VARAINHANKINTA
Suurlahjoittaja auttaa siellä, missä tarve on suurin
Vuonna 2020 suurlahjoittajamme tukivat esimerkiksi pakolaisnuorten ammatillista koulutusta Ugandassa, köyhimpien perheiden toimeentuloa Etelä-Sudanissa ja ruoka turvaa nepalilaisyhteisöissä. KORONAPANDEMIAN MYÖTÄ köyhyys on lisääntynyt ja avun tarve Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa on yhä suurempi. Heikossa asemassa ole vien toimeentulon parantaminen ja koulutuksen edistäminen kehittyvissä maissa ovat olleet tärkeitä asioita tukijoillemme myös pandemian aikana. Suurlahjoitus on konkreettinen tapa auttaa. Yhden lahjoituksen vaikutus voi olla merkittävä kokonaiselle yhteisölle. Vuonna 2020 suurlahjoituksilla tuettiin esimerkiksi pakolaisnuorten ammatillista koulutusta Ugandassa ja köyhimpien perheiden toimeentuloa Etelä-Sudanissa. Perustimme yksityisille tukijoillemme vuonna 2020 uuden Tukijouk ko-lahjoittajaryhmän, joka auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Tukijoukko kiinnittää erityistä huomiota sellaisiin apua tarvitseviin ihmisryhmiin, joiden ahdinko ei juurikaan näy valtamediassa tai julkisessa keskustelussa. Ensimmäisen Tukijoukon lahjoituksilla tuettiin Nepalin entisiä maaorjia. Kohdehankkeessa järjestimme heille ammattikoulutusta, tuimme työllisty mistä ja paransimme ruokaturvaa yhteisöissä. Iloksemme moni lahjoittaja
32
Kirkon Ulkomaanapu 2020
liittyi uuteen Tukijoukkoon auttamaan tilan Tukijoukon lahjoituksilla tuettiin entisiä maaorjia. teessa, jossa koronapandemia on lisännyt Nepalilaisen 32-vuotiaan entisten maaorjien ahdinkoa entisestään. Basanti Devin elämä muuttui, kun hän perheineen sai tukea Jokainen Tukijoukon lahjoittaja on vaikut teetuvan perustamiseen. Devin tanut konkreettisesti ja pysyvästi entisten teetupa on vuoristokylän asukkaille mieluisa kokoontumismaaorjien perheiden hyvinvointiin. Lah paikka. Yrittäjäperhe on saanut joittajat puolestaan ovat voineet seurata kokoon säästöjä – tulevaisuusuunnitelmana on laajentyömme edistymistä ja saaneet säännöl den taa tupaa ja sen valikoimaa. lisesti ajankohtaisia kuulumisia lahjoitus KUVA: PRASHANT BUDHATHOKI kohteesta. Kertaluontoisten suurlahjoitusten ja Tukijoukko-lahjoitusten lisäksi osakelahjoittaminen oli vuonna 2020 suosittu tapa tukea työtämme. Merkittävät yksityiset lahjoitukset kertovat luottamuksesta työhömme ja lahjoittamisen helppoudesta. Lahjoittajayhteistyössä sujuvuus on meille tärkeää Myös läpinäkyvyys ja avoimuus lahjoittajien suuntaan ovat meille keskeisiä arvoja. Raportoimme aina suurlahjoittajalle hanketyön etene misestä ja tuloksista eri tavoin. Vuonna 2020 pandemia rajoitti fyysisiä kohtaamisia tukijoidemme kanssa, mutta yhteydenpito sujui luontevasti myös verkkovälitteisesti. STOP Jenni Lähteenmäki Yhteyspäällikkö