Aika ja ajallisuus

Aika, sen kulku ja kerroksellisuus sekä menneisyyden läsnäolo arjessamme ovat kulttuurihistorian tieteenalan keskeisiä käsitteitä ja olennainen osa sen tapaa lähestyä menneisyydelle ja nykyisyydelle esittämiään kysymyksiä. Aika ja ajallisuus ilmenevät myös näyttelyn taitelijoiden teoksissa monin eri tavoin kuten kuvataiteessa yleensäkin.

Kuvataiteissa yksi perinteisistä lähestymistavoista on ollut jako tila- ja aikataiteeseen. Kestollisuus tapahtuu ajassa: alku ja loppu; mennyt, odotus ja tuleva; kertaus ja kerroksellisuus. Näennäinen staattisuus tapahtuu tilassa: kaikki on nähtävissä yhtä aikaa, vaikka sama tila sulkee sisäänsä monien aikakausien visuaalisia, akustisia ja ruumiillisesti koettuja kertaumia ja fragmentteja. Molemmissa on samoja elementtejä, joiden ilmenemismuodot kuitenkin myös poikkeavat toisistaan.

En tiedä, onko tämä jako ainoa ja relevantti tapa ajatella kuvataiteiden tämän päivän koko kirjoa, mutta ainakin se on kappale taiteen historiaa ja silläkin tavalla läsnä myös tänään.

Kuvataide mahdollistaa taiteilijan näkyjen näkyväksi tekemisen muistoista ja todellisuudesta. Kuvataide ja runous ovat läheisiä toisilleen silläkin tavoin, että ne tarjoavat mahdollisuuden välittää monta aikaa ja tapahtumaa samanaikaisesti. Unessa ja taiteessa eri aikakerrokset voivat tavata toisensa samassa hetkessä.

Jos haluaa tutustua lisää ajan ilmenemiseen kuvataiteessa, Altti Kuusamon hiljattain ilmestynyt teos KUVAN AIKA – Ajan ongelma kuvataiteessa käsittelee aihetta monipuolisesti.

Taide, tässä tapauksessa kuvataide, voi ehkä tuoda kulttuurihistorian tutkimukseen näkökulmia, joita siihen muilla keinoin olisi vaikea tehdä näkyväksi ja oivaltaa. Tutkimus saattaa tuoda rinnalla kulkevaan taiteeseen tietoa ja oivalluksia, joita siinä ei ehkä muutoin olisi. Näihin ehkä-kysymyksiin vastaa näyttely itse.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat opiskelleet, väitelleet, luennoineet tai ohjanneet opinnäytetöitä kulttuurihistorian oppiaineessa.

Juhani Tuominen Kuraattori Taidemaalari