarina -romaania (Like, 2018). Romaani on tositarina todellisista rikoksista, isän kaltoin kohtelemasta äidistä ja pojasta, jonka lapsuus on väkivallan värittämä. Pikkukaupungista, jossa kaikki tietävät, mutta kukaan ei puutu tilanteeseen. Ennen kuin on liian myöhäistä.

Pääsylippu: 10 € Lippuja voi ostaa etukäteen: tuomo. heikkinen@kirjallisuudentalo.fi Klo 20-22 Botnia-gaala Pohjolan Talon juhlahuoneisto, Sepänkatu 9, Oulu Näyttelijä Merja Pietilä lukee Botniaehdokaskirjoista lukunäytteitä ja muusikko Laura Heikkilä säestää pianolla. Gaalan juontaa Antti Leikas. Tilaisuudessa on tarjoiluja.

Pääsylippu: 30 € Gaalaan voi ostaa lippuja vain etukäteen: tuomo.heikkinen@kirjallisuudentalo.fi Lisätietoja: www.oulunkirjailijaseura.fi/festivaali

Klo 17-19 Lesung-ääneenluentailta: Pauliina Rauhala ja Katariina Vuori Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, Oulu Tilaisuudessa kirjailijat lukevat ääneen romaanejaan, puolisen tuntia per kirja. Lukunäytteiden jälkeen yleisöllä on mahdollisuus keskustella kirjailijoiden kanssa. Ääneenluentaillan juontaa Tuomo Heikkinen.

Pauliina Rauhala lukee Synninkantajatromaania (Gummerus, 2018). Synninkantajat on vahvasti kaunokirjallinen ja psykologisesti uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä ja rakkauden monista merkityksistä. Romaani sijoittuu 1970-luvun loppuun Pohjois-Pohjanmaalle. On Joki ja sen varrella Kylä, jossa eletään kirjaimellisesti ajan ja ikuisuuden rannalla: Jeesuksen toinen tuleminen on lähellä. Taisto puhelee

STIIKNAFUULIA

17

Oikotietä Back Harlow Roadille Mietteitä Stephen Kingin The Bodyn eri versioista

Vaeltaessani kirjaversion Gordien, Chrisin, Vernin ja Teddyn seurassa Back Harlow’n takamaastoissa hämmästelin hieman, miten hienoja uusia yksityiskohtia ohjaaja ja käsikirjoittajat ovat elokuvaan luoneet. Monia filmin kohtauksista ei kirjassa vilahtanutkaan.

Jaakko Markus Seppälä Kuvitus: Lauri Ahtinen 18 STIIKNAFUULIA

Villien vaiheiden kautta sain käsiini kopion Stephen Kingin pienoisromaanista The Body. 60-luvun alkuun sijoittuva tarina oli tuttu: neljän 12-vuotiaan kaveriporukka kuulee huhun metsässä lojuvasta ruumiista. Kesän viimeisenä viikonloppuna he päättävät lähteä salaa vanhemmiltaan kymmenien mailien jalkapatikalle kohti Back Harlow Roadia nähdäkseen kuolleen omin silmin. Jos juoni tuntuu sinustakin kotoisalta, olet varmaankin nähnyt tarinan elokuvaversion Stand by Me – Viimeinen kesä (1986).

Vaeltaessani kirjaversion Gordien, Chrisin, Vernin ja Teddyn seurassa Back Harlow’n takamaastoissa hämmästelin hieman, miten hienoja uusia yksityiskohtia ohjaaja ja käsikirjoittajat ovat elokuvaan luoneet. Monia filmin kohtauksista ei kirjassa vilahtanutkaan.

Mutta väliäkö sillä: teksti imi mukaansa ja ahmaisin sen ennätysajassa. Tyytyväisenä hienoon matkaan aloin googlata, mitä Bodystä netissä puhuttiin.

Törmäsin lainauksiin ja kokonaisiin kappaleisiin, joista olisin voinut vannoa, ettei niitä lukemassani kirjassa esiintynyt.

Ihmetykseni kasvoi. Sitten löysin totuuden osoitteesta english-e-books.net.

The Body, jonka olin lukenut, oli ollut yksinkertaistettu versio. Tiivistelmä. Tarkoitettu englannin opiskelussa upper intermediate -tasoisille.

Tunsin itseni kretiiniksi. En ollut erottanut kielenopiskeluun tarkoitettua lyhennelmää alkuperäisestä Kingistä. Olin tuhlannut aikaani typerän simppeliversion läpikahlaamiseen – johonkin kirjan tapaiseen sen sijaan, että olisin nauttinut oikeasta taiteesta.

Nyt joutuisin lukemaan tarinan uudestaan, oikeassa muodossaan.

Mutta erheeni johtikin yllätykseen.

Kaatopaikalla vähemmän on enemmän Hyökkäsin aidon The Bodyn kimppuun samalla amokilla kuin Teddy Duchamp niiden, jotka tulevat hänen ja hänen junanväistöharrastuksensa väliin.

Herkuttelin Kingin elämänmakuisella dialogilla. Makustelin Castle Rockin pikantteja yksityiskohtia. Mässäilin tapahtumapaikkojen taustatarinoilla. Niitä riitti. Jossain vaiheessa ääni takaraivossani kuiskasi, että niitä todella riitti. ”Turpa kiinni, minä luen nyt todellista kirjaa”, kuiskasin takaisin.

Kuitenkin, lähestyessäni Gordien ja kumppaneiden kanssa Castle Rockin kaatopaikkaa, minun oli tunnustettava merkillinen tosiasia.

Kingin käyttämät vertaukset, kertomuksessa esiintyvien paikkojen taustatarinat ja lyhytversiota ammattimaisempi sanankäyttö olivat toki itsessään hienoja. Mutta en voi kiistää sitä – välillä ne tulevat tarinan tielle.

Alkuperäistarinassa King kuvailee poikien alkumatkan etappia, Milo Pressmanin kaatopaikkaa, näin: [The dump] was maybe eighty feet deep and filled with all the American things that get empty, wear out, or just don’t work anymore. There was so much stuff that my eyes hurt just looking at it – or maybe it was your brain that actually hurt, because it could never quite decide what your eye should stop on. Then your eye would stop, or be stopped, by something that seemed as out of place as those limp clockfaces or the living room in the desert. A brass bedstead leaning drunkenly in the sun. A little girl’s dolly looking amazedly between her thighs as she gave birth to stuffing. An overturned Studebaker automobile with its chrome bullet nose glittering in the sun like some Buck Rogers missile. One of

STIIKNAFUULIA

19

those giant water bottles they have in office buildings, transformed by the summer sun into a hot, blazing sapphire.

