Pärske 2/2013 by Uudenmaan Partiopiiri

2/20131

Meripartiotoimintaa Uudellamaalla P채rskeen suuri venevertailu >> s.14

Miten pukeutuu palkkapartiolainen? >> s. 8

Tässä Pärskeessä: 3 Pääkirjoitus

4 Pärskähdyksiä 6 Kulttuuriannos?

22 Kuokkavieraat

8 Miten pukeutuu palkkapartiolainen?

26 Puuhasivut

24 Vieraskynä

27 10

Anonyymin partiolaisen tunnustukset Hot & Not

Lilla Rosa selvisi talvikisoista

KUKA? MISSÄ?

Pärskeen suuri venevertailu

Vene lippukunnan jäsenenä

Kuka maksaa taitomerkit ja retkiruat?

Pärske 4/12 Uudenmaan Partiopiirin lehti 36. vuosikerta, nro 201 Ilmestymispäivä 8.5.2013 ISSN 1235-5224. Julkaisija Uudenmaan Partiopiiri ry Töölönkatu 55, 00250 Helsinki p. 09 8865 1400 faksi (09) 8865 1199 uusimaa@partio.fi www.uusimaa.partio.fi Piirinjohtaja Antti Koistinen Piirin varajohtaja Pekka Urhonen

Uusi aika, uusi maa

Päätoimittaja Emilia ”Immu” Pöyry Iikka Salmela Yhteystiedot parske@uusimaa.partio.fi etunimi.sukunimi@uusimaa.partio.fi Toimitussihteeri Hanna Niemi 050 446 0057 hanna.niemi@partio.fi Ulkoasu Joonas Lehtonen joonas.lehtonen@partio.fi

Sorateiden Sankarit Horisontissa

Toimitus Markus Haveri (LEV) Maija Huitu (HiTy) Nelli Immonen (KiMe) Emma Napari (HiTy) Samuli Reunamo (KKP) Heidi Stenberg (SKK) Avustajat 4/12 Antti Koistinen Janne Haonperä Ilona Turunen Juho Tuure Sakari Kumpula Erityiskiitokset Sininen Bulle

Kannen kuva Mikko Roininen Painos 1600 kpl Painopaikka Painokurki Oy, Helsinki Paperi Galerie Volume 100 gr. Pärskeen 3/13 aineistopäivä on 9.9.2013 Aineisto toimitettava deadlineen mennessä päätoimittajalle. Seuraava Pärske ilmestyy 9.10.2013.

Virtaus on dynaamista liikettä Kun tutustuin Pärskeen edelliseen päätoimittajaan, oli hänellä tapana mainostaa miten kaikki hänen luotsaamassaan lehdessä julkaistut tekstit olivat innostavia, osallistavia ja voimauttavia. Koska olen suuri sanahelinän ystävä, koin velvollisuudekseni lanseerata omalle toimikaudelleni uuden hokeman. Siitä hetkestä alkaen kun pestini Pärskeen päätoimittajaduossa virallisesti alkoi, on Uudellamaalla luettu Suomen dynaamisinta partiojulkaisua. Sanahelinän ohella rakastan aasinsiltoja. Siispä tämän numeron teemaksi valikoitui virtaus. Pärskettä on uudistettu dynaamiseksi mm. graafista ilmettä kehittämällä. Graafikkomme Nellin luovuus virtaa hänen kynänsä läpi, ja konkretisoituu upeaksi grafiikaksi. Kun piirrokset ovat valmiita, virtaavat ne läpi bittiavaruuksien toimituksen nähtäville. Vuolaat kehut virtaavat Nellin aistielimiin. Aistielimistä impulssit virtaavat Nellin aivoihin, ja lopulta Nelli tajuaa että hei, tämä piirros on hieno ja ihmiset pitävät siitä. Koko edellä kuvailtu prosessi on erittäin dynaaminen. Virtaus ei katso olomuotoa, suuntaa, nopeutta eikä kohdetta; se vain tapahtuu, vääjäämättä. Partiotoiminta on perusluonteeltaan dynaamista ja virtaavaa. Kun aloittaa yläjuoksulta -sudenpentuna- tulee samalla aloittaneeksi parhaassa tapauksessa koko elämän läpi kestävän dynaamisen virtausprosessin. Partio-ohjelma etenee dynaamisesti, se mukautuu yksilön kehitykseen ja ottaa huomioon virtaajan vahvuudet ja kehityksen. Matkalla saattaa toki olla karikoita ja uppotukkeja, mutta eiväthän ne ole esteitä - enintään hidasteita. Auringonvalon virratessa sälekaihtimiemme raoista on hyvä suunnata katseet hyväksi havaittuun uusmaalaiseen tapaan tulevaisuuteen. Minne elämänvirta sinua viekään? Kenties Satahangalle? Tai johonkin muuhun veteen liittyvään? (Vuositeemamme on Villinä veteen, ja jotenkinhan se piti tähän ympätä.) Iikka Salmela

Valitusvirsi Oliko kivaa piirin talvileirillä? Vai et tiedä? Sitähän mekin. Koko leirille nimittäin ilmoittautui ainoastaan sormilla laskettava määrä ihmisiä - kaikki staabilaisia. Järjestääkö piiri liikaa tapahtumia? Sitähän mekin. Koko vuonna piiri järjestää seitsemän (sormesi riittänevät jälleen) kaikenikäisille tarkoitettua tapahtumaa. Onko ilmoittautuminen liian vaikeaa? Sitähän mekin. Oliko sinulla tärkeämpää tekemistä pääsiäislomalla? Mikä oli tekosyysi jättäytyä pois talven partiokohokohdasta? Sitähän mekin, älähän nyt viitsi. Lähdit Ruotsin-risteilylle sen sijaan, että olisit päässyt vaikuttamaan piirin strategiaan?! Mitä BP:kin sanoisi moisesta?

Pärske pätee Ovatko partiolaiset kaikkitietäviä, kun kukaan ei halua kysyä mitään? Iikka vastaa: Partiolaisten kaikkitietävyys on ikuinen kiistan aihe. Vallalla olevan käsityksen mukaan partiolainen kuuntelee kohteliaasti aina kun häneltä jotain kysytään, ja useimmiten tietää vielä kysymykseen vastauksenkin. Kaunis ajatus, mutta väärä se on. Virheellinen näppituntuma partiolaisista tyhjentymättöminä vastausautomaatteina juontaa juurensa Aku Ankka -sarjakuviin, joissa Tupu, Hupu ja Lupu osaavat selvittää myyttisen käsikirjansa avulla minkä tahansa arvoituksen ja päteä päivät pääksytysten historiantuntemuksellaan. Oikeasti partiolaisten kirjallisuus -vaikka laadukasta onkin- ei tarjoa vastauksia kaikkiin universumissamme leijaileviin kysymyksiin. Tämä johtuu siitä, että oikeasti partioliikkeen perusti egyptiläisen kuningattaren asemesta brittiläinen upseeri jolla ei ollut käytössään koko muinaisen Aleksandrian kirjaston dataa. Tätä puutetta korjaamaan on perustettu Pärske pätee -palsta.

Melodeathia Uudeltamaalta Teksti: Samuli Reunamo Kuva: Niina Maria Lähdin Serenade of Spiten keikalle Helsingin keskustassa sijaitsevaan Bar Looseen ristiriitaisin tuntein. Oli kulunut melko tarkkaan vuosi siitä, kun olin viimeksi päässyt todistamaan tätä orkesteria ilmielävänä - peräti samassa ravintolassa. Samalla olin kuitenkin kuullut pikkulintujen visertävän, että yhtye oli viimeksi treenannut yhdessä kahdeksan kuukautta sitten. Laulaja Iikka Salmelan [sic] alkuspiikki, vahatut viikset sekä punaiset henkselit vetivät toimittajan suun välittömästi leveään virneeseen. Ensimmäisistä tahdeista alkaen yhtyeestä ei kuitenkaan treenaamattomuutta kuullut. Kappaleet soivat yhdessä tiukasti. Laulumelodioita ei juuri ollut erotettavissa, minkä vuoksi olisi ollut tärkeää, että rakenteellisesti oivalliset sävellykset olisivat päässeet esille. Ikävä kyllä tuhnuinen kellaritila olisi vaatinut huomattavasti matalamman äänenvoimakkuuden, jotta Serenaden kappaleet ja mielenkiintoiset kosketinstemmat olisivat päässeet oikeuksiinsa. Miksaaja sen sijaan päätti vääntää potikat kello neljään eikä mistään saanut kunnolla selvää. www.emergenza.fi

