3 minute read

Mynämäkeläinen verso maistuu

Next Article
Sanottua

Sanottua

YRITYSTARINA

Mynämäkeläinen verso maistuu Aasiassa asti

Advertisement

KOTIPELLON PUUTARHASSA TEHTIIN VUONNA 2009 RATKAISU. KASVIHUONEKURKUN TUOTANTO VAIHTUI ERIKOISSALAATTEIHIN, VERSOIHIN JA SYÖTÄVIIN KUKKIIN. SITTEMMIN PUUTARHAN TUOTTEITA ON PÄÄTYNYT MUUN MUASSA HONG KONGIN RAVINTOLOIDEN LAUTASILLE.

Useilla palkinnoillakin ansioituneen Kotipellon puutarhan perustivat Pirjo ja Tapio Mönkkönen Mynämäelle vuonna 1997. Nykyään puutarhasta vastaa perheen vävy Niko Honkanen ja yrityksessä työskentelee myös vaimo Sanna Honkanen. Mönkköset toimivat taustatukena edelleen.

Ravintolat ovat Kotipellon puutarhan pääasiakkaita, mutta tuotteita voi ostaa muun muassa verkosta. kaupoista tai tilapuodista. Korona-aika on tuonut omat haasteensa, kun ravintola-alan toimintaa on rajoitettu.

”Huomasimme aikanaan, että massatuotteita on tarjolla paljon. Päätimme siksi tuoda kuluttajille jotakin mitä ei vielä ollut ja niin syntyi kotimainen Mimis-tuotemerkki. Loimme siis onnistuneesti itse tarpeen tälle tuoteperheelle”, kuvailee Honkanen reilun kymmenen vuoden takaisia tunnelmia. taneet toimintaa merkittävästi.

”Meillä viennin osuus oli noussut jo 20 prosenttiin. Kysyntä on edelleen ulkomaille olemassa, kunhan logistiikka taas pandemian jälkeen toimii.”

Vientimaiden listalla ovat muun muassa Viro, Islanti ja Saksa. Aasian markkinoiden avaamisessa ovat apuna olleet kokit ja maineikkaat kokkialan kilpailut. Muutama vuosi sitten messuilla Hong Kongissa asiat saivat vauhtia, kun huippuSANOTTIIN, ETTEI IKINÄ kokkinakin tunnettu TULE KANNATTAMAAN, Jaakko Suorsa auttoi MUTTA EN USKONUT. yritystä löytämään oikeita kontakteja. Pian Kotipellon puutarhan vientikohteisiin lisättiinkin Aasia, jossa ruoan puhtautta arvostetaan. Mynämäkeläisen puutarha-alan yrityksen menestyksekäs sujahdus ulkomaille on osoitus rohkeudesta. Ennakkoluulottomuus kuvaakin hyvin toimitusjohtajana Viennin veturina kokkiyhteistyö toimivaa Honkasta. Hänen taustansa ei ole myyntijohtamiselle kaikkein perinteiUuden tuotteistuksen jälkeen kasvua sin, sillä Honkanen on toiminut aiemmin onkin riittänyt aina viime vuoden alkuun kokkina ja mielenterveys- ja päihdehoiasti. Sen jälkeen koronavirukseen liitty- tajana. vät moninaiset rajoitukset ovat vaikeut- Honkanen kertoo, ettei häneen suunni- >>

Menestys vaatii intohimoa ja rohkeutta, ja niitä Kotipellon puutarhan toimitusjohtaja Niko Honkasella on.

KOTIPELLON PUUTARHA Kotipellon puutarha on IP Kasvikset Perussertifioitu laatutarha. Se on palkittu useasti puutarha- ja ruoka-alan arvostetuilla palkinnoilla. Kotipellon puutarha on tunnettu Mimis-tuoteperheestään. Yritys tuottaa ja kehittää jatkuvasti uutuuksia. Kasvihuoneet sijaitsevat Mynämäellä ja Nousiaisissa.

MISTÄ MYÖS TUNNETAAN Lukuisat Michelin-ravintolat, kokkimaajoukkueet ja Bocuse d’Or -joukkueet sekä Suomessa että maailmalla käyttävät yrityksen versoja ja syötäviä kukkia. Yritys on lähtenyt rohkeasti viemään tuotteitaan ulkomaille. telmiinsa aluksi oikein uskottu. Rohkeus kuitenkin kannatti.

Kotipellon puutarhan toimintaa määrittelevät vahvat ympäristöarvot ja ekologinen ajattelu. Puutarhan lämmitys hoituu omassa biopolttolaitoksessa, jossa käytetään leipomoteollisuuden sivutuotteena syntyvää kaurankuorijauhoa. Kasteluvetenä puolestaan käytetään puhdistettua sadevettä. Pakkausmateriaalit ovat kierrätysmuovia ja täysin uudelleen kierrätettäviä.

”Kaikesta muoviroskasta on haluttu päästä eroon”, painottaa Honkanen.

Koronan kurittamat

Koronapandemian tuomat haasteet näkyvät myös Kotipellon puutarhan tuotannossa. Yrityksen asiakkaista iso osa on ravintoloita. Niiden toiminnan ollessa vahvasti rajoitettua vaikutukset heijastuvat suoraan myös puutarhatuotantoon. Onneksi tuotteita on saatu hyvin kauppoihin ja tämän osuus on myös ollut kasvussa.

Aikaisemmin yrityksessä toimi 28 henkilöä, mutta tuotannon vähentyessä yrityksessä työskentelee nyt 16 henkilöä. Honkanen antaa palautetta rajoitusten epäoikeudenmukaisuudesta ja kohtuuttomuudesta eri toimialoja kohtaan. Selkeä valonmerkki tulevaisuudessa ovat onneksi rokotukset. Niiden antamisen jälkeen toimintaa voidaan jälleen jatkaa sujuvasti.

Varsinais-Suomen alue saa yritykseltä hyvät arvosanat. Erityisesti

YRITYSTARINA

Mynämäelle Honkanen antaa kiitosta siitä, että edellytykset yritystoiminnalle ovat olleet suotuisat. Yhteistyö ja verkostot ovat yrittäjälle tärkeitä.

Mikä on yrityksen salaisuus?

”Ravintoarvoiltaan tutkitusti erinomaiset versot ja syötävät kukat sekä jatkuva tuotekehitys ovat jatkossakin meidän juttumme. Ravintola-ala arvostaa niin meillä kuin maailmalla joustavuutta, ja sitähän meiltä löytyy”, tiivistää Honkanen.

Kotimaisen tuotannon markkinaosuus

Kauppapuutarhaliiton mukaan kasvihuonevihanneksia tuotetaan vuosittain Suomessa noin 100 miljoonaa kiloa. Näistä kiloista valtaosa on tomaattia ja kurkkua. Ruukkuvihanneksia, eli erilaisia salaatteja ja yrttejä viljellään noin 100 miljoonaa ruukkua vuodessa.

Kasvihuonevihannestuotantoala on noin 250 hehtaaria. Närpiön seutu Pohjanmaalla on tärkeä kasvihuonevihannesten tuotantoalue. Tyypillinen suomalainen kasvihuoneyritys on noin 3 000 neliömetrin suuruinen, ja sitä hoitaa yrittäjän oma perhe.

Kotimaisuusaste kokonaiskulutuksesta on tomaatilla noin 60 %, kurkulla yli 90 % ja ruukkuvihanneksilla lähes 100 %. Kotimaisen pääsadon aikaan suomalaisen kurkun ja tomaatin markkinaosuus on yli 90 prosenttia. Sadon huippukausi yltää keväästä syksyyn.

KAIKESTA MUOVIROSKASTA ON HALUTTU PÄÄSTÄ EROON.

(Lähde: Kauppapuutarhaliiton nettisivut)

Liity mukaan kauppakamarin johtajaklubiin

Tervetuloa uudistuneeseen kauppakamarin Johtajaklubiin!

Mistä on kyse?

Verkostoitumisesta muiden johtajien kanssa. Ideoista yritystoiminnan kehittämiseen. Luottamuksellisista keskusteluista vertaisryhmässä ja osaamisen syventämisestä.

Johtajaklubista saat uutta inspiraatiota työhösi, ammatillista verstaistukea kollegoiltasi ja uusinta tietoa ajankohtaisista aiheista sekä tulevista trendeistä tunnetuilta asiantuntijoilta.

Järjestämme myös maksuttomia klubi-infoja, joissa kerromme lisää toiminnasta.

Lue lisää ja liity mukaan nyt kauppakamarikauppa.fi

This article is from: