Fuksi-LB 2019

Page 1


pääkirjoitus T OMI SIROLA

Hei sinä siinä! Onneksi olkoon! Edessäsi komeilee nyt vuoden 2019 Fuksi-LB. Tämä tarkoittaa, että olet napannut itsellesi ainutlaatuisen opiskelupaikan Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä. Tervetuloa siis Tampereelle iloisen mustaan arkkarijoukkoomme! Tämän vuoden Fuksi-LB on täyteläinen, keskitanniininen ja kevyen mausteinen teos, jonka opastuksella selviät tulevasta syksystä. Näiden sähköisten kansien välistä löydät oivallisia kikkoja ja konsteja, joilla seikkailla ja suunnistaa unohtumattoman fuksivuoden läpi. Sinä olet ensimmäisiä opiskelijoita uudistuneessa Tampereen Yliopistossa ja tulevan syksyn aikana sinulle tulee vaikka mitä uutta ja ihmeellistä vastaan. Aluksi planssin, plebsin ja pendentiivin erottaminen toisistaan voi tuntua vaikealta, mutta teekkarikulttuurin riemukkaat perinteet ja piirustussalien salat avautuvat kaikille vuoden mittaan. Opittavaa on paljon, mutta sinulla on onneksi minä, Essi ja Corbuakin* kovemmat tutorit auttamassa sinua 24/7. Opiskelu ei silti ole kaikki kaikessa, sillä fuksivuosi on enemmän kuin unettomia allnightereita ja dedisten stressausta. Jos tulee tukka täyteen piirustussaleilla piirtelystä tai CAD-luokassa cädäämisesta, niin muutakin tekemistä riittää! Heti lukuvuoden alettua kalenterisi tulee täyttymään lukemattomista tapahtumista aina Wappuun saakka. Lähestulkoon jokaiselle viikonpäivälle löytyy jotkut pippalot, sitsit, vuosijuhlat tai kissanristiäiset ja suosittelenkin ottamaan fuksivuoden tapahtumista kaiken irti! Tuleva vuosi on kuitenkin ennen kaikkea upea mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Arkkarit ovat uskomattoman huikeaa porukkaa ja meidän keskuudesta on todella helppoa löytää samanhenkistä seuraa. Kannattaa silti rikkoa kiltarajoja, sillä uudistuneessa yliopistossamme on enemmän opiskelijoita useammalta eri alalta kuin koskaan ennen. Alvar Aallon sanojen mukaisesti “Fuksivuosi on arkkarin parasta aikaa.” Tai no ei se välttämättä Aalto ollu. Joku sen sano. Tais olla Essi. Ihan sama, totta se kuitenkin on. Aurinkoista loppukesää ja elokuussa nähdään! fuksivastaavanne Tomi

*Le Corbusier

fuksikapteenilta E S S I W ALLENI US

Hei kaikki fuksit! Ensinnäkin lämpimät onnittelut opiskelupaikan johdosta ja tervetuloa opiskelemaan arkkitehtuuria Tampereen yliopistoon! Olen teidän uusien arkkitehtiopiskelijoiden (arkkareiden) fuksikapteeni. Yhdessä fuksivastaavanne Tomin ja huikeiden tutoreiden kanssa huolehdimme siitä, että teidän jokaisen vuosi tulee olemaan hulvattoman hauska ja ikimuistoinen. Puoleeni saa kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa ja olen kanssanne aina ensimmäiseen Wappuun saakka! Teitä odottaa vuosi täynnä uusia ja jännittäviä juttuja. Kannattaa tässä vaiheessa unohtaa kaikki ennakkoluulot ja lähteä täysillä mukaan fuksivuoden pyörteisiin. Saapukaa siis orientaatioviikolle avoimin mielin. Viikko sisältää virallisen ohjelman lisäksi hauskaa tekemistä uusien ihmisten kanssa. Ekoja tapahtumia ei kannata missata! Ennen syksyä kannattaa kuitenkin muistaa hankkia katto pään päälle sekä hoitaa tuet kuntoon. Sitten voitte huoletta lähteä tutkimaan, mitä uusi opiskeluvuosi tuokaan tullessaan. Mutta nyt on aika nauttia kesästä ja auringosta, sekä latailla akkuja rankan pääsykoekevään jälkeen. Elokuussa tavataan! Innolla teitä odottaen, fuksikapunne Essi


puheenjohtajalta A RTO VEHV ILÄI NE N

Hei uudet fuksit! Onnittelut! Olette selvinneet kunnioitettavasti rankasta rupeamasta, johon jokainen kanssaopiskelijanne voi samaistua. Ainoa looginen palkinto moiselle uroteolle onkin tietysti maailman paras opiskelupaikka. Hyvä te! Ah, mutta missä ovat käytöstapani! Olen Arto Vehviläinen ja olen killan puheenjohtaja. Tittelini voi saada minut kuulostamaan norsunluutornista tarkkailevalta henkilöltä, mutta olen juuri tuon vastakohta. Olen kolmannen vuoden arkkari, ja hyvin yksinkertaistettuna puheenjohtajana pidän kokouksia ja huolehdin killan toiminnasta. Tunnistatte minut helposti sisäsandaaleistani, värikkäistä Happy Sockseista ja manbunistani. Minun olisi tarkoitus kertoa teille killastamme ja killan toiminnasta. Kilta on arkkarien yhteinen järjestö, jonka päätehtävä on edunvalvonta. Tietysti, jotta tehtävät eivät kävisi puiseviksi, järjestämme myös tapahtumia, tarjoamme palveluita kuten kahvia ja kiltahuoneen sekä huolehdimme opiskelijoille tiedottamisesta. Tapahtumien joukko on kirjava, johon kuuluu mm. saunailtoja, tanhuja aka bailuja, yritysesittelyitä ja erilaista kulttuuria. Lista jatkuu ja jatkuu, mutta paremmin tapahtumat tulevat tutuiksi niissä käymällä. Ihmettelette varmaan, miten kaikki nämä tapahtumat tulevat toteen viimekädessä. No meidän reippaiden ja ahkerien arkkareiden ansiosta eli killan raadin. Killan raati muodostuu kilta-aktiiveista eli arkkareista, jotka ovat vapaaehtoisesti hakeneet erilaisiin pesteihin raadissa. Pestejä on erilaisia ja jokaiseen lähtöön, minkä takia kuka tahansa voi hakea ja jokainen hakemus on toivottu. Esimerkiksi meillä on virallisena pestinä vihervastaava, joka pitää huolen kiltakasvistamme. Pienten pestien lisäksi järjestötoimintaa on ennen kaikkea heille, jotka haluavat päästä konkreettisesti vaikuttamaan opiskelijaelämään. Pääset järjestämään tapahtumia niin itsellesi kuin ystävillesi, ottamaan kantaa isoihinkin korkeakoulumaailman asioihin ja mikä parasta, ystävystyt arkkareihin vuosikurssirajoja rikkojen kuin myös muiden kiltojen aktiiveihin. Mitään asioita ei tarvitse osata etukäteen, vaan niitä saa tulla oppimaan. Raatitoiminnan tärkeimpänä kriteerinä on hyvä asenne ja motivaatio.

liikuntavastaavalta A N N I J Ä N TTI

Moikka! Suuret onnittelut saavutetusta opiskelupaikasta munkin puolesta! Opintojen alussa ja syksyn kiireessä saattaa helposti liikunta unohtua taka-alalle. Kannattaa kuitenkin pitää sporttailut kuvioissa ja löytää vastapainoa opiskelulle heti alusta asti. On enemmän kuin suositeltavaa poistua välillä piirustussaleilta, ja lähteä vaikka happihyppelylle Hervannan metsiin tai tutustumaan koulun loistavaan ryhmäliikuntavalikoimaan. Kun aloitat opinnot Tampereella, pääset hyödyntämään Tampereen korkeakouluyhteisön loistavia liikuntamahdollisuuksia. Saat käyttöösi kaikkien kolmen kampuksen liikuntapalvelut hyvin edulliseen hintaan. Voit tietysti jatkaa aiempia harrastuksiasi, mutta myös löytää jonkun aivan uuden lajin itsellesi. Koulustamme löytyy laaja valikoima erilaisia harrastuskerhoja, joissa tapaat varmasti samanhenkisiä ihmisiä. Voit myös tutustua uusiin lajeihin osallistumalla liikunnan alkeiskursseille. Kerhojen ohella myös kilta järjestää erilaisia liikuntatapahtumia ja lajikokeiluja vuoden mittaan. TamArkilla on myös omia viikoittaisia liikuntavuoroja. Tartu siis rohkeasti arkkarikaveria hihasta ja pistäkää yhdessä pelit käyntiin! Porukalla liikkuminen on hauskaa ja antaa uutta virtaa opiskeluun.

Voisin tällä kertaa lopettaa tarinointini tähän, sillä tiedän, että olette sellaisessa informaatiotulvassa, että tämäkin paketti taisi olla jo vähän liikaa. Mutta älkään peljätkö, kerrataan näitä myöhemmin. Nauttikaa loppukesästä ja älkää turhaan stressatko koulun alkua. Tulkaa orientaatioviikolle innokkaina ja avoimin mielin, sillä teillä on edessänne elämänne paras vuosi. Naattikkeehan siitä.

Kuulet lisää liikuntamahdollisuuksista vielä orientaatioviikolla, mutta voit halutessasi käydä tutustumassa niihin jo osoitteessa sites.tuni.fi/sportuni.

Nähään koulussa fuksipalleroiset, hra Puheenjohtaja

Anni

Nauti kesästä ja lataa akut täyteen tulevaan fuksivuoteen! :-)


checklist ASUNTO Opiskelija-asunnot ovat edullisia ja niitä löytyy paljon Hervannasta läheltä kampusta. Vuokra-asuntoa kannattaa etsiä siis TOASin ja POASin sivuilta. Yksityiseltäkin voi tietenkin vuokrata, mutta ne ovat kalliimpia. https://toas.fi/ https://poas.fi/ Opiskelijan Tampere ry järjestää mahdollisuuden tilapäismajoitukseen opiskelijoille, joilla ei vielä ole asuntoa opintojen alkaessa. https://www.opiskelijantampere.fi/hatamajoitus/

ILMOITTAUDU Kun olet ottanut Opintopolussa opiskelupaikan sitovasti vastaan, ilmoittaudu LÄSNÄOLEVAKSI sinne aukeavan Oili-palvelun kautta. Vain läsnäoleva opiskelija voi opiskella ja suorittaa tenttejä. Samalla maksat myös ylioppilaskunnan jäsenmaksun, jolloin sinusta tulee Tampereen arkkitehtikillan (TamArk) jäsen ja olet oikeutettu jäsenetuihin.

OPISKELIJAKORTTI MUISTA TILATA OPISKELIJAKORTTI JO ETUKÄTEEN! Tämä muoviläpyskä helpottaa elämääsi kampuksella huomattavasti, sillä sen ansiosta syöt ruokaa opiskelijahintaan (2,60e) ja pääset kampukselle sisään myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tilaa kortti siis mahdollisimman nopeasti niin saat sen jo orientaatioviikolla! https://trey.fi/jasenelle/jasenpalvelut/opiskelijakortti-ja-lukuvuositarra

OPINTO- JA ASUMISTUKI

BUSSIKORTTI

Opinto- ja asumistukea voit hakea Kelan sivuilta. Tuet haetaan nykyään erikseen. Opintotukia saat vain opintokuukausilta, asumistukea ympäri vuoden.

Henkilökohtainen Tampereen matkakortti on sangen hyödyllinen Tampereella, koska keskustaan on matkaa Hervannasta melkein 10 kilometriä. Kortti maksaa 5 euroa ja sille voi ladata joko arvoa tai aikaa Nella Nettilatauspalvelussa sekä R-Kioskeilla. Syksyllä on paljon tapahtumia ja arkkitehtuurin historian tunteja keskustassa, joten kortille tulee paljon käyttöä.

https://www.kela.fi/opintotuki-nain-haet

https://nella.tampere.fi/



tutorit Hanna on Vantaalta kotoisin oleva järjestyksen ja aikataulujen ihmenainen. Vaikka Hanna ei oikein ehtisikään, taikoo hän kalenteriinsa ylimääräisiä tunteja ja mm. toimii kiltamme raadissa yritysvastaavana. Hän huolehtii rakkaudella kaikista ja kertoo siinä samalla muutaman faktan ötököistä. Huhujen mukaan Hanna ei nuku, mutta hänellä on silti asunto Paawolassa. Tämän pyöreistä silmälaseista tunnistettavan ihanan kontrollifriikin ansiosta saimme haalarit ensimmäisenä killoista. Samu on paljasjalkainen tamperelainen ja sen kyllä kuulee. Tällä sympaattisella avantomiehellä on aina nälkä. Ja hän syö paljon. Ja koko ajan. Samun vakuuttavan fyysisestä ulkomuodosta huolimatta hän osaa myös hihittää hilpeästi. Jalona herrasmiehenä hän tarjoaa mielellään kyytejä, tai ainakin silloin kun saa käyttöönsä äitinsä auton. Äläkä huoli, näössäsi ei ole vikaa mikäli näet kaksi Samun näköistä heppua häärimässä ympäri saleja, sillä Samulla on myös identtinen kaksoisveli maisterivaiheessa. PS. Samu tykkää kolmioista (ei siis ne bileet...). Milla, tuo kaikkitietävä ja alati läsnäoleva Vuores-squadin jäsen on vuosikurssimme kallio. Hänen pettämätön suuntavaistonsa ohjaa harhailevat arkkarit aina oikeaan osoitteeseen. Lisäksi hän on paikalla sveitsiläisen kellon tarkkuudella: ei ajoissa, ei myöhässä. Millan klassinen tyylikkyys, sekä hillitty ja hallittu olemus saa ilmapiirin rauhoittumaan, missä ikinä hän kulkeekin. Tämä Seinäjoelta kotoisin oleva lähes yliluonnollinen ilmestys lukee venäjää ja omistaa auton, joten Millalla on elämä hallussa. Markus eli Make on tutor-joukkomme hyväntuulinen DIY-mies. Mitä tahnsa keksitkin, Make the Maker auttaa alkuun projektissa kuin projektissa. Entisenä helsinkiläisenä maisema-arkkitehtuuriopiskelijana hän pyörii enimmäkseen ylempien vuosikurssien mukana, mutta hän viettää joskus aikaa meidänkin kanssa:’-). Tämä arkkitehtuurin laboratoriomme Pelle Peloton tekee vaikutuksen kaikkiin päräyttävillä muotihetkillään (lue: tarkan markan mies). Kaivatessanne vinkkejä Hervannassa selviytymiseen, voitte ottaa yhteyttä Makeen. Esimerkiksi viime syksynä hän joutui Ahvenisjärven läheisyydessä oravahyökkäyksen uhriksi, mutta selviytyi siitä täpärästi.


Elisa on aito lahtelainen. Häneltä voitkin kuulla hurjia tarinoita suoraan tapahtumapaikalta. Elisa on täydellinen kombinaatio fiksua ja hupsua, joka elää aina sata lasissa. Tämän bilehileen löydät usein pippaloista, mutta älä anna tämän hämätä, sillä hän on myös erittäin skarppi työntekijä. Kalevassa nykyisin asuva hyvän tuulen lähettiläs verkostoituu sulavasti yli kiltararajojen ja ottaa kenet tahansa hellään huomaansa. “Tatu, tänään nautitaan isolla M:llä!” -Elisa, 2018 Tatun sangen ironiset vitsit ja kiistämätön yhdennäköisyys Lumikin kanssa saattavat välillä hämmentää. Toisinaan hänen voisi kuvitella elävän menneisyydessä, sillä hän on vannoutunut Queen- ja Bowie-fani, sekä saattaa viitata historian tapahtumiin kuin olisi itse ollut siellä. Tatu on kotoisin Nokialta ja ikävöikin usein siellä asuvaa koiraansa Tilliä. Koululla tämän tutorin tunnistaa R-Collection anorakeista ja muista kirppareilta bongatuista vaatekappaleista. Tatun löytää killan sählyvuoroilta tai lammelta syöttämästä sorsia. Hän on myös suuri sitsilaulujen ystävä ja Tatu ja Patu -kirjojen vihollinen. Talvi on positiivista energiaa säteilevä keijukainen Lohjalta, jonka helisevä nauru saa synkempänäkin päivänä hymyilemään. Hänen erikoinen sukunimensä Kugge on peräisin hänen ranskalaisista juuristaan, ja sukunimestä onkin muodostunut perin arkkitehtoninen lempinimi Kuggenheim. Jos olet jättänyt deadlinen viimeiseen yöhön, ei hätää, sillä Talvi on siellä sinun kanssasi. Kuggenheim on myös bileiden henki, sillä hän ällistyttää niin tanssitaidoillaan kuin omalaatuisella, mutta menestyksekkäällä beer pong-tekniikallaan. Killassamme Talvi toimii emännän apuna ja on aktiivinen tapahtumaihminen. Talvi saattaa helposti joutua Game of Thrones-läpän kohteeksi. Juho eli DJ Nuorisohylje on Espoosta kotoisin oleva teknomies, joka tuntee alakulttuurin kuin omat taskunsa. Jos on kysyttävää ug-teknobileistä tai tatuoinneista, ota yhteys Juhoon. Lyömättömän viileästä tyylitajusta ja teknotamppaajan kriteerit täyttävästä ulkomuodosta huolimatta hän on hyväsydäminen mietiskelijä ja erinomainen kuuntelija. Ei myöskään uskoisi, että Juho opiskeli aikaisemmin konetekniikkaa (=lievät traumat). Juho on aito fiilistelijä, joka innostuu erityisesti Japanista, Berliinistä ja kengistä. Puhuttavaa löytyy loputtomiin myös niin musiikista, leffoista ja ruoasta kuin kaikesta estetiikkaan liittyvästä. Juho kertoo paljon vitsejä, jotka ovat kuitenkin tasoa hit or miss.


Elina on Helsingin Oulunkylästä kotoisin oleva näyttelijä-arkkari, joka tähditti Nääspeksin estraadeja jo fuksisyksynä. Koska tämäkään ei ole tarpeeksi, temppuilee hän myös sirkuksessa. Elina on mahtavaa juttuseuraa ja hänen kanssaan vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Aikatauluttaminen on yksi Elinan supertaidoista, mikä on hyvä asia, sillä Oona on siinä aivan surkea. Hän on todella hidas syömään, jopa Oonaa hitaampi. Elina saattaa olla aatelinen, tai ainakin niin voisi päätellä hänen sukunimestään. Oonan tunnistaa jo kaukaa cooleista asuista ja jykevistä mummonpotkimiskengistä. Hän ei kuitenkaan potki mummoja, vaan on herttainen ja nauravainen kissaterapeutti Tampereelta. Hän saattaakin yhtäkkiä näyttää sinulle kuvia pörröisistä kissoista ilman syytä. Jos kuulet pianon pimputusta ja laulua kiltikseltä, se on Oona. Jos kuulet sujuvaa ranskaa käytäviltä, se on Oona. Jos kuulet liikehdintää öisin saleilla, se on Oona. Hän on myös sielultaan hieman hippi, sillä hän tykkää vaellella metsissä ja syödä kasvisruokaa. Kahvilat ovat Oonan erikoisalaa, joten kiskaise häntä hihasta, jos tarvitset suositteluja. Hänellä on aina Uno-kortit mukana ja hän on valmis läpsyotteluun koska vain.