Kohtaamisessa oli jokaiselle jotakin ”Mee äkkiä kuvaamaan kuinka Uusimaa krebaa(=kreisibailaa)!” kehottaa piirinjohtaja Koistinen melun yli. Ei tarvitse kahdesti käskeä, olen jo matkalla. Miten tähän on tultu? Pääkaupunkiseudun partiolaiset järjesti lauantaina 27.4 Kohtaamisen päättämään häkellyttävän aktiivisen partioviikon. Tänä vuonna Kohtaamiseen kuuluivat perinteisen kulkueen lisäksi aamupäivä Linnanmäellä sekä partiojuhla ja illan Johtajabileet Olympiastadionilla. Juhlimaan oli kutsuttu myös uusmaalaiset partiolaiset ja Finlands Svenska Scouter(FiSSc). Se kannatti: Tapahtumaan osallistui kaiken kaikkiaan noin 6000 partiolaista ja ei-vielä-partiolaista(noin 1000 uusmaalaista 25 eri lippukunnasta). Mieletön määrä! Aamupäivä Lintsillä tuntui olevan erityisesti pikkuväen mieleen. Innokkaat lapset säntäilivät laitteesta toiseen yrittäen ehtiä mahdollisimman moneen ennen niiden sulkeutumista. Tehtävä osoittautui yllättävän haastavaksi, kun jonot suosituimpiin vekottimiin venyivät hurjiksi. Lapset olivat kuitenkin sitkeitä, ja odottivat kärsivällisesti pitkiäkin aikoja päästäkseen oman suosikkinsa kyytiin. Yhtä paha ei ollut tilanne pienempien laittessa. ”Me ollaan käyty varmaan näissä kaikissa! Ei oo ollut kyllä yhtään jonoa”, naureskeli eräs Nummenpoika-isä pienen tyttärensä kanssa. Päivän virallinen osuus – partiojuhla – sujui melko perinteisellä kaavalla. Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen juhlapuheen lisäksi juhlaväki pääsi kuitenkin nauttimaan myös aivan loistavasta cover-bändistä, jumppavideotervehdyksestä Rovaniemeltä sekä iloisesti hihkuvan juontajaparin edesottamuksista. Pääsimme todistamaan myös 22 uumaalaisen saavan 2-luokan Mannerheimsoljen – onnea! Palaan Johtajabileisiin, tanssilattialle. Lapset on saatu turvallisesti kotiin ja johtajat ovat päässeet vapaalle. Osa kuluttaa aikaansa stadionin torniin jonottaen, osa tanssilattialla partiojuhlasta tutun cover-bändin tahtiin tanssien. Biletys tuntuu olevan erityisesti samoajien mieleen, mutta varttuneemmatkin viihtyvät - onhan kekkereissä myös loistavat tarjoilut. Musiikin tahdissa on hyvä vaihtaa kuulumiset tuttujen kanssa tai pitää uutta ihastusta kädestä kiinni. Kirjoittaja on Uudenmaan Partiopiirin viestintäministeri, joka ei osaa pukeutua sään mukaisesti.

o ti r a p a k lk a p u tu u e k u p n Mite Pärskeen dynaaminen muotitoimittajaduo kävi selvittämässä, eroaako palkkaa saavan partiolaisen pukeutuminen muista partiolaisista tai muista palkkaa saavista. Alkuun tunnustus: emme ole mitään vanhoja tekijöitä muotitoimittamisen saralla. Saavumme helmikuisena iltapäivänä Partioasemalle tekemään ensimmäistä muotijuttuamme kun, noh, tuli luvattua. Emme ole varoittaneet tulostamme etukäteen, emmekä oikeastaan ole juttua pahemmin etukäteen suunnitelleetkaan. Päädymme käyttämään hyväksihavaittua metodia, eli suunnistamme määrätietoisina, takki auki ja henkselit paukkuen suoraan Uudenmaan partiopiirin nurkkahuoneeseen. Paikalla ovat järjestökoordinaattori Petra Valkonen ja toiminnanjohtaja Tea Hurme. Kun kerromme olevamme Pärskeen muotitoimittajia, nousee äläkkä; on kuulemma tukka laittamatta ja tylsät vaatteet päällä. Pysymme kuitenkin lujina; partiolaisen on oltava aina valmiina! Ryhdymme taltioimaan luonnontilaisia palkkapartiolaisia luonnollisessa ympäristössään. Kun ensijärkytyksestä on selvitty, suostuu Valkonen hieman valottamaan tyyliään. “Pukeudun mustaan, oikeastaan aina. Vappuna saatan käyttää myös hieman värikkäämpiä vaatteita.” Koska toiminnanjohtaja Hurme on kovin kiireinen, valtuuttaa hän hymyssä suin Valkosen vastaamaan puolestaan. “Tea on työyhteisömme käytännöllisin pukeutuja. Hänkin pukeutuu pääasiassa tummiin vaatteisiin. Tämä tummuus taitaa olla meidän uusmaalaisten juttu.”

Kuin laittaakseen vahingon kiertämään, johdattaa Valkonen meidät vielä SP:n viestintäpäällikön, Johanna Karosen, juttusille. Kohtaamme jälleen samat pullikoinnit sotkuisesta huoneesta, ja tällä kertaa suostumme vaateisiin saada vaihtaa kengät ennen kuvien ottamista. Nettitestin tuloksesta inspiroituneena asukokonaisuutensa visioinut, housuja kerran vuodessa käyttävä Karonen kertoo, että hänen asunsa on tulkinta Andy Warhol -groupien univormusta, mitä se sitten ikinä tarkoittaa-

olainen? kaan. Tästä on tummuus kaukana! Sähäkkä leopardikuvioinen mekko sointuu paitsi toimittajan kaulaliinaan myös viestintäpäällikön kirkkaanpunaisiin korkokenkiin. “Tyypillinen palkkapartiolainen pukeutuu yleensä hieman outdoor-henkisesti. Suosittuja merkkejä ovat ainakin Haglöfs, Halti ja Fjällraven. On mukavaa, kun tässä työyhteisössä työntekijän panos on tärkeämpi kuin se, miten työntekijä pukeutuu. Yleiselle pukukoodille ei siis ole tarvetta. Mielestäni partiolainen voi työskennellä vaikka OnePiecehaalarissa!”

Teksti: Iikka Salmela Kuvat: Samuli Reunamo

Nimettömän partiolaisen tunnustukset Olin lippukuntaleirin johtajana vuonna nakki. Vaikka leiriläiset tietysti olivat varsinaisia kultamussukoita, viimeisenä leiriyönä päässäni naksahti. Päätin suunnata kanootilla hetkeksi yksikseni rauhaan ja hiljaisuuteen läheiseen autioon saareen, jolla olimme leirin aikana käyttäneet lapsia uimassa, koska leiripaikkamme mutapohjainen ranta ei siihen touhuun kelvannut. Lämpimänä kesäyönä makailin kalliolla kuunnellen laineiden liplatusta ja nauttien siitä, ettei korviini kantautunut ainuttakaan ihmisääntä. Taisin siinä sitten nukahtaa... Herättyäni jouduin havaitsemaan, että kanootti oli lähtenyt karkuteille. Siellä se kellui, uimataitojeni kantamattomissa keskellä järveä. Kännykkä ei ollut mukana, eivätkä leiripaikka tai lähin asutus edes partiolaisen huutoetäisyydellä, joten en voinut muuta kuin istahtaa ihmettelemään, josko joku hoksaisi jossain vaiheessa leirinjohtajan kadonneen. Pian muuta johtajistoa meloi toisella kanootilla kohti saarta ja helpottuneena saatoin todeta pelastuksen koittaneen. Leiripaikalla osa lapsiaan hakemaan saapuneista vanhemmista paheksui karkumatkaani, toiset hymyilivät hyväksyvästi leirinjohtajan toilailuille. Nolotti.

