s4 UUSIMAA iöriesti
voltqkunnqn tolvimesJ
isot
-ködestö Pööhön
Toimiva PJ
1990 -apuraha Partiosäätiön hallitus j ulistaa haettavaksi Toimivan Partioj ohtajan apurahan. Apuraha on suuruudeltaan 3000 markkaa ja se jaetaan sekä tytölle että pojalle tänä vuonna. Piiri
Pörske on Uudenmoon portiopiiri ry: n jösenlehti. llmestyy kuukouden ensimmöisellö viikollo, poitsi heinöjo elokuuso ei. Moteriooliolis kivo soodo ennen 15. pöivö. PIIRTTOIMISTO:
Kirjotyöntekijönkotu 6 ml70 puhelin 90-1355674
pÄÄrorurmln:
nimetä yhden ehdokkaan apurahan saajaksi. Apuraha nrlisi käytr:lä saajan hensaa
Jouni 'KENKÄ' Linkoto PIIRIN PAKKIYHTEYS
kilökohtaiseen partiokoulutuks@n, mielel-
Porvoon Osuusponkki 535806-47198 PAINOPAIKKA SP-paino, Hyvinkää
län johonkin
kansainväliseen Euroopassa jålrjestettyyn seminaariin tai kurssiin. Apurahan saajalle on asetettu seuraavat pe-
rusedellytylset: - toiminut vähintään 5 vuotta johtajatehtävissä, ja vastaa edelleen aktiivisesti irsain
Kalliokierro 14 05890 HYVTNKÄÄ puhelin 914-22510
JAKELU
lpkn toiminnosta - hän on suorittanut pj-peruskurssin - hän on alle 30 vuotias - hänellä on myönteinen asenne piiriin valtakunnalliseen toim intaan
Piirin 900 johtajaa
Ilallitus nimeää ehdokkaisa yhden. Lisätietoja ja hakemuksia saa Tainalta 901355674
Kristian Kakko LEV:stä ovat saaneet
KANNEN KUVA Piirin talvikisat TALVITELOILLA
ja
Jos lippukuntasi haluaa asettaa ehdokkaan, tulee hakemuksen olla piiritoimistossa 315. mennesssä.
Marj ukka Rehumäki MMestä ja
SEURAAVAN LEHDENTEEMA -piirin tulevaisuus -kevätkokouksen visiot -vaeltajatko piirin suurin resurssi? Jos sinulla on aiheesta kerrotlavaa, ota yhteyttä
apurahan menneinä vuosina.
I I
HKI
furez
pÄÄTTRJOITUS "Kevöt tuli, lumi suli,
purot sano Pali Puli!" Tuosta vanhasta lapsuuden lorusta tulee lämmin ja hyvä olo. yhtä mukavalta tuntui hytistä Talviteloilla kisojen maalissa jakamassa mehua uupuneille kilpailijoille' Samalla näin paljon tuttuja kasvoja leiriltä, innokaina mukana kisaj iirjestelyissä. Kevätkokouksessa Nikkilässä 15 vuotiasta piiriämme oli juhlimassa lähes 80 partiojohtajaa ja vaeltajaa. Pitkästä kokousajasta huolimatta jaksoivat kaikki olla mukana tulevaisuuden visioiden rakentamisessa. Kokouksen päätyttyä kävelin ulos kevätauringon paisteeseen kädessäni pussillinen rairuohonsiemeniä.Ne ovat kuin piirihenki. Hyvässä kasvualustassa ja sätinnöllisellä kastelulla ne kasvavat lyhyessä ajassa. Yhtä nopeasti ne myös kuihtuvat. Evon metsissä huomasin piirihengen löytyneen, vaalitaan sitä edelleen.
Aurinkoista kevättä Jasu
ftexes
tr I
,''
k
\ * i-{
Ulitä::syntyy kun lyödään yhteen soppaan Uudenmääh Partiopiirin johtajat? No tosi hyvät talvikisat tietysti. Talviteloilla -r Suomen Partiolaisten talvimestaruuskilpailut lcäytiin Hyvinkäällä 10.-L1.3.
me teirnmte sen
teksti NALLE kuvat NALLE SAMI ja VALTTERI
orstai oli toivoa täynnä. Juha Föhr pikkupakkasiaja lunta. Partioluvannut oli la'iset ja monet partion ystävät pitivät peukkua eri puolilla Uuttamaata. Päästäisiinkö viikonloppuna hiihtåimäiin? Muttaperjantaina! Perj4ltaina satoi vettä ja räntää. Maa oli aivan loskainen. Viimeisetviekin lumet tuntuivat valuvan Hwinkäiin I
miireihin.
'
Ensimmäiset kilpailijat saapuivat jo Hyvinkäälle. Lapista ja muualta vähän kauempaa.
- Olemmehan me aina sanoneet, ettei Etelä Suomessa kannaia tahikisoja jiirjestää, totesivat hannaan sqrjan konkarit. Tuoreessa muistissa olivat talvikisai tg8g Paimiossa. Jouduttiin kävelemään. Toivorikas kilpailunjohtaja Teippi Ranta jakeli kilpailijoille iltamyöhiin tunteina ohjeita. - Huomenna hiihdetäiin. Sukset wat pakollinen varustus. Muuten hylätäåin. Lauantaiaamu, kello jotain kuuden aikäfi; Auton ikkuna jäässä. Pakkasta. Ja
,t F
c
t
tt
-ei se niin huonosti mennyt, että Japaniin
pitäisi lähteä'l
Lehdistö vaarantaa henkensä
konepellillä lunta. Hiihdeäiin sittenkin. Mitii upein maaliskuinen viikonloppu. Kilpailun huolopääli$ö Aukki Savioja mainitsi kisaajan jopa koko kevåiän upeimmiksi talvipiiiviksi. Aurinko paistoi. Hanki kantoi. Mitii muuta olisi voinut toivoakaan.
Lähtötehtävänä väsättiin veneen kesäteli.
Ai ne kilpailut?
punaisen låihtötehtåvä. Mihin voisitte kuvitella tarvitsevanne mallipiirrosta, kahta rautatappia, neljäll metallilaattaa, kahdeksaa ruuvia, puutavaraa ja roskapussia. Viilirin kyseessä ei ole patentoitu metsänaulakko vaan veneenkesäteli.
Vauhtiakin kilpailussa riitti. Agility-radalla mentiin sokkona ensin läpi, sitten pälä,
yli, ympfi ja välistii ja sama piiin. Kuulostaa hurjalta ja sitli se takaisin olikin. Tuomarineuvosto katsoi parhaaksi helpottaa rataa ennen kilpailijoiden saapumista rastille. Lehdistö tosin oli jo ehtinyt vuurantamzun henkensä tai ainakin kuivat vaatteensa tuossa huimapäisessä voimainseuraavaksi
koetuksessa.
Hyvinkälilliiset hoitivat
huollon. Tuntui tuo lumitilanteen jä2ineen vähiin viime tippaan. Muttakilpailu tottakai oli ajoissa valmis. Hyvin olivat Kiehiset ja kirkkonummelaiset tehlävien laadinnasta selvinneeL Otetaanpa esimerkiksi vaikka harmaan ja
Hitaasti hyvä tulee. Agilityssä nrlivatkin kisan käytlinnöllisesti katsoen ainoat pitkät jonot.
Itsekritiikkiå ja vähän muutakin Mikä oli kisan saldo? Kritiikkitilaisuus on vasta Uirnän jutun kirjoittamisen jälkeen, muttå näin puolueellisena minulle varmaan suodaan mahdollisuus vähiin kommentoida.
Aloitetaan itsekritiikistä. Tiedotus oli vähän niin kuin k...us...i! Kutsuvieraan - no, olihan niitå. Ea - normaalisaldo kenan kirvellä polveen ja puukolla reiteen. Viesti -
voi niiä keulan karjuja. Tulostoimisto voittajat olivat oikeat, hyvin laskettu. Reitit - kukaan ei eksynyt. Huolto - kaikkea oli riitävästi tai ainakin jäjestyi lisää. Kalusto
Yiiteen karttaan merkityt rastit tuli siirtåä oman kartan avulla seuraavalla rastilla sijaitsevaan vertailukarttaan.
ftFkc
o
'rå
{i ,"};å
- ai tiissä kohtaako niislå kamoisb
vastå
pitikinpuhua?
Harmaa, Sininen, Punainen
Ahkiopujottelussa Kojootit Loimaaltå Jätekasasta tjiytyi erotella kaatopaikka'' ongelma- ja kierrätYsjåtteet'
menHarmaa sarja - ei se nyt niin huonostl sarja Ruskea liihteä' pit^iiisi nur*li luoäniin vähän oudoksi' Punai-
tri.toÅuraitelai
-
selvinen sarja - onnea gangsterien kanssa ". edustetturhyvin sarja vtymisås&i. Sininen 'nu puituffi*altoilla' Vihreä sarja - kyll' tenan Harmaass" Oranssi sarja
meiin viet -
joo,
se disco
Kisatoimisto
rl-
oli ihan kiva'
- en mte
mitutån tiecki' mie oon
- luulis jo iaiitta äåillä. Kilpailunjohto
ison miehen osaavan Pukeutua'
pahalla' Minähåin aloitin paitsi Talviteloilla oli sitii itsekritiikilla. Ja
Äitä tuitt"lko
varmasti paras partiotaitojen talvimestaruuskilpailu vuonna 1990'
ftFkc
7
Sääksissä
kirmaili 35 pentu-
etta sudenpentujen kisoissa. RaMe ja Kekäleet huolehtivat kisojen järjestämisestä, kiitos teille, että kaikilla oli niin mukavaa. Tavataan Siun-
tiossa L9.5. Muumilaakson maisemissa.
SC'PERVRd@N Kisan teemana oli SUPERYRIÖ, joka seikkaili etsien mummon kadonnutta käsilaukkua. Pahaiset pojankoltiaiset olivat napanneet mummon laukun. Mutta ei hätäa - sanoi mummo. - "Tunnen Superyrjön ! Hiin ajelee mopollaan musta viitta hulmutgnt'. Siksi alkajaisiksi veisteltiin hörhötin, jolla Superyrjöä kutsutaan. Kaikenlaisia taitda tarvittiin pelastautumiseksi avannosta, eksymisestä ja paljon muusta. Huutaakin sai niin paljon kuin jaksoi! Lopuksi vielä pelastettiin roistden laukkukätkö ja kaikki olivat onnelli-
DMU
RAKETTTVIESTI:
l. trves
JäMe
TIETOLENKKI: Mukana yhteensä 35 pentuetta: 1. Nopsatassut 67,8
2. Ilves 3. Solmut
I
Tupa JäMe
P.S. kisapaikalle
jäi yhdet monot
67
Porn. Solmu 66,9 A-nastat Valontuojat. Valkohampaat RaMe ulkop. 5. Leopardit JuVeSi 63,6 Isot ulkop. 6. Viirukkaat tiikerit MiMe 62,2
tassut RaMe
sia.
2.09
2. Kojootit Kieh. 2.16 3. Saukot JuVeSi 2.2I 4. Isot tassut RaMe 2.22 5. Solmut Porn.Solmu 2.34 6. Hopeanuolet JoPa 2.37
periä voi Nipalta m-29M323
ftFkF 8
Kaikki Uudenmaan Partiopiirin sudarit....
tervetuloa
KurilrA$
f|fittf
rÄv'rrÄ['N ?
