Stylus 1-2019 Taidekasvatuslehti

1 / 2019

OMAT KUVAKULTTUURIT

Stylus TAIDEKASVATUSLEHTI

SISÄLTÖ 1/2019

OMAT KUVAKULTTUURIT VAKIOT 4

KEHITYS JA PÄÄMÄÄRÄ Erja Väyrynen

KUVATAIDE EI OLE VALINTA Katja Uksila

ARVIOINTIA JA DIGILOIKKAA Anna Suhonen

MYÖTÄTUULTA KUVATAITEESTA -KUNNIAKIRJA 2018 FACEBOOKIN KUVISTA -RYHMÄLLE

KUNNIAMAININTA DIPLOMATIASTA JA LAAJAALAISESTA KEHITTÄMISESTÄ Riikka Mäkikoskela

”Kuvataide on tulevaisuuden oppiaine, joka ei ole valinta. Se kuuluu kaikille.” -Katja Uksila, s.5

TEEMA 10

OMIA KUVIA JO 40 VUOTTA ESPOON KUVATAIDEKOULUSSA Elisse Heinimaa, Laura Ikonen & Anu Hietala

ITSE TEOSSA - KUVATAIDEOPETTAJIEN OMAT KUVAKULTTUURIT Katja Uksila & Riikka Mäkikoskela

SIKS KU MÄ TYKKÄÄN SIITÄ - NUORET JA MOTIVAATIO OMAN TAITEEN TEKEMISEEN Ruusu Hulmi SIVISTYSLAITOKSESTA KÄYTTÖLIITTYMÄKSI -NYKYPÄIVÄN TAIDEMUSEO OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ Katariina Haavisto, Sanna Hekkala & Ida Rusava

KÄVIJÄT, KOKIJAT, KOKEMUKSET Anniina Koivurova

MEEMIT KUVATAIDEOPETUKSESSA Piia Harju

#KUVIS -INSTAGRAM KUVIKSEN NÄYTTELYTILANA Anna Suhonen & Marika Lehtinen

VAPAAN SIVISTYSTYÖN OMAT KUVAT Taina Rönkkö

TAIDEKASVATUS TUO MYÖTÄELÄMISEN TAIDON LÄHELLE Nina Laaksonen

STYLUS 50 VUOTTA SITTEN

ETUKANSI: Jenni Kalsola SISÄKANSI: Hiihtäjätyttö, Elisse Heinimaa,1963, toinen luokka, Kallion kansakoulu, Helsinki

Stylus

TAIDEKASVATUSLEHTI PERUSTETTU VUONNA 1907 112.

Julkaisija: Kuvataideopettajat KUVIS

vsk, nro

1-2019,

ISSN 2490-1806 (verkkojulkaisu)

puh. 045-2609535. Toimituskunta: LAURA IKONEN, ANNIINA KOIVUROVA, BIRGITTA NURMI, ELINA OLLIKAINEN, TAINA RÖNKKÖ, ANNA SUHONEN, KATJA UKSILA, SENJA VALO ja Erja Väyrynen. Taitto: T:mi Senja Valo. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. ry,

www.kuvis.fi.

PÄÄKIRJOITUS

Kehitys ja päämäärä T

ämän Styluksen lopussa on vuoden 1969 numerossa julkaistu kuvakooste Helsingin Taidehallissa marraskuussa 1968 järjestetystä kuvaamataidon informaationäyttelystä. Saman vuoden keväällä kuvaamataidonopettajat Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Oulussa olivat järjestäneet omat näyttelynsä, joista valitettavasti ei ollut kuvia. Kesällä 2018 Espoon Otaniemessä, Aalto-yliopiston näyttelytilossa, auloissa ja käytävillä, oli esillä tämän päivän kuvataideopettajien järjestämä informaationäyttely. Kansainvälisen InSean taidekasvatuskongressin yhteydessä Omia ja toisten polkuja – Paths mine and taken by others –näyttely esitteli satojen eri kouluasteilla opiskelevien oppilaiden töitä ympäri Suomen. Näitä näyttelyitä yhdistää sama asia: tarve kertoa siitä mitä on nykykuvataidekasvatus, tarve tehdä näkyväksi tämän päivän taideopetus ja kasvatus. Ei vain oppilastöinä, vaan myös opetuksen taustoina, tavoitteina, ajatuksina, periaatteina, näkemyksinä jne. Viisikymmentä vuotta sitten SR tiivisti näyttelynjärjestäjän ristiriidan ”…. niin paljon huolella suunniteltuja metodisia sarjoja jäi pois ja useita tärkeitä alueita työstämme esittelemättä, koska oli pakko keskittyä ennen kaikkea kehityksen ja päämääriemme esittelyyn.” Dilemma kohdattiin

myös viime kesänä: hieno ja kansainvälistä ihailua osakseen saanut näyttely oli esillä alle viikon. Kuviksen sisältöjä ja päämääriä olisi esitelty mieluusti myös kotimaisille valikoiduille kohderyhmille ja laajemminkin suurelle kotimaiselle yleisölle. Sekä tietenkin toisille kuvataideopettajille. ----Juuri nyt kuviksen informaatiosta ei ole pulaa. Ääni on moninainen ja kuva värikäs, toimijoita ja foorumeita on lukuisasti enemmän kuin viisikymmentä vuotta sitten. Kuvataideopettajien yhdistyksen yksi keskeinen tehtävä onkin pitää huolta siitä, että yhteinen ääni ei katoa ja häviä yleiseen hälinään. Jonkun täytyy tarkentaa katse olennaiseen. Yksi olennainen kuviksen näkyväksitekijä on ollut tämä Stylus-lehti. Kauniisti ilmaistuna muutokset toimintaympäristössä ovat aiheuttaneet sen, että painettuun lehteen ei tämän numeron osalta ole ollut osoittaa varoja. Omilla foorumeillamme olemmekin avanneet keskustelua siitä, onko painettu lehti - tai edes e-lehti - paras tapa edistää ja yhdistää kuviksen tätä päivää ja tulevaisuutta. Ovatko alan toimijat kehittyneet erilleen toisistaan? Millaisella foorumilla voitaisiin ääripiirtää yhteinen päämäärä? ERJA VÄYRYNEN toiminnanjohtaja Kuvataideopettajat KUVIS ry erja.vayrynen@kuvis.fi puh. 045-2609535

Omia ja toisten polkuja - Paths mine and taken by others -näyttely 18.-21.6.2018. Espoolaisen Juvanpuiston koulun oppilaiden töitä, kuvataideopettajanaan Kaisa Torkki. Kuva: Neonilla Narjus

Stylus 1 / 19

OMAT KUVAKULTTUURIT

PUHEENJOHTAJA

Kuvataide ei ole valinta V

alinta, valinnaisaine, vain lahjakkaille, vain piirtäjille, valituille… Kuvataideopettaja törmää varmasti työssään puheeseen kuvataiteen valinnaisuudesta. Yleissivistävä koulutus pakottaa lapset ja nuoret valinnaisten taide- ja taitoaineiden pariin. Kun koulutus ohjaa näin vahvasti tiettyjen oppiaineiden diskurssia, se siirtyy väistämättä aikuisuuteen, jossa liikunta, musiikki, kuvataide ja käsityö nähdään elämässäkin valinnaisina. Voit valita soitatko kitaraa vai et, voit valita ryhdytkö maalaamaan vai et. Voit kutoa sukat ja rakentaa linnunpöntön, voit käydä kuntosalilla tai olla käymättä. Yleisen ajatuksen mukaan vain harvat ja valitut pääsevät kehittämään taitoja, jotka vaativat useiden tuhansien tuntien harjoittelun, kovaa työtä ja motivaatiota. Kyse on näkökulmasta. Jos ajatellaan tekijyyttä, yleissivistävä koulu ei ehkä olekaan se paras paikka opettaa öljyvärimaalauksen sivellintekniikkaa tai balettitanssin hyppyjä. Miksi monet tuntuvat ajattelevan, että kuvataide oppiaineena on pelkkää tekemistä? Oikeasti kyse on tässä ajassa kokijuuden opettamisesta. Kyse on opetusmetodeista, toimintakulttuurista oppiaineen sisällä. Kuvataiteessa työtavat ovat sellaisia, että useat asiat on helpompi ymmärtää ja oppia tekemisen kautta. Kuvataide opettaa oppilaille mitä on kokea ja tehdä taidetta. Kuvataide opettaa mitä on olla visuaalisessa kulttuurissa ja vaikuttaa siihen. Jokainen katsoo elokuvia, kuuntelee musiikkia, näkee mainoksia, lukee lehtiä, katsoo kuvia, ajautuu joskus vahingossa taidenäyttelyyn, museoon, kauniiseen luontoon ja kokee elämyksiä. Taide- ja taitoaineiden tehtävä ei ole tuottaa taiteilijoita, muusikoita, kuvataiteilijoita tai urheilijoita. Niiden tehtävä on antaa valmiuksia kokea laajasti taidetta, musiikkia, kuvataidetta, elokuvaa, tanssia, teatteria, arkkitehtuuria, viihdettä, ja suhtautua tähän kaikkeen myös rakentavan kriittisesti. Kaikkien kohdalla rakennetaan polkua taitoon. On helppo kokea, vaikea tuottaa. Tekemisen kautta me opimme kuitenkin kokemaan, ja kokemisen kautta rohkaistumme tekemään. Kuvataideopettajat tietävät tämän. He ovat tottuneet avaamaan silmiä. Heidän työnsä ydintä on näyttää polku, jota

OMAT KUVAKULTTUURIT

oppilas voi kulkea. He ovat itse kulkeneet oman kuvispolkunsa, käyneet taistelut taidon kanssa. Kuvataiteen opiskelu peruskoulussa ja lukiossa on äärettömän tärkeää, sillä kuvis voi olla se ainoa paikka oppilaille, missä he saavat luvan kokea ja tehdä omaa taidettaan turvallisessa ympäristössä. Kuvataidetta kouluissa pitäisi lisätä, ei vähentää. Kuvataide on välissä, se integroi luonnollisesti yhteen useita eri elämänalueita ja oppiaineita. Kuvataide on myös ketterä muutoksille: esimerkiksi digitalisaatio tuntuu kuviksessa ja opettajat ovat tehneet kentällä valtavan työn saadakseen kuviksen digitaaliset työvälineet haltuun. Digikuvisloikka vaatii kuitenkin myös opettajien täydennyskoulutusta, jokaiseen uudistukseen pitää pystyä vastaamaan täydennyskoulutuksella. Siinä KUVIS ry:llä on tärkeä rooli koulutuksen järjestäjänä. Kuviksen toimintatapoja ovat tekemällä oppiminen, oivaltaminen itse kokeilemalla, ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia, oman tulkinnan ja kokemuksen korostaminen, vakuuttavuus, luovuus, mielikuvitus, yhteistyö ja laaja-alainen osaaminen. Kuulostaako tutulta? Uudet opetussuunnitelmat niin peruskoulussa kuin lukiossakin ovat ammentaneet suoraan kuvataiteen opetuksesta toimintakulttuuriaan, sisältöjään ja tavoitteitaan. Kuvataide on tulevaisuuden oppiaine, joka ei ole valinta. Se kuuluu kaikille.