Veronikalla on maailman parhaat nauruhepulit ja hänen lämmin persoonansa hurmaa jokaisen. Hän tietää valtavasti epäolennaisia, mutta mielenkiintoisia faktoja mistä tahansa. Se on uskomatonta. Veronika on hyvä laulamaan ja kova joraamaan, mutta hänellä on kuitenkin huono viinapää ja kamalat krapulat. Veronikalta voit siis hakea vertaistukea pitkien iltojen jälkeen. Mikäli haluat olla varma voittaja beer pongissa, haasta Veronika. Hän on käynyt läpi jokaisen milleniaalin painajaisen eli tiputtanut puhelimensa bajamajaan. Puhelin ei selvinnyt. Otto aka Ode on lupsakka lohjalainen oman tiensä kulkija. Hän on oikea vanhan liiton arkkari, sillä hän syttyy betonista, brutalismista ja rappioromantiikasta. Jos Ode perustaisi arkkitehtitoimiston, siellä kaikki piirrettäisiin käsin. Oden ikä vaihtelee 15-40 ikävuoden välillä riippuen parran pituudesta. Otto on kyykkyviiniasiantuntija ja hänet löytääkin usein Alkon hyllyjen välistä (töistä). Hänet tunnetaan arkkareiden keskuudessa myös viinikuution lanseeraajana. Otto tietää historiasta kaiken ja on oivaa professoriainesta. Tämä Picasson kadotettu jälkeläinen toimii useissa raadin eri tehtävissä kuten opintovastaavana, nettivastaavana sekä demokävelyvastaavana.


fuksivastaava ja -kapteeni Fuksikapteenimme Essi on superenerginen verkostoituja ja mestarihaippaaja. Tällä ihanalla tyypillä on aina hymy ja punaa huulilla. Hän on alunperin kotoisin Itä-Helsingistä, mutta on löytänyt tiensä Tampereen keskustan hienoimpaan kämppään. Essi ei pelkää ottaa vastuuta ja hoitaa hommansa aina paremmin kuin hyvin. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Essi vilahtaa jokaisilla sitseillä kaikista velvollisuuksistaan huolimatta. Essiltä voit kysyä mitä vaan, sillä hän tietää vastauksen aivan kaikkeen. Fuksivastaavana toimiva Tomi on määrätietoinen yleisnero Helsingistä. Hän on myös kaikista rataisin haippimies, jonka kanssa pääset mitä kummallisimpiin seikkailuihin. Hän on asunut puolet elämästään Englannissa ja saatatkin bongata hänet laulamasta countrylauluja käheän karismaattisella brittiaksentilla. Aikaisemmin hän opiskeli meribiologiaa, joten voit vaikka lähteä Ahvenanmaalle kiikaroiman lintuja hänen kanssaan. Tomi on täynnä ehtymätöntä energiaa ja tietää aina mitä tehdä. Jos jokin askarruttaa, puhu Tomille, se auttaa.


arkkari-suomi sanakirja

“Aa sä teit sen tollai.” Kukaan ei kertonut miten se pitäisi tehdä, muttei ainakaan noin.

Fuksi Sinä. Ensimmäisen vuoden opiskelija. Vaikka olisit aikaisemmin opiskellut jotain, olet fuksi aloittaessasi uudet opinnot.

Akvaario Piirustussalit. Paikka, jossa tulet viettämään paljon aikaa fuksivuonnasi. Kaikilla fukseilla on omat piirustuspöytänsä yläsaleilla.

“Ihan mielenkiintoinen idea” No ei ollut. Tiedät sen itsekin.

