Pärske 4/2012 by Uudenmaan Partiopiiri

4/20121

Uudet päätoimittajat Pärskeen uudet päätoimittajat esittäytyvät >> s.16

Jäsenjahti Pärskeen oma lautapeli >> s. 25

Tässä Pärskeessä: 3 Pääkirjoitus Valistusvirsi

Arvokas harrastus

Kotipaikka: Uusimaa

Sorateiden Sankarit Horisontissa

Vallan kahvassa

4 5

Tuutsä partsikkaan?

Kvartaalin kirja In & Out

24 Vieraskynä

Kvartaalin levy

Kuka tämänkin keksi?

Puuhasivut

8 Partiotyylit 10

Alakulttuurit partiossa

Pärske testaa

Siistein partiokokemukseni Kvartaalin fiiliskuva

15 Kamagallup 16

Pärskeen uudet päätoimittajat

Missä hän on huomenna?

Kokka kohti tulevaa

Pärske 4/12 Uudenmaan Partiopiirin lehti 35. vuosikerta, nro 199 Ilmestymispäivä 5.12.2012 ISSN 1235-5224. Julkaisija Uudenmaan Partiopiiri ry Töölönkatu 55, 00250 Helsinki p. 09 8865 1400 faksi (09) 8865 1199 uusimaa@partio.fi www.uusimaa.partio.fi Piirinjohtaja Ossi Ikonen 040 549 3191 ossi.ikonen@uusimaa.partio.fi Piirin varajohtaja Kim Setälä 040 748 2615 kim.setala@uusimaa.partio.fi

Päätoimittaja Samuli Reunamo, 050-4070876 samuli.reunamo@uusimaa.partio.fi Toimitussihteeri Hanna Niemi 050 446 0057 hanna.niemi@partio.fi Ulkoasu Joonas Lehtonen joonas.lehtonen@partio.fi Toimitus Jaakko Haapala (SiHu) Riina Haapala (HiTy) Markus Haveri (LEV) Maija Huitu (HiTy) Emma Napari (HiTy) Johanna Korhonen (NS)

Avustajat 4/12 Antti Koistinen Pekka Urhonen Ossi Ikonen Iikka Salmela Immu Pöyry Kim Setälä Heidi Stenberg Iines Kråkström Roosa Kurki Kannen kuva Mikko Roininen

Painos 1600 kpl Painopaikka Painokurki Oy, Helsinki Paperi Galerie Volume 100 gr. Pärskeen 1/13 aineistopäivä on 4.2.2013 Aineisto toimitettava deadlineen mennessä päätoimittajalle. Seuraava Pärske ilmestyy 6.3.2012.

Paluu tulevaisuuteen Tulevan ennustaminen on ollut aina liki mahdotonta. Esimerkiksi matkapuhelimia ei osannut odottaa kukaan. Lähimmäksi arvasi eräs varhainen futurologi 1960-luvulla, joka uumoili jokaisella ihmisellä olevan 2000-luvulla “puhelinnumero”, josta hänet voisi tavoittaa mistä vain.

tuksista. Niissä olen pureutunut partioliikkeen haasteisiin. Jäsenmäärän saattaminen jälleen kasvuun on ollut vuoden partiomedian puhutuimpia aiheita. Ilokseni voin ilmoittaa, että siinä on onnistuttu: Uudenmaan Partiopiirin jäsenmäärä on kasvanut heinäkuun ja lokakuun välillä yli 14 prosenttia.

Otsikon elokuvan näkeminen ensi kertaa noin kymmeneen vuoteen oli erittäin ilahduttava kokemus. Filmin lavastus, käsikirjoitus ja näyttelijäntyö olivat jotenkin lapsellisen viattoman ja aidon näköisiä. Myös se, millainen maailman kuviteltiin olevan vuonna 2015 oli hellyttävän 1980-lukulaista.

On oltava varovainen viljeltäessä koko sukupolvea käsitteleviä ilmauksia, kuten olen itse päätynyt pääkirjoituksissa tänä vuonna tekemään. Olivathan jo muinaiset roomalaiset vakaasti sitä mieltä, että nuoriso on pilalle hemmoteltua ja velttoa. Partio on kokenut aikaisemminkin kriisejä - milloin on valtiovalta yrittänyt tukahduttaa sitä kapinaliikkeenä ja milloin ovat suomalaiset punavanhemmat kieltäneet kuulumasta oikeistolaiseen nuorisojärjestöön. Tulevaisuudesta ja sen haasteista puhuessa olisi syytä olla riittävän tarkka.

“Kyllästymiseen asti on käyty keskustelua siitä, mitä partio oikeastaan pohjimmiltaan on---” “---partiobrändin mukainen toiminta on ‘innostavaa, osallistavaa ja voimauttavaa’.” “Nykyajan nuoret eivät halua sitoutua mihinkään liian voimakkaasti.” Edellämainitut sitaatit ovat kaikki tämän vuoden Pärskeen pääkirjoi-

Partio uudistuu ja tulevaisuus näyttää, saammeko matkata metsäretkille lentolaudalla tai ladata Blå bandin retkiruokamme suoraan App storesta.

Valitusvirsi Ennen oli kaikki paremmin Tietokone- ja älypuhelinsukupolvi valtaa partion. Näille lapsosille vanhemmat pakkaavat retkelle sudenpennun kokoisen urheilukassillisen vaatetta ja karkkia. Niitä urheilukasseja ei kai ole edes tarkoitettu kannettaviksi. Jos joku on keksinyt pakata tavarat rinkkaan, suurin osa muovikasseista on rinkan ulkopuolella. Yöllä on aina kylmä kun talviretkellekin varustaudutaan makuupussilla, jonka extreme-lämmönkesto huitelee reippaasti plussan puolella. Illalla kuunnellaan iphoneista, ipodeista ja lumioista viimeisimmät radiohitit. Ei vain silloin kun minä olin nuori.

Tuutsä partsikkaan? Teksti: Maija Huitu Kuvat: Jesse Lindholm

Vihdin museolla oli 26.9. -4.11.2012 partioaiheinen näyttely nimeltään “Tuutsä partsikkaan?”Vihdissä on ollut aktiivista partiotoimintaa jo 60 vuotta. Sen kunniaksi koottiin näyttely vihtiläisen partiotoiminnan historiaa ja nykyisyyttä. Näyttelyn nimikin on poimittu paikallisesta partiohistoriasta: yksi Vihdin Polunlöytäjien perustajajäsenistä, Eero Mutru, kysyi noilla sanoilla silloisen Vihdin yhteiskoulun pihalla Mikael Hidénin kiinnostusta lähteä mukaan perustamaan uutta partiolippukuntaa. Hidén lähti ja loppu onkin jo historiaa. Näytteillä oli kattava kokoelma partioasuja 60- 70 -luvun partiomekosta ja 80-luvun poikavartionjohtajan univormusta nykypäivään. Erilaisia leirimerkkejä ja -huiveja, suorituskirjoja ja

retkeilyvälineitä. Retkeilyvälineiden hienointa kastia edusti 50-luvulla itse tehty rinkka, jossa on katajasta taivutettu runko. Nykypäivää näyttelyssä edusti vihtiläisten partiolippukuntien viimeisin suuri ponnistus, kämppäprojekti. “Esille laitettavaa oli huomattavasti enemmän kuin mitä näyttelytilaan mahtui”, aktiivisesti näyttelyn kokoamisessa mukana ollut Vihdin Polunlöytäjien Jesse Lindholm kertoo. Toiveissa onkin pitää toinen partionäyttely joskus tulevaisuudessa. Teksti: Maija Huitu Kuvat: Jesse Lindholm

Saatko Sinä jo sähköpostiisi Purskeen? Purske on Uudenmaan Partiopiirin sähköinen uutiskirje, joka lähetetään MailChimp -palvelun kautta. Voit liittyä Purskeen jakelulistalle piirin nettisivujen kautta: uusimaa.partio.fi -> lippukunta -> julkaisut -> Purskeet. Liittymällä listalle pysyt kiinni ajankohtaisissa asioissa näppärästi sähköpostin kautta.

Kuka tämänkin keksi? Teksti: Maija Huitu Kuvat: Markus Brunner

Avaruusajan huopa Hopeanhohtoinen avaruuspeite on partioretkilläkin yleinen lisämukavuuden tuoja. Metallipinnoitettu muovihuopa on lämmöneristävyytensä takia myös ensiapulaukkujen yleistynyt varuste, koska sillä saa pidettyä potilaan ruumiinlämpöä yllä. Kuka tämänkin on keksinyt? Miksi lämmöneristyspeite on nimeltään juuri avaruushuopa? 1950-luvulla sotien jälkeen vallitsi vahva futuristisen toiveikkuuden henki. Supervallat aloittivat avaruusohjelmansa, Sputnik kiersi maata 1957 ja kirjoitettiin laadukkaita sci-fi -kirjoja. Samaa periaatetta kuin avaruushuovassa, eli muovilevyyn kiinnitettyä höyrystettyä alumiinia käytettiinkin aluksi juuri estetiikkansa vuoksi: eräänlaisena 1950-luvun avant-garde -sisustuselementtinä. Käytännössä siis vuosikymmenen kuumin trendi oli verhoilla kylppärinsä avaruushuovalla. NASA huomasi sen erittäin hyvän lämmöneristävyyden potentiaalin ja kehitti siitä 1964 tarkoituksiinsa sopivan materiaalin. Tässä mielessä siis sana “avaruushuopa” on enemmän kuin sopiva nimitys. Olipa itse Neil Armstrongkin verhoutunut avaruushuopaan kävellessään ensimmäisenä ihmisenä Kuun pinnalla.

Eeppisyysöverit paperilla ja musteella

Teksti: Samuli Reunamo Kuva: Like kustannus

Hal Duncan: Muste (Kaikkeuden kirja II) (2010) Mitä voi sanoa teoksesta, joka luokitellaan löyhästi sci-fiin, mutta joka ammentaa vaikutteita muun muassa alkemiasta, muinaisten kulttuurien, kuten Babylonian, Sumerin, Egyptin ja seemiläisten kansojen kabbalan, mystiikasta, Euroopan lähihistoriasta, kerettiläisestä kristillisyydestä, metafysiikasta ja hippikulttuurista? Teoksesta, joka kertoo äärettömästä määrästä maailmankaikkeuksia jotka tapahtuvat samanaikaisesti suunnattomassa multiversumissa Vellumissa, jossa aika vääntyilee ja enkelit käyvät suurta sotaa toisiaan vastaan? Teos on erittäin paljon työtä ja mielenterveysongelmia vaatinut mutta silti kasassa pysyvä kokemus. Romaa-

nin kieli on polveilevaa ja kiinnostavaa, ja esimerkiksi matematiikan abstrakteja teorioita käydään läpi erittäin kiinnostavalla tavalla. Kun romaanin henkilöhahmoilla on jokaisessa Vellumin poimussa eri nimi ja identiteetti, universumi ja aika vaihtuvat kappaleen välein ja välillä eri universumit sekoittuvat keskenään, olisi tarkkaavaisuutta jatkuvasti pidettävä yllä. Käytin teoksen läpikahlaamiseen noin kolme kuukautta, mikä oli liikaa. En varmaankaan saanut teoksesta irti lainkaan niin paljon kuin järkälemäisessä teoksessa olisi siihen potentiaalia. Olisi väärin sanoa, että Muste ja sen ensimmäinen osa Vellum (2009) olisivat nautittava lukukokemus. Kaikkeuden kirja kokonaisuutena laajentaa kuitenkin tajuntaa tavalla, johon vain

Keravalainen luotsi kertoo mikä on tällähetkellä in ja out

harvat kirjat ovat omalla kohdallani yltäneet. Jokaisen olisi syytä tarttua siihen, kunhan varaa riittävästi aikaa lukea poukkoilevaa tekstiä vähintään 50 sivua kerralla.

Yökkis

Pisara ja lammas 1 Teksti: Iikka Salmela Kuva: Hannu Iso-Oja

Absoluuttinen Nollapiste: Pisara ja lammas 1 Diu Dau Records (2012)

mäinen osa, jossa Planeetta Hyvästä lähetetään liikkeelle pahaa sisältävä pisara?

Suomeksi laulettu progressiivinen rock ei ole koskaan vakiinnuttanut asemaansa musiikin valtavirrassa, mutta kyseistä tyylisuuntaa edustavilla yhtyeillä on usein hyvinkin vankka fanipohja. Niin myös Absoluuttisella Nollapisteellä, joka on pitänyt kuuntelijoitaan jännityksessä kolmisen vuotta (edellinen albumi, Musta hiekka, julkaistiin vuonna 2009) tarjoillen välipalaksi vain yhden c-kasettijulkaisun.

Teemalevy ei ole yhtyeelle uusi konsepti. Esimerkiksi vuonna 1999 julkaistu Suljettu kertoi värisyttävän realistista saagaa Suomen autioituvalta maaseudulta. Nyt yhtye sukeltaa kuitenkin huomattavasti syvempiin vesiin. Pisara ja lammas on Suljettua selkeämmin yhtenevä tarinakokonaisuus. Kokonaisuus, joka on määrä siirtää tulevaisuudessa myös teatterilavoille.

Nollapisteen yhdestoista studioalbumi, Pisara ja lammas 1, ei ole kuulijalle (eikä etenkään arvostelijalle) mitenkään helppo lähestyttävä. Vai miltä kuulostaa kaksiosaisen, kronologisesti etenevän, läheisessä tulevaisuudessa tapahtuvan scifi-tarinan ensim-

Pisara ja lammas onkin ennen kaikkea itsenäinen teos, eikä niinkään perinteinen rock-yhtyeen tekemä albumi. Oopperamaista vaikutelmaa korostavat ajoittaiset kuoro-osuudet sekä melko suuren roolin saaneet vierailevat tähdet (Erkki Seppänen, Olavi Uusivirta, Paula Vesala).

Albumia ei siis tule lähestyä kokoelmana kappaleita. Tästä syystä on myös hankala nostaa esille levyn huippukohtia; suoritus on kautta linjan väkevää ja vakuuttavaa. Absoluuttisen Nollapisteen esikuviaan kunnioittava, mutta kuitenkin omaleimainen ja raikas proge kulkee vakaasti eteenpäin yllätyksellisten ja mieleenjäävien melodioiden siivittämänä. Sanoittaja Tommi Liimatan eksentrismiin taipuvainen lyriikka on hieno osoitus siitä, että suomen kielen arkisinakin pidettyjä ulottuvuuksia voi hyödyntää vaikuttavalla tavalla. Pisara ja lammas 2 jatkaa nyt kesken jäävää tarinaa noin vuoden kuluttua. Youtubessa jaetulla levyn mainosvideolla Liimatta antaakin arvostelijaa huojentavan myönnytyksen: “Tämähän on outo hanke siinä mielessä, että lopullista kritiikkiä ei voida ensimmäisen osan perusteella antaa koska katedraali on vasta rakennusvaiheessa.” Uskallan silti väittää jo nyt, että Pisara ja lammas on paras tähän mennessä Suomessa luoduista scifi-aiheisista rock-oopperoista (sori, A. W.).

Partiotyylit Teksti: Immu Pöyry Kuvat: Mikko Roininen ja Pekkuli Urhonen Piirin johtajatapahtumassa, kisa-Jepessä 27.10. ja seuraavan päivän syyskokouksessa päästiin vertailemaan uusmaalaisten partiolaisten kisa- ja kokoustyylejä. Rajan Reippaden Jenni Ojalan ja Petri “Raja-Pete” Rajajärven personoidut partiotakit saivat toimittajan kiinnostuksen heräämään. Lippukunnan johtajistolle tuunanut softshell takit ovatkin Jennin mukaan ehdoton varuste aina, kun keli sallii, ja se lämmittääkin yllättävän pitkälle syksyyn. Jenni oli valinnut lisukkeeksi mörkötäytteisen piposuosikkinsa sekä äidiltä rymylapasiksi pyydetyt pappavainaan halonhakkuukintaat, joissa lämmitti villan lisäksi rakas perintöarvo. Pete puolestaan tuli Jeppeen suoraan mökkireissulta syysloman päätteeksi, joten päheän takin lisäksi tyytyminen oli mökkilapasiin ja farkkuihin. Erityisesti farkkujen tilalle Pete olisi kaivannut käytännöllisempiä ulkoiluhousuja. Jalkineiksi molemmat olivat valinneet vaelluskengät. Käytännöllisyys kunniaan! Pete huomauttaakin, että mitä syvemmälle metsään mennään, sitä pidemmät varret tulee jalkineissa olla. Vaikka ilman suhteellinen kosteus tietysti osaltaan vaikuttaa jalkinevalintoihin, ja tänä vuonna pe-

rinteisiin kumppareihin on joutunut turvautumaan usein. Viristen personoimiseksi Jennillä on takuuvarma niksi: Merkit. Kansainvälisten leirien merkit, kalenterimyynnistä saatavat tonttumerkit tai Ko-Gi kansan omat linnut, monien muiden ohessa, kertovat kantajastaan omaa tarinaansa. Jenni myöntää olevansa aika nipo virallisten merkkien sijoittelusta ja huomauttelee asiasta toisinaan myös muille. Itselleen tärkeitä juttuja, kuten pientä Gilwell Parkista noukittua kiveä, Partiopoukaman vyömerkkiä ja Koulutusministeri Kirsi Arolaiselta saatua Kultapossu-tunnusta, hän kantaakin partiopaitansa

taskussa. Pete ei virallisessa asussa juuri ylimääräisiä kikkoja käytä: Partiopaita, huivi, tummat housut, mustat sukat ja -kengät “and that’s it”. Erityisesti retkillä ja leireillä molemmat puhuvat pontevasti käytännöllisyyden ja toimivuuden puolesta. Ja näin talven kynnyksellä Jenni muistuttaa myös lämpöisyyden puolesta. Kylmissään kun saattaa helposti käydä kärttyisäksi...

Oletko sinä nähnyt viestintäpartiolaisen? Teksti: Samuli Reunamo Viestintäpartiolainen (lat. haukkis macintosh) on erityisesti 2000-luvulla yleistynyt nuorten partiolaisten laji. Tunnetaan myös nimellä partiohipsteri. Jos viestintäpartiolaisella on silmälasit, ne ovat paksusankaiset, koirailla ironiset viikset. Elää useimmiten symbioosissa Applen tuotteiden kanssa, joillakin yksilöillä voi nähdä järjestelmäkameran. Ääntelee enimmäkseen piirin viestintästrategian mukaan, joskin satunnaisesti on mahdollista kuulla Arttu Wiskarin tuotannon hyräilemistä. Pesii koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Tavataan pääasiallisesti Etelä-Suomessa, mutta jokaisessa partiopiirissä tavataan satunnaisia viestintäpartiolaisyksilöitä. Parhaita paikkoja ilmielävän haukkiksen bongaamiseen ovat Töölönkatu 55, Facebook sekä piirin sisäinen palvelin Pirske. Ravinnokseen viestintäpartiolainen nauttii enimmäkseen liian vahvaa kahvia. Kiinteää ravintoa tarvittaessa on syytä hyödyntää rekisteröidyn yhdistyksen tarjoamia kokouseväitä eli karjalanpiirakoita, viinirypäleitä, pullaa, tuc-keksejä jne. Hämmästyttävintä lajin leviämisessä on lisääntymisen huomaamattomuus. Vaikka viestinnän tyypit viihtyvätkin toistensa seurassa, ei yksikään yksilö vaikuttaisi syntyvän partiohipsteriksi. Yksittäisiä lajin edustajia putkahtelee järjenvastaisesti joka puolelle, jopa aikaisemmin tunnetun levinneisyysalueen ulkopuolelle. Uusimpien tutkimusten mukaan vaikuttaakin siltä, että jokaisen nuoren partiolaisen astuessa johonkin viestinnän pestiin tämä saa tartunnan jonkinlaisesta loisesta, joka ihmiseen asettuessaan muuttaa hänet täydellisesti edellämainitunlaiseksi eliöksi. Kirjoittaja ompi viestinnän tyyppien toimintaa jo vuosia läheltä seurannut henkilö, joka suhtautuu tutkijan positiivisella mielenkiinnolla ympärillään oleviin ihmisiin.

Mikäli joudut perumaan osallistumisesi, ilmoita siitä mahdollisimman pian piiritoimistolle. Ilmoittautumisen voi  perua veloituksetta viimeiseen ilmoittautumispäivään (15.3.13) asti. Tämän jälkeen leirimaksu laskutetaan eikä  sitä palauteta, mutta sinulla on mahdollisuus etsiä joku tilallesi leirille ja sopia hänen kanssaan leirimaksun  jakamisesta. Jos peruutuksen syy on sinua tai lähiomaistasi kohdannut sairaus tai tapaturma, voi  osallistumismaksun periä lääkärintodistusta vastaan partiovakuutuksesta Vakuutusyhtiö If:n vakuutuslomakkeella.  Leiriläisistä otetaan valokuvia partiojulkaisuja varten. Jos jotakin yksittäistä henkilöä ei ole lupa valokuva ottakaa  yhteyttä Uudenmaan Partiopiirin toimistoon p. 09 8865 1400.  Mikäli et ole/lapsesi ei ole Suomen Partiolaisten jäsen, sinulla/lapsellasi ei ole partiovakuutusta eli tapaturma‐,  vastuu‐ ja matkavakuutusta leirin aikana. Allekirjoittamalla tämän lomakkeen sitoudut hankkimaan tarpeelliseksi  katsomasi vakuutukset itse.

12 : a a t s e t Pärske

Oliko ennen kaikki pare Teksti ja kuvat: Riina Haapala

Paperikartta ja nuotioruoka ovat historiaa kun uusi teknologia jyrää. Pärske laittoi KoGi-nappuloihin liikettä ja testasi tulevaisuuden metsävarusteet.

Trekmates Flameless Cook Box 850ml Rasia on ensikosketukselta hämmentävä, mihin tässä olisi tarkoitus laittaa mitäkin? Paketissa on teräskulho, muovikulho, neopreenisuoja, kansi, pullo ja High Power Heat Pack-pakkauksia. Ideana on kokata ilman tulta. Heat Pack-lämmityspakkaus reagoi veden kanssa tuottaen lämpöä. Alussa boksin alta kuuluu tussahdus ja höyryä tulee reilummin, sen jälkeen kuuluu vain tasaista sihinää – ja haisee pahalta. Reilut puoli litraa keitettävää vettä on yhdelle Heat Packille-liikaa. Kymme-

nen minuutin keittämisellä vesi lämpenee 42-asteiseksi. Uudella yrityksellä vettä on kahvimukillinen, 2,5 desilitraa. Jo minuutin jälkeen astian pohjalla kuplii. Kymmenessä minuutissa saavutetaan 70-asteen lämpötila. Keittoastia sopineekin parhaiten pikaruokien lämmittämiseen ja pienten vesimäärien kuumentamiseen. Muovi- ja metallirasioiden kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Jos teräskulhon laittaa kosteaan muoviastiaan, niitä on lähes mahdoton saada irti toisistaan.