KATJA UKSILA puheenjohtaja Kuvataideopettajat KUVIS ry Rehtori, Vihdin kuvataidekoulu

Stylus 1 / 19

KOLUMNI

Arviointia ja digiloikkaa U

uden opetussuunnitelman oppiminen vie aikaa. Peruskoulun uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön syksyllä 2017 ja nyt on yli vuosi opeteltu opettamaan niiden hengessä. Edelleen moni asia on epäselvää, tulkintoja on monenlaisia ja käytännöt kuntien ja koulujen välillä vaihtelevat. Erityisesti arviointi hämmentää edelleen sekä opettajia ja koulutuksen järjestäjiä että oppilaita ja vanhempia. Valinnaisten tai-tai arviointi, jossa osa oppilaista saa päättönumeron seiskaluokan osaamisen perusteella, toiset jopa yhdeksännen luokan taitojen perusteella, sekoittaa todistuksessa. Vaikea on seiskaluokkalaisen tajuta, että hänen kuviksensa arvioidaan samoin päättöarvioinnin kriteerein kuin yhdeksäsluokkalaisen. Ainakin itselläni seiskaluokkalaisten arvioinnista on tullut tiukempaa, kun mietin, minkä numeron kyseisellä työllä ja osoitetuilla taidoilla antaisin yhdeksäsluokkalaiselle. Hämmennystä tuntuu herättävän myös kysymys, kuinka paljon, usein tai työläästi koteja on informoitava arvioinnista? Arvioinnin läpinäkyvyyden ja monipuolisuuden vaatimus on johtanut joissakin kouluissa arviointihelvettiin, jossa työnantaja velvoittaa opettajan laajaan ja aikaa vievään raportointi- ja kaavaketulvaan. Opetussuunnitelmassa kun lukee: ”Huoltajien kanssa keskustellaan koulutyön tavoitteista ja koulun arviointikäytänteistä. Oppilaan opintojen edistymisestä sekä oppilaan työskentelystä ja käyttäytymisestä annetaan riittävän usein tietoa oppilaalle itselleen ja huoltajalle. Oppilaalla ja huoltajalla on oikeus saada tietoa arviointiperusteista ja niiden soveltamisesta oppilaan arviointiin”. Sekä OAJ:n koulutuksissa että Tampereen kaupungin veso-koulutuksessa olen osallistunut useisiin arviointia koskeviin luentoihin. Olen huomannut, että mitään radikaalin uutta ei ole ilmestynyt: asiantuntijoiden esitelmissä korostamat asiat ovat olleet kuviksen arvioinnissa mukana jo vuosia. ”Perusopetuslain mukaan oppilaan arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Oppilaan oppimista, työskentelyä ja käyttäytymistä tulee arvioida monipuolisesti. Nämä tehtävät ovat perusopetuksen arviointikulttuurin

Stylus 1 / 19

kehittämisen lähtökohta. Painopiste on oppimista edistävässä arvioinnissa.” Näin juuri kuviksessa toimitaan! Keskeisiä asioita mielestäni ovat mm. se, että oppilas tietää, mitä tavoitellaan ja mitä arvioidaan. Sehän käy ilmi jokaisen tehtävänannon ja tehtävään johdattelevien alustusten yhteydessä. Jos tehtävässä keskeiset opeteltavat ja arvioitavat asiat ovat vaikka sommittelu ja värioppi, nämä ovat luonnollisesti myös ne asiat, joita tunnin alussa sekä työn edetessä opetan. Oppilas voi kertoa tavoitteistaan ja arvioida työskentelyään vaikka itsearviossa, mutta opettaja arvioi ja antaa arvosanan. ”Osaamisen tasolla tarkoitetaan oppilaan eri tavoin osoittamaa osaamista suhteessa asetettuihin tavoitteisiin ja arvioituna oppilaan suoritusten perusteella.” Kuviksessa arviointi on monipuolista. Ei aiemminkaan ole arvioitu vain koetulosta, vaan myös työskentelyä, ongelmanratkaisua, prosessia ja tietysti myös tuotosta tehtävänannon tavoitteiden puitteissa. Neuvominen on juuri sitä oppimista edistävää arviointia. Jatkuvaa arviointia on mielestäni opettajan läsnäoloa tunnilla ja ohjaaminen sekä arviointikeskustelut oppilaan kanssa. Yhtään uutta lomaketta tai työllistävää yhteydenpitorumbaa ei ops siis velvoita tekemään. Arviointi on opettajan yksi keskeisimmistä tehtävistä. Se ei kuitenkaan ole se tärkein, opettaminen on. Siksi arvioinnin kehittäminen ei saa viedä aikaa opetuksen kehittämiseltä. Viime syksynä minäkin yritin olla hyvä opettaja ja kehittää arviointia. Uuden opsin innoittamana ja opetuksen läpinäkyväksi tekemisen näkökulmasta päätin ottaa käyttöön oppilaiden digitaaliset portfoliot. Ajattelin, että kun minulla on sisältökansio, jonne voin laittaa tehtavät ja tavoitteet, ja kun oppilaiden kaikki työt ovat siellä kauniisti kuvattuna ja aseteltuna, arviointi on helppoa ja myös kotiväelle nähtävissä. Koulumme digitaalisena alustana toimii Office 365, joten loin sinne luokittain kuviskansiot. Sisältökirjastoon laitoin annetut tehtävät ja tavoitteet sekä joitakin esimerkkikuvia. Tämä kaikki sujui melko vähällä vaivalla.

…

OMAT KUVAKULTTUURIT

mikään muu ei sitten sujunutkaan. Kokei… limmeMutta kannettavilla tietokoneilla kansion käyttöönottoa,

perusteltuja, mutta välillä mielestäni liian nopeita. Syksyn ”digiloikkani” on hyvä esimerkki siitä, että ops-uudistukset ja työnantajan resurssit eivät kohtaa. Toki ongelmat olivat omaa taitamattomuuttani. Minulla oli halua kehittyä ja oppia uutta, ja omalla ajalla yritin opetella Officen käyttöä. Alustan, jonka kuntamme on ottanut käyttöön, mutta joka ei sovi käteväksi työkaluksi kuvikseen. Opetuksen kehittämisestä tuli pään seinään lyömistä. Kun uudistukset tulevat voimaan koulumaailmassa, myös työnantajien eli kuntien tulisi sitoutua uusien opetussuunnitelmien käyttöönottoon sillä, että opettajille järjestettäisiin tarvittava koulutus ja välineet. Jos opettajan ainoa keino koko ajan uudistuvassa työssä on kouluttautua palkatta omalla ajalla ja omalla rahalla, on turha ihmetellä, miksi opettajien TVT-taidot eivät ole ajan tasalla. Uudet opsit vaativat joka kerta opettajan tietojen ja taitojen päivittämistä. Ja näin tulee ollakin, opetuksen on kehityttävä ja opettajan on seurattava aikaa. Uuden oppiminen on virkistävää myös opettajalle, kun sille annetaan riittävästi aikaa ja resursseja.

tuloksena turhautuneet oppilaat ja kiukkuinen opettaja. Koneet eivät yhdistyneet nettiin, käyttäjätunnukset eivät toimineet ja kamerana käytettävät IPadit eivät keskustelleet ohjelman kanssa vaan kuvien siirto vaati lukemattoman määrän klikkauksia. IPadeja emme yhdistäneet suoraan Officeen, koska koulumme IPadeille ei kirjauduta omilla tunnuksilla vaan ne ovat avoimesti kaikkien käytössä. Hajamielisten oppilaiden omat salaiset tiedostot olisivat olleet liian suuressa vaarassa jäädä auki ja muiden nähtäväksi. Office ei ole myöskään näppärä kuvien kanssa, sillä kuvien kääntäminen tai siirtäminen vaati jälleen uusia toimenpiteitä. Oppilaat putosivat kärryiltä jo puolessa välin ohjeita. Lopulta kuvia laitettiin tuntien aikana minun koneeni kautta. Toisin sanoen minä laitoin, 140 oppilaan kuvat. Syksyn epätoivoinen kuvien kansioon lataaminen tuotti kuitenkin sen, että vuoden lopulla arviointikeskustelut olivat sitten helppo vetää digikansiota selaillen ja saatoin viestiä huoltajille, että kuvistyöt löytyvät oppilaiden digikansioista. Toivottavasti mahdollisimman moni vanhempi kävi katsomassa. Mutta täytyy olla helpompi keino. Opetussuunnitelman uudistukset ovat usein hyviä ja

ANNA SUHONEN Kuvataideopettaja Tesoman koulu, Tampere Kuvataideopettajat KUVIS ry:n puheenjohtaja 9.2.2019 saakka

OMAT KUVAKULTTUURIT

Stylus 1 / 19

AJANKOHTAISTA

Myötätuulta kuvataiteesta kunniakirja 2018 Facebookin KUVISTA -ryhmälle K

uvataideopettajien vuosittainen tunnustus, Myötätuulta kuvataiteesta kunniakirjan myönnetään ensisijaisesti ansiokkaalle taidekasvatusteolle tai taidekasvatustoiminnalle. Kunniakirjalla nostetaan esiin kuvataidekasvatuksen laaja-alaisuutta, ajankohtaisuutta ja vaikuttavuutta. Tärkeänä nähdään tavat katsoa taidekasvatusta laajemmasta näkökulmasta – sellaisesta, joka antaa mahdollisuuden nähdä ja nostaa esiin koulussa tai oppitunneilla tapahtuvan opetuksen lisäksi monet muutkin taidekasvatukseen vaikuttavat tekijät, toimijat ja ympäristöt.

Vuoden 2018 kunniakirja myönnettiin Facebookissa toimivalle KUVISTA-ryhmän ylläpitäjille. Ryhmä on toiminut vuodesta 2014. Suljettu, mutta kaikki mukaansa hyväksyvä ryhmä on keväällä 2019 jo lähes neljän ja puolen tuhannen luokanopettajan, kuvataideopettajan, taidekasvattajan, taiteilijan ja muiden alasta ja asiasta kiinnostuneen ryhmä, joka toimii jäsentensä keskinäisenä innovaattorina ja taidekasvatuksen parviälyn jakajana. Ryhmä määrittelee tehtävänsä näin: Ryhmän päämääränä on taidekasvatuskeskustelun käyminen kollegiaalisessa hengessä. Toivomme mielenkiintoisia keskusteluja kuvataide-oppiaineen olemuksesta, työtavoista ja opetussuunnitelman tavoitteista. Tavoitteena on nostaa kuvataidekasvatuksen tasoa kaikkialla yhteiskunnassamme, eri koulumuodoissa ja kulttuurin kentällä. Ryhmän perustajien ja ylläpidon palkitsemisesta tehdyn ehdotuksen perusteluihin on kunniakirjan myöntäjän, Kuvataideopettajat KUVIS ry:n, helppo yhtyä:

Ryhmän ylläpitäjät ovat tehneet vapaaehtoista työtään ryhmän hyväksi ansiokkaasti. Ryhmän ilmapiiri on ollut rakentava, kannustava, huumorintajuinen ja voimaannuttava. Se on koonnut erilaisia kuvataidekasvatuksen osaajia yhteen jakamaan kokemuksia, tietotaitoa, taidetta ja osaamista. Se toimii joustavasti, konkreettisesti ja ajankohtaisesti. Se on yhteistyöhön innostava. Sen kautta uusimmat kuvataidekasvatuksen virtaukset ja henkilökohtaisimmat aatokset ovat tulleet ryhmän jäsenten tietoisuuteen. Se on ollut oiva kanava tiedottamiselle ja kuvataide oppiaineen arvostuksen nostamiselle paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Stylus 1 / 19

OMAT KUVAKULTTUURIT

AJANKOHTAISTA

Kunniamaininta diplomatiasta ja laaja-alaisesta kehittämisestä Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:n hallitus nimeää vuosittain ansioituneen kuvataidekasvattajan. Vuoden kuvataidekasvattaja -kunniamaininta jaettiin vuonna 2018 Anu Hietalalle, joka on toiminut pitkään ja ansioituneesti visuaalisten taiteiden koulujen ja taiteen perusopetuksen (TPO) kentillä.