PENTUJEN KEVATKISOIHIN sluNTlooN 19.5.1990
SU DEN
ILMOTTAUTUMINEN 30.4. mennessä kirieitse tai puhelimella: Anita Nurminen Maaret Ylipieti Siuntiontie 02580 Siuntio as Fall 02580 Siuntio 90-262441 9G262460 Itmoittautuessa mainittava pentueen nimi, lippukunta sekä yhteyshenkilön
as
nimija osoite. Tarkemmat ohieet ia kartta postitetaan yhteystienkllölle
KILPAILUMAKSU on 150,- /pentue on maksettava ennen30.4. tilille Siuntion Linnavoudit ry
ssP-sruNTlo
40s91 0-4s803
ftere s
iäi
rå
torinot lntiosto
PROLOGI
uo vanha nainen tuijottaa minua her-
keiimättii. Minun piäisi valokuvata håinet.
Minrn
nineni on Arto Jokinen. Olen 25vuotias japainan 60kiloa. Seon liian vähåin. Tied2in sen.
Minullaon sinisetsilmät,
såirke-
vä selkä ja isälä perirty mahalaukku, joka reistailee s?iiinnöllisesti. Olen minä parriossakin toiminut. Jotain 12 vuotta ia toimin yhä, tosin niukasti.
Viime kesänä lähdin Intiaan ja palasin tammikuussa. Olin vaihto-oppilaana, mutta en asunutperheessä enkä opiskellut.
S
en sijaan
tutustuin Etelä-Intian kehitysprojekteihin,
pälyilin savannikylissäja sain kimmokkeita, joista kirjoirtel in lyhyirii kylätarinoi ta. Proosaa vai lyriikkaa, kertomuksia vai unia
-en tiedä. Niitii on kuirenkin kirjoitettu hyvässä uskossa siellä tiilillä: terassilla, bus_
siasemalla, yöllä myrskylyhdyn valossa, aa-
mulla ennen aamiaista, teekojussa, ruokomatolla, ripulissa ja toiveikkaana.
Hän tarkkailee, miten syön riisiä sormin, miten puen paidan pliälleni, miten
rii-
sun sen. Hänen silmänsä ovat kaikkialla tzissä
talossa.
Kun istun auringonlaskun aikaan portailla ja unelmoin, voin olla varma. etlä hän istuu jossain lZihellä. Istuu ja arkkailee. Tark-
kailee ja istuu. Hän ei unelmoi. Ja
kun kirjoitan, on aivan sama, nostan-
ko katseeni paperista pilkun, pisteen vai puolipisteen kohdalla, sillä tiedtin aina kohtaavani håinen valppaat silmänsä huoneen toisella puolella. Siiä ei ole hyötyä, ettZi hän
sulkee silmiinsä. Hänen katseensa seuraa minua luomienkin läpi.
Hän nojaa seinälin sykkyrlissä kuin auringon kuivaama apina. Håinen korvanIehtensä ovat venyneet liian raskaiden kulrakorujen takia. Voisin työntziii etu- ja keskisormeni läpi hänen korvarei'istiilin jos halu-
mestaan sisäzin.
Noinen kuin...
Ensin
oli pitkä tunneli, ja sitten näin
kaikftea kimaltavaa. Hopeisia omenoita, pieniä temppeleiä ja jumalien patsaita, kul-
taisia puutarhureita, kastelukannuja ja
rii-
aisin. En minä halua. Hänen ihonsa rahisee,
kinkukkoja. Näin, miten kuningaskalastaja
ja suonet pullottavat tiukkoina sen alla,
lensi oksa suussa ja miten tuntemattomat
hiukset hohtavat harmaina vasten likaista.
kasvit kukkivat erämaassa.
kullankeltaista seinää.
Kun heräsin, vanha nainen istui ikkuna-
Viime yönä näin unta, ettli olin hyvin
laudalla ja tuijotti minua herkeämättä. Ker-
pieni. Niin pieni ettei vanha nainen voinut
tokaa minulle, miten voisin valokuvata hänet.
nllhdll minuapimeyden lllpi. Hämähäkki ruli
hakemaan minua. Se pyysi mukaansa, ja minä menin. Ratsastin sen selässäyli lattian vanhan naisen luo, ja ryömin hänen sierai
Ensi Pärskeessä uusi juttu.
ao
TIESITKO
?
... että ensimmänen lakko oli jo vuonna 309 eKr. ... että maailman pisin makkara oli 21.12 km pitkä.
... että Nummen Samoojien vaeltaja- ja on 19.5. alkaen kello 18.00
johtajakahvila
jatkuen varmaankin melko myöhään. Tapahtuma on kolollamme (låihes) Nummen kirkon naapurissa ja jokainen piirin vaeltaja- ja johtaja-ik?iinen on
TERVETULLUT. oma muki mukaan ja tule kahville ja
Ota tapaamaan muita uusmaalaisia. Olisi kiva jos ilmoittaisit tulostasi kortilla.
frene Ojansuu, Puututie 6,09430 Saukkola
ftprc rz
F E
9F Eå Fä s=g
g-F
s"g
@
(e
:FSf ;J"
OLETKO VALM|S @28 ooo ot zatz aA
'=T€ff *;;4&*",, -%*.
\H.
qö,F.4 (4
ouo,,. ,1ll,*;,å1:i:,!"',?1",
tqaslo
., rtotJf,
e A \t
o
lai F
x
PARTIOLAINEN
PJ-töydennyskurssi 21
2000 Oletko saanut käyttöösi lippukuntaviestin?Se on postitettu lippukuntiin maaliskuun alussa. Pakettiin kuului: - ohjeet juhlavuoden partioviikkoa arten 16. - 23.4. - tiedot ongelmajätekampanjasta - kilpailuohjeet Partiolainen 2000 juhlakilpailusta - vihjekortit - ongelmajätevihkonen - julisteet Pakettia voi vieliikin tilata Maria Koroma 90-722811
.-24.6.
Poukomosso Porliojohlojien löydennyskurssi portiopoukomosso juhonnukseno lorjooci loislovon voihloehdon keskikesön juhtoksi! Töydennyskurssi iotkoo siilö, mihin pj-peruskurssi lopettoo.
Kurssille voit ilmoit-
toutuo heti! Kurssin hinlq 300,- mokseloon PöPon lilille: PSP 577197-g LtsÄilErOJA: Sote Kero,
90-6946/,09
PrrRrN
KoSg
JEI\GI KIITTÄÄ KISAI\TEKUÖTTÄ ftprc ra
Kutsu Uudenmoon Portiopiirin vihreön io oronssin sorion kilPoiluihin
OSANOTTOOIKEUS:
Kilpoiluun ovottervetulleito lippukuntien luonnolliseivortiottoisen osot' Vortio koostuu viidestÖ l0- l6 vuotioosto portioloisesto, joiden yhteisikÖ ei3l.l2.-89 ole suurempi kuin 70 vuotto, Sekovortiot kilpoilevot vihreÖn sorjon mestoruu-. ,':, desto. osonottojillo tulee ollo moksettu portion jÖsenmoksu
-90.
. t'!t
..r". ..t I
TMOITTAUTU MI N E N JA LISATI ETOJA
y,;3: .,
lmoittoutumisen yhteydessÖ on moninittovo: vortion nimi, vj:n nimijo osoite, sorjo sekÖ lippukunto. J ohjeet toim'rtetoon suoroon vortiolle'
OSANOTTOMAKSU:
'180,Osollistumismoksu on /vortio. Hintoon sisÖltyy kisomoteriooli, I lÖmmin oterio, l/2 motkon juotto jo peseytymismohdollisuus kison jÖlkeen.
Moksu suoritetoon Jokiportion tilille: sp - HWINKÄÄ - loxen 4ocg12-45/'50-, r,* ;,r*o$1.1i Kisoisto poisjööneille ei
polouteto
osonottomqksuo'
l+ i;;"1.a{.--t '-i'iffi
Motti MyöhöisiÖ otetoon vostoon 2'5. sook-,,r1 ko,töllöin kisomoksu on 250,- / vortioll:*.'
VUODEN -89 Vihreö: Oronsi:
MESTARIT: Houkko, RoMe Nutrio,Tuusport å'
'4"'
,:.:i:i:
"',
",:?rrlÅ'tlt li!"',,'' ' ',
Partiossa on mahdollisuus tehdä melkein mitä vaan. Uusin aluevaltaus on radiotoimintaan uj uttautuminen.
RADIO ON TJTISIPARTIO-
MEDIA teksti ja kuva
Radio UUSI TUULI
kaan. Lannistumatta paras. Seuraavaksi
Viime kesänä Uusi Maa-leirillä oli radioasema Uusi Tuuli, jossapääsimme
MIKKI SOYRI
harjoitte-
yri-
timme Radio kolmoseen Klaukkalaan. Siellä meidiit olisi päästeuy tekemän makset-
lemaan radio-ohjelman tekemisä Ilkka Kas-
tepohjan johdolla. Meitli innostuneita partioleisia oli noin kvmmenkunta.Täståi saimme virikkeen nittåäpääståjohonkin paikallisradioon tekemään partio-ohjelmaa Radio Scoutin mallin mukaisesti. Mutta sei ollutkaan ihan niin helppoa kuin aluksi ajattelimme.
2000 markkaa puolessa tunnissa Ensin kävimme paikallisradiossa Keravalla missä meihin suhauduttiin vähemmän innostuneesti. Ilmeisesti paikallisradioihin on
tarjolla yllin kyllin amatöritoimittajia" Sisään ei pääse ellei tarjolla ole jotain aivan uutta ja mielenkiintoista. Ja aina ei silloin-
Viimekesän piirileirillä leiriradio tuotti ohjelmaa 7 tuntia päivåsså. Myös tervaksella on oma rsdio
furo
tua partio-ohjelmaa vaikka
heti
puolituntia. Saimme kuitenkin sovittua järkiratkaisun ja pääsimme teke-
Meilläoli onnea. Piiristllmme löytyy kuitenkin monia muita radiotoiminnasa kiinnostuneita, jotka haluaisivat tehdit radio-ohjel-
koemielessä puolituntisen ilmaiseksi
maa mutta eivät pZläse tekemään sitä syynä
2000mk mZiåin
/
hintaan
maksetun ohjelman kova hinta" Me emme
aiheesta partio.
joudu maksamzum ohjelmastamme sillå
Ensimmåinen ohjelma Teimme suunnitelman, lainasimme radiosta
ja ryhdyimme töihin. Haaslatteluissa muutama ikipartiolainen keroili menneisä ja piiritoimiston Taina haastattelunauhurin
siitlt, mitäpartio on tlinliåln. Lisäksi jututimme muutåmaa kadun kulkijaa PARTIO sanan herättämistii mielikuvista. Lopulta huomasimme istuvamme suorassa lähetyksessä studiossa. Spiikkasimme haastattelut ja änkesimme väli:in pari partioaiheista biisiä.
Partiolainen saa puhua partiolaisena muustakin kuin partiosta. Asema kiinnostui äiinistlimme
ohjelma-aikaa
ja
saimme
joka viikosi puolituntia.
Laajensimme ohjelman käsicelemälln kaikkia harrastuksia. Olemme nyt saaneet eette-
riin jutut skeittailusta, lennolfrien tekemi-
sestll, disc jockeynä olemisesta ja jatkoa
pusaa.
Miten piiri aikoo satsata? Parhaillaan piirissä on meneillän radiokurssi , jossa mukana ovat Uuden Tuulen toimiuajat. Koulutus on tosiaan paikallaan sill2l vasta useita jutruja tehtyäån tietää mitä ei osaa. Tarkoitus on myös miettiä radiotoiminnan tulevaisuutta Uudenmaan Partiopiirissä Haluaako piiri satsata asiaan. Tulevai suudessa ainakin suurimmilla lippukunnilla tulisi olla asiasta tieävä henkilö, joka voisi toimia yhteyshenkilönä paikkakunnan paikallisradioon. Tiedotusryhmän kuuluu jo osa radiokurssilaisista.