Bushnell Backtrack GPS Kun sienimetsälle ei uskalla lähteä enää pelkäämättä eksymistä, Bushnell Backtrackin pitäisi opastaa hukassa

oleva sienestäjä takaisin autolle. Laitetta on helppo käyttää, siihen voi asentaa kolme pistettä: kodin, auton ja randompisteen. Laite kyllä löytää sienimetsästä takaisin autolle, mutta kävelyvauhdin tulisi olla todella, todella hidas, jotta laite pysyisi mukana. Nuoli, joka osoittaa kävelysuunnan, vaihtaa koko ajan paikkaa ja matkanteko on melkoista siksakkia. Vielä siinä vaiheessa kun auto jo näkyi, laite arpoi, lähteäkö koilliseen oman auton luo, vai luoteeseen jonkun muun auton luo. Parkkipaikalla testattaessa huono puoli pyörimisen lisäksi oli se, ettei laite tunnista valtavaa markettirakennusta. Täytyy siis muistaa, mille parkkipaikalle autonsa on jättänyt. Autolla ajaessa kotipiste on myös täysin turha, laite ei tunne teitä. Laite myös menee sekaisin jos sen nostaa pystyasentoon. Pakkasenkesto on myös heikko, puolen tunnin ulkona olon jälkeen akku on vähentynyt lähes tyhjiin, mutta oltuaan sisällä jonkin aikaa, akku onkin taas täynnä. - Pyörimissysteemi on niin herkkä, etten vaihtaisi oikeata kompassia tähän, testaaja kommentoi.

emmin?

Kaikki te sta on ostetta ttavat tavarat vissa (www.trek Trekiltä ki.fi)

- Jos tämän kanssa joutuisi sieneen, ei ikinä löytäisi pois.

Vaude aurinkolaturi VD-3400LI Lataa puhelimesi metsässä! Idea on loistava, koska laturin voi ladata jo kotona täyteen ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen itse laturin voi ladata aurinkoenergialla. Laitteessa on testaushetkellä valmiina 75 prosenttia akkua. Puhelinta se lataa hyvin ja mukana on monipuolinen valikoima vaihtopäitä, joista voi valita omalle laitteelleen sopivan. Itse laturin lataaminen on kuitenkin mystisempää. Missään ei ole valoa tai

palkkia, mikä näyttäisi, latautuuko laite. Suosituskäyttölämpötila on +10-15 astetta. Testattaessa pakkasta on kahdeksan astetta, joten laturi laitettiin varmuuden vuoksi kahden villasukan sisään. Kuudessa tunnissa aurinkoenergian pitäisi ladata laite, mutta tuntien jälkeen se näyttää edelleen 75 prosenttia.

Laite jäi hieman mysteeriksi, mutta toimisi varmasti parhaiten kesäleirillä kun olisi edes jonkinlaisia takeita auringonpilkahduksista.

Siistein partiokokemukseni Teksti: Iines Kråkström ja Roosa Kurki

Nauruhorisontti saavutettu - pt-kisat aloittelijoiden silmin Niin kuin meillä aina, matka alkoi naurulla, läpänheitolla ja mitä tästäkin tulee -pohdinnalla. Porukka oli aika absurdia - siitä vartion nimikin. Lähtötehtävästä lähtien kisojen äänekkäin (me!) vartio oli vauhdissa. Onnistumisia tuli totuttuun tapaan aika vähän, mutta hauskaa meillä oli sitäkin enemmän! Toiseksi viimeinen sijakin vain nauratti, ja maalista päästiin suoraan hampurilaisille. Tässä toteutui meidän ajatuksemme partiosta - pitää hauskaa ja ehkä vähän oppiakin jotain!

Kvartaalin fiiliskuva

Kamagallup

Kumman kanssa suuntaat mieluummin metsään: GPS:n vai kartan ja kompassin? Miksi?

Anna Evilä Eräkamut

Elina Norros Hespartto, päpa

Eero Tuomenoksa Lohjan Eräveikot

Kartan ja kompassin, vanhassa ja akuttomassa vara parempi. GPS on hyvä silloin, kun ei ole pienintäkään havaintoa, missä kohtaa kartalla majailee eli sillä löytää aloituspisteen.

Kartan ja kompassin, ehdottomasti. Kartta antaa paremman yleiskuvan alueesta ja kertoo paremmin, millaista maastoa on luvassa edessäpäin. Lisäksi perinteiset kartat ovat usein aivan huikean kauniita soineen ja korkeuskäyrineen.

Eiköhän lähtisi kartan kanssa. Ihan vaan sen takia, että GPS:n akut ei välttämättä riitä.

Pärskeen uudet päätoimittajat Teksti ja kuvat: Samuli Reunamo Kielipoliisin syynissä: Pärskeen uudet päätoimittajat

seuraavan Pärskeen Pärskähdyksiäpalstalla.

Ilona Turunen, joten jätetään ne asiat hänen huolekseen.

Kielipoliisista päivää! Pärskeen tulevat päätoimittajat, taivuttakaa sana “vuori”, takin vuori siis, nominatiivissa, genetiivissä ja partitiivissa. “Nominatiivihan on vuori, genetiivi vuoren. Oliko partitiivi viimeinen? Se on sit vuorta.” Iikka menee vanhaan ansaan ja taivuttaa takin vuorin kuin taivaisiin kohoavan vuoren. Immu olisi taivuttanut partitiivin “vuorea”. Onko enää mahdollista uskottavasti poseerata Ison suomen kieliopin kanssa? Iikka aikoo selvittää, onko Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus tehnyt asiasta uutta suositusta viime aikoina. Mikäli on, oikaistaan väite

Onko Pärskeeseen odotettavissa jotakin uutta päätoimittajien vaihtumisen myötä? Immun ja Iikan mukaan kädenjälki kuulemma näkyy aina lehdessä jotenkin, vähintään uusina kuvina pääkirjoitusten vieressä. Tulevasta tyylistä saadaan osviittaa, kun Iikka sanoo arvostavansa haastattelijan spontaania haastattelutyyliä (lue: kysymysten miettimättömyyttä etukäteen). Toimittajan pohtiessa ääneen, kuinka paljon sensuuria joutuu harrastamaan juttua kirjoittaessa puhtaaksi, Iikka sanoo sen olevan lähtökohtaisesti huono asia. Immu valaisee, että tuleva viestintäministeri on

Pärskeen strategiapalaverista muistutettaessa tulee puheeksi sähköpostin lukemistiheys. Immu sanoo lukevansa omaansa usein, mutta Iikan tavoittaa kuulemma nopeammin jopa perinteisellä niin kutsutulla etanapostilla. Deadlineista lipsuminen on ollut lehdenteon arkipäivää [tämäkin haastattelu tehtiin sitä edeltävänä päivänä -toim. huom.]. “Kuulin tässä myös huhua, että Huttusella (nimi muutettu) oli vielä perjantaina kaikki tekemättä”, Iikka paljastaa. Oho. “Tähän tulee muutos!” Immu julistaa. “Tulevaisuudessa kaikilla on työt tekemättä päivää ennen deadlinea”, päättää Iikka. Kummallakaan ei ole aikaisemmin ollut piirissä varsinaista pestiä, mutta molemmat olivat Huiman leirilehti Roiskeessa kirjoittamassa, Iikka vieläpä päätoimittajana. Kumpikin on myös päätoimittanut kotilippukuntansa lehteä. Sipoolainen kotiseutuidentiteetti tulee kuulemma näkymään lehdessä keravalaisten käyttämisenä “hyvänä maalitauluna”. Omituisen piirijargonin sijaan Iikka lupaakin suoltaa Pärskeeseen “omituista sipoolaisjargonia”. Ei muuta kuin kaikkea hyvää pestiinne, Iikka ja Immu!

Emilia “Immu” Pöyry 30 vuotta Lohjan Nummitytöt

Iikka Salmela 20 vuotta Sipoon Hukat, Puskapartiolaiset

Missä hän on huomenna? Teksti: Immu Pöyry Kuva: Mikko Roininen ja Nelli Immonen (muokkaus) Anna Kosonen ilmestyi Huiman projektikoordinaattoriksi juuri yliopistosta valmistuneena ja intoa täynnä opiskeltuaan arkisten asioiden “jokapaikanhöylä”-alaa, eli kotitaloustiedettä. Leirin työntekijäksi etsittiin tyyppiä, joka tahtoisi pyörittää monenlaisia lankakeriä yhtä aikaa, joten kellepä se olisikaan sopinut paremmin. Anna paljastaa, että päätyi Uudenmaan Partiopiiriin varsin perinteisen menetelmän kautta. Työnhakuprosessiin kuului muun muassa mol.fi –verkkopalvelu. Intokaan ei projektin aikana rapissut, vaan päinvastoin, se vain kasvoi. Huiman projektikoordinaattorina Anna kertoo oppineensa aivan valtavan paljon järjestötyöstä, ja siltä pohjalta onkin ollut hyvä jatkaa toisenlaisiin järjestötehtäviin. Tällä hetkellä hän on töissä eräässä teollisuuden edunvalvontajärjestössä. Anna liittyi tänä syksynä myös Hiistulen Tyttöjen jäseneksi kuuluttuaan viimeksi partioon 12-vuotiaana. Anna toivoo partiopolkunsa jatkuvan kymmenen vuoden päästäkin: “Luulen, että tykkäisin Huiman tapaisista projektitehtävistä. Vaikkapa jätehuoltovastaavana olisi hauskaa olla. Siinä yhdistyvät hienolla tavalla haasteet, kasvatus ja maailmanparannus.” “Toisaalta olisi aivan mahtavaa hypätä tulevaisuudessakin partioprojektityöntekijän saappaisiin (tai toimistoavokkaisiin). Työntekijänä on aivan erilaista olla kuin tavallisena partiolaisena. Nyt ja varmasti tulevaisuudes-

sakin. Työ on paljolti tietokoneen ääressä istumista, asioiden selvittelyä ja tiedonhakua, viranomaisille soittelua, laskemista ja kirjoittamista. Työntekijä auttaa toteuttamaan partiolaisten ideat mahdollisimman hyvin. Pidän kaikesta tästä.” Minkähänlaisia projekteja partiossa sitten on tulevaisuudessa? Jotteivat tulevien vuosien partiokuviot jäisi pelkäksi arvoitukseksi, päätin tulevaisuusnumeron kunniaksi lainata piirin aikakonetta. Yllättäen löysin itseni hampurilaisravintolasta Kyborgi-Annan kanssa. Paljonpa ehtii maailma muuttua kahdessakymmenessä vuodessa! Heinäsirkkaburgerin äärellä vuonna 2032 selviää, että Uudellamaalla ollaan edelleen ylpeitä Huimasta, SCOUTTI-projektista ja muista 2010-luvun uusmaalaisista jutuista. Näin ikimuistoisia hetkiä voi syntyä vain, kun kymmenet, sadat ja tuhannet tyypit lähtevät puhaltamaan yhteen hiileen. Ja kun partion ja piirimme jäsenmäärä kasvaa, tekemisen meininki kasvaa entisestään! Partiossa on aina osattu yhdessä tekeminen ja ihmisten kokoaminen saman asian ääreen, sekä ymmärretty perinteiden säilyttämisen ja tulevaisuuteen katsomisen tärkeys. Järjestöllämme on edelleen hieno maine luontoasioiden edelläkävijänä, vaikka metsät ovatkin suureksi osaksi jopa täältä harvaanasutusta Suomestamme hävinneet.

Partion asema myös yhteiskunnallisena järjestönä on voimistunut. Väestön ikääntyessä yksinäisten vanhusten määrä on räjähtänyt käsiin, ja Anna onkin laittanut käyntiin projektin, jossa seniorikansalaiset on valjastettu mukaan partiotoimintaan. “Projekti on ollut mielettömän hedelmällinen molemmille ikäpolville. Yksinäiset vanhukset ovat saaneet seuraa, ja partiomummot ja -papat toimivat aivan uskomattomina tieto- ja taitopankkeina luonnosta ja kädentaidoista vieraantuneille nuorille”, Anna kertoo. Partiolaisten määrä onkin ollut jo pitkään huimassa nousussa, kun kasvavasta passiivisuudesta huolestuneet vanhemmat ovat löytäneet partiosta nuorilleen mielekkäintä mahdollista tekemistä.

Kokka kohti tulevaa Uusmaalainen tulevaisuus Teksti: Antti Koistinen Pian päättyvä vuosi 2012 on ollut täynnä upeita hetkiä: kesällä järjestettiin mahtava piirileiri Huima, lippukunnissa on hyvä tekemisen ja kasvun meininki ja kaikki. Viime kesän ajattelu tuo lämpimiä muistoja mieleen. Piirin syyskokouksessa käytiin ensimmäisen kerran kahteentoista vuoteen piirinjohtajavaali. Mutta mitä seuraavaksi? Uusmaalaiset ovat aina olleet uudisrakentajia, ja meidän piirissämme on vallinnut läpi vuosikymmenten eteenpäin menemisen henki. Kun muut vielä kirjoittelevat loppuraporttejaan ja pesevät retkikeittimiään, olemme me tunnetusti jo suunnanneet katseemme kohti seuraavia haasteita. Uusimaa on hypännyt veneeseen, nostanut ankkurit ja purjeet pulleina matkannut kohti horisonttia. Mutta mistä tunnistaa parhaat uudisraivaajat? Siitä, että he tuntevat oman historiansa, siksipä lyhyt vilkaisu olkamme yli: Elettiin vuotta 2009. Piirin lippukunnat päättivät, että vuosina 2011-2014 uusmaalaisessa partiossa painotetaan uusien jäsenten ottamista mukaan toimintaan, partiotaitokisojen tärkeyttä, piirin lippukunnille tarjoamia palveluita ja piirissä vapaaehtoistyötä tekevät, eli luottamushenkilöt (luottikset), jaksaisivat pesteissään. Nämä neljä painotusta todettiin hyviksi, ja ne muodostavat partiopiirimme strategian. Strategiakausi, tuo 2011-2014 vuosien jakso, on pian puolivälissä. Piirissä on ollut paljon hyviä kisoja, joiden osanottajamäärät ovat olleet kasvus-

sa. Lippukuntiin on liittynyt paljon uusia jäseniä, ja kasvu on kaikkien huulilla.

Ulapalle? Toinen uusmaalaisia leimaava teema liittyy meidän sijaintiimme. Olemme eteläisellä rannikolla, Uusmaalaisten laulua lainaten: “Missä maat on mainiommat, vetreämmät veet” ja “maa ja meri auliimmin aarteitansa antaa!” Maalla ja merellä, tietysti! Missä on uusmaalainen meripartiotoiminta? Olemme osoittaneet itsellemme jo Huimalla, että osaamme järjestää Suomen parhaita leirejä ja kisoja, joten “maapartiointi” on selvästi hoidossa. Olisiko toiminnassamme vesittämisen varaa? “Vuonna 2013 partion ohjelmapainotus on vesi- ja meriaiheinen, joten silloin saamme esimakua meri- ja vesipartiosta”, paljastaa piirihallituksen ohjelmaministeri Marko Halonen. Jäämme jännittyneenä odottamaan, että mikä uusmaalainen lippukunta venekuntineen purjehtii ensimmäisenä kaikkien rannikkokaupunkien kautta? Vesille mars!

Kulttuurien karkelot Partion yhtenä kantavana pilarina on aina Brownsean saarelta lähtien ollut eri yhteiskuntaluokkien ja eri kulttuurien kohtaaminen. Kulttuurien ja erilaisuuden arvostus on meillä Uudellamaallakin ollut pitkään valokeilassa: Kulttuurikarkelot-hankkeen aloittama monikulttuurisuusprojektien

ketju on katkeamaton aina vuodesta 2006. Kulttuurikarkeloiden päätyttyä vuonna 2009 alkoi SCOUTTI-projekti, jonka perintöä jatkamassa on SCOUTTI 2. Hankkeen tavoitteena on kasvattaa uusmaalaisiin lippukuntiin kykyä ja halua ottaa toimintaan mukaan taustaltaan monikulttuurisia nuoria sekä lisäksi esitellä partioharrastusta maahanmuuttajanuorille. Projektin toteutuminen on jo taattu, kun projektin johtaja on löytynyt: Emmi Uutela Keravan Eräkamuista on lähtenyt ennakkoluulottomasti mukaan; Emmi valittiin myös piirihallituksen projektiministeriksi piirin syyskokouksessa. Projektin tulevaisuus on turvattu myös rahallisesti: Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt piirille 94000 euron avustuksen projektin toteutukseen! Monikulttuurisuus on osa piiriä, ja on toivottavasti alkavan SCOUTTI 2 -hankkeen myötä tullut jäädäkseen. Kuten kaikessa piirin toiminnassa, myös SCOUTTI 2-hankkeessa tavoitteena on jatkossa aktivoida entistä enemmän lippukuntia ja piirin eri ryhmiä jo alusta lähtien.

Piirileirin jälkeistä elämää Kokka (1977). Uusi Aika – Uusi Maa (1989). Melkutin (1994). Ylitys (1999). Lankongi (2003). Kohina (2008). Huima (2012). Huima oli seitsemäs lenkki uusmaalaisten piirileirien ketjussa. Mutta mitä seuraavaksi? Seuraavan piirileirin ajankohdaksi

päätettiin yhdessä vuosi 2017, joka on vasta viiden vuoden päässä. Tällä välin lippukunnat ehtivät pitää yhden jos toisenkin oman lippukuntaleirin, osallistua jamboreelle Japanissa 2015, ja onpa välissä valtakunnallinen meripartioleiri Satahanka ja Finnjamboree-suurleirikin. Mitä tämä odotus tuo tullessaan? Seuraava piirin projekti SCOUTTIhankkeen ohella, on jo ovella: on jälleen Uudenmaan vuoro järjestää partiotaitojen SM-kilpailut. Kisat järjestetään vuonna 2015 ja tällä erää vuorossa on talvikisat. Huimalla järjestettyjen Kaimo- ja Vuovdi-kisojen menestyksen ja onnistumisen perusteella voimme todeta, että meillä Uudellamaallahan nämä kisat järjestyy!

Uusimaa – meidän paikkamme nuotiopiirissä Uusmaalaisen partion tulevaisuus on täynnä valoa ja intoa, kasvua ja yhteistä tekemistä. SCOUTTI 2 tuo tullessaan uusia monikulttuurisia elämyksiä. Partion SM-kisat tulevat jälleen osallistamaan mukaansa kaikki piirin lippukunnat järjestämään ja tekemään. Kasvu ja lippukuntien palveleminen on yhä meidän tärkein tavoitteemme. Vuoteen 2015 mennessä meillä on vähintään 4000 maksanutta jäsentä. Uusmaalainen tulevaisuus on edessämme, vain kokemista vaille valmis. Tulevaisuus odottaa, tehdään se yhdessä!

Arvokas harrastus Teksti: Iikka Salmela

Partion periaatteisiin kuuluu jokaisen oikeus toteuttaa omaa hengellistä ja poliittista vakaumustaan. Suomen Partiolaiset on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja kaikille avoin järjestö. Tästä huolimatta partiolaisia pidetään jokseenkin homogeenisenä ryhmittymänä. Onko kyseessä vain epäonnistunut brändäys vai onko yleisissä skeemoissa sittenkin vinha perä? Vaikka meillä onkin vapaus omiin mielipiteisiimme, kannustetaanko meitä riittävästi niiden muodostamiseen? On olemassa lievästi ehdottomalta kalskahtava termi, “partion arvopohja”. Olemme kaikki siis partiotoimintaan mukaan lähdettyämme ja partiolupauksen annettuamme ainakin teoriassa sitoutuneet tiettyihin perusarvoihin. Käyvätkö nämä SP:n peruskirjaankin kynäillyt teesit yksiin meille mainostetun vapauden kanssa? Aiheuttaako esimerkiksi lupaus Jumalan (huomaa iso j-kirjain) rakastamisesta hienoisen ristiriidan? Partiossa kaikkea tekemistä pohjustaa partiomenetelmä. Partiomenetelmä sääntelee tarkahkoin standardein, miten partiossa pyritään kohti tavoiteltuja päämääriä. Menetelmän ensimmäinen kohta alleviivaa juurikin partion arvoihin sitoutumista. Muista siis, että kun ensi kerralla tyhjennät hyyskää kesäleirillä, teet sen parhaasi mukaan Jumalaasi, isänmaatasi ja ihmiskuntaa rakastaen.

Suurehkoksi järjestöksi partioliike on kuitenkin ilahduttavan joustava ja dynaaminen. Hyväksymme ja toivomme riveihimme muslimimaahanmuuttajia, joille partiolupauksen selkeähkö viittaus kristinuskon jumalaan saattaisi muodostua ongelmaksi. Annamme kirkosta eronneiden kirjoitella partiopiirin julkaisuihin. Partiolaisen on luvallista, ja jopa suotavaa lähteä ehdolle kunnallisvaaleissa, eikä partiolaisuudella ratsastaminen vaalikampanjassa ole synti. Rajoja siis koetellaan. Partion arvopohjasta löytyy riittävästi löysää sovellettavaksi. Tämä on hyvä asia, sillä tiukkoihin dogmeihin takertuminen sekä perinteiden vaaliminen perinteiden vuoksi johtaisi nopeasti vielä nykyistä katastrofaalisempaan jäsenkatoon. Palataanpa subjektiivisen tajunnanvirran ja pilkunviilauksen polulta vaihteeksi tämän tekstin alustuksessa esitettyihin pohdintatehtäviin. Siis, kannustaako partio nuoria ajattelemaan itsenäisesti? Paperilla tilanne näyttää mainiolta. Tarpojaohjelmaan kuuluu esimerkiksi yhteiskuntatarppo, jota suorittaessaan tarpojaryhmä tutustuu muiden maiden kulttuureihin sekä yhteiskunnallisiin asioihin ja taitoihin. Samoaja on jo määritelmällisesti “aktiivinen ja aatteellinen, etsivä ja energinen, kyseenalaistavakin”. Vaeltajan kehityk-

seen kuuluu kuulemma vakiintuminen sekä oman linjan ja elämäntavan löytäminen. Miksi näinkin tarkkaan mietityistä kasvatuksellisista ohjelmasisällöistä huolimatta partioliike näyttää muun maailman silmissä kansallismieliseltä ja kristilliskonservatiiviselta lammaslaumalta? Kätkevätkö kauniit sanat alleen poliittisen broileritarhan? Totuus on, että partiolaiset ovat yleisesti ottaen hyvinkin potentiaalinen kansanosa. Politiikan ei tietenkään pidä missään nimessä muotoutua partion ydinosa-alueeksi. Pääpainon tulee jatkossakin pysyä luonnossa toimimisessa, itsensä kehittämisessä, hauskanpidossa ja yleishyödyllisyydessä. Näiden perusaktiviteettien oheen toivoisin vain hieman uskallusta tunnustaa väriä, kyseenalaistaa voimakkaasti “pyhinä” pidettyjä asioita ja keskustella iltanuotiolla moneen otteeseen läpikäytyjen parhaiden leirimuistojen lisäksi myös ajankohtaisista asioista. Kirjoittaja on aseistakieltäytyjä ja vasemmistonuori, joka ei yleensä jaksa herätä leireillä lipunnostoihin.