oulutukseltaan Hietala on kuvataideopettaja (TaM). Hietala on työskennellyt Keravan kuvataidekoulun tuntiopettajana, Valtion taidemuseoiden työpajaohjaajana sekä Helsingin Taiteilijaseuran kuvataidekoulun rehtorina ja opettajana. Vuosina 2008–2018 Hietala toimi Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton toiminnanjohtajana. Tämän päätyön rinnalla hän työskenteli myös Taiteen perusopetusliiton toiminnanjohtajana vuosina 2012–2018. Anu Hietala on johtanut Kuvataidekoulujen liiton ja TPO-liiton toimintaa yhteiskunnallisten muutosten keskellä. Tehtävä molempien liittojen toiminnanjohtajana vaati diplomaattisuutta ja oli toimimista niin sanotun yhteisen hyvän eteen. Koulutuskentän muutoksiin hän vastasi ajankohtaisella koulutus-, tiedotus-, tapahtuma- ja näyttelytoiminnalla. TPOliiton toiminnanjohtajana hän edisti kentän toimintaedellytyksiä tehden tiivistä yhteistyötä Opetushallituksen, opetusja kulttuuriministeriön sekä eduskunnan sivistysvaliokunnan kanssa. Hietala kehitti TPO:ta korostaen taiteiden välistä yhteistyötä. Tutustumalla toisiin yli liittojen, oppilaitosten ja rahoitusmuotojen rajojen on rakennettu TPO-toimijoiden välistä luottamusta ja kumppanuuksia. Samalla koulutusmuodon asema koulutus- ja kulttuurikentällä on vahvistunut. Monipuolista kokemustaan Anu Hietala hyödyntää tällä hetkellä Espoon kuvataidekoulun apulaisrehtorina ja Mikko Hartikaisen rahaston hallituksessa. Järjestötyö on näköalapaikka erilaisten oppilaitosten muutos- ja kehittämishankkeiden seuraamiseen. Espoon kuvataidekoulussa innostavia ja pitkäjänteistä otetta vaativia hankkeita ovat tällä hetkellä uuden, paikallisen opetussuunnitelman jalkauttaminen, muotoiluopetuksen vakiinnuttaminen kuvataideopetuksen rinnalle, tiiviissä yhteistyössä kaupungin kanssa toteutettava taidekasvatuksen saavutettavuuden kehittäminen sekä kuvataidekoulun 40-vuotisjuhlatapahtumien toteuttaminen vuoden 2019 aikana. RIIKKA MÄKIKOSKELA TaT, toiminnanjohtaja, Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto riikka.makikoskela@youngart.fi

OMAT KUVAKULTTUURIT

Stylus 1 / 19

TEEMA

Omia kuvia jo 40 vuotta Espoon kuvataidekoulussa Kuvataideopettajille on tuttua oppilaiden innokkuus kuvata kaikenlaisia tunnettuja hahmoja olivatpa ne kuvakirjoista, sarjakuvista, elokuvista tai peleistä peräisin. Joskus oppilaiden asiantuntemus omista lempihahmoistaan on suorastaan ällistyttävä.

uvataideopettaja Elisse Heinimaa kertoo, kuinka eräs 9-vuotias oppilas on suunnattoman kiinnostunut Super Mario -tietokonepelistä ja nimenomaan vanhoista Nintendo-pelikonsoleista. Pojalla on taito soveltaa Super Mario lähes mihin tahansa tehtävään. Kun ryhmä tarkasteli erilaisia sienten muotoja ja muovasi niitä savesta, syntyi pojan käsissä epäröimättä Super Marion punalakkinen energiasieni. Myös maisemiin Super Mario on ilmestynyt samoin kuin kaikenlaisiin mielikuvitusta vaativiin tehtäviin. Opettaja odottaa kärsivällisesti sitä hetkeä, kun Super Mario on loppuun käsitelty ja oppilaan kuvamaailmassa tapahtuu avartumista. Siihen hän tietysti yrittää omalta osaltaan hienovaraisesti vaikuttaa haluamatta häiritä oppilaan luovaa ajattelua, hämmästyttävää kuvallista soveltamiskykyä. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa yksi kuvataiteen neljästä sisältöalueesta on “Omat kuvat”:

”Opetuksessa tutkitaan oppilaiden havainnoista, kokemuksista, toimintatavoista ja elämänpiiristä sekä heille merkityksellisistä kuvakulttuureista nousevia sisältöjä. Opinnoissa pohditaan oppilaiden omien kuvien henkilökohtaisia merkityksiä ja niiden suhdetta muuhun visuaaliseen kulttuuriin”. (Opetushallitus, Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2017. Kuvataiteen perusopinnot ja Syventävät opinnot.) Omat kuvat -sisältöalue herätti kysymyksiä, ihmetystä, iloa ja kauhuakin Espoon kuvataidekoulun opetussuunnitelmatyössä. Pedagogisen kehittämisen tiimin kokouksessa syntyi vilkas keskustelu: miten tämä nyt voi olla yksi opetuksen pääsisällöistä? Miten oppilaiden geneeriset kopiokuvat tuovat mitään iloa kunnon taideopetukseen? Toisaalta mahtavaa: oppilaille mieleiset kuvat ja heidän “omat” sisältönsä tuovat

Stylus 1 / 19

Oppilas Super Mariona. Kuva: Kaisa Lenkkeri

OMAT KUVAKULTTUURIT

TEEMA varmasti uudenlaista kiinnostusta opetukseen, kun ne liittyvät kuvien historiaan. Kun hämmennyksestä selvittiin, oli aika pohtia, kuinka omat kuvat asettuvat osaksi kuvataideopetusta opettajan työn kannalta. Omien kuvien pedagogisia näkökulmia työstettiin koko opettajakunnan voimin seuraavien kysymysten avulla: Mitä käsite “omat kuvat” tarkoittaa? Millaisia metodeja “omien kuvien” käsittelyssä voisi käyttää?

Mitä ovat “omat kuvat”? Omat kuvat -käsite viittaa omistamiseen, kuvataidekoulun ulkopuoliseen maailmaan. “Omat kuvat” voisi sisältää kaikkea sellaista kuva-aineistoa, jota lapset löytävät ympäristöstään spontaanisti ja jota he tuovat mukanaan tunneille. Ja mikä lopulta on kenenkään omaa? Lapsille tarkoitetut kulttuurituotteetkin ovat aikuisten suunnittelemia. Aikakausien saatossa lapsille tärkeät ihailun ja matkimisen kohteet ovat vaihtuneet – Aku Ankka on vaihtunut Pokemoneihin jne. – mutta ilmiö on sama. “Omissa kuvissa” on myös kysymys tuttujen kuvien tai hahmojen loputtomasta toistamisesta. Toisto saattaa lukkiuttaa oman kuvailmaisun kehittymistä. Toisaalta lapset saavat tyydytystä ja muiden oppilaiden huomiota osakseen pystyessään kopioimaan taitavasti tiettyjä suosittuja hahmoja. Kuvan tekemisen prosessia ohjaa opettajan ohjeiden rinnalla oletus siitä, miten ryhmän muut lapset suhtautuvat syntyneisiin kuviin. Osa tästä lasten tuottamasta visuaalisesta kulttuurista on myös sellaista, jota ei ole tarkoituskaan näyttää muille, eikä ainakaan opettajalle.

“Omat kuvat” ja kuvataiteen opetus

Satuhahmot, Laura Ikonen, 1990-luvun alku, Kanniston ala-aste, Kerava

OMAT KUVAKULTTUURIT

Opettajan ja opetuksen tehtävä on laajentaa ja monipuolistaa lasten visuaalista ympäristöä ja tietämystä kuvista – myös kuvallisista vaikutuskeinoista. Opettaja luo opetukseen tilanteita, joissa oppilas tekee valintoja ja oppilas on aktiivisessa roolissa kuva-aineiston valinnassa ja kuvan rakentamisessa. Opetustilanne on aina vuorovaikutustilanne: opettaja ja ryhmän oppilaat muodostavat monimutkaisen vuorovaikutusverkoston, jossa kaikki vaikuttavat toistensa tekemiseen tavalla tai toisella, äänekkäästi tai äänettömästi. Näissä vuorovaikutustilanteissa oppilaiden “omat kuvat” ovat mukana, ne sisältyvät oppilaiden esteettisiin ja sisällöllisiin valintoihin, vaikka eivät esiintyisi sinällään teoksen aiheessa – näin on ollut aina, myös aikana jolloin “omista kuvista” ei puhuttu opetussuunnitelmassa mitään. Kuvataideopetuksen teemat ja tehtävien aiheet ovat väljiä ja joustavia. Siten ne mahdollistavat oppilaiden omien näkökulmien esittämisen. Itse asiassa kaikki oppilaiden tekemät kuvat ovat myös “omia kuvia”, vaikka ne ovat syntyneet opetustilanteessa. Oppilaiden oma käsiala, havainnot, tunteet, tiedot ja unelmat liittyvät heidän tekemiinsä valintoihin – mutta myös opettajan ohjaus ja ryhmän muiden oppilaiden reagointi

Stylus 1 / 19

…

TEEMA

…

vaikuttavat kuvan rakentamisen prosessiin. Oppilaan arkeen, lähiympäristöön, kotiin, perheeseen ja sukuun liittyvät aihepiirit antavat heille mahdollisuuden tehdä näkyväksi omaa kulttuuritaustaansa ja kulttuuriperintöään. Usein on kuultu valitus: “Ei saa tehdä mitään omaa...” mutta sitten kun “vapaa aihe” on annettu, ei synnykään mitään. Mistä on kysymys? Mielikuvitus ei ole myötäsyntyinen ominaisuus, vaan sitä täytyy kehittää ja antaa sille virikkeitä. Havainnot ovat mielikuvituksen “ruokaa”. Tarvitaan keskustelua ja kuuntelemista, jotka ovat hyviä keinoja yhteiseen ideointiin ja mielikuvituksen rakentamiseen. Omat kuvat -käsitteen purkaminen auttoi meitä opettajia jäsentämään omaa ajatteluamme. Oppilaiden oman maailman ja kulttuurien arvostaminen, heidän omien valintojensa hyväksyminen ja hyödyntäminen kuvataideopetuksessa on kuulunut aina kuvataidekoulujen pedagogiseen repertuaariin, siis jo neljäkymmentä vuotta. Opetuksen tavoitteena on paitsi avartaa oppilaiden kuvamaailmaa ja tietämystä kuvista, myös avata yhteyksiä kuvien, kuvakulttuurien ja taidehistorian välillä. Kuvataideopettaja EevaLiisa Seinälä kertoi erään oppilaansa todenneen, kun tunnilla käsitelteltiin antiikin taruja, että kirjoittaja oli selvästi matkinut erästä ajankohtaista peliä. Kuvataideopetuksen parissa pääsee hienosti keskustelemaan oppilaiden kanssa siitä, kuinka pelit ja muu oppilaille tuttu visuaalinen maailmakin pohjautuu vahvasti taiteen historiaan ja yhteiseen kulttuuriperintöömme.

Oma fantasia-aihe, Saga Heino 16v, 1991, opettajana Eila Ekman-Björkman, Espoon kuvataidekoulu. Kuva: Pasi Autio

ELISSE HEINIMAA, kuvataideopettaja, Espoon kuvataidekoulu

LAURA IKONEN, kuvataideopettaja, Espoon kuvataidekoulu

ANU HIETALA, apulaisrehtori, Espoon kuvataidekoulu

Espoon kuvataidekoulun opettajien taidenäyttely Vuorotellen - taidekasvattaja taiteilijana sisälsi yhteisteoksen, jossa oli esillä opettajien lapsuuden ja nuoruuden aikaisia teoksia. Teoksessa oli mukana myös “omia kuvia” eri aikakausilta. Näyttely liittyi Espoon kuvataidekoulun 40-vuotisjuhlavuoden tapahtumiin.

Stylus 1 / 19

OMAT KUVAKULTTUURIT

TEEMA

Itse teossa - kuvataideopettajien omat kuvakulttuurit M

aanantaiaamu Rovaniemellä. Pakkasta on ulkona -28 astetta. Lapin yliopiston ja Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton yhteisnäyttely Itse teossa on rakentumassa Galleria Valoon Arktikumissa. Näyttely esittelee liiton jäsenkoulujen opettajia ja rehtoreita itse teossa - taiteen tekijöinä. Näyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona, on kaksi päivää aikaa rakentaa näyttely 30 taiteilija/ taideopettajan teoksista. Onneksi näyttelytyöryhmä on tehnyt hyvää alustavaa työtä ja suunnitellut tarkasti jokaisen teoksen tulevan paikan. Arktikumissa sijaitseva Galleria Valo on Lapin yliopiston ylläpitämä galleria, jossa järjestetään muun muassa taiteiden tiedekunnan ja Wihurin rahaston vierailevien taiteilijoiden näyttelyitä sekä erilaisia yhteis- ja ryhmänäyttelyitä vaihtelevin teemoin. Lapin yliopiston näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen kertoo että yliopistolla on nyt oikea näyttelybuumi. Hän vastaa yliopiston yhdestätoista galleriatilasta, joissa järjestetään yhteensä 117 taidenäyttelyä vuodessa. Itse teossa -näyttely on komea esimerkki yhteistyöstä.

