AO-lehti 2 / 2011 by Tampereen arkkitehtikilta

isällyspääkirjo 2-3 Sisällys/pääkirjoitus

5-7 Profiloituminen

10-11 Kolumnit 12-13 Movember

18-19 Sinne, mistä et ole kuullutkaan

8-9 Minne katosivat lentävät norsut

14-16 Killat

20-21 Puheenjohtajat

ARKKITEHTIOPISKELIJA II/2011 TOIMITUS: TAMPEREEN ARKKITEHTIKILTA OSOITE: KORKEAKOULUNKATU 5, 33720 TAMPERE PÄÄTOIMITTAJA: TATU RAUHALA TOIMITUSSIHTEERI: HEIDI IMMONEN TAITTO: MARCUS KUJALA, HEIDI IMMONEN, TATU RAUHALA ETU- JA TAKAKANSI: RIKU-PEKKA KÄRKKÄINEN KUVAT: MARCUS KUJALA, VILMA RIITIJOKI, ARTO JALONEN, RIKU-PEKKA KÄRKKÄINEN, VILLE-PEKKA SÄKKINEN, LASSE NEVALAINEN, HARRI HUMPPI, JUKKA KANGASNIEMI, AKSELI PALÉN TOIMITTAJAT: MAIJA KOVARI, VILLE KUHMONEN, MINNA VUORENPÄÄ, VILLE-PEKKA SÄKKINEN, MARCUS KUJALA, MILJA HARTIKAINEN, KAISA KARVINEN, AKSELI PALÉN, KATARIINA HARTEELA, VEERA TOLVANEN, JONI PAASO KIITOKSET: RIKU, MAKE JA HEISKA, VILMA RIITIJOKI JA SAMULI KIVINUMMI, PETTERI NYKKY, KAISA SOINI, TRESTALKERS, SAFA JULKAISIJA: TAMPEREEN, OTANIEMEN JA OULUN ARKKITEHTIKILLAT PAINO: ESA PRINT OY, LAHTI PAINOS: 5000 KPL ISSN 1795-5335

lyspääkirjoitus A

sun kerrostalossa, jonka alakerran ovipuhelintaulu on ihan tavallinen. Jokaisen asunnon kohdalla on asunnon numero ja paikka asukkaan sukunimelle. Koska talo on opiskelija-asuntola, ei kukaan kuitenkaan ole koskaan vaivautunut laittamaan tauluun nimeään. Eikä sitä kukaan ole ainakaan minun puolestani tarjoutunut tekemään. Sen sijaan useiden asuntojen numeron kohdalle on ilmestynyt pikkutarroja. Sellaisia, mitä saa Lauantaikarkkipussista. Minkä takia tarrat ilmestyivät ovipuhelintauluun? Selitys on yksinkertainen: On paljon helpompi muistaa, että kaverisi luokse päästäksesi sinun tulee painaa nappia Batman-tarran vieressä kuin numeron 173 (vai oliko se nyt 137). Ihmisten tiivistyessä kaupunkeihin jokaisen on kyettävä erottautumaan muista ja muodostamaan oma persoonallinen habituksensa. Arkkitehtuuri voi parhaimmillaan auttaa ihmisiä tässä haasteessa.

Yksilöitä oomme kaikki

Pääkirjoitus: Tatu Rauhala Kuva: Marcus Kujala

Tosin arkkitehtuurikin on vain yksi keino. Eräs keino erottautua joukossa on yksinkertaisesti nimi. Aalto-yliopisto ilmoitti marraskuun puolivälissä, että Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta tulee Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu eli Aalto University School of Arts and Creativity. Närkästystä aiheuttanut uusi nimi koskee erityisesti sisarkiltaamme, sillä Otaniemen arkkitehtuurin laitos ja Taideteollinen korkeakoulu yhdistyvät ensi vuoden alusta. Kiltojen kuulumisista ja tästä uudesta koulusta voi lukea lisää puheenjohtajien palstalta. Samalla Otaniemen arkkitehtuurin laitoksen profiloituminen taiteiden suuntaan on ottanut taas uuden askeleen. Tamperelaisen imperiumin vastaiskuna olemme lisänneet Tampereella yhteistyötä rakennustekniikan laitoksen kanssa. Sivuilla 5-7 opiskelijamme kertovat eri näkökulmista, miksi tekniikka on Tampereen arkkitehtuurin laitoksella opiskelijoiden arvostuksissa korkealla. Toistaiseksi on vielä hämärää, miten Oulun koulu suhtautuu tässä kentässä. Puhetta ekologian ja materiaalien korostamisesta on ainakin joskus ollut. Tulevaisuudessa tuore ylioppilas voisi aloittaa erikoistumisensa jo koulua valitessaan. Seitsemän miljardin ihmisen maailmassa erikoistuminen on paitsi identiteettikysymys myös kilpailuetu. Edellä mainittujen lähestymistapojen lisäksi tässä lehdessä tarkastellaan toisessa mittakaavassa arkkitehtiylioppilaan identiteettiä opiskelijoiden omien harrastusten ja projektien kautta. Urbaani löytöretkeily, movember ja flaneeraus ovat esimerkkejä kirjavasta harrastustusten ja projektien kattauksesta, joka piilee piirustuspöytien takana. Opiskelijoiden omat projektit ja harrastukset sisältävät loputtomasti uusia ajatuksia ja ideoita, joista jokainen lukija voi oppia jotain uutta. Samalla ne kertovat meille, minkälaiset ihmiset opiskelevat arkkitehtuuria. Ne kertovat meille keitä me olemme. Tämä lehti on puolestaan foorumi, jolla aiemmin mainittuja ideoita voidaan vapaasti jakaa. Tämä lehti on se ovipuhelintaulu, jolle jokainen arkkitehtiopiskelija voi vapaasti liimata oman tarransa.

Toivotan antoisia lukuhetkiä tämänkertaisen AO:n parissa!

TEEKKARIN T

on ehdottomasti

paras apu myös ARKKARIN työnhakuun!

uudet Työkirjat löydät

joulukuussa

kampukseltasi www.teekkarintyokirja.fi

rofiloitumine arkkitehtiopiskelija 2/2011

Ammattina taide Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi 2011 valittu Vilma Riitijoki luotsaa omaa Vilmava-toiminimeään. Kuvat on laadittu vuoden 2011 muotimessuja varten.

Teksti: Ville Kuhmonen Kuvat: Vilma Riitijoki Arkkitehtuuri on ala, jonka opiskelijat mielletään joko lievästi poikkitieteellisiksi taiteilijoiksi tai taiteellisiksi tekniikan opiskelijoiksi. Moni arkkitehtiopiskelija mieltäisi itsensä mieluiten jonkinlaiseksi hyödylliseksi taiteilijaksi; järkityypiksi joka kyllä ymmärtää yhtä ja toista tekniikan päälle, mutta joka pohjimmiltaan on kuitenkin aito taiteilijasielu. Harva arkkari haluaisi profiloitua käänteisellä tavalla ensisijaisesti tekniikan taitajaksi, joka nyt sattuu olemaan keskimääräistä insinööriä taiteellisempi tapaus. Kenties tästä johtuen ne muutamat tekniikkaa sivuavat kurssit, joita oma laitoksemme tarjoaa, saavat aivan erityisen roolin opiskelussa. Legendaarinen saunakurssi (rakennusopin perusteet) esimerkiksi on monille

lähes armeijaan verrattava kokemus, joka suoritettaessa saattaa RT-kortistoa käsittelevine tentteineen tuntua armottomalta pakkopullalta, mutta jota jälkeenpäin lämmöllä ja kaiholla muistellaan. Kiinnostavasti nämä kovat rakennusopin kurssit edustavat opiskelussa sitä osaa, jonka suoritettuaan tuleva arkkitehti kehtaa ensimmäistä kertaa väittää muillekin omaavansa jonkinlaista konkreettista ammattitaitoa. Tämä kovan tiedon rooli kulminoituu uudelleen viimeistään arkkarin ensimmäisessä työpaikassa, jossa runkopuiden väli todellakin on k600, tuulensuojalevyn paksuus 13mm ja kylpyhuonelaattojen siedettävä neliöhinta reilusti alle 50 euroa. Kenellekään tuskin varsinaisesti tulee yllätyksenä, että astuttaesssa työelämään, opintojen taiteellisesta osuudesta suurin osa jää osaston lasiboksiin odottamaan uusia fukse-

ja. Mutta kuinka kaukana arkkitehdin arki loppujen lopuksi on todellisen taiteilijan elämästä? Istun olohuoneessani kahden pesunkestävän taiteilijan, Vilma Riitijoen ja Samuli Kivinummen kanssa. Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi 2011 valittu Riitijoki luotsaa omaa Vilmava -toiminimeään ja on aiemmin kunnostautunut mm. tulishowryhmä Flamman puvustajana ja taidemaalarina Osuuskunta Ajanpyörän alaisuudessa. Kivinummi puolestaan kuuluu samaisen ryhmän perustajiin jo vuodesta 2002 lähtien, ja on tuliteatterin lisäksi monipuolisena tekijänä ehtinyt toteuttaa kaikenlaista maalauksista graffiteihin, videotaiteeseen, lavastukseen, dekoamiseen, lasitöihin ja mustavalotaiteeseen.