PiHa kertoo Pärskeen lukijoille, mikä on hot ja mikä not

Ansiomerkit Kevätkisat Kämppi-leiri Partio POP ‘13

Sateenvarjosää Kevätflunssa Sisäkokoukset

i s i v l e s a s Lilla Ro a t s i o s i k i v l ta

11 Teksti: Immu Pöyry Kuva: Juho Tuure

Pärske jalkautui Uudenmaan Partiopiirin ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten yhteisiin Reindeer Stopping -talvikisoihin ennen kaikkea nähdäkseen seurantavartionsa suoriutumista livenä. Kuinka Lilla Rosa (ts. Tehotytöt) selvisi? “Talvikisoista jäi ihan mukava maku suuhun. Tehtäviin oli panostettu mukavasti ja rastit olivat positiivisella tavalla erilaisia”, kertoo Lilla Rosan vj, Paula Heino. “Keli haittasi hieman hiihtoa aina silloin tällöin ja jouduimme joissakin kohdissa turvautumaan kävelyynkin kun suksen pohjiin jäi lumet kiinni.” Sinisessä sarjassa ei (taaskaan) ollut muita vartioita, joten voitto oli odotettavissa, vaikka seurantavartiomme olikin matkassa poikkeavalla kokoonpanolla. Varusteet oli onnistuttu valitsemaan oikein ja toimivasti, eikä mitään puuttunut. “Tehtävistä emme osaa valita mitään varsinaista suosikkia, mutta mielestämme yösuunnistus oli oikein kiva.” SM-kisoihinkin olisi osalla tytöistä ollut kiinnostusta, mutta vartiota ei saatu kasaan. Tuleviin kisoihin vartio ole vielä valmistautunut mitenkään, sillä himokisaajienkin pitää suorittaa oppivelvollisuutensa. “Partio on meille jokaiselle tärkeä harrastus, mutta kouluunkin täytyy jäädä aikaa. Innoissamme kyllä sitten kisaamme ja valmistaudumme mutta se ei ole nyt aivan ajankohtaista.” Lilla Rosa toivottaa kaikille oikein mukavaa kevättä ja kesän odotusta! Olisiko teistä Lilla Rosan haastajiksi? Tsekatkaa syyskisojen kisakutsu takakannesta!

? is r Ii P S Y , r e m o S Mikä on

Teksti: Emma Napari Kuva: Orvokki Somervuori

Kuka olet ja mistä tulet? Olen Iiris Somervuori Kirkkonummelta, tällä hetkellä olen lippukuntani Kirkkonummen Metsänkävijöiden lippukunnanjohtaja toista vuotta ja myös tuore medialähettiläs!

niihin juuri osallistua. GoExpo-messuilla oli tosi siistiä, ja sen tyyppisiin juttuihin olisi mahtavaa päästä toistekin. Ylipäänsä on kivaa päästä ryhmän kanssa näyttämään mitä partio oikeasti on!

Tiedätkö muuten, mikä on Somer? En kyllä tiedä! Tiedän, että sukunimemme on käännetty ruotsista ja Somero on paikkakunta mutta Somer ei kuulosta tutulta.

Mitä hyvältä medialähettiläältä mielestäsi vaaditaan? Ehdottomasti motivaatiota ja innostusta kertoa partiosta ja tietysti mielellään innostunutta suhtautumista myös itse partiotoimintaan. Minkäänlaista viestintäkokemusta ei välttämättä tarvitse, omakin partioviestintäni on ennen YSP-koulutusta koostunut lähinnä muutamasta lippukuntalehteen kirjoitetusta jutusta. Siitä on tietysti etua, että tietää partiosta jotain ja osaa ajatella tätä harrastusta vähän pintaa syvemmältä.

Somer on itse asiassa joki Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla (tietoiskun tarjosi Pärske pätee -palsta). Mutta olet siis medialähettiläs! Eli mikä? Medialähettiläs tai YSP viestii partiosta mediaan, tavoitteena on tietysti saada lisää nuoria partioon: viestiä, että partio on nimenomaan nuorten harrastus ja että me tehdään muuta kuin solmuja. Viestintä voi olla ihan itsenäistä partion hehkutusta Facebookissa, erilaisia tempauksia kuten viime syksyn Nenäpäivä-pöljäilyt tai partiotoiminnan esittelyä vaikkapa messuilla. Itse olin esimerkiksi GoExpo-messuilla maaliskuun alussa edustamassa partiota. Kuulostaa hyvältä! YSP-urasi on vasta aluillaan, mitä kaikkea haluaisit päästä medialähettiläänä tekemään? Kansainvälisyysjutut kiinnostavat kovasti, mutta nyt on ollut kirjoitusten ja pääsykokeiden takia sen verran kiireinen kevät, etten ole ehtinyt

Tämän Pärskeen teemana on virtaava vesi, kerro joku veteen liittyvä partiokokemus! Ei tule mieleen kovin positiivisia veteen liittyviä partiokokemuksia… Tarpojaikäisenä ensimmäisellä kesäleirilläni tulin kajakkikammoiseksi, sillä eräänä tuulisena päivänä ohjelmassa oli melontaa. Johtajat tietysti vakuuttivat että tuuli ei haittaa mitään, mutta ensimmäinen kaveri kaatui heti veteen päästyään aallokossa ja seuraavaksi itseltäkin meni kajakki kumoon. Lopulta meidät poimittiin sitten moottoriveneen kyytiin, mutta en vieläkään oikein tule kajakkien kanssa toimeen. KiMe:llä on myös tapana kastella lippukunnanjohtaja kesäleirillä. Joka päivä. Saa varata

paljon vaihtovaatteita mukaan! Rinkka, putkilla vai ilman? Ehdottomasti ilman! Olen varustepartiolainen ja Haglöfs-fani henkeen ja vereen. Heräät kumiveneestä Pärskeen päätoimittajien Immun ja Iikan välistä. Mitä on tapahtunut? No jotain todella outoa varmasti! Kyseessä olisi todennäköisesti jonkinlainen YSP:n ryöstö.

tä is r ä m ä h n a m e s a io t Par takaisin Sipo ose en

Teksti: Samuli Reunamo

Vesa “Slodo” Koskikallio päätyi varapiirinjohtajaksi ilman edeltävää hallituspestiä, mikä oli 20 vuotta sittenkin epätavallista. Slodo toimi Uudenmaan partiopiirin varajohtajana kaikkiaan kolme vuotta 1990-luvun alkupuolella. Kotilippukunnasta Keravan Korvenpojista ei juuri kannustettu piirin hommiin. “Kv-ryhmässä oli hyvä porukka, ja sitä kautta oikeastaan vasta sain selville, että on muutakin partiota”, selventää Slodo. Tuolloin varapiirinjohtajan toimenkuva ei ollut yhtä tiukka kuin nykyään, vaan sisälsi kaikenlaista edustamista, juoksevien asioiden hoitoa, piirinjohtajan sijaistamista - hengailuakin. Usein Slodo lähtikin kouluttajaksi piirin kursseille. Hänestä on hyvä, että pesti on selkeämpi kuin ennen, mikä pätee monesti myös työelämään. Vuonna 1995 lapset alkoivat viedä niin paljon aikaa, että piirinjohtaminen sai jäädä. Kolme Slodon viidestä lapsesta toimii aktiivisesti partiossa, yksi hänen vanhassa lippukunnassaan KKP:ssä. Piirinjohtajavuosiaan Slodo kuvaa “erittäin antoisiksi” ja kaipaa mukavia keskusteluja, joita hallituksessa käytiin. Vuodesta 2006 Slodo on ollut Helsingin kaupungin rakennusviraston metsävastaava. Hänen tehtävänään on tilata kaupungille metsänhoitotyöt. Jouluaattoisin Koskikallion perhe myy joulukuusia Nikkilässä. Isä hoitaa kuuset, lapset myyvät.

14 Pärskeen suuri

VE NE VER TAI LU

Pärske lähti tarkastamaan uusmaalaisten lippukuntien meripartiointivalmiuksia. Pyysimme muutamia lippukuntia esittelemään veneitään seuraavien kysymysten avulla:

Kuinka kauan lippukunnallanne on ollut oma vene? Millainen vene lippukunnallanne on? Mikä on veneenne nimi? Onko veneen nimen takana joku historia/perinne? Miten lippukuntanne hyödyntää venettään? Hauska tarina veneeseenne liittyen?

Siuntion Koskikarat Vastaukset: Heidi Stenberg Kuva: Lippukunnan arkisto Lippukunnalla on ollut vene keväästä 2011 lähtien. Vene on 30 jalkainen purjevene vuodelta 1977. Veneen nimi on Wirtanen. Aikaisempi omistaja oli nimennyt sen, mutta ei kertonut tarkempia taustoja. Venettä käytetään kesäleireillä, purjehduksilla ja ryhmien toiminnassa.