“Minulla on kaksi ammattia, jotka kulkevat arjessa rinta rinnan. Koen saavani taiteellisesta työskentelystä konkretiaa ja uusia ideoita opetukseen. --- Oppilaat saavat minut kyseenalaistamaan näkemyksiäni ja murtamaan taideopetuksen kautta minulle syntyneitä rajoja, voisi jopa sanoa että heidän ansioistaan olen avoimempi, rennompi ja vastaanottavaisempi. Oppilaiden kanssa minun on myös mahdollista jakaa yhdessä innostumisen tunne, kun taas työhuoneella olen useimmiten yksin.” Iida Valkonen - Helsingin kuvataidekoulu ja Vantaan kuvataidekoulu

… OMAT KUVAKULTTUURIT

Stylus 1 / 19

TEEMA

“Astun maailmaan joka on alati läsnä mutta jotakin muuta kuin tämä konkreettinen hetki. Taide ottaa paikkansa ja aikansa. Hiljaisuuden hetket ovat täynnä mahdollisuuksia. Oma taiteellinen työskentely antaa luovuutta opettamiseen. Opetuksessa taide lävistää opetuksen. Taide yhdistää oppilaisiin. Se näkyy esimerkiksi yhteisissä kohtaamisissa ja tarkastellessamme juuri syntymässä olevaa taidetta, keskusteluissa oppilaiden teoksista. Tärkeää on oppilaan oma taiteellinen kehitys, josta käydään dialogia taiteen keinoin, jotta oppilas voi kehittyä omassa kuvailmaisussaan. Taide luo vuorovaikutusta. Ilman taidetta itsessäni en olisi taiteen opettaja.” Jatta Lintunen - Rovaniemen kuvataidekoulu

…

“Opettajan tehtävä on tukea oppilaita oman yksilöllisen äänen ja heille itselleen luontevien toimintatapojen etsinnässä. Oppilaat eivät myöskään tule kouluun valmiina taiteilijoina, vaan omaa taiteilijaidentiteettiä ja kädenjälkeä pitää saada oppituntien aikana rauhassa etsiä. Itseään ei kannata määritellä varhaisessa vaiheessa minkään ahtaiden raamien tai yksittäisen tyylin sisälle. Omat varhaisessa vaiheessa lukkoon lyödyt toimintatavat koituvat helposti esteeksi itsensä haastamiselle, uuden löytämiselle ja kehittymiselle.” Topi Ruotsalainen - Kauniaisten kuvataidekoulu

… Stylus 1 / 19

OMAT KUVAKULTTUURIT

TEEMA …

Tiistai-ilta

Keskiviikkoaamu

Oppilaat maalaavat

Maalaan

Innostumme

Innostun

Hälinä on kaoottista

On rauhallista

Haen varastosta värejä

Sekoitan värejä

Keskustelemme

Varis raakkuu ulkona

Haen varastosta maalarinteippiä

Olen hetkessä

Evästauko

Kahvitauko

On rauhallista

Keskityn

Joku pettyy

Turhaudun

Rohkaisen

Löydän uutta

Nauramme

Olen hiljaa

Siivoamme

Laitan siveltimet likoamaan

Siivoan

En siivoa

Pitäisi jo lopettaa, hoputan

Pitäisi jo lopettaa, jatkan vielä

“Olen liikkeessä opettajasta taiteilijaksi ja taiteilijasta opettajaksi. Näistä siirroista rakentuu parhaimmillaan toisiaan täydentävä tieto, joka ei ole kompromissi vaan iloa ja erilaisia näkökulmia sisältävä kokonaisuus.” Jenni Kalsola - Forssan �� lasten ja nuorten kuvataidekoulu

… OMAT KUVAKULTTUURIT

Stylus 1 / 19

TEEMA “Taiteen kokeminen, tekeminen ja sen parissa oppiminen opettajana ovat minulle maailmassa olemista – arvojen, ilmiöiden ja oman elämän tarkastelua. Taide yhdistää vaikeasti tajuttavia asioita sellaiseen muotoon, että ne herättävät näkemään maailmaa ja sen lainalaisuuksia. Taide merkitsee minulle ajattelua ja ajatusten konkreettiseen muotoon saattamista. --- En pysty erottelemaan itseäni kahdeksi erilliseksi olennoksi – taiteen tekijäksi ja kuvataideopettajaksi. Pohjimmiltaan kyse on kokonaisvaltaisesta elämisestä. Ihmettelemme ja hämmästelemme kuvataidekoulussa ja ilmaisemme ajatuksiamme yhdessä ja yksin. Taide on erinomainen paikka kasvaa keski-ikäisenäkin. Nuorena opettajana ajattelin sitä,

teokset ovat paria poikkeusta lukuun otta… “Näyttelyn matta vesiväripuupiirroksia. Haasteena on materiaalien niukkuus - puulevy, veitset, vesiväri, riisitärkki ja paperi. Niukkuudesta huolimatta tekotapa ei ole helppo, ja olenkin sen suhteen vielä noviisi --- Kuuhulluna kiinnitän huomiota kuun eri vaiheisiin taivaalla. Kuu yhdistää työni tältä osin japanilaiseen kulttuuriin, jossa kuujuhlat ja kuun katselu ovat tärkeitä tapahtumia.” Ritva Kangas - Kokkolan kuvataidekoulu

kuinka paljon voinkaan opettaa lapsille taiteesta ja nyt vanhempana huomaan miettiväni kuinka jännittävää ja antoisaa on olla mukana oppilaiden tutkimusretkillä taiteen saralla. On kokemusta ja herkkyyttä ymmärtää taiteellisia prosesseja ja raivata tilaa ja työskentelyrauhaa oppilaiden omille jutuille ja parhaimmillaan uusia ajatuksia, teemoja, yllätyksellisiä juonenkäänteitä syntyy yhdessä kuvataidetunneilla. Lapset kasvavat nuoriksi ja olen ollut etuoikeutettu kanssamatkustaja – kuvismaikka!” Mirka Kastinen - Helsingin kuvataidekoulu “Kuvanteko on aina prosessi, eräänlainen matka, vaihtelevaa polkua pitkin. Matkani tuolle polulle on ollut tutustumista itseen ja siihen, mikä tekee minusta minut. Oman taiteellisen työskentelyni kautta olen aiempaa herkempi lukemaan ja tulkitsemaan kuvia sekä niiden tunnelmia. Aktiivinen kuvanteko pitää yllä niin teknistä, kuin tunneosaamista, myös niihin kuuluvine haasteineen. Se myös antaa näkemystä opettamiseen. Pyrin näkemään oppilaani ja kuuntelemaan heitä heidän kuviensa äärellä. Olemme yhdessä tällä matkalla ja he ovat oivaa matkaseuraa!”

…

Riikka-Liina Martiskainen, Vantaan kuvataidekoulu

Stylus 1 / 19

OMAT KUVAKULTTUURIT

TEEMA

…

“Tahtia hidastettuani olen lakannut pitämästä opetustyötä ja omaa taiteellista ilmaisua toistensa kilpailijoina. Opetustyö on saumaton osa työtäni taiteilijana. Ilman sitä olisin täysin erilainen pedagogi.” Antti Hämäläinen - Visuaalisten taiteiden koulu AIMO

“Taiteen avulla voidaan vaikeasti lähestyttäviä aiheita muokata uudenlaisiin muotoihin, jolloin niiden sisältö on helpompi ymmärtää. Tekeminen ja kokeminen ovat prosesseja, joiden aikana tapahtuu oivaltamista ja kehittymistä. Kun opettaja käy itsekin näitä prosesseja läpi, pystyy hän paremmin opettamaan tietotaitonsa oppilailleen. Taide on instrumentti, jolla voi tutkia, ymmärtää ja muokata ympäröivää maailmaamme.” Tommi Sandberg - Vihdin kuvataidekoulu

KIRJOITTAJAT: KATJA UKSILA RIIKKA MÄKIKOSKELA

ITSE TEOSSA 24.1.–17.2.2019 Lapin yliopisto ja Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto toteuttivat valtakunnallisen Itse teossa -näyttelyn 24.1.–17.2.2019 yliopiston ylläpitämään Galleria Valoon sekä Galleria Katve 1 ja 2:een, Arktikumiin, Rovaniemelle. Galleria Valo sekä Katve 1 ja 2

Lisätiedot:

Tiedekeskus ja museo Arktikum

Toiminnanjohtaja Riikka Mäkikoskela

Pohjoisranta 4, 96200 Rovaniemi

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto riikka.makikoskela@youngart.fi p. 040 736 3767

OMAT KUVAKULTTUURIT

Stylus 1 / 19

TEEMA

Muuttokuormaa purkaessani löysin laatikollisen mustavalkoisia omakuvia ajalta ennen selfieitä: olin kuvannut ne ensimmäisellä omalla filmikamerallani, kehittänyt mustavalkofilmit ja vedostanut ne pimiön punaisessa hämyssä. Kukaan ei ollut antanut minulle tehtävää, kukaan ei odottanut minulta niitä, en saanut niistä suoritusmerkintöjä, mutta silti olin tehnyt ne. Tai ehkäpä juuri siksi olin tehnyt ne.

Siks ku mä tykkään siitä – Nuoret ja motivaatio oman taiteen tekemiseen K

eväällä 2019 valmistuvassa taiteen maisterin opinnäytetyössäni Aalto-yliopistoon tutkin omalla ajalla taidetta tekevien nuorten motivaatiota ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkielmaa varten haastattelin viittä 15-19 -vuotiasta nuorta, jotka tekivät taidetta ilman ohjausta, tehtäviä tai suorituksia. Syitä taiteen tekemiselle ja tekemistä tukevia asioita ilmeni haastatteluissa monenlaisia aina ilon ja keskittymisen tunteen löytymisestä isovanhempien antamiin vesiväreihin ja kummitädin kanssa vietettyihin maalaustapaamisiin. Vastaukset kuitenkin kietoutuivat motivaatiopsykologiaan kuuluvan itseohjautuvuusteorian ympärille. Kahden yhdysvaltalaisen psykologin Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin luomassa teoriassa keskitytään ihmisen sisäisen motivaation syntymiseen ja siihen vaikuttaviin kolmeen psykologiseen perustarpeeseen. (1) Teorian mukaan ihmisellä on tarve autonomian, kompetenssin ja yhteenkuuluvuuden tunteisiin, ja kun nämä tunteet täyttyvät, on mahdollista tehdä asioita sisäisestä motivaatiosta käsin. Nuorten omaehtoinen, omalla ajalla tapahtuva taiteen tekeminen kumpuaa sisäisestä motivaatiosta, mutta olennaista on tajuta, että itseohjautuvuusteorian mukaisesti sen syntymiseen ja säilymiseen vaikuttavat myös ulkoiset tekijät. Yhteenkuuluvuuden tunnetta tukivat haastattelemieni nuorten kokemukset ystävistä ja kavereista, jotka olivat kiinnostuneet taiteesta, ja joiden kanssa vaikkapa istuttiin puistossa piirtämässä, lähdettiin valokuvausretkelle tai suunniteltiin printtikuvioita paitoihin. Tärkeäksi tekijäksi nousivat myös lähipiirin aikuiset, jotka olivat itse innostuneet taiteesta ja osoit-

