2 minute read

Kevätkylvöistä sadonkorjuuseen

Luonnon aarteita

Keväällä ja syksyllä Ahvenanmaan maaseudulla vietetään todellista kansanjuhlaa, kun viljelijät ja tuottajat avaavat ovensa tiloilleen Ahvenanmaa vihannoi -tapahtuman ja Sadonkorjuujuhlien aikaan. Keväällä saat nauttia maukkaista varhaisvihanneksista ja syksyllä säilötyn, hillotun ja tuoreen sadon makuelämyksistä.

Kevätkylvöistä sadonkorjuuseen

Ahvenanmaan suotuisassa ilmastossa kasvua ei tapahdu ainoastaan mullan seassa. Täällä kasvaa ja kehittyy niin ideat kuin tuottajatkin. Samaan tahtiin omenoiden, sipulin ja perunan kasvun kanssa syntyy uusia ideoita ja suunnitelmia.

Ahvenanmaalla viljelijät ovat kiitollisia runsaasta auringonpaisteesta ja pitkistä, lauhkeista syksyistä. Ahvenanmaata voidaan pitää Suomen suurimpana omenapuutarhana, kotimaisista omenoista kolme neljästä kasvaa täällä. Lisäksi 30% kotimaisista sipuleista ja 90% parsasta viljellään täällä. Supermarja tyrni viihtyy myös saariston rannoilla.

RAAKA-AINEIDEN RUNSAUDEN keskellä ei ole ihme, että myös artesaaniruoka kukoistaa ja menestyy. Sekä lautanen että lasi on helppo täyttää paikallisilla herkuilla. Monet tilat viljelevät omat raaka-aineensa. Maidosta valmistetaan juustoa, lihasta maukasta makkaraa ja luomuviljasta jauhoja.

Omenanviljelijät, kuten Grannas, Snäckö Frukt ja Öfvergårds, ovat jalostaneet sadonkorjuutaitojaan ja saavat koko sadon käytettyä tuorepuristetun mehun, chutneyn tai pikkelöityjen omenanraakileiden muodossa. Öfvergårdsin tilalla voit myös kokea omenasafarin tai vuokrata oman omenapuun, joka vie omenasadon keruun aivan uudelle tasolle.

Amalian limonaditehdas ja Peders Aplagård valmistavat hedelmistä ja marjoista maittavia alkoholittomia juomia kun taas puolestaan Open Water Brewery -panimo valmistaa oluensa ja siiderinsä promillien kera.

OSA RUOANVALMISTAJISTA vastaanottaa vierailijoita tiloilleen, kun toiset taas keskittyvät myymään tuotteitaan ruoka- tai käsityökaupoissa. Kastelholman linnan lähietäisyydellä voit tutustua moniin erilaisiin makuelämyksiin. Smakbyn herkkupuodin lisäksi alueelta löytyy tislaamo Åland Distillery, kahvipaahtimo Rosteriverket ja karamellitehdas Ålands Karamelleriet, jonka Ålandskaramell maistuu aidolle metsämansikalle.

MAISTA AHVENANMAATA

AMALIAN LIMONADITEHDAS, tilapuoti, Lemland. MARSKOGENS LAMM, tilapuoti ja kahvila, Finström. OPEN WATER BREWERY, panimo ja puoti, Lemland. ROSTERIVERKET, mikropaahtimo, Jan Karlsgården. ÅLANDS KARAMELLERIET, käsityönä valmistettuja karamelleja, Kastelholm. PEDERS APLAGÅRD, tilapuoti ja kesäkahvila, Kökar. GRANNAS, SNÄCKÖ FRUKT, ÖFVERGÅRDS, omenatiloja Pohjois-Ahvenanmaalla.

Mer information på www.karingsund.ax

Täydellinen lomakylä

• Majoitusta luksushuviloista mukaviin mökkeihin. • Terassi lastenaltaineen. • Kokoustilat. • Aktiviteettimetsä: – MTB-rata – vaellusreitti – polkujuoksurata – uintijuoksurata – frisbeegolfrata. • Aktiviteetteja: – padel – tennis – pingis – rantalentopallo – jalkapallo – sulkapallo – boule – minigolf. • Vesiaktiviteetit: – kajakkivuokraus ja -retket – kanootit – SUP-laudat – polkuveneet. • Soutuveneet (myös moottorilla). • Kalastus (myös opastettuna). • Räätälöity vesiskootterisafari. • Räätälöidyt veneretket. • Toimintaa ja elämyksiä lähistöllä: – Leklandet 600 m – Metsästys- & kalastusmuseo 700 m – Riistasafari 800 m – Geopolku 800 m – Muinaismuistoalue 900 m – SmartPark 5 km – Laserdome 5 km – Eckerö Golf 5 km.

Liikkuvan ja leikkivän perheen kannattaa ostaa Aktiivisuusranneke! Verkosta löydät valmiita paketteja, jotka aina tarjoavat jotain ekstraa.

+358 18 38 000 | info@karingsund.ax | www.karingsund.ax

www.smartpark.ax

AVOINNA 2022

SPARK LASER ARENA

Soita ja varaa +35818 38499 /mattias@smartpark.ax

Tervetuloa

BOLLHALLA/Maarianhamina ECKERÖHALLEN/Eckerö

Aukioloajat ja päivämäärät nettisivulla www.leklandet.ax

This article is from: