Oletko kansainvälinen? Kv-koulutuksia ja leikkejä lippukunnille

Page 1

Oletko kansainv채linen? leikkej채 ja harjoitteita lippukunnille 1


? i s k i m Mitä ja Seuraavassa on eripituisia leikkejä ja harjoitteita, joiden avulla koulutuksissa voidaan käsitellä erilaisuutta, suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta. Paketti on SCOUTTI-projektin kokoama ja sen tarkoituksena on saada kansainvälisyyskasvatus osaksi piirin koulutuksia ja lippukuntien koloiltoja ja retkiä Leikit ja harjoitteet on koottu 4H-yhdistyksen monikulttuurisuuskoulutusmateriaalista, Allianssin ”Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia”-hankkeen materiaaleista sekä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten KAMUhankkeen ”Tuutsä mun kaa” -vihkosta. Harjoitteissa kerrotaan, kuinka kauan kuhunkin menee aikaa ja mille ikäkausille harjoitus parhaiten sopii. Harjoitteita voi kuitenkin muunnella tarpeen vaatiessa myös muille ikäkausille sopiviksi. Jotkut harjoitteet saattavat nostaa pintaan vahvojakin tunteita, ja siksi harjoitteiden päätteeksi ajatuksista on hyvä keskustella.

Lisätietoja antaa SCOUTTI-projektin Tiina Alapeteri: tiina.alapeteri@uusimaa.partio.fi

2


Mitä on kansainvälisyyskasvatus? Kansainvälisyyskasvatuksella tarkoitetaan kaikkea sellaista toimintaa, joka ohjaa maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen. Käsitteen alle mahtuvat muun muassa ihmisoikeuskasvatus, monikulttuurisuuskasvatus, rauhankasvatus ja ympäristökasvatus. Osa-alueet linkittyvät usein toisiinsa: esimerkiksi monikulttuurisuuskasvatukseen kuuluvat myös tasa-arvo ja suvaitsevaisuus. Kansainvälisyyskasvatus on selkeästi arvosidonnaista. Perustana ovat eettiset arvot: ihmisarvon kunnioittaminen, rauhan näkeminen kaiken inhimillisen kehityksen perustana, ihmisten ja kansojen välinen tasa-arvo, oman maailmanlaajuisen vastuun ymmärtäminen, toisenlaisten kulttuurien kunnioittaminen ja rohkeus toimia rauhan puolesta. Kansainvälisyyskasvatuksen tavoitteena on, että ihminen hyväksyy toisten ihmisten erilaisuuden, tuntee muita kulttuureita ja ymmärtää tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ihmisarvon perustaksi. Välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi tarkkailemaan oman ja ympäröivän maailman suhdetta. Muutosten ja vuorovaikutussuhteiden tunnistamiseen keskittyvä kulttuurienvälinen oppiminen alkaa erilaisuuden ja vastakkaisuuksien hyväksynnästä. (Suomen 4Hliiton monikulttuurisuuskoulutuskansio) Lisätietoa kansainvälisyyskasvatuksesta ja erilaisista leikeistä löytyy esimerkiksi seuraavilta sivuilta: www.keks.fi ja www.globaalikasvatus.fi.

3


10-30 min TUTUSTU TERVEHTIMÄLLÄ Harjoituksen tavoite: Tavoitteena on nähdä ja kokea erilaisia tapoja lähestyä ja vastata tervehtimiseen. Tässä tulee myös esille, kuinka eri kulttuureissa on erilaisia tapoja tervehtiä ja suhtautua toisen tervehtimiseen. Harjoituksen kulku: Jaa tehtävään kuuluvat tekstit erillisillä lapuilla siten, että ryhmäsi koon mukaan kahdesta neljälle osallistujalle tulee samanlainen teksti. Anna heidän lukea laput ensin rauhassa itsekseen. Pyydä sitten osallistujia nousemaan paikoiltaan ja tervehtimään toisiaan oman roolinsa (lapulla olevan tekstin) mukaisesti. Kaikki vaihtavat paria koko ajan. Harjoituksen jälkeen voidaan keskustella siitä, miltä tuntui kohdata eri kulttuureista olevia tervehdystapoja. Tuntuiko loukkaavalta, kun toinen ei suostunut tervehtimään niin kuin olisi ”pitänyt”? Kesto: 20-30 minuuttia Ikäkaudet: seikkailijat, tarpojat, samoajat

Seuraavassa tervehdysvaihtoehtoja: Olet romani. Oletetaan, että tapaat tässä huoneessa toisia sinulle tuntemattomia romaneja. Et kättele. Yrität saada sukulaissuhteet selville kysymällä ”kenen tyttöjä/poikia” toinen on. Puhuttelet toista etuniemellä. Olet vuolas, elehdit vilkkaasti ja puhut kovaäänisesti. Olet pohjoismaalainen. Ojennat reippaasti kätesi lujaan, lämpimään puristukseen jokaiselle vastaantulijalle. Katsot toista suoraan silmiin ja sanot: ”Päivää, nimeni on (sanot nimesi).” Pidät kuitenkin noin metrin välimatkaa toiseen.Vetäydyt kauemmaksi, jos joku yrittää tulla lähemmäksi. Olet nepalilainen nainen. Tervehdit liittämällä kämmenet yhteen rinnan kohdalle, kumarrat ja sanot ”Namaste.” Vältät katsekontaktia. Oudoksut joissakin kulttuureissa tervehtimiseen liittyvää fyysistä kontaktia. Naisena et voi esimerkiksi kätellä tuntemattomia miehiä. Jos joku yrittää kätellä sinua, otat askeleen taakse ja vedät kätesi selän taakse. Olet itäafrikkalainen nainen. Jos tervehdit miestä, vanhusta tai muuta kunnianarvoista henkilöä, kannattelet vasemmalla kädelläsi oikeaa käsivarttasi ja olet koko tervehtimisen ajan – siitä lähtien kun lähestyt tervehdittävää – hieman kumarassa asennossa. Jos tervehdit naista tai nuorempaa henkilöä, annat kättä selkä suorana ja rennommin, ehkä leikilläsi kannattelet hetken toisella kädellä toista. Tervehtiessäsi kyselet, kuinka voivat puhekumppanisi vaimo tai mies, isoisä ja lapset, naiselta myös tämän kanoista ja mieheltä karjasta ja entä kuinka hän itse voi. Olet italialainen. Tervehdit suutelemalla molemmille poskille, muta niin että moiskautat ”hutin” ilmaan – siis huulet ja poski eivät oikeasti kosketa, mutta vastaanottajan posken kohdalla kuuluu silti kevyt moiskahdus. Suutelet ensin vasemmalle ja sitten oikealle poskelle (vain kaksi kertaa) Hymyilet ja sanot kovalla äänellä: ”No mutta hei, mitä kuuluu? Tulet hyvin lähelle toista puhuessasi. Olet ranskalainen tai ranskalaisen kulttuurin vaikutuspiiristä (esim. länsiafrikkalainen) Tervehdit suutelemalla molemmille poskille. Moiskautat ”hutin” ilmaan – huulet ja poski eivät oikeasti kosketa, mutta selvä moiskautus kuuluu silti vastaanottajan posken kohdalla. Ensin vasemmalle poskelle, sitten oikealle ja kerran vielä vasemmalle (mutta jos olet Länsi-Afrikasta, suutelet vielä neljännenkin kerran!) hymyilet ja sanot liioitellun ja huolitellun ystävällisesti (naiset): ”Huomenta, rakkaani!” tai ”Huomenta, rakas ystäväni!”. Tulet hyvin lähelle toista.

4


MAAILMANKARTTA Harjoituksen kulku: Piirretään pienissä ryhmissä maailmankartat muistin mukaan. Sudenpennuille ja seikkailijoille kartat voi¬vat olla valmiina. Karttaan merkitään erivärisillä ky¬nillä erilaisia asioita, joiden kautta on tarkoituksena ymmärtää, että kaikki ovat jossain määrin monikulttuurisia, vaikka niin ei itse ensin ajattelisikaan. Kesto: 30 min Ikäkaudet: kaikki

5

Esimerkkikysymyksiä: - Missä on käynyt? - Minkä maiden kieliä osaa? - Mistä maista on kavereita tai tuttuja? - Minkä maalaisesta ruoasta tykkää? - Minkä maalaista musiikkia kuuntelee? Vinkki: SP:ltä saa lainattua Maailmankartta-lakanaa, jonka avulla tehtävä on helppo toteuttaa isossakin porukassa. Karttana voit käyttää myös mitä tahansa löytämääsi maailmankarttaa.


10-30 min

ANTONIO JA ALI Sanotaan, että todellinen luovuus syntyy yk- tyksiimme muista ihmisryhmistä, jotka kuulusinäisyydessä. Mutta oletko koskaan kokeillut vat eri kulttuuriin tai ryhmään kuin me. tarinan kirjoittamista yli kymmenen muun kanssa? Tässä on tilaisuus kokeilla, voiko luo- Kesto: 30 min. vuus kukkia myös ryhmässä! Ryhmän koko: 8-10. Tätä suuremmat ryhmät voidaan jakaa pienryhmiin. Käsiteltävät aiheet: - Stereotypiat Ikäkaudet: tarpojat, samoajat, vaeltajat Tavoitteet: - Tarkastella käsityksiä toisista kulttuureista, sosiaaliryhmistä jne. - Tiedostaa näiden mielikuvien vaikutus käsi-

Valmistelut: - Pallo - Paperia ja kyniä tarkkailijoille - Fläppitaulu ja tusseja

6


Ohjeet: Kehota osallistujia istuutumaan piiriin. Pyydä yhtä osallistujaa tarkkailijaksi. Hänen tehtävänsä on istua piirin ulkopuolella ja kirjoittaa ryhmän keksimä tarina muistiin. Muu ryhmä keksii yhteisen tarinan käyttäen apunaan palloa. Aloita tarina sanomalla: “Tämä on tarina Antoniosta, nuoresta miehestä, joka on kotoisin Madridista.“ Heitä sitten pallo seuraavalle ryhmän jäsenelle, joka jatkaa tarinaa yhdellä tai kahdella lauseella ja heittää sitten pallon seuraavalle. Jatkakaa kunnes tarina tuntuu valmiilta, n. 10 min. Pyydä pallo itsellesi ja sano: “Antoniolla on marokkolainen ystävä nimeltä Ali, jolla on myös tarina kerrottavanaan.“ Heitä pallo sitten jollekin piirissä istujalle ja pyydä tätä jatkamaan Alin tarinaa. Jatkakaa harjoitusta n. 10 minuuttia. Arviointi ja raportointi: Pyydä lopuksi tarkkailijaa lukemaan muistiinpanonsa ääneen. Miettikää sitten yhdessä osallistujien kanssa, mitä Antonion ja Alin tarinat kertovat heidän erilaisesta elämästään. Jatkakaa keskustelemalla siitä, millaisia mielikuvia meillä on espanjalaisista ja marokkolaisista nuorista miehistä. Mistä nämä mielikuvat tulevat? Oliko kaikilla osallistujilla samanlaisia mielikuvia Espanjasta ja Marokosta? Miksi? Miksi ei?

daan ratkaista käyttämällä apuna nauhuria. On tärkeää, että harjoituksen tavoitteena esitetään aluksi vain yhteisen tarinan kertominen. Tarinan henkilöiden nimet johdattelevat ryhmää aiheeseen, josta on tarkoitus keskustella. Jos haluat puhua esim. pakolaisista ja maahanmuuttajista, kannattaa valita nimet, jotka tuovat mieleen “tavallisen suomalaisen“ ja jonkin etnisen vähemmistön, kuten Antti ja Abdullah. Jos aiheena ovat miesten ja naisten väliset suhteet, kannattaa valita miehen ja naisen nimi. Tarinan aihetta voidaan soveltaa tarpeen mukaan mihin tahansa tilanteeseen, jossa voi tapahtua syrjintää. Ensimmäinen lause luo tarinan kehykset: “Tämä on tarina Aleksista, nuoresta homoseksuaalista miehestä...“ tai: “Maria on nuori liikuntavammainen nainen...“ Tarinaa voidaan sitten verrata “tavallisen“ suomalaisen tarinaan.

Muunnoksia: 1. Jaa ryhmä kahteen pienryhmään. Ohjeista molemmat ryhmät kuten varsinaisessa tehtävässä, paitsi että kumpikin ryhmä kertoo vain yhden tarinan. Toinen ryhmä kertoo tarinaa Antoniosta ja toinen Alista. Verratkaa valmiita tarinoita toisiinsa. 2. Jaa ryhmä kahteen pienryhmään ja pyydä kumpaakin ryhmää kirjoittamaan tai piirtämään elämänVinkkejä ohjaajalle: kerta. Toinen ryhmä tekee AntoTarina onnistuu parhaiten, kun sitä nion elämänkerran, toinen Alin. kerrotaan spontaanisti ja nopeassa Elämänkertaan voi janalle merkitä tahdissa. Silloin tarkkailijalla saat- tarinan henkilön elämän tärkeitä taa kuitenkin olla vaikeuksia tehdä tapahtumia. Elämänkertoja vertailmuistiinpanoja. Tämä ongelma voi- laan jälkeenpäin.

7


10-30 min

EROJA JA YHTÄLÄISYYKSIÄ Onko helppoa löytää ihminen, joka ajattelee ja tuntee samoin kuin sinä? Käsiteltävät aiheet: - Oma identiteetti. - Monimuotoisuuden hyväksyminen ja siitä iloitseminen. - Olemme kaikki erilaisia ja kuitenkin tasa-arvoisia. Tavoitteet: - Ryhmän sisäiseen monimuotoisuuteen tutustuminen. - Kommunikaatiotaitojen opettelu. - Tutustuminen ja hyvän ryhmähengen luominen. Kesto: 20 minuuttia Ryhmän koko: 10+ Ikäkaudet: seikkailijat, tarpojat, samoajat Valmistelut: Monisteet alla olevista kysymyksistä ja kyniä. 8


Ohjeet: Pyydä kaikkia pelaajia ensin vastaamaan kysymyksiin ja sitten etsimään joku, joka on vastannut kaikkiin kysymyksiin samalla tavalla. Jos tämä ei onnistu, pelaajat etsivät seuraavaksi ihmistä, jonka kanssa olisi ainakin neljä yhteistä piirrettä - tai kolme, kaksi tai edes yksi! Raportointi ja arviointi: Kysy, oliko harjoitus osallistujien mielestä hauska. Miksi tai miksi ei? Jatka sitten kysymällä, mitä osallistujat oppivat. Kysy: Kuinka moni löysi ihmisen, jonka kanssa hänellä oli viisi / neljä / kolme / kaksi / yksi yhteistä piirrettä? Millaista uskontoa, musiikkimakua, inhottuja asioita jne. koskevaa monimuotoisuutta ryhmässä on? Kun mukana on näinkin erilaisia ihmisiä, kuinka on mahdollista, että voitte toimia yhdessä? Ehdotuksia toiminnan jatkamiseksi: Joukosta poikkeavat ihmiset joutuvat usein syrjinnän kohteiksi. Jos haluatte kokeilla, miltä tuntuu kuulua enemmistöön ja miltä vähemmistöön, kokeilkaa harjoitusta ”Yksi tästä pelistä pois”. Voitte myös kokeilla harjoitusta ”Knysna Blue”. Siinä rentoudutaan ryhmäläisten mielimusiikin tahdissa ja tutustutaan musiikin välittämiin kulttuurivaikutelmiin. EROJA JA YHTÄLÄISYYKSIÄ Kirjoita paperille vastaukset alla oleviin kysymyksiin. Koeta sitten löytää joku, joka on vastannut niihin samalla tavalla kuin sinä. Jos et löydä, yritä löytää joku, jonka kanssa sinulla on edes neljä, kolme, kaksi tai yksi yhteistä piirrettä. Olen syntynyt Olen allerginen Lempimusiikkiani on Uskontoni on Inhoan

9


10-30 min YKSI TÄSTÄ PELISTÄ POIS!

Kuka haluaa sinut mukaan ryhmäänsä? Käsiteltävät aiheet: - Enemmistön ja vähemmistöjen väliset suhteet - Syrjintä Tavoitteet: - Avata keskustelu eri ihmisryhmistä yhteiskunnassa. - Lisätä tietoisuutta ennakkoluuloista ja syrjinnästä. - Rohkaista keskustelua ryhmästä syrjäytymisestä. Kesto: 10 min. Ryhmän koko: 16+ Ikäkaudet: sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat Valmistelut: Värillisiä, itseliimautuvia paperitarroja (esim. pallon muotoisia). Esimerkiksi 16 hlö:n ryhmälle 4 sinistä, 4 punaista, 4 keltaista, 3 vihreää ja yksi valkoinen “outo“ tarra.

10


Ohjeet: 1. Liimaa tarra jokaisen osallistujan otsaan siten, etteivät he näe, minkä värisen tarran saavat. 2. Pyydä osallistujia muodostamaan ryhmiä toisten samanväristen kanssa. 3. Leikin aikana ei saa puhua, vaan on tultava toimeen nonverbaalisella kommunikaatiolla (ilman puhetta). Raportointi ja arviointi: Lopuksi ryhmää autetaan käsittelemään harjoituksen herättämiä tunteita ja ajatuksia. Miltä tuntui, kun kohtasit ensimmäistä kertaa jonkun, jolla on samanvärinen tarra? Miltä tuntui “oudosta“ henkilöstä, jolla oli erilainen tarra kuin kellään muulla? Yritittekö auttaa toisianne löytämään oman ryhmän? Mihin eri ryhmiin sinä kuulut? Esim. jalkapallojoukkueeseen, luokkaan, kerhoon, seurakuntaan... Voiko kuka tahansa tulla mukaan näihin ryhmiin? Ketkä ovat omassa yhteiskunnassamme niitä “outoja“, jotka jäävät ulkopuolelle? Vinkkejä ohjaajalle: Harkitse huolellisesti, kuka saa valkoisen tarran. Voit halutessasi ja tarpeen mukaan manipuloida ryhmien koostumusta, mutta osallistujat eivät saisi huomata sitä. Pelaajat saavat mieluummin uskoa, että tarrat on jaettu sattumanvaraisesti. Tätä harjoitusta voidaan myös käyttää “jäänsärkijänä“, jolla osallistujat jaetaan ryhmiin seuraavia harjoituksia varten. Muunnoksia 1. Käytä samaan tapaan värikkäitä paperitarroja, mutta älä anna kellekään “outoa tarraa“. Lopussa jokainen on ryhmässä. 2. Tee valmistelut kuten 1. muunnosta varten. Pyydä osallistujia etsiytymään ryhmiin siten, että jokaisessa ryhmässä on korkeintaan yksi samanvärinen ihminen. 3. Käytä kuvista tehtyjä palapelejä, joiden avulla voidaan herättää keskustelua. Voit liimata kuvat korteille ennen kuin leikkaat ne. Ehdotuksia toiminnan jatkamiseksi Tarkastelkaa oman ryhmänne tai järjestönne jäsenyyspolitiikkaa. Voiko kuka tahansa tulla mukaan? Miten voisitte saada järjestöstänne avoimemman ja toivottaa uudet jäsenet paremmin tervetulleiksi? “Outous“ ei aina merkitse syrjäytymistä. On ihmisiä, jotka ovat erilaisia ja ryhmien ulkopuolella omasta halustaan. Harjoituksessa “Kaikki samanarvoisia“ tarkastellaan tarkemmin sitä, miltä tuntuu olla ainutlaatuinen yksilö.

11


30min -1h

RYHMÄÄN TUNKEUTUMINEN Haluaisit siis tuntea millaista on olla osana enemmistöä tai vähemmistöä? Tässä eräs energiaa vaativa tehtävä. Käsiteltävät aiheet: - Ne enemmistön / vähemmistön väliset suhteet - Yhteiskunnalliset ja poliittiset mekanismit, jotka jakavat yhteiskunnan Tavoitteet: - Kokea olevansa osana enemmistö ryhmää ja kokea olevansa osana vähemmistöä - Analysoida niitä tekijöitä joita käytämme jotta meidät hyväksyttäisiin enemmistön joukkoon - Olla tietoinen milloin haluaa olla osana enemmistöä ja kun haluaa olla osa enemmistöä tai haluaa olla vähemmistössä Kesto: 40 minuuttia Ryhmän koko: 6 - 8 osallistujaa per ryhmä Ikäkaudet: seikkailijat, tarpojat, samoajat Valmistelut: - Paperi ja kynä tarkkailijoille - Kello

12


Ohjeet: 1. Jaa ryhmät 6 - 8 hengen alaryhmiin 2. Pyydä, että kukin ryhmä valitsee yhden olemaan tarkkailijana ja toisen olemaan ulkopuolisena tarkkailijana 3. Kerro jokaiselle jäsenelle ryhmässä, että seisovat tiiviisti kylki kylkeä vasten, niin että väliin ei jää tyhjää tilaa 4. Selitä, että ulkopuolisen pitää yrittää saada itsensä piirin sisälle, samanaikaisesti piiri yrittää estää häntä 5. Pyydä tarkkailijaa tekemään muistiinpanoja niistä tavoista, joilla piirin ulkopuolinen jäsen sekä piirin jäsenet toimivat. Tarkkailija toimii myös ajanottajana. Parin minuutin päästä ulkopuolinen siirtyy piirin jäseneksi ja yksi piirissä olijoista siirtyy piirin ulkopuolelle - olipa ulkopuolinen onnistunut pääsemään piirin keskelle tai ei. Peli on ohi, kun kaikki jäsenet, jotka haluavat olla ulkopuolisia, ovat saaneet yrittää tunkeutua piirin keskelle. Raportointi ja arviointi: Keskustellaan ryhmässä, mitä tapahtui ja miltä heistä tuntui. Aloita kysymällä pelaajilta: - Miltä sinusta tuntui olla ryhmän jäsenenä? - Miltä sinusta tuntui olla ulkopuolisena? - Tuntuiko piirin keskelle päässeistä erilaiselta kuin niistä, jotka eivät onnistuneet tunkeutumaan piirin keskelle? Kysy tarkkailijoilta: - Mitä keinoja “ulkopuoliset” käyttivät? - Mitä keinoja piirissä olevat jäsenet käyttivät estääkseen ulkopuolisten pääsyn piirin keskelle? - Yhteiskunnassamme piiri voi edustaa etuoikeutettuja, rahaa, valtaa, työtä tai asumista. Mitä keinoja vähemmistöryhmät käyttävät päästäkseen osallisiksi näistä asioista? Kuinka enemmistö säilyttää oman asemansa? Vinkkejä ohjaajalle: Peliä helpottaaksesi voit antaa konkreettisia ohjeita tarkkailijoille - esim. muistiinpanojen tekemistä: - Mitä ryhmän jäsenet keskustelevat keskenään tai mitä he sanovat ulkopuoliselle - Mitä ryhmän jäsenet tekevät, ettei ulkopuolinen pääsisi läpi

- Mitä ulkopuolinen sanoo - Mitä ulkopuolinen tekee Haluaisit siis tuntea millaista on olla osana enemmistöä tai vähemmistöä? Tässä eräs energiaa vaativa tehtävä. Käsiteltävät aiheet: - Ne enemmistön / vähemmistön väliset suhteet - Yhteiskunnalliset ja poliittiset mekanismit, jotka jakavat yhteiskunnan Tavoitteet: - Kokea olevansa osana enemmistö ryhmää ja kokea olevansa osana vähemmistöä - Analysoida niitä tekijöitä joita käytämme jotta meidät hyväksyttäisiin enemmistön joukkoon - Olla tietoinen milloin haluaa olla osana enemmistöä ja kun haluaa olla osa enemmistöä tai haluaa olla vähemmistössä Kesto: 40 minuuttia Ryhmän koko: 6 - 8 osallistujaa per ryhmä Ikäkaudet: seikkailijat, tarpojat, samoajat Valmistelut: - Paperi ja kynä tarkkailijoille - Kello Kysy sitten kaikilta pelaajilta: - Oikeassa elämässä - milloin haluaisit olla “ulkopuolinen” tai kuulua vähemmistöön ja milloin arvostat ryhmässä olemista tai enemmistöön kuulumista? - Mitkä ovat yhteiskuntamme vahvimpia ryhmiä? Mitkä ryhmät ovat heikoimpia? Haluaisit siis tuntea millaista on olla osana enemmistöä tai vähemmistöä? Tässä eräs energiaa vaativa tehtävä. Käsiteltävät aiheet: - Ne enemmistön / vähemmistön väliset suhteet - Yhteiskunnalliset ja poliittiset mekanismit, jotka jakavat yhteiskunnan

13


30min -1h KENEN JOUKOSSA SEISOT Harjoituksen tausta ja tavoite: Mitä mieltä olet rasismista ja syrjinnästä? Kuinka voit puolustaa omia ja ymmärtää toisten mielipiteitä? Käsiteltäviä aiheita ovat rasismi, antisemitismi, muukalaisviha ja suvaitsemattomuus sekä vastuu omasta toiminnasta. Tavoitteena on – kyseenalaistaa käsityksiä ja mielipiteitä rasismista, antisemitismistä, muukalaisvihasta ja suvaitsemattomuudesta – lisätä osallistujien tietoisuutta itsestään ja roolistaan yhteiskunnassa – jakaa mielipiteitä ja ajatuksia toisten kanssa – tiedostaa ja hyväksyä erilaiset ajattelutavat ryhmän sisällä – rikkoa kommunikaation esteitä ja rohkaista kaikkia tuomaan esiin oma mielipiteensä – saada osallistujat huomaamaan, kuinka nopeasti joskus on tehtävä päätöksiä ja kuinka suurta vastustusta uudet ja erilaiset ajatukset usein herättävät.

