l ager s tam m s -
b la d et
Lagerstammsbladet on Tampereen Arkkitehtikillan opiskelijalehti, jonka nimi juontuu myyttisestä kulttihahmo Kondrad Lagerstammista
FUKSI EDITION 2018
Hei siellä! Olet selviytynyt pitkästä ja jännittävästä pääsykoerumbasta ja ansainnut paikkasi meidän iloisen mustien arkkitehtiopiskelijoiden eli arkkareiden joukossa. Lämpimät onnittelut sen johdosta! Olet näpytellyt eteesi Lagerstammsbladet fuksi edition 2018 -lehden eli toisin sanoen Fuksi-LB:n. Tämän lehden sivuilla pääset tutustumaan muun muassa arkkarisanastoon, koulurakennukseen ja kaikenlaisiin käytännön asioihin, mutta ennen kaikkea pääset fiilistelemään sitä, mitä kaikkea tuleva fuksivuotesi tuokaan tullessaan! Edessäsi on paljon uutta opittavaa ja voin luvata, ettei tekeminen lopu kesken. Piirustussalit ja kiltahuone saattavat muodostua sinulle omaa kotiasikin läheisemmiksi paikoiksi, mutta parasta on se, että minkään asian kanssa ei tarvitse olla yksin. Tulet löytämään paljon uusia samanhenkisiä tuttavuuksia ja voit olla varma siitä, että ystävä on tukena silloin, kun tuskailet harkkatyön kanssa viimeisenä iltana ennen dedistä. Todellisuudessa fuksivuotesi tulee täyttymään kouluhommien lisäksi myös uskomattoman hauskoista tapahtumista. Pääset tutustumaan TTY:n upeaan teekkarikulttuuriin esimerkiksi viettämällä iltaa teekkarisaunalla, pelaamalla kyykkää, käymällä sitseillä sekä tietenkin juhlimalla kahden viikon mittaista wappua keväällä! Kun saavut syksyllä orientaatioviikolle, voit unohtaa kaikki ennakkoluulot ja lähteä täysillä mukaan unohtumattomaan seikkailuun. Suosittelen ottamaan fuksivuodesta kaiken irti osallistumalla erilaisiin tapahtumiin sekä tutustumalla uusiin ihmisiin. Meitä arkkareita on TTY:llä 13 killan joukossa suhteellisen pieni osuus, joten ehdotan, että tutustut rohkeasti myös muiden kiltojen jäseniin. Myös kiltatoimintaan kannattaa lähteä mukaan jo opintojen alussa. Fuksina sinulla tulee heräämään paljon kysymyksiä, kun kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Ei kuitenkaan syytä huoleen, sillä minä, Heikki ja kaikki ihanat tutorit olemme täällä teitä varten!
Hei uudet fuksiset ja hirmuiset onnittelut opiskelupaikan johdosta! Fuksivuosi tulee varmasti olemaan yksi elämänne hauskimmista ja tapahtumarikkaimmista. Heittäytykää, verkostoitukaa ja ennen kaikkea muistakaa pitää hauskaa ja nauttia ensimmäisestä vuodestanne! Essi, minä ja tutorit olemme koko fuksivuotenne apunanne aina Wappuun asti. Ennen syksyn ja opintojen alkua on hyvä kuitenkin muistaa hoitaa perusasiat kuntoon. Kun katto on pään päällä ja opintotuki tilillä, voi syksyllä rauhassa syventyä opiskelijaelämän saloihin. Tsekatkaa siis lista läpi ja hoitakaa asiat kuntoon ennen syksyä! Orientaatioviikolla nähdään! Fuksikapunne Heikki
Innolla teitä odottaen, fuksivastaavanne Essi
H EI KKI MO I L AN EN
fuksikapteenilta
paakirjoitus
Essi Walleni us
puheenjohtajalta
N ELLA R AJALA