Stylus 1 / 19

tivat aitoa kiinnostusta nuorten tekemään taiteeseen: joillekin haastateltaville se oli ollut koulun kuvisopettaja, toisille valokuvausta koko ikänsä harrastanut isoisä tai taidetta tekevä kummitäti. Lähipiiristä saatu huomio kasvatti yhteenkuuluvuuden tunteen lisäksi myös nuorten luottamusta omiin taitoihinsa eli tunnetta kompetenssista. Erityinen merkitys oli taidetta itse tekeviltä läheisiltä saadulla kannustavalla palautteella. Tärkeimmäksi yksittäiseksi tekijäksi omaehtoiselle taiteentekemiselle nousi kuitenkin tunne vapaudesta, joka itseohjautuvuusteorian näkökulmasta liittyy autonomian tunteeseen. Vapaus liittyy läheisesti taiteeseen, ja kuten Teemu Mäki taiteen tehtävää ruotivassa esseessään toteaa, taide on kulttuu-

OMAT KUVAKULTTUURIT

…

TEEMA

… rissamme tätä nykyä ennen muuta radikaalisti vapaa alue. (2)

Haastattelemieni nuorten kanssa käydyissä keskusteluissa vapaan, aikatauluttamattoman ja suorittamisesta irrallisen tekemisen merkitys nousi vahvasti esille. Taiteen tekemiseen liittyvä vapauden kaipuu ja vapauden tärkeys liittyi osalla haastattelemiani nuoria myös siihen, että he eivät hakeutuneet ohjattujen taideharrastusten pariin. Osa haastateltavista nimesi itsen ilmaisemisen tärkeimmäksi syykseen tehdä taidetta, mikä puolestaan on todella mahdollista vain, jos kokee tekevänsä sen vapaasti. Itselle merkityksellisiä ajatuksia ja tunteita on vaikea tuoda esille ketään muuta varten tai pakotetusti. Katsellessani mustavalkoisen valokuvan 16-vuotiasta itseäni olen valmis allekirjoittamaan tutkielmassani nousseet huomiot myös suhteessa omaan kokemukseeni. 16-vuotiaana en tosin olisi välittänyt lainkaan siitä, miten joku aikuinen olisi analysoinut tekemiseni syitä ja motiiveja. Valokuvasin, koska itse halusin, niin yksinkertaista se silloin oli. RUUSU HULMI Kuvataidekasvatuksen opiskelija Aalto-yliopistossa

1. Deci, E. L. & Ryan, R. M. 1985. Intrinsic motivation and self-determination in human behavior. New York: Plenum Press. Deci, E. L. & Ryan, R. M. 2000. Self-Determination Theory and the Facilitation of Intrinsic Motivation, Social Development, and Well-Being. American Psychologist, 55(1), s. 6878. Deci, E. L. & Ryan, R. M. 2000. The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry, 11(4), s. 227-268. 2. Mäki, T. 2017. Taiteen tehtävä – esseitä. Helsinki: Into Kustannus Oy.

OMAT KUVAKULTTUURIT

Stylus 1 / 19

TEEMA

Sivistyslaitoksesta käyttöliittymäksi - nykypäivän taidemuseo oppimisympäristönä Historiasta tähän päivään

aidemuseoiden historia on laajassa kuvassa melko lyhyt, sillä taide alkoi toden teolla avautua suurelle yleisölle vasta 1700-1800 -lukujen vaihteessa taidemaailman keskuksissa valistusaatteen, Ranskan vallankumouksen ja Louvren avaamisen yhteisvaikutuksesta. Taustalla oli ajatus työläisten sivistämisestä ja kasvattamisesta. 1800-luvun loppupuolella myös Suomessa oppimaton kansa haluttiin saattaa taiteen äärelle ja Taideyhdistyksen kokoelmat avattiin kaikkien saataville. Näihin aikoihin museopedagogiikka oli kuitenkin vielä lapsen kengissä eikä työläisille ollut tarjolla tarpeeksi opastusta taiteen maailmoihin, minkä seurauksena innostus sammui nopeasti. Kävijäkato sai museot kehittämään uusia toimivampia

Stylus 1 / 19

lähestymistapoja ja museot alkoivat kiinnittää enemmän huomiota teosten laatuun kuin määrään. Katsojalähtöisesti esille laitettiin enemmän yleisön kauneustajuun vetoavia ja elämyksiä tuottavia teoksia. 1960-1970-luvulla kriittinen keskustelu vanhanaikaista museota kohtaan kiihtyi kiihtymistään. Haluttiin siirtyä kohti vapaampaa luovuuden tilaa, joka osallistaisi yleisönsä ja keskittyisi enemmän lasten ja nuorten palvelemiseen. Tällöin luotiin pohjaa nykyisenlaiselle museopedagogiikalle ja tarve uudenlaisille nykytaiteen museoille oli suuri. Museot joutuvat edelleen määrittelemään museon käsitettä, mitä museo ja museopedagogiikka ovat ja mitä oppimisella museossa tarkoitetaan. Tämän syksyn uusin ja puhutuin

OMAT KUVAKULTTUURIT

…

TEEMA … tulokas Suomen museokentälle on ehdottomasti Helsinkiin

avattu Amos Rex. Amos Rex on ydinkeskustan maanalainen museo, arkkitehtuurisesti erittäin taidokas ja mittava hanke. Amos Rexin nettisivuilla museopedagoginen osuus aukeaa otsikon «Elämyksellistä oppimista – Vierailut kouluille ja päiväkodeille» alta. Nykymuseossa hallitsee konstruktivistinen oppimiskäsitys, ja tärkeänä nähdään kävijän itsensä kokemus ja tunteet, ei ainoastaan museon asiantuntijoiden faktat ja täsmällinen tieto. Elämyksellisyys on avainsana nykypäivän museolle oppimisympäristönä.

Uusia muotoja museolle Oppimisympäristönä museon yhtenä haasteena on kuitenkin museoväsymys, joka valtaa jo noin puolen tunnin museovierailun jälkeen. Koulumaailmassakin oppimista rytmitetään välitunneilla. Ilmiö tunnistetaan myös muilla aloilla. Esimerkiksi kaupallisella alalla Ikea on havainnut vireystilan laskun ja pyrkinyt ratkaisemaan ongelman tarjoamalla levähdyspaikan osastojensa välillä. Kävijän viettämä aika ja kuluttaminen Ikeassa optimoidaan huomaamattomasti. Voisiko museoväsymykseen olla ratkaisu Ikean mallissa? Mitä jos museon keskipaikkeilla olisi levähdyspaikka tai kahvila? Optimoituisiko museovierailijan vireystaso ja kuinka paljon pitenisi arvioitu puolen tunnin vierailuaika? Myös museokortti konseptina vastaa oivasti museoväsymyksen ongelmaan. Kortin avulla voit piipahtaa museossa ilman omantunnon tuskia täysihintaisen pääsylipun maksusta.

Kaikkien käyttöliittymä Museomaailmassa halutaan ajatella, että museo kuuluu kaikille, mutta usein siellä vierailevat vuodesta toiseen iältään ja koulutustaustaltaan pääasiassa samanlainen kävijäkunta. Museovierailujen taustalla vaikuttavia tekijöitä ovat myös perhekohtaiset tottumukset ja maantieteellinen sijainti. Esimerkiksi kaupunkilaiskoulujen oppilaat saattavat vierailla kulttuurikohteissa useamman kerran kuussa, kun taas kauempana kaupungista asuville se ei ole mahdollista. Alueellisen saavutettavuuden haasteeseen on vastattu kiertonäyttelyillä. Kiertonäyttelytoiminta vaatii toimiakseen museoilta ja kuntien kulttuurivastaavilta hyviä yhteistyösuhteita. Myös opettajien rooli museopedagogiikan mahdollistajina on merkittävä. Uudessa peruskoulun opetussuunnitelmassa opettajia kehotetaan kiinnittämään huomiota erilaisiin oppi-

OMAT KUVAKULTTUURIT

misympäristöihin myös koulun ulkopuolella. Tähän tarpeeseen museot vastaavat erilaisilla museopedagogiikan muodoilla, kuten työpajatoiminnalla ja opastetuilla kierroksilla sekä erilaisilla verkkomateriaaleilla. Verkkomaailma voi laajentaa fyysisen museotilan paikkaan ja aikaan sidottuja raameja, ja tarjota toisenlaisia taiteen ja oppimisen kokemuksia. Digitaalinen ja fyysinen museo eivät voi korvata toinen toistaan eivätkä ne oppimisympäristöinä kilpaile keskenään. Teknologia on oppimista ja museosisältöjä tukeva väline, jonka tarkoituksena on tuoda oppimiseen verkon kautta sisältöjä, joita paikkaan sidottu museopedagogiikka ei voi tarjota. Museoiden pedagoginen verkkomateriaali voi parhaimmillaan tuoda uudenlaista monitieteellistä tietoa, vuorovaikutusta, elämyksellisyyttä ja osallisuutta museossa oppimiseen. Tulevaisuuden taidemuseoista on väläytelty kuvia, joissa museo toimisi ikään kuin käyttöliittymänä, jota jokainen käyttäjä hyödyntäisi omien tarpeidensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Tällaisena nykytaiteen museo tarjoaisi jälleen uudenlaisen oppimisympäristön, joka osallistaisi ja aktivoisi käyttäjää vaikuttamaan enemmän omaan ympäristöönsä. KATARIINA HAAVISTO, SANNA HEKKALA JA IDA RUSAVA Kirjoittajat ovat kuvataidekasvatuksen opiskelijoita Lapin yliopistossa

Lähteet:

Haapalainen, Riikka. 2004. Kävijästä käyttäjäksi. Museopedagogiikan digitaalinen ulottuvuus. Teoksessa Levanto, Marjatta & Pettersson, Susanna (toim.) Valistus / museopedagogiikka / oppiminen. Taidemuseo kohtaa yleisönsä. Helsinki: Valtion taidemuseo, taidemuseoalan kehittämisyksikkö Kehys, 115-129. Haapalainen, Riikka. 2007. Museo verkossa. Teoksessa Kinanen, Pauliina (toim.) Museologia tänään. Helsinki: Suomen museoliitto, 319-338. Kaitavuori, Kaija. 2009. Kustomoitu museo. Teoksessa Pettersson, Susanna (toim.) Tulevaisuuden taidemuseo. Helsinki: Valtion taidemuseo, KEHYS, 225-233. Levanto, Marjatta. 2004. Temppeleissä ja toreilla. Oppimisesta taidemuseossa. Teoksessa Levanto, Marjatta & Pettersson, Susanna (toim.) Valistus / museopedagogiikka / oppiminen. Taidemuseo kohtaa yleisönsä. Helsinki: Valtion taidemuseo, taidemuseoalan kehittämisyksikkö Kehys, 49-63. Levanto, Marjatta & Petterson, Susanna. 2004. Taide kohtaa yleisönsä. Teoksessa Levanto, Marjatta & Pettersson, Susanna (toim.) Valistus / museopedagogiikka / oppiminen. Taidemuseo kohtaa yleisönsä. Helsinki: Valtion taidemuseo, taidemuseoalan kehittämisyksikkö Kehys, 9-37. Pettersson, Susanna. 2009. Taidemuseoiden tulevaisuuksien historia. Teoksessa Pettersson, Susanna (toim.) Tulevaisuuden taidemuseo. Helsinki: Valtion taidemuseo, KEHYS, 17-44. Westergård, Ira 2009. Taidemuseoiden toimintaympäristö 2000-luvulla. Teoksessa Pettersson, Susanna (toim.) Tulevaisuuden taidemuseo. Helsinki: Valtion taidemuseo, KEHYS, 45-57.

