Hile 3 7

Page 1

S Ä I H K E E N

L E I R I L E H T I

|

N R O

3 / 7

Partiolainen saa taputtaa Partiolainen ei taputa. Jokainen partiolainen tietää sen kiusallisen

EI PELKKÄÄ MUSEOKAMAA Teksti ja kuva: Maija Huitu

hetken, kun tapahtumassa on partiolaisia ja ei-partiolaisia ja jälkimmäiset taputtavat hyvälle esitykselle. Sen sijaan partiolaiset istuvat tumput suorina ja odottavat, koska huudetaan. Partiolaisten tapa kiittää huutamalla on mahtava. Se on omaperäinen ja erilainen, mutta onko sen pakko olla ainoa vaihtoehto? On mahtavaa, että Säihkeellä on uskallettu rikkoa perinne ja kannustaa leiriläisiä rohkeasti taputtamaan. Voihan aplodien päälle vielä huutaakin.

Säihkeen leirisuoralta Elovena-rekan

ollaan selvillä siitä mitä partiotoiminta

vierestä löytyy Suomen Partiomuseon

on nykypäivänä. Tämän päivän uutuudet

teltta. Leirillä mukana olevaa pop-up

kun ovat tulevaisuuden historiaa.

näyttelyä on koottu ajatuksella, että

alapaikalla, Yrjö Nenonen Partiomuseolta

toiminnan joka vuosikymmeneltä. Esillä

toteaa.

on muun muassa Suomen vanhin tun-

Kiittää ja kehua voi harvoin liikaa. Olisiko jo aika hyväksyä, että kun joku saa tunnustusta tai esitys on hyvä, voidaan taputtaa ja ehkä päälle vielä huutaa. Ei taputtamisen ja huutamisen tarvitse sulkea toisiaan pois.

Päätoimittaja Riina Haapala riina.haapala @uusimaa.partio.fi

Toimitus Maija Huitu Helmi Markoff

Avustaja Kalle Karakorpi Verkossa: leirilehtihile.blogspot. com

Museon tarkoituksena on tallentaa

nettu partioesine, Talitintti-vartion viiri

partioliikkeen menneisyyttä ja nykyi-

vuodelta 1910 ja ensimmäinen Suomessa

syyttä. Yli 50 vuotta toiminut museo

julkaistu partiolehti. Partiomuseon väki

on koonnut ainutlaatuisen kokoelman

kertoo näyttelyesineiden taustoista mie-

esineistöä ja arkistoa partiotoiminnan

lellään lisätietoja.

yli satavuotisen historian ajalta.Turussa

Pop-up näyttelyn lisäksi tarjolla on

– Riina Haapala

- Saamme olla partiotoiminnan näkö-

näytillä on jotain suomalaisen partio-

sijaitseva Partiomuseo on valtakun-

aktiviteetteja. Teltassa voi ratkoa sudo-

nallinen erikoismuseo, jota ylläpitää

kua ja teltan ulkopuolella pelata Reaktio

Suomen partiomuseoyhdistys-Finlands

yksikkö -perinnepeliä. Pihalta löytyy

Scoutmuseiförening ry. Museo vastaan-

myös Baden-Powellin perhettä esittävä

ottaa mielellään partioesineistöä kuten

tintamareski. Tintamariskin neljästä

merkkejä, huiveja, viirejä ja lippuja. Myös

kolosesta voi valita haluaako kasvoilleen

luonteeltaan ja käytöltään läheisesti

lordi Baden-Powellin, lady Olaven vaiko

partiotoimintaan liittyvä esineistö on

heidän lapsensa vartalon.

tervetullutta.

Nimestään huolimatta Partiomuseolla


Gallup

Tekstaripalsta

1. Mikä on ollut parasta leirillä?

Tsemppiä kaikille työntekijöille ja järjestäjille :) Kiitos kivasta leiristä!

2. Mikä on ollut uutta ja hienoa leirillä?

Kiitokset Murrkinan kokeille, ruoka on ollut hyvää ja sitä on ollut riittävästi :) VEETI

MATILDA

TUOMAS

LUKAS

Sipoo

Vantaa

Hyvinkää

Hyvinkää

1. Paras juttu leirillä on

1. Parasta leirillä on

1. Uudet kaverit ja

1. Uudet ja vanhat

uiminen, koska se on

ollut kaverit, koska

ohjelmalaaksot on ollut

kaverit on ollut parasta,

aina kivaa leirillä.

on mukava olla leirillä

parhaita juttuja leirillä.

koska ne on mukavia ja

2. Uutta ja hienoa on

kivassa seurassa.

2. Portit on hienoja,

niiden kanssa on kiva

ollut koko iso leiri.

2. Uutta leirillä on ollut

Roihulla ei ollut yhtään

olla.

kolmen yön leiri ja

hienoa porttia.

2. Solmut on olleet

kioski.

Hei sinä keltatakkinen tyttö ;) Mukava että sinäkin olet huomannut minut. Ohjeistaisin sinua mielelläni, nähdäänkö? -turvamiäs

Lauantai: Kaikille avoin ”Elävä kirjasto” Lataamolla kello 13-16. ”Lainaa” ihmisiä niin sanottuina kirjoina ja kuule heidän tarinansa. Lauantai: Yhteisohjelma lavalla: kello 13.30-14 muotinäytös by leirijohto, Säihkepuurokisan palkintojenjako, Jopo slow ride -palkintojen jako. Lauantai: Laivaston soittokunnan keikka päälavalla kello 14 - 15

whatsapp-viesti numeroon 0407268214! Lisää viestin alkuun sana tekstari. Toimitus pidättää oikeuden olla julkaisematta asiattomia viestejä.

Hile myös verkossa! Lue Säihkeen leirilehti Hilettä myös netissä.

leirilehtihile.blogspot.com

kiva oppia.

Lauantai: Säihkeen oman bilebändin keikka yhteisohjelmalavalla kello 12.3013.30.

Lähetä tekstiviesti tai

Uusia juttuja päivittäin!

uusia juttuja ja niitä on

MENOVINKIT

Oma viestisi tekstaripalstalle?

MAINOS


keittiöllä on omat omavalvontasuunni-

Itse leiriin tai sen turvallisuuteen yli-

telmat. Lisäksi leirillä on valmius eristää

päänsä puolustusvoimat ei juurikaan

mahdolliset vatsataudin saaneet potilaat

vaikuta.

ja heille on oma vessa sekä käsienpesumahdollisuus. - Tarvittaessa lähetetään kotiin, Sojakka sanoo. Leiri on turvallisuuden näkökulmasta

lisäksi leirialueelta on löytynyt muutama ampumatonkin, joissa on ollut hieman

suoralla oli pysäköitynä poikittain leirin

ruutia.

kaikki järjestyksenvalvojat olivat ohjaamassa leiriläisiä rannalle. - Sillä estettiin, ettei kukaan vahingossa tuo esimerkiksi tavaraa samaan aikaan, Ikonen kertoo. Leirin turvalla on melko pieni mie-

Teksti ja kuva: Riina Haapala

Alueelta voi myös löytyä niin sanottuja tunnistamattomia esineitä. Hylsyjen

sujunut hyvin. Avajaisten aikaan leiripaloauto. Tämä johtuu siitä, että leirin

Turvallisuus tehdään yhdessä

- Puolustusvoimat pystyy tarvittaessa auttamaan meitä, Ikonen sanoo.

- Sen takia niitä ei saa heittää nuotioon, Sojakka muistuttaa. Sojakka ja Ikonen sanovat, että leiriläinen voi huolehtia omasta turvallisuudestaan parhaiten noudattamalla ohjeita. - Pitää itsestään ja kaveristaan huolta ja tallentaa turvan päivystysnumeron

hitys. Sen takia suunnittelun aikana on

puhelimeen, jotta voi soittaa apua, Iko-

pyritty siihen, että jokainen miettii oman

nen vinkkaa.

osa-alueensa.

- Maalaisjärjellä pääsee pitkälle.

- Turvallisuus tehdään yhdessä. Kaikki miettivät omat riskit, Sojakka sanoo. Ulkoiset turvallisuusuhkat ovat se, mikä puhuttaa tällä hetkellä jokaisessa massatapahtumassa. Ikonen sanoo, että ulkoinen turvallisuusuhka on olemassa, mutta se on pieni verrattuna toisenlaisiin massatapahtumiin.