Hei uudet fuksit! Ensimmäiseksi haluan onnitella teitä pääsystä maailman parhaaseen opiskelupaikkaan! Olette tehneet kovan työn ja nyt se vihdoin palkitaan. Teitä odotetaan jo kovasti, mutta onneksi aika pian tapaammekin. Jee! Olen siis Nella Rajala ja toimin vuoden 2018 ajan killan puheenjohtajana. Olen kolmannen vuoden arkkari, ja puheenjohtajana tehtäväni on lyhyesti sanottuna killan toiminnasta huolehtiminen. Vaikka titteli voi kuulostaa hienolta, niin minua ei tarvitse todellakaan arastella vaan tulkaa rohkeesti juttelemaan ja kertomaan kuulumisianne! Tämän jutun tarkoitus on kertoa teille lyhyesti killasta ja sen toiminnasta. Kilta on siis meidän arkkarien yhteinen järjestö, jonka päätehtävänä on edunvalvonta, mutta lisäksi järjestämme kaikkea kivaa ja hauskaa toimintaa. Kilta tekee paljon erilaisia tapahtumia (saunailtoja, bileitä, yritysesittelyjä ja -vierailuja, liikuntaa, kulttuuria), tarjoaa palveluita kuten kahvia ja kiltahuoneen sekä huolehtii opiskelijoiden tiedottamisesta. Lista on todella pitkä, mutta se tulee varmasti teille tutuksi tämän vuoden aikana! Mutta kuka tämän kaiken siis tekee? No, meidän ihanat ja reippaat arkkarit eli killan raati! Killan raadissa toimiminen on tosiaan vapaaehtoistoimintaa, johon voi hakea mukaan kuka vain. Hallitukseen ja raatiin haku käynnistyy loppusyksystä ja sitä ennen kiltatoiminnasta on infoa saatavilla esimerkiksi kiltaesittelyssä, raatikähminnässä sekä suoraan raatilaisilta. Miksi sitten lähteä mukaan toimintaan? Järjestötoiminta on ennen kaikkea heille, jotka haluavat päästä konkreettisesti vaikuttamaan opiskelijaelämään. Pääset järjestämään itsellesi ja kavereillesi kivoja juttuja, ottamaan kantaa isoihinkin korkeakoulumaailman asioihin, pysyt kartalla mitä yliopistolla tapahtuu ja mikä parasta – ystävystymään arkkareihin vuosikurssirajoja rikkojen sekä myös muiden kiltojen ja järjestöjen aktiiveihin. Lisäksi raatitoiminta on erittäin hyvä tapa osoittaa vastuuntuntoa ja aktiivisuutta työelämää ajatellen. Mitään asioita ei tarvitse osata etukäteen, vaan niitä saa tulla harjoittelemaan! Raatitoiminnan kriteerinä ovat ainoastaan hyvä asenne ja motivaatio. En kerro teille tällä kertaa tämän enempää, sillä olette jo ja tulette olemaan – vielä hetken sellaisessa informaatiotulvassa, että tässäkin taisi olla jo liikaa. Mutta ei se mitään, kerrataan sitten myöhemmin. Nauttikaa loppukesästä ja tulkaa orientaatioviikolle innokkain ja avoimin mielin, teillä on nimittäin alkamassa elämänne paras vuosi! Nähdään pian muruset, rva Puheenjohtaja
raati Tampereen Arkkitehtikillan varsinainen hallitus sekä toimihenkilö
varsinainen hallitus Killan jäsenistön yleiskokouksessa äänestämä yhdistyksen hallitus
toimihenkilot Varsinaisen hallituksen nimittämät henkilöt eri tehtäviin. Listan tehtävistä ja tämänhetkisen raadin löydät osoitteesta www.tamark.fi/raati
yleiskokous Killan ylin päätöksentekotilaisuus, jonne jokainen killan jäsen saa tulla ja äänestää päätöksissä killan isoista linjoista, kuten hallituksesta, talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta
Liikuntamahdollisuudet Tampereen korkeakouluopiskelijana ovat lähes rajattomat! TamArkilla on omia liikuntavuoroja, joissa pääset ottamaan skabaa vanhempien opiskelijoiden kanssa sekä näyttämään osaamistasi piirustuspöydän ulkopuolella. Myös erilaisia tempauksia järjestetään, kuten lajikokeiluja! Tämän lisäksi kolmen korkeakoulun liikuntamahdollisuudet tarjoavat sinulle lukuisia vaihtoehtoja liikkua ja rentoutua. Unipoli sportin jäsenenä voit aloittaa uuden motivoivan harrastuksen tai jatkaa jo tutuksi tullutta lajia. Ryhmäliikuntatunteja löytyy rauhoittavasta joogasta hikeä virtaaviin SWEAT-tunteihin mutta treenaamaan pääsee myös omatoimisesti, kun sinulle sopii! Lisätietoa voit kurkistaa ennakkoon sport.unipolitampere.fi Lukuisat TTY:llä toimivat lajikerhot mahdollistavat aktiivisemman harrastamisen suunnistuksesta purjehdukseen. Näistä löytyy lisätietoa TTYY.fi -> järjestöt -> kerhot
checklist
liikuntavastaavalta
Enni m unukka
100% ty y ty v aisy y st ak u u ar je n suju v u u d e st a
ASUNTOA Tampereella kannattaa etsiä TOASin sivuilta. Opiskelija-asunnot ovat edullisia ja monet sijaitsvat lähellä kampusta. Yksityiseltäkin puolelta voi tietenkin etsiä asuntoa, siellä hintataso on kuitenkin paljon korkeampi, ja vuokravakuudet suuria. https://toas.fi/
OPINTOTUKEA JA ASUMISTUKEA voit hakea Kelan nettisivuilta. Muista, että tuet haetaan nykyään erikseen, ja ne ovat erilaisia. Opintotukia saa vain opiskelukuukausille, asumistukea saa ympäri vuoden! http://www.kela.fi/opintotuki-nain-haet
Kun olet ottanut Opintopolussa opiskelupaikan sitovasti vastaan, ilmoittaudu LÄSNÄOLEVAKSI sinne aukeavan Oili-palvelun kautta. Vain läsnäoleva opiskelija voi opiskella ja suorittaa tenttejä. Samalla maksat myös ylioppilaskunnan jäsenmaksun sekä halutessasi killan jäsenmaksun, jolloin sinusta tulee Tampereen arkkitehtikillan (TamArkin) jäsen ja oikeutettu jäsenetuihin!
Muista myös TILATA OPISKELIJAKORTTI jo nyt niin saat sen mahdollisimman nopeasti. Kortilla olet oikeutettu saamaan opiskelija-alennuksia, mm. ruokaa koulusta opiskelijahintaan (2,60 €). Kortti toimii myös kulkulätkänä koulun tiloihin virallisten aukioloaikojen ullkopuolella, (you’re gonna be there then, trust me) joten se kannattaa hankkia mahdollisimman pian. Muista myös hankkia TTY:N KÄYTTÄJÄTUNNUKSET !
Kannattaa käydä tilaamassa HENKILÖKOHTAINEN TAMPEREEN MATKAKORTTI jo nyt Nella Nettilatauspalvelusta. Kortti maksaa 5 euroa ja sille voi ladata lisäksi joko arvoa tai aikaa. Etenkin syksyn historian kurssilla tulette kiertelemään kohteita myös keskustan alueella, jolloin bussikortti tulee tarpeen. Koulultamme Hervannasta on myös melkein kymmenen kilometria keskustaan, eli bussia tulee varmasti muutenkin käytettyä.
vilja & arto
Aina, siis AINA mukana kaikessa! Viljasta selviää jatkuvasti uusia ihmeellisiä puolia – hän esimerkiksi omistaa miljoona kissaa, seuraa futista ja on ollut mukana Suomen huippumalli haussa -ohjelmassa. Kotoisin Vilja on jostain ”sieltä Koskenkorvan kulmilta”. Hän ei yleensä nuku, ja jos nukkuu, niin se tapahtuu härwelin tai pöydän alla. Emännän apuna Vilja on kätevä käsistään, aina leivonnasta puutöihin. Viimeisen illan ihmeiden mestari, ja sentin lyhyempi kuin Elina.
Arto on aina hyväntuulinen, kaikkialla läsnä oleva presenssi ja sopivasti hämärä tyyppi, jonka iloisuus on tarttuvaa. Arto on aina taputtelemassa olalle ja/tai halaamassa. Sisäkengistä hyvin kehittyneeseen manbuniin, Arto on meistä kaikista boheemein arkkitehti. Älä ihmettele, jos tämä vannoutunut Happy Socksien ja värikkäiden vaatteiden puolestapuhuja tarttuu sinua jaloista ja yllättää kesken cadaamisen. Arto harrastaa kiipeilyä ja pyöräilyä, ja hänen rasvaprosenttinsa lähentelee nollaa.
Eevi on maailman ystävällisin henkilö, suorastaan pelottavan ystävällinen. Siksi yllätytkin, kun hän on samanaikaisesti kova kiroilemaan. Näitä ärräpäitä kuitenkin usein seuraavat nopeat pahoittelut. Tältä turkulaiselta maailmankansalaiselta kuuluu kotiseutu rennolla otteella puheesta. Mikäli päädyt vuoreslaiseksi, tämän huolehtivaisen vuorestukihenkilön kanssa voit odottaa linjaa 5 makuupussissa. Muiden ansioidensa lisäksi Eevi sai heppatytön arvonimen sen jälkeen, kun muille selvisi, että hänellä on oma hevonen. Oli taustalla all-nighter tai mitä tahansa, hän on aina laittautuneen näköinen eikä hän ikinä sekoittaisi rosmariinia tai timjamia keskenään.
eevi & valtteri
Essi tietää. Puhuttiin sitten Hesalasta, Photoshopista tai Alvar Aallosta. Essi on monipuolinen vaikuttaja, joka toimii muun muassa kiltamme Art Directorina sekä hallopedina ja hoitaa hommansa huolella. Hänellä on aina vähintään miljoona rautaa tulessa ja lyömätön arkkitehtilook on ollut hallussa jo orientaatioviikosta lähtien. Hesalaistuneen Essin traaginen turkulainen taustatarina selvisi kanssaopiskelijoille vasta kolmannessa näytöksessä. Essiltä saat mielipiteen kaikkeen. Jos et tiedä, kysy Essiltä. Jos Essi ei tiedä, kysy Valtterilta. Jos haluat kääntää jotain ranskaksi, kysy Essiltä.
Tällä Jyvääskylän lahjalla maailmalle on sanan lisäksi myös piirustussalit hallussa, sillä jälkimmäiset olivat koko ensimmäisen vuoden Onnin valvovan silmän alla. Hänellä on jotain Hervantaa vastaan ja kertoo usein, kuinka haluaa sieltä pois. Silti hän kaivaa jostakin aikaa kiltatoimintaan ja tampereenteekkari-toimintaan, mitä hän ei osaa itsekään selittää. Hifistelee teen ja ruoan kanssa, ja hänellä tuntuu olevan kaikkeen jokin vahva mielipide. Valmistaudu kärsimään ja häpeämään Onnin seurassa, sillä hänen kanssaan saa aina kärsiä ja hävetä silmät päästään. Tätä ahkeraa snöpeti snöp -snäppääjää saa ehdottomasti seurata @oopernu.
onni & anni j.
essi n. & aino
Aino on kotoisin Lahest, missä ei hänen omien sanojensa mukaan ole muuta kuin bussipysäkki. Ainolla on aina yllään kirjo hulmuavia vaatteita, ja hänet tunnistaa leveästä hymystä, pyöreistä laseista sekä valtavasta keltaisesta kahvikupista. Vapaa-ajallaan Aino harrastaa tanssia ja koululla hänet löytää usein keitolta (Reaktorista). Ainon kanssa voit huoletta jutella aiheesta kuin aiheesta, sillä tällä pirteällä selittäjällä juttua riittää!
