Roiske nro 6

Page 1

6 l o v


3.8.2012

vol 6

Huima pakomatka Teksti: Juho Tuure Kuva: Aino Mättö Mitä on tapahtunut? Räyskälän turvalliseksi oletetut metsät ovat muuttuneet yhtäkkiä kansainvälisen konfliktin keskipisteeksi. Samoajille tarkoitettu “Konfliktien keskellä“-roolipeli lähettää samoajat pakolaisen asemaan matkalla pakoon. Keskellä kaaosta, kukaan ei ymmärrä kieltäsi saatikka aikeitasi. Ainoana ajatuksena on päästä pois. Luvassa oli huimaa jännitystä ja pelkoa tulevaisuudesta, sillä pakomatka ei ole helppo. Vastuussa roolipelistä on Punaisen

Ristin humanitaarisen oikeuden vapaaehtoiset. Vastaavanlainen peli on järjestetty Suomessa vain kerran aikaisemmin mutta myös muissa pohjoismaissa on järjestetty vastaavanlaisia tapahtumia, joten mikään pikkujuttu konfliktin keskellä ei ole. Roolipelmin perimmäisenä tavoitteena oli opettaa nuorille sodan oikeussääntöjä ja lisätä heidän ymmärrystään humanitäärisestä oikeudesta sekä siitä, mikä on pakolaisen asema keskellä konfliktia.


Oikaisut

Edellisen numeron (Roiske 4/2012, 1.8.2012) kuvista puuttui muutamien kuvien kuvaajien nimet. Sivun 3 kuva huivista jalassa on Aino Mätön ottama. Samalla sivulla sijitseva kuva Ruokalaaksosta on Markus Ketolan ottama. Sivun 7 kuva Maailmanmusiikin dikon DJ:stä on Jonne Sjögrenin ottama.

Huimaa yhdennäköisyyttä Kuva: Aino Mättö

Päätoimittajalta Konfliktin keskellä

Huiman samoajat osallistuivat konflikti-aiheiseen roolipeliin ja pääsevät eläytymään aitoa hätää kärsivien rooliin. Vaikka on tärkeää tietää miten kurjasti asiat voisivat olla, on meillä Suomen lintukodon asukeillakin erilaisia konflikteja elämät väärällään. Partioonkin kuuluu eriasteisia konflikteja. Tarpojat saattavat olla savunjohtajan kanssa eri mieltä hiljaisuuden alkamisajankohdasta. Seikkalijoila voi olla erimielisyksiä kirkonrotan säännöistä. Nuori vihainen samoaja saattaa räjäyttää turvatiimin huussin. Konfliktien selvittäminen onkin hyvä kasvunpaikka kaikenikäisille partiolaisille. Sosiaalisten taitojen kehittäminen on tärkeää kun tavoitteena on valmentautuminen valistuneeksi kansalaiseksi. Ja tämähän taisi taas olla näitä partion tavoitteita. Konflikti ei kuitenkaan suinkaan aina ole paha asia. Toisinaan konflikteihin kannattaa suorastaan hakeutua. Esimerkiksi veljellinen paini lumihangessa ja avoin jäynäsota kahden eri tiimin kesken lasketaan konflikteiksi. Näistä mainituista voi jäädä mieleen jopa ihan hyviä muistoja. Iikka Salmela Yläkerran jätkä

Jope Ruonansuu, muusikko

Samuli Edelman, muusikko

Kuultua

“Toisinajattelu on oikeus missä tahansa demokratiassa” - Brittimuusikot,yle.fi “Huumorin pitäisi olla hauskaa” - sanailua viestinnän toimistossa “Mitens toi Neste Ralli. Ootteko menossa?” Arttu Wiskari Facebookissa “Karvaraivo roihahti uimahalleissa” -iltasanomat.fi “Suomalainen on mielikuvissa mies” -HS.fi


­­ Monikulttuurista menoa Huimalla Teksti: Mia Fast Kuva: Liisa “Lisbe” Kekäräinen Keskiviikkoaamuna saapui 14 monikulttuurista leirivierailijaa ja neljä nuorisotyöntekijää Huimalle tutustumaan partiolaisten leirielämään kahdeksi päiväksi. Iältään 15–24-vuotiaat vierailijat tulivat Hyvinkäältä, Siuntion vastaanottokeskuksesta ja Askolasta. Bussimatkalla tutustuttiin leiriin. Erityisesti nuoria innosti kuulla, että leirillä olisi yli 2000 osallistujaa. Matka kului muutenkin rattoisasti, musiikki soi ja laulu raikasi. Samalla tutustuttiin myös partiohuutoihin, joista erityisesti mieleen jäi Uuuuuuuuusimaaaa-huuto. Leirille päästyään jakaannuttiin savuihin, joihin lähdettiin tutustumaan muun leirialueen lisäksi. Savut valikoitiin sen mukaan, miltä paikkakunnalta nuoret tulivat. Leirivierailussa suurena apuna olivat Hyvinkään Miilupartio, Inkoon Samoilijat ja Porvoon Polunlöytäjät. Savuissa harjoiteltiin ensimmäisiä partiotaitoja pystyttämällä teltat, joissa vieraat tulivat itse yöpymään. Tämän jälkeen vieraat osallistuivat normaalisti savujen ohjelmaan, toiset menivät tekemään palvelutehtäviä ja toiset pääsivät osallisiksi ohjelmalaaksoihin. Viimeistään illalla vierailijat pääsivät kunnolla leirielämän makuun tanssiessaan muiden partiolaisten kanssa Maailman Musiikin Diskossa. Ilta vei mennessään ja nukkumaan päästiin vasta pikkutunneilla. Yö teltassa oli monelle ensimmäinen laatuaan, mutta siitäkin selvittiin kunnialla. Vierailun aikana nuoret pääsivät mm. takomaan karhunhammasta, kokkailemaan leiriruokaa sekä seinäkiipeilemään. Aika kului nopeasti löydettäessä uusia tuttavuuksia ja kokemuksia pitkin leiriä. Leirivierailu päättyi torstaina lounaan jälkeen viimeisten leikkien ja yhteystietojen vaihtamisten merkeissä. Partiolaiset jäivät jatkamaan leiriä yhtä monikulttuuristakokemusta rikkaampana.


e k s Ro i

a a t tes

Mörk ÖKlubben Teksti: Aapo Salmela ja Juho Tuure

Mörk Ö- klubben on leirin vaeltajille ja aikuisille tarkoitettu ohjelmanumero, jonka tarkoitus on tarjota elämyksiä ilman näköaistia. Ohjelma koostuu eri osioista: sokkokokissa laitetaan ruokaa pimeässä, pimeällä kasinolla pelataan pimeässä ja pimeässä seurassa tutustutaan ihmisiin - pimeässä. Roiskeen toimitus testasi kaksi ensimmäistä aktiviteettia.

Sokkokokki

Jos ruuanlaitto valot päällä tuntuu välillä ylivoimaiselta, niin pimeässä tapahtuva ruuanlaitto kuulostaa etukäteen suorastaan ylivoimaiselta. Aktiviteetin aluksi jakauduttiin työpareihin ja siirryttiin kirjaimellisesti kädestä pitäen opastettuna työpisteelle. Tunnelma on hämmentävä: tilassa ei oikeasti näe yhtään mitään. Käsikopelolla tunnustelemalla alkaa tila kuitenkin hahmottua ja keittövälineet löytyä. Työparin kanssa on pelattava saumattomasti yhteen: jauhon kaataminen kulhoon ei yksinkertaisesti onnistu yksin. Leirin teeman, kaikkien aistien käyttö, korostuu kun pimeässä on löydettävä oikeat mausteet ja vielä mitattava niitä oikea määrä. Lopulta tuotos saadaan valmiiksi ja uuniin. Osallistujat siirtyvät ulos tiskaamaan. Valo kirvelee silmiä ja vaatteista löytyy omituisia ruokaaineita. Palohälyttimen ääni kertoo ruuan olevan valmista. Lopputulos on suorastaan suussasulavaa ja maistuu muillekin toimituksen jäsenille. Ei auta kuin suositella lämpimästi kaikille, joille hyvä ruoka maistuu.

Pimeä Kasino

Kun siirryimme ketjussa turvallisesta auringonpaisteesta säkkipimeään huoneeseen, ajatus pelaamisesta lähes totaalisessa pimeydessä tuntemattomien ihmisten kanssa tuntui mahdottomalta. Ajan- ja paikantaju katosi välittömästi sukellettuamme totaaliseen pimeyteen. Yllättävän nopeasti siihen kuitenkin tottui. Aluksi etsimme itsemme jonkinlaiseen piirimuodostelmaan (tai siltä se ainakin tuntui) ja kävimme pikaisen nimikierroksen. Siitä jakauduimme radikaalisti ryhmiin ja pohdimme pelivaihtoehdoista voimauttavimman. Toimituksen ryhmälle siilipeli osui sopivimmaksi. Pääsimme ottamaan piikeistä mittaa, kun vertailimme kenellä on pisin. Vertailu on kuitenkin pidemmän päälle vallan turhauttavaa puuhaa, joten siirryimme Twisterin pariin. Se vasta huimaa olikin! En muutenkaan ole erityisen hyvä Twisterissä mutta pimeässä pelattava versio lisäsi vaikeusasteet aivan toisiin sfääreihin. Hauskaa kuitenkin oli. Sehän siinä oli kuitenkin se niin sanottu perimmäinen idea. Kasino(alku)ilta(päivä) päättyi mukavasti perinteiseen Läpsyyn, jonka vaikeusaste nousi sekin säkkipimeässä pelattuna ja toi lisää jännitystä puhkikulutettuun piirileikkiin. Pimeä kasino oli kaikesta huolimatta kokeilemisen arvoinen kokemus ja tulen suosittelemaan sitä kaikille Mörk Ö-Klubben- vierailua harkitseville.

Päivän Pompautus Kauas on pitkä matka


Huima aikamatka Teksti: Iikka Salmela Kuva: Juho Tuure Mihin Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemaan esineeseen voit törmätä partioleirillä? Millä tavoin juoksija Hannes Kolehmainen liittyy Suomen Partiolaisten historiaan? Minne unohtuikaan myyttinen Nujakkalinna? Näihin -ja lukemattomiin muihin- kysymyksiin löydät vastauksen Partiomuseosta. Ja mikä kätevintä, on kyseisen museon toimipiste pystytetty myös Huimalle! Näytteille on asetettu mm. upea, partiohistorian läpi leikkaava julistekokoelma, keräilijöiden himoitsema harvinainen kokoelma 1930-40 -lukujen partiopostikortteja, Baden-Powellin perhekuva sekä vanhin tunnettu suomalainen partioesine (Hämeenlinnan ruotsinkielisen yhteiskoulun tyttöpartion Talitintti-vartion viiri). Ainakin Roiskeen toimitus sai varsin perinpohjaisen ja kattavan opastetun kierroksen museossa Yrjö “Yrjänä” Nenoselta. Saimme kuunnella kiinnostavaa esitelmää ehkä jopa hiukan liian rauhassa. Vierailijoita ei tosiaan ollut tungokseen asti. Tässäpä siis erinomainen aktiviteetti kaikenikäisten partiolaisten luppoajalle; vierailkaa partiomuseossa! Liikuitpa sitten yksin tai yhdessä tovereittesi kanssa, saatte varmasti asiantuntevaa opastusta partiohistorian saloihin.

Museo on avoinna klo 12-21, ja sijaitsee Johtolan yhteydessä sisätiloissa. Museossa voit tehdä myös ostoksia. Voit ostaa esimerkiksi vanhoja partiomerkkejä.

Muistakaa taiteiden yö tänä iltana!


R

ä p p ä l e io sk

aa

Huim

ä le läppä

i

ää rieläm

aan

tam t u a im

vo

Neljä vartiota katosi yörastilta. Jonnekin.

Mistä tietää, että hevoset tykkäävät pizzasta? Ne ovat aina salamina paikalla. Hevostalli ryöstettiin, arvoesineet olivat turvassa.

Ai eikö naurata? Keksi ite parempi! Lähetä vitsisi numeroon 041 7826774.

TeXtaripalsta HUOM! Tekstiviestejä voi lähettää nyt myös paperilapulla. Välineet löytyvät kahvila Karhusta. Sweat or blood, we want a Sea of Balls! Frontside Ollie on soinu mun päässä jo neljättä päivää. Voiko tästä saada jotain hyvitystä?? nimim. liian vanha skeittaamaan SiHu <3 HiHi SiHu <3 HiHi Mössö koittaa mul näyttä, se syö jottai räkkää. MÄ heitän sust läppää ja suohon sut räppään. -Todellinen ilmoitustaulujen herra -TKirjoita viestiin TP, OMA VIESTISI sekä NIMIMERKKI. Esim. TP Hei sinä mänkijähuivinen komistus, joka kaadoit kahvini kahvila Karhussa. Huomenna sama paikka, sama aika, niin selvitellään... Tyttö Keravalta 96. Mikäli haluat lähettää toimitukselle lukijapalautetta, toimi samoin kuin tekstaripalstalle osallistuessasi. Laita vain TP:n tilalle LP. Esim. LP Miksi dissaatte aina keravalaisia? Tyttö Keravallta 96.

Roiske on Uudenmaan Partiopiirin seitsemännen piirileirin -Huiman- kaikin tavoin sitoutumaton, nöyristelemätön, kumartelematon ja oikeastaan muutenkin melko itsenäinen leirilehti. Toimituksessa työskentelee vakituisesti: Iikka Salmela, pukumies Aapo Salmela, toimistosihteeri(kkö) Juho Tuure, tekijä Eeli Salmela, maestro Antti Koistinen, Leiriohjaaja Olli Majaluoma, kisatoimittaja Tomi Kokkonen, viestinnän jalat Lisäksi jokaista numeroa on tekemässä joukko avustajia, joiden nimet mainitaan kirjoittamiensa juttujen yhteydessä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.