Valmistelut ja tarvikkeet: Fläppitaulu ja tusseja tai piirtoheitin. Luettelo, johon on kerätty erilaisia väitteitä. Ennen harjoituksen aloittamista kirjoita väitteet valmiiksi fläppitaululle tai piirtoheitinkalvolle. Harjoituksen kulku: Kehota osallistujia kuvittelemaan, että huoneen toisessa päädyssä on plusmerkki (+), toisessa miinusmerkki (-). Kerro, että luet kohta joitakin väitteitä. Ne, jotka ovat eri mieltä, menkööt miinuspäätyyn, ja samaa mieltä olevat puolestaan pluspäätyyn. Ne, joilla ei ole mielipidettä, voivat pysyä huoneen keskellä, mutta heillä ei ole puheoikeutta. Lue nyt ensimmäinen väite. Kun kaikki ovat valinneet paikkansa, pyydä huoneen päädyissä seisovia perustelemaan

Ryhmän koko: 10–40 Kesto: 1 tunti Ikäkaudet: samoajat, vaeltajat

14


JAETTU SYRJINTÄ “Se oli kamalaa ja älyttömän noloa. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä pitäisi tehdä...” Käsiteltävät aiheet: - Syrjinnän ja ennakkoluulojen ilmeneminen yhteiskunnassa. - Kuinka toimia vaikeissa tilanteissa. Tavoitteet: - Arkipäiväisen syrjinnän tiedostaminen. - Empatian kehittäminen syrjittyjä kohtaan. - Päättäväisen käyttäytymisen opettelu. Kesto: 45 minuuttia Ryhmän koko: Mikä vaan. Suuri ryhmä voidaan jakaa 6-8 hengen pienryhmiin. Ikäkaudet: seikkailijat, tarpojat, samoajat, vaeltajat Valmistelut: Taulu ja tusseja / liituja

Ohjeet: 1. Pyydä jokaista muistelemaan tilannetta, jossa on tuntenut olonsa syrjityksi, tai jossa on nähnyt jonkun muun tulevan syrjityksi. 2. Osallistujat kuvailevat tilanteen lyhyesti koko ryhmälle. 3. Kirjoita kaikki esille tulleet tilanteet taululle ja pyydä ryhmää äänestämään niistä yksi keskustelun aiheeksi. 4. Keskustelun aiheeksi valitun tilanteen kokenut voi kuvailla tilannetta tarkemmin. 5. Keskustelkaa esim. seuraavista näkökohdista: Kuinka tilanne sai alkunsa? Mitä tapahtui? Miltä syrjitystä ihmisestä mahtoi tuntua? Miltä syrjijöistä tuntui? Oliko tilanteessa todellista aihetta tuntea itsensä syrjityksi? Miten ihmiset reagoivat ja miten tilanne päättyi? 6. Keskustelkaa lopuksi siitä, miten vastaavassa tilanteessa olisi järkevää toimia. Miettikää vaihtoehtoisia tapoja reagoida. Raportointi ja arviointi: Puhetta (rotu)syrjinnästä yleensä: Mitkä ovat yleisimmät syyt, kun muut syrjivät sinua? Ikäsi, ihonvärisi tai pukeutumistyylisi? Miksi erilaisia syrjitään? Mistä tällainen syrjivä käytös opitaan? Kuinka tärkeää on vastustaa syrjintää? Vinkkejä ohjaajalle: Ihmisten tulisi kuvitella oikeita tilanteita, jotka he kokevat voimakkaasti. Mutta sinun tulee korostaa, ettei kenenkään tarvitse paineenalaisena sanoa mitään, mikä saisi heidät nolostumaan... yleensä puhutaan negatiivisesta syrjinnästä, mutta tietoisuus asioiden positiivisesta syrjinnästä voidaan nostaa esille.

15


30min -1h

ETIKETTI Onko sillä mitään merkitystä, mitä muut ajattelevat ja puhuvat sinusta? Käsiteltävät aiheet: - Stereotypioiden vaikutukset Tavoitteet: - Tutustua yhteyksiin erilaisilta ihmisiltä odotetun ja todellisen käytöksen välillä. - Avata keskustelu stereotypioiden vaikutuksesta. Kesto: 45 min Ryhmän koko: 10+ Ikäkaudet: seikkailijat, tarpojat, samoajat, vaeltajat

16


Valmistelut: - 1 valkoinen itseliimautuva etiketti jokaista osallistujaa kohti, koko n. 5x2 cm - Kirjoita jokaiseen etikettiin jokin ominaisuus: vastuuton, tyhmä, fiksu, huolimaton jne. - Valitkaa ryhmälle ryhmätyön aihe: esim. julisteen suunnittelu, huonekalujen järjestyksen muuttaminen tai ryhmäkeskustelu vaikkapa aiheesta “Jos voisimme järjestää maailmanluokan pop-yhtyeen konsertin, kenet kutsuisimme soittamaan?” Ohjeet 1. Liimaa jokaisen otsaan etiketti kuitenkaan kertomatta, mitä siihen on kirjoitettu. 2. Selitä tehtävä ryhmälle. 3. Leikkijät suorittavat annetun tehtävän ja yrittävät samalla kohdella muita etikettien ilmaisemien stereotypioiden mukaisesti. Eli jos jonkun otsassa lukee “laiska”, muut kohdelkoot häntä laiskana, MUTTA käyttämättä etikettiin kirjoitettua sanaa. Älkää siis suoraan kertoko, mitä etiketteihin on kirjoitettu! 4. Harjoituksen lopuksi pelaajat voivat koettaa arvata, mitä heidän etiketteihinsä on kirjoitettu, mutta tämä ei ole pelin päätarkoitus.

jä tai lopettiko “laiskuri” auttamisen? - Millaisia etikettejä ihmisiin liitetään tosielämässä? Kuinka se vaikuttaa “leimattuihin” ihmisryhmiin ja siihen, mitä ajattelemme toisista ihmisistä? - Mihin ihmisryhmiin liitetään tosielämässä pelissä kuvatun kaltaisia etikettejä? - Ovatko etiketit ja eri ihmisryhmiin kohdistuvat ennakkoasenteet perusteltuja? Vinkkejä ohjaajalle Valitse huolellisesti, mitä ominaisuuksia liität mihinkin ihmiseen. Jos joku ryhmäläinen on esimerkiksi laiskuuteen taipuvainen, ei ehkä kannata antaa hänelle laiskan etikettiä. Leikin tarkoitus EI ole ilmaista henkilökohtaisia mielipiteitä ryhmän jäsenistä, vaan sitä tulee ehdottomasti välttää. HUOM: harjoitus saattaa nostaa pintaan voimakkaita tunteita!