Kotipaikka: Uusimaa Teksti: Heidi Stenberg Kuva: Regina Huttunen Uusimaalaisuus merkitsee minulle varmaan vähemmän kuin sen kenties pitäisi. Näin pieni paikkakunta on nimittäin vain hukkuva käsite Uusimaata hallitsevien Espoon ja Helsingin keskellä. Silti olemme onnistuneet huutamaan kovempaa kuin kukaan muu, ja tässä sitä ollaan. Nuori 16-kesäinen siuntiolainen kirjoittaa Pärskeen sivuille, ja fiilis on mahtava. Vaikka sana piiri ei suurimmalle osalle omien ikäisteni joukossa tarkoita muuta kuin suurta rinkiä, se on asia, joka meidän kaikkien tulisi tietää. Mikä se on, keitä siihen kuuluu, ja ennen kaikkea mitä se tekee? Ensimmäinen piirileirini oli juuri

tänä kesänä nimittäin Huimalla. Kun matka kohti Loppea alkoi, mielessäni ei suuria odotuksia ollut. Viikko pois sivistyksen luota, kavereita ei näkisi viikkoon, kännykkää ei saisi ladattua. Monia pikkuongelmia, joita nuorilla sattuu olemaan. Pitkän bussimatkan ajan kauhukuvia leiristä ehti maalautua mieleeni. Entä jos sataisi koko viikon, entä jos en saisi yhtään kaveria? Olin lievästi sanottuna paniikissa, kun saavuimme Räyskälän lentokentälle. Rinkka selässä ja jalat tukevasti maassa matkani teltta-aluetta, ja samalla koko tulevaa viikkoa kohti alkoi. Vasta kun leirin viimeistä iltaa vietettiin, minulle tuli ajatus siitä, että nyt se olisi ohi. En halunnut

kokemuksen koskaan päättyvän. Juuri kun olin tottunut elämään metsämiehen tavoin, jonottamaan ruokaa ja huutamaan mahtavan Huima-huudon, se kaikki päättyisi. En ollut valmis palaamaan takaisin kotiin. Kun Huiman leirialue jäi aina vain yhä kauemmaksi taakseni tajusin, kuinka Huima minua oli muuttanut. Olin iloisempi, avoimempi ja ennen kaikkea sitoutuneempi partioon kuin koskaan ennen. Huima osoitti minulle, että partio todella voi muuttaa elämää. Huimalla tiedostin myös sen, varmaan ensimmäistä kertaa koko partiotaipaleeni aikana, että ilman mahtavaa piiriämme tätä ei olisi koskaan tapahtunut.

Sorateiden Sankarit Horisontissa

Teksti: Iikka Salmela

Aika ja paikka: 8.-9.9.2012, Uudenmaan Partiopiirin Horisontti-syysmestaruuskilpailut Rajamäellä. Pääosissa: Iikka “Mentor” Salmela, kisavartion vj. Juuso “Patti” Elo-Rauta, kisavartion lihakset. Kimi “Säkki” Nummela, kisavartion huutelija. Iikka on kerännyt ympärilleen varsin nimekkään joukon Sipoon Hukkia, ja tavoitteena on voittaa harmaa sarja. Juusolla ja Kimillä ei ole aiempaa kisakokemusta, mutta Iikka on taannoin käynyt sijoittumassa punaisen sarjan viimeiseksi. Kello on 7 lauantai-aamuna, eikä kukaan Sankareista ole nukkunut edellisenä yönä kuin korkeintaan kolme tuntia. Kimi kaartaa asuntoautolla pihaan. Iikka nousee kyytiin ja miehet lähtevät ajamaan vaitonaisina kohti eteläistä Sipoota, josta on määrä noutaa Juuso. Mamban kokoelmalevy asetetaan levysoittimeen. Matkaan kuluva aika käytetään laiskaan manailuun Juuson edellisöisestä taikatempusta, jonka johdosta mies oli päätynyt aamuyöstä Porvooseen. Manailu muuttuu laiskasta reippaaksi, kun herra saadaan viimein matkalle mukaan. Seuraavaksi noudamme vielä uusmaalaisen solidaarisuuden hengessä tutun vartion Keravalta kyytiimme. Kouk-

kaukseen kuluu kaavailtua enemmän aikaa, kun ajamme poliisiratsiaan. Asemalla jäämme odottamaan erästä Otaniemessä asuvaa partiolaista saapuvaksi. Kello tikittää armotta, mutta ehdimme kuin ehdimmekin kisakeskukselle ilmoittautumaan ennen kuin on liian myöhäistä. Juuson kaivaessa rinkastaan keksipaketin, tajuamme ettei meillä ole muuta ruokaa mukanamme. Syömme keksit silti, koska kukaan ei tietenkään muistanut syödä aamupalaa. Vartion uhmakas voitontahto kokee pienen kolauksen, mutta emme turhaan lähde laskemaan tavoitteitamme. Lähtötehtävä edellyttää kätevyyttä, mikä on meille takaisku; emme ole järin käteviä. Kaikki sujuu kuitenkin verrattain hyvin, kunnes Iikka tulee uskoon. Tätä ei kukaan osannut odottaa. Juuson ja Kimin on rakennettava periskooppi kaksin, sillä Iikka nauraa pensaikossa hysteeristä “absoluuttista maailmankaikkeuden syvää naurua” ja valaisee luonnon kiertokulun rakenteita ja niiden yhteyttä muoviin ja magnusteihin. Lopulta periskooppikyhäelmä saadaan kasaan ja ehjänä rastimiehelle, Iikka rauhoittuu ja matka voi alkaa. Vaikka muut vartiot repäisivät mahdollisesti mojovahkon pistekaulan jo lähtöviivoilla, koemme olevamme hyvissä hyökkäysasemissa. Teemme periaatteellisen linjauksen valmiiden teiden käyttämättä jättämisestä. Otamme siis suoran kompassisuunnan seuraavalle rastille. Valitsemamme reitti on maastoltaan melko

märkä, muttemme lannistu. Sykimme hyvällä vauhdilla eteenpäin, ja saammekin ajallisen kaulan kurottua varsin mukavasti kiinni. Rastilta suoriudumme nopeasti, kun AMK-insinööriopiskelijamme Juuso kehittelee pätevän oloisen ratkaisun jääkalikan vuoraamiseen. Syöksymme eteenpäin yhä kiihtyvällä vauhdilla kohti seuraavaa etappia. Voitontahto kasvaa, kun suoriudumme äänentunnistustaitoa vaativasta tehtävästä hyvin tuloksin. Iikan psyyke on kylläkin jälleen koetuksella, kun hän ei saa päähänsä miltä öljynporauslautta kuulostaa äännellessään. Tässä vaiheessa nälkä konkretisoituu. Haalimme matkan varrelta mustikoita ja puolukoita. Nälkä ei katoa, mutta maut ovat oivallisia. Alkaa kollektiivinen haaveilu appeesta. Pettymys! Joudumme jälleen kohtaamaan vaateet kätevyydestä! Ryhmämme murtuu. Mikä edes on kalanpyrstöliitos? Miksi Otto Keravalta on niin ärsyttävän hyväntuulinen? Miksi osallistujat nuoremmista sarjoista valmistavat ruokaa? Miksemme ottaneet mukaamme hiontavälineistöä? Miten käy Sankareiden? Saavatko he ruokaa? Tuleeko pursimiehentuolista yhtään mitään? Tämä kaikki selviää seuraavassa Pärskeessä!

Vallan kahvassa Teksti: Ossi Ikonen ja Kim Setälä

Uusmaa, nimes uljahana kanna aikain taa Tämän lehden teemana on tulevaisuus ja muutokset. Wikipedian mukaan tulevaisuus on lineaarisessa aikakäsityksessä se osa aikalinjasta, joka ei vielä ole tapahtunut. Tulevaisuuden vastakohta on menneisyys eli se osa lineaarisesta aikalinjasta, joka on jo tapahtunut. Näiden väliin asettuu nykyisyys, joka tapahtuu parhaillaan. Luodaan siis ensin katsaus menneeseen. Kolmen vuoden aikana 20102012 olemme piirissä aloittaneet strategian 2011-2014 toteuttamisen, järjestäneet parhaan piirileirin ikinä ja yhdet SM-kilpailut, toteuttaneet kolmivuotisen SCOUTTI-monikulttuurisuushankkeen ja varmistaneet sille jatkon myös vuosiksi 20132014. Olemme tulleet lähemmäksi lippukuntia muun muassa Totuus ja Tehtävä -jäsenmäärästä -kiertueen kautta. Olemme yhdessä lippukun-

tien kanssa miettineet lippukunnan tilaa ja tehneet suunnitelmia lippukuntien kehittämiseksi. Piirihuivi on otettu käyttöön. Uusia lippukuntia on perustettu Lohjalle ja Keravalle. Menneisyyden jälkeen seuraa nykyisyys. Tänään Uudenmaan Partiopiirissä on 68 lippukuntaa, jotka sijaitsevat Hangosta Virolahdelle. Piiri on elinvoimainen, palvelut lippukunnille kohdallaan ja tekemisen meininki käsinkosketeltava. Haasteena ja mahdollisuutena on ottaa hyvin alkanut ja hyvää palautetta saanut lippukuntien kohtaaminen ja lähituki aivan normaaliksi osaksi piirin työtä. Tässä on aluetyön merkitys suuri. Toinen keskeinen haaste on aikuisuus niin lippukunnissa kuin piirissäkin. Ilman aikuisia liike ei menesty, ja partion tuleekin olla mielekäs paikka tehdä ja harrastaa kaikenikäisille. Partion voi myös aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Meillä on myös hyvä kasvaa ja kehittyä isoihinkin tehtäviin.