Tiivistelmässä taas: There was always so much stuff in the dump that my eyes hurt just looking at it. All of America was there – all the stuff for which America had no further use.

Näitä kohtia verratessani huomasin ensimmäistä kertaa, ettei kirjan lyhennetty versio ollutkaan mikään yksinkertaistus idiooteille. Oikeastaan se toimii paikoin loistavasti.

King luottaa yksityiskohtien vyörytykseen. Tapa tekee tekstistä erittäin visuaalisen ja vahvistaa sen välittämää ajankuvaa.

Muutaman detaljeilla pakatun kappaleen jälkeen tehokeino alkaa kuitenkin käydä raskaaksi. Koko litanian kiteyttävä all the stuff for which America had no further use tuntuu äkkiä vertailussa paitsi raikkaalta, myös tyylikkäältä.

Kaatopaikan kuvailu jatkuu kertojaGordien mainitessa paikallisesta eläinmaailmasta: There was plenty of wildlife there, too, although it wasn’t the kind you see in the Walt Disney nature films or at those tame zoos where you can pet the animals. Plump rats, woodchucks grown sleek and lumbering on such rich chow as rotting hamburger and maggoty vegetables, seagulls by the thousands, and stalking among the gulls like thoughtful, introspective ministers, an occasional huge crow.

Kun taas tiivistelmässä: There were plenty of wild animals too, but not the kinds you see in Disney films or in children’s zoos where they let you stroke the animals.

Voin kuvitella, ettei kauhun mestari malttanut pidättäytyä herkuttelemasta mätämatoja pursuavalla kuvastolla. Pidän kuitenkin eniten alkuvirkkeestä ilman sitä seuraavia esimerkkejä. Pelkkä but not the kinds you see in Disney films kuulostaa hykerryttävän pahaenteiseltä. Se jättää lukijan mielikuvituk-

20 STIIKNAFUULIA

selle tilaa kuvitella pahimman mahdollisen kaatopaikkamönkijän vornimaan autonromujen varjoon.

”Making Cs to get on the teams” Dialogin kirjoittajana King on suvereeni.

Suuri osa pienoisromaanin puheenvuoroista on siirretty elokuvaan sellaisenaan, ja se on näyttelijäsuoritusten ohella yksi niistä syistä, miksi leffa toimii niin tyrmäävän hyvin. Haluankin tähdentää, että tätä, lyhytversiota puoltavaa esimerkkiä vastaan

Poissa on Bruce Springsteenin kaltaisella virtuositeetilla kuvattu häviäjän elämäntarina.

voisin esittää kymmenen päinvastaista todistusta alkuperäistekstin eduksi – mutta tila ei riitä!

Näin Chris rohkaisee lähintä ystäväänsä Gordieta pyrkimään yliopistoon ja jatkamaan harrastustaan, tarinoiden kirjoittamista: ”Those stories you tell, they’re no good to anybody but you, Gordie. If you go along with us just because you don’t want the gang to break up, you’ll wind up just another grunt, making Cs to get on the teams. You’ll get to High and take the same fuckin’ shop courses and throw erasers and pull your meat along with the rest of the grunts. Get detentions.

Fuckin’ suspensions. And after a while all you’ll care about is gettin’ a car so you can take some skag to the hops or down to the fuckin’ Twin Bridges Tavern. Then you’ll knock

her up and spend the rest of your life in the mill or some fuckin’ shoeshop in Auburn or maybe even up to Hillcrest pluckin’ chickens.

And that pie story will never get written down.

Nothin’ll get written down. ’Cause you’ll just be another wiseguy with shit for brains.”

Lyhytversiossa puheenvuoro on kaikin puolin – lyhyempi: ”If you stay with us just because you don’t want to lose the gang,” Chris went on, ”you’ll turn into just another guy with no good use for his brains, except to make clever, cruel remarks about other people.”

Ensi näkemältä tiivistelmä vaikuttaa menettäneen sielunsa. Poissa on Bruce Springsteenin kaltaisella virtuositeetilla kuvattu häviäjän elämäntarina. Poissa on Chrisin äänensävystä välittyvä raivo ja lannistuneisuus siitä, että hän kokee olevansa tuomittu samaan kohtaloon.

Silti lyhyeen lauseeseen except to make clever, cruel remarks about other people latautuu jotain tehokasta, jotain eri tavalla riipaisevaa. Jotain mikä tuntuu hyvin todelta. Ja kenties tämän version Chrisin lakonisen, rauhallisen äänensävyn johdosta sitä kuuntelee tarkemmin.

Vertaa itse Kaikkiaan tiivistystyö on maalannut tarinalle – sattumalta tai tarkoituksella – uuden, rauhallisemman kerronnan sävyn. Se maistuu minulle alkuperäistä paremmin, sillä viisaasti lyhennelmää ei ole laimennettu miksikään disneyksi; nikamia murretaan ja muuan nenä lyödään tohjoksi molemmissa versioissa.

Mutta älä niele sanojani pureksimatta.

Vertaa toki itse tiivistelmän ja originaalin suhdetta! Hyvä paikka aloittaa on kylmakivi.wordpress.com. Sieltä löydät tämän artikkelin alkuperäisversion, joka ei olisi sellaisenaan lehteen mahtunut. Painavampine perusteluineen ja rönsyilevine esimerkkeineen se on taatusti pidempi.

Mutta onko se parempi?

STIIKNAFUULIA

21

Kirja-arvostelu

Syrjäseutujen monet kasvot

Jenni Räinä & Vesa Ranta Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä Like Kustannus Oy 2017.

264 s.

Teksti: Kirsi Huhtanen

22 STIIKNAFUULIA

”Sivukylille jää kirjava joukko ihmisiä. Heitä ei välttämättä yhdistä ammatti tai vakaumus, vaan kaipuu rauhaan ja vapauteen.”

Jenni Räinän ja Vesa Rannan tietokirja Reunalla kertoo Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun sivukylien nykypäivästä. Tekstiä ja kuvia yhdistelevä elävä kerronta houkuttelee esiin kylien ja niiden asukkaiden ainutlaatuisia tarinoita. Kuvareportaasin pääosaan nousevat haastateltujen asukkaiden äänet.

Teos pyrkii välittämään moniulotteisia näköaloja asiatiedon ja asukkaiden tarinoiden vuoropuhelulla, jota tukee vahva kuvallinen ilmaisu. Osaa asukkaista on haastateltu useamman kerran yli kaksi vuotta kestäneen projektin aikana. Kunkin luvun aloittava asiatieto-osuus hyödyntää asiantuntijahaastatteluja, artikkelilähteitä ja tutkimustietoa.

Reunalla on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Oululainen freelance-toimittaja Räinä on matkannut reportaasimatkoilla paitsi Suomen sivukylillä myös ympäri maailmaa. Hän on kotoisin parin sadan asukkaan Hyryn kylästä. Teos on Räinälle ensimmäinen. Muhoksen kunnasta lähtöisin oleva oululainen kuvajournalisti ja valokuvataiteilija Ranta on aiemmin kuvannut kirjat Lottovoittajien pöydässä (Like 2017) ja Saunakeittokirja (Tammi 2014).

Teos ei ole sivukylien ylistys, vaikka moni haastateltava suhtautuukin maalla asumiseen positiivisesti. Varsinkin paluumuuttajat vaikuttavat solahtaneen kyläyhteisöissä paikoilleen melko mutkattomasti, mutta haastatteluissa on tilaa myös huonoille puolille ja eriäville mielipiteille.

Haastateltavina teoksessa ovat muun muassa eläkepäiviään viettävä flamencotaiteilija Anita, kilpailuyhteiskunnasta etäisyyttä ottanut japanilaispariskunta Mariko ja Keiichi, lammastilallaan unelmaansa tavoitteleva Sirpa, emäntänsä menettänyt Matti ja maailmalle haikailevat nuoret Noora ja Hannele. Haastateltavien laajasta kirjosta huolimatta jäin pohtimaan, olisiko maaseudun yhteisöllisyyden ulkopuolelle jääneitä haastateltavia löytynyt muutama

lisää.

Vai ovatko he kenties niitä, jotka ovat jo jättäneet syrjäseudut taakseen?

Yhteiskunnallisten linjausten vaikutukset näkyvät vahvana teoksen teemoissa. Työpaikkojen ja palvelujen karkaaminen kauemmaksi nakertaa uskoa tulevaisuuteen.

Osalle syrjäseutujen asukkaista palvelut tuntuvat olevan jo lähes ulottumattomissa.

Monen ihmisen koti, perhe, suku ja perinteet ovat muutoksista huolimatta maalla.

Toisaalta oravanpyörästä hypänneet tai maaseudulle asettuneet, mutta kaupungissa työskentelevät ihmiset ovat muuttaneet maalla asumisen merkityksiä.

Syrjäseudulla voi asua edullisestikin.

Maalla asumisesta on silti alkanut muotoutua hyvin toimeentulevien etuoikeus. Paksummalla lompakolla kauempanakin olevat palvelut ovat helpommin saavutettavissa.

Siten on hieman lähempänä myös kaipuun täyttymys – rauha ja vapaus.

Teos alkaa tuhdilla määrällä asiatietoa, mutta asukkaiden tarinat imaisevat heti mukaansa. Kuvallinen ilmaisu ja tarinat ovatkin teoksen ydin ja parasta antia. Ranta on onnistunut taltioimaan monivivahteisissa kuvissaan sivukylien elämää ja tunteiden kirjoa. Runsaasti tilaa saaneiden kuvien aiheet kietoutuvat asukkaiden tarinoihin, mutta luovat kuvastoa myös asiatiedolle.

Kuvat ja teksti hahmottelevat lukijalle käsin kosketeltavan tunteen vahvasta yhteisöllisyydestä, mutta myös epätoivosta ja rajattomasta yksinäisyydestä. Teos jättää tilaa syrjäseutujen tulevaisuuden pohtimiselle eikä pyrikään kertomaan yhtä totuutta.

Sivukylät näyttäytyvät teoksessa edelleen monimuotoisina, mutta asukkaidensa näköisinä. Maalla välimatkat ovat pitkiä.

Näkymättömissä olevaan naapuriin henkinen etäisyys saattaa silti olla lyhyempi kuin kerrostalossa kolistelevaan kanssaeläjään.

Teosta voisi suositella maalle- ja maaltamuuttajille. Erityisesti suosittelisin sitä kuitenkin kaikille niille, joita kiinnostaa tavallisen ihmisen näkökulma nyky-Suomesta ja sen tulevaisuudesta.

Kirja-arvostelu

Pohjoinen puhuu Tommi Liimatta: Autarktis Like, 2017.

272 s.

Teksti: Riikka Lampela

Kemiläissyntyinen Tommi Liimatta (s. 1976) tunnetaan kirjallisen tuotantonsa lisäksi myös sarjakuvistaan, kuvataiteestaan ja musiikistaan. Tuoreimmassa, myös Finlandiaehdokkuuden poikineessa romaanissaan Autarktis (2017) Liimatta sukeltaa syvälle pohjoissuomalaisen miehen sielunmaisemaan.

Autarktis raottaa kolmen eri sukupolven tarinoita. Ääneen pääsevät sodan kokenut Kaataja, Ruotsiin töiden perässä muuttava Ruottikuume sekä nykysukupolvea edustava, eksyneen oloinen Puhuva tikkataulu. Kertojat elävät kukin yhteiskunnan, perheen ja omien toiveidensa ristipaineessa karussa pohjoisessa, jossa ”naapuriksi mielletty on sama kuin etäisyys Helsingistä Lappeenrantaan”. Koulutuksen, työn ja paremman elämän toivossa Lapista on pakko lähteä, mutta lopulta koti-ikävä iskee aina.

Lappi ei lähde miehestä, eikä mies Lapista.

Kaikkien kertojien tarinoita leimaa vakava pohjavire mutta toisaalta myös musta huumori. Kertojissa on kuitenkin myös keskinäisiä eroja. Kaataja kertaa katkerana sodassa menettämäänsä nuoruutta. Ruottikuumeen kohdalla elämää jäsennetään pitkälti vuosilukujen sekä asuin- ja työpaikkojen kautta. Puhuvan tikkataulun viinanhuuruiset ja monimutkaiset ajatuskulut puolestaan eksyttävät lukijan useammassakin kohdassa. Yhteistä kaikille kertojille tuntuu olevan tietty toivoton kohtaloon alistuminen; kun ajat ovat kovia, ei auta valittaa, vaan puskea hammasta purren eteenpäin.

Teoksen miehet tuntuvat pohjimmiltaan kaipaavaan aivan tavallista elämää: mielekästä työpaikkaa, avioliittoa, jonkinlaista tukipilaria, johon nojata. Toisaalta toiveet ovat katkeruuden sävyttämiä. Töitä on pätkittäin ja siellä täällä, naiset tulevat kunnes

lähtevät ajaen miehet lähikapakkaan. Naiset ovat teoksessa taka-alalla ja saavuttamattomissa. Myös sukupolvien välinen kuilu tuntuu pohjattoman syvältä, eikä anteeksi edes yritetä antaa.

Teoksen alussa Liimatta antaa selityksen teoksensa nimelle; se on yhdistelmä omavaraisuutta tarkoittavasta sanasta ’autarkia’ sekä Pohjoisnavan käsitteestä ’Arktis’. Yhdessä nämä muodostavat Autarktiksen, eli omavaraisen pohjoisen. Omavaraisuudella on kuitenkin aina myös kääntöpuolensa.

Jääräpäinen, pohjoinen mentaliteetti istuu kaikissa teoksen hahmoissa tiukassa, eikä apua pyydetä vaikka mikä olisi. Vuorovaikutus toisten kanssa on yhtä hidasta ja takkuilevaa kuin Puhuvan tikkataulun internetyhteys; suhteet syntyvät vaivalloisesti, ja saattavat lopulta katketa kokonaan.

Teoksen vahvuus on ehdottomasti Liimatan tarkka ja ytimekäs kielellinen ilmaisu.

Liimatta onnistuu esimerkiksi tiivistämään Lapin luonteen kolmeen virkkeeseen: ”Ja milloin on Lappi? Kun lätäkkö jäätyy elokuussa. Kun kuusi ei kasva.” Kaikilla teoksen kertojilla on myös selkeästi oma äänensä, ja jokainen hahmo tuntuu autenttiselta nimenomaan Liimatan oivaltavan kielen ansiosta.

Vaikka teos on kokonaisuudessaan hyvin totinen ja miehinen, tavoittaa Liimatta teoksessaan jotakin perimmäistä pohjoisesta Suomesta ja sen asukkaista. Liimatta ei idealisoi Lappia tai sen asukkaita, vaan kuvaa pohjoista luontoa, ihmisiä ja näiden välistä suhdetta tarkkanäköisesti ja kaunistelematta. ”Puolensataa yötä makaat harsomaisessa horteessa pyyhe silmillä ja lasket viikkoja syksyyn kun lintu huutaa ikkunan takana aamukolmesta eteenpäin. Vihaat kesää niin kuin rampa vihaa tervettä.”

STIIKNAFUULIA

23

Oikeaa runouttako!

Kajaanin Runoviikolla Ylen kulttuuritoimittaja, Tanssiva karhu -palkintoraadin jäsen Minna Joenniemi vertasi nykyrunouden kahta valtaväylää näin: – On kahdenlaista julkista runoutta.

Toinen on kuin Tieteen kuvalehden kansanomaistettuja artikkeleita ja toinen tiukan tieteellisiä julkaisuja muodollisilla foorumeilla.

Vanhanaikaisissa runomatineoissa kourallinen runouden suurkuluttajia vakavin tuumin keskittyi kuulemaan tarkkaan harkittuja, arvostettujen runoilijoiden säkeitä valmiina kirjallisuustieteellisiin analyyseihin.

Tavallinen kansa koki runouden korkeakulttuuriksi, johon mattimeikäläisillä ei riitä rohkeus osallistua eikä äly ymmärtää.

Akateemisella runoudella on edelleen arvonsa ja merkityksensä, mutta runous on siirtynyt osin uusille areenoille – lähemmäs pöytälaatikoita.

Somerunoilijat käyttävät sananvapauttaan julkaisemalla runojaan kaikkien ulottuville. Nykypäivän runonlaulajat käyvät poetry slameissä ja runokahviloissa saamassa palautetta. On perinteistä säkeellistä runoutta, äänirunoutta, kuvarunoutta, hybridirunoutta, hetkessä syntyvää dialogirunoutta. Blogeissa ja nettisivuilla saa kirjoittaa ilman ateljeekriitikoiden ohjeistusta tai kustannustoimittajien puuttumista teksteihin.

Runouden rajattomuus Kustannusalakin on muuttunut. Suuria perinteisiä kustantajia on vähän ja ne julkaisevat yhä vähemmän runoja. Viime vuosina niiden uutuusluettelot ovat sisältäneet vain muutamia runoteoksia, enimmäkseen ennestään tutuilta nimiltä.

Teksti: Tarja Kerttula 24 STIIKNAFUULIA

Viime vuosina lisääntynyt kiinnostus kirjoittamisopintoihin tuottaa kuitenkin hyviä käsikirjoituksia ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Julkaisuhalukkaita kirjoittajia riittää ja sitä myötä pieniä ja vieläkin pienempiä kustantajia. Runosuonikkaat kirjoittajat ovat löytäneet uusia väyliä tuotostensa julkistamiseksi.

Oman hyllyni runoteosten selkämyksissä näkyy pikaisesti laskien nelisenkymmentä eri kustantajaa. Kustantajien kirjo on kasvattanut runouden monimuotoisuutta, kun tekstien arvioijia ja erilaisten tyylien arvostajia on enemmän.

Monet runoilijakandidaatit tarjoavat edelleen tekstejä ensin ”oikeille” kustantajille. Vastausta saa odottaa pitkään ja usein se kuuluu näin: ”valitettavasti käsikirjoitus ei mahdu kustannusohjelmaamme” – myös ennestään julkaisseille kirjailijoille, jopa Kirjailijaliiton jäsenille. Silloin viimeistään tulee mieleen kirjan julkaiseminen itse.

Runojen julkaiseminen omakustannepalveluissa paperi- tai e-kirjoina on helppoa, ja siitä onkin tullut lähes jokamiehenoikeus.

Halvimmillaan kirjansa saa julkisuuteen alle satasella.

Vuoden 2016 lopulla Kirjankustantamo Mediapinnassa mietittiin sopivaa tapaa osallistua Suomen 100-vuotisjuhlaan.

Kynnys saada runoteos kustantamon julkaisuohjelmaan on korkea, joten he päättivät julkaista 100 runoteosta ilmaiseksi. Suomi 100 runokirjaa -sarjan suosio yllätti, tavoite tuli täyteen muutamassa viikossa. Alkuperäissuunnitelmasta poiketen Mediapinta on julkaissut tänä ja viime vuonna noin 750 uutta runokirjaa – enemmän vuodessa kuin mikään Suomessa toimiva kustantamo aikaisemmin.

Kampanjan kirjat ovat täyskustanteita, mutta käsikirjoitukset julkaistaan ilman kustannustoimittamista, eli kirjo on melkoinen.

Omakustanteiden julkaisijatkin käyttävät monesti ateljeekritiikkipalveluita, mutta eivät aina. Vapaus ja jossain määrin jopa viimeistelemättömyys on saanut muun muassa minut käyttämään puheissani termiä ”oikea runoilija” tai ”oikea kirjailija” verratessani omakustanteita ”oikeiden kustantamoi-

den julkaisemiin oikeisiin kirjoihin”. Mutta onko se oikeutettua?

Runo on kysymys ja vastaus Väitetään, että lähes jokainen suomalainen on joskus kirjoittanut runon.

Harrastaja- ja pöytälaatikkorunoilua on pidetty kirjallisuuspiireissä vähättelevästi itsehoitona ja terapiana, ei oikeana runoutena. Varsinaista runo- ja kirjallisuusterapiaa on ollutkin 1960-luvulta lähtien. Sen menetelmät ovat osin samoja kuin luovan kirjoittamisen, josta monet ”oikeatkin runoilijat” ovat ammentaneet.

Minna Joenniemi kysyi Runoviikolla Suven runoilija Lassi Hyväriseltä, millaisia tavoitteita hänellä on runoilijana. Runoilija vastasi: ”Se runous, jota etsin, on jotain, mitä en vielä tunne.” Somerunoilijatähti Rupi Kaur kertoo kustantamo Sammakon julkaisemassa Sammakon Sanomissa kirjoittavansa, koska etsii vastauksia hänelle tärkeisiin kysymyksiin.

Millaista muuta runoutta ja kirjallisuutta on olemassakaan kuin omasta elämästä, maailmasta, kokemuksista kumpuava?

Eräs kirjoittajaohjaaja totesi aikanaan: ”jos kirjoittaja sanoo, että tämä on runo, se on runo”. Harvoista kirjoittajista tulee arvostettuja runoilijoita tai julkkiksia edes runouspiireissä, silti kaikki runojaan julkaisseet kokevat saaneensa aikaan jotain luovaa ja omaperäistä.

– Meille kaikki kirjailijat ovat oikeita kirjailijoita, sanoo Mediapinnan Katja Glasberg.

Hänen mukaansa yleinen ilmapiiri on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana niin, että omakustanteen julkaisemista pidetään nykyisin salonkikelpoisena vaihtoehtona. Tämän vuoden yksi runotapaus oli (”oikean runoilijan”) Susinukke Kosolan omakustanne Varisto, jota ei saanut ostettua rahalla vaan tunnustamalla runoilijalle jotakin henkilökohtaista.

Vahingossa runoilijaksi Kirjoittamisesta julkaisemiseen on pitkä

matka. Usein harrastajankin sisäinen kriitikko haraa julkaisemista vastaan, vaikka toisin voisi luulla näinä helpon julkaisemisen aikoina.

Kajaanilaiset Tuula Haataja, Tuula Heikkinen ja Liisa Laanti ovat julkaisseet runojaan Suomi 100 runokirjaa -sarjassa. He kirjoittavat perinteistä säkeellistä runoutta, ja runojen synty liittyy paitsi kirjoittamisharrastukseen myös itsensä kohtaamiseen.

Haataja nimittää itseään vahinkorunoilijaksi ja ensimmäistä kirjaa terapiakirjaksi, joka johti kirjoittajan tielle.

– Se melkein pelasti mun hengen.

Humina voimistuu etsin harhaillen aukioita valoa tulee pimeydessä kuvittelen kirkkauden osaksi sekasortoa Itsessäni kannan avaimia ihoni ikkunassa Tuula Haataja: Ihoni ikkunassa.

(Mediapinta 2017) Haatajan mukaan runoista on vaikeampi päästää irti kuin omista lapsista. Hän käytti käsikirjoituksensa ateljeekriitikolla ja lähetti sen sitten kustantajalle. Palaute oli tylyä, mutta Haataja ei lannistunut, vaan julkaisi kokoelman itse. Kirjoittajakavereiden runokirjat rohkaisivat Heikkisen ja Laantinkin kokoamaan runonsa kansien väliin. raajat halusi löylyä kylätappelua pyörryksiin umpimähkään uimaan kahareisin kaikkensa antamaan odotin pääsyä salakuuntelin selkien takana inisin ja havisin siirryin oman käden kautta paperille siitä mahduin Liisa Laanti: Hidastuvaa.

(Mediapinta 2017) Jokaiselle oli suuri onni saada painotuore kirja käteensä. Kirjoittajakaveruk-

set Haataja ja Laanti järjestivät yhteiset kirjajulkkarit, joita he vieläkin muistelevat merkittävänä tapahtumana elämässään.

Julkaiseminen on kohottanut itsetuntoa ja siivittänyt kirjoittamista.

– Olen uskaliaampi kuin ennen. Jos joku ei tykkää, se ei ole vaarallista. Minuus on nyt näkyvämpää, olen sitä mitä olen oikeasti.

On lupa tehdä omia juttuja, vaikkei se ”oikeaa taidetta” olekaan, Haataja kertoo.

– Kun julkaisutilaisuudessa kuulin toisten lukevan omia tekstejäni, aloin arvostaa niitä itsekin enemmän, Laanti puolestaan sanoo.

Heikkisen suhtautuminen kirjoihin ylipäätään on nyt uusi: – Arvostan toisia kirjoittajia ja kirjailijoita enemmän kuin ennen.

Kansan runoutta Mitä omakustantaminen tai Mediapinnan kampanjan kaltainen käsikirjoitusten sellaisenaan julkaiseminen kertoo runouden arvostuksesta ja merkityksestä, vai kertooko se mitään? Onko joidenkuiden mielestä akateemisen runouden kaanon yhä ainoa oikea runoilemisen tapa?

Mediapinnan julkaisemat runokirjat sekä lava- ja somerunous ovat tuoneet runoutta lähemmäs tavallista, vähänkin lukevaa kansaa. Se tekee hyvää sekä runouden lukemiselle että kustannusalalle, sillä aina joku myös ostaa kirjan itselle tai lahjaksi.

Mikään kultakaivos Suomi 100 runokirjaa -kampanja ei ole Mediapinnalle ollut, riittävän kannattavaa liiketoimintaa silti.

Haataja, Heikkinen ja Laanti ostivat jokainen useamman kymmenentä runokirjaa tutuille annettavaksi. ”Annetaanhan lahjaksi omatekoisia villasukkia, hilloja ja korttejakin, miksi ei siis runokirjoja.”

– Kirjallisuuden merkitystä kirjoittajien ja lukijoiden hyvinvoinnin lisääjänä ei voi yliarvioida. Joka ainoa julkaistu runoteos tekee maailmasta hiukan paremman paikan, Glasberg hehkuttaa.

Kuva: Jarmo Kinnunen

Tarja Kerttula (s. 1958) on luovuuttaja, KM, kirjallisuusterapia- ja kirjoittajaohjaaja, harrastajarunoilija ja lauluntekijä, kulttuurin suurkuluttaja sekä kulttuuririentojen järjestäjä Kajaanista. Luovan kirjoittamisen aineopinnot Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa ovat juuri päätöksessään.

Runokokoelmat: Kerttula, Tarja 2017: Valehtelen etten kaipaa. Mediapinta; Winter, Jan E. & Winter, Mira B. 2017: Kahden välistä. Mediapinta.

Toimittanut kokoelmat: Helmeilijät 2017: En tiedä onko minulla kylmä vai kuuma. Mediapinta; Kainuun kyläkirjoittajat 2018: Elosalamoita. Mediapinta.

Jokaiselle oli suuri onni saada painotuore kirja käteensä. Kirjoittajakaverukset Haataja ja Laanti järjestivät yhteiset kirjajulkkarit, joita he vieläkin muistelevat merkittävänä tapahtumana elämässään.

STIIKNAFUULIA

25

Syksyn uutuuskirjoja

Lauri Ahtinen

Toni Aho

Satu Alajoki & Ella Kurki

Elias

Organus

Kadonnut aurinko

Miltä tuntuu odottaa turvapaikkaa? ”Unelmointi on etuoikeutettujen huvia.

Voit vaikka kokeilla: ota pala paperia ja kirjoita kymmenen tärkeintä asiaa, jotka tekevät sinut iloiseksi. Joskus viidennen kohdan jälkeen huomaat että et oikeastaan tarvitse enää muuta. Että ihminen tarvitsee vain sen verran. Mutta vielä vuosi sitten en keksinyt kuin yhden asian; en osannut katsoa niin kauas. Niin ihmiselle käy sodassa.”

Elias on sarjakuvaromaani yksin Suomeen tulleesta pojasta. Kirjaa varten on haastateltu useita turvapaikanhakijoita ja alan asiantuntijoita.

Todellista taistelua ei käydä Välimerellä salakuljettajien vuotavissa paateissa eikä Euroopan ulkorajoilla, vaan Suomessa turvapaikkaa odotellessa.

S&S, elokuu 2018

Akuuttilääkäriksi erikoistuva Milla Vartiainen saa potilaakseen teinitytön, jonka sukulainen on mystisesti kadonnut. Kuka surmaa nuoria aikuisia ja miksi? Onko kyse sarjamurhaajasta vai järjestäytyneen rikollisuudesta? Miten selvittää uhrien henkilöllisyys, jonka peittämiseksi tekijä on nähnyt poikkeuksellista vaivaa?

Samanaikaisesti Ouluun rakennetaan maailmanlaajuista biopankkia, joka tulee avaamaan ainutlaatuisia mahdollisuuksia niin lääketeollisuuden kuin terveydenhuollon kannalta. Äkkiä Milla saa huomata, että terveys- ja some-tietojen keskittämiseen perustuva uusi uljas maailma sisältää yllättävän uhkakuvan, jonka kaivelu asettaa vaakalaudalle Millan ja hänen läheistensä hengen.

Organus on ajankohtainen ja rautainen trilleri, joka on samalla myös itsenäinen jatko-osa menestyneelle Exitus-sairaalajännärille. Kirjailija Toni Aho on itsekin erikoislääkäri, ja Organus on hänen neljäs julkaistu romaaninsa.

Atrain&Nord, lokakuu 2018

Kadonnut aurinko on seikkailullinen satu valosta ja pimeydestä, pelot voittavasta rohkeudesta ja ystävyydestä. Se jatkaa Nukkumatin veljestä, Valve-Villestä kertovaa tarinaa ja vie lukijansa auringon jäljille niin Jättiläisen maille kuin veden syvyyksiin.

Aurinko on kadonnut! Ja jos aurinko ei nouse, ei edes aamuntuoja voi herättää ketään uuteen päivään. Valve-Ville on syystä hermostunut ja pyytää ystäväänsä apuun.

He lähtevät yhdessä auringon jäljille, mutta salainen matka uhkaa kariutua alkuunsa ja kaksikko saa yllättäen matkaseuraa.

Onko lapsista vastusta Jättiläiselle? Kuinka käy Valve-Villen, joka tarvitsee auringonvaloa elääkseen? Nouseeko aurinko viimein, vai jääkö Nukkumatti tekemään ikuista yövuoroa?

Kirja on suunnattu 5–10 -vuotiaille.

Sarjan ensimmäinen osa Valon sankari julkaistiin 2017.

Myllylahti Oy, syyskuu 2018

26 STIIKNAFUULIA

Robert Brantberg

Robert Brantberg

Simo Hiltunen

Mannerheim.

Koko tarina.

Marskin kenraalit

Ihmisen kuoressa

”Marsalkka johti sotaa ja minä sotatoimia”, päämajoitusmestari A.F. Airo sanoi viime sotien jälkeen.

Kenraaliluutnantti Airolla oli selkeä linja rintamakomentajien suhteen. Päämaja ei puuttunut heidän toimiinsa, kunhan asiat hoituivat.

Marskin kenraalit kertoo upseereista, jotka viime sodissa komensivat rykmenttejä ja divisioonia, armeijakuntia ja armeijoita.

Kenraalit olivat keskeisessä asemassa vuoden 1918 sodassa.1920- ja 1930-luvulla he rakensivat Suomen armeijan.

Sotakorkeakoulun he kävivät Ruotsissa, Ranskassa tai Italiassa sekä vuodesta 1924 myös Suomessa.

Puna-armeija yritti sekä talvi- että jatkosodan aikana miehittää Suomen. Sotilaamme torjuivat yritykset näiden kenraalien johdolla.

Moni kenraali osallistui vielä viidenteen sotaansa, Lapin sotaan saksalaisia vastaan.

Suomi säilyi itsenäisenä maana.

Readme.fi, syyskuu 2018

Rikostoimittaja Lauri Kivi on tehnyt pesäeron väkivaltaiseen lapsuuteensa ja tutustunut viimein tyttäreensä Aavaan, joka luo uraa poptähtenä.

Aavan menestystä edelsi laulaja Amanda, joka katosi kolme vuotta aiemmin. Kirjoittaessaan artikkelia ihmisten katoamisista ja Amandan tapauksesta Kivi kerjää verta nenästään ja pimeyttä horisontista.

Pian on uhattuna paitsi Aava myös Kiven oma henkinen tasapaino. Ja kun se järkkyy, ei kukaan eikä mikään ole turvassa.

Ihmisen kuoressa on kovaksi taottu kaunokirjallinen trilleri, joka kyydittää lukijansa pimeyteen eikä lupaa tuoda takaisin. Se on laskuvarjoton romaani minuudesta, syyllisyydestä ja sisällämme pauhaavista hallitsemattomista voimista.

Simo Hiltunen (s.1977) on toimittaja ja visuaalinen tuottaja. Hän asuu perheineen Iissä. Hiltusen ensimmäinen romaani Lampaan vaatteissa (WSOY, 2015) on saanut hyvän vastaanoton Keski-Euroopassa. Se on käännetty ranskaksi, saksaksi ja hollanniksi.

WSOY, syyskuu 2018

Miten Gustaf Mannerheimista tuli Gustaf Mannerheim? Nuoresta rasavillistä tutkimusmatkailija, tsaarin kenraali, maailmanmatkaaja, Suomen armeijan ylipäällikkö, Suomen marsalkka ja Tasavallan presidentti?

Tämä on Gustaf Mannerheimin kehityskertomus. Keskeisenä aineistona ovat hänen henkilökohtaiset kokemuksensa ja näkemyksensä. Lähdemateriaalina on muun muassa Mannerheimin kirjeenvaihto sukulaisten, ystävien ja yhteiskunnallisesti korkeassa asemassa olevien henkilöiden kanssa.

Uransa aikana Mannerheim tapasi muun muassa Dalai Laman, tsaari Nikolain, Saksan keisari Wilhelmin, Ranskan pääministeri Édouard Daladierin, Puolan marsalkka Józef Piłsudskin ja Britannian pääministeri Winston Churchillin, puhumattakaan kotimaan päättäjistä. Hän tuli hyvin toimeen heidän kaikkien kanssa.

Kokonaiskuva Mannerheimista jää kuitenkin hieman etäiseksi. Kuka hän oli?

Readme.fi, syyskuu 2018

STIIKNAFUULIA

27

Ilpo Koskela

Uusi Sarjakuvantekijän

Uusi Sarjakuvantekijän OPPIKIRJA

Ilpo Koskela

OPPIKIRJA

ettu s

Ilpo Koskela

Eero Matero

Ville Ranta

Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja

Jumalasta seuraavat

Kuningas menettää päänsä

Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja on Ilpo Koskelan, kokeneen ja palkitun tekijän katsaus sarjakuvien tekemisen kiehtovaan maailmaan. Tämä loppuunmyydyn teoksen uudistettu laitos on päivitetty ajan tasalle muun muassa uusin kuvaesimerkein.

Uudessa Sarjakuvantekijän oppikirjassa perehdytään tehokkaasti alan perusasioihin aina ideoinnista ja käsikirjoittamisesta sarjakuvan suunnitteluun, luonnosteluun, piirtämiseen ja värittämiseen – tietotekniikkaa unohtamatta. Lisäksi kirjassa esitellään uusia, kehittyneitä työtapoja ja kerrotaan tekijänoikeuksista, kustantamisesta ja markkinoinnista. Oppikirjaan liittyy myös erillinen, vuonna 2019 julkaistava harjoituskirja.

Ilpo Koskelan sarjakuvia on ilmestynyt suomalaisissa lehdissä jo 30 vuoden ajan.

Koskela on julkaissut kahdeksan sarjakuva-albumia, joita on käännetty useille kielille.

Lisäksi hän on laatinut kolme oppikirjamuotoista teosta. Koskela on opettanut sarjakuvaa Oulun taidekoulussa ja vetänyt useita alan kursseja sekä luentosarjoja niin Suomessa kuin ulkomailla.

Arktinen banaani, elokuu 2018

28 STIIKNAFUULIA

Syvää ysäriä edustava sanomalehtipakinoiden valikoima painottu politiikan ytimeen eli valtaan liittyviin aiheisiin – siis mihin tahansa.

Lähihistoriaamme eräästä näkökulmasta valaisevan teoksen motiivina on saattaa lukija pohtimaan sekä ajankohtaisuuksien hämmästyttävää erilaisuutta että ajattomuuksien yhtä kummastuttavaa samankaltaisuutta vuosikymmenien saatossa.

Pakina genrenä on nykypäivänä ehkä menettänyt tilaa kolumnille, mutta kultakautenaan se mellasti villinä asiakeskeisen mielipidejournalismin ja kaunokirjallisuuden tutkimattomilla rajaseuduilla. Pakinoitsijan sanoin: ”Historia jää vajaaksi, ellemme saa tietää, mistä Paavo Väyrysen ja Jumalan välisessä kirjeenvaihdossa sovittiin tai miten Esko Aho nokitti Saatanalle, joka lupasi toteuttaa hänen kolme toivettaan.”

Teosta ovat edeltäneet valikoimat Tuuleen huudetut (2016) sekä Mestari ja ilveilijä (2017).

Kansan Tahto ja Yrjö Mäkelin -seura, toukokuu 2018

Luomakunnan kruunu pahasti hukassa Linnan katto vuotaa, narrin jutut eivät naurata, kukaan ei kunnioita. Eikä seksikään maistu. Kuninkaalla alkaa horjua usko koko touhuun. Onneksi on pastori, joka tuntee lääkkeen eksistentiaaliseen ahdistukseen.

Kaksikko lähtee tarunhohtoiselle seikkailulle, missä olut virtaa, päät putoilevat ja naiset kellistetään – vielä kerran.

Kuningas menettää päänsä on Ville Rannan uusi, upeissa akvarellisävyissä hehkuva, absurdi suurteos, jossa Ranta sahaa pään irti vuosituhantiselta valkoiselta heteromieheltä. Mutta mitä helvettiä? Eikö Ranta ole itsekin samaa jatkumoa?! Pää poikki!

Ville Ranta (s. 1978) on Puupäähatulla palkittu sarjakuvantekijä, jonka teos Kyllä eikä ei voitti 2014 Sarjakuva-Finlandian.