Hätänumero 112

Turvan päivystys: 046 9680977

- Ulkopuolisia ei ole paljon alueelle 2600 ihmistä yhdessä paikassa vaatii paljon suunnittelua myös turvallisuuden osalta. Säihkeellä turvallisuudesta vas-

- Turvallisuutta ei voi tänne ämpärillä kantaa, Ikonen muistuttaa. Leirin turvallisuuden kannalta kriit-

pyrkinyt. Tämä on puolustusvoimien alue ja melko syrjässä, Ikonen sanoo. Myös sisääntuloväyliä leirille on vain

taavat turvallisuuspäälliköt Ossi Ikonen

tisimpiä asioita ovat hygienia ja palotur-

kaksi. Varteenotettavin ulkopuolinen

ja Kaj Sojakka.

vallisuus. Jokaiselle leirilippukunnalle

uhka on myrsky. Siihen varaudutaan

Ikonen kertoo, että jokainen leirin

on jaettu ohjeet siitä, millaiset sammu-

sääkarttoja seuraamalla eikä myrskyä ole

tekijä on laitettu miettimään oman osa-

tusvälineet tulee olla. Lisäksi leirille on

näkyvissä.

alueensa turvallisuutta.

tehty palotarkastus. Hygieniapuolella

Leirialue kuuluu puolustusvoimille.

Ensiavun päivystys: 046 9680989


leirialueella, jos on jotain kysyttävää tai kerrottavaa. Cornerin ohjelmassa on

sukupuolisen moninaisuuden huomioin-

workshoppeja. Sateenkaaricorneri on

tia partio-ohjelman toteuttamisessa sekä

auki perjantaista tiistaihin kello 10-12,

muussa partiotoiminnassa.

Pinkkipartio haluaa edistää tasa-

Teksti ja kuva: Maija Huitu

Säihkeellä on mukana myös suku-

ja päivittää omia tietojaan Monimuo-

puoli- ja seksuaalivähemmistöihin

toisuus pähkinänkuoressa -infopake-

kuuluvien partiolaisten yhteisöstä

tin kanssa.

syntynyt Pinkkipartio. Pinkkipartiolla

- Haluamme jakaa asiallista tietoa

on leirisuoralla oma sateenkaaricor-

ja olla mukana muuttamassa asenneil-

neri. Perjantaina päivällä auenneessa

mapiiriä, Veera Hatakka Pinkkiparti-

cornerissa on mahdollista lakata omat

osta kertoo.

kyntensä kynsibuffassa, aktiviteeteissa

Veera viettää paljon aikaa sateen-

tutustua sateenkaarisanastoon tai

kaaricornerilla, mutta häntä saa tulla

pureutua stereotypioihin sekä testata

nykäisemään hihasta muuallakin

Tavoitteena on tukea seksuaalisen ja

myös keskustelutilaisuuksia ja erilaisia

13-17 ja 18-22.30

Partio kuuluu kaikille

ja muita vastaavia tapahtumia.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien partiolaisten yhteisö sai

arvoista partiotoimintaa riippumatta

alkunsa Suomen Partiolaisten suurleirillä

ihmisten seksuaalisesta suuntautu-

Taruksella vuonna 2004. Pinkkipartion

misesta, sukupuoli-identiteetistä tai

tapaamisia on järjestetty myös Taruk-

sukupuolen ilmaisusta. Tavoitteena on

sen jälkeisillä suurleireillä Kilkkeellä ja

tilanne, jossa seksuaali- ja sukupuoli-

Roihulla. Viime vuonna suurleiri Roihun

vähemmistöihin kuuluvat ihmiset voivat

Pinkkipartio-tapaamisessa lähdettiin

olla mukana partiotoiminnassa avoimesti

suunnittelemaan entistä tiiviimpää

omana itsenään. Päämäärää tavoitellaan

yhteisöä. Tammikuussa 2017 perustettiin

partiokasvatuksen keinoin järjestämällä

yli piirirajojen toimiva Pinkkipartio ry.

tapaamisia, koulutusta, yleisötilaisuuksia MAINOS


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.