Luonnollisia muutoksen aikoja ja taitekohtia piirin kulussa ajan aallokossa ovat tietysti piirinjohtajien vaihdokset. Olemme saaneet luotsata Uudenmaan Partiopiiriä nyt kolme vuotta, ja nyt on aika luovuttaa valtikka seuraajille - toivotamme Antille ja Pekkulille menestystä tehtävään. Lopuksi kiitämme piirin lippukunnissa toimivia johtajia, piirihallituksia ja muita piiritoimijoita, piiritoimiston ammattilaisia, kollegoja muissa piireissä sekä Suomen Partiolaisten luottamushenkilöitä ja työntekijöitä. Kanssanne on ollut ilo tehdä partiota! Mihin piiri kulkee tulevaisuudessa? Uusimaa on partiopiirinä aina ollut tunnettu uudisraivaajahengestään ja valmiudesta tehdä asiat uudella tavalla. On oltu valmiita kokeilemaan hurjiakin juttuja eikä ole kangistuttu vanhoihin kaavoihin. Perinteistä ei silti ole tingitty silloin, kun ne puoltavat paikkaansa vielä tässä ajassa. Uusmaalaisten laulu ja piirin symboli veneen kokka vievät meitä eteenpäin tulevaisuudessakin. Me löydämme uuden maan.

24 Vieraskynä

Into hehkuvin - uudet pijot Teksti: Antti Koistinen ja Pekka “Pekkuli” Urhonen

Piirin syyskokous Kouvolassa valitsi meidät piirinjohtajiksi seuraavalle kahdelle vuodelle. Nöyrästi kiitämme kaikkia lippukuntia tästä meille suodusta luottamuksesta! Valitsitte myös tulevalle toiminnallemme suunnan ja tavoitteet, sekä mittarit näiden tavoitteiden seuraamiseksi. Suuntaviitat piirinjohtamiselle on siis pystytetty. Uusmaalaiset lippukunnat ovat koko piirimme olemassaolon perusta ja tarkoitus. Piirin tehtävä on tukea lippukuntia, auttaa kaikessa ja ohjata. Tähän tehtävään tartumme hehkuvalla innolla, tukenamme piirihallitus (Lätzä, Henny, Antti, Marko, Timo, Eilis ja Ilona) sekä ihana toimistomme: Tea, Hanna ja Petra! Lippukuntien tehtävänä on saada paikalliset lapset ja nuoret mukaan harrastukseen omalla paikkakunnalla. Meidän tehtävämme on saada kaikki uusmaalaiset lapset ja nuoret innostumaan partiosta, innostumaan paremman huomisen hakemisesta. Tämä innostus syntyy teidän, lippukuntien ja muiden partiolaisten, kautta. Opimme ja opetamme koloilloissa ja retkillä taitoja, joita ei muualla opeteta. Innostumme ja innostamme. Meidän on oltava aktiivisia, otettava kaikki mukaan, osallistettava. Meidän on laajennettava ja tavoitettava mahdollisimman suuri osa kohderyhmästämme laadukkaalla, tarkoituksellisella ja hauskalla partiotoiminnalla. Tässä on meidän (lähes raamatullinen) missiomme: ottaa kaikki lapset ja nuoret mukaan toimintaan, ja annettava heille partiokasvatusta. Suurkiitos edeltäjillemme, Ossille ja Kimblelle, jotka jättävät suuret saappaat täytettäväksemme. Toivomme, että säilytätte ryhtinne, jotta voimme aina katsoa teitä ylöspäin – kirjaimellisesti.

Kokka eteenpäin, Antti Koistinen Pekka “Pekkuli” Urhonen piirinjohtaja ja partioneuvos 2013-2014 piirin varajohtaja 2013-2014

25 Ota kopio t채st채 sivusta ja leikkaa itsellesi pelimerkit J채senjahti -peli채 varten (s. 26)

Jäsenjahti Säännöt

Tavoitteena on löytää lippukuntaasi uusi aikuinen ensimmäisenä ja tuoda hänet pikaisesti Partioasemalle täyttämään jäsenlomake. Peli pohjautuu Afrikan tähteen (Kari Mannerla/Peliko)

Pelin aloitus

Nappulat levitetään pelialustalle nurinpäin ja jaetaan kaupunkeihin. Pelissä liikutaan heittämällä noppaa. Kaikki pelaajat aloittavat jäsenjahdin Partioasemalta. Jokainen pelaaja saa aluksi 30 euroa. Kauimmin partiossa ollut pelaaja saa aloittaa.

Pelaaminen

Maantiellä (musta viiva, valkoiset pyöreät pisteet) pelaaja etenee nopan silmäluvun verran. Meri- ja vaellusreiteille (harmaa viiva neliöin) lähtiessään pelaajan tulee maksaa pankkiin 20 euroa matkakulujen kattamiseksi. Lentomatka (valkoinen viiva) maksaa 30 euroa. Yhdellä vuorolla saa kasvattaa hiilijalanjälkeään vain yhden lentoreitin verran. Kaupunkiin saapuessaan pelaaja voi pysähtyä paikkakunnalle vaikka nopan silmäluku soisi jatkaa pidemmällekin. Nappulan voi kääntää maksamalla 5 euroa pankkiin tai heittämällä seuraavilla vuoroilla 4, 5 tai 6.

Nappulat

Sudenpentu – Sudenpennuille ei valitettavasti ole tilaa yhdessäkään lippukuntasi laumassa joten lapsi jää jonottamaan Polkuun etkä sinäkään

hyödy löydöstäsi mitenkään Seikkailija – Jos löydät seikkailijan Aikuisen löytämisen jälkeen ja ehdit partioasemalle ennen aikuista, voitat pelin! Tarpoja – uuden tarpojan löytyminen tuo lippukunnallesi 10 euroa jäsenmaksuja. Samoaja – samoajasta saat 15 euroa. Vaeltaja – vaeltaja tasapainottaa lippukunnan taloutta 20 euron verran. Aikuinen – kun löydät aikuisen, kiirehdi Partioasemalle ennen muita ja voitat pelin! 4H-kerho/jalkapalloseura/jääkiekkoseura - partiomarkkinointisi epäonnistuu joten muut harrastukset ryöstävät kaikki potentiaaliset partiolaiset ja vievät myös keräämäsi jäsenmaksutulot

Erikoiskaupungit

Utsjoki – ensimmäisenä Utsjoelle saapunut pelaaja saa 50 euroa. Raahe ja Talvivaara – kaivosten uumenista löytyneet jäsenet ovat erityisiä aarteita jotka tuovat kaksinkertaiset jäsenmaksutulot! Kerava – jos Keravalta ei löydy seikkailijaa, tarpojaa, samoajaa, vaeltajaa tai aikuista, jäät jumiin kolmeksi pelivuoroksi Rasti Turun vieressä – jäät jumiin L-SP:n partioparaatin tiukkaan muodostelmaan ja joudut marssimaan mukana kunnes onnistut heittämään vuorollasi 1 tai 2 Rasti Enontekiö-Halti –välillä – jumiudut Lapin poromiesten leiriin kuuntelemaan loputtomia porojuttuja kunnes pääset livahtamaan heittämällä vuorollasi 1 tai 2

Uudenmaan Partiopiiri ry Töölönkatu 55 00250 Helsinki

.D711