LOPPURAPORTTI
Sisällysluettelo 1. Tervehdys 2. Perustiedot Säihkeestä Mikä Säihke? Leirialueen kartta
Säihke 2017 lukuina
3. Leiriorganisaatio 4. Näin Säihkettä tehtiin - tehdyt ratkaisut 5. Projektin tavoitteet ja tavoitteiden onnistuminen 6. Taloudellinen tulos 7. Palaute 8. Loppusanat
1. Tervehdys PITELET KÄSISSÄSI TIIVISTELMÄÄ Säihkeestä eli Säihke 2017 -piirileirin
loppuraporttia. Tämä raportti kertoo, miten me Säihkeen tekijät näemme ja koemme projektin onnistumiset sekä opin. Lisäkysymyksissä voit aina kilauttaa esimerkiksi leirinjohtajille ja johtoryhmän jäsenille, ja kysäistä leirin tekemisestä, tehdyistä ratkaisuista sekä siitä, kuinka unelmista tehtiin totta. Olemme yhdessä kohdanneet Säihkeen parissa uskomattoman hienoja kokemuksia, tarinoita ja kasvamista niin ihmisinä, johtajana kuin partiolaisina. Me haluamme kiittää kaikkia osallistujia siitä, että olitte kanssamme mahdollistamassa, tekemässä ja nauttimassa Uudenmaan Partiopiirin historian suurimmasta piirileiristä! Leiriä rakennettiin vuosina 2014 - 2017. Me tehtiin tämä ja se kaikki tehtiin yhdessä! Partiovasemmalla, Säihkeen johtoryhmä
2. Perustiedot Säihkeestä UUDENMAAN PARTIOPIIRIN 8. PIIRILEIRI, Säihke, järjestettiin
laskemaan vesiliukumäkeä Vesipuistossa ja rakentamaan omia
Hangon Syndalenissa 12.-20.7.2017. Säihkeen rakennusleiri huvipuistopisteitä Tivolissa. Leiriohjelmaa oli Ekskursiopäivien järjestettiin 8.-11.7.2017 ja purkuleiri 20.-22.7.2017. Leirille aikana laajasti leirialueen ulkopuolella Hangossa ja Lappohjassa. osallistui 2618 eri-ikäistä partiolaista ympäri maata ja maailmaa,
Leirin aikana järjestettiin kolme kaikille osallistujille
osallistujista osa oli partioon tutustujia ja osa kansainvälisiä yhteistä iltaohjelmaa. Avajaiset, Valokarnevaalit ja Päättäjäiset vieraita. Projekti toteutettiin pääosin vapaaehtoisvoimin ja kokosivat leiriläiset Syndalenin hiekkarannalle seuraamaan järjestelyistä pitivät huolen noin 250 vapaaehtoista.
esityksiä meren päälle rakennetulta ohjelmalavalta. Säihke
“Säihke 2017 laajensi käsitystä tämän päivän partioleiristä. oli osa Suomi 100 -hanketta, ja hanke näkyi leirillä erityisesti Vaikuttavien kokemusten sekä yhdessä ja luonnossa toimimisen yhteisen Suomi 100 -juhlaillallisen ja Suomi 100 -ohjelmakautta kaikki osallistujat saivat uusia näkökulmia ja oppivat alueen muodossa. uutta itsestään.”, tiivistää leirinjohtaja Ville Vänskä.
Säihkeellä tarjottiin useita ajankohtaisia ja moninaisuuteen
Säihke oli partioelämyspuisto ja metsään rakennettu liittyviä ohjelmia. Suomen Punaisen Ristin järjestämä Konfliktin pienoiskaupunki, jonka viisi erilaista ohjelmakokonaisuutta keskellä -roolipeli vei samoajaikäisiä vuorokauden ajaksi pitivät huolen siitä, ettei yksikään leiripäivä ollut samanlainen. pakolaisen asemaan. Pinkkipartio kävi leiriläisten kanssa Viikon
aikana
leiriläiset
Seikkailupuistossa,
pääsivät
ajamaan
mm.
korikiipeilemään keskustelua seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta.
yksipyöräisellä
Sirkuksessa, Leirillä
järjestettiin
Suomen
Partiolaisten
viestintä-
ja
globaalikasvatushankkeen rahoittama Menetetty ennakkoluulo -rastirata, ja paneelikeskustelu. Suomen Nuorkauppakamarien 1000 nuorta johtajaa -kampanjan puitteissa nuoret leiriläiset pääsivät tutustumaan päivän ajaksi hankolaisten johtajien työpäivään. Säihkeen Seikkailupuistossa leiriläiset pääsivät loppuleiristä tutustumaan paraurheilulajeihin ja kuulemaan näkövammaisten elämästä, kun maalipalloilija Miika Honkanen ja sokkopingiksen pelaaja Teemu Ruohonen vierailivat leirillä. Säihke tarjosi osallistujilleen monia laadukkaita palveluita kuten kaksi kahvilaa, leirikaupan, leirihotellin ja lämpimät suihkut. Piirileiri tarjosi elämyksellistä aikaa partioystävien kanssa
ja
unohtumattomia
teltta-
ja
riippumattoöitä
merenrannalla Hangossa. Leirillä pidettiin Uudenmaan Partiopiirin kokous lauantaina 16.7., jossa seuraava Uudenmaan Partiopiirin piirileiri päätettiin järjestää vuonna 2020.
P
m
Z
Z Z
KARTTAMERKIT
i
i
m m
P
Ensiapu
Ruokailu
Juomavesipiste
Tiskauspiste Leirikauppa m m=maksupääte
Nuku päivällä
Kahvila
Leirikirkko
Vierasvenesatama
Leiriportti
Roskakori
Pysäköinti, tekijät
Kierrätyspiste
WC
HOHDE
Sauna
TUIKE OHJELMAPUISTOT
SIRKUS
Kokoontumispiste
m Z
LATAA MO
Alaleiritoimisto
Leirihotelli Z Z
VESIPUISTO
Leiritoimisto Panorama & palvelukeskus
Ohjelmalava
Suihku
Elokuvateatteri
Uimapaikka
Kuntosali
Melonta
Lentopallo
KAJO
SEIKKAILUPUISTO
LOISTE
Vesiliukumäki
Vaeltaja-alue
Palju
Rakennus
Turva
Tiet ja polut
Huollon alue Kielletty alue
TIVOLI
Kulunvalvonta
SUOMI 100
SÄDE
HEHKU
0
50
100
200 m P
1 : 3000
(A3)
Säihke 2017 lukuina • Piirileiri partiomedian ulkopuolella: YLE Radio Suomi, YLE Uusimaa, Iltalehti, Markkinointi&Mainonta. • 47 uutisosumaa yhteensä. • Youtubessa tubettajien videoiden katselukerrat yhteensä n. 150 000 • 34 tekijää muista partiopiireistä
• vesijohtoja noin 4 km • Hinta: 210,00 € – Jälki-ilmoittautujan hinta: 240,00 € • Säihkeen omia ansiomerkkejä myönnetty 112 kpl • ruokailijoita leirin kahdeksana ja puolena päivänä 14 490 henkilöä
• Uudenmaan piirin ulkopuolelta tulleita partiolaisia: 253
• Kaikki neljä ateriaa päivässä teki yhteensä 57 960 ateriaa (leiripäivien aikana). Raksa ja purku mukaanlukien 16 690 annosta leirin ajalta
• Osallistujia muista maista: 18
• Päivittäisen ruoan hinnaksi 8,40 euroa per henkilö
• Yhteistyökumppaneita: 36 Yritysyhteistyön taloudelliseksi arvoksi voidaan katsoa 121 500 €
• yhdellä aterialla keittelimme n. 800-900 kiloa ruokaa leiriläisille, kahdesti päivässä
• Sekajätettä 1,64 tonnia
• palautekyselyn mukaan 94 % tekijöistä lähtisi tekemään uudelleen piirileiriä
• Biojätettä 5,2 tonnia • Pahvia 0.82 tonnia • Piirin jäsenistä osallistui 2202/4682. 47 % • 56/60 Uudenmaan Partiopiirin lippukuntaa osallistui leirille • EVP-osallistujia 282 • 900 rullaa vessapaperia • Sähköjohtoja vedettiin noin 3,5 km
• Osallistujamäärä 2618 hlö • 0-7 46 hlö • supe 370 hlö • seik 477 hlö • tarp 617 hlö • sam 331 hlö • vael 149 hlö • aikuiset 604 hlö
3. Leiriorganisaatio SÄIHKEEN
ORGANISAATIOSSA
osa-aluemalli. kolmetasoiseksi:
oli
partioleirille
Projektiorganisaatio johtajataso,
oli
perinteinen projekti olisi vähemmän haavoittuvainen henkilövaihdoksille.
tietoisesti
päällikkötaso
ja
valittu Turvallisuus ei ollut edustettuna johtoryhmässä, koska aktiivinen
tekijätaso. turvallisuustyö voitiin aloittaa vuotta ennen leiriä eli vuotta
Päätöksellä haluttiin vahvistaa oikeaa tiedonkulkua verrattuna muita osa-alueita myöhemmin. Toimintamalli oli tältä osin usein leireillä käytettyyn 4-5 organisaatiotasoon, sillä vain onnistunut. osa viestitystä asiasta siirtyy tasolta alaspäin. Säihkettä oli ennen leiriä suunnittelemassa
ja toteuttamassa noin 250
vapaaehtoista, joista 34 henkilöä muiden partiopiirien jäseniä. Leiriä mahdollistamassa oli 167 partioon tutustuvaa aikuista. Uudenmaan Partiopiirin hallitus aloitti leirin järjestelyt laatimalla ja hyväksymällä 25.9.2014 leiritilauksen, joka sisälsi rungon projektin toimintaperiaatteille ja tavoitteille. Leiriin liittyvissä päätöksissä ylintä valtaa käytti piirihallitus ja keskeiset asiat esiteltiin piirin lippukunnille Uudenmaan Partiopiirin kokouksissa.
Organisaatiota johti 10 henkilön
johtoryhmä, jossa vastuut oli jaettu osa-alueittain ja verrattain tasaisesti. Johtoryhmän suureen kokoon päädyttiin, jotta
Johtoryhmä (kutsuttiin myös leiritoimikunnaksi) • Leirinjohtaja Ville Vänskä Sipoon Hukat • Leirin varajohtaja Juho Pyörny Sipoon Hukat • Henkilöstöjohtaja
Hanna Rutila
Järvenpään Scoutit/
• Osallistujajohtaja Jonna Mäkinen Tuuspartio • Viestintäjohtaja Venla Monter Eräkamut • Ohjelmajohtaja Hille Terho Hiiden Hittavaiset • Ohjelmajohtaja
Iiris Somervuori
Kirkkonummen Metsänkävijät
• Resurssijohtaja Marja-Leena Räsänen Tuuspartio • Huoltojohtaja Mika Mäkelä Kirnun Kiertäjät • Tekniikkajohtaja Eelis Norja Nummen Samoojat
Johtoryhmä toimi koko projektin ajan hyvin sitoutuneesti.
Säihkeen
tavoitteet
ja
päälinjat
tarkennettiin
Johtoryhmässä toimivat samat henkilöt koko projektin alusta projektisuunnitelmassa, joka laadittiin syksyn 2015 aikana ja loppuun
saakka.
Johtoryhmätyöskentely
ja
johtaminen vahvistettiin piirihallituksessa tammikuussa 2016. Kukin osa-
tapahtuivat suurelta osin etänä, koska johtoryhmässä asuttiin aluejohtaja organisoi oman vastuualueensa ryhmien toiminnan maantieteellisesti eri alueilla: Oulussa, Joensuussa, Tampereella, tämän pohjalta parhaaksi katsomallaan tavalla. Turussa, pääkaupunkiseudulla ja Tukholmassa. Osalle ryhmästä
Säihkeen organisaation tekijöille suunnattuja palveluita
etäisyydet tuntuivat projektissa raskailta. Johtoryhmä piti olivat lähinnä henkilöstötiimin pestaus- ja rekrytointituki kahden vuoden ajan kuukausittain seminaareja tai projektipäiviä, sekä turvallisuuspäälliköiden ohjaus. Tiedonhallintaan / itjolloin johtoryhmän jäsenet pyrkivät olemaan samassa paikassa. toimintoihin olisi kannattanut rekrytoida koko organisaation Näissä tapaamisissa tehtiin yhteinen suunnittelutyö ja keskeiset yhteisiä
resursseja.
Hankinnan
ja
osallistujatietojen
päätökset. Etäisyydet loivat merkitystä yhteiselle työajalle ja tietojärjestelmien teknisen puolen kanssa oli suuria haasteita. osallistuminen oli aktiivista. Työskentelyssä käytettiin piirin Keskusjärjestön
ja
piirin
tulisi
varmistaa,
että
partion
Pirske Google Drive -alustaa, useita pikaviestimiä ja joulusta suurtapahtumiin löytyy riittävä IT-osaaminen, tarvittaessa 2016 alkaen keskitetysti vain Slack-tiimikeskustelualustaa. työntekijäresurssein. Laajalla asuvien johtoryhmäläisten ansiosta toimintatapoja ja tekijöitä löydettiin useilta eri alueilta.
Projektin johtoryhmän, päälliköiden ja avaintekijöiden yhteisiä viikonlopputapaamisia järjestettiin useita; syksyllä 2016 kaksi ja keväällä 2017 neljä. Päätöksen taustalla oli leirin
suunnittelutyön tehostaminen pestattujen tekijöiden yhdessä
Luottamustehtävät
tekemisen kautta. Viikonloput tarjosivat kanavan myös päätösten työelämälähtöisesti. ja
organisaation
toimintatapojen
jalkauttamiseen.
nimettiin
Tehtävien
sisältöjä
Säihkeellä ja
vaativuutta
Useat pyrittiin näin tuomaan uskottavammin esille ja parantamaan
yhteiset suunnitteluviikonloput eivät aiheuttaneet merkittävää tunnistettavuutta partion ulkopuolella. Säihkeelle tehtiin AMKlisäkustannusta, sillä ne pidettiin usein Partioasemalla eivätkä harjoitteluja ja AMK-opinnäytetöitä, joihin opiskelijarekrytointia vapaaehtoiset keskimäärin hakeneet niistä matkakorvauksia.
tehtiin
erityisesti
yhdessä
Laurea
Ammattikorkeakoulun
Projektilla oli yksi palkattu työntekijä, joka työskenteli kanssa. Tämä yhteistyö tarjosi projektille uuden toimivan 18 kuukauden ajan huhtikuusta 2016 syyskuun 2017 loppuun. rekrytointiväylän. Keskeisiä
työtehtäviä
olivat
osallistujien
asiakaspalvelu,
Säihkeen
leirin ilmoittautumisprosessin valmistelu ja hoitaminen sekä 14.2.2017 projektin kokonaisuuden koordinointi ja kriittisten tehtävien kautta.
ilmoittautuminen
Kuksa-jäsenrekisterin Varsinaisena
järjestettiin
1.12.2016-
suurtapahtumamoduulin
ilmoittautumisaikana
Säihkeelle
varmistaminen tiiviissä yhteistyössä leirinjohdon kanssa. ilmoittautui noin 2500 leiriläistä 56:stä uusmaalaisesta Työntekijän rekrytointi tapahtui piirinjohdon, toiminnanjohtajan lippukunnasta
sekä
52
eri
lippukunnasta
Uudenmaan
ja projektinjohtajien yhteistyönä ja työntekijävalintaa voidaan Partiopiirin ulkopuolelta. Jälki-ilmoittautuminen, joka nosti pitää hyvin onnistuneena. Leirin päättämisen, laskujen ja leirin osallistujamäärää noin 200 henkilöllä, järjestettiin 25.3. palautteen käsittelyn kannalta syksyllä 2017 päättynyt työsuhde - 23.4.2017. Leirille ilmoittautuessa oli voimassa kesätyö- ja oli sopivan mittainen.
vuosilomatakuu, jota oli mahdollista hyödyntää leirin perumiseen
31.5.2017 saakka. Kesätyö- ja vuosilomatakuun hyödynsi 40 osallistujaa. Kesätyötakuulomake oli saatavilla Säihkeen nettisivuilta. Mikäli
kesätyötakuuta
hyödynnetään
tulevaisuudessa, tulisi lomakkeella kysyä myös osallistujan varten.
tilitiedot
leirimaksupalautuksia
Kokonaisuutena projektin aikataulu oli johtoryhmän alustalla.
Projektin
alkuvaiheessa
käytettävien
yhteisten
näkökulmasta turhan pitkä. Pitkä toteutusaika teki jatkuvasta sovellusten ja työkalujen suunnitteluun kannattaa käyttää työnteosta ja motivaation kiihtyvästä kasvattamisesta raskasta. runsaasti aikaa ja johtaa koko organisaatiota yhteisiin Parhaan energian ja innon suuntaaminen oikeisiin asioihin toimintatapoihin.
Säihkeen
organisaation
toimintatapoja
olisi ollut helpompaa, mikäli projekti olisi ollut lyhyempi. arvioitiin ja päätöksiin oltiin valmiita tekemään ketterästi Projektiaika tuki toisaalta johtoryhmän tutustumista ja muutoksia myös projektin aikana, minkä johtoryhmä näkee avainhenkilöiden tehtäviinsä kasvamista. Lisäksi Säihkeen onnistumisena ja vahvuutena. johtoryhmällä oli aikataulun puitteissa hyvät mahdollisuudet
Johtoryhmä oli johtamiskokemukseltaan nuori, tuore ja
laatia omat tavoitteensa. Projektin luonne kehittyi rauhallisesti nälkäinen. Leirinjohtajilla oli henkilökohtaiset ohjausryhmän ja tunnistettavissa oli selkeitä puolivuosisyklejä. Johtoryhmä hankkimat mentorit. Johtoryhmäläiset saivat vastaavasti suosittaa seuraavan piirileiriprojektin aikataulun tiivistämistä tukensa leirinjohtajilta. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimi siten, että leirinjohtajien valinta tapahtuu kevätkaudella kaksi Mikko Roininen (MäMe), ja hänen kokoamaansa ohjausryhmään vuotta ennen leiriä.
kuuluneet jäsenet (Ville Vänskä (SiHu), Juho Pyörny (SiHu),
Koko organisaation toiminnanalojen välinen yhteistyö ja Maria “Hilla” Ruohola (MSK), Jukka Koskentanto (MäMe), Timo tiedonkulku olisi voinut toimia paremmin. Säihkeellä ei ollut Miettinen (LNK), Karl Nyman (EVP), Antti Reinikainen (JuVeSi) yhteistä ja avointa projektin-/ tehtävänhallintaohjelmaa ja ja Henny Jaakkola (LNT))
olivat taustaltaan ja profiileiltaan
esimerkiksi organisaation kalenterit eivät toimineet samalla sopivasti erilaisia. Ohjausryhmä kokoontui 3-6 kertaa vuodessa
ja ryhmän rooli oli projektin toteutusta valvova. Jatkossa piirihallituksen ja/ tai ohjausryhmän toivottaisiin toimivan lähempänä johtoryhmää ja roolin olevan käytännön haasteita ratkova. Ohjausryhmä voisi olla enemmän läsnä ja ohjausryhmän jäsenet kutsuttuna projektin tapaamisiin ja tapahtumiin, mikä auttaisi realistista tiedonkulkua ja ohjausta. Johtoryhmän jäsenille voitaisiin myös nimetä henkilökohtainen vastinpari ohjausryhmästä tai tarjota henkilökohtaisia ulkopuolisia mentoreita. Linkki organisaatiokuvaajaan (johtoryhmästä ja päällikkötasosta)
4. Näin Säihkettä tehtiin - Miksi? Vahva brändi rakensi vuoden koskettavimman sovellusta, leirin ennakkomateriaali viestittiin verkkosivuilla nuorisotapahtuman ja leirilehdestä toteutettiin blogimuotoinen verkkoversio. Säihkeen läsnäolo ja ilme sosiaalisessa mediassa Facebookissa, Säihke valittiin yhdeksi Suomen juhlavuoden Suomi 100
Instagramissa, Twitterissä ja Snapchatissä oli äärimmäisen
-hankkeista ja se toteutti Suomi 100 -teemaa avoimesti.
laadukasta.
Leirin viestintäilme oli alusta asti todella ammattimainen ja
eteenpäin ja toteutui ajan mukaisissa kanavissa, joita partion
Säihkeen brändi sai kiitosta laajalti ympäri Suomen. Leirin
kohderyhmä käytti. Säihkeen markkinointia pyrittiin tekemään
Säihke
otti
viestimisessä
rohkean
askeleen
brändi ei jäänyt huomaamatta viestintäalan ammattilaisilta monipuolisesti kaikenikäisille ja -taustaisille. Jälkikäteen tai projektin yhteistyökumppaneilta. Vahva graafinen ilme
arvioituna Säihkeen toteutunut markkinointi vetosi erityisesti
rakennettiin yhdessä johtoryhmän kanssa. Leirin oheistuotteiden
nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Johtoryhmä kokee pääsääntöisesti
suunnitteluun käytettiin aikaa ja ne tukivat brändiä hyvin. Leirin viestintäratkaisujen onnistuneen ja suosittaa tämän suuntaisten Art Directorin rekrytointi ja valinta oli suuri onnistuminen. Leirin viestintää johdettiin hyvin, laatua silmällä pitäen ja lisäksi huolehdittiin brändin mukaisesta ilmeestä kaikessa
sekä rohkeiden valintojen tekemistä jatkossakin. Säihkeen
leirin
aikainen
viestintä
perustui
Slack
-tiimiviestintäsovellukseen ja nettisivuilla olleeseen leiriläisen
tekemisessä. Säihkeen viestinnässä hyödynnettiin nyky- materiaaliin, joka sisälsi kaiken tiedon leiristä. Slackiä aikaisia menetelmiä, alustoja ja työkaluja. Esimerkiksi leirikirje
täydennettiin leirillä päivän yhteenvetotiedotteilla, jotka
toteutettiin sähköisesti, projektiviestintään käytettiin Slack-
toimitettiin myös paperisina leirilippukuntiin. Osa osallistujista
ja
leirilippukunnista
kokivat
kuitenkin
leirin
sisäisessä
viestinnässä puutteita ja leirinaikaista viestintää pidettiin liian
Slackiä
käytettiin
leirintekijöiden
ensisijaisena
viestikanavana. Useat leirin tekijät olivat projektipestiensä
viimetipassa tehtynä. Reaktio oli ymmärrettävä ja perusteltu, aikana harjaantuneet käyttämään Slackiä hyvällä tasolla ja sillä
vanhoja
tuttuja
menetelmiä
vaihdettiin
tietoisesti
heitä kanava palveli leirillä toimivasti. Monet leirin tekijöistä
uusiin. Useimmissa tapauksissa ongelmat eivät aiheutuneet ymmärsivätkin tiedottaa myös koko leiriorganisaatiolle leirin leirin viestintäorganisaatiosta, vaan myöhästyneestä osa-
tapahtumista Slackin kautta omatoimisesti ja tehokkaasti.
aluetoiminnasta
Vastuuta
omaksuminen
tai
suunnittelusta.
Viestisovelluksen
leirin alkaessa ei ollut riittävällä osaamisen
viestinnästä
tulisi
jakaa
jatkossakin
koko
leiriorganisaatiolle selkeiden pelisääntöjen kautta.
tasolla, eikä tietoa aina löydetty useista kanavista tai
Piirin positiiviset kokemukset Slackin käytössä johtivat
tiimeistä. Lippukunnissa odotettiin myös ilmaista ja kattavaa
siihen, että Uudenmaan Partiopiiri otti Slackin pääsääntöiseksi
latausmahdollisuutta, jos viestintä tapahtuu sähköisesti.
luottamushenkilöiden viestintäkanavaksi syksyllä 2017.
Verkossa
oleva
lieveilmiönä
sisältö
myös
ja
esim.
viestikanavat ohjeistuksien
mahdollistivat suunnittelun
venyttämisen aina vain lähemmäs tapahtumaa. Ratkaisuna voidaan lisätä entisestään viestinnän tärkeyden ja oikeaaikaisuuden esilläoloa leiriorganisaation sisällä. Viestiminen on haastavaa kaikkialla, varsinkin partioleirin tyyppisessä, “vanhoihin hyviin tapoihin” juurtuneessa ympäristössä.
Aktiivinen ja oma-aloitteinen yhteistyökumppani
yhteistyökumppaneita
lähestyttiin
suunnitelmallisesti
ja
tavoitteellisesti: yhteistyötä avasi yli kymmenen johtoryhmän Säihkeen uudentasoisen
yhteistyökumppanuuksilla yhteistyökulttuurin
tähdättiin jäsentä
rakentamiseen
merkittäviä
Roihu-suurleirin
kumppanuuksia
jalanjäljissä.
edellisen
Kumppanuuksia
päällikköä.
Yhteistyökumppanuusajattelua
ja pyrittiin viemään myös pestikeskusteluihin, mutta tulokset
yhteistyökumppaneiden hankinnassa tavoiteltiin kansallisen tason
sekä
jäivät tältä osin vajaiksi. Pestikeskusteluun olisi tullut esim.
vuoden tuottaa jokin konkreettinen jaettava materiaali aiheesta. johdettiin Yritysten lähestyminen osoittautui ilman aiempaa kokemusta
poikkeuksellisesti leirinjohtajatasolta osana varajohtajan Ko-
useimmille haastavaksi. Monet tekijöistä kehittyivät tässä
Gi kehittämistehtävää. Leirinjohtajan luotsatessa neuvotteluja, merkittävästi ja ovat Säihke-kokemuksen ansiosta valmiimpia kumppanikandidaatin ideoihin ja tarjouksiin sitoutuminen ja
tekemään tätä työtä seuraavissa pesteissään.
niiden kehittäminen oli helppoa, rohkeaa ja joustavaa. Osittain
Yhteistyökumppanuuksien suurimmat haasteet liittyvät
tästä syystä Säihkeellä oli yhteensä 36 yhteistyökumppania, siihen, että johtoryhmätason avatessa yhteistyösuhteita, jotka edustivat laajasti eri toimialoja.
tuli
yhteistyön
velvoittamaan
käytännön
toteutukseen
Yhteistyön tekemiseen rakennettiin oma organisaatio
rekrytoida oma vastuuhenkilö. Kaikki rekrytoidut eivät olleet
resurssien osa-alueen alle. Työn pohjaksi luotiin kiinnostava
riittävän sitoutuneita ideaan, johon he tulivat mukaan vasta
markkinointimateriaali, sekä
yhteinen
valmiit
asiakkuuksien
yhteistyötarjoukset toteutusvaiheessa. Vastaavasti joihinkin tehtäviin ei löydetty
seuranta.
Potentiaalisia sopivia ihmistä ajoissa. Tästä syystä osassa yhteistyönä tehdyistä
hankkeista joko toteutus tai markkinointi oli vajavaista, eivätkä ne keränneet odotettua suosiota. Säihkeellä
toteutettiin
Leirin yksi pääyhteistyökumppaneista oli Puolustusvoimat, jonka alueella leiri järjestettiin. Leirinjohto käytti paljon aikaa
partio-ohjelmaa
yhdessä
yhteydenpitoon
Uudenmaan
Prikaatin
kanssa.
Yhteistyö
esimerkiksi Paralympiakomitean, Suomen Punaisen Ristin, edellytti järjestelmällistä ja perusteellista valmistelutyötä ja Lidlin,
Länsi-Uudenmaan
Pelastuslaitoksen,
Yrityskylän, useita erillisiä anomuksia. Harjoitusalueen henkilökunta ja
Taika-Petterin, Urheilumuseon, Metsähallituksen Bioaika-
varusmiehet osallistuivat komentajan erillisellä päätöksellä leiriä
rekan ja Hangon kaupungin kanssa. Taikaverstaan, Vesatelin
avustaviin tehtäviin. Yhteistyön puitteissa järjestettiin leirin
ja PTV Groupin kanssa toteutettiin poikkeuksellinen mereen
aikana Puolutusvoimien veneajelunäytös ja Puolustusvoimien
sijoitettu yhteisohjelmalava kohtuullisin kustannuksin. Kaikki
varusmiesbändin esiintyminen. Lisäksi erillisluvalla saatiin leirin
teleoperaattorit (Telia, Elisa, DNA) paransivat yhteistyössä
käyttöön Merikotka-rakennus ja rajoitettu ilmakuvauslupa.
matkapuhelindataverkkoa tapahtuma-alueella.
Leirialue
oli
Uudenmaan
Partiopiirille
ilmainen,
mutta
Säihkeen johtoryhmän yhteistyö Hangon kaupungin leiriorganisaatio maksoi sähköstä ja vedestä. Lisäksi Suomen kanssa oli poikkeuksellisen laajaa. Leirinjohdolla oli suora
Partiolaisten
yhteys
ja
Puolustusvoimilta merkittävää kalustotukea, jossa Säihke olikin
teknisen toimen johtajaan. Tämä yhteistyö ja aktiivisuus
ensimmäinen pilotti suurleiriä pienemmästä tapahtumasta.
palkittiin ilmaisilla tiloilla, leirin rakentamisessa tarvituilla
Ilmavoimat järjesti Säihkeellä myös varusmiespalvelukseen
riu´uilla, koulujen liikuntatarvikelainoilla sekä vesitornista
tutustuttavan Hornet-simulaattoripisteen.
kaupunginjohtajaan,
liikuntatoimenjohtajaan
laskeutumiseen tarvitulla laskeutumisluvalla.
kumppanuussopimuksen
kautta
Säihke
sai
Säihkeen leirituotteet luotiin ja myytiin uudella tavalla
laajalla valikoimalla omassa personoidussa verkkokaupassa joulukuusta 2016 kesäkuun loppuun 2017 saakka. Leirituotteita oli 12 erilaista ja osa tuotteista toteutettiin kaikilla leirin kolmella värillä. Tuotteet toteutti Sanser Oy ja ne
olivat
laadukkaita ja hyvännäköisiä. Erityisen onnistuneita tuotteita olivat
Camelback
-juomapullot
ja
mikrokuitupyyhkeet.
Leirillä järjestettiin leirituotemyyntiä myös leirille perustetun Scandinavian Outdoor -myymälän kautta. Leirituotemyymälän teltta toimi myös leirin outlet-myymälänä leirin lopussa.
Häikäisevät palvelut mahdollistivat Säihkeen onnistumisen
Säihkeen ja
virkistymispaikka
alueen Leiriruokailu
toteutettiin
ruokatuotteen
sekä
hybridimallilla.
Lounas
onnistuneesti
ulkopuolisen
itsevalmistuksen
yhdistävällä
valmistettiin
leirialueella
itse
ja
johtajakahvila pohjoisosan
Rantakarhu
samoajille,
oli
rauhoittumis-
vaeltajille
ja
aikuisille
Sotilaskoti-rakennuksessa
ja
sen
rannalla. Rantakarhu tarjosi kahvilamyynnin lisäksi päivällä tilauskahvilatyyppisiä
kokouspalveluja
ja
illalla
puitteet
johtajahuollollisille ohjelmapalveluille. Mexicolaishenkinen Not
päivällinen tehtiin lämmittämällä valmisruokaa. Aamu- ja So Smoothie tarjosi laadukasta ruokaa, smoothieita ja yleisiä iltapalat valmistettiin itse leirilippukunnissa keskuskeittiön
kioskipalveluita leiritoimiston läheisyydessä. NSS rakennettiin
tarjoamin ohjein ja tarvikkein. Hybridimallia arvosteltiin
telttaan kenttäolosuhteisiin ja keskeisellä paikalla sen tuotti
suunnittelun aikana monimutkaiseksi, mutta toteutus oli tällä kahvilamyynnistä kolme neljäsosaa. Molemmilla kahviloilla tavoin erittäin huoltovarma. Leirin valmisruokatoimittaja oli
oli onnistunut ja selkeä oma brändi, joka toteutettiin yhdessä
KruunuHerkku, jonka kanssa yhteistyö oli erittäin toimivaa,
leiriviestinnän kanssa.
joustavaa ja siten hyvin suositeltavissa vastaaville tapahtumille.
Leirin kuljetuspalvelulle vuokrattiin kilpailutuksen jälkeen
Leirillä laitetun ruuan raaka-aineet tulivat Heinon Tukusta, Europcarilta kolme monikäyttöistä ajoneuvoa: minibussi, lavajonka palvelu oli joustavaa ja toimivaa.
auto ja näiden yhdistelmä. Lisäksi leirin sisäisiä kuljetuksia
Leirille rakennettiin kaksi kahvilaa, mikä tarjosi edellistä piirileiriä
laajemman
tarjooman
palveluita
osallistujille.
tuki
kaksi
Avant-pienkuormaajaa,
jotka
olivat
leirillä
veloituksetta yhteistyössä Avantplanet -yhdistyksen kautta.
Puolustusvoimien paikallinen kuorma-auto- ja traktorikalusto
leirialueelle.
Kaikissa
tilanteissa
leirinjohdon,
leirin
oli leirin apuna erikseen sovittaessa esim. kulkuväylien kastelussa. kriisiryhmän, viestinnän ja turvallisuusorganisaation yhteistyö Kapasiteetti ja palveluvalikoima oli näillä ajoneuvoilla leirillä
toimi erinomaisesti. Keskeisenä syynä tähän oli erikseen
onnistunut. Leirin logistiikan haasteena olivat leirinaikaisiin
laadittu kriisinhallintasuunnitelma ja siinä selkeäksi mietityt
nopeisiin kuljetustarpeisiin vastaaminen. Partioleirikontekstissa toimintatavat sekä vastuuhenkilöt. Tapahtumissa mukana ohjelman järjestäjien, leirin vierailijoiden ja tarvikehuollon
olleet
yllättäviin kuljetustarpeisiin on syytä jatkossakin varautua.
leiriorganisaatiolle kriisitilanteiden hoidosta.
Säihkeen
suunnittelussa
panostettiin
merkittävästi
aikuiset
Leiripaikkana
osallistujat Syndalen
ovat oli
antaneet tasokas.
erityiskiitosta
Tiivis
yhteistyö
riskienhallintaan ja kriisitoiminnan suunnitteluun. Toinen Puolustusvoimien kanssa tarjosi leirin tekniikalle hyvät turvallisuuspäälliköistä vastasi riskienhallinnasta ja jokaisella
lähtökohdat. Säihkeelle rakennettiin kaksi omaa rantasaunaa ja
osa-alueella teetettiin riskitaulukot, joiden avulla pyrittiin kelluva telttasauna, joiden kapasiteetti oli 2600 ihmiselle riittävä. varautumaan ja hallitsemaan mahdollisia ongelmatilanteita. Puolustusvoimien leirialueella sijaitsevia saunoja käytettiin Riskitarkastelu tarkistettiin viimeisen vuoden aikana viisi kertaa.
lähinnä tekijöiden kiittämiseen. Rantasaunaa ei hyödynnetty,
Lisäksi jokainen jostakin leiritoiminnosta vastaava päällikkö
koska sen viemäröinti ei olisi riittänyt käyttäjämäärälle. Tekniikka
velvoitettiin
palveli tekijöitä leirillä tekniikan Help Desk -konseptilla, jossa
laatimaan
oma
turvallisuussuunnitelmansa
mallikaavakkeen mukaisesti. Leirillä sattui kolme äkillistä
kaksi palveluhenkilöä koordinoivat
sairastapausta,
leiriorganisaation yhteiseen Trello -tehtävänhallintaportaaliin.
jotka
vaativat
ambulanssin
saapumista
kaikki palvelupyynnöt
Asiakaspalvelukokemus ja järjestelyjen toimivuus saivat hyvää
henkilön, osallistujamäärä, hyvä yhdessä tekemisen henki sekä
palautetta.
suunnittelutyö. Purkuleiristä maksettiin 40 € talkoopalkkio
Säihkeen
rakennus-
ja
purkuleirin
johtaminen
ja
organisointi onnistuivat hyvin, koska rakennustehtävät oli suunniteltu ja aikataulutettu Trelloon, käsipareja oli riittävästi, työ oli johdettua ja tekniikan Help Desk aloitti toimintansa heti rakennusleirillä. Rakennusleiri alkoi neljä täyttä vuorokautta ennen leiriä, oli veloitukseton ja mukana oli yhteensä melkein 200 henkilöä. Sähköverkon rakentamisessa saatiin tukea Electric Scout -ryhmältä. Lämminvesiverkostoa ei saatu valmiiksi leirin alkuun mennessä, sillä vedenlämmitysyksikön toimitus viivästyi sovitusta yli kaksi vuorokautta yhteistyökumppani Ramirentin kautta. Lämpimät suihkut saatiin toimimaan toisena leiripäivänä ja tämän jälkeen ne keräsivät erityistä kiitosta. Säihkeen purkuleiri päättyi suunniteltua aiemmin lauantaiaamupäivänä 22.7, eli alle kaksi vuorokautta leirin päättymisen jälkeen. Tämän mahdollisti purkuleirin korkea, 80
henkilöille, jotka olivat paikalla purkuleirin päättymiseen saakka.
Kesäleiri toimintakauden kohokohta ja tehokkain kasvattaja - niin myös Säihke
vierailuilla hankolaisiin yrityksiin. Aiemmin vastaavaa ideaa on käytetty Roihulla, mutta Säihkeellä ideaa jalostettiin edelleen. Ekskursio-ohjelman
puitteissa
kaikki
samoajat
yöpyivät
Säihkeen ohjelma oli monipuolista, eri ikäkausia innostavaa leirin ulkopuolella ja tarpojat osallistuivat Amazing Hanko ja sitä järjestettiin niin leirialueella kuin sen ulkopuolellakin.
-päivään. Samoajat ilmoittautuvat ekskursioihin ennen leiriä
Säihkeellä järjestettiin viisi ohjelmakokonaisuutta: Suomi100,
pestikoneessa. Jatkossa ilmoittautuminen kannattaisi liittää
Sirkus, Seikkailupuisto, Vesipuisto ja Tivoli. Ohjelma-alueilla
leiri-ilmoittautumiseen, jolloin tietojen yhdistäminen olisi
oli aktiviteetteja kaikille ikäkausille ja ne toteuttivat leirin
helpompaa. Ekskursiopäivän järjestelyt olivat vaativat ja laajat.
partioelämyspuistoteemaa.
osallisti
Lähes koko leirin vahvuuden siirtäminen leirin ulkopuolelle
alaleirejä ja leirilippukuntia uudella tavalla: Tivoli sijoittui
on aina organisaatiolle raskas tehtävä, oli konseptina haikki,
vuorollaan kunkin alaleirin alueelle, ja jokainen leirilippukunta
partiotaitokilpailu tai ekskursiopäivä. Ekrskursiot onnistuivat
vastasi yhdestä aktiviteettipisteestä.
osallistujapalautteen perusteella hyvin.
Ohjelmapuisto
Tivoli
Leirialueen ulkopuolella järjestettiin tarpojille ja samoajille suunnattu ekskursio-ohjelma, joka seikkailuillaan korvasi perinteisen
haikin.
roolipelaamista,
Aktiviteetteina
kaupunkiseikkailua,
oli
mm.
Hangon
Aikuisille
tarjottu
ohjelma
koostui
ohjelmapuistojen
valikoiduista aktiviteeteistä, joiden kokeilemiseen oli varattu
melontaa, aikuisille omia vuoroja. Aktiviteetteja olivat mm. SUP-lautailu, vesitornista
melonta, korikiipeily ja jonglööraus. Lisäksi järjestettiin mm.
laskeutumista ja lyhytelokuvan kuvaamista. Ekskursiot tarjosivat
yksittäisiä dokumenttielokuvanäytöksiä, nuotiokitarakurssi,
nuorille myös mahdollisuuden pohtia omaa tulevaisuuttaan kyberturvallisuuskoulutus
ja
koulutushetkiä
kahviloissa.
Säihkeellä järjestettiin Ko-Gi -tapaaminen su 16.7.2017.
Kasvatuskoordinaattorit
Säihkeen
ohjelmapäälliköitä eri ikäkausien tarpeiden huomioimisessa.
aikuisohjelma
tavoitteellisempaa,
olisi
mutta
voinut
olla
laajempaa
ohjelmaresurssit
ja
tukivat
suunnittelussa
suunnattiin Kasvatuksellisen näkökulman tulisi olla vielä kiinteämpi osa koko
ensisijaisesti ikäkausiohjelmaan. Suurimpana onnistumisena leiriprojektia alusta loppuun asti. Kasvatuskoordinattoreilta leirillä järjestettiin Säihke Run -estejuoksukilpailu, joka oli
odotettiin
suurempaa
erityisen ajankohtainen ja suosittu. Säihke Run oli avoinna merkittävämpää
panosta
kaikille kiinnostuneille ja hyödynsi Seikkailupuiston valmiita Kasvatuskoordinaattorien materiaaleja.
vaikutusta rooli
leirin
ohjelmaan
ohjelmajohtajien olisi
pitänyt
ja
tukena. suunnitella
paremmin, johtamista lisätä ja henkilövalintoja tehdä toisin.
Säihke oli yksi valtioneuvoston kanslian Suomi 100
Jatkossa vastaava ryhmä tai kasvatusohjaus kannattaa ehkä
-juhlavuosihankkeen projekteista. Tämä näkyi erityisesti rakentaa koko leirin suunnittelua ohjaavaksi. leiriohjelmassa
Suomi
100
-ohjelmapuiston
useina
Leiriohjelman organisaatio oli laaja osa koko leiriprojektia,
monipuolisina, suomalaisuutta pohdiskelevina aktiviteetteina. ja suuren alaorganisaation rekrytointi ja johtaminen oli haastava Leirillä järjestettiin Suomi 100 -illallinen, jonka aikana kaikki
tehtävä. Säihkeellä ohjelmajohtajia oli siksi kaksi ja valinnat
yli 12-vuotiaat leiriläiset söivät kolmen ruokalajin illallisen
olivat onnistuneita sekä johtajien keskinäinen yhteistyö erittäin
yhdessä.
läheistä ja toimivaa. Ohjelman organisaatio koostui yhteensä
Säihkeellä oma
jokaiselle
kasvatuskoordinaattori
ikäkaudelle kesän
2016
pestattiin 20 päällikkötekijästä ja vastuualueesta. Ohjelman tekijöiden aikana.
löytämisessä oli paljon rekrytointihaasteita, koska osa-alueelle
tarvittiin paljon tekijöitä. Ohjelman suunnittelu hidastui
Vierailupäivän myydyt liput:
ja ohjelman hankinnat venyivät, koska ihmisiä ei löydetty
0-3v henkilöitä 10 kpl
tehtäviin alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Kokonaisuuden
4-6v henkilöitä 19 kpl
kannalta johtoryhmän ja muun leiriorganisaation olisi tullut
Yli 7v henkilöitä 470 kpl
olla enemmän mukana ja apuna ohjelman rekrytoinneissa, sillä
Ryhmälippuja myytiin 92 kpl, 460 hlö
tilanne oli havaittavissa jo vuoden 2016 puolella. Säihkeellä
järjestettiin
vierailupäivä
vanhemmille,
kavereille ja partiosta kiinnostuneille lauantaina 15.7.2017.
(ryhmälippu viidelle henkilölle) Vierailupäivä + yö leirissä -palvelua myytiin 22 kpl Vierailupäivä + yö leirihotellissa -palvelua myytiin 8 kpl
Vierailupäivään osallistui yhteensä 1019 osallistujaa, joista 30 henkilöä osti lippunsa leiriportilta. Etukäteen ostettu
Vierailupäivänä
lippu lunastettiin verkossa piirin Holvi-verkkokaupasta. Paikan normaaliin
leiriläiset
leiriohjelmaan.
ja
vieraat
Leirialueella
osallistuivat järjestettiin
päällä ilmoittautuminen ja maksaminen oli epävirallista ja
päivän aikana avointa yhteisohjelmaa ohjelmalavalla mm.
tällöin maksu suoritettiin leiritoimistoon.
Puolustusvoimien soittokunnan esiintyminen. Vierailupäivän lippu sisälsi ruokailun leirialueella, leiriohjelman, parkkeerauksen, leiri-infopaketin ja Hook-avaimenperäkoukun
Säihke-kangaskassissa. Noin kolmasosa vierailijoista ei näyttävästi, turvallisesti ja luontoa tuhoamatta. Lavaa ja sitä halunnut lainkaan leirituotteen sisältävää kassia, vaan perheille
ympäröivää rantaa hyödynnettiin useissa päiväohjelmissa
riitti yksi yhteinen tuote. Tämä kannattaa ottaa huomioon
kuten ennakkoluuloja käsittelevässä paneelikeskustelussa ja
seuraavilla leireillä.
paralympiaurheilijoiden esityksissä. Lavaratkaisulla saavutettiin
Leirin
yhteisinä
ohjelmina
järjestettiin
Avajaiset,
osaltaan nykyaikaisen yleisötapahtuman vetovoimaa.
Valokarnevaalit ja Päättäjäiset. Avajaiset ja Päättäjäiset
Leirille osallistuminen on jo sellaisenaan yleensä vaikuttavin
sisälsivät leiribändivetoista musiikkia, pieniä näytelmäosuuksia,
yksittäinen kasvatuksellinen kokemus, jonka partio voi tarjota
yleisöä osallistavaa kisailua ja yhteislaulua. Valokarnevaalit
kohderyhmälle sekä leiriä järjestäville vapaaehtoisille.
olivat vierailupäivän illan yhteinen juhla, jossa nähtiin valotaidetta pop-up -kioskien, lavan valoshown, projection mapping
-taideteoksen
ja
omien
uv-maalitaideteosten
keinoin. Perinteisempi iltanuotio olisi myös mahtunut leirin viikko-ohjelmaan, mutta sellaista ei onnistuttu toteuttamaan resurssisyistä. Leirialueen tunnelman kannalta oli tietoinen ratkaisu panostaa lavatekniikkaan ja lavaan. Lavakokonaisuus haluttiin sijoittaa mereen ja tämä toteutettiin maastoon soveltuen
Vapaaehtoishenkilöstö valokeilaan
partion ulkopuolellakin. Henkilöstön osa-alueen tekemä työ on kehittänyt piirin pestauskulttuuria. Kaikkiin ennen leiriä
Säihkeen johtoryhmään rakennettiin leirin osallistujille ja lisäksi
aloittaneille Säihke-vapaaehtoisille pidettiin pestikeskustelu.
leirin tekijöille omat organisaationsa, joilla oli kummallakin oma
Kaikkien tekijöiden pestaaminen varmistettiin esimerkiksi sillä,
johtajansa. Osallistujajohtaja vastasi alaleireistä ja lippukunnista, että leirin projektityökaluihin ei kukaan tekijä päässyt käsiksi henkilöstöjohtaja leirin tekijöistä. Osallistujajohtajan tehtävänä ilman täytettyä ja palautettua pestilomaketta. oli varmistaa leirin onnistuminen mahdollistamalla lippukuntien
Säihkeen leirinaikaisten pestien valinta tapahtui erillisen itse
äänen kuuluminen leirin suunnittelussa. Henkilöstöjohtajan
kehitetyn Pestikoneen kautta. Pestikone toimi kokonaisuutena
tehtävänä oli vastaavasti tukea leirintekijöitä pestauksessa,
hyvin, vaikka järjestelmässä oli joitakin virheitä, sillä ohjelman
rekrytoinnissa ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa sekä
suunnittelusta mentiin nopeasti käytäntöön aikataulusyistä.
projektin aikana että leiriolosuhteissa.
Ongelmia pyrittiin korjaamaan sitä mukaan, kun niitä ilmeni.
Säihkeen
henkilöstön
osa-alue
teki
laadukasta
Pestikoneen ulkoasu ja tekninen toteutus olivat onnistuneet.
suunnittelutyötä ja päivitti syksyllä 2015 piirin pestilomakkeet Leiri-ilmoittautumisessa helppokäyttöisemmiksi
kiinnostukset
tai
oppimiskeskeisemmiksi.
Pestikoneessa jätetyt hakemukset eivät Säihkeellä aina johtaneet
Pestaamisen eri vaiheisiin luotiin omat ohjeistukset ja
rekrytointeihin. Keväällä pestien ja vapaiden osallistujien
laadittiin
yhdistämisessä oli hankaluuksia ja aikataulu viivästyi, mikä
uudenlainen
ja
ilmoitetut
päätöspestikeskustelulomake.
Ammattimaiset pestinimikkeet olivat hyvin tunnistettavissa olisi ratkennut suuremmilla HR-resursseilla. Leirillä tehtävät ja
tekijät löysivät lopulta hyvin toisensa leiritoimistoon sijoitetusta HR-toimipisteestä, Unelmatoimistosta. Säihkeelle suunniteltiin oma ansiomerkki, jonka tekijä saattoi ansaita kiitoksena
ja kunnianosoituksena
hyvin
tehdystä työstä. Merkkejä myönnettiin henkilöille, jotka olivat pesteissään etsineet osaamisensa rajoja ja rohkeasti ylittäneet ne käyden mukavuusalueensa ulkopuolella. Merkillä palkittu henkilö oli Säihkeen aikana oppinut itsestään uutta ja kehittänyt omaa tai muiden osaamista johtajana. Ansiomerkkejä jaettiin projektin aikana yhteensä 112 kappaletta.
Tuike, Hohde, Loiste, Kajo, Säde ja Hehku Osallistujajohtaja
johti
vastuualuettaan
yhdessä
leiriorganisaatiosta. Leirilippukuntapostia lähetettiin keväällä
alaleirikoordinaattorin kanssa. Säihkeellä osallistujat oli jaettu 2017 kuukausittain. Leiriorganisaatio oli suoraan yhteydessä kuuteen alaleiriin: Tuike, Hohde, Loiste, Kajo, Säde ja Hehku, jolla
puhelimitse uusmaalaisiin lippukuntiin kolme kertaa.
kullakin oli oma alaleirinjohtaja ja 3-5 henkilön tiimi. Säihkeen
Säihkeellä ei ollut erillistä perheleiriä, vaan johtoryhmän
alaleirien leirilippukuntajaot, alaleirialueet ja alaleiritoimistojen
päätöksellä kaikki osallistujat haluttiin sijoittaa yhdessä
palvelut koettiin hyvin suunnitelluksi ja leirilippukunnat olivat
luonnollisiin
pääsääntöisesti kokemukseensa tyytyväisiä.
puuttuminen aiheutti päätöksen aikaan pientä keskustelua,
Kokonaisuutena
alaleirien
johtamiseen
yhteisöihin,
leirilippukuntiin.
Perheleirin
käytetty mutta leiriin mennessä ihmetys unohtui - ratkaisu oli hyvä ja
henkilöstöresurssi oli organisaation näkökulmasta liian suuri ja
toimiva.
myös osallistujat kokivat alaleirien lukumäärän turhan suureksi.
Leirillä oli oma viiden henkilön kutsuvierastiimi osana
Tiimeissä oli mukana paljon kokeneita partiojohtajia, joista
osallistujat osa-aluetta. Tämä oli hyvä ratkaisu tukemaan
ei saatu kaikkea hyötyä leiriorganisaation saati osallistujien
leirin- ja piirinjohtoa kutsuvieraiden kanssa. Käytännössä
käyttöön.
toiminnanjohtajalla oli merkittävä rooli vieraiden kutsumisessa.
Leirilippukunnanjohtajat haettiin mukaan projektiin syksyllä
Säihkeellä vieraili yhteensä noin 90 kutsuvierasta, jotka olivat
2016. Tällä pyrittiin luomaan lippukunnissa selkeä malli, jossa
toimittajia, kansanedustajia ja muiden partiopiirien sekä
lippukunnissa olisi yksi leiriasioihin liittyvä yhteyshenkilö läpi
yhteistyökumppanien edustajia.
leiriin valmistavan vuoden. Osa leirilippukunnanjohtajista ei kokenut saavansa talven aikana riittävästi kontaktia
5. Projektin tavoitteet ja tavoitteiden täyttyminen TAVOITE 1: Piirileiri on kaikille avoin ja houkutteleva: ilmeeltään näkyvä, värikäs ja rohkea projekti. Projektisuunnitelman mukaan projektin avoimuus tarkoittaa, että piirileiristä tietävät ja siille voivat osallistua kaiken taustaiset ihmiset. Tärkein kohderyhmä on uusmaalaiset partiolaiset ja heidän ei-vieläpartiolaiset kaverinsa. Suunnitelman mukaan projekti viestii rohkeasti ja antaa partion ulkopuolisille ihmisille aidon ja houkuttelevan kuvan partiotoiminnasta - kuvan siitä, mitä partio on tänä päivänä. Suunnitelman mukaan projekti houkuttelee uusia nuoria ja aikuisia mukaan partioon ja tarjoaa kansainvälisiä- ja monikulttuurisia kohtaamisia erilaisista taustoista tulevien lasten, nuorten ja aikuisten kesken.
Projektin avoimuustavoitteen voidaan katsoa onnistuneen:
median kautta, kun YLE Radio Suomi, YLE Uusimaa, Iltalehti sekä
osallistujia luokiteltiin taustan perusteella verrattain vähän, Markkinointi&Mainonta uutisoivat Säihkeestä. Perinteisten ja leiri oli aidosti kaikille avoin. Yhdessä tekemisen henki
medioiden lisäksi leirillä vieraili tubettajia, jotka tuottivat
ja tervetulleeksi toivottava ilmapiiri houkutteli Hankoon
videoillaan yli 150 000 katselukerran näkyvyyden.
osallistujia yhteensä kahdeksasta partiopiiristä. Pyrkimyksenä
Projektin puitteissa tehtiin muutamia rohkeita uudistuksia,
oli löytää tekijöitä myös muista piireistä. Tässä onnistuttiin: joiden onnistuminen oli vaihtelevaa. Erityisesti leiriviestintää keväällä 2017 Säihkeen tekijöistä 34 henkilöä oli kotoisin muista
koskevissa
ratkaisuissa
kokeiltiin
uutta:
leiritoimintaa
partiopiireistä. Projektin aikaisissa vapaaehtoistehtävissä toimi sähköistettiin jättämällä lähettämättä paperiset leirikirjeet, myös lukuisia partiossa uusia aikuisia ja leirille osallistui 167
paperinen leiriläisen kirja ja toteuttamalla leirin sisäinen viestintä
aikuista, jotka eivät olleet entuudestaan partiolaisia.
Slack-tiimiviestintäsovelluksella. Palaute oli vaihtelevaa, kuten
Projektin
näkyvyys-
ja
ulkoasutavoitteiden
voidaan
isolta muutokselta voidaan odottaa: sähköisiin palveluihin
katsoa onnistuneen erinomaisesti. Säihkeelle luotiin saadun
nojaavaan, nopeaan ja vuorovaikutteiseen viestintään ei oltu
palautteen perusteella ammattimaisen rohkea ja kiinnostava
lippukunnissa täysin valmiita. Suurinta haastetta aiheutti
brändi. Leirin ulkoinen viestintä olikin erittäin kiitettyä, uuden sovelluksen lyhyt omaksumisaika ja itse ohjelmassa harkittua ja tasokasta. Säihke näkyi partiokentän lisäksi eri
siten koetut puutteet. Lisäksi leiriohjelman suunnittelun
medioissa useasti: yhteensä 47 Säihke-aiheisen julkaisun
myöhästynyt aikataulu ja muut myöhään varmistuneet asiat
kautta. Mittavin näkyvyys saatiin neljän kansallisen tason näyttäytyivät valitulla prosessilla viestinnän puutteilta. Leirin
johtoryhmä pitää sähköiseen viestintään siirtymisen suuntaa kuitenkin hyvänä ja välttämättömänä. Leirin kansainvälisyyteen liittyvissä tavoitteissa ei onnistuttu puutteellisen suunnittelun ja myöhäisen kv-markkinoinnin vuoksi. Kansainvälisyys ei myöskään ollut projektinjohdon tavoitteiden keskiössä. Osallistujia oli Suomen ulkopuolelta lopulta 18 henkilöä. Leirin lopullinen KV-tiimi onnistui kuitenkin toiminnassaan, kun tiimin aikataulu ja tiimin organisaatiossa tapahtuneet muutokset otetaan huomioon.
TAVOITE 2: Projektisuunnitelman mukaan projekti tarjoaa osallistujalle elämyksiä, joita lippukuntatoiminta ei voi tarjota. Projektin ohjelmasisältö on laadukasta ja ajankohtaista partiokasvatusta, joka on suunniteltu kaikenikäisille osallistujille kiinnostavaksi. Tavoitteena oli, että jokainen piirileiriprojektia tekevä luottamushenkilö ehtii myös osallistua hänelle tarkoitettuun mielekkääseen partio-ohjelmaan. Lisäksi projektisuunnitelman mukaan projektin luomat haasteet tukevat johtajana kehittymistä: tavoitteena oli tarjota eritasoisia projektitehtäviä, jotka tarjoavat sopivan kokoisia johtamiskokemuksia erilaisille ihmisille.
Tekijöiden johtajana kasvamisen tavoitteessa voidaan katsoa
harjaantuneet ja uusia asioita oppineet partiojohtajat tukevat
onnistuneen. Säihkeen tekijät kokivat pestinsä mielekkäiksi
perustoimintaa uusmaalaisissa lippukunnissa.
ja leirin tekemisessä oli hyvä meininki. Vain 3 % leirin
Leirielämyksiin liittyvän tavoitteen voidaan myös katsoa
tekijöistä jätti pestinsä kesken. Tekijöiltä kerättiin palautetta täyttyneen. Osallistujat olivat ohjelmassa mukana aktiivisesti projektin aikana henkilöstökyselyllä ja projektin päättyessä ja ohjelmien fiilis oli mukaansa tempaava. Kaikille osallistujille palautekyselyllä. Tekijät olivat erityisen tyytyväisiä tiimiensä tarjottiin leirin aikana ainakin neljä mahdollisuutta osallistua yhteishenkeen ja projektille luotuun palautejärjestelmään,
elämysaktiviteetteihin
johon kuului esimerkiksi leirin oma ansiomerkki. Kaikkien
-illallinen, Hangon vesitornista laskeutuminen, vesiliukumäki,
tekijöiden pestauskäytäntö koettiin hyödylliseksi. Johtamiseen Valokarnevaalit,
esim.
Säihke
paralympialajikokeilut
Run, ja
Suomi
100
alkusammutus.
tekijät olivat tarvinneet kuitenkin enemmän tukea ja tähän Leirillä ohjelmapisteitä järjesti 13 ulkoista yhteistyökumppania. tarpeeseen ei pystytty täysin vastaamaan.
Palautteen
perusteella
osallistujat
kokivat
ohjelman
Yhdessä tekemisen meininki ja piirin me-henki näkyi mielekkääksi ja se tarjosi eri ikäkausien osallistujille riittäviä erityisesti koko leiriin hyvähenkisissä kooontumisissa leirin yhteisohjelmiin. kokemukseksi
Suurin osa vastanneista kertoi parhaaksi Säihkeellä
leirin
hyvän
tunnelman
ja
yhteisöllisyyden. Säihkeen merkittävin vaikuttavuus tapahtui tekijöiden kokemuksen ja osaamisen kartuttamisessa. Jatkossa
haasteita.
TAVOITE 3: Projekti tekee taloudellisesti merkittävää yritysyhteistyötä. Projektisuunnitelman mukaan projekti luo aloitteellisesti ja järjestelmällisesti suhteita erilaisiin yrityksiin, yhdistyksiin ja muihin yhteiskunnallisiin toimijoihin. Pääpainopiste on erityisesti yritysten kanssa tehtävä yhteistyö. Tavoitteena oli, että projektin luottamushenkilöt saavat tukea kumppanuuksien käynnistämiseen omien suhteidensa kautta. Lisäksi tavoitteena oli, että partion kuva aloitteellisena yhteistyökumppanina kehittyy.
Yhteistyöhön liittyvän tavoitteen voidaan katsoa täyttyneen sekä näkyvyys leiritapahtumassa, joka toi brändejä edeltäneitä erinomaisesti. Projekti onnistui järjestelmällisesti luomaan yhteistyötä
erilaisiin
yrityksiin,
yhdistyksiin
ja
piirileirejä enemmän esille. Hyvin harva yhteistyökumppani olisi
muihin siitä suoraan kuitenkaan kiinnostunut. Leiriä olivat tukemassa
yhteiskunnallisiin toimijoihin. Tähän työhön osallistui yli 10
mm. seuraavat kansallisen tason yhteistyökumppanit: Raisio,
johtoryhmäläistä ja päällikköä. Yhteistyöhankkeita oli yhteensä Lidl, Fazer, Kruunu Herkku, Helkama, F-Secure, Scandinavian 92, jotka johtivat 36:n yhteistyökumppanuuteen. Paikalliset Outdoor, Puolustusvoimat, Continental Food ja Orkla -konserni. toimijat huomioitiin erityisellä tavalla, jonka ansiosta leirillä oli 10 paikallista yhteistyökumppania. Yhteistyö
toteutui
erilaisina
Leirin
tavoitteena
yhteistyökumppaneita
oli
sitouttaa jäämään
mukana
olleita
yhteistyöhön
ilmaistuotteina, pysyväisorganisaation kanssa. Tämän toteutuminen edellyttää
palkintotuotteina, palveluina, hyvityksinä sekä erilaisina
aktiivisuutta ja avauksia piirin pysyväisorganisaatiolta Säihkettä
alennuksina, joiden rahalliseksi kokonaisarvoksi arvioimme 121
seuraavan vuoden aikana.
500 euroa, eli 2,5 kertaa tavoitellun 50 000 euroa. Täsmällistä arvoa on vaikea arvioida, mutta yhteistyön arvo leirin taloudelle oli merkittävä. Yhteistyökumppanit olivat saadun palautteen mukaan tyytyväisiä yhteistyöhön. Leiriorganisaation vastineita olivat yhteistyöuutiset, yhrteistyöartikkelit ja näkyvyys verkkosivuila
TAVOITE 4: Vapaaehtoistyön tuki ja tunnustettavuus kehittyvät Projektisuunnitelman mukaan vapaaehtoistyön tuki piirissä ja piirin projekteissa kehittyy kokonaisvaltaisesti. Tavoitteena oli, että kaikki leirintekijät on pestattu piirin luottamushenkilöiksi ja että pestaus on ohjattua ja laadukasta. Tämän lisäksi tavoitteena oli, että projektissa kehitetään piirin palaute- ja palkitsemiskulttuuria ja jalkautetaan piirin palautetoimikunnan kehitysideoita.
Vapaaehtoistukeen
liittyvien
tavoitteiden
voidaan
koettuihin haasteisiin. Vapaaehtoistyötä mainostettiin myös
katsoa onnistuneen. Säihkeen pestauskulttuurissa kaikki
partion ulkopuolisissa väylissä, kuten HIIOP-konseptissa ja
vapaaehtoiset pestattiin. Pestauksessa käytiin keskustelu,
oppilaitoksissa. Toteutuneesta vapaaehtoistyöstä kerrottiin
jossa määriteltiin yksilölliset tavoitteet, tehtävän aikataulu
eri viestintäkanavissa.
ja henkilökohtaisen motivaation elementit. Lisäksi projektin aikana käytiin pestattujen kanssa välipestikeskustelu ja päätöskeskustelu. Vapaaehtoisille myönnettiin ansiomerkkejä mikäli he suoriutuivat tehtävistään erityisen hyvin. Pestatuille järjestettiin seminaareja ja koulutusta. Johtajille ja päälliköille annettiin työtodistus, jotta projektissa mukana olosta olisi hyötyä myös työnhakutilanteissa. Pestinimikkeet suunniteltiin vastaamaan työelämän nimikkeitä. Leirillä oli omana osa-alueenaan Henkilöstö, joka panosti vapaaehtoisten hyvinvointiin ja tukemiseen. Tämä piti sisällään myös tuen konfliktitilanteissa leirin aikana. Leirin jälkeen vapaaehtoisille
annettiin
mahdollisuus
antaa
palautetta
kokemuksistaan ja sekä tarjottiin tukea mahdollisiin leirillä
TAVOITE 5: Leirille osallistuu 55 % piirin jäsenistä, ja leirille osallistutaan kaikista piirin toimivista lippukunnista. Projektin tavoittena oli olla kohderyhmää kiinnostava kokonaisuus, joka uusmaalaiset liikkeelle. Suunnitelman mukaan piirileirin vetovoima kasvattaa piirin lippukuntien jäsenmäärää.
Osallistujamääriä koskeviin tavoitteisiin ei täysin päästy.
Kaikkia piirin lippukuntia kontaktoitiin johtoryhmän,
Säihkeelle osallistui yhteensä 2618 henkilöä, joista uusmaalaisia
osallistujien osa-alueen ja toimiston työntekijöiden voimin
partiolaisia oli 2201. Näin ollen leirille osallistui 43 % Uudenmaan
henkilökohtaisesti. Lippukuntia, joista ei ollut ilmoittautuneita,
Partiopiirin jäsenistä. Sudenpentu- ja seikkailijaikäkauden
kontaktoitiin ja osallistumisen esteitä pyrittiin madaltamaan.
suhteellinen
osallistujamäärä
laski
edelliseen
piirileiriin
Piirin
jäsenmäärää
koskeviin
kasvutavoitteisiin
ei
verrattuna ja useammassa lippukunnissa tehtiin päätös,
päästy. Säihkeellä ei ollut vaikutusta Uudenmaan Partiopiirin
etteivät nuoremmat ikäkaudet osallistu leirille. Leirille osallistui
jäsenmäärään, joka laski vertailuaikana 18 henkilöä
56 lippukuntaa, joka on 93 % kaikista Uudenmaan Partiopiirin
Johtoryhmä
on
tavoitteiden
60 lippukunnasta. Leirille osallistui 282 partioon tutustujaa,
toimenpide-
eli yli 10 % koko osallistujamäärästä. Tämän osalta projektin
arvioinut
tavoite (10 %) ylitettiin.
mittarikohtaisesti. Arviot löydät tästä.
Säihkeen tekijät edustivat 55 prosenttia kaikista piirin lippukunnista. Tekijöitä muista partiopiireistä oli huomattavasti odotuksia
enemmän,
mitä
johtoryhmä
pitää
tärkeänä
saavutuksena. Säihke houkutteli mukaan myös monia tekijöitä, joilla ei ollut aiempaa partiotaustaa.
ja
arvioinut
mittarikohtaisesti.
tavoitteiden
onnistumista
onnistumista
Johtoryhmä toimenpide-
on ja
7. Taloudellinen tulos Projektin
liikevaihto
osallistumismaksuista,
oli
526
500
vierailupäivän
€,
joka
koostui
lipunmyynnistä
Leirin
budjetointi
oli
hyvin
perusteellista
ja
se
ja
tarkistettiin kolme kertaa (3/2016, 9/2016, 3/2017). Tulosta
varainhankinnasta. Itse leirin alustava tulos lokakuussa 2017 on
tarkastelemalla voidaan todeta, että leirimaksu oli oikein
+ 47 500 €, jossa on huomioitu projektin kustannukset vuonna
asetettu. Leirin taloudellisen tuloksen taustalta löytyvät tarkka
2015 -2 200 € ja vuonna 2016 -47 100 €. Vuonna 2016 toteutui
budjetointi, huolellinen osto-ohjaus sekä suuri määrä erilaisia
kahdeksan työntekijäkuukautta ja merkittäviä materiaaliostoja
yhteistyökumppaneita,
Roihu 2016 suurleiriltä. Leirin muonituskustannukset olivat
taloudelliset edut leirille.
rakennus- ja purkuleirit huomioiden keskimäärin 8,40 euroa/ henkilö/päivä.
jotka
toivat
erittäin
merkittävät
Budjetointia tulisi edelleen kehittää ottamalla keskeisistä vuokratuotteista (esim. ajoneuvot, bajamajat, ruokapöydät,
Säihkeen kahvilat ja leirituotemyynti olivat leiritilauksesta
tapahtumateltat) lopullisia tarjouksia jo aiemmin edeltävänä
lähtien piirin varainhankintaa. Kahviloiden liikevaihto oli
talvena. Säihkeellä wc- ja jätehuollon kustannus ylitti sekä
yhteensä noin 50 700 € ja kahvilatoiminnan alustava tulos +
virhearvion että palveluntuottajan kokemattoman tarjouksen
16 400 €.
vuoksi kolminkertaisesti budjetoidun summan. Tekniikan
Leirituotteita myytiin yhteensä 39 400 € arvosta, josta
budjetti ylittyi tämän vuoksi + 40 %. Vastaavasti esim. viestintä-
verkkokaupan kautta (12/2016 - 06/2017) 12 500 €. Tuotteita
ja markkinointitoimenpiteet toteutettiin paljon aiempia leirejä
jäi piirille noin 5000 € arvosta. Leirituotemyynnin tulos
kustannustehokkaammalla tavalla. Tämä ei ollut este ulkoisen
varainhankintana oli alustavasti + 10 100 €.
viestinnän erinomaiselle onnistumiselle.
Säihkeen tuloslaskelman löydät tästä.
Säihkeen osallistujille
leirimaksut samat
olivat
ilman
lähtökohtaisesti
erityisryhmien
kaikille
Viimeisiä leirimaksuja karhuttiin useasti, mutta niitä jäi silti
alennuksia.
saamatta noin 4000 € edestä. Useimmat maksamattomista
Osallistujat, jotka eivät ole maksaneet Suomen Partiolaiset henkilöistä eivät myöskään ilmoittautumisesta huolimatta ry:n jäsenmaksua, maksoivat lisäksi 10 € vakuutusmaksun. Leiriorganisaatio ei tavoitteistaan huolimatta ehtinyt hakea
osallistuneet leirille. Säihkeellä projektin talouden seurannassa ei onnistuttu
avustuksia tai tukijoita lippukuntien leirimaksujen avustamiseen. parhaalla mahdollisella tavalla. Suurimmat haasteet olivat Tulevaisuudessa tämän tulisi olla piirin, tukiyhdistyksen kirjanpidon perässä tulleessa aikataulussa ja hankalasti tai keskusjärjestön pysyväisorganisaation tuottama palvelu luettavissa raporteissa. Lisäksi jo maksetut laskut ja tositteet piiriavustuksen tai tukirahaston kautta.
eivät olleet hyvin saatavilla. Taloustilanteen seurannan suunnitteluun ja johtamiseen tulee kiinnittää jatkossa enemmän
Säihkeen leirimaksut olivat:
huomiota ja varmistaa taloustietojen nopea saatavuus.
- 210 € / 9 päivää
Hankintojen kerääminen leiriorganisaatiosta ja oikea-
- 130 € / 4 päivää
aikainen toteuttaminen oli haastavaa. Hankintojen kokoamiseen
- 35 € / päivä
käytettiin
- 4-6 vuotiaat lapset 4 pv leirille 100 €,
mahdollistaa tilausten yhdistelyn ja kontrolloidun hallinnan eri
heille ei järjestetty erillistä ohjelmaa
- 0-3 vuotiaat lapset osallistuivat vanhempiensa mukana ilmaiseksi
Roihun
jalanjäljissä
Hanki-järjestelmää,
joka
kustannuspaikoille annetuin käyttöoikeuksin. Järjestelmässä ei kuitenkaan ollut kaikkia kaivattuja ominaisuuksia. Tekninen
toteutus
ulkoistettiin,
Järjestelmän
koska
pääkäyttäjätkään
se
vaati
eivät
erityisosaamista.
täysin
omaksuneet
järjestelmää ja Hankista tuli tiedon lisääntyessä hidas, eikä se palvellut siksi projektin tarpeita. Säihkeellä hankintojen aikataulu venyi suunnitellusta osa-alueiden suunnittelun myöhästyessä. Ostolupia pienhankintoihin ei voitu antaa, koska osa suurista hankinnoista oli pitkään kesken.
8. Palaute Projektissa kerättiin palautetta sekä ennen leiriä että leirin
melko hyvin, joten kokonaisuudessaan leirin palaute oli erittäin
jälkeen. Leirin jälkeen 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat osallistujat
positiivista. Parhaimmat arviot (yli 90% vastaajista arvioi
ja tekijät vastasivat sähköiseen palautekyselyyn. Vastauksia
toimivan moitteettomasti tai melko hyvin) saivat lämpimät
osallistujakyselyyn tuli yhteensä 389 ja tekijäkyselyyn 49.
ruoat, ravintola Murrkina, kahvilat, seikkailupuisto, vesipuisto,
Lisäksi Säihkeen tekijöiltä kerättiin palautetta marraskuussa
Suomi100-illallinen, kuljetus ja pysäköinti, leiritoimisto,
2016 henkilöstökyselyllä. Henkilöstökyselyssä selvisi mm. että ensiapu ja järjestyksenvalvