10 minute read
Lajien tuho
from Aurora 3/2018
Hanna Oksanen
Professorit Kari Saikkonen (vas.) ja Ilari E. Sääksjärvi painottavat,että meidän tulee suojella luonnonvaraisia metsiä, joissa asustaa monipuolinen lajisto. Suomessa metsät peittävät yli 70 prosenttia maapinta-alasta, mutta valtaosa metsistä, etenkin Etelä-Suomessa, on talousmetsää.
Advertisement
Luonto köyhtyy hälyttävän nopeasti eri puolilla maailmaa, mikä uhkaa myös ihmisen tulevaisuutta. Tutkijat painottavat, että vielä on toivoa, mutta nyt on aika toimia.
Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on tärkeää, koska maapallollamme elämä ylläpitää elämää. Kasvit tuottavat hengittämämme hapen ja metsät säätelevät ilmastoa. Hyönteiset pölyttävät kukkia ja linnut levittävät siemeniä. Mikrobit ja sienet palauttavat aineet kiertokulkuun. Jos tämä tasapaino järkkyy tarpeeksi radikaalilla tavalla, elämän kiertokulkuun tulee ongelmia.
– Tätä voisi verrata lentokoneeseen, joka pysyy ilmassa, jos lentokoneen siivestä irtoaa yksi tai parikin niittiä. Jos niittejä kuitenkin irtoaa tarpeeksi monta, lentokone putoaa. Muutaman lajin häviäminen ei aiheuta romahdusta, mutta jos lajeja katoaa tarpeeksi monta, tilanne muuttuu kriittiseksi, toteaa Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön johtaja ja biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari E. Sääksjärvi.
Luonnon köyhtyminen eli biodiversiteettikriisi on yksi aikamme suurista uhista. Lajien säilymiseen vaikuttaa myös toinen tuhoisa ilmiö – ilmastonmuutos. Vaaralliset kehityskulut ruokkivat toisiaan: ilmastonmuutos nopeuttaa lajien häviämistä ja ekosysteeminen romahtaminen vauhdittaa ilmakehän lämpenemistä.
– Ihmisellä on tärkeä rooli molemmissa. Lajeja on aina kuollut sukupuuttoon, mutta ihminen on kiihdyttänyt luonnollisten sukupuuttojen nopeutta järjettömästi. Puhutaan sata- ja tuhatkertaisista nopeuksista luonnollisiin sukupuuttoihin verrattuna, Sääksjärvi sanoo.
– Ilmastonmuutos ei ole sekään uusi asia, vaan ilmasto on aina muuttunut ja eliöt ovat joutuneet sopeutumaan näihin muutoksiin. Uutta on se, että ihminen pystyy poikkeuksellisella tavalla vaikuttamaan sekä ilmastonmuutokseen että biodiversiteettikriisiin, subarktisen ekologian professori Kari Saikkonen lisää.
Sääksjärvi ja Saikkonen nimitettiin kesäkuussa 2018 biodiversiteettitutkimuksen ja subarktisen ekologian professoreiksi Sääksjärven johtamaan Turun yliopiston biodiversiteettiyksikköön. Nimitysten taustalla on lääkintöneuvos Sakari Alhopuron tekemä 1,5 miljoonan euron lahjoitus kolmen professuurin perustamiseen. Kolmannen biodiversiteettiyksikköön sijoittuvan professuurin täyttö on vielä kesken, mutta se tulee keskittymään Saaristomeren tutkimukseen.
– Professuuriyhdistelmä luo meille ainutlaatuiset mahdollisuudet tutkia sekä luonnon monimuotoisuutta että siihen kohdistuvia uhkia. Tutkimuksemme painottuu Suomeen, mutta tutkimusalueemme ulottuu subarktiselta alueelta aina päiväntasaajalle trooppisiin ekosysteemeihin, Sääksjärvi sanoo.
Monimuotoisuus suojelee luontoa
Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa lajien selviytymiseen, sillä eläimet ja kasvit eivät ehdi sopeutua nopeisiin muutoksiin. Tämä saattaa pahimmillaan johtaa joidenkin lajien kohdalla sukupuuttoon. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole luonnon köyhtymisen pääasiallinen syy, sillä ihmiset ovat teollisesta vallankumouksesta lähtien kehit-
täneet toimintatapoja, jotka ovat vahingollisia arvokkaalle alkuperäisluonnolle.
– Tehometsätalous, liikakalastus ja -metsästys, metsien raivaaminen pelloiksi ja laitumiksi, torjunta-aineet, petoeläinten metsästys, liiallinen kulutus, uhanalaisilla eläimillä käytävä kauppa, saasteet ja roskaantuminen sekä lihansyönti ovat kaikki mekanismeja, jotka kiihdyttävät sukupuuttoja ja elinympäristöjen köyhtymistä. Toisaalta nämä ovat asioita, joihin me ihmiset voimme itse vaikuttaa, Sääksjärvi huomauttaa.
Monimuotoinen luonto pystyy suojautumaan ympäristön häiriötekijöiltä, kun mikään toiminto ei ole yhden lajin varassa.
– Jotta luonto voi ylläpitää elämää, sen monimuotoisuus täytyy turvata. Metsä voi vaatia esimerkiksi sata lajia, jotta sen kaikki toiminnot tulevat täytettyä. Toisessa metsässä samoja tehtäviä voivat hoitaa aivan toiset lajit. Metsästä voi hävitä esimerkiksi yksi tiettyä nimeä kantava mikrobi, mutta tilanne säilyy ennallaan, sillä joku muu korvaa sen. Siksi tarvitaan paljon näennäisesti turhia lajeja, jotta toiminnot säilyvät myös muuttuvassa ympäristössä, Saikkonen sanoo.
Lajien välisellä vuorovaikutuksella onkin keskeinen rooli monimuotoisuudessa. Mikään laji ei pärjää tai toimi eristyksessä, vaan yhdessä muiden lajien kanssa. Hyvinvoivassa ekosysteemissä monimuotoisuus estää yksittäisen lajin ylivallan. Ihminen on kuitenkin murtautunut ulos luonnon säätelyjärjestelmästä, mikä on kärjistänyt tilanteen.
– Maatalous on hyvä esimerkki lajistoltaan yksipuolisen ympäristön ongelmista. Pelto, jossa viljellään vain yhtä viljaa, on herkkä taudeille. Se on häiriintynyt ympäristö, joka vaatii keinotekoisia suojeluaineita toimiakseen, Saikkonen huomauttaa.
Tutkimuspuutarhoissa seurataan ilmastonmuutoksen vaikutuksia
Biodiversiteettiyksikön metsänrajapuutarhat antavat tutkijoille poikkeuksellisen mahdollisuuden seurata, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisiin puulajeihin.
Metsänrajapuutarhat ovat vuosina 1975– 1985 Utsjoelle, Inariin, Kittilään ja Turkuun perustettuja koealueita, joihin on istutettu pohjoisen pallonpuoliskon puulajeja. Puutarhat on eristetty aidalla muusta ympäristöstä, jotta esimerkiksi jänikset tai porot eivät pääse vahingoittamaan puita.
– Kyseessä on ainutlaatuisen laaja koealue, jossa voimme tarkastella samaa geneettistä alkuperää olevien, nykyään aikuisten puiden kasvua neljällä paikkakunnalla. Keräämme tietoa siitä, miten nopeasti puut sopeutuvat muuttuvaan ympäristöön ja miten paikalliset olosuhteet vaikuttavat puihin, kertoo Turun yliopiston biologian laitoksen yliopistonlehtori Irma Saloniemi.
Geenit ja ympäristöolosuhteet vaikuttavat molemmat osaltaan siihen, miten luonnonvalinta suosii puuta, eli miten se sopeutuu muuttuvaan ympäristöön. Saloniemen mukaan yksi mielenkiintoinen – ja monimutkainen – kysymys on, missä suhteessa geenit ja ympäristöolosuhteet vaikuttavat puun ominaisuuksiin.
Kari Saikkonen
Hanna Oksanen
– Kaikkien metsänrajapuutarhojen samaa alkuperää olevat, eri puutarhoissa kasvavat koivut ovat sisaruksia, vähintään sisarpuolia, eli niillä on keskenään hyvin samankaltaiset geenit. Tämä tuo tutkimukseen vahvuutta, sillä voimme verrata puita paremmin keskenään, ja siten tarkastella, vaikuttavatko sopeutumisen taustalla geenit vai ympäristöolosuhteet. Ympäristöstä puhuttaessa on toki muistettava, että se ei tarkoita vain
muuttuvaa lämpötilaa, vaan sen lisäksi muun muassa maaperää, muita kasveja ja tuholaisia, Saloniemi sanoo.
Noin neljän hehtaarin kokoiset puutarhat on perustettu erityisesti koivun seurantaan, ja koivusta Turun yliopiston tutkijat ovat edelleen kiinnostuneita. Silti puutarhoista löytyy myös havupuita sekä Alaskasta, Venäjältä, Grönlannista ja Kanadasta tuotuja lajeja.
– Koivua on kiinnostavaa seurata erityisesti Pohjois-Lapissa, jossa ei kasva muita puita ja jossa ekosysteemi on hyvin yksinkertainen. Koivu on levittäytynyt Lappiin heti jääkauden jälkeen, ja toimii siksi perustana koko alueen ekosysteemille. Koivu on avainlaji, eli suurin osa Lapin lajeista on riippuvaisia koivusta. Lisäksi koivu on tietysti taloudellisesti merkittävä puu eteläisemmässä Suomessa, Saloniemi toteaa.
Vaikka metsänrajapuutarhojen tutkimusasetelma on mielenkiintoinen, ne eivät ole vielä toistaiseksi tarjonneet tutkijoille paljoakaan tietoa puista itsestään. Yhtenä syynä tähän on se, että puutarhoja perustaneet tutkijat eivät ole enää keskuudessamme kertomassa tutkimuksistaan ja julkaisemassa tuloksia, eikä seurantatietoja ole kerätty yhteen helposti käytettävään muotoon. Toisaalta kaikki tutkijat eivät ole keskittyneet puutarhojen puihin, vaan tarkastelleet niiden avulla jotain muuta, esimerkiksi hyönteisiä.
– Tällä hetkellä ensisijainen tavoitteemme on koota suuri digitaalinen tietokanta, johon keräämme kaiken olemassa olevan tiedon puutarhojen puista ja niille tehdyistä mittauksista. Samaan tietokantaan keräämme tietoa puutarhojen olosuhteista eri vuosikymmeninä, kuten lämpötilamittauksista ja maaperätutkimuksista. Olemme tekemässä koivuille DNA-mittauksia varmistaaksemme, että ne tosiaan ovat kaikki sisaruksia, ja myös puiden DNA-tiedot tulevat tietokantaan. Nämä tiedot ovat kenen tahansa hyödynnettävissä ja uskomme, että aineisto kiinnostaa kansainvälisiäkin tutkijoita, Saloniemi sanoo.
Tulevaisuudessa puutarhoihin istutetaan puiden lisäksi myös muita kasveja, esimerkiksi marjapensaita, ja tutkitaan niiden menestystä pohjoisissa olosuhteissa.
– Kun Lapin ilmasto muuttuu lauhkeammaksi, eteläisemmätkin kasvit saattavat selviytyä siellä. Lämpimämpi ilmasto ei tietenkään automaattisesti tarkoita, että uudet lajit pystyisivät sopeutumaan Lappiin, sillä ne eivät välttämättä kestä pohjoista valoilmastoa tai pärjää vähäravinteisessa maaperässä. Olisi kuitenkin hienoa, jos voisimme alkaa kasvattaa Lapissa uusia lajeja, jotka eivät siellä vielä viihdy. Näin saisimme edes jotain etua ilmastonmuutoksesta. Kaikki ennusteet toki viittaavat siihen, että pohjoisessa
ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat olemaan tuhoisampia ja näkymään nopeammin, Saloniemi toteaa.
Tuntemattomat lajit katoavat
Ilmastonmuutokseen ja biodiversiteettikriisiin liittyy monia ennustettuja uhkakuvia, kuten napajäätiköiden sulaminen ja lajien sukupuuttoaalto. Sääksjärvi ja Saikkonen kuitenkin korostavat, että suurimmat uhkat saattavat olla jotain sellaista, mistä meillä ei ole vielä mitään käsitystä. Siksi on tärkeää tehdä tutkimusta ja kartuttaa tietoa.
– Tunnemme maailman luonnon moninaisuuden valtavan huonosti. Karkeasti arvioiden voidaan sanoa, että olemme löytäneet ja nimenneet maapallon eliölajeista noin 20 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että maailmasta katoaa jatkuvasti lajeja, joita emme vielä tunne ja jotka voisivat olla potentiaalisesti hyödyllisiä. Saatamme kadottaa lajeja, jotka olisivat voineet olla uuden lääkkeen alkuperä tai uusi ravintolähde. Kadonneet lajit ovat voineet myös hoitaa luonnossa toimintoja, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä, Sääksjärvi toteaa.
Luonnonvaraisten selkärankaisten eläinten lukumäärä on arvioiden mukaan pienentynyt noin 60 prosenttia viidessä vuosikymmenessä. Esimerkiksi afrikannorsuja on enää murto-osa verrattuna kahden vuosisadan takaiseen määrään. Norsujen häviäminen muuttaa savannin kasvillisuutta, hidastaa
ravinteiden kiertoa ja vaikeuttaa villi- ja kotieläinten laidunnusta.
– Afrikannorsu on avainlaji, joka vaikuttaa ympäristöönsä merkittävillä tavoilla. Se tallaa maata, laiduntaa, sen ulosteessa elää mikrobeja ja sen kuolleessa ruhossa elää siihen erikoistuneita raatohyönteisiä. Näin norsu muokkaa ympäristöä muille lajeille sopivaksi. Suomessa avainlajina voisi pitää esimerkiksi haapaa, joka ylläpitää ympärillään mieletöntä eliömäärää, Sääksjärvi sanoo.
Tutkimukset ovat osoittaneet myös selkärangattomien eläinten vähentyneen. Saksan luonnonsuojelualueisiin kohdistunut 27 vuoden seurantatutkimus osoitti, että lentävien hyönteisten kokonaismäärä oli vähentynyt näillä alueilla jopa yli 75 prosenttia.
– Tarvitsemme lisää tutkimusta siitä, mitä hyönteisille on tapahtumassa Suomessa. Jos hyönteiskannat romahtaisivat, yksi näkyvä seuraus olisi muuttolintujen väheneminen. Hyönteisten katoaminen vaikuttaisi myös voimakkaasti ihmisten ruoantuotantoon, sillä pölytystä vaativien kasvien tuotanto muuttuisi hankalammaksi. Esimerkiksi Kiinassa on jo pölytetty käsin muun muassa omenapuita. Voidaan miettiä sitäkin, miten paljon meille tuotavien hedelmien hinnat nousevat, jos maailmalla joudutaan turvautumaan keinotekoiseen pölytykseen, Sääksjärvi toteaa.
Shutterstock
Myös näkymättömät eliöt ovat vaarassa
Tunnemme siis suhteellisen huonosti meitä ympäröivän luonnon, mutta vielä huonommin tunnemme ne näkymättömät eliöt, joita on kaikkialla – mikrobit. Myös mikrobeilla on tärkeä rooli luonnon monimuotoisuudessa.
Kaikki kasvit ja eläimet ovat eliöyhteisöjä, joissa voi asustaa satoja, tuhansia tai jopa satojatuhansia mikrobeja yhdessä yksilössä. Yhden lajin katoaminen voi siten tuhota lukemattomia siihen erikoistuneita mikrobeja.
– Nykyään ymmärretään, miten moneen asiaan mikrobit osallistuvat aina ravinnekierrosta ihmisten ja eläinten hyvinvointiin. Jokaisessa meissä on moninkertaisesti enemmän mikrobisoluja kuin ihmissoluja. Silti näiden mikrobikumppaniemme monimuotoisuus on vielä paljon huonommin tunnettua kuin muiden eliöiden, Saikkonen sanoo.
Eliöyhteisöjen mikrobivuorovaikutuksiin perehtyneen Saikkosen mukaan mikrobien rooli biodiversiteettikriisissä ei ole yksiselitteisen hyödyllinen tai haitallinen. Ympäristön olosuhteet vaikuttavat siihen, miten mikrobit kulloinkin käyttäytyvät.
– Puussa oleva sieni voi olla vuosikymmenien ajan harmiton, mutta jos sen ympäristöolosuhteet muuttuvat – tai jos puun oksa vaikka katkeaa ja putoaa maahan – sieni voi muuntautua tautisieneksi tai lahottajaksi. Vastaavasti hyvinkin yleinen ja tavallisesti harmiton mikrobi saattaa tietyissä tilanteissa olla ihmiselle hengenvaarallinen, Saikkonen kertoo.
Sääksjärvi ja Saikkonen painottavat, että kaikki lajit mikrobeista nisäkkäisiin ovat merkityksellisiä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Silti joillakin lajeilla voi olla erityisen suuri merkitys elinyhteisön tai ihmisen kannalta.