Anni on sporttinen yleisurheilija ja vähintään yhtä innokas penkkiurheilija. Tämä ilopilleri on kiinnostunut muiden meiningeistä ja on mitä parhain tsemppari. Hän on kotoisin kaukaa Espoosta ja innokas Vain Elämää –fani. Silloin kun Anni ei urheile, katso töllöä tai tee koulutehtäviä, Annin löytää todennäköisimmin etunurtsilta emäteemuilemasta*. (Wabu ei lobu!)
Valtterilta voi aina kysyä mitä tahansa, sillä hän löytää vastauksen Googlesta kysymykseen kuin kysymykseen. Tältä ahkeralta bailaajalta saat todennäköisesti kemujen aikaan hyvin hämäriä snäppejä, eikä aamuöistä mystistä tuijotusta kannata pelästyä. Valtteri on kasvatettu Perniössä kurkkutilalla, ja huhujen mukaan hän matkusti Hervantaan suolakurkkutölkissä. Valtteri on aina hauskaa seuraa, kun miehen tyypillinen tonnin seteli – ilme murtuu hetkessä nollasta sataan rempseäksi nauruksi. Etikkaliemen lisäksi Valtterin toinen lempijuoma on viski, jota hän saattaa siemailla jatkoilla aamuun asti.
Taru voi ylpeänä sanoa edustavansa kolmenlaista mustaa alallamme. Luupin mustista vaihdettuaan iloisen mustaan, on hänen sydäntään lähellä arkkitehtuurin ohella myös koodaus, joka on enemmänkin tyylikkään mustaa. Tässä on henkilö, jonka läsnäoloa kaikissa tapahtumissa ei tarvitse arvuutella – hän on niissä kaikissa. Vaikka hänet löytääkin kaikista tapahtumista, on hän jatkossa entistä vähemmän koululla saadessaan kissanpennun. Jos kuitenkin satut näkemään Tarun koululla, niin tunnistat hänet paksusankaisista laseista ja lähes koko naisen pituisista hiuksista.
ville & elina
Tämä pitkähiuksinen hymypoika löysi pitkän etsinnän jälkeen itsensä, kun vaihtoi Man@gerin harmaista haalareista arkkareiden iloisen mustiin. Ville harrastaa lautailua vedessä, lumella ja asfaltilla, mistä johtuen hänellä on usein joku paikka särki. Siitä huolimatta hän hymyilee aina ja on helposti lähestyttävä tyyppi. Villellä on auringonpaistetta silmissään ja monipuolinen musamaku; hänen ollessaan piirustussaleilla muutkin saavat nauttia menevästä hipsterimusasta. Junantuoma KAJJJAANISTA kolomella jiillä.
Toinen Jyvääskylän vahvistuksistamme on 185 senttimetrillään tutorryhmämme pisin. Elinan saa yllytettyä kaikkeen mukaan pienen suostuttelun jälkeen – jo syksyllä hänet saattoi bongata voitokkaasta Ellun kanat -ryhmästä yhtenä voitokkaana munana. Elina reissaa luonnollisesti paljon Tampere-Jyväskylä-väliä, mutta suurempana saavutuksena voidaan pitää hänen jatkuvaa asumistaan Nekalassa. Sieltä hän pyöräilee kouluun kesät talvet, ja tämä vaatii rohkeutta ja luonnetta.
Heikki on mukava kolmannen vuoden opiskelija, jota fuksien ei ole mitään syytä pelätä (!). Hän toimi viime vuoden fuksivastaavana ja tänä syksynä hänellä on edessään fuksikapteenin tehtävät. Toisin sanoen hän toimii jo toista vuotta fuksien epävirallisena huoltajana. Hän tuntee kirjaimellisesti kaikki ihmiset, jotka keksii luetella, jopa joitain raksalaisia. Kiltarajoja rohkeasti rikkova Heikki olisi siis teekkarina muutenkin jo erinomainen, mutta kaiken lisäksi hänet löytää jokaisesta teekkaritapahtumasta. Ei siis ole ihme, kun teekkarilakki näyttää sopivan tämän miehen päähän niin hyvin.
essi w. & heikki
taru & anni m.