Stylus 1 / 19

VÄITÖS

KÄVIJÄT, KOKIJAT, KOKEMUKSET Vastikään julkaistu Leena Hannulan väitöstyö KÄVIJÄT, KOKIJAT, KOKEMUKSET – museologinen tutkimus Sinebrychoffin taidemuseon senioriklubista taidemuseon keskiössä käsittelee museologian (heritologian), taidekasvatuksen, kulttuurintutkimuksen ja taiteen historian risteyskohtaa. Työ kohdistuu taidemuseon museopedagogisiin käytäntöihin seniorikävijöiden näkökulmasta.

annula tarkastelee työssään seniorikansalaisten kulttuuriharrastusmahdollisuuksia. Keskiössä on vuosina 2004-2018 Suomen Kansallisgalleriaan kuuluvassa Sinebrychoffin eli Siffin taidemuseossa toiminut senioriklubi. Hannulan vaikutus tutkittavaan kohteeseen on ollut vahva, sillä hän toimi itse klubin ideoijana ja vetäjänä. Asetelma on taidekasvatuksen näkökulmasta kiinnostava ja ajankohtainen. Väitöskirja on ensimmäinen Suomessa, joka käsittelee nykypäivän taidemuseoiden yleisötyön ja erityisesti museolehtorien työn merkitystä. Museopedagogiikan näkökulmasta voimme kysyä, ketä ja miten taidemuseo kasvattaa ja opettaa. Nykypäivänä varsinkin taajamissa peruskoulujen, lukioiden tai ammatillisten keskiasteiden opetuksessa hyödynnetään taidemuseovierailuja osana opetusta, osana opetussuunnitelmaa. Peruskoulun ulkopuolella tarjotut taideopinnot ja kulttuuriharrastukset, kuten taiteen perusopetus ja lastenkulttuurissa tuetut projektit, tavoittavat vain pienen osan väestöstä. Valtakunnallisessa mediassa on uutisoitu näkyvästi 8.-luokkalaisisten Taidetestaajien matkoista kulttuurikohteisiin syksystä 2017 alkaen. Itse rovaniemeläisenä olen

Stylus 1 / 19

seurannut paikallisten koululaisten antamaa palautetta Taidetestaaja-matkoiltaan. Sinebrychoffin taidemuseossa järjestetyssä Rembrandtin siivellä -draamaelämyksessä ja vuorovaikutteisessa työpajassa osallistuttiin roolien ja minuuden kysymyksiin vanhan taiteen kautta. Palaute on ollut hyvin positiivista. Rovaniemeläisenä kuulun Rovaniemen taidemuseon ystävät ry:hyn. Yhdistyksen puitteissa toimii toista sataa vapaaehtoista kolmannen sektorin toimijaa, joista osa toimii keskusteluoppaina taidemuseon näyttelyissä. Esitelmät ja luennot vetävät kerta toisensa jälkeen museolle yli sata kuulijaa. Yliopiston opiskelijat hyötyvät luennoista, mutta yleisössä on myös huomattava määrä eläköitynyttä, kulttuurista kiinnostunutta väkeä – he ovat suoranaisia taideväärtejä, kulttuurinen voimavara. Hannulan väitöstutkimuksessa keskiössä ovat eläkkeellä olevat kulttuurin kuluttajat. Tutkimukseen on osallistunut suhteellisen pieni mutta aktiivinen ja sitoutunut asiakasryhmä, joita Hannula kutsuu senioreiksi ja leideiksi. Heidän kokemuksensa taidemuseoista on kerrostunut ja jokaisella erityinen. Varhaisimmat taidemuistot ovat lapsuudesta saakka. Hannula tarkastelee ikäpolvea, joista hyvin harva on kouluaikanaan taidemuseossa käynyt. Koulutodellisuus on ollut tuolloin kovin erilainen. Väitöskirjassa Sinebrychoffin taidemuseon senioriklubilaiset pohtivat suhdettaan taidemuseoon ja siellä tapahtuvaan toimintaan, johon liittyy erilaisia oletuksia ja odotuksia. Aikaisemmat kokemukset ja suhde kuviin (taiteeseen ja muihin ympäröiviin kuviin) – niiden tarkasteluun ja omaan tuottamiseen - vaikuttavat aktiivisuuteen. Väitöskirja tuo esiin taidemuseotoimintaan liittyviä arvoja, normeja ja rooleja eritoten seniorikävijöiden kokemusmaailman kautta.

OMAT KUVAKULTTUURIT

…

VÄITÖS

Kuva yllä: Seniorit tutkimassa kuva-arkistoja Ateneumin Kuvataiteen keskusarkistossa Kuva viereisellä sivulla: Marjaleena rooliasussa Sinebrychoffin taidemuseossa.

…

Pyrkiessään ymmärtämään ikääntyvän väestön sitoutumista taidemuseotoimintaan Hannula on kerännyt pitkän ajanjakson kuluessa laajan empiirisen aineiston ja käyttänyt laadullista grounded theory –menetelmää. Tekijä kertoo keränneensä aineiston narratiivisella metodilla. Hän kertoo aineistonkeruun ytimessä olleen etnografisen, osallistuvaan havainnointiin perustuvan kenttätyön. Hän kuvaa tutkimustaan monitieteiseksi ja kirjoittaa, että humanistisessa tutkimuksessa raja metodien ja teorian välillä ei ole aina selvä. Taidekasvatuksen näkökulmasta työ liittyy identiteetin rakentumiseen museokontekstissa tapahtuvassa taiteen vastaanotossa, taidetoiminnassa ja vertaisryhmäkokemuksessa. Senioriklubin toiminnan moninaisuuden vuoksi se liittyy laajemminkin visuaalisen kulttuurin tutkimuksen kenttään. Taidekasvatus on nuori tieteenala, joka käy jatkuvaa vuoropuhelua olemassaolevien tieteenalojen kanssa. Jokainen yksittäinen tutkimus vakiinnuttaa tieteenalaa ja luo sen tutkimuksellisia käytäntöjä. Hannulan tarjoaa uuden näkökulman taidekasvatukseen museologian ja museopedagogiikan kannalta. Hannula kirjoittaa, että Siffin senioriklubin toiminnassa taidehistoria kohtaa ihmisen tarinoineen. Aineistosta merkittävimpinä näyttäytyvät senioriklubilaisilta kerätyt haastattelut ja kirjeet. Senioriklubilaisten tarinat ja kommentit sekä runsas kuva-aineisto elävöittävät väitöskirjaa. Ne havainnollistavat klubitoiminnan merkityksellisyyttä ja avaavat Hannulan tutkimuskysymyksiin liittyviä teemoja. Väitöskirja kuvaa värikästä Siffin senioriklubin vertaisryhmätoimintaa, sen sosiaalistavaa ja myös omaehtoisuuteen

OMAT KUVAKULTTUURIT

kannustaa puolta, sekä museopedagogisen työn luovaa puolta ja yleisötyötaitojen merkitystä. Tutkimus tuo esiin kulttuuripalveluiden saavutettavuuteen ja valtaan liittyviä huomioita. Väitöskirjan tekoaikaan tapahtuneet organisaatiomuutokset tarjoavat Hannulan tutkimukseen yhteiskuntakriittistä syvyyttä. Tekijä on perehtynyt aiheeseen monipuolisesti eri näkökulmista, ei vain itse senioriklubilaisten jakamia kertomuksia ja kokemuksia analysoiden vaan myös laajemmin yhteiskunnallista keskustelua tarkastellen, tehden myös museoon ja ikääntymiseen liittyviä lainsäädännöllisiä huomioita. Työn yhtenä keskeisenä teoreettisena juonteena on tunnustamisen teoria, näkemys, että hyvä inhimillinen elämä perustuu itsensä toteuttamiselle. Hannula antaa museo-organisaatioille tehtävän kiinnittää entistä paremmin huomiota yleisötyöhön, sillä vasta museokävijän kokemus paikasta ja siihen liittyvistä esineistä, teoksista ja toimintaympäristöstä tekevät museosta elävän. ANNIINA KOIVUROVA, yliopistonlehtori, kuvataidekasvatus, Lapin yliopisto

Väitöskirja löytyy verkosta osoitteesta: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/60985

Stylus 1 / 19

TEEMA

Meemit kuvataideopetuksessa

llessani kuvataidekasvatuksen opetusharjoittelussa peruskoulussa kohtasin oppilaiden tekemiä meemejä usein. Internetmeemien tunnettuja hahmoja löytyi monisteiden reunoilta, vihkoista ja kuvallisista tehtävistä. Arvelin oppilaiden tekevän näitä hahmoja paljon vapaa-ajallaan, sillä niitä piirrettiin spontaanisti ilman mallista katsomista. Tällöin mieleeni juolahti ajatus oppitunnista, jossa hyödynnän aihetta, joka on lähellä oppilaiden omia kuvakulttuureja. Samaan lopputulokseen ovat päätyneet myös useat Facebookin Kuvista! -ryhmän jäsenet. Oppilaat innostuvat ja ovat motivoituneita meemiteemaisesta tuntikokonaisuudesta, sillä se on lähellä heidän arkielämäänsä, jossa meemejä käytetään päivittäin. Meemiaiheisella oppitunnilla oppilaat voivat etsiä meemejä tai taideteoksien kuvia netistä ja niitä voidaan analysoida. Valittujen meemien tai taideteosten pohjalta oppilaat luovat uuden meemin tai muokkaavat jo olemassa olevaa uuden viestin tai näkökulman esiintuomiseksi. Vaihtoehtona on myös tehdä omasta elämästä meemi. Meemit voidaan tehdä itse piirtämällä paperille tai tietokoneella. Näin ollen meemien kautta voidaan käydä läpi monipuolisesti kuvataiteen oppiaineen sisältöalueita ja tavoitteita, riippuen siitä, mitä aluetta haluaa oppitunnilla painottaa. Oppilaiden tekemät meemit voidaan jakaa esimerkiksi laittamalla ne koulun seinille. Myös sosiaalinen media on jakamisalustana mahdollinen. Tässä kuitenkin tulee ottaa huomioon kuvien tekijänoikeudet. Kun kuvia haetaan netistä, voidaan esimerkiksi Googlen asetuksista muokata hakutulok-

Stylus 1 / 19

sia siten, että hakutulos näyttää vain CC0 –lisensioidut kuvat. Internethuumoria tutkivan Limor Shifmanin (2014) mukaan meemit rakentuvat kolmesta osasta. Ne jakavat yhteisen aiheen, muodon ja tyylin. Nämä kaikki kolme osaa vaihtelevat sen mukaan, mitä meemin tekijä tai jakaja on halunnut viestiä muille. Lisäksi kaikkia meemejä yhdistää kolme ominaispiirrettä. Meemit levittäytyvät yksilöstä yhteiskuntaan. Joku on luonut meemin, jakaa sen sosiaaliseen mediaan ja sitä jaetaan samalla muokaten viestiä ja sisältöä. Meemit leviävät internetin välityksellä ja ne ovat internetin käyttäjien yhteistä ja yleistä kuvakieltä. Jotkin meemit kestävät aikaa, toiset taas katoavat nopeasti. Meemi ilmiönä on kuitenkin tullut jäädäkseen. Onkin mielenkiintoista nähdä, mikä on nuorten seuraava aluevaltaus meemikulttuurissa. Millaisiakohan aihepiirejä Redditiin on viime aikoina tullut? Pitääpä käydä kurkkaamassa. PIIA HARJU Kuvataidekasvatuksen opiskelija Lapin yliopisto

Lähteet: Harju, Piia. 2018. Meemit kuvataideopettajien työkaluna. Kandidaatintutkielma. Lapin yliopisto. Taiteiden tiedekunta. Kuvataidekasvatus. Shifman, Limor. 2014. Memes in Digital Culture. Cambridge, Massachusetts: The MIT Press.