profiloitumine arkkitehtiopiskelija 2/2011

Kumpikaan ei allekirjoita taiteilijoihin liittyviä stereotypioita rappiollisina ja boheemeina renttuina, tai luovan hulluuden partaalla työskentelevinä fiilistelijöinä. Kivinummi korostaa heti alkuun, että työnä taide on monessa mielessä hyvin samanlaista kuin muutkin hommat. Kurinalaisuus ja säännöllinen työskentely hakkaavat mennen tullen fiilispohjalta vetämisen myös luovassa työssä. Molemmat taiteilijat tekevät säännöllisiä 8-12 tunnin työpäiviä, eivätkä usko inspiraation aikatauluttamaan luovuuteen. Riitijoki huomauttaa myös, että luovuuttakin voi oppia kunhan vain pitää mielensä avoimena. Lahjakkuus tuntuu molemmille taiteilijoille olevan lähes kirosana, jolla maallikon on ärsyttävän helppo kuitata vuosien ankaran harjoittelun hedelmät. Riitijoen mukaan ihmiset saattavat usein kuvitella, että esimerkiksi piirustustaidon kanssa synnytään, ja että vastaanvanlaiset erityistaidot ovat jonkinlainen luontaisetu niille, joilla sattuu olemaan lahjoja tai taipumusta. Todellisuudessa paljon tekeminen on ainoa tie menestykseen ja Kivinummen mukaan sen merkitys korostuu varsinkin suurissa yhteisprojekteissa. Vaikka Ajanpyörän kal-

tainen taideyhteisö koostuukin useiden alojen ammattilaisista, ei tärkeätä ole se kuka omaa minkälaisen taustan, vaan se kuka on yksinkertaisesti valmis laittamaan tikkuja ristiin tulosten eteen. Tuliteatterin tekeminen esimerkiksi käsittää läjäpäin vähemmän hohdokkaitakin hommia, kuten materiaalien hankintaa, rakentamista, roudaamista ja siivoamista. Toisin kuin vaikkapa rakennusalalla, näitä ns. paskahommia ei rahan puutteen vuoksi voida taideyhteisössä ulkoistaa vuokratyömiehille, vaan ne kuuluvat taiteilijoiden toimenkuvaan siinä missä varsinainen luova työskentelykin. Kivinummen mukaan porukan kannalta on tärkeätä tunnistaa minkälaisia tekijöitä eri ihmiset ovat, jotta heidän kykynsä saataisiin parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Se mitä taideyhteisö kuitenkin viimeisenä kaipaa, on niitä arvonsa tuntevia diivailijoita, jotka esimerkiksi koulutustaustansa perusteella kuvittelevat voivansa keskittyä yksinomaan suunnitteluun. Suunnittelun ja tekemisen kulkeminen käsi kädessä on piirre, joka kenties vahvimmin erottaa taiteilijan ja arkkitehdin ammatteja, mutta samalla se on myös näitä yhdistävä tekijä. Se, että taiteilija on samaan aikaan työn-

Mutta onko se taidetta

Teksti: Maija Kovari Kuva: Heli Lähdesmäki

Arkkitehtuurin ja taiteen ero Olen kuvataiteilija joka opiskelee arkkitehtuuria, joten olen miettinyt monesti aivan vakavissani kysymystä, onko arkkitehtuuri taidetta. Olen päätynyt vankoin perustein ajattelemaan, että ei se ole. Olen pitänyt vapaita taiteita ainoina, joilla on oikeus tuottaa “teoksia”, itsenäisiä kokonaisuuksia, joita yleisö tarkastelee eri tavoin. Olen ajatellut ja ajattelen vieläkin, että arkkitehtuurin on lähdettävä niistä tarpeista ja tunteista, jotka kokijalla ymmärretään olevan ko. paikassa, ja sitten näitä tunteita ja tarpeita on tuettava rakennuksen keinoin. Lisäksi rakennus on aina olemassa ympäristössään, siinä missä taideteos voidaan käsittää itsenäiseksi. Arkkitehtuuri itsenäisenä teoksena Arkkitehtuuria ei siis saa tehdä itsenäiseksi teokseksi, kokijan tarkastelun kohteeksi, vaan se on tehtävä elettäväksi, siten että pääosassa on käyttäjä, ei tilateos. Muuten se halveeraa käyttäjäänsä, alistaa tämän pelkäksi tarkkailijaksi, jolla on oikeus kokea tilan aiheuttamat tunnelmat, ja pitää kenties tarkkailusta (teos toki vangitsee täyden huomion) taukoa pyrkiessään käyttämään rakennusta. Tällainen arkkitehtuuri vieraannuttaa kokijansa eikä auta häntä missään. Näin olen perustellut arkkitehdin vastuuta ja taiteen ja arkkitehtuurin eroa. Taide itsenäisenä teoksena Tänään olen tullut siihen tulokseen, että nk. vapaa taide, jollei se täytä näitä ehtoja, on yhtä lailla kehnoa ja pinnallista, eikä sitä silloin oikeastaan pitäisi sanoa taiteeksi, tai ainakaan nykytaiteeksi, tässä ajassa merkitykselliseksi. Ymmärrän nyt, että vertailin

vääriä käsitteitä. Olin kuvitellut taiteen itsenäisyyden sen ominaispiirteeksi, vaikka se on ajan piirre. Ei olekaan kyse arkkitehtuurin ja taiteen erosta, vaan aikakausien eroista, siitä miten kulttuuri on nähty eri aikoina. Modernin taideteoksen aika on ohi, siis sen, joka on olemassa valkoisessa tilassa, tilassa jota ei ole olemassa, itsenäisenä, tarkkailtavana. Luovassa teossa, joka pyrkii kiinnostavaksi nyt tässä elämässämme maailmassa, tulisi lähteä vuorovaikutuksesta, ajatuksesta, että teos on kesken ennen kokijan panosta, eikä tavoitella itsenäistä, sellaisenaan valmista tuotetta. Taide ja arkkitehtuuri osana ympäristöä Jokainen kulttuurin tuote myös muodostuu kokijalle osana fyysistä ja käsitteellistä kokemusympäristöä, ja on röyhkeää ja lyhytnäköistä ajatella omaa teostaan irrallisena siitä. Päin vastoin, tietoisessa suhteessa siihen, mitä tapahtuu sen ympärillä, on teos helpommin lähestyttävä, ja pystyy sisällyttämään itseensä samalla monitahoisempia kysymyksiä. Kaiken taiteen merkitys nousee siitä, että se tarkkailtavan objektin sijaan onnistuu toimimaan työkaluna kokijalleen, ja peilaamaan tunteita ja kysymyksiä, jotka ovat hänen elämässään teoksen kohtaamisen hetkellä ajankohtaisia. Ps. Taide -sanasta pitäisi ehkä kokonaan luopua kaikkien työtä hankaloittavana, sillä se kantaa mukanaan vain niitä sisältöjä, jotka menneet vuosisadat ovat sille luoneet. Kun kysyy, onko jokin taidetta, kysyy vain, vaikuttaako se keskimäärin siltä, mitä kulttuurissa on tapahtunut viimeisen sadan vuoden aikana. Sen sijaan työstä kuin työstä pitäisi kysyä, onko se merkityksellistä nyt.

sä suunnittelija ja toteuttaja tarkoittaa sitä, että toteutuskelpoisuus on otettava vakavasti. Maalaustaiteessa rajoitteita on vähän, mutta puhuttaessa esimerkiksi lasinpuhalluksesta, teatterin lavastuksesta tai vaatesuunnittelusta, on tekniikan tunteminen ja taitaminen yhtä oleellista kuin rakennussuunnittelussakin. Vielä toistaiseksi itse omat vaatteensa toteuttava Riitijoki lisää myös, ettei ainakaan isomman mittakaavan vaatesuunnittelussa riitä se, että tietää kuinka jokin asia on toteutettavissa, vaan se täytyy osata myös perustella ja myydä. Kuulostaako tutulta? Keskustelu tuntuu hiljalleen ajautuvan suuntaan, jossa eri ammatit muistuttavat yhä enemmän toisiaan. Keskustelun perusteella yhteenvetona voidaan todeta, että työnsä vakavasti ottavan taiteilijan elämä on luultavimmin aivan yhtä arkista kuin arkkitehdinkin. Suunnittelusta, tekemisestä, myymisestä, keskustelemisesta, organisoinnista ja ongelmanratkomisesta rakentuvan ammatin parhaat puolet piilevät kuitenkin nimenomaan sen haasteissa ja monipuolisuudessa. Tämä jos mikä on hyvällä tavalla yhteistä sekä arkkitehdeille että taiteilijoille.

Kaupunginosa

rofiloitumine arkkitehtiopiskelija 2/2011

Arkkitehtuuri on rakentamista ja taidetta

Teksti ja kuvat: Heidi Immonen

A US1 KIVI

+111,190

PH 13,3M2

h=2730...2600

LATTIAN PALOSUOJAUS

+111,440

KIUAS

+111,420

US2

h=1400

KAMINA

+111,190

US4 LH 7,9M2

h=1400 00 23 h=

LÄ POLTTOPUIDEN SÄILYTYS ILP

VS1

US3

TERASSI

US5

Konkreettisesti yhteistyö Tampereella tulee näkymään mm. keväällä alkavassa remontissa, jossa osa nykyisistä tiloista yhdistetään. Vaikka eri kouluissa painotettaisiin enemmän eri osa-alueisiin kuin toisissa, on opiskelu kaikissa kuitenkin samaa: taidetta, arkkitehtuuria ja tekniikkaa. Lähinnä on opiskelijasta itsestään kiinni, paljonko vaikutteita mistäkin ottaa ja miten niitä käyttää. Ideat ja vapaus suunnitteluun tulevat taiteen puolelta, kun taas rakennustekniikan ala asettaa säädökset ja rajoitukset toimivuuden takaamiseksi - näkyvä osa on arkkitehtuuria.

h=2340

“Seuraavana Tampere. Nästa Tammerfors. Next stop, Tampere”. Kyseinen kaupunki, johon saavumme, on yksi kolmesta, joissa arkkitehtuuria voi Suomessa opiskella. Perusopetus on käytännössä samaa joka kaupungissa, mutta jokainen koulu on profiloitunut omalla tavallaan: Oulussa painotetaan ympäristöasioita ja ekologisuutta, Otaniemessä Aalto-yliopiston myötä taiteen läsnäolo on korostunut, kun taas Tampereella arkkitehtuurin opiskelu jo yliopiston nimenkin perusteella on eniten teknillispainoitteista tai siihen pyrkivää.

+111,170

4130

Vaikka arkkitehtiopiskelijat usein mielletäänkin olevan kovin kaukana rakennustekniikanopiskelijoista, käytännössä TTY:llä välimatkaa kiltahuoneiden välillä ei ole montakaan askelta. Kuitenkin yhteydenpitoa helpottamaan annoimme tampereen rakentajakillalle 44-vuosilahjaksi radiopuhelimet, uuden teknologian ansiosta kuulumisia voidaan vaihtaa ottamatta yhtäkään askelta.

2980

Arkkitehtien ja rakennusinsinöörien yhteistyöstä ja sen lisäämisestä puhutaan ainakin aina silloin, kun jokin rakennusprojekti ei toimi. Ketä silloin syytetään? Valitettava tosiasia on, ettei syy ole koskaan pelkästään toisessa osapuolessa vaan yhteistyössä tai pikemminkin sen puutteessa. Jos alusta asti tehdään yhteistyötä, vältytään “arkkitehtien suunnittelema - mahdoton toteuttaa” -kommenteilta, koska rakennusinsinööri on yhtälailla osallinen suunnittelun lopputulokseen, sen toimivuuteen ja toteutuskelposuuteen. “Teidän moka ei välttämättä pääse työmaalle asti, jos suunnitelma kulkee asiantuntijoiden kautta”. Arkkitehtien tulisikin enemmän käyttää hyödyksi rakennesuunnittelijoita: heidän työtehtävänäänhän on suunnitella, miten arkkitehtien visiot ovat toteutettavissa oikeassa elämässä.

Kyllähän toimivia rakennuksia suunniteltaisiin ilman arkkitehtejakin, mutta saattaa olla että kaupunkikuva poikkeaisi silloin nykyisestä. Tärkeää olisi, että arkkareiden ja raksalaisten välistä yhteistyötä kasvatettaisiin jo opiskeluvaiheessa. Yhteiset kurssit edistävät paitsi tietoisuutta koko rakennusprojektista myös yhteistyötä ja kontakteja opiskelijoiden välillä. Tulevaisuudessa tarkoituksena kuitenkin olisi työskennellä saman projektin ympärillä, miellään jopa sitä yhteistyötä tehden. Punaiset Visitor -kypärät päässä terästehtaalla saimme ohjeeksi pitää hyvät välit rakennesuunnittelijoihin (jo tässä vaiheessa opiskeluja jokaisen tulisi käydä valitsemassa omansa käytävän toiselta puolelta). He ovat työelämässä niitä tylsiä jotka sanovat ei, tehtaalla kuulemma mielellään tehtäisiin välillä poikkileikkaukseltaan pisaranmallisiakin putkia eikä aina pyöreitä.

4140

yvät matkustajat, tämä on intercityjuna Tampereelle.” Istun junassa rakennustekniikanopiskelijan vieressä. On sunnuntai. Takana on hyvä ja rentouttava viikonloppu, siitä riittää keskusteltavaa ainakin Loimaalle asti. Junan lähestyessä Tamperetta puheenaiheet kuitenkin vaihtuvat Turusta opiskeluun. Raksalaisilla ohjelmassa on tenttiin lukua, luentoja, fysiikanharkkoja, matematiikanharkkoja, joitain muita harkkoja. Mietin omaa tulevaa viikkoani museoiden kokoelmakeskuksen julkisivun kohentamiskilpailun parissa. Voisiko arkkitehtiopiskelijoille olla hyödyllistä opiskella enemmän yhdessä raksalaisten kanssa? Tai rakennustekniikanopiskelijoiden enemmän arkkareitten kanssa? “Ainakin pääsisi näkemään, mitä siellä oikeasti kaikki päivät tehdään. Voisihan se olla mielenkiintoista saada tietää paljonko aikaa oikeasti menee niiden kuvien piirtämiseen tai onko rakennusten suunnittelu yhtä helppoa miltä se näyttää”.

8 500

“H

Minne katosivat lentävät norsut

Huippuvalmentaja Petteri Nykyn tavassa suhtautua elämään on paljon opittavaa. Mitä ohjeita urheiluvalmentaja voi antaa arkkitehtiopiskelijalle?

Teksti: Minna Vuorenpää Kuva: Toimitus

(Kuvan inspiraation lähteenä Andres Serranen tyo “Semen and blood III”)

arkkitehtiopiskelija 2/2011

un tapasin ensimmäinen kerran Petteri Nykyn, hän esitteli itsensä meille, golfin maajoukkueringin tytöille: ”Olen hullu”. Se oli toinen asia, jonka opin hänestä tietämään. Vieläkään en ole täysin varma, mitä hän tuolla hulluudella tarkoitti. Ensimmäinen hänestä kuulemani asia oli ollut, että hän oli valmentanut Suomen miesten salibandymaajoukkueen kahteen peräkkäiseen maailmanmestaruuteen (-08, -10). Vuoden 2008 voitto oli Suomen ensimmäinen. Hämmentävä yhtälö tuon hulluuden kanssa ja lähes joka kerta, kun miekkosen tapaan, hän jatkaa entisestään hämmentämistäni.

Sitten alkoi kuitenkin se vaikein luennoista, ainakin minulle. Pelkkä oleminen. Kuten englanniksi me olemmekin human being eli oleva ihminen. Nykky kertoi meille lapsistaan, jotka tulivat sanomaan hänelle: ”Keksi meille jotain tekemistä, meillä on tylsää.” Muistan kysyneeni samaa äidiltäni pienenä lukemattomia kertoja, ja äitini lähes aina vastasi, että voisin siivota huoneeni. Voitte arvata, että keksin heti tekemistä. Nykyn tekemisistä kertoo hieman se, että tänä vuonna hän valmentaa Sveitsin salibandyn maajoukkuetta, Naisten Euroopan Tourin golfpelaajaa, pitää Helsingissä golflukion tunteja, muutti Sveitsistä Suomeen, kirjoitti kirjan ja kaiken lisäksi hänellä on kolme lasta, vaimo ja pari koiraa. Niin, kyllä hänen on oltava hullu.

sin harjoitustyöstämme ykkösen ja pusikossa käynnin jälkeen viitosen. Ei siis ihan turha reissu. Nykky kertoi meille usein myös tarinoita miesten salibandymaajoukkueelle teettämistään tehtävistä. Ne kaikki käsittelivät sitä, mikä oli pelaajalle tärkeintä. Niiden tehtävien kautta valmentajat halusivat oppia tuntemaan pelaajansa, mutta uskon, että niissä vielä tärkeämpää oli, että pelaaja oppisi tuntemaan itsensä ja tietämään, mitä hän haluaa elämältä ja mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä. Näitä kysymyksiä ei voi varmaankaan kysyä itseltään liian usein. Mitä selkeämpänä niiden vastaukset tietää, sitä helpompi on johdattaa itseään eteenpäin elämässään. Myös valmentajan työ helpottuu. Sama tietoisuus pätee arkkitehtuurissa. On helpompi kulkea päämäärää kohti, kun näkee sen selvästi.

Seuraavat rivit ovat omia poimintojani Petteri Nykyn minulle pitämistä luennoista ja hänelle tätä juttua varten tekemästäni haastattelusta. Nykky on sellainen Silti Nykky itse tuntuu olevan iltanuotioiden tarinankertoja. ”Tuntui kuin pys- olemisen helppoudesta paras Itse olen ehdottomasti enemHänellä ei ole kostyisin ihan mihin esimerkki. män kuuntelija. Jos jokin kohkaan kiire. Hänen kanssaan Minulle Nykky suositteli päämääräni kuvan ta saa sinut hymyilemään tai vain” keskustellessaan saa jakamat- asettamista näkyville niin, että se vahvistuisi pysähtymään ja miettimään toman huomion. Hän sai mi- alitajunnassani joka päivä. Nykky sanoi, että tämän jutun aikana, olen tyytyväinen. Sillä se nut ymmärtämään, että todellisuutta on vain tulee rakentaa unelmia, sillä ihminen kulkee on vaikutus, jonka Nykky yleensä saa aikaan se hetki, missä elämme. Jos olemme mieles- niitä kohti tiedostamattaan. minussa. sämme jossain muualla, me menetämme sen hetken. Eikä se hetki tule koskaan takaisin. Haastattelussa kysyin lopuksi Nykyltä, miten Ensimmäisen luentomme Nykky aloitti on- On siis turha huolehtia asioista, joihin emme paineisiin tulisi suhtautua. Niitähän meillä nittelemalla meitä kaikkia elämämme tär- voi sillä hetkellä vaikuttaa. Aika vapauttavaa, kaikilla on deadlineista ja muusta. Hän kuitenkin vastasi minulle, kuin olisin kysynyt, keimmän kilpajuoksun voitosta. Se oli jo ties eikö? onko lentäviä norsuja. Niitä ei ole olemassa. kuinka mones kerta, kun tipuin herra Nykyn kärryiltä. Hän onneksi kuitenkin jatkoi ja sel- Olimme pelanneet joukkueena huonon Kaikki paineet ovat ihmisen itsensä päässään vitti meille, että kilpajuoksumme pääpalkin- avauspäivän golfin joukkueiden EM-kisoissa. luomia. Vastaus tuli niin jyrkästi, etten osannut enää jatkaa aiheesta. Ja to oli elämämme. Juuri meidät luonut siittiö Ennen toisen päivän kierrosta oli ampaissut ensimmäisenä äitimme mu- Nykky vaati meitä tekemään ”Hän vastasi mi- kun mietin asiaa, tiesin hänen nasoluun, ja tässä me nyt olemme (miehen kävelyretken luontoon. Mei- nulle, kuin olisin olevan oikeassa: on olemassa vain mahdollisuuksia. Mikä sukuelimet tuottavat päivässä 150 miljoonaa dän tuli etsiä luonnosta jotain siittiötä, joten siitä voi teekkari laskea toden- ja alkaa tutkia sitä. Siellä me kysynyt, onko len- oikeasti on epäonnistumista? näköisyyksiä). kyykimme: Suomen naisten täviä norsuja. Niitä Ehkä se on vain ihmisen keksimä sana. maajoukkue puskien juurilla. Tarina ainutlaatuisuudestamme sai jatkoa Kun olin päässyt yli tilanteen ei ole olemassa.” Neuvona arkkitehdille Nykky kuukausia myöhemmin kilpailumatkalla. koomisuudesta, huomasin ylNykky heitti yllättäen toista valmentajistam- läni lehmuksen, jonka lehtien läpi auringon sanoi, että tulisi tutkia mestareiden töitä ja me pallolla. Tämä sai pallon kiinni. Nykky valo siivilöityi. Valo kiilteli yön kastelemilla arvioida, miten tekisi ne paremmin. Hänen selitti meille, ettei mikään robotti olisi kyen- lehdillä. Aloin kuulla lintujen ääniä ja tuulen. mukaansa kuitenkin tärkeintä on ”huikee nyt vastaavaan reagointiin. Ihmisessä on val- En muistanut, koska olisin viimeksi kuullut intohimo”. Sen perustalle on hyvä alkaa ratavasti kapasiteettia. Tulee vain löytää se ja tuulen niin selkeästi korvissani. Se hetki oli kentaa. Pitää uskaltaa laittaa itsensä peliin, alkaa käyttää sitä. Tämä luento sai minussa täydellinen. Enkä tehnyt muuta kuin olin. heittäytyä ja leikitellä. Mielikuvituksella ei aikaan varmasti juuri sen reaktion, jota sil- Hetken rauhoittuminen oli selvittänyt pääni ole rajoja. Ei tulisi nähdä ongelmaa vaan ratkaisut. Vaikka on 1000 tapaa tehdä hehkulä oli haettu. Tuntui kuin pystyisin ihan mi- ja tiesin tarkalleen, mitä tekisin seuraavaksi. lamppu väärin, on myös se oikea. hin vain. En nähnyt mitään syytä, miksi en pystyisi oppimaan jotakin, jos vain tarpeeksi Sinä päivänä paransimme joukkueena 23 haluaisin. Minä olen ihmeellinen ja ainutlaa- lyönnillä tulostamme edellispäivästä. Arkki- Petteri Nykyn kirjoittama omaelämänkerta ”Alketuinen, ja niin kaikki muutkin ympärilläni. tehtikielellä se oli kuin olisimme saaneet en- misti–Petteri Nykyn tarina” ilmestyi tänä syksynä.

lipa kerran tyttö, joka rakasti metsää. Hän ei tarvinnut elämäänsä muuta kuin metsän. Eräänä päivänä metsässä kulkiessaan tyttö löysi metsästä luolan. Luola oli kuin mikä tahansa luola, tuntematon käytävä, jonka loppua ei näkynyt. Tyttö tarkkaili sen suuta ja mietti uskaltaisiko astua sisään. Hän järkeili, ettei siellä olisi mitään hänelle ja jatkoi kulkuaan. Seuraavina viikkoina kulkiessaan metsässä, hän sattui luolalle kuin sattumalta, vaikka ei ollut ennen luolaa nähnytkään. Tyttö vietti pidempiä ja pidempiä aikoja luolan suulla, mutta ei uskaltanut astua sisään. Luola vieraili tytön ajatuksissa pienestäkin muistutuksesta, jopa pilvet taivaalla näyttivät luolan muotoisilta. Tytöstä alkoi tuntua kuin luola pyytäisi häntä astumaan sisäänsä. Tyttö halusi palata aikaan, jossa oli vain metsä ja hän, mutta jotenkin hän tiesi, ettei luola jättäisi häntä rauhaan. Paluuta ei ollut. Hän ymmärsi, mitä hänen oli tehtävä. Muutaman askeleen päästä luolan suulta,

hän kuiskasi; kukkuu. Ei kuulunut muuta kuin hänen oman äänensä kaiut seinistä. Kaiut johdattivat häntä pidemmälle. Hän tajusi, ettei ollut ennen kuullut omaa ääntänsä. Tällä kertaa hän ei enää kuiskannut vaan sanoi luolalle; Kukkuu. Kaiku vastasi selvemmin ja hänen oli helpompi seurata sen ääntä syvemmälle. Tytön sydän tuntui hakkaavan kovemmin kuin koskaan ennen. Hän alkoi juosta, vaikka metsässä hän oli tottunut vain kävelemään. Hänen jalkansa lensivät eteenpäin ja pian hän jo huusi luolalle; Kukkuu. Tyttö tunsi, että olisi pian perillä. Hän ei ollut koskaan nähnyt päämääräänsä niin selkeänä edessään. Luola loppui, se loppui samaan metsään, josta se oli alkanut. Tytölle tuo metsä ei ollut enää entisensä. Luolakin oli kadonnut. Jos tyttö kuitenkin kaipasi luolaa, hän vain kuiskasi; Kukkuu. Ja kaiku johdatti häntä.

itkolumnitkol arkkitehtiopiskelija 2/2011

Arkkitehteja viedään työelämässä

Arkkitehtiopiskelijan elämässä työnteko ja harrastaminen sotkeutuvat usein yhteen. Menetetystä vapaa-ajasta ei yleensä osata kuitenkaan vaatia korvausta.

Teksti: nimim. H. Alvari Kuvat: Riku-Pekka Kärkkäinen

Uskoisin, että useimpien arkkiteh-tiopiskelijoiden jokin harrastus liittyy luomiseen. Se voi olla maalaamista, piirtämistä, soittamista ja joidenkin kohdalla jopa arkkitehtuuria. Se on kovin luonnollista, koska arkkitehti elää ympäristössä, jossa ammatti on koko ajan läsnä. Toisaalta arkkitehtiopiskelija ei opiskelujen alettua enää koskaan pääse arkkitehtuuria pakoon. Tämä voi olla rikkautta tai kohtalokkaan kalliiksi käyvä loppuelämän vapaa-ajan menetys.

den kuitenkin suunnittelijatiimistä vähiten korvausta menetetystä ajasta. On nimittäin niin, että sähkösuunnittelija tuskin miettii lomaillessaan suunnitelman alla olevia sähköjärjestelmiä, mutta arkkitehti saattaa hyvinkin pohtia julkisivun detaljiikkaa tulevaan kohteeseensa. Luovuus ei katso aikaa.

Raha ei tuo onnea, mutta kunnioitusta se tuo. Ainakin sille, joka rahan maksaa. Arkkitehtien ja etenkin opiskelijoiden palkkaus on usein kurjaa vastuullisuudesta ja ideakoSuurimmasta osasta arkkitehtiopiskelijoita neilusta huolimatta. Miltä kuulostaa julkisen tulee arkkitehti. Tämä ammatti on arvostettu rakennuksen suunnitteleminen alusta lopkorkealle yhteiskunnassamme. Moni opiske- puun asti 13 euron tuntipalkalla? Ei kovin oikeudenmukaiselta. Muutos arkkilija työskentelee ylpeänä harjoittelijana alan toimistoissa suunni- “Raha ei tuo tehtien parempaan palkkaukseen tellen parempaa tulevaisuutta ih- onnea, mutta lähtee opiskelijoista. Usein työstä saa sen verran palkkaa kuin pysmisille. Kuitenkin, vaikka kuinka haluaisimme olla muuta, olemme kunnioitusta tyy perustelemaan. Vanhemmat osa rakennusalaa. Tässä klusteristekijät tuskin enää haluavat lähse tuo.” teä vaatimaan arkkitehtipalkkioisa ammattimme ei ole enää kovin den nostoa. arvostettu. Sen saa lukea kaikkialta facebook-päivityksistä Rakennuslehteen. On kylläkin vaikea vaatia oikeutetusti lisää Arkkitehdista on tullut yksi suunnittelija palkkaa, jos ei ymmärrä suunnittelutoimismuiden joukossa. Ikävää on vain on se, että ton rahaliikenteestä mitään. Ja yritystoitämä poloinen arkkitehti toimii usein vas- minnasta tai hankkeiden kulusta on vaikea tuullisimmassa suunnittelutehtävässä, saa- ymmärtääkään, kun ei sitä ohjata arkkiteh-

tikoulutuksessa opiskelemaan. Jopa omassa koulutusohjelmassa tapahtuu selvää riistoa opiskelijakilpailujen nimissä. Ei nimittäin ole oikeudenmukaista suunnitella voittotyötään ideasta valmiiksi toteutukseksi ilmaiseksi ja sitten kunnian saa joku toinen. Talkoita voi tehdä, mutta silloin kaikkien osapuolten pitää olla mukana talkoohengessä! Jos suunnittelun opit opitaan koulussa, niin miksei sitten omien etujensa puolesta pitämistä? Nyky-yhteiskunnassa arvostukseen vaikuttaa osaaminen, palkkataso ja työn merkittävyys yhteiskunnallisesti. Yksi arvostuksen kriteereistä on siis valitettavasti raha. Arkkitehdit tienaavat keskimäärin valmistuttuaan vähemmän kuin rakennusalalle korkeakouluista valmistuvat. Tähän olisi syytä saada pitkän koulutuksen ja vastuullisuuden takia muutos. Ja se muutos lähtee opiskelijoista. Oman alan arvostus ja arkkitehdin aseman ymmärtäminen yhteiskunnassa sekä omassa työympäristössämme ovat lähtökohtia kohtuullisemmalle tulevaisuudelle. Ei ole häpeä pyytää riittävää korvausta menetetystä vapaa-ajasta!