Aurinkoinen luonteeltaan, Anni on ilmiselvä Kaikkien Kaveri™. Hän on vuoden mittaan voimakkaasti vuoreslaistunut, vaikkei sitä välttämättä heti huomaa. Ennen Vuoresta hän asui Kemissä ja Helsingissä, ja erityisesti kemiläisyys on myös kuultavissa hänen puheestaan. Jos päädyt Annin kanssa tanssilattialle, saatat päästä todistamaan hänen tunnistettavaa bounce-tanssityyliään. Hän on kaikin puolin kiltin virallinen, eikä hänellä ole harrastuksia sen ohella, että hän laulaa ulkoillessaan. Onkin inhimillinen tragedia, että näin järjestelmällinen ja täsmällinen ihminen joutuu sokeasti luottamaan Vuores-bussin aikatauluissa pysymiseen aamuisin.
Muutettuaan Itä-Helsingistä, tämä varsinainen taistelijasielu on selvinnyt vuoden Vuoreksessa. Selviytymisestään Essi ei ole vieläkään saanut mitään tunnustusta palkinnon tai diplomin muodossa. Essi tykkää tanssia ja kun hän juhlii, hän ottaa bileistä kaiken irti myös etkojen ja jatkojen muodossa. Vuores-Essi on edellisestä huolimatta kuitenkin aina koululla, ja siellä hänet tunnistaa punaisesta huulipunasta, naurusta ja hymystä. Suvussaan hän on jo toisen polven teekkari, ja tulevana syksynä hän tutustuttaa uudet fuksit teekkarikulttuuriin fuksivastaavan roolissa. Tältä naiselta löytyy aikaa kaikkeen ja kaikille. Ps. Jos gt-jatkot kiinnostaa, kannattaa kysyä Essiltä!
Allnighter [:oolnaitteri] Olet katsonut parhaaksi tehdä työsi palautusta edeltävänä iltana ja yönä. Keskeinen ja kiistelty osa arkkariopintoja. Allnightereitä ei ole pakko vetää. Arkkari – Teekkari Sinä. Arkkitehtiopiskelija. Teekkari on kuka tahansa tekniikan alan opiskelija, myös arkkari. Arkkari olet alusta asti, Tampereella olet teekkari sen jälkeen, kun sinut on vappuna kastettu Tammerkoskessa. Teekkarius on ikuista, vaikka valmistuisitkin koulusta. Assari höpinällä ei niin väliä, joskus voi olla. Kohtelee pienoismalliasi kaltoin studioissa ja ohjauksissa. Ja kritiikissä. Assarinkestävä Tee se pienoismalli kryptoniitistä tai muusta timanttia kovemmasta, ja hitsaa kiinni tai kiinnitä kakskomponenttiliimalla. Sitä kohdellaan todella kovakouraisesti. Cädätä Käyttää 3d-mallinnusohjelmaa tietokoneluokassa (cadiluokassa). Cädääminen sisältää rakennusten suunnittelua, itkemistä, kahvia, tutoriaalien katselua, rendaamista, fotarointia ja yöttömiä öitä (ks. allnighteri) ”Dänkit värit” Olet tehnyt jotain oikein. Erkkeri Jos olet kuunnellut Ultra Bran biisiä ”älä soita tänne enää koskaan” ja miettinyt, että missä sitä tupakkaa oikein poltetaan, niin erkkeri on ikkunallinen ulkonema talon rungosta.