– Nykyhetkemme voisi esimerkiksi olla hyvin toisenlainen, jos Penicillium chrysogenum -sieni olisi kuollut sukupuuttoon ennen penisilliinin löytymistä. Tuo mitättömän pieni sieni osoittautui meidän kannaltamme tärkeäksi, Sääksjärvi huomauttaa.
Metsiimme saapuu pelättyjä tuholaisia
Muuttuvat ympäristöolosuhteet ovat uhka monille lajeille, mutta tietyt lajit hyötyvät lämpenevästä ilmastosta. Biodiversiteettiyksikön tohtorikoulutettava Julia Fält-Nardmann totesi syyskuussa 2018 julkaistussa väitöstutkimuksessaan, että Euroopan pelätyimpiin metsätuholaisiin kuuluva perhonen, havununna, on ilmaston lämpenemisen vuoksi levinnyt Keski-Euroopasta pohjoisemmaksi, ja Suomessakin nopeasti kohti pohjoista.
Havununnaa on tavattu Lounais-Suomen eteläisimmillä alueilla jo pitkään, mutta se on alkanut 1990-luvun lopulta lähtien levittäytyä myös Suomen keskiosiin, etenkin rannikolle.
– Jos pelottavin uhkakuva toteutuu ja sääolosuhteet osuvat kohdilleen, voi meillekin tulla havununnien massaesiintymiä. Havununnan pahamaineisin esiintymä koettiin Keski-Euroopassa vuosina 1978–1984, jolloin perhosentoukat söivät puhtaaksi yli kaksi miljoonaa hehtaaria havumetsää jo pelkästään Puolan alueella, Fält-Nardmann kertoo.
Väitöstutkimuksessaan Fält-Nardmann vertaili Suomesta ja Keski-Euroopan lauhkean ilmaston lehtimetsävyöhykkeeltä kerättyjen perhosten kehittymistä munasta aikuiseksi sekä laboratoriossa erilaisissa ilmastosimulaatioissa että luonnonoloissa metsässä. Hän havaitsi, että pohjoista alkuperää olevat yksilöt kehittyivät eteläisiä lajitovereitaan nopeammin, kun eri ilmastovyöhykkeiltä
Ilari E. Sääksjärvi
Hanna Oksanen
peräisin olevat toukat kasvoivat samanlaisissa olosuhteissa.
– Havununnat ovat sopeutuneet nopeasti suomalaiseen rytmiin, vaikka kesä on täällä lyhyempi, ja perhosilla on vähemmän aikaa kasvaa ja kehittyä. Emme siis voi luottaa siihen, että kaamos ja lyhyt kesä hämäisivät perhosia, Fält-Nardmann sanoo.
Havununnan lähisukulaisella, valtavasta ruokahalustaan tunnetulla lehtinunnalla, on silläkin hyvät edellytykset menestyä Suomessa. Fält-Nardmann selvitti lajien mahdollisuutta selviytyä Suomen talvesta altistamalla perhosten munia vähitellen pienemmille lämpötiloille laboratorio-olosuhteissa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että havununnien talvehtivat munat kestävät –29 asteen pakkasia ja lehtinunnien munat lähes saman verran.
– Kokeet paljastivat, että havu- ja lehtinunnat voivat ilmaston lämmetessä levitä ainakin 300 kilometriä nykyistä pohjoisemmaksi. Todennäköisesti vielä kauemmaksikin, sillä havununnaemot osaavat kätkeä munansa suojaisiin kaarnankoloihin ja lehtinunna vielä peittelee jälkikasvunsa lämpimillä villakarvoilla, Fält-Nardmann toteaa.
Pohjoisten ravintokasvien rajallisuus ei estä perhosten leviämistä, sillä lehtinunnan tiedetään käyttävän ravinnokseen yli viittäsataa erilaista kasvia. Väitöstutkimuksen kokeet puolestaan osoittivat, että havununna pärjäisi hyvin mäntyä ravintonaan käyttäen Utsjoella asti.
– Suomessa havununna on toistaiseksi aiheuttanut tuhoja vain hyvin pienillä alueilla lounaissaaristossa, ja lehtinunna on meillä harvinaisuus. Vielä on siis aikaa toimia, Fält-Nardmann sanoo.
Metsänhoidolliset toimenpiteet ovat avainasemassa havu- ja lehtinunnien aiheuttamien tuhojen torjunnassa. Lajistoltaan ja ikärakenteeltaan monimuotoiset metsät ovat tuholaisille vastustuskykyisempiä kuin tasaikäiset, yhden lajin talousmetsät.