kolumnitkolum arkkitehtiopiskelija 2/2011

Pyhät vaeltajat Teksti ja kuvat: Ville-Pekka Säkkinen

aanantaina virun CAD-luolassani kun kouristuneet sormeni tarraavat näppäimistöön lasittuneen katseen kadotessa näyttöpäätteen äärettömyyteen. Vajoan transsiin. Tiistaina herään unesta, jossa herään unesta, jossa herään unesta… Keskiviikkona en herää. Torstaina suonet täynnä kofeiinia, korjaussarjaa, tussia ja tinneriä. Sisua saatana! Tehokkuudesta turtuneena rämmin eteenpäin. Perjantaina suitset suussa, suotimet suuni edessä, silmilläni siteet, korvissani kuulokkeet. Myyn mielenterveyttäni lyhyeksi markkinoilla. Lauantai täynnä kertakäyttöismejä, lobotomiaa ja sielun puudutusta. Voi tätä uuvutusta! Rukoilen elämäni viimeistä kuulutusta… Mutta en tänään! Sillä tänään kaupunki haluaa laulaa minulle laulun ja olen valmis kuuntelemaan. Tänään siis kävelen ja menen niihin paikkoihin, jotka avaavat turtuneet aistini ja tykittävät hermoni hurmioon. Tänään olen urbaani tutkimusmatkailija ilman määränpäätä. Tapaan kulkurit ja tunnen rantojen tyypit. Jokainen meistä matkustaa apostolien kyydillä. Siksi olemme ympäristömme ymmärtäjät ja oikoreittien osaajat. Tänään tunnemme kaupungin sykkeen kun se kuiskii meille salaisuutensa. Me näemme suurten suunnitelmien nousun ja tuhon ja pienten suunnitelmien uhon. Me tunnemme haavat urbaanissa kudoksessa kuin omassa lihassamme ja näemme runoutta katujen rokonarpisissa juonteissa. Matka on kuitenkin arvaamaton. Jo huominen voi johtaa takaisin turtumukseen. Mutta vielä tänään olemme elossa. Tänään olemme pyhät vaeltajat, flâneurs; ihmisen sukua ja muinaista rotua. (Toim. huom. kirjoittaja harrastaa päämäärätöntä kaupungissa kävelemistä eli flaneerausta. Arkkitehtuurin ja kaupungin kokemisesta kävelemällä voi lukea lisää esimerkiksi: en.wikipedia.org/wiki/flaneur)

arkkitehtiopiskelija 2/2011

MOVEMBER

Teksti: Marcus Kujala Kuvat: Miia Ollila, Movember

iten saa hipsterin (ja miksei muutkin ihmiset) lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen rahaa? Helposti. Ottaa rahainkeruun teemaksi viikset. Tämän asian tajusivat ryhmä australialaisnuoria jo vuonna 1999, eli “before it was cool”. Tarkoituksena oli kerätä varoja miesten terveyden - erityisesti eturahassyövän puolesta, ja samalla saada asialle huomiota kasvattamalla koko marraskuun ajan viiksiä. Nokkelasti tapahtuma nimettiin yhdistämällä englanninkieliset sanat november ja moustache. Tästä syntyi nyt jo maailmanlaajuiseksi kasvanut tapahtuma, nimeltään movember. Movemberin pääteema on siis ikään, karvankasvun laatuun ja miksei sukupuoleenkin katsomatta ajaa koko naamakarvoitus

pois marraskuun ensimmäisenä päivänä, ja alkaneen kuun ajan antaa ainoastaan viiksien kukoistaa. Samanaikaisesti ‘mo-bron’ on tarkoitus kertoa viiksien innoittamana kaikille tapaamilleen ihmisille tapahtumasta, ja kehoittaa heitä lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen. Lahjoittaminen tapahtuu netissä movemberin virallisilla sivuilla, jossa lahjoittaja antaa lahjoituksensa oman ‘mobronsa’ nimiin. Viime vuonna lahjoitusten määrä suomessa pyöri tuhansissa euroissa, ja maailmanlaajuisesti movemberin aikana on kerätty miljoonia euroja, dollareita, oravannahkoja ja jenejä. Tampereen arkkitehtikilta on movemberin suomeen saapumisen jälkeen ollut joka vuosi aktiivisesti mukana tapahtumassa. Viime vuonna oman kiltamme jäsenistä jo vajaa 100 oli mukana, tai vähintäänkin tukemassa,

viiksien kasvattamista. Loppukuusta pidimme halukkaille photoshootin, jossa ‘mo-brot’ saivat ikuistaa itsensä viiksien kanssa herrasmiesmäisessä miljöössä kahden ‘mo-sistan’ kanssa. Järjestimme myös oman varjomovember-gaalamme Tampereen TIlanne-kahvilassa, sekä pidimme movemberista esityksen Tampereella järjestetyssä Pecha Kuchassa. Marraskuu on totisesti miesten kuukausi, sillä kansainvälistä miestenpäivää juhlistetaan myös movemberin aikana (19. marraskuuta). Viime vuonna movember poiki myös naispuolisten kannattajien järjestämän ‘Have sex with a guy with moustache’-päivän. Viime vuonna kyseistä päivää vietettiin 18. marraskuuta. Tässä siis vielä yksi syy hyväntekeväisyyden ja yleisen tyylikkyyden lisäksi kasvattaa ne kalapuikot.

killatkillatkilla arkkitehtiopiskelija 2/2011

3D-printtaus tulevaisuudessa nykyisyyttä Tampereella? Teksti: Tatu Rauhala Kuva: Harri Humppi Tampereen arkkitehtuurin laitos on ollut viime aikoina yhteydessä teknillisen yliopiston hallintoon niin sanotun matfab-laboratorion perustamisesta. Käytännössä neuvotteluita on käyty 3D-printterin, laserleikkurin ja 3D-skannerin hankkimisesta opiskelijoiden käyttöön. Suurin este laboratorion perustamisen tiellä on kuitenkin raha, sillä jo yksistään laserleikkuri maksaisi noin 10 000 euroa. Jos kuitenkin koulun budjetti sallisi esimerkiksi laserleikkurin hankkimisen, mahdollistaisi tämä aiempaa mutkikkaampien suunnitelmien tutkimisen mallien avulla. Kone hoitaisi nopeasti ja tarkasti palojen leikkaamisen, vaikka kaikki palat olisivat erilaisia. Esimerkiksi algoritmisissa suunnitelmissa tilanne on usein juuri tämä. Lisäksi pienoismalleja pystyisi tekemään muistakin materiaaleista kuin pelkästä pahvista (esimerkiksi puusta, metallista, muovista, betonista, kivestä ja kumista). Laitteella onnistuisi myös eri materiaalien kaivertaminen. 3D-tulostamisesta on puolestaan saatu jo kokemuksia arkkitehtikouluista ympäri Eurooppaa. Omat opiskelijamme ovat raportoineet kokemuksistaan esimerkiksi Norjasta ja Ruotsista. Oslon arkkitehtuurikoululla on 3D-printtereitä jopa kuusi kappaletta ja laserleikkureitakin yksi. Tukholmassa 3D-tulostinta pääsee käyttämään toisaalta vasta myöhemmillä vuosikursseilla ja silloinkin vasta, kun on käynyt vaaditun kurssin. Lisäksi mallien tulostaminen on melko kallista. Yhden keskikokoisen mallin tulostus saattaa maksaa jo pelkästään noin 50 euroa. Kaikesta huolimatta voimme elätellä toiveita siitä, että tulevaisuudessa Tampereellakin esimerkiksi kandityön mallin rakentamisen voisi korvata 3D-tulosteella. Mikäli neuvottelut koulun hallinnon kanssa kariutuvat on pieni mutta sinnikäs opiskelijaryhmä jopa harkinnut hankkivansa itse rahoituksen laserleikkuriin.

killatkillatkilla arkkitehtiopiskelija 2/2011

Rytmi ja rakenne

Kohtaavatko musiikki ja arkkitehtuuri muuallakin kuin konserttisalissa?

Teksti: Kaisa Karvinen Kuva: Jukka Kangasniemi

Joona Hulmi ja Frans Saraste ovat arkkitehtiopiskelijoita ja antautuneet musiikille. Joona on soittanut pianoa viisivuotiaasta. Hän on musisoinut muun muassa Kaartin soittokunnassa ja useissa eri kokoonpanoissa. Frans touhuaa Frans With You and Yours -bändiprojektinsa kimpussa. Bändiltä ilmestyy tämän vuoden puolella EP, jonka pianoraidoilla voi kuulla ystävämme Joona Hulmin kätten jälkeä. Molemmat herrat ovat vakuuttuneita, että musiikki ja arkkitehtuuri lähentelevät toisiaan. ”Ne ympäröivät meitä. Musiikkia tunkeutuu elämäämme luonnonääninä ja jokapäiväisinä radiohitteinä. Olemme keskellä arkkitehtuuria, kaupunkia ja sen katuja. On kodit pihoineen, mökit ja sakraalirakennukset. Arkkitehtuurissa ja musiikissa on kyse järjestyksen luomisesta ympärillemme”, Joona valaisee.