Excu [: eksku] Ei eksu. Excursio on vierailu jonnekin, jossa opitaan uutta, kuullan luentoja ja saadaan ilmaista alkoholia. Tähän liittyy usein paljon bussissa istumista ja huonoa musiikkia. Guggenhaimiin ei tule valtion rahaa. Fuksi Sinä. Fuksipallero. Ensimmäisen vuoden opiskelija. Ja ihan sama kuinka monetta kertaa olet opiskelemassa, 1. vuoden opiskelija on aina fuksi. Hermoviiva Se lähtee syvältä ytimestä. Paina sitä kynää. Tunne se alkuvoima. Piirrä viivaa 1 cm minuutissa. Älä katso paperiin. Aisti sitä tilaa. ”Ihan mielenkiintoinen idea” Kaikki vihaavat työtäsi. Myös sinä itse syvällä sisimmässäsi. Opettajat tietävät. Aina. Illu, Fotari, Indisaini, (Inkkari) Adobe Illustrator, Adobe Photoshop, Adobe InDesign. Kuvitus, kuvankäsittely, taitto. Julkkari Talon julkisivu, fasadi. Kiltis Kotipesä keittiötä vastapäätä. Siellä saa nukkua, syödä, katsoa netflixiä, soittaa pianoa, pelata beerpongia tai muuten vaan hillua. Jälkensä kannattaa siivota aina. ”Kiusallinen rako” Jossain on jokin todella korkea ja kapea tila, and that’s not good. Kritiikki Noin 6 tunnin mittainen tilaisuus, jossa jokainen esittelee projektinsa ja planssinsa. Varaa eväitä ja retkipatja. Peitosta ja tyynystä ei ole haittaa. Nenäliinoja voi
100% tyytyvaisyystakuu sille, etta ymmarrat edes vahan, mista opettajat puhuvat. Tai kukaan muu.
ottaa, mutta ei niitä oikeasti mihinkään tarvitse. Katso myös ”Ihan mielenkiintoinen idea” ja ”Aa sä teit sen tollee”. Lagerstammsbladet Lagerstammsbladet (lb, läbä) on Tampereen Arkkitehtikillan opiskelijalehti, jonka nimi juontuu myyttisestä kulttuurihahmo Kondrad Lagerstammista. Pitelet käsissäsi ikiomaa fuksiälbeetäsi, jota ei saa kukaan muu kuin arkkarifuksi. Special gift only for you my friend. Leikkaus Talo on vedetty poikki jostain kohtaa ja näytetään, mitä se on syönyt. Lörpsähtänyt Epämiellyttävällä tavalla kaareva tai orgaaninen rakenne tai muoto, josta kriitikko (opettaja) ei pidä. Vastakohta jäntevälle. Maailma Kattomaailma on katto, seinämaailma on seinä. Ei kannata viljellä sanaa maailma kaiken perään. Maneeri Se, miten olet tähän asti piirtänyt. Unohda kaikki. Ei enää. Opi hermoviiva. Anna sen tulla suoraan sydämestä. Tai sisäelimistä. Jostain sieltä. Mittakaavaihminen Jos mittakaava on 1:100, ihminen on 18 mm korkea, jos mittakaava on 1:50, ihminen on 36 mm korkea. Ole hyvä. Millimetri Unohda metrit, sentit ja kaikki muut yksiköt kuin millimetri. Just forget about them. Ei ole muuta totuutta. More is more, Less is more Kaikki, mitä valmennuskurssilla (Teho-opistolla) sinulle on opetettu, voi unohtaa.