OMAT KUVAKULTTUURIT

TEEMA

#kuvis - Instagram kuviksen näyttelytilana I

nstagram on ilmainen kuvien jakopalvelu ja sosiaalinen verkosto, joka avattiin lokakuussa 2010. Erityisesti nuoret ovat ottaneet Instan omakseen ja suurella osalla nuoria on oma insta-tili. He jakavat omia kuviaan ja seuraavat laajalti muiden postauksia. Siksi on ollut myös täysin luontevaa, että useat kuvataideopettajat ovat perustaneet kuviksen oman insta-tilin, jolla kuviksessa tehtyjä töitä voidaan jakaa muiden ihasteltavaksi. Instagram on siis moderni versio koulun seinille tehdyistä näyttelyistä, tosin nopeampi ja vaivattomampi ja laajemman yleisön tavoittava näyttelymuoto. Vai onko? Miten instagram-tilin voi perustaa, onko sen ylläpitäminen työlästä, mitä hyötyä siitä on ja mitä pitää ottaa huomioon? Marika Lehtinen opettaa Kangasalan Pikkolan koulussa luokkia 7 -9 ja hänellä on ollut instagram käytössä jo useita vuosia. ”Perustin ta vei ai-

instagram-tilin jo elokuussa 2016, mutkansa, ennen kuin uskaltauduin postaamaan ensimmäisen kuvan. Syyskuussa 2016 tapahtui Pikkola Kuvataide -instagramtilin ensimmäinen kuvapostaus. Minulla oli jo kuvikselle oma gmail-tili, joten käytin sitä sähköpostina luodessani Insta-tilin. Loin tilin selaimella, eikä se ollut vaikeaa, sillä selkeät suomenkieliset ohjeet auttoivat. Päivittäisessä käytössä minulla on applikaatio, jota on helppo käyttää kuvia lisätessä. Pyrin laittamaan kuvia aina, kun on jotain julkaisukelpoista tunnilla tehty. Ei välttämättä pelkäs-

OMAT KUVAKULTTUURIT

tään valmiista töistä, vaan pyrin myös kuvaamaan työvaiheita ja työskentelyn etenemistä. Ihanne olisi, että joka päivä jotain. Ajatuksenani myös on, että jokaiselta opetusryhmältä tulisi aina tasaisin väliajoin jotain julkaistua. Vastuu tilistä on yksin minulla. En ole tunnuksia jaellut oppilaille eli kaikki, mitä tilillä julkaistaan, on opettajan kuvaamaa ja laittamaa. Usein laitan kuvat omalta puhelimeltani tai työ-IPadiltä, kuvien lisäämiseen käytän applikaatiota. Joskus muokkaan tai luon julkaisun layoutia käyttäen - liitän siis yhteen julkaisuun useamman kuvan. Töitä ja työskentelyä on helppoa kuvata samalla, kun kiertää oppilaiden joukossa neuvomassa. Satunnaisesti kuvaan opetuksen ulkopuolella hyllyssä olevia töitä, mutta yleensä otan julkaistavat kuvat tuntitilanteissa. Retkiltä ja koulun muista tapahtumista sekä omilta reissuiltani julkaisen myös satunnaisesti – jos nämä liittyvät jollakin tavalla kuvikseen tai koulun arkeen. En koe, että kuviksen oma insta-tili olisi kovin työllistävä. Joka tapauksessahan sitä puhelinta tulee lääpittyä, joten voin päivittää kuvan Instaan vaikka kävellessäni opehuoneeseen. En ota tästä itselleni mitään stressiä, teen ja päivitän silloin kun siihen on aikaa ja tilaisuus. Jos aikaa ei löydy joka päivä niin sitten kuvat saavat odottaa parempaa ajankohtaa. Se tehdään, mihin aika riittää. Ei tällä Insta-hommalla kannata vatsahaavaa hankkia. Seuraajia meillä on nyt 273. Kommentteja kuviin on tullut vähän, joskus joku kyselee, mikä on ollut tehtävänanto tai tekniikka kyseisessä työssä. Kannustuksia ja ihailevia kommentteja tulee myös ajoittain. Erityisen mukavaa on, että oppilaiden vanhemmat seuraavat, mitä meillä tehdään, ja saavat samalla tiedon meneillään olevista tehtävistä. Muutoinhan

Stylus 1 / 19

…

TEEMA … meillä ainakin työt menevät vain kaksi kertaa vuodessa ko-

tiin. Tällä tavalla kotona ollaan ajan tasalla meneillään olevista tehtävistä. Samoin oppilaat seuraavat kiinnostuneina toistensa töitä ja tekemisiä. Olen myös itse saanut hyviä vinkkejä ja ajatuksia omaan työhöni seuraamalla toisia kuvistilejä ja kuvisopeja. Itselläni ei ole omaa henkilökohtaista Insta-tiliä, joten kaikki seuraaminen tapahtuu koulun sivujen kautta. Kiva nähdä mitä valtakunnassa ja maailmalla kuvisluokissa tehdään. Aivan huikean loistavia töitä! Ilo seurata, että osaamista nuorisolla on. ”

Entäpä julkaisuluvat? ”En koskaan kuvaa oppilasta niin, että hänet tunnistettaisiin kuvasta. En siis julkaise kasvokuvia oppilaista - kuvassa näkyvät korkeintaan kädet tai jalat tai oppilas takaapäin niin, että on vaikea henkilöidä, kuka kuvassa on. Kun kierrän luokassa ja kuvaan, niin samalla kysyn, voinko julkaista kuvan työstäsi. Olemme myös koululla keränneet kuvauslupatiedot ja olen näistä tarkastanut omien ryhmieni tilanteet kuvauslupien suhteen. Oppilaat ovat kommentoineet, että koulun oma insta on hyvä juttu,

sillä on kiinnostavaa nähdä, mitä muut oppilaat tekevät. Yleisesti oppilaista on ”siistiä” jos oma työ pääsee sinne, siitä tulee kuulemma tosi taiteellinen olo. Kuviksen instagram-tili tekee koulun taidekasvatuksen tosi laajalti näkyväksi. Uskomatonta, kuinka maailma on pieni somessa! Välillä sitä häkeltyy, kun taiteilija Tokiosta tykkää kuvasta, johon olet risuaidalla lisännyt jonkun tunnisteen, jota hän seuraa. Tai kuinka voi olla mahdollista, että muotitoimittaja Sami Sykkö on löytänyt meidän kuviksen postaaman kuvan pop-presidenteistä ja hän on tykännyt siitä julkaisusta? Mistä ja kuinka nämä ihmiset oikein löytävät meidän kuviksen sivuille!?!? Se on ihmeellistä ja samalla myös kannustavaa, kun seuraajien joukossa on muitakin, kuin oman talon väkeä - että tekee ja teettää oppilailla jotain niin kiinnostavaa, että sitä seurataan”. ANNA SUHONEN JA MARIKA LEHTINEN

Kuvat: Tiistilän koulun Kuviksen Instatililtä, jonka ylläpitäjänä kuvataiteen opettaja Elina Oravala. Kuvakaappaus Senja Valo.

Kuvataideopettajien yhdistyksen Instagram-tili löytyy nimellä kuvataideopettajat ja Kuvis Kuvataideopettajat ry. Käytämme pääasiassa näitä asiasanoja: #kuvis #kuvataideopetus #kuvataidekasvatus #kuvataide #kuvisope #kuvataideopettajat #huippuakuviksessa. Kotisivuillmme näkyy näillä asiasanoilla tägättyjä kuvia täysin satunnaisella otoksella. Omalle tilillemme repostaamme säännöllisesti myös muiden kuviskuvia siten, että alkuperäinen lähde ja tili ovat näkyvissä. Tilimme on myös linkitetty Facebook-sivuumme (yhdistyksen ns. fani-sivu), eli kuvat voivat näkyä myös siellä. Tämän kaiken tavoite ja päämäärä on tehdä nykykuvista näkyväksi nykykeinoin. ERJA VÄYRYNEN, toiminnanjohtaja, KUVIS ry

TEEMA

Vapaan sivistystyön omat kuvat Vapaa sivistystyö herättää ihmisissä monenlaisia mielikuvia. Mielestäni vapaa sivistystyö on ollut ja sen tulisi olla ihmisoikeus, joka ei rajaa pois vaan ottaa mukaansa ihmiset tasa-arvoisina. Kemin työväenopisto on muuttanut nimensä kuntayhteistyön toteuduttua Kivalo-opistoksi. Keminmaa, Tervola ja Simo ovat Kemin kanssa yhteensä Kivalo-opisto. Kivalo-opisto on toiminut vuodesta 2014 lähtien. Sen pohja Kemin työväenopisto aloitti toimintansa jo vuonna 1920. Nimikkeet kansalaisopisto tai työväenopisto tulivat perustamisvuodesta ja työväenopistot ovat vanhimpia.

Marttalan päiväkodin pienimmätkin lapsen pääsivät tekemään muotoilua ja työstämään lintuaihetta.

uvataideopetus on yksi opiston pisimpään toimineesta opetusalasta. Kivalo-opistolla on päivitetty Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma ja Kemin kaupungilla varhaiskasvatussuunnitelma. Peruskoulujen ja toisen asteen opetussuunnitelmat on niin ikään päivitetty. Opetussuunnitelmat suosivat ilmiölähtöisyyttä ja yhteistyötä. Taiteen perusopetuksesta puhutaan paljon ja ne puheet muistuttavat ajatukseltaan musiikkioppilaitosta. Ajatus, että edetään tasolta toiselle systemaattisesti ja että hakeutuminen alan oppilaitoksiin olisi todennäköisempää. Tosin yleissivistys ja suomalaisten luovuuden vaaliminen taitaa olla myös taka- ajatuksena. Kerhotoiminta näyttää sekoittuvan puheisiin TPO:sta eli taiteen perusopetuksesta.

OMAT KUVAKULTTUURIT

Stylus 1 / 19

TEEMA

Aarrekartta omakätisesi. Kuultavuutta, väriä, hohtoa ja figuurit.

Yhteistoiminta, yhteisöllisyys, notkeus ja vapaa sivistystyö on ajatuksina se mitä voisi toivoa jatkossakin Kivalo-opisto Kemissä toimii mm. Kemin kulttuurikeskuksessa. Hyviä puolia paikan sijainnissa on paljon. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös Kemin kaupunginkirjasto, taidemuseo, historiallinen museo, kaupunginteatteri ja musiikkiopisto. Huonoa tosin on sisäilman ongelmat ja rakennuksen kyseenalainen kohtalo. Sijainnin hyvät puolet ovat todella merkittävät. Taideaineiden opettajan virassani olen saanut nauttia monenlaisesta yhteistyöstä. Kemin historiallisessa museossa pidimme OpenArt näyttelyn, jossa Merilapin kuvataideopettajat toivat esille omaa tekemistään maalauksin, veistoksin, ja muilla taiteen tavoin. Samassa tilassa olemme voineet pitää muitakin näyttelyitämme. Opistona on helppo käydä oppilaiden kanssa katsomassa kaikki talon näyttelyt, myös historian tuntemus on enemmän kuin tarpeen sillä netistä löytyy vain se mitä sinne on laitettu. Esimerkiksi työväenopiston perustamisvuoden tarkistaminen vaati käyntiä kirjastossa. Kaikkien yhteistyökumppaneiden kanssa olemme järjestäneet yhteisiä luento- ja yleisötilaisuuksia. Musiikkiopiston kanssa musisoinnit juhlissa puolin ja toisin ovat toimineet. Koko kaupungin kanssa on koottu tuotantotiimi, joka yhdessä tekevät tilaisuuksia kuten taiteiden yö, kaupungin joulujuhlat, uusien kemiläisten juhlatilaisuus jne. Tänä vuonna 2019 Kemi täyttää 150 vuotta ja tämän vuoksi tuotantotiimillä on paljon yhteistyömahdollisuuksia. Tehokas yhteistyö säästää rahaa. Kivalo-opiston ja Kemin kuvataiteilijat ry:n yhteistyö kuvataiteen osalta tulee esittelemään Kemin taidemuseossa näyttelyn ”Koheesio ja Koherenssi” sekä esittelyjä kuvataiteesta ja muita tapahtumia Kirjaston kirjavarannot, niin teksti, kuvat kuin äänitteetkin ovat olleet hyvin saatavilla. Yhteistyössä taidemuseon, kirjaston ja Kivalo-opiston kanssa olemme mahdollistaneet Kabinetti-tilaisuuden jossa on esillä taidetta ja luento/esittely kustakin esillä olevasta Kabinetti teoksesta. Kirjaston seinät ja vitriinit ovat saaneet usein hämmästelyn kohteekseen oppilaittemme töitä. Kemin taidemuseon kanssa yhteistyö on ollut helppoa ja vaivatonta. Joka kevät taidemuseossa on koululaisten ja opiskelijoiden kevätnäyttely ja myös päiväkotien taidetuotokset varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti.