Allnighter Deadlinet hiillostavat niin pahasti, että päätät käyttää yön luovaan työskentelyyn piirustussaleilla. “Anna kenkää tolle.” Luovu ideastasi. Heitä roskiin. Nämä siis assarin mielipiteitä työstäsi. Hän ei tykännyt ideastasi. Arkkari - Teekkari Sinä olet arkkari. Teekkari sinusta tulee teekkarikasteen jälkeen ensi keväänä. Arkkarit on teekkareita. Assari Auttaa luovissa ongelmissa tai tekee niitä lisää varattavissa olevilla ohjausajoilla. CAD [cädi] Tietokoneavusteinen suunnittelu. Tätä teet tietokoneluokassa (CAD-luokka). Cädäämiseen kuuluu mallintamista, kahvia, itkemistä, panikointia ja pieniä onnistumisen tunteita (?) Erkkeri Ikkunallinen ulkonelma talon rungosta. Excu [eksku] Excursiolla lähdetään uusiin paikkoihin kuuntelemaan luentoja, pitämään hauskaa ja syömään ja juomaan jonkun tahon piikkiin. Valmistaudu unohtumattomiin kokemuksiin, huonoon musiikkiin ja pitkään bussimatkailuun. Excuilu on parasta. Fläbäri ?

Illu, Fotari, Inkkari Adobe Illustrator, Adobe Photoshop, Adobe Indesign. Pyhä Adobe-kolminaisuus. Kuvitus, kuvankäsittely, taitto. Julkkari Julkisivu. Fasadi. Fasad. Kandidaatti Yleensä kolmannen tai ylemmän vuosikurssin kandidaatiksi valmistunut väsynyt arkkitehtiopiskelija. Kiltis Kiltahuone. Arkkareiden oma taukopaikka, jossa voit rentoutua ja prokrastinoida ihan rauhassa. Täällä voi tutustua hyvin myös vanhempien vuosikurssien opiskelijoihin. Pienellä kahvimaksulla saat juoda vielä niin paljon kahvia kuin haluat. Täydellistä. “Kiusallinen rako” Johonkin on jäänyt ahdas ja kapea rako ja se ei ole hyvä. Kritiikki Noin kuusi tuntia kestävä tilaisuus, jossa harjoitustyöt esitetään ja arvioidaan. Luvassa turhautumista ja jännitystä, mutta ne kuuluvat asiaan. Esiintymään ei voi oppia kuin esiintymällä. Kritiikit pidetään yleensä betoniportailla.

Mittakaavaihminen Pieni pahvinpala minkä asetat malliisi hahmottamaan erilaisten asioiden koot. Jos mittakaava on 1:100, mittakaava ihminen on 36mm korkea. Millimetri Unohda muut mittayksiköt, et tarvitse niitä. p> Perin eriskummallinen tapa signeerata sähköpostiviesti, johon saatat törmätä ensi keväänä. Planssi Julistemainen asiakirja, jolla harjoitustyösi esitellään. Kooltaan yleensä A1 tai A2, mutta tehdään sitä joskus pienemmillekkin. Pohja Pohjapiirros. Poikkileikkaus talosta. Proffa Joku niistä sangen viisaista henkilöistä, joka luennoi edessä. Kuuntele häntä, hän tietää. Puolipöhkö taikuritehdas Assarin kommentti hänen kääneltyään työtäsi useiden minuuttien ajan. Ainakaan työsi ei ole ihan tylsä... Rendaaminen Teet 3d-mallinnusohjelmilla kauniita visuaalikuvia suunnitelmastasi. Vähän varjoja, ihmisiä, koira ja tekstuureja kuvaan niin hyvä tulee.

Lagerstammsbladet Kiltamme julkaisema opiskelijalehti, jonka fuksiversiota luet juuri nyt. LB:n nimi juontuu myyttisestä kulttuurihahmosta Kondrad Lagerstammista.

Visukuva Ne kauniit kuvat, joita laitat plansseillesi. Antavat suunnitelmastasi mielikuvan, joten tee niistä kauniita. Älä unohda pyöräilijää.

Laseroida Säästää sormia ja leikata mallin osat laserleikkurilla.

Yhäri Yhdyskuntasuunnittelu. Suuren skaalan meininkiä.

Leikkaus Rakennus on halkaistu jostain kohtaa ja näet sen nukkekotimaisesti.


pro tips Frenckell

Scotch

Fablab

TEK-Lounge

Jos historian tunnin jälkeen löydät itsesi nälkäisenä keskustasta, kannattaa suunnata Frenckelliin. Keskustorin kupeessa sijaitseva ravintola tarjoaa ruokaa opiskelijahintaan (2,60e) kello 14 jälkeen.

Sähkötalossa sijaitseva Fablab tarjoaa kaikille opiskelijoille moderneja työkaluja. Voit varata esimerkiksi laserleikkurin, vinyylileikkurin tai 3D-printterin käyttöösi maksutta. Fablabin henkilökunta on mukavaa ja omaa täysin uniikin huumorintajun.

Scotchi tai tarkemmin vielä Scotchin vihree on helposti yksi parhaista liimoista. Liimaat sillä oikeastaan mitä vain. Ei maksa paljoa ja saatavilla mm. Tokmannilta.

Tietotalossa sijaitseva TEK-Lounge on hyvä taukopaikka kiireisinä koulupäivinä. Voit keittää kahvia ilmaiseksi ja pistää pari emotionaalista bängeriä soimaan TEKin kaiuttimista (ne on tosi hyvät!).


karttoja


orientaatioviikon ohjelma 19.-23.8.2019 MAANANTAI 19.8. 11:15-12:00 Festia Uusien opiskelijoiden vastaanotto 12:15-14:00 RD203 Arkkitehtuurin opintosuunnan tervetulotilaisuus

TIISTAI 20.8.

KESKIVIIKKO 21.8.

TORSTAI 22.8.

PERJANTAI 23.8

9:15-10:15 Festia Opiskelu on POP

10:30-11:30 Festia Info Hervannan kampuksen palveluista

11:15-12:00 Festia IT-palvelut opiskelijalle

12:00 Kyykkää ja muita pelejä

10:15 Tiloihin tutustuminen, kursseille ilmoittautuminen, lounas ja opiskelijakorttien haku

14:00 Betoniportaat Tutorryhmiin jako

11:30 Syömään 12:30 Kielikeskus Kielten opiskelun info 13:30 Yhteislähtö kaupunkiin

n. 12.15 Betoniportaat TEK- ja SAFA- info 13:15 Syömään 14:00 Kiltakierros ja kampuskierros

14:00 Kaupunkikierros ja bussikorttien haku n. 18:00 Hengailua tutorryhmissä

19:00 Kiltahuone Etkoilua ja hengausta 22:00 The Ekat Bileet! (Käteistä mukaan!)

18:00 Keskusta Pubirundi

18:00 Fuksisauna Tarakin kanssa!


Kysymyksiä? Fragen?

Ota yhteys Tomiin tai Essiin tomi.sirola@tuni.fi / 0453470101 essi.wallenius@tuni.fi / 0407605183

TAMPEREEN ARKKITEHTIKILTA TAMARK Rakennustalo, Korkeakoulunkatu 5 33720 Tampere tamark.fi

FUKSI-LB 2019

Mistä löydän muut fuksit?

Facebookista! YEAH!!! Liity Facebook-ryhmään TamArk fuksit 2019 niin näät minkälaisten ihmisten kanssa pääset viettämään elämäsi parhaan vuoden!

Julkaisija: Tampereen Arkkitehtikilta Päätoimittaja: Tatu Heinola Sihteeri: Oona Ryhänen Taitto: Tatu Heinola ja Oona Ryhänen Toimittajat: Essi Wallenius, Tomi Sirola, Arto Vehviläinen, Anni Jäntti Kuvat: Oona Ryhänen, Jyrki Paldán, Henrik Laakkonen, Tatu Heinola


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.