15 Puskapartiolaiset Vastaukset: Ossi Ikonen Kuva: Petteri Salmi Vene saatiin lahjoituksena noin vuonna 2008 tai 2009. Vene on vanha Neuvostoliiton armeijan kumivene. Sillä on seilattu Itämerellä, Atlantilla ja Välimerellä ennen kuin se päätyi Puskapartiolaisille. Puskapartiolaisten lipun alla vene ei koskaan ole ollut vesillä, koska ilmaventtiilistä puuttuu kumiosa jollaista ei vielä ole saatu hankittua. Muutoin vene on täysin käyttökelpoinen. Kahdet talkoot veneen ympärillä kyllä on pidetty! Samoin veneelle on pidetty nimikilpailu lippukuntalehti Liljapilassa peräti kahdesti, mutta venettä ei silti ole nimetty. Eräs suosittu ehdotus veneen nimeksi on ollut "IkuTurso" Kalevalan mukaan. Ensi kesän kesäleirillä vene toivon mukaan on käytössä.

Tarina: Pidimme venetalkoot marraskuussa 2009. Tavoitteena oli tutustua hankintaan, luetteloida sen osat ja saattaa se käyttökuntoon. Talkoot pidettiin kahden hengen voimin silloisella varastollamme nuorisotalo Östiksessä Itä-Helsingissä. Samalla testasimme lippukunnan upouutta kaasukeitintä keittämällä nuudeleita. Veneen pussia ensimmäistä kertaa avatessamme vastaan tuli myös täpötäysi viinapullo. Siinä sitten pumppailimme kumivenettä nuorisotalon kellarikäytävällä, keittelimme nuudeleita viinapullo esillä, kun paikalle tuli Palmian huoltomies, joka oli menossa tarkistamaan pannuhuonetta. Katsoi hieman pitkään, muttei tohtinut sanoa mitään.

Upinniemen Merisissit Vastaukset: Tuomas Lahti Kuva: Lippukunnan arkisto Lippukunta vietti viime vuonna 50-vuotisjuhlia ja vuosien varrella on ollut useita veneitä. Lippukunnalla on käytössä 27 jalkaa pitkä purjevene ja lisäksi kolme optimistijollaa. Purjeveneen nimi on s/y Tera. Nimi on aikaisemman omistajan antama. Kesäisin käyttö on melko aktiivista, esim. viime kesänä nuoremmille lippukuntalaisille järjestettiin koulutuspurjehdus Tammisaaren saaristossa ja vanhemmat jäsenet tekevät omia purjehduksiaan mm. Tallinnaan.

Lohjan Eräveikot Vastaukset ja kuva: Matti Pirhonen LEV:lla on viisi huonoa lasikuitukajakkia, yksi lasikuituinen soutuvene sekä juuri lahjoituksena saatu osittain laho purjevene, joka on tarkoitus kunnostaa tänä keväänä. Jälkimmäinen on amerikkalaista tekoa, sikäläiseen noin 4,5 metrin luokkaan tarkoitettu kilpapaatti 1950-luvulta. Se on vanerirakenteinen ja siinä on nostoköli.

16 Lisäksi teimme vertailevaa tutkimusta länsirannikolla:

Turun partiosissit Vastaukset: Tomi Kokkonen Kuva: Lippukunnan arkisto Ensimmäinen oma vene saatiin hankittua vuonna 1923. Nykyinen koulutuspurjeveneemme on vuodelta 1982. Aluksemme on alumiinirunkoinen ja reilun 15 metrin mittainen. Takila on ketsi. Aluksen nimi on S/y Merisissi III. Aluksen nimi tulee lippukuntamme nimestä (Turun Partio-Sissit) ja järjestyksessä kolmas Merisissi. Veneellä purjehditaan paljon erityyppisiä partiopurjehduksia. Veneellä käydään myös kisaamassa Tall Ship Racessa.

Satahanka on Suomen Partiolaisten meri- ja vesipainotteinen leiri, joka järjestetään 4-6 vuoden välein. Kesällä 2013 Satahanka XII järjestetään Kustavin Lootholmassa ja sinne ovat tervetulleita myös muut kuin meripartiolaiset, esimerkiksi melontaa, uintia ja pelastustoimintaa vesillä harrastavat lippukunnat. Lisäksi leirille odotetaan yli sataa ulkomaalaista meripartiolaista!

? n o e s ä k i m

Satahanka XII:lle on ilmoittautunut 18 meripartioinnista kiinnostunutta uusmaalaista. Heistä yksi on Upinniemen Merisissien Tuomas Lahti. Lippukunta on osallistunut Satahangalle kahdesti aiemmin, 2002 Syndalenissa ja 2008 Sauvossa. “Odotamme leiriltä paljon purjehdusta ja hyviä tuulia. Tulemme leirillä purjehtimaan nuorempien leiriläisten kanssa ja opettamaan heille merimiestaitoja”, vastaa Tuomas uteluihini Satahankaan kohdistuvista odotuksista. “Perinteisistä leireistä, kuten Taruksesta, jolla olimme mukana, Satahanka poikkeaa lähinnä merellisen ohjelmansa vuoksi.” “Meripartiolaisille Satahanka on ohittamaton ja sinne täytyy päästä mukaan”, toteaa Tuomas. Merisissit suuntaavatkin veneensä Teran kokan kohti Kustavia heinäkuussa.

ä n e n e s jä n a n n u k u Vene lipp

Teksti: Heidi Stenberg

Ensimmäinen matkani lippukuntamme veneellä meni suurimmaksi osaksi hytissä nukkuen. En ole veneihminen, siis sellainen joka voisi viettää puolet elämästään veneiden parissa. Mutta onneksi moni muu on valmis ottamaan paikkani tässä tilanteessa. Lippukuntamme sai vihdoin ja viimein oman veneensä keväällä 2011, ja se on nostanut lippukuntamme aivan uudelle tasolle. Wirtasesta on ollut enemmän kuin hyötyä koko lippukunnalle. Olemme saaneet uusia jäseniä, toimintamme on laajentunut meripartioon ja vanhemmat osoittavat kiinnostustaan osallistumalla vapaaehtoisiksi leireille ja osallistuvat näin enemmän lastensa harrastukseen. Olisi vähättelyä sanoa että veneestä on hyötyä. Siitä on tullut lippukuntamme kantava pilari. Viime vuoden kesäleirillä Wirtanen vihittiin käyttöön ja lapset pääsivät kokeilemaan miltä tuntuu seilata merellä. Kokemus oli selvästi positiivinen. Jokainen veneellä ollut palasi rantaan hymyssä suin, iloisena ja valmiina kokeilemaan uudestaan. Vene oli leirin kohokohta jota odotettiin kuin nousevaa kuuta. Tulevaisuuden suunnitelmissa vene näkyy selvästi. Kesäleiripaikaksi valitaan sellainen, missä veneen käyttö on mahdollista. Kokouksissa lapsia perehdytetään veneilyn maailmaan niin turvaohjeissa kun käytännönopeissa. Meripartion asemasta tulee entistä kantavampi käsite lippukunnassamme, ja jokaisella innokkaalla oppijalla on mahdollisuus oppia lisää. Veneen myötä lippukunnastamme on tullut tiiviimpi ja aktiivisempi. Se on tuonut meille niin paljon enemmän kuin olimme osanneet odottaa.

Kuka maksaa taitomerkit ja ret Partion sanotaan olevan edullinen harrastus. Niin se onkin, jos sitä verrataan moniin muihin viikottaista toimintaa lapsille ja nuorille tarjoaviin kilpakumppaneihinsa. Ilmaistahan partio ei kuitenkaan ole. Uusmaalaisen Partiolaisen vuotuisesta jäsenmaksusta päätyy vuonna 2013 noin 30 euroa kattojärjestön eli Suomen partiolaisten ja 27 euroa Uudenmaan Partiopiirin käyttöön. Lippukunnille näistä rahoista ei jokapäiväiseen peruspartiointiin heru osuuksia. Mikä maksaa? Lippukunnat ovat partiobyrokratiassa se taso, joka tarjoaa laumoille, joukkueille ja vartioille toimintavalmiudet laadukkaaseen partioharrastukseen. Se maksaa. Selvittääkseni tarkemmin, kuka maksaa ja kuinka paljon, lähetin uusmaalaisille lippukunnalle sähköpostitse kyselyn. Sain vastauksia kysymyksiini menoista, tuloista, rahaliikenteestä ynnä muusta talouteen liittyvästä noin 15 lippukunnasta. Yleisimmin mainittu rahaa nielevä kohde oli retkien ja leirien järjestäminen. Varsinaisia palkkoja tai palkkioita mikään kyselyyn vastannut lippukunta ei pestatuilleen maksa. Joissakin lippukunnissa maksetaan matkakorvauksia partiolaisten tai kaluston kuljettamisesta retkille tai leireille ja matkoista muihin merkittävimpiin partiotapahtumiin. Jonkin verran tehdään varustehankintoja ja huolletaan nykyistä kalustoa. Yksilöityinä hintavina hankintoina lippukunnat nimesivät telttojen ja muun suurkaluston rinnalla huivi- ja merkkikulut, jotka ovat nousseet uuden ikäkausiohjelman myötä. Suuri lippukunta saattaa käyttää merkkeihin vuodessa yli tuhat euroa. Eräästä lippukunnasta kantautui toive mahdollisuudesta ostaa merkkejä useammasta paikasta kuin nykyään eli käytännössä toive kilpailusta ja

siten matalammista merkkien hinnoista. Tulonsiirtoja julkisyhteisöiltä ja jäsenistöltä Useimpien muiden yhdistysten tapaan tärkeimmät lippukuntien tärkeimmät tulonhankintakanavat ovat jäsenmaksut, erilaiset avustukset ja myyjäisten, pikkuleipien kauppaamisen, joulukalenterimyynnin, varusteiden vuokraamisen ynnä muun sellaisen kattava yleiskäsite liiketoiminta. Jäsenmaksun lippukunta kerää yleensä SP:n ja piirin maksujen yhteydessä eli vajaan 60 euroa ylittävä osuus on käytännössä mennyt lippukunnalle. Noin puolella kyselyyn vastanneista lippukunnista on jäsenmaksu tai muu vastaava maksu. Usea lippukunta kerää myös partiopolkunsa aloittavalta pikkupartiolaiselta erillisen kertaluontoisen maksun, jota käytetään muun muassa partiohuivin ja kaikille yhteisten merkkien ostamiseen. Jäsen- ja liittymismaksut ovat vastausten perusteella keskimäärin noin 10 – 20 euron luokkaa. Suurempien tapahtumien kustantamiseksi lippukunnat perivät usein osallistujilta oman

maksun, jota lippukunta usein tukee jollain osuudella. Joissain lippukunnissa vähävaraisimmille perheille annetaan suurempi alennus. Jäsenmaksujärjestelmä toimii siis osittain valtionverotuksen tavoin lippukunnan sisäisinä tulonsiirtoina. Tärkeimmät uusmaalaisten lippukuntien avustajat ovat kunnat ja seurakunnat. Jonkin verran avustuksia saadaan myös muilta yhdistyksiltä ja säätiöiltä. Tyypillinen kokouspaikka näyttäisi olevan kunnan tai seurakunnan omistama tila, josta lippukunta maksaa pientä vuokraa tai käytännössä ei vuokraa lainkaan. Kunnat ja seurakunnat myöntävät lippukunnille myös rahallista tukea. Seurakuntien tuki on toisinaan vastikkeellista. Tuen saannin ehtona tai seurakunnan toiveena voi olla, että partiolaiset avustavat seurakunnan tapahtumissa esimerkiksi leikittämällä lapsia. Erään-

tkiruoat? laiseksi kunnilta tulevaksi tueksi voi ehkä laskea myös ostopalvelut, kuten maksaminen lippukunnalle siitä, että se vastaa kaupungin julkisten rakennusten liputuksista. Avustuksilla ei yleensä ole sen kummempaa korvamerkintää kuin ”myönnetään laadukkaan partiotoiminnan edistämiseksi”. Kohdeavustukset, joita lippukunnat hakevat ja saavat yksittäisiä hankintoja ja tapahtumia varten, ovat tietysti luku sinänsä. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee Uusmaalaiset lippukunnat ovat tyypillisiä yleishyödyllisiä yhdistyksiä myös taloudelliselta tulokseltaan. Tilinpäätökset pyritään ainakin pitkällä aikavälillä pitämään nollavoiton tienoilla. Muutama lippukunta kerää ylijäämillä varoja oman mökin hankkimista varten tai muihin suurempiin hankintoihin. Vuotuisen tuloksen pitäminen nollassa on periaatteellisten syiden lisäksi ymmärrettävää myös lippukunnan talouden turvaamisen kannalta. Apurahoittajat eivät välttämättä näe tarvetta tukea lippukuntaa, joka näyttäisi tulevan toimeen omillaan. Verottajakin saattaa kiinnostua yhdistyksestä, jossa liiketoiminta muodostaa merkittävän osan yhdistyksen koko toiminnasta. Toisaalta liiketoiminnan pitäisi olla euromääräisesti useita tuhansia euroja, jotta verottaja todella kiinnostuisi. En myöskään huomannut kysyä lippukunnilta, maksavatko ne veroja jo nyt. Samankaltaiset taloudelliset tulokset eivät kuitenkaan tarkoita, että lippukuntien rahaliikenne olisi keskenään yhtä suurta. Useimmissa kyselyyn vastanneissa lippukunnissa tulot ja menot ovat 10 000 – 20 000 euroa. Pienimmissä lippukunnissa päästään hädin tuskin yli tuhannen euron. Liikkuva rahamäärä myös vaihtelee runsaasti vuosien välil-

lä. Suuret leirit, vaellukset ja hankinnat voivat moninkertaistaa rahaliikenteen. Myös lippukunnille kertyneessä ja hankitussa omaisuudessa on eroja. Lähes kaikki omistavat retkeilytarpeita, kuten erikokoisia telttoja, sahoja, kirveitä ja muuta puuntyöstövälineistöä sekä kenttäkeittiötarvikkeita. Osalla lippukunnista on esimerkiksi oma metsämökki retkiä varten. Muutama lippukunta pääsee liikkumaan vesiteitse omalla kanootilla tai veneellä. Vaikka sekalaiset retkeilytarvikkeet kuulostavat äkkiseltään aika arvottomilta, tulisi niille kuitenkin äkkiä paljon hintaa, jos niiden tilalle joutuisi yhtäkkiä hankkimaan uudet. Esimerkiksi yhden puolijoukkueteltan hankinta-arvo uutena lähtee 500 eurosta ylöspäin. Fiskarsin halkaisukirveistä saa maksaa monta kymmentä euroa kappaleelta. Usea lippukunta arvioi yksinomaan retkeilytarvikkeidensa arvon olevan useita tuhansia euroja. Yksikään kyselyyn vastannut lippukunta ei ainakaan ilmoittanut käyttävänsä varojaan vakuutusmaksuihin. Koska en tiedustellut asiaa erikseen, jää epäselväksi, kuinka hyvin lippukuntien omaisuus on turvattu. Partioharrastus, valtiontalouden kestävyysvaje ja kirkollisverot Koska avustuksilla on suuri osuus lippukuntien tuloissa, on kuntien ja seurakuntien taloustilanteella merkitystä lippukunnille. Varaton julkisyhteisö ei voi myöntää ainakaan rahallista tukea. Suurin osa lippukunnista uskoo taloutensa olevansa vakaalla pohjalla ainakin lähivuosina eikä koe euron kriisin tai valtion kestävyysvajeen koskettavan toimintaansa. Muutamasta lippukunnista kuitenkin kerrottiin etenkin seurakuntien tukien pienentyneen muutamassa vuodessa jopa usealla tuhannella eurolla. Tämä on johtamassa siihen, että lippukunnat joutuvat maksatuttamaan entistä enemmän menojaan jäsenistön-

sä kukkarosta. Vastaajat itse tulkitsivat avustusten pienenemisen syyksi kirkon jäsenmäärän ja siten kirkollisveron tuoton pienenemisen. Voisiko olla, että lippukunnat katsovat taloudelliseen tulevaisuuteensa liian turvallisin mielin. Annan hetkeksi asiantuntijapuheenvuoron piirin talousministeri Timo Miettiselle: ”Lippukuntien lähtökohtana tulisi mielestäni olla tukien pienenemistä ennaltaehkäisevään työhön panostaminen. Tuodaan partiota esille omalla paikkakunnalla, pyritään vaikuttamaan päättäjiin, pyydetään vaikuttavilla paikoilla istuvia partiolaisia tai partioon myönteisesti suhtautuvia puhumaan partion puolesta, kannustetaan partiolaisia hakeutumaan päättäviin elimiin ja niin edelleen. Jos tukihanat ovat jo sulkeutuneet, niin nämä kaikki edellä mainitut toimet ovat entistä tärkeämpiä.” Jäsenistöltä kerättävien maksujen kasvattamisen lisäksi joissain lippukunnissa on myös tehty suunnitelmia oman varainhankinnan kasvattamiseksi. Uusien tulolähteiden kehittämisessä ei kannata liikaa säästellä mielikuvitusta: Rajamäen Metsänkävijöiltä voi jo nyt vuokrata miesvoimistelijaryhmän keventämään vaikkapa firman pikkujoulujen tunnelmaa. Lohjalla tiedän partiolaisten pyörittäneen takavuosina bingoa. Bingokone taitaa edelleen olla lippukunnan varastossa. Hyvin suunnitellussa varainhankinnassa on se onni, että se voi samalla olla myös hyvää partiotoimintaa. Samaa tuskin voi sanoa jäsenmaksujen keräämisestä. Varmasti lippukunnissa harkitaan myös säästöjä. Niissä pohdinnoissa lippukunta joutuu miettimään, mistä voidaan luopua ilman, että paikallisen partiotoiminnan luonne kärsii ratkaisevasti. Väistämättä alan lippukuntien puolesta pohtia, ovatko taitomerkit paidassa yhtä tärkeitä kuin metsäretket.

Jäsenmääräindeksi Pärske huomioi eniten piirin jäsenmäärää kasvattaneet lippukunnan jokaisessa numerossaan. Kvartaalin nousijoiden listalle pääsevät lippukunnat, jotka ovat kasvattaneet jäsenmääräänsä eniten 5.2. ja 8.4. välisenä aikana. Uuden linjauksen myötä kvartaalin nousijoiden listalle pääsevät vain ne lippukunnat, joiden jäsenmäärä on vähintään 25 henkeä. Tätä pienempien lippukuntien kun on helppoa vaikka tuplata jäsenmääränsä kvartaalin aikana... Kvartaalin nousijat: 1. Kellokontiot (32 %) 2. Sipoon Hukat (26 %) 3. Vihdin Polunlöytäjät (23 %)

Kvartaalin fiiliskuva:

Piirinjohtaja valaistui

, ä ll e d e e s it e e T ä s s ä r e p ä d h e t n e anna last

Päätoimittaja jalkautui Puskapartiolaisten Haukka-joukkueen kokoukseen tarkoituksenaan sälyttää osa vastuustaan viattomien lasten harteille. Tässä tulokset.

HIRVI-RETKI Sipoonkorvessa oli lämmin tunnelma, vaikka pakkasta olikin -18 C. Seikkailijat olivat talviretkellä Sipoonkorvessa. Rinkat selässä käveltiin Ängesbölenin retkialueelle, jossa laitettiin teltta pystyyn. Saavuimme paikalle vasta klo. 20:00. Valmistimme ruoan ja hakkasimme polttopuita. Teltan keskisalon tukiruuvikin kerkisi siinä tiimellyksessä kadota. Onneksi se pitkän etsinnän jälkeen löytyi lumikasasta. Kärvensimme nakkisämpylät nuotiossa ja menimme nukkumaan. Ensimmäisenä yönä kaminamme reistaili ja Tatja ja Ossi tarjoutuivat valvomaan koko yön puolestamme. Seuraavana päivänä eksyimme metsään, ja kuljimme n. 3 km turhaan. Lopulta palasimme takaisin teltalle... kokemusta rikkaampana. Valmistimme ruoan trangioilla ja söimme sen lapaset kädessä, koska pakkasta oli niin paljon. Jotkut pojista onnistuivat saamaan penkin ja trangian tuleen. ”Parasta leirillä oli mielestäni lumikenkäily”, toteaa Maarit Manninen. ”Parasta leirillä oli mielestäni, kun sai hakata puita”, toteaa tyytyväinen Teemu Turpeinen. ”Siis OMG, leiri oli todella IHQ”, toteaa Vertti Laaksonen nauraen. ”Vaikeinta oli lämpimänä pysyminen”, toteavat kaikki yhdestä suusta.Toisen yön kipinävuoroon oli vaikea herätä, ja aamulla joku naurahti: ”Kuka puhu jotain unissaan?!” Tarpojajoukkue Naalit olivat 150:n metrin päässä leristämme. He joutuivat kantamaan KAIKKI ruokansa itse leiripaikalle, mutta me saimme nauttia Tatjan ja Ossin kantamista ruoista. ”Mitäköhän rinkka olisi painanut, jos sinne olisi laitettu vielä ruoatkin?”

HAUKKA-JOUKKUEEN NÄKEMYKSIÄ RETKEILYSTÄ Lähtökohtaisesti retkeily on mukavaa toimintaa. Erityisen mukavaa on, kun saa olla luonnon helmassa. Viikonloput tulee muutoin vietettyä ehkä enemmän sisätiloissa. Saa suunnistaa, eikä eksyminenkään aina ole ikävää. Ryhmäsuunnistuksessa voi käydä hassusti, ja yhden eksyvän perässä saattavat eksyä kaikki muutkin. Tuli on myös kiehtova elementti, vaikka kommelluksiakin voi sattua; esimerkiksi varomaton sytytysnesteen käyttö voi johtaa vaikka liekehtivään penkkiin. Retkiruoat maistuvat välillä pahalta, mutta ei niiden kuulukaan olla mitään gourmet-herkkuja. Ulkoilmassa kuitenkin moni ruoka muuttuu paremmaksi kuin se kotona maistuisi. Retkillä voi myös herkutella, esimerkiksi popcornilla tai letuilla. Talviretkellä polttopuiden tekeminen on suuri projekti, koska yöllä saattaa olla todella kylmä. Puut kannattaa tehdä heti retkelle saavuttaessa, sillä pimeä saapuu yllättäen ja peittää näkyvyyden kuin suuri huppu. Vaikka kaminassa pidetään tulta, kaikki tavarat eivät millään pysy lämpiminä. Talviretkelle on hyvä ottaa varalta enemmän vaatteita kuin kevätretkelle. Kylmyys saattaa yllättää, joten vaatteita kannattaa ottaa vaikka ei niitä ehkä tarvitsisikaan. Kevätretkelle voi varustautua kevyemmin, koska hangessa ei tarvitse möyriä.

i r a k s i W u t t Miksi Ar ? i t s i t r a s a r a on Suomen p Teksti: Janne Haonperä Kuva: Mikko Roininen

Jos et olisi koskaan kuulunut partioon, ihmettelisit varmasti itsekin, miksi tuo outo huiveihin sonnustautunut heimo kättelee vasemmalla kädellä, karjuu emännille kiitoksen ja viettää kesälomansa vapaaehtoistöissä metsäleirillä. Puhumattakaan siitä, miksi erään partioleirin viestintäosasto menee sekaisin Arttu Wiskarista. Sisäpiirijutuilla eli tutummin inside-läpillä on meille partiolaisille elintärkeä tehtävä, joka harvoin nousee esiin. Ne yhdistävät ja toimivat yhteisön liimana. Ne nostavat fiilistä, innostavat ja aiheuttavat positiivista pöhinää. Ne erottavat meidät muista. Kerron itseäni inspiroineen esimerkin lähimenneisyydestä. Arttu Wiskari on tavallinen suomalainen mies, joka tekee tavallista suomalaista musiikkia tavallisille suomalaisille ihmisille. Klassikkobiisien listalla on sellaisia unohtumattomia radiohittejä kuin Mökkitie ja Tuntematon potilas. Voin rehellisesti sanoa, että herran musiikkia ei omalta Spotify-listaltani löytynyt ennen viime kesää. Mutta sitten kaikki muuttui. Viime kesänä järjestettiin Uudenmaan Partiopiirin Huima 2012 -piirileiri, jonka viestintäjohtajana toimin. Viestintätiimin päivät olivat pitkiä, kahvia kului, laminointilaitteet ja läppärit lauloivat. Yön pimeinä tunteita leirilehden toimitus sai hyvän idean: kuunnellaan Arttu Wiskaria, koska sitä voi diggailla ironisesti. Siis diggailla niin, että ei oikeasti tykkää, mutta tykkää kuitenkin, koska suurin osa vihaa. Siitä se sitten lähti. Pian toimistolla ei soinut juuri muu kuin Wiskari. Taiteiden yönä laulu- ja soittotaitoiset viestijät esittivät Wiskarin biisejä akustisesti ohikulkijoille. Wiskari ilmestyi leirimukeihin ja leiritoimiston seinille. Arttu Wiskarista tuli Huiman meemi, viestinnällinen ilmiö, joka levisi ja jota kopioitiin. Tarina jatkuu vielä leirin jälkeenkin. Olemme käyneet Wiskarin keikalla, askarrelleet aidon kokoisen Wiskarin pahvista ja seuranneet hänen uuden levynsä valmistumista. Ironisesti tietysti. Wiskari ei ollut meille tärkeä musiikillisten ansioittensa tai karskin komean ulkonäkönsä vuoksi, vaan siksvi, että se oli meidän juttu. Viis siitä, ymmärtäisivätkö muut. Innostuminen vaatii hiukan hulluutta ja paljon rohkeutta olla avoin tyhmillekin ideoille. Toimitpa sitten lippukunnassa, piirissä tai keskusjärjestössä, mene ryhmäsi kanssa metsään ja etsikää yhdessä oma juttunne. Se on parasta, mitä partio voi tarjota. Kirjoittaja on Suomen Partiolaisten viestintävaliokunnan puheenjohtaja ja hallituksen jäsen, joka innostuu hölmöistä asioista.

Pelon kemiaa

Teksti: Antti Koistinen Piirros: Nelli Immonen

En ole koskaan oppinut luistelemaan kunnolla. Osaan kyllä lykkiä kovaa vauhtia eteenpäin, mutta jarruttaminen ja takaperin luistelu eivät sitten onnistukaan. En koskaan ole edes yrittänyt, kun pelkään että kaadun ja satutan tai – mikä pahinta – nolaan itseni. Tämä asia palasi mieleeni, kun tammikuussa kävin sijaisena eräällä ala-asteella, jossa minun täytyi pitää 3–4-luokkalaisille kaksi tuntia liikuntaa (kiitos Markolle luistinten lainasta). Nämä kymmenvuotiaat tytöt ja pojat olivat paljon etevämpiä luistelijoita kuin minä. He osasivat luistella takaperin, jarruttaa ja tehdä vaikka mitä. Hyppiä ja loikkia, ja sen sellaista. Seurasin kateellisena vierestä, ja yritin vain valvoa ettei kukaan satuttaisi itseään. Biologit kertovat, että pelko on epämukava tunne, joka syntyy aivojemme kemiallisissa reaktioissa, mikä näkyy erilaisina tuntemuksina kehossamme. Tuntemuksina, kuten hikoiluna ja punasteluna. Aivokemiaa, ei sen enempää. Täysin luonnollista – suorastaan primitiivistä. Itsessäni aivokemia on johtanut siihen, että en ole oppinut luistelemaan, ja on muutamat kuperkeikatkin jääneet tekemättä (mitä jos katkaisen niskani?). Puhumattakaan villeistä hiihtoretkistä (mitä jos tulee jyrkkä alamäki, ja lasken pöpelikköön mäen alla olevassa mutkassa?). Kun eräänä lokakuisena perjantaina hyppäsin lentokoneeseen kohti Tukholmaa, en tiennyt vielä peloistani mitään. Nyt, kuusi kuukautta ja kokonaista Value Based Leadership -kurssia myöhemmin, olen oppimassa niiden herraksi. Monet eri asiat saavat aivojemme kemian sykkimään pelosta. Itselleni pelon lähde on epäonnistuminen. Toisille vieraiden ihmisten ja kulttuurien kohtaaminen saa pelon pintaan. Tuntematonta on helppo pelätä. Jotkut purkavat pelkoaan väkivallalla ja rasismilla. Pelottavia asioita on helppo vihata. Pelkoa ja aivokemiaa vastaan ei voi taistella. On kuitenkin oma valintamme, käymmekö siilipuolustukseen ja sykkyrälle itseemme. Vai suhtaudummeko pelkoomme kiinnostuksella ja uteliaisuudella, yrittäen tuntea tuntematonta. Palaan lopuksi vielä luistinkentälle. Lapset olivat rohkaisevia, ja esittelivät minulle luistintaitojaan. He eivät pelänneet kaatua, nousta ylös ja ylittää itseään. Meillä partiossa on etuoikeus kohdata näitä lapsia viikottain. Autetaan heitä säilyttämään pelottomuutensa. PS: Mitä sinä pelkäät? Antti Piirinjohtaja Piirinjohtaja kävi Value Based Leadership –koulutuksen, jonka aikana hänestä tuli tunteistaan ja peloistaan höpisevä heppu. Kuulemma suosittelee samaa kaikille.

! ! ! A V U AP Auta peruskoulutusryhmän puheenjohtaja Anttia jakamaan pj-valtakirjat oikeisiin lippukuntiin! Mitkä Uudenmaan lippukunnat luuraavatkaan lyhenteiden takana?

1. PuPa 2. JuVeSi 3. Eka 4. KPS 5. PSKP 6. Tupa 7. LePa 8. MuMe 9. KaTu 10. QPT 11. LaPa

LO GOÄ Ä N ES T YS Pärskeen logoäänestys osoittautui tiukkaakin tiukemmaksi. Äänestyksessä jouduttiin järjestämään Facebook-faniemme kesken toinen kierros, kun ensimmäisellä äänet jakautuivat tasan sekä kärki- että jumboehdokkaiden kesken. Toisestakin kierroksesta muodostui äärimmäinen jännitysnäytelmä, kun voittajaehdokas valikoitui ainoastaan kahden äänen erolla! Kilpailuun saatiin mukaan myös kaksi lukijoiden lähettämää logoehdotusta. Harmillisesti kumpikaan ei saanut yhtäkään ääntä - edes tekijältään. Otamme tämän osoituksena graafikkomme Nellin ylivertaisuudesta! Esittelemme kuitenkin lukijoiden luomukset ohessa. Vasemmanpuoleisen (logoehdotus 1) on luonut J. Ahopalo, Karkkilan Partioveikoista ja oikeanpuoleisen (logoehdotus 2) Timo Mokkila, Lepsämän Partiosta. Pärske kiittää aktiivisuudesta!

Logoäänestyksen tulokset: 1. Kierros: Vaihtoehto 2: 13 poll-ääntä + 2 kommenttiääntä = 15 ääntä Vaihtoehto 3: 12 poll-ääntä + 2 sähköpostiääntä + 1 kommenttiääni = 15 ääntä Vaihtoehto 4: 4 poll-ääntä = 4 ääntä Vaihtoehto 1: 2 poll-ääntä + 1 kommenttiääni + 1 sähköpostiääni = 4 ääntä 2 kilpailevaa ehdotusta, joista kumpikaan ei saanut ääniä. 2. Kierros: Vaihtoehto 2: 28 ääntä Vaihtoehto 3: 26 ääntä 1 hylätty ääni

Vastaukset: 1. Pukkilan Partio, 2. Jukolan Veljet ja Siskot, 3. Eräkamut, 4. Karkkilan Partiosiskot, 5. Puskapartiolaiset, 6. Tuuspartio, 7. Lepsämän Partio, 8. Muijalan Menninkäiset, 9. Kantvikin Tulentekijät 10. Kuusankosken Partiotytöt 11. Lahelan Palokärjet

Kuvat: Hanna Niemi

27 Sorateiden Sankarit Horisontissa (eli erään sipoolaisen kisavartion nousu ja tuho)

OSA 2

Teksti: Iikka Salmela

Aika ja paikka: 8.-9.9.2012, Uudenmaan partiopiirin Horisontti-syysmestaruuskilpailut Rajamäellä. Pääosissa: Iikka "Eiks kukaan oikeesti ottanu mitään ruokaa?" Salmela, kisavartion vj. Juuso "Oisit ite ottanu!" Elo-Rauta, kisavartion lihakset. Kimi "Olkaa jo hiljaa!" Nummela, kisavartion huutelija. Viime kerralla tapahtunutta (Pärske 4/2012): Kisa on lähtenyt hyvin käyntiin, kaikkia väsyttää eikä ruokaa ole. Nysväämme pursimiehentuoliamme, kun paikalle saapuu delegaatio suoraan taivaasta; KKP:n enkelit antavat meille ruokaa! Miehiset kyyneleet virtaavat. Uskomme ihmiskuntaan (ja Keravaan) palautuu, mutta kyhäelmämme on yhä surkea ja läpimätä röskö. Päätämme kuitenkin tehdä muutaman taktisen priorisoinnin. Mietimme mitä yksityiskohtia rastimiehet mahtavat arvioida, ja toteutamme ne voimavarojemme mukaan. Emme epäile hetkeäkään, etteikö lokkien nuijimiseen tarkoitettu kapula olisi pisteiden arvoinen kylkiäinen pursimiehentuoliin. Tuoli kestää vartionjohtajan painon, ja rastimies antaa hyväksyvän hymyn nuijalle (sille puiselle). Vartiomme lähtee nälästä, väsymyksestä ja turhautumisesta huolimatta pystypäin etenemään kohti tulevia haasteita. Kohtaamme kilpailevan vartion parrakkaan ketkun, joka kertoo mielellään mitä kaikkea hän ja toverinsa olivat syöneet ruokatauollaan. Iikka harmittelee että jätti lokkinuijan edelliselle rastille. Vartionjohtajan sydän hypähtää kun sankarit

saapuvat EA-rastille. Kimi on nimittäin koulutukseltaan lähihoitaja. Nyt ropisee pisteitä! "No niin lähihoitaja, näytä kyntesi!" Iikka kannustaa. "En", toteaa puolestaan Kimi. Rastin potilaat jäävät kuitenkin eloon. Iikka kiroilee hiljaa. Miksi juuri hänen vartiossaan pitää olla maailman laiskin lähihoitaja? Nälkä alkaa sumentaa niin näön kuin muistinkin. Sankarit vaeltavat hiljalleen hämärtyvän metsän halki; jossain välissä pitää juoksennella ja tietää vastauksia. Suo miltei kaappaa Iikan kengän. Maantien alitus kapean tunnelin kautta tuntuu siirtymältä toiseen ulottuvuuteen. Kohtaamme nopean hirven. Niin nopean, että luovumme ajatuksesta juosta se kiinni ja syödä se. Pidämme muutaman vaitonaisen tauon ja saavumme lopulta rastille, jonne kaikki muutkin ovat saapuneet. Pitkä odotus on tosiasia. Rastipaikka on suurella hakkuuaukealla, ja aukealta löytyy myös giganttinen risu- ja rankakasa. Kipuamme kasan päälle tuijottelemaan synkeinä välipalojaan ahmivia kisakumppaneitamme. Alkaa sataa. Mieli on maassa. Rastillakin pitäisi osata solmuja. Emme me osaa solmuja. Tässä vaiheessa Iikka kaivaa repustaan esiin ainoan matkaan napatun elintarvikkeeksi luokiteltavan tuotteen: infernaalisen tulisen chilikastikkeensa. Juuso ja Kimi nappaavat pisarat suuhunsa ja suoritusvuoroaan odottavat saavat viihdykkeekseen maailmankuulun performanssiryhmän, Tulipunaiset ja huutavat holtittomat syljenerittäjät. Iikka ei osallistu ilonpitoon mutta lupaa kärventää makuhermonsa myöhemmin.

Suoritusvuoromme vihdoin koittaessa päätämme ettemme aio edes yrittää. Luovutamme ja lähdemme kohti seuraavaa kohdetta. Aikaa kuluu ja saavumme RUOKARASTILLE. Iikka itkee. Muut yhtyvät itkuun kun tajuamme, että ennen RUOKAA täytyy vielä seikkailla toiselle rastille. Jos olisimme tässä vaiheessa tienneet, että RUOKAA edeltävä tehtävä koostuu pistesuunnistuksesta, olisimme todennäköisesti spontaanisti syttyneet tuleen ja kärventyneet alkuhiukkasiksi. Tehtävä edellyttää hajaantumista. Iikka ja Juuso kahmivat rasteista puolet melko nopeasti, ja jäävät katselemaan muiden ruoanvalmistusta odotellessaan Kimiä. Ja Kimillähän kestää. Ja kestää. Ja… Yli puoli tuntia myöhemmin Kimi pamahtaa paikalle. Ruoanvalmistus voi viimein alkaa! Miten Iikan psyyke kestää pimeyden laskeuduttua? Mitä temppuja paahtoleivälle voikaan tehdä? Miltä rastilta Sorateiden Sankarit saavat täydet pisteet? Mikä saa Juuson flippaamaan? Kaikkea tätä saat odottaa kunnes seuraava Pärske ilmestyy!

Uudenmaan Partiopiiri ry Töölönkatu 55 00250 Helsinki

.D711 Järvenpään Metsänkävijät ja Kiehiset toivottavat kaikki  uusmaalaiset lippukunnat kisaamaan Uudenmaan  Partiopiirin syysmestaruuskilpailuihin 7.‐8.9.2013 aina  aurinkoiseen Järvenpäähän.    Säännöt : Kilpailussa noudatetaan Uudenmaan Partiopiirin  mestaruuskilpailujen sääntöjä (voimassa 21.2.13), siltä  osin kun ne poikkeavat Suomen Partiolaisten  partiotaitokilpailujen säännöistä (voimassa 1.11.2012).   Sarjajako : Tyttövartiot kilpailevat sinisessä ja ruskeassa  sarjassa. Poika – ja sekavartiot kilpailevat punaisessa ja  harmaassa sarjassa. Osanottajien iät lasketaan  kilpailuvuoden loppuun mennessä täytettyinä vuosina.   Sininen ja punainen sarja : kilpailuvartiossa on neljä 14‐18‐ vuotiasta jäsentä. Kilpailuvartion jäsenten yhteenlaskettu  ikä saa olla korkeintaan 68 vuotta. Kunkin kilpailuvartion  jäsenen tulee kuulua johonkin Uudenmaan Partiopiirin  lippukuntaan. Reitin pituus on sinisellä sarjalla 12‐20 km ja  punaisella sarjalla 13‐25 km.   Ruskea ja harmaa sarja : kilpailuvartiossa on kolme  vähintään 18‐vuotiasta jäsentä. Yläikärajaa ei ole. Kunkin  kilpailuvartion jäsenen tulee kuulua johonkin Uudenmaan  Partiopiirin lippukuntaan. Reitin pituus on ruskealla sarjalla  15‐25 km ja harmaalla sarjalla 20‐36 km. Molempien  sarjojen sisällä ratkotaan lisäksi erikseen vaeltajaikäkauden  mestaruus niiden vartioiden kesken, joiden kaikki jäsenet  ovat kilpailuvuonna 18‐22 vuotiaita.   Ilmoittautuminen ja osanottomaksu : Kilpailuun  ilmoittautuminen on alkanut. Kilpailuun ilmoittaudutaan  viimeistään 25.8.13 mennessä sähköpostitse  radalla13(ät)gmail.com. Osanottomaksu on 65 euroa. Jälki‐ ilmoittautuminen on mahdollista 1.9.13 saakka, jälki‐ ilmoittautumisen osanottomaksu on 75 euroa.   Osanottomaksu on maksettava ilmoittautumisen  yhteydessä kilpailun tilille  FI32 1064 3500 3909 55 .  Kilpailusta poisjääneen vartion osanottomaksua ei  palauteta, mutta lippukunnalla on oikeus asettaa tilalle  toinen vartio.   Lisätietoja : lisätietoja Radalla 2013 kilpailusta saa  kilpailun verkkosivuilta  https://sites.google.com/a/uusimaa.partio.fi/radalla2013/.  Lisätietoja antaa myös järjestelysihteeri Mirjam Pullinen,  puhelin 0400526249, sähköposti  mirjam.pullinen(ät)uusimaa.partio.fi.   Viime vuoden voittajat : sininen sarja :  Opossumit/Kirkkonummen Metsänkävijät, punainen sarja :  Äijät/Jokipartio, ruskea sarja : H44/Kiehiset, harmaa sarja :  Obs/Tuuspartio.

MILJÖÖ  Päärata  Puhdistamo  Kasvinsuojelu  Ratamo  STRÖMSÖ  Lyyra  Pärekori  Peruna  Mandala  MENU    Sibelius‐leivos  Lissun Grilli  VR <3  Radan rakentajat  Venaa Rauhassa  Seisake.net  PERUSKAURAA  Lennätin  Konnarin köysi  Rata‐kim  Da Vincin silta  Keravanjoki  T‐Juna  MUTKAN KAUTTA  Janne  Kylmäketju  Ravintolavaunu  GPS  Yhteensä

SIPU  16  X  X  X  X  22  X  X  X    13  X  X  12  X  X  X  24  X  X  X    X  X  13  X  X  X    100

RUHA  16  X  X  X  X  28  X  X    X  13  X  X  12  X  X  X  32  X  X  X  X  X  X  19  X  X  X  X  120