Ohjaus Vapaamuotoinen tilaisuus, jossa assari käsittelee malliasi kovakouraisesti ja hokee ”Mitä jos tää oiskin näin päin?”. Katso myös ”Ihan mielenkiintoinen idea”, ”Aa sä teit sen tollee” ja ”assarinkestävä”. Opettaja höpinöillä jonkin verran painoarvoa Pohja Pohjapiirros. Poikkileikkaus talosta noin 1m-1,5m korkeudelta, mindblown. Planssi Minkä tahansa kokoinen, lähes mitä tahansa materiaalia oleva, mitä tahansa sisältävä julistemainen esittelyasiakirja projektistasi. Kooltaan normaalisti A1 tai A2. Yhdelle A0:lle mahtuu neljä A2-planssia. Yhden aanollan tulostaminen maksaa koulussa vitosen. Jos tulostat sen, se liimataan usein kapalevylle, jolla se pysyy jämäkästi suorana. Proffa luennoiva henkilö, jonka puheilla on eniten painoarvoa Rendaaminen Lisäät 3d-malliisi renderöintiohjelmassa tekstuureja, ympäristöä, ihmisiä, valoja, varoja ja odotat 3h, kun koulun kone raksuttaa sinulle valmiin valokuvan näköisen räpsyn talostasi. Salit Jos teit Tampereella pääsykokeesi, teit ne saleilla. Salit ovat kaksikerroksinen työskentelytila, jonka yläkerrassa kaikilla fukseilla on omat työpöydät. Yhäri Yhdyskuntasuunnittelu. Ei yhteiskuntasuunnittelu. Tarkoittaa tässä vaiheessa samaa kuin kaupunkisuunnittelu.
arkkari-
suomi -sanakirja
”Aa sä teit sen tollee” Kukaan ei koskaan kertonut, miten se olisi pitänyt tehdä, muttei ainakaan noin.
orientaatioviikon
ohjelma
20.-24.8.
maanantai 20.8.
TIISTAI 21.8.
KESKIVIIKKO 22.8.
TORSTAI 23.8.
PERJANTAI 24.8.
11:15-12:00 Festia Uusien opiskelijoiden vastaanotto
9:15-10:15 Festia Opiskelu on POP
10:30-11:30 Festia Info TTY:n kampuksen palveluista
11:15-12:00 Festia IT-palvelut opiskelijoille
12:15-14:00 RD203 Arkkitehtuurin opintosuunnan tervetulotilaisuus
10:15 tiloihin tutustuminen, kursseille ilmoittautuminen, opiskelijakorttien haku ja lounas
11:30 syömään
n. 12:15 Betoniportaat TEK- ja SAFA -info
14:00 Elokuvailtapäivä raksan fuksien kanssa
12:45 Kielikeskus kielten opiskelun info
n. klo 13:15 yhteislähtö kaupunkiin Kaupunkikierros ja bussikorttien haku
14:00 Betoniportaat Tutorryhmiin jako ja syömään
18:00 Hengailuilta tutorryhmissä
n. 13:30 kiltakierros + TTY-kierros 19:00 kiltahuone Etkoilua ja hengausta 22:00 The Ekat Bileet!
18:00 Etunurtsi Hengailua ja tutustumista
18:00 keskusta pubirundi
18:00 illanistujaiset TBA
tty:n kampus - all you need to know
rakennustalo, the kingdom of architects - all you need to know
cadiluokka
rakennustalo
kampusareena
tekniikankatu
arkkarien om a o-o v i
sahkotalo
ruo kaa
tamppiareena
tulostusluokka
festia
keittio
konetalo ruo kaa ruo kaa
hermiankatu
kielike s ku s
teekkarisauna
kiltis
WC WC
piirustussalit
betoniportaat
r u ok a a
taideluokka kielikeskus tietotalo ylhaalla henkilokunnan tilat etunurtsi
her
van
keskusta
na
nv
alt
ava
sahkotalo
yla
lisaa hervantaa
teekkarikaste
tamark 48v vuosijuhlat
deep sea space -savajaiset
© helmi hytti
fuksiwunderunde
laskiaisrieha
© helmi hytti
deep sea space -savajaiset
tamark 48v vuosijuhlat
© helmi hytti
© helmi hytti
fuksikulkue
what
next? kay liittymassa facebookissa tamark fuksit 2018 -ryhmaan! Pysyt ajan tasalla uusista käänteistä ja pääset kurkkaamaan keiden kanssa vietät fuksivuotesi!
Jos tulee tanka paå nykaise Essia hihasta 040 760 5183 essi.wallenius@student.tut.fi
Fuksi LB brought to you by Essi Nisonen & Essi wallenius TAMPEREEN ARKKITEHTIKILTA TAMARK Rakennustalo, Korkeakoulunkatu 5, 33720 Tampere