– Sekametsän suosiminen tarjoaisi parhaimman suojan näitä ”valkoisia tuholaisia” vastaan. Yleensä tuholaiset ovat erikoistuneet tiettyyn lajiin tai esimerkiksi tietyn ikäisiin puihin, joten monipuolisuus suojaa metsiä kaikilta tuholaisilta, Fält-Nardmann painottaa.
Fält-Nardmannin mukaan perhosten aiheuttamat suurtuhot eivät ole kovin yleisiä, sillä tavallisesti metsät toipuvat kertaluonteisista toukkien massaesiintymistä. Tilanne kärjistyy vasta siinä vaiheessa, kun massaesiintymiä ilmenee samassa paikassa useampana vuonna peräkkäin. Jos näin käy, metsät voivat pahimmillaan tuhoutua pysyvästi.
Toistaiseksi on hyvin vähän todisteita siitä, että jokin tuholaislaji olisi siirtynyt uudelle alueelle ilmastonmuutoksen vuoksi ja aiheuttanut siellä suurta tuhoa. Fält-Nardmannin mukaan tuholaislajeja on ylipäätään Euroopassa melko vähän, eli suurta tuholaislajien kirjoa tuskin tullaan näkemään Suomessakaan.
– Yhtenä esimerkkinä voisi kuitenkin mainita kulkurinirkko-perhoset, jotka ovat levittäytyneet Etelä-Euroopasta kohti pohjoista. Perhosentoukat ovat herättäneet harmia, koska niiden karvat aiheuttavat ihmisille allergisia reaktioita. Berliinissä jouduttiin jopa sulkemaan lastentarha tämän vuoksi, koska alueen ilma oli täynnä toukkien karvoja. On osoitettu, että ainakin tammikulkurinirkko on levinnyt kohti pohjoista nimenomaan ilmastonmuutoksen vuoksi. Lajia on tavattu jo Ruotsissakin, mutta ei pysyvänä kantana vaan vaeltelijoina, Fält-Nardmann kertoo.
Tieto lisää toivoa
Vaikka tilanne vaikuttaa monin tavoin lohduttomalta, tutkijat ovat ehdottomasti sitä mieltä, että vielä on toivoa. Yksi syy optimismiin on se, että meillä on aikaisempiin sukupolviin verrattuna paljon enemmän tietoa ja välineitä, joiden avulla ongelmia voi ratkaista.
– Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön luonnontieteelliset kokoelmat kuuluvat Suomen lajitietokeskukseen, jossa meni alkusyksystä rikki 30 miljoonan luonnosta tehdyn havainnon raja. Kuka tahansa tutkija saa nykyisen teknologian avulla tämän kaiken tiedon suoraan työpöydälleen ja voi tulkita muutoksia, joita suomalaisessa luonnossa tapahtuu, Sääksjärvi sanoo.
– Esimerkiksi Charles Darwin joutui perustamaan monet Lajien synty -teoksessa esittämistään väitteistä arvauksen varaan, koska 1800-luvun puolivälissä ei ymmärretty muun muassa ominaisuuksien periytyvyyden genomisia lainalaisuuksia. Toisin on nyt. Meillä nykyajan biologeilla on aivan erilainen tietotaito ja välineet eliöiden ja ilmiöiden tutkimiseen, Saikkonen lisää.
Saikkonen ja Sääksjärvi pitävät erityisesti perustutkimuksen roolia merkittävänä, kun haetaan ratkaisuja biodiversiteettikriisin ja ilmastonmuutoksen kaltaisiin merkittäviin uhkiin.
– Nykyään rakastetaan innovaatiopolitiikka ja ratkaisukeskeisyyttä, mutta unohdetaan, että innovaatiot ovat usein vahinkoja. Ratkaisut syntyvät perustutkimuksen sivutuotteena, kun tietoa on riittävästi, ja joku sattuu sen perusteella oivaltamaan jotain. Riskinottoa salliva perustutkimus saattaa tuottaa hyödytöntä tietoa, mutta etukäteen emme voi tietää, onko tieto hyödytöntä vai ei. Jos globaalien ongelmien ratkaisu olisi helppoa, niitä ei olisi, Saikkonen painottaa.
KATSO VIDEO Tuoko ilmastonmuutos Suomeen uusia vieraslajeja? >> auroralehti.fi
