1 minute read
Mallialue petolintujen suojeluun
from Metsän henki 1/2023
by UPM Metsä
SÄÄKSISÄÄTIÖN ja UPM:n tavoitteena on toteuttaa yhteistyössä petolintujen suojelun mallialue UPM:n omistamalle Harvialan metsäalueelle Janakkalassa.
Alueen koko on noin 8 000 hehtaaria. Yhteisenä päämääränä on petolintujen suojelun ja metsätalouden yhteensovittaminen. Yhteistyö on osa UPM:n Forest Action -metsävastuullisuusohjelmaa.
Vuoden 2022 aikana aloitettiin alueen petolintujen pesintätietojen maastokartoitus. Havainnot haukkojen risupesistä sekä pöllönpönttöjen sijainnit tallennetaan UPM:n järjestelmään.
Toisessa vaiheessa suunnitellaan metsäalueelle haukkojen (mehiläis-, kanaja hiirihaukka) tekopesäverkosto ja rakennetaan tekopesiä sekä suojeltuihin että metsätalouskäytössä oleviin metsiin. Harvialan metsäalueen petolintureviirien vuotuisessa seurannassa raportoidaan asutut reviirit, pesintöjen onnistuminen ja etenkin pesinnät tekopesissä.
UPM:n pitkäaikainen yhteistyö Sääksisäätiön kanssa on ollut menestys: ennen uhanalainen sääksikanta on saatu elvytettyä esimerkiksi rakentamalla lukuisia tekopesiä yhtiön maille. Tarkoitus on helpottaa myös muiden uhanalaistuneiden petolintujen ahdinkoa.
”Pystymme yhdistämään petolintujen suojelun ja metsätalouden toimenpiteet. UPM:n Forest Action -metsävastuullisuusohjelmaan kuuluvan yhteistyön toivotaan osoittavan, että myös talousmetsien luonnonhoidon keinoin pystytään turvaamaan petolintureviirien rakennepiirteet ja hyödyntämään osa puustosta metsäteollisuuden tuotteisiin”, kertoo UPM Metsän ympäristöasiantuntija Juha-Matti Valonen. upmmetsa.fi
ASTI youtube.com/upmmetsa
Metsän omistaminen mahdollisti Kalervo Isohannille maatilan pitämisen. Hän muistaa vielä ajan, jolloin metsätöitä tehtiin hevosten avustuksella.