Mikki ja Rusina toimittavat ohjelmaa radio kolmoseen joka keskiviikko kelto 1430. Muista ensi viikolla...
furz
Vedl'- - - rell채 yst채vien seurassa' Lokit kirkuva
m kes채n kYnnYksell채 9.-LO'6' Johtajille, vaeltajilte ja vaikka koko Perheelle. Varaa allakkaasl tilaa...
Uudenmaan PartioPiiri 15 v'
KE,VAT KOKOUS SIPOOSSA Piirin 15 vuotista taivalta vietettiin
Si-
puolet Doossa 253. Mukaan oltiin saatu muu' ja E0 låhes ä"Girui piitinjohtajista piirin oli Päivå ja-vaeltajaa' i" i"nåi'"" tu' i"iiiiio"-"o tuunnittelupåivä' Katse oli levaisuudessa.
IÄPUTUUTOJUTTU Kokous kutsui puheenjohtajakseen Wece' Veikko Valkosen Keravalta' Piiri työståäpirkän tlihtäimen suunnielmaantyössä on sa vuoden projektina. Yksi tavoite kesmuuttaa piirin kokoukset lippukuntien kustelu- ja suunnittelupaikoiksi, koulutus-
tatin voisi olla tarjoilla. Ositain tiitiikokeilja tiin jo nyt. Siksi kokous keskeyeniin siirryttiin PTS :n kimPPuun'
KOKOUS PÄÄTTI
ja Kokous hyväksyi vuoden -89 toiminnan taloudenhoidon. Jäsenmaksua päätettiin HalnostaaZ marfUa, eli 32,00 marlkaan' valPTS:n huolehtimaan litus velvoiteuiin syyskokoukhyvåiksyttåväksi mistumisesta seen -90.
JUHLAVASTI ALKUUN
Heti alkuun Bimbo alias Mari Luokola Sipsu iakoi piirin pronssisen ansiomitalin
iiopot"tt tnt*n Samoojista' Yksi entisistte*; ä, åoo"i nunttoisa piirinjohtajista 9t1 hopeipiirin ilHrnitui""n sai väsuanottaa sen ansiomitalin.
MetPiiriUä oli ilo vastaanottaa Mllntsålåtn säkäPYjen uusi standardi'
Aloireniin prosessi' ioka nieaii. niri piiri hrher dh Millaiset Puitolla teet piiri voi luoda, era voinme Partiolaisuudesta'
Paaeaiio olYontaa Linnaioen
Paniolasille 5m'- ls-rwcuce Yilirndin prrtideiilb hankitravaan materiaaliin'
ennen arPajaisten arvoncaa'
Sipmn Hukkien toimintaa tukeneet palkittiin tut*asin, kirjoin jakintain' Jostain syystä
lfi ti puheenjohtajanmatkassaKeravalle. -TAINApääpalkinto, pingispöytii
ifr.tryi
piirin A-iiscdti
-
-
Kukaan ei halunnut poistua kokouspaikalta
- Päffeuiin
PIIRIHALLITUKSEN KoKous 2t-3-
ylpeita
LOISET ARPAJAISET
ti
SHPn
HrtJ
LiPPukunn Pair-
1.3.-90 rcki*emttYa{L:k - Todetriis, €nå
Kdi
o!
Pa's-
$'t Tfuiti Prrvirirca Kiehisi*a' - Pa*eciin iäieståå nruriuhlan yht+ ore Piirlrinirc ydessä hurntrhr 255' tcilo Ut'(Il -
l
rtine
r&00. - Todeniin. etn
Tino Jrhno
6il4f, f,rturrl hlhrfie
@ts
o
TAMME KUVIA MIELENKIINTOISIA RUJOJA
VEDESSA SHTTESSH
JÄRJESTÄMME VIIKONLOPUN KAMERASAFARIN, Et UNOHDA. vtrvnl/ta. JOTA ET rrvrtta i.€hhokkokokoonluminen 25.4. klo I 8.00
ilmoltoudu piiritoimistoon