Ranta tunnetaan myös kuvia kumartelemattomana Kirkko ja kaupunki - ja Demokraatti -lehtien pilapiirtäjänä.

WSOY, 2018

E k s y n y t t a i v a a v u o h i Eero Suvilehto NÄYTEL

n i s p e r o n

MÄ

k a h v i l a k i r j a t

n i s p e r o n

k a h v i l a r u n o t

Minna Rytisalo

Jarmo Stoor

Eero Suvilehto

Rouva C.

Motelli-näytelmä

Eksynyt taivaanvuohi

”Ehkä sellainen on avioliitto, Minna ajatteli, kahdella sanalla pikaisesti solmittu mutta hitaasti kasvava.”

On kuusi lasta, lehtori ja hänen rouvansa.

Rouvan sisällä myrsky katkoo oksia eikä hiljene. Keittiössä kakut palavat tai jäävät raaoiksi, eikä rouvalle vieläkään riitä se mikä muille. Hänessä on voima, joka etsii pääsyä ulos ja saa välillä vaipumaan melankoliaan.

Rouva C. kertoo poikkeuksellisen avioliiton tarinan ja näyttää, millaisista silmuista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taistelija, patsas. Piian ja pumpulikauppiaan tytär aloittaa seminaarin ensimmäisen opiskelijoiden joukossa syksyllä 1863, mutta keskeyttää opinnot ja päätyy naimisiin opettajansa kanssa. Perhe kasvaa, samoin tarve tehdä kodin ulkopuolella paljon enemmän.

Romaani on tarkka kuvaus hitaasti lämpenevästä rakkaudesta ja alati tasapainoaan hakevasta ystävyydestä sekä rajoista, joita naisen pitää kestää tai ylittää.

Gummerus, syyskuu 2018

Tähän loppuu normimaailma! Motelliromaaniin (2016) perustuvassa Motellinäytelmässä seikkaillaan Motelligalaksilla.

Huoneet, respa, aula ja piha ovat näytelmän tapahtumapaikkoina. Loistavasti rytmitetyt dialogit höyläävät hahmoista esiin uusia tasoja. Näytelmässä on vauhdikasta tragikoomista tilannekuvausta.

Helteinen kesä Kempeleessä. Eritteiden kyllästämässä, viinanhajuisessa motellissa entisen valtatien varrella majailee koko ihmiskirjo. Timo suostuu motellinpitäjäksi kahdentoista kaljan tuiskeessa eikä arvaa mikä häntä odottaa: tutuiksi tulevat homonatsi Kurmilainen ja hänen miesystävänsä Lempäälä, piskuinen Puutarhatonttumummo, vaitelias pukumies Pirttimaa, nälkälakkoon ryhtyvä irakilainen Mahtan Naftani ja Jorma Ollila, joka päättää haudata kosketusnäytölliset puhelimet.

Nispero Oy, elokuu 2018

Eksynyt taivaanvuohi on runollinen matka keväiseen Sisiliaan, kuolleen ystävän synnyinseuduille.

Se on herkkä kertomus kahden harhailevan sielun yhteisistä hetkistä maisemassa, jossa mannerlaatat ja kulttuurit kohtaavat hedelmöittävästi – ja joskus tuhoa kylväen.

Eero Suvilehto on Oulussa asuva kirjailija ja kirjallisuuden dosentti, jolla on monipuolisen akateemisen uran (mm. Sofian, Reykjavikin ja Wienin yliopistoissa) ohella kokemuksia myös monista muista ammateista – tulkista terapeuttiin ja portsarista asfalttimieheen. Hän on moderni nomadi, jonka tekstien aforistinen kudos vie lukijan sekä lähelle että kauas, yllättäen ja lupaa kysymättä. Suvilehdon tuotantoa on ilmestynyt kymmenellä kielellä ja siteerattu runsaasti eri yhteyksissä (radiossa, antologioissa, sanomalehdissä, blogeissa ja Tv-ohjelmissa) Suomessa ja ulkomailla.

Nispero Oy, elokuu 2018

STIIKNAFUULIA

29

Katariina Vuori

Katariina Vuori

Katariina Vuori

Erään tapon tarina

Kissan oma kirja

Läjä Äijälä

Erään tapon tarina on tositarinaan pohjautuva, narratisoitu kertomus perheväkivallasta. Kirjan keskiössä on päihdeongelmaisen, väkivaltaisen isän terrorista kärsinyt pieni poika. Tragedia päättyy henkirikokseen, joka aikoinaan puhutti niin tapahtumapaikkakunnalla Haapajärvellä kuin mediassakin.

Kirja käsittelee vaiettua aihetta romaanimaisen kertomuksen ja todellisuuden rajassa. Kirja asettaa lukijan pohtimaan moraalin ja oikeuden suhdetta inhimilliseen kärsimykseen.

Like, kesäkuu 2018

Kissahuushollin ikioma täytettävä kirja!

Kirjaan voi tallentaa lemmikin tärkeät tapahtumat ja rakkaat muistot kissanpennun vauvavuosista eläkeikään saakka. Kirja sisältää myös paljon hyödyllistä tietoa ja hyviä vinkkejä kissanomistajalle. Kirja on jatkoa Koiran omalle kirjalle (2017).

Otava, 2018

Läjä Äijälän elämäkerta valottaa Vuosisadan lappilaisen matkaa Torniosta brasilialaisille keikkalavoille. Kirja valottaa erityisesti Äijälää ihmisenä ja monipuolisena taiteilijana. Terveet Kädet -hardcore-yhtyeen nokkamies, kotimaisen konemusiikin pioneeri ja palkittu sarjakuvataiteilija viettää tänä vuonna 60-vuotispäiviään. Läjä on monien eturivin bändien kuten Apulannan ja Sepulturan esikuva, ja hänellä on faneja ympäri maailmaa. Terveille Käsille on pystytetty patsas kunniapaikalle Tornioon.

Like, syyskuu 2018

30 STIIKNAFUULIA

Ilpo Koskela 2010.

Jatkuu.

STIIKNAFUULIA

31

00

100

5

95

5

75

5 00

5

Atrain&Nord Kustannusliike

Palautusosoite: Oulun kirjailijaseura ry Oulun kirjallisuuden talo, Sepänkatu 9, 90100 Oulu

25 100 5 95

5

0 75

5

25 5 0

Kotimainen.

Paikallinen. op.fi/oulu

ravintolarauhala.fi

tuba.fi

Stiiknafuulia kiittää tukijoitaan