Ehdotuksia toiminnan jatkamiseksi Miettikää ihmisten rooleja omassa ryhmässänne, yrittäkää estää roolien lukkiutumista ja kierrättäkää tehtäviä. Yrittäkää päästä irti ennakkoluuloista sen suhteen, kuka voi tehdä mitäkin. Seuraavaksi harjoitukseksi soveltuu roolipeli “Meidän asuinalueella”, jossa tarkastellaan stereotypioiden ja eri ihmisryhmien leimaamisen aiheuttamia ongelmia, ja Raportointi ja arviointi tapoja löytää ongelmiin ratkaisuja. Jos taas olette On hyvin tärkeää, että osallistujat saavat lopuksi ju- keskustelleet tämän harjoituksen yhteydessä siirtella kokemuksistaan. Kysy, arvasivatko osallistujat, tolaisiin ja pakolaisiin liitettävistä “etiketeistä”, harmitä heidän etiketteihinsä oli kirjoitettu. Jatkakaa joitus “Pakolainen” voisi olla hyvää jatkoa. Siinä opisitten muilla harjoitukseen liittyvillä kysymyksillä. taan enemmän pakolaisten todellisuudesta. - Miltä osallistujista tuntui harjoituksen aikana? - Oliko vaikeaa kohdella muita etikettien edellyttä- - Tämä harjoitus perustuu seuraavasta aineistosmällä tavalla? ta saatuun ideaan: “Curriculum Resources Pack: - Alkoiko joku käyttäytyä oman etikettinsä mukai- Cultures and Lifestyles, Dorset Education Service, sesti? Alkoiko “humoristiksi” leimattu kertoa vitse- Dorset, England.

17


30min -1h

18


EURO-RAIL À LA CARTE Eihän me mitään rasisteja olla! Tässä harjoituksessa käsitellään rasismia arkipäivän tilanteessa. Lähdetään siis yhteiselle junamatkalle... Käsiteltävät aiheet: • Ennakkoluulot ja suvaitsevaisuuden rajat. • Stereotypiat ja mielikuvat eri vähemmistöistä Tavoitteet: • Osallistujien stereotypioiden ja ennakkoluulojen kyseenalaistaminen, tekstin herättämät mielikuvat ja assosiaatiot. • Vähemmistöjen herättämien mielikuvien tarkastelu. • Oman suvaitsevaisuuden rajojen tiedostaminen. • Erilaisten arvojen ja stereotypioiden kohtaaminen. Kesto: 90 min. - 2 tuntia Ryhmän koko: 5 – 40 Ikäkaudet: tarpojat, samoajat, vaeltajat Valmistelut: • Valokopiot toimintaohjeista, yksi jokaiselle. • Kynä jokaiselle.

Ohjeet: 1. Anna kaikille osallistujille monistetut toimintaohjeet. 2. Kuvaile tilannetta lyhyesti, ja kehota osallistujia lukemaan kuvaukset tarjolla olevista kanssamatkustajista. 3. Pyydä nyt jokaista valitsemaan itselleen kolme mieluisinta matkakumppania ja kolme sellaista henkilöä, joiden kanssa ei haluaisi matkustaa. 4. Kun kaikki ovat tehneet valintansa muodostetaan 4-5 hengen ryhmiä. Ryhmät: - keskustelevat omista valinnoistaan ja niiden syistä, vertailevat valintojaan ja etsivät mahdollisia yhtäläisyyksiä valintojen välillä. - laativat ryhmälle yhteisen suosituimmuuslistan (kolme plussaa, kolme miinusta)konsensusperiaatteella. 5. Pyydä ryhmiä esittelemään valitsemansa matkatoverit yhteisessä keskustelussa. Heidän pitäisi myös kertoa, oliko joistain ”tapauksista” ryhmän sisäisiä erimielisyyksiä. Raportointi ja arviointi: Keskustelu perustuu ryhmien laatimiin listoihin. On hyvä aloittaa vertailemalla eri ryhmien tuloksia. Sitten voitte jatkaa keskustelua seuraavanlaisilla kysymyksillä: • Kuinka realistinen harjoituksen tilanne on? • Onko kukaan kokenut mitään vastaavaa? • Mitkä seikat ratkaisivat valinnat? • Jos jokin ryhmä ei onnistunut laatimaan yhteistä listaa, mikä siihen oli syynä? • Mikä tuntui harjoituksessa kaikkein vaikeimmalta? • Mitkä tekijät estivät yhteisymmärrykseen pääsemistä? • Minkälaisia stereotypioita matkustajaluettelo herättää? • Sisältyvätkö stereotypiat luettelon kuvauksiin, vai nousevatko ne jokaisen omasta ajatusmaailmasta ja mielikuvituksesta? • Mistä mielikuvat tulevat? • Miltä sinusta tuntuisi, jos kukaan ei haluaisi tulla istumaan kanssasi samaan vaunuosastoon?

19


1 tunti Vinkkejä ohjaajalle: Huomaa, että harjoitukseen sisältyvä matkustajaluettelo on hyvin pitkä, mikä vaikeuttaa ryhmien yhteisten listojen laadintaa. Siksi aikaa saatetaan tarvita enemmän. Halutessasi voit lyhentää luetteloa 10-14 matkustajaan. Voit myös muuntaa luetteloa siten, että se vastaa paremmin kotiseutunne kansallisuustilannetta ja ryhmän tarpeita. On tärkeää, että osa luettelon matkustajista kuuluu ryhmäläisille tuttuihin ryhmiin, ja että ”näkymättömiä” vähemmistöjä otetaan mukaan luetteloon: homoseksuaaleja, vammaisia, HIV -positiivinen jne. Usein käy niin, että ryhmät eivät onnistu laatimaan yhteistä luetteloa. Älä painota tätä osuutta liikaa, sillä se johtaa vain valheelliseen yhteisymmärrykseen. Vähintään yhtä mielenkiintoista on tarkastella syitä, jotka estävät yhteisymmärryksen saavuttamisen. On tärkeää, että jokainen kunnioittaa toisten ajatuksia eikä tuomitse toisen henkilökohtaisia mielipiteitä.Vaikka jotkut valinnat tuntuisivatkin kyseenalaisilta, on valintojen taustojen pohtiminen paljon mielekkäämpää kuin henkilökohtaisten päätösten kyseenalaistaminen. Itse asiassa sekä ohjaaja että pelaajat ovat hankalassa tilanteessa: harjoituksesta saa helposti aikaan oikean tuomitsemiskilpailun! Ole siis varuillasi, äläkä anna keskustelun edetä väittelyksi siitä, kenellä on vähiten ennakkoluuloja. Painota sitä tosiasiaa, että jokaisella on ennakkoluuloja. On myös tärkeää muistaa jutella siitä, että matkustajista annetut kuvaukset ovat hyvin lyhyitä, eivätkä sisällä tietoa heidän luonteestaan tai taustastaan. Mutta eikö uutisista ja lehdistä saatuihin tietoihin sekä ihmisistäensitapaamisella saatavaan vaikutelmaan reagoidakin samalla tavoin? Ehdotuksia toiminnan jatkamiseksi: Harjoitusta voidaan jatkaa toisella mielikuvia käsittelevällä harjoituksella kuten ”Ensivaikutelmia” tai ”Mitä näet?”. Vaihtoehtoisesti voitte kokeilla, miltä tuntuisi olla siirtolainen tai pakolainen, joka joutuu kohtaamaan syrjintää ja ennakkoluuloja: ”Pakolainen”. ”EURO-RAIL A LA CARTE” Tilanne Olet nousemassa junaan matkustaaksesi Lis-

sabonista Moskovaan. Matka kestää viikon ja joudut jakamaan vaunuosastosi kolmen muun matkustajan kanssa. Kenet seuraavista vaihtoehdoista valitsisit mieluiten matkakumppaniksesi? 1. Serbialainen sotilas Bosniasta. 2.Ylipainoinen sveitsiläinen pörssimeklari. 3. italialainen tiskijukka, jonka taskut näyttävät pullistelevan dollareista. 4. Nahkavaatteita myyvä afrikkalainen nainen. 5. HIV -positiivinen nuori taiteilija. 6. Juuri vankilasta vapautunut unkarin mustalainen. 7. Baski-aktivisti, joka vierailee usein Venäjällä. 8. Saksalainen rappari, joka viettää erittäin vaihtoehtoista elämää. 9. Sokea hanuristi Australiasta. 10. Ukrainalainen opiskelija, joka ei haluaisi palata kotiin. 11. Keski-ikäinen, ilman viisumia matkustava romanialainen nainen 1-vuotiaan lapsensa kanssa. 12. Aggressiivinen hollantilainen kovan linjan feministi. 13. Alkoholin vaikutuksen alainen ruotsalainen skini (skinhead). 14. Belfastilainen painija, joka näyttää olevan menossa katsomaan jalkapallo-ottelua. 15. Puolalainen prostituoitu Berliinistä. 16. Ranskalainen maanviljelijä, joka puhuu vain ranskaa, ja jolla on mukanaan korillinen voimakkaanhajuista juustoa. 17. Saksassa asuva kurdipakolainen, joka on tulossa takaisin Libyasta. Ohjeet 1.Valitse itsellesi yllä olevasta luettelosta kolme henkilöä, joiden kanssa mieluiten matkustaisit, ja kolme vähiten mieluista matkakumppania. Sinulla on 15 min. aikaa tehdä valintasi. 2. Keskustelkaa ryhmässä kunkin valitsemista suosituimmista ja epäsuosituimmista matkakumppaneista ja valintojen syistä. 3. Yrittäkää sitten päästä yhteisymmärrykseen ryhmän yhteisestä listasta, johon valitsette kolme mieluisinta ja kolme epämieluisinta matkakumppania. Teillä on 45 minuuttia aikaa. 4. Lopuksi jokainen pienryhmä esittelee valintansa koko ryhmälle, jonka jälkeen harjoituksesta keskustellaan vielä yhdessä.

20


KULTTUURILEIKKI - CULTIONARY

Mikä on sinun mielikuvasi jostakin henkilöstä, joka on kotoisin toisesta maasta? Kuinka sinä siirrät sen piirustukseen? Jos sinä pidät piirtämisleikistä “pictionary”, niin sinä pidät kulttuurileikistä. Käsiteltävät aiheet: - Mielikuvat, pelkistäminen ja ennakkoluulot Tavoitteet: - Työstää ja tutkia meidän pelkistämisen tarvettamme ja ennakkoluulojamme toisista ihmisistä - Työstää mielikuvia, joita meillä on vähemmistöryhmistä - Ymmärtää, kuinka pelkistämisen mekanismi toimii - Lisätä luovuutta ja spontaania ajattelutapaa ryhmässä Kesto: 45 minuuttia - 2 tuntia (riippuen ryhmän koosta) Valmistelut: - Osanottajille lista piirrettävistä asioista - Muistiinpanolehtiö ja kynä tulosten kirjaamista varten - Paperiarkit ja kynät (noin A4 kokoa) ryhmän piirustuksia varten - Tarrateippiä tai nuppineuloja piirustuksia varten Ryhmän koko: mikä tahansa Ikäkaudet: samoajat, tarpojat, vaeltajat

21


1 tunti Ohjeet: • Pyydä osanottajia muodostamaan kolmen tai neljän henkilön joukkueita • Pyydä joukkueita ottamaan mukaansa paperiarkkeja ja kynä ja etsimään paikka, jossa he voivat istua hieman toisistaan erillään • Kutsu joka ryhmästä yksi henkilö ja anna heille sana piirrettäväksi • Käske heidän palata ryhmiensä luo ja alkaa piirtää sanaa samalla kun toiset ryhmän jäsenet yrittävät arvata mikä se on. He saavat piirtää vain mielikuvia, lukuja ja sanoja ei käytetä. Puhuminen on kiellettyä paitsi oikean vastauksen vahvistaminen • Muu joukkue saa vain sanoa arvauksiaan, he eivät saa kysyä kysymyksiä • Kun sana on arvattu oikein, pyydä joukkuetta huutamaan se • Pane tulos ylös muistiinpanolehtiöön • Jokaisen kierroksen jälkeen pyydä piirtäjää kirjoittamaan kuvaan – joko valmiin tai keskeneräisen – mikä se sana oli • Nyt pyydä joukkueita valitsemaan toinen jäsen piirtäjäksi. Varmistaudu siitä, että jokainen saa tilaisuuden piirtää ainakin kerran • Lopussa pyydä ryhmiä ripustamaan kuvat näkyviin niin, että erilaisia tulkintoja kuvia sanoista voidaan vertailla ja niistä voidaan keskustella Raportointi ja arviointi: Tee tämä pienissä ryhmissä (ne voivat olla samat joukkueet) • Pyydä osanottajia sanomaan, oliko leikki vaikea ja miksi. Sitten pyydä ihmisiä katsomaan seinällä olevia piirustuksia ja vertailemaan erilaisia kuvia ja tapoja, joilla ihmiset tulkitsivat samoja sanoja • Pyydä heitä sanomaan, vastaavatko, vaiko ei mielikuvat todellisuutta, ja pyydä osanottajia sanomaan, miksi he valitsivat tietyt mielikuvat • Kysy sitten edelleen, mistä me saam-

me meidän mielikuvamme, ovatko ne kielteisiä vai myönteisiä, ja mitä vaikutuksia niillä saattaa olla suhtautumiseemme kyseessä oleviin ihmisiin Vinkkejä ohjaajalle: Jos sinulla on pieni ryhmä, kulttuurileikkiä voidaan leikkiä yhdessä ryhmässä; pyydä jotakin henkilöä piirtämään ensimmäisellä kierroksella, se joka arvaa, piirtää seuraavalla kierroksella. Valmistaudu siihen, että ihmiset, jotka pitävät itseään huonoina piirtäjinä, voivat pitää tätä leikkiä itselleen vaikeana. Rohkaise heitä sanomalla, että et hae taideteoksia ja rohkaise jokaista yrittämään piirtäjän roolissa. Tämä leikki todennäköisesti tuo esiin kaikkein välittömimmät ja pelkistetyimmät mielikuvat, jotka meillä on toisista ihmisistä mukaan lukien ulkomaalaiset ja vähemmistöt. Se on hyvin luova ja hauska. Kuitenkin on tärkeää, että leikki ei pysähdy piirustuksiin vaan, että ryhmä pohtii pelkistämisen vaaroja, erityisesti mistä me saamme mielikuvamme. Jokainen tarvitsee esikuvia pelkistämistä kyetäkseen suhtautumaan ympäristöönsä ja siinä oleviin ihmisiin. Kaikilla meillä on ja ylläpidämme pelkistämiskuvioita, tämä ei ole vain ilmeistä vaan myöskin välttämätöntä. Sen takia kaikenlaista arvostelua niistä pelkistämismalleista, joita osanottajilla on, pitäisi välttää. Mihin arvioinnin ja keskustelun tulisi tähdätä on se, että me olemme tietoisia olemassaolevista pelkistämistarpeista, mielikuvilla ja olettamuksilla on hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Olemalla tietoinen pelkistämisestä ja vaaroista, joita syntyy, jos luottaa pelkistämiskuvioihin, on paras tapa estää ennakkoluuloja, jotka johtavat syrjintään.

22


On mielenkiintoista huomata, että meillä ei tavallisesti ole pelkistettyä mielikuvaa ihmisistä, joiden kanssa meillä on vain vähän yhteydenpitoa. Esimerkiksi, mietipä omaa käsitystäsi jostakin henkilöstä, joka on kotoisin Sloveniasta, Moldaviasta, San Marinosta tai Bhutanista. Sen takia ehdotamme, että sisällytät piirrettävien sanojen listaan esimerkin ainakin yhdestä kansallisuudesta, joka on vähemmistönä maassasi ja yhdestä, joka ei ole, ja jonka kanssa ryhmällä on hyvin vähän tai ei ollenkaan suoraa kontaktia. Pyydä ihmisiä miettimään eroja pelkistettyjen mielikuvien kesken ja mahdollisia syitä tähän. Jos meillä on ennakkokäsitys, se voi yksinkertaisesti olla “ että he ovat mukavia ihmisiä”. Toinen näkökulma, jota käsitellään keskustelussa, on mistä pelkistetyt mielikuvat tulevat. Tiedotusvälineiden, koulun kasvatuksen, perheen, samantyyppisen ryhmän roolia voidaan analysoida. Kulttuurileikkiä varten tarvitset: Säännöt ja ideat, jotka ryhmien täytyy piirtää, pitää olla sopeutettu ryhmän kansalliseen ja kulttuurilliseen koostumukseen. Alla olevassa listassa olevat sanat ovat pelkkiä ehdotuksia sinulle muokattavaksi. Esimerkiksi, jos suunnittelet käyttää mielikuvia kansallisuuksista, voi olla tärkeätä, että leikkijät eivät saa piirtää lippuja tai maiden rahoja - se olisi liian helppoa. Toisaalta estääksesi arvaamista yksinkertaisesti tukeutuen toisiaan seuraaviin assosiaatioihin, on tärkeätä vaihdella yksittäisen vähemmistön kuvauksia muilla sanoilla, jotka liittyvät käsityksiin, kohteisiin tai ihmisiin,

23

joilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen pääasian kanssa, esimerkiksi, jos suunnittelet pyytää unkarilaisen, romanialaisen ja ranskalaisen henkilön kuvausta, on parempi aloittaa unkarilaisella, jota seuraa sanat “rasismi” ja “vähemmistö” ja vasta sitten romanialainen, jota seuraa sana “ystävä” ennen ranskalaista henkilöä. Tämä lisää vaihtelua, virkistää kilpailua ja tekee leikin paljon hauskemmaksi. Sanaehdotuksia piirrettäväksi Rasismi Erilaisuus Koulutus Syrjintä Anti - Semitismi Pakolainen Ristiriita Eurooppalainen Kansalainen (sen maan, jossa leikki leikitään) Talonpoika Köyhyys Muslimi Homoseksuaali Tasa-arvo HIV-positiivinen ihminen Mustalainen Japanilainen Venäläinen Afrikkalainen Ihmisoikeudet Media Turisti Ulkomaalainen Solidaarisuus Sokea henkilö Rakkaus Arabi Moldavialainen Ehdotuksia toiminnan jatkamiseksi: Rohkaise ryhmän jäseniä tiedostamaan, kuinka pelkistettyjä mielikuvia käytetään tiedotusvälineissä ja mainonnassa, ja tiedostamaan omat reaktionsa niihin. Pyydä heitä etsimään esimerkkejä mukaan seuraavalle tunnille. Me saamme mielikuvia toisista ihmisistä ja kulttuureista, ei vain kuvista ja kirjoituksista vaan myös musiikista. Haluaisit ehkä kokeilla “Knysna Blue” tutkiaksesi näitä musiikillisia kuvia. Vaihtoehtoisesti, kun olet juuri pohtinut pelkistämiseen johtavia tekijöitä, saattaisit haluta jatkaa tutkimusta, mikä vaikutus saattaa olla pelkistämisellä ja sillä, että ihmiseen pannaan nimilappu. Jos haluat jatkaa, voit siirtyä leikkiin “Nimilaput”.


www.uusimaa.partio.fi

24

Kuvat Uudenmaan Partiopiirin arkistosta. Taitto Hanna Niemi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.