He painottavat, että musiikissa ja arkkitehtuurissa on käytössä yhteiset elementit: rakenteellisuus, loogisuus, mielenkiintoisuus, spontaanius, dynamiikan ja tasojen vaihtelu, lyriikka, tunnelma ja kauneus. ”Kuten taiteessa usein, uskon vakaasti, että hyvässä arkkitehtuurissa on takana tekijöidensä oma näkemys kauneudesta”, Joona pohtii. Frans löytää yhteneväisyyksiä myös syntyprosesseista: ”Suurin osa säveltämisestä ja sanoittamisesta tapahtuu kävellessä, pyöräillessä tai unen tuloa odotellessa. Näin on myös harkkatöitä tehdessä. Kun ottaa kynän käteen, voi alkaa rustata valmiita ideoita.” Joona painottaa, että kumpikin ala on äärimmäisen kokonaisvaltainen ja mukaansatempaava. ”Kummassakin on parasta keskittyä oleelliseen. Improvisoinnin ja spontaaniuden merkitys on korvaamaton.”

Arkkitehtonisin biisi? Joona: Chopinin preludet 1-24, Grigory Sokolovin tulkitsemana Frans: Glitch Mob- Animus Vox. Ei kaipaa perusteluita. Rokkaavin rakennus? Joona: Jyrki Tasan Talo Into. Siinä on dynamiikkaa. Frans: Liebeskindin Berliinin Juutalaismuseo, koska se on niin angstinen ja sielukas!

Poikien musiikkia voi kuunnella osoitteessa: http://m.soundcloud.com/frans-with-you-andyours

illatkillatkillat arkkitehtiopiskelija 2/2011

Inspiraatiopaikat

Teksti: Milja Hartikainen Kuvat: Lasse Nevalainen

taniemen arkkitehtiopiskelijat työskentelevät valkoisen marmorisessa, kaikuvassa, alvarinaikaisessa rakennuksessa. Nyt arkkitehtiopiskelijat etsivät paikkaansa; sekä vanhan laitoksen remontin ajaksi väistötiloja, että uuden koulun tiloja. Onko työskentely-ympäristön luonteella merkitystä? Luovuus vaatii tietynlaiseen omaan tilaan ja tunnelmaan pääsemistä. Minkälaisissa paikoissa inspiraatio syntyy? Mikä on inspiraatiopaikkasi?

Rauhallinen ”Tää on aika klisee, mutta meidän mökillä metsässä. Se on vanha sukkession loppuvaiheessa oleva metsä, jonka korkeissa puissa kasvaa naavaa. Metsä on tiheä ja jylhä, siellä on melko hämärää ja rauhallinen ja turvallinen tunnelma. Käyn metsässä poimimassa vaikka sieniä. Myös Otaniemen merenrantareitti on inspiroiva.” Eeva, 2. vuoden maisema-arkkitehtiopiskelija Salainen ”Mun inspiraatiopaikka sijaitsee Hernesaaressa vanhan teollisuusalueen reunalla aivan merenrannassa muuttuvan Helsingin rantaviivan läheisyydessä. Se on korkealla, vanhan teollisuusrakennuksen katolla, jonne jostain syystä pääsee yllättävän helposti. Korkealla tulee tunne absoluuttisesta vapaudesta. Ylhäältä näkee laivoja ja merta sekä teollisuusaluetta. Alue tulee muuttumaan lähivuosina. Paikkaa ei tule olemaan enää pitkään ja muutoksen henki tuo oman tunnelmansa. Paikka on salainen, lähellä keskustaa ja silti autio ja yksinäinen. Tunnelma on rauhoittava, vapauttava, inspiroiva. Otaniemen katot liittyvät myös mun inspiraatioon. Täällä on paljon yhtenäisiä rakennuksia, joiden kattoja pitkin pääsee etenemään pitkälle. Ylhäällä olet salassa ja tarkkailijan asemassa, vapaa tarkkailemaan alla vilisevää elämää.” Julia, 3. vuoden arkkitehtiopiskelija Mahdollistava ”Inspiraatio syntyy tunnetiloista. Tunnetilat syntyvät ympäristön luomista mielen ärsykkeistä. Ärsykkeinä voivat toimia ihmiset (omanlaiset ja täysin erilaiset) tai paikat, jotka saavat huomion kiinnittymään totuttujen asioiden ulkopuolelle tai totuttuihin asioihin eri näkökulmasta. Saavat ihmisen ajattelemaan jonkin tunnetilan kautta. Inspiroiva paikka on näin ollen mielestäni muutoksille avoin, salliva, rohkaiseva - ei liiaksi ohjeiden ja määräysten kahlitsema alue, jonne ihmiset helposti ja mielellään eksyvät etsimään yhdessä ja erikseen tunnetiloja ja tuntemuksia inspiraation pohjaksi. Tällainen paikka voi olla vaikka joku kesäinen terde, jonka ohi kulkee paljon ihmisiä tai pikkuisen kaupunkipuiston penkki. Kiireettömyys, paikka, joka luo jatkuvia mahdollisuuksia spontaanille kanssakäymiselle.” Minna-Mari, 3. vuoden maisema-arkkitehtiopiskelija Kielletty ”Yleensä mua inspiroi vähän kämäset paikat, esimerkiksi teollisuuteen tai infrastruktuuriin liittyvät paikat, mitkä ei oikeastaan ole tarkoitettu hengailuun. Asuin pienenä Lauttasaaressa, ja jos pitäisi valita yksi paikka, jokainspiroi, niin ensimmäisenä tulee mieleen Lauttasaaren sillan alusta. Siihen paikkaan mä liitän sillan kiveyksen, veden ja siinä lähellä olevat kalastajavajat. Ehkä siinä paikassa inspiroi joku kontrasti ja sellainen vähän piilotettu tunnelma.” Jere, 4. vuoden arkkitehtiopiskelija Yksinäinen ”Hernesaaren pääty meren äärellä syksyllä pimeänaikaan, kun meri ei ole jäässä eikä heijasta kuun valoa. On niin pimeää, ettei horisonttia näe. Koska paikassa ei ole visuaalisia ärsykkeitä, voi nähdä paremmin oman mielen sisään. Pimeys on melkein sama asia kuin pistäisi silmät kiinni, mutta ympäristö ja meren läsnäolo, se, että haistaa meren ja kuulee meren kohinan, on olennaista. Keho aistii avaruuden, sitä tunnetilaa ei saa jos silmät on kiinni.” Samuli, 3. vuoden arkkitehtiopiskelija

Kohde: PuuERA, Suomen ensimmäinen 5-kerroksinen puukerrostalo, Heinola. Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit Oy.

Muista myös suomenkieliset tutoriaalivideot: www.youtube.com/ microaideddesign

SYYTÄ VALITA ArchiCAD • • • • •

Helppokäyttöisempi Tehokkaampi Ylivoimainen tiimityö Intuitiivisempi Suomenkielinen

Nuorena se on vitsa väännettävä! Lataa ilmainen ArchiCAD 15 -opiskelijaversio osoitteesta www.myarchicad.com Tutustu ArchiCAD 15:een osoitteessa www.mad.fi/mad/archicad15.html

arkkitehtiopiskelija 2/2011

Urbaani löytöretkeily tarjoaa pelottomalle seikkailijalle unohtumattomia kokemuksia, mutta myös mahdollisuuden tehdä löytöretken itseensä. Kuvat ja teksti: Akseli Palén

uten hyvin tiedätte, jokaisella tilalla ja pai- loration tai UE, yhdistetään tyypillisesti autioiskalla on oma uniikki tunnelmansa. Esimer- sa rakennuksissa vierailuun ja siellä valokuvaamiseen. Meille kyse on kuitenkin kiksi tunnelma taloyhtiön pihakeinussa on romanttisen turvallinen. “hylätyistä soti- paljon monimuotoisemmasta ilPelkkien autiotalojen siTämän olen kuitenkin kokenut jo laskaupungeista miöstä. jaan mielenkiintomme kohteina vauvaikäisenä, joten vaadin uutta. maan alle piilo- ovat kaikki ihmisen rakentamat Tästä syystä ajauduin kolmihenjoiden olemassassaolosta ydino- tilat, kisen TreStalkers-retkueen kelk- tettuihin vain harvat tietävät ja joissa viekaan vuonna 2007. Tällä porukalla hjussiiloihin.” lä harvemmat vierailevat. Mieolemme matkanneet ympäri Suolenkiintomme ei varsinaisesti mea, Ruotsia ja Baltiaa, etsien ja löytäen mitä synny itse tiloista, vaan tavoista, joilla itseämme uskomattomimpia tiloja, hylätyistä sotilaskau- niissä toteutamme, tunteista, joita koemme, ja pungeista maan alle piilotettuihin ydinohjussii- haasteista, jotka joudumme voittamaan tiloihin loihin. Vaikka jo pelkkä matkustaminen näiden päästäksemme. jätkien kanssa on ollut kerta kerralta tarunhohtoisempaa, voiton vievät surrealismin rajoja Mitä äärimmäisempi on tila ja tunnelma, sitä hipovissa ympäristöissä koetut tunnelmoin- äärimmäisempiä ovat myös koetut tunteet. tituokiot välillä grillin, välillä australialaisen Esimerkiksi erään suomalaisen kaupungin alla didgeridoo-puhallinsoittimen ääressä, tietysti sijaitsee vanha, osittain toiminnasta poistunut radioaktiivisuutta mittaavan Geiger-mittarin kaivos. Kaivoksen kilometrien pituisiin tunnelistoihin kuuluu valtavia täysin maanalaisia onsäestäessä taustalla. kaloita. Onkaloiden koosta kertoo se, että niistä Erikoinen touhumme on määriteltävissä ur- suurimpaan olisi mahdollista pystyttää Tambaaniksi löytöretkeilyksi. Urbaani löytöretkeily, pereen Näsinneula. On vaikea sanoin kuvailla, joka yleisemmin tunnetaan termillä urban exp- miltä tuntuu istua tällaisen valtavan onkalon

pohjalla pimeässä tietäen, että satoja metrejä ylempänä ihmiset nauttivat autuaan tietämättöminä kerrostaloasuntonsa keittiössä iltapalaa. Tällaisten äärikokemusten hakeminen on kuitenkin vain osa harrastusta. Monimuotoinen ja erikoinen ympäristö on omiaan myös luovaan tutkimiseen ja tallentamiseen. Tilojen, pintamateriaalien ja valon leikkien valokuvaamisen ja videoimisen lisäksi kuulostelemme ja äänitämme tilojen äänimaailmaa tuottamalla ääntä joko omilla soittimillamme tai tilan omia ääniä hyödyntäen. Esimerkiksi viime keväänä vierailimme edellämainitulla poppoolla lukuisilla Salpalinjan metsittyneillä bunkkereilla. Voitte kuvitella bunkkereiden kovat kaikuvat tilat yhdistettynä hiljalleen sulaviin jättimäisiin jääpuikkoihin ja jään päällä liukuviin, vihelteleviin ja huhuileviin tovereihin. Retkillä on vahva terapeuttinen vaikutus. Sivilisaation hylkäämillä laita-alueilla, periferioilla, voi päästää irti kaikesta ja olla täysin oma itsensä. Esimerkiksi vuoden 2009 Baltian retkellämme leiriydyimme Karmelavan hylätyn ohjustukikohdan varastohallin lahonneiden ovien

arkkitehtiopiskelija 2/2011

eteen. Illan hämärässä nautitun nuotioilta- teina kahlasimme yhdystunneleissa, homeispalan jälkeen lähdimme tutkimaan hallia. ten sammakoiden lainehtiessa pitkin rapisYhtäkkiä huomasimme viettäneemme tässä tuvia seinämiä ja punavatsaisten vesiliskojen pimeässä 50 metriä pitkässä, puolikaarikat- hämmästellessä toimiamme. Kaikki tapahtui täydessä hiljaisuudessa ja mahtoisessa betonihallissa lähes kaksi tuntia aivan älyvapaasti “ p e r i f e r i o i l l a dollisimman vähällä valolla, jotmetelöiden lähes transsimaisen voi päästää irti ta se jokin ei pelästyisi. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, joten vapautuneessa mielentilassa. Kukaan ei ollut kuulemassa, kaikesta ja olla tunnemme tapauksen edelleen plop-plopketään ei haitannut. Kuinka va- täysin oma it- selittämättömänä eläimenä. pauttavaa!

Ennen kuin kiiruhdatte lähimpään autiotaloon tunnelmoimaan, pieni varoituksen sananen. Vanhat pimeät rakennelmat saattavat olla arvaamattomia, hylätyistä kaivostunneleista puhumattakaan. Niinpä reinot, korkkarit ja rantashortsit jätetään suosiolla kotiin. Niiden sijaan kunnon varusteet, vaaroihin varautuminen ja terve järki ovat tärkeitä matkakumppaneita. Usein sitä tosin huomaa viimeisimmän unohtuneen niihin shortseihin.

sensä.”

Samalla retkellä yövyimme Nikracen hylätyssä maanalaisessa ydinohjussiilokompleksissa. Pystytimme leirimme yhteen kompleksin neljästä maanpäällisestä kansikuvusta, domesta, jotka suojaavat maanalaisia, parikymmentä metriä korkeita siiloja ja näiden yhdyskäytäviä. Illan hämärtyessä olimme taas iltapalan ääressä kuullessamme erikoisen äänen kantautuvan viereisestä yhdyskäytäviin vievästä aukosta. Ääni ei kuulostanut eläimeltä mutta ei ihmiseltäkään. Pitkään pohdittuamme päätimme kuitenkin lähteä pelastamaan sen, oli se mikä oli. Voi sitä tunnelmaa, kun yön pimeinä tun-

Kokemuksesta voin siis sanoa, että urbaani ympäristö suorastaan pursuaa kaikenlaisia periferisiä outouksia niille, jotka ovat luovia, rohkeita ja jaksavat nähdä hieman vaivaa päästäkseen niiden ääreen. Sen pidemmittä jaaritteluitta kehotankin heittämään kengät jalkaan ja toveri Nilan sanoin «ulostautumaan ja tsiigaa mestoi silmämuna kovana». Kokeilkaa, leikkikää, tutkikaa ja havaitkaa. Ennen kaikkea pitäkää hauskaa.

Lokakuussa 2011

Aiheeseen liittyviä linkkejä: www.trestalkers.com www.kohteet.org romanticgeographicsociety.blogspot.com esoteerinenmaantiede.blogspot.com

puheenjohtaj arkkitehtiopiskelija 2/2011

uudet oranssit ja sinise -puheenjoh 2011 kaikilla aisteilla Tätä kirjoitettaessa joululoman alkuun on 60 päivää aikaa. Kaksi kuukautta, joiden aikana tulisi saattaa loppuun vuoden aikana aloitetut projektit. Ennen joulua pitäisi tehdä syksyn kurssityöt kunnialla ja antaa kaikkensa speksille, varata hiukan aikaa kavereille ja poikaystävälle, ehkä käydä jopa vanhempien luona, ja pitää välillä siivouspäiviä, pyykätä, tiskata ja imuroida pölypallerot nurkista. Lisäksi pitää mielessään palata noin vuosi ajassa taaksepäin: Mitä tavoitteita minulla oli killan toiminnan suhteen tälle vuodelle? Kilta on vuonna 2011 tehnyt kaikenlaista mukavaa. Sitsannut, excuillut ja mutustanut kakkuja. Teimmekö jotain uutta ja jännittävää? Emme muistaakseni! Vuosi vaikutti etukäteen pitkältä ajalta, mutta katsopa taaksepäin tässä vaiheessa. Kevään alku on aina kiireinen, ja sitten onkin jo wappu, jonka jälkeen kukaan ei enää ole maisemissa. Vuoden syksyinen puolikas on jo lähtökohtaisesti tynkä, ja tässä vaiheessa ehtii enää tehdä kiireisiä hätäliikkeitä, jotta vaikuttaisi tehneensä mitään ylipäätään. Suunnitelmissa omaksi hätäliikkeekseni on pistää ranttaliksi ja ostaa killalle uusi kitara. Vuosi 2011 muistettakoon sinä vuotena, jolloin killalle ostettiin uusi kitara, ja se onkin ”lihomisemme muuten sitten kelpo kitara.

yhteismäärä oli 425 kiloa ja 16 grammaa”

Vaihtoehtoisesti kuluva vuosi voisi jäädä historiaan vuotena, jona kiltamme söi ennätysmäärän kakkuja. Itse olen niin loputtoman perso sokerille, että olen koko vuoden jauhanut paitsi kakkuja, myös kakuista. En usko, että TTY:ltä löytyy montakaan ihmistä, joka ei vielä tietäisi, että emäntämme Pipsa leipoo kiltalaisille ylläriherkkuja. Parin vuoden päästä voisin laittaa liikkeelle urbaanilegendan, jonka mukaan killan jäsenistö punnittiin ennen ja jälkeen kakkuvuoden, ja lihomisemme yhteismäärä oli 425 kiloa ja 16 grammaa. Punnitukset suoritettiin epätieteellisesti kengät jalassa, mutta tulos on vähintäänkin suuntaa-antava. Onneksi pukeudumme jo muutenkin mustiin, eikä kenenkään tarvinnut mitenkään erityisesti luopua vaakaraidallisista tuubitopeista.

Uudet kujeet Otaniemen arkkitehtikillalla on jännittävät ajat, sillä ensi vuoden alusta arkkitehtuurin laitos ja Taideteollinen korkeakoulu yhdistyvät Uudeksi kouluksi*. Viime keväänä opiskelijaedustuksemme istui silmät ja korvat tarkkana Uuden koulun valmisteluryhmissä seuraamassa valmisteluprosessia ja tuoden arkkitehtiopiskelijanäkökulmaa keskusteluihin. Vaikka alussa Uuden koulun tiedotus saattoi tuntua aika haastavalta, sekavalta ja huonolta, pääsimme edustamaan eri valmisteluryhmiin niin sinnikkyydellä, kutsulla kuin hyvällä tuurilla; kiitos eräälle raatilaiselle, joka istui oikealle paikalle bussissa. Oli miten oli, saimme äänemme kuuluviin ja meitä kuunneltiin niissä ryhmissä, joissa koimme tärkeäksi olla mukana – jea! Olemme ottaneet myös askeleita Taikin opiskelijajärjestön TOKYO ry:n suuntaan, minkä johdosta syntyi mm. tutustumiskäyntejä koululta toiselle sekä idea yhteisestä marraskuisesta maja-illasta. Majalle päätettiin kutsua myös Taikin ainejärjestöjen hallitukset + Vista. Nähtäväksi jää, kuinka moni uskaltaa paikalle ja millaisia keskusteluja ilta herättää. Arkkitehtikillan raati on tästä kaikesta vallan innoissaan. Emme ole niinkään huolissamme killan perinteiden hylkäämisestä tai teekkarilakin katoamisesta arkkareiden päistä, vaan ajatus omien hyvien ja tärkeäksi koettujen asioiden säilyttämisestä on selkeä. Nyt siis mehustelemaan kaikkea ennennäkemätöntä toimintaa ja tapahtumaa, joita Uusi koulu voi tuoda mukanaan! Ennakkoluulottomuus ja rohkeus kehiin! Myös syksyyn on mahtunut paljon. Näistä mainittakoon ulkoilmaleffa laitoksen sisäpihalla, AO-lehden julkkarit, sekä graffitien maalaus päärakennuksen edustalla oleville työmaaaidoille – paikalle saatiin jopa huhujen mukaan toistakymmentä taikkilaista! Tämän lisäksi on ollut ilo seurata, kuinka vaihtarit ovat ihan messissä, kiltahuonetta elvytetään, ja vuosijuhlatiimi valmistelee kuumeisesti Wähäjoulua, josta on tulossa muuten aikamoiset juhlat! Lisäksi killan järjestämä opekahvittelu alkusyksystä toi paikalle monia kiinnostuneita opettajia kuulemaan mm. kelan opintotukiuudistuksesta ja muusta, eli opettajien kanssa ollaan hyvää pataa!

Arkkitehtikilta pyrkii olemaan kärppänä jatkossakin. Tästä syystä tiedotuksen tehostamiseksi ja rivikiltalaisten mielenkiinnon tyydyttämiseksi olemme perustaneet uuden nettisivublogin, jonne päivittyy uutta tietoa Taik- Arkkitehtuurin laitos -yhdistymisestä, opiskelijoiden edunvalvonnasta, tapahtumista, osaston tulevasta remontista ja muusta! Jännittyneenä jäämme odottamaan tämän Katariina Harteela, puheenjohtaja, Tampe- kirjoituksen mennessä painoon Uuden koulun reen arkkitehtikilta nimen julkaisua, sekä marraskuun kiltavaaleSeuraava puheenjohtaja voi ottaa tästä koppia, ja tavoitelistalleen raapustaa, että laihdutetaan yhdessä kerätyt kilot pois. Tampereen Arkkitehtikilta 2012 sauvakävelee ja zumbaa, hörppii palautusjuomaa ja luppoajallaan rämpyttelee kitaraa. Ja se onkin muuten sitten kelpo kitara.

ja! Suosittelen sinunkin vierailemaan välillä nettisivuillamme: ak.ayy.fi Ja vielä loppuun muistutus kaikille arkkarikokelaille ympäri Suomen: Nyt kannattaa olla tarkkana, nimittäin syksyn ja talven energiavarastot uhkaavat loppua, ellei niistä pidä huolta! Saatat tarvita apukeinoja. Jos et usko kirkasvalolamppuun tai vitamiineihin, suosittelen vähintään ottamaan aikaa sille omalle harrastukselle – oli se sitten miniatyyriukot, puutarhanhoito tai jokin urheilulaji. Arkkitehtuuri on ihan sairaan siistiä, mutta se ei yksin riitä synkän talven rinnalla täällä arktisessa Pohjolassa. Mikäli etsit uutta lajia, suosittelen tsekkaamaan paikallisen capoeiraseuran! Testattu on ainakin Tampereen capoeiristat, Capoeira Otaniemi ja Helsingin Capoeira Nativos. Treeneihin voi ihan vaan lampsia sisään ja ihmetellä. Tsemppiä! Veera Tolvanen, puheenjohtaja, Otaniemen arkkitehtikilta *koulun nimi ei ole vielä painoon mennessä julkista tietoa

puheenjohtaja arkkitehtiopiskelija 2/2011

et aistit htajien terveiset Arjen harmaus onkin sinista ja oranssia. Oulussa on hyvin tilaa korkealentoisillekin aivoituksille. Tata nykya, voi Oululainen arkkitehtiopiskelija nauttia kahvinsa mustana, maidolla, kylmana, kuumana ja tietenkin merinakoalalla. Oululaisilla on nimittain nykyaan uudenkarhea kiltahuone.

”onhan oma arkkarikortti aivan torkean siisti juttu”

“Huoneeksi” nimetty kiltahuone sijaitsee arkkitehtuurin osaston vanhalla puolella ja siita avautuu hulppeat nakymat merensiniseen tori-idylliin. Huone on kenkalaatikon mallinen, mutta pystyssa. Huone on kuulemma “korkea, mutta kodikas” ja “pieni mutta sopo”. Ja sehan vain passaa. Erilaiset tyoryhmat voivat huoletta pitaa kokouksiaan ilman rajoituksia, silla korkealentoisetkin ajatukset mahtuvat huiman korkeaan huoneeseen. Huoneen seinat ovat kuulemma “motivoivan beiget”, mutta rehellisesti vari ei motivoi kuin hyppaamaan ikkunasta. Onneksi lupa huoneen maalaamiseen on saatu ja Marko Innosta tulee valitsemaan meille verhot vai miten se meni. Arki on muutenkin yhta juhlaa. Kouluprojekteja on huomattavasti helpompi menna tekemaan, jos vapaa-aika kuluu koulun valittomassa laheisuudessa. Ja miksipa ei kuluisi, silla oululaisilla arkkariopiskelijoilla kimaltelee lompakossa mustaa ja oranssia. Arkkarikortit ovat saapuneet kaupunkiin. Arkkarikortti on Oulun arkkitehtikilta ry:n jasenetukortti, jolla opiskelijat saavat alennusta mm. seuraavista kohteista: Viinibaari VOX, Kauppuri 5, Akateeminen kirjakauppa, Kofeiinikomppania ja Rakennustieto. Jasenetukortin taustalla on se, etta Oulun teekkariyhdistyksen jasenkortilla saatavat edut sijaitsevat Yliopistoalueella Linnanmaalla ja arkkariopiskelijat majailevat 10 kilometrin paassa arkkitehtuurin osaston eli “lafkan” seutuvilla keskustan sykkeessa. Nain ollen kukaan ei ole hyotynyt teekkarikortista kovinkaan paljoa. Ja toinen, ei niinkaan vahapatoinen syy, on se, etta onhan oma arkkarikortti aivan torkean siisti juttu. Kortti lisaa yhteenkuuluvuudentunnetta ja naennaisesti kynnysta menna koululle harkkatoiden pariin. Kortissa on tosin jo todettu huonokin puoli. Perinteinen korttivertailu menettaa merkityksensa, silla jokaisen lompakossa ykkospaikkaa pitaa arkkarikortti. Ja ihan ansaitusti. Joni Paaso, puheenjohtaja, Oulun arkkitehtikilta (toim. huom. kirjoittaja oleskeli kirjoitushetkellä Dubaissa, mistä johtuen jutun ääkköset jäivät puuttumaan.)

Vanha. Tuore? Ihana! Arkkitehtuurin asialla!

Arkkitehti | finnish architectural review

Lehti lähestyy aiheitaan monesta näkökulmasta. ala-arkkitehdit, ”Magnolia”-lasipaviljonki 2011

Vuonna 2012 parrasvaloissa muun muassa nuori sukupolvi, pieni mittakaava ja design. Myös opiskelijoiden juttuja julkaistaan, ideoita voi lähettää osoitteeseen ark@safa.fi. SAFA tukee opiskelijajäsentensä lehtitilausta. Vuosikerta 49 € (muut opisk. 70 €, norm. 97 €)*

www.ark.fi

* Hinnat Suomessa 2012 Tilaukset: www.ark.fi. Ulkomaantilaukset ja kysymykset: julkaisut@safa.fi.

ark_arkkitehtiopiskelija_11_6.indd 1

14.11.2011 14:29:16

“Halusin vain suunnitella taloja...” Isoverin rakennekirjasto tekee siitä kiusallisen helppoa.

Energiatehokkuusvaatimukset kiristyvät edelleen. Pysyäksesi ajan tasalla ja helpottaaksesi vaatimusten mukaisten rakennusten suunnittelua, imuroi itsellesi Isoverin päivitetty Rakennekirjasto. Yli 100 valmisrakennetta DOF-LÄMPÖ-ohjelmaan, sisältäen DWG-kuvat rakenteista. Voit ladata rakennekirjaston osoitteesta: www.isover.fi/rakennekirjasto

Kilpailukutsu Urbaani liikkuminen

Määräajat

Bullhorn

Trendi: kaupungeissa asuvat ja työskentelevät

Kysymykset: 1. marraskuuta 2011 Kilpailutöiden jättö: 15. tammikuuta 2012

Bullhorn – Cembrit Design Competition on

ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa asemilla ja liikennekeskuksissa, joiden merkitys kaupunkimiljöön identiteettiä rakentavina elementteinä kasvaa. Monesti näiltä alueilta kuitenkin puuttuu omaleimaisuus ja elinvoimaisuus. Tavoite: kehittää konseptisuunnitelmia, joissa kuitusementtiä hyödynnetään innovatiivisesti ja joilla yhdestä Helsingin suurimmasta joukkoliikenteen keskuksesta, Malmin asemasta, tehdään elävä ja erottuva maamerkki parantamaan lukuisten päivittäisten käyttäjiensä elämänlaatua. ”The Bullhorn” -suunnittelukilpailun tavoitteena on luoda Malmin asemalle esteettisesti elävöittäviä ja toiminnallisesti parantavia ratkaisuja kuitusementtiä hyödyntäen. Painopiste on asemalle saapumisessa – joko bussilla, junalla, autolla, polkupyörällä tai kävellen. Siihen halutaan löytää toiminnallisesti uusia, esteettisesti korkeatasoisia kilpailuehdotuksia, jotka haastavat standardiratkaisut.

Palkinnot ja näkyvyys: > 1. palkinto > 2. palkinto > 3. palkinto

10.000 euroa 7.500 euroa 5.000 euroa

Palkitut konseptisuunnitelmat esitellään osana

kansainvälinen kilpailu arkkitehdeille ja muotoilijoille. Siinä palkitaan konseptisuunnitelmia, joissa kuitusementtiä hyödynnetään kekseliäästi erinomaisten elinympäristöjen rakentamiseen ja annetaan sijaa luovalle arkkitehtuurille. Palkituista suunnitelmista toteutetaan prototyypit tiiviissä yhteistyössä Cembritin kanssa.

World Design Capital Helsinki 2012 -vuoden tarjontaa sekä myöhemmin ympäri Eurooppaa kiertävässä näyttelyssä. Palkittujen suunnitelmien laatijat saavat lisäksi kansainvälistä tunnustusta Cembritin ja sen kumppaniverkoston kautta.

> Lisätietoja kilpailusta on osoitteessa cembrit.com/bullhorn