Stylus 1 / 19

OMAT KUVAKULTTUURIT

TEEMA Peruskoulu ja toisen asteen oppilaitokset ovat edustettuina kevätnäyttelyissä Kivalo-opistossa olemme suunnitelleet ja tarjonneet päiväkodeille ja peruskouluille heidän lähtökohdistaan ja toiveistaan lähtenyttä opetusta. Päiväkodeille olemme räätälöineet taideretkiä. Päiväkodeissa on tehty keramiikkaa, silkkimaalausta, grafiikkaa, akvarelleja, linnunpönttöjä, lintuja, telttoja, posliinimaalausta, rentoutusta, joogaa, vain jotain mainitakseni. Visuaalisen taiteen tuominen luontevasti arkeen on rikastuttanut niin henkilökuntaa kuin osallistujiakin. Meille palvelujen tuottajille, opettajille, taiteilijoille ja ohjaajille taideretket ovat olleet mieluisia ja rikastuttavia. Yleisesti yhteistoiminta eri tekijöiden välillä on lähtökohtaisesti riemastuttavaa ja uutta luovaa. On kuitenkin mainittava, että valmistelut ja toiminnan tapahtuminen eri paikoissa vaatii melkoisesti ylimääräistä työtä. Yhteistoimintaa saattaa rajoittaa myös tieto siitä kuka maksaa palkan ja millaista on vastavuoroisuus. Ihannemielikuvissa työ on riittävän haasteellista, kohtuullisen työrauhan vallitessa innostuneessa ilmapiirissä ja tarvittavat työvälineet sisältävää. Työtyytyväisyyttä lisää se, että on olemassa työkavereita, joiden kanssa voi tehdä yhteistyötä, yhteisopettajuutta ja rinnakkaistoimisuutta. Kuvataideopettajien Stylus-julkaisu voisi olla vielä enemmän työtämme edistävä, työhyvinvointia tukeva, mutta siihen tarvitaan meitä kaikkia. Ei pelkkää vaikenemista tai vaikerointia. TAINA RÖNKKÖ Taideaineiden opettaja TaM, Kivalo-opisto Kemi

Marttalan päiväkodin lasten töitä kuivumassa seuraavaa työvaihetta varten.

OMAT KUVAKULTTUURIT

Stylus 1 / 19

TEEMA

Taidekasvatus tuo myötäelämisen taidon lähelle L

asten ja nuorten taidekeskuksen säätiössä Hyvinkäällä kehitetään taidelähtöisten työpajojen mallia, jossa taidetoiminta kokoaa yhteen kaksi erilaista ryhmää yhteiseen toimintaan. Mukana on koululaisryhmiä, valmistavien luokkien ryhmiä, toisen asteen koulutusryhmiä, päiväkotiryhmiä sekä vanhuksia Hyvinkään eri hoitokodeista. Työpajoissa syntyy kohtaamisia, joissa kuunnellaan toisia, pysähdytään ja keskitytään toisten kanssa olemiseen lasten ja nuorten taiteen ja taidetoiminnan äärellä. Samalla tutustutaan toisiin ja opetellaan yhdessä tekemisen ja jakamisen tärkeitä taitoja. Myötäelämisen taitoa voi kehittää yhdessä työskentelemällä. Yhdessätyöpajojen idea lähti kehittymään taidekeskuksen järjestämästä 16. kansainvälisen lasten ja nuorten taiteen näyttelystä vuonna 2017. Ajatuksena oli tavoittaa eri puolilla kaupunkia toimivia sidosryhmiä, jotka pääsääntöisesti työskentelevät itsekseen omissa luokissaan, päiväkodeissaan tai hoitolaitoksissaan. Yhteen tulemisessa nähdään arvokkaana toisilta oppiminen sekä eri-ikäisten kohtaamiset. Toiminnalla halutaan lisätä taidekasvatuksen saavutettavuutta ja edistää matalan kynnyksen toiminnan suunnittelua eri ryhmien kesken. Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö on vuosikymmeniä kartuttanut laajaa lasten ja nuorten taiteen kansainvälistä

Stylus 1 / 19

arkistoa. Arkiston teoksista koostetaan vuosittain erilaisia teemanäyttelyitä, jotka tukevat Yhdessä-työpajoja. Arkistoon on tallennettu vuosien varrella yli 100 000 teosta 130 eri maasta. Yhdessä-pajat aloitettiin vuonna 2017 kokeilukierroksella. Vuodelle 2018 saatiin Suomen Kulttuurirahaston apuraha, joka on mahdollistanut toiminnan jatkamisen, arvioinnin, kehittämisen ja toimintamallin jakamisen. Työpajat toteutetaan ja suunnitellaan vuosittain kansainvälisen lasten ja nuorten taiteen näyttelyn yhteyteen. Toiminnalla halutaan tarjota opettajille, erityisopettajille ja päivähoidon henkilökunnalle työkaluja oman toiminnan suunnitteluun opetussuunnitelmien ja vasujen mukaisesti monialaisille kokonaisuuksille ja ilmiöpohjaiselle oppimiselle. Tunnetaidot kehittyvät toisia kohdatessa ja yhdessä tehden.

Heittäytyminen vaatii luottamusta Työpajoissa vietetään aikaa yhdessä kahden oppitunnin verran. Ennen toimintakertaa ryhmien vastaavat opettajat ja taidekeskuksen ohjaajat kokoontuvat yhteiseen moniammatilliseen suunnittelukertaan, jossa ryhmien toiveita ja tarpeita kuullaan. Yhdessä-työpajoja ohjaavat Lasten ja nuorten taidekeskuksen tuottaja, taidekasvattaja Nina Laaksonen sekä ohjaustoiminnan artenomi Mari Tähtisalmi. Molemmilla ohjaajilla on koulutusta myös taideterapiasta. Toiminnan yhtenä ideana on tiedon jakaminen eri ammattilaisten kesken. Taidekeskuksen näkökulmasta tavoitteena on myös tukea kouluja ja varhaiskasvatuksen ryhmiä uusien opetussuunnitelmien toteuttamisessa tarjoamalla monialaista toimintaa kansainvälisen arkiston teoksista koottujen näyttelyiden ympärillä. Opettajat ja ohjaajat voivat halutessaan kerätä suunnittelukerrasta etukäteen eri oppiaineisiin liittyvää tietoa oman opetuksensa tueksi. Lokakuun ensimmäisellä viikolla (2018) työpajassa kohtasivat toisen asteen oppilaitos Hyrian aikuiset lähihoitajaopiskelijat sekä Hyvinkään Hämeenkadun koulun 4.lk:n oppilaiden pienryhmä. Hyrian aikuiset opiskelijat pääsivät tutustumaan ammatillisessa mielessä taidetoimintaan ja toiminnan ohjaamiseen itse tekemällä ja kokemalla. He kohtasivat työpajassa koululaiset, jotka toimivat aluksi oppaina näyttelyssä. Tästä etkotehtävästä sovimme yhteisessä suunnittelupalaverissa, jolloin opettaja kertoi, että tulee luokan kanssa tutustumaan näyttelyyn jo edellisellä viikolla ja pyytää oppilaita

OMAT KUVAKULTTUURIT

TEEMA silloin valitsemaan mielenkiintoiset teokset omalle opastukselleen. Halusimme luoda luovalle toiminnalle asetelman, jossa molemmat ryhmät toimivat tasavertaisina kokijoina työpajatilanteessa, eivätkä aikuisopiskelijat ota roolia ohjaajana. Yhdessä tehtiin tällä kertaa jotain isoa, jollaista ei aina koulujen tiloissa ole mahdollista toteuttaa. Työpajassa syntyi paksujen, noin puolitoistametristen pahviputkien ympärille yksi toteemipaalu ja kaksi rakettia, joita tehdessä luovuus ja ideointi oli konkreettisen avointa ja välitöntä. Sitä katsellessa sai kokea, kuinka heittäytyminen luovaan toimintaan tekee hyvää myös aikuisille ja kuinka työskentelystä välittyvä ilo ja energia tuo vaihtelua arkiseen opiskeluun. Ylisukupolvisessa toiminnassa päiväkoti-ikäisten lasten ja vanhusten kanssa korostuu kohtaamisen ja eri rytmien yhteensovittaminen. Suunnittelussa on ollut mukana kaupungissa toimivan Vanhustyön virike- ja vapaaehtoistyö -hankkeen kaksi ohjaajaa, jotka ovat tuoneet tietoa vanhusten liikkumisesta, mahdollisuuksista ja rajoituksista. On ollut tärkeää

OMAT KUVAKULTTUURIT

kuulla, kuinka vähän ikäihmiset lopulta pääsevät liikkumaan oman hoitokodin ulkopuolelle ja kuinka toisaalta pienillä asioilla ja vapaaehtoistyön avulla saadaan lisättyä hyvinvointia merkittävästi. Päiväkodin näkökulmasta korostuu varhaiskasvatussuunnitelmien lapsilähtöisyys ja tila lapsen kuulemiselle. Siksi tuomme aina esille jo suunnitteluvaiheessa pyrkimyksen jättää tilaa spontaanille tapahtumiselle ja uusille avauksille työpajoissa. Esimerkiksi vanhusten puheelle ja omille tarinoille halutaan antaa aikaa. Tällä kertaa Yhdessä-pajojen toiminnan alustana toimi näyttely Kamelitori – lasten käsitöitä ja taidetta maailmalta (17.9. – 9.11.2018), jossa oli esillä käsitöitä ja käsityöaiheisia tauluja taidekeskuksen kansainvälisestä arkistosta. Näyttelyssä oli yli 200 teosta 58 eri maasta. Toiminnalliseen näyttelyyn kuului myös muita työpajoja päiväkoti- sekä koululaisryhmille. Työpajat tavoittivat lisäksi 14 yläkoulun taitoja taideaineiden ryhmää, joissa työpajojen sisältönä oli kirjonta ja puunpintakoristelu. Kädentaidot yhdistävät eri ikäisiä. Vanhukset muistavat monenlaiset käsi- ja puhdetyöt, räsymattojen kutomiset ja nikkaroinnit. Lapset ovat tottuneet askartelemaan eri materiaaleilla jo päiväkodissa. Näistä keskustellessa taidetyöskentelyn ohella syntyi hienoja kohtaamisia. Näyttely osoittaa, että kaikkialla maailmassa käden taidot ovat tärkeä osa omaa kulttuuria.

NINA LAAKSONEN TaM, FM, tohtorikoulutettava Aalto-yliopisto tuottaja Lasten nuorten taidekeskus nina.laaksonen@artcentre.fi www.artcentre.fi

Stylus 1 / 19

TEEMA

Stylus 50 vuotta sitten: Kuvaamataidon informaationäyttely Helsingin Taidehallissa 12.-24.11.1968 Vuosi 1968 oli liitossamme voimakkaan informaatiotoiminnan aikaa. Jo keväällä järjestivät kuvaamataidonopettajat Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Oulussa yhteiset näyttelyt ja lokakuun 7. – 24. oli liiton koko maan käsittävä informaationäyttely Helsingin Taidehallissa. … Opettajat eri puolilla Suomea osoittivat jälleen kerran aktiivisuutensa – töitä saapui niin runsaasti, että olisimme saaneet toisen samankokoisen näyttelyn tason silti paljon laskematta. Koko asiassa olikin valitettavaa, että niin paljon huolella suunniteltuja metodisia sarjoja jäi pois ja useita tärkeitä alueita työstämme esittelemättä, koska oli pakko keskittyä ennen kaikkea kehityksen ja päämääriemme esittelyyn. Informaatiomielessä näyttely täytti tehtävänsä yli kaikkien odotusten. Eri visuaalisten alojen edustajilta saimme runsaasti tunnustusta, ja sanomalehdistö kaikkialla Suomessa huomio näyttelyn positiivisessa mielessä – saimme jopa ylistäviäkin lausuntoja. SR

Stylus 1 / 19

OMAT KUVAKULTTUURIT

TEEMA

OMAT KUVAKULTTUURIT

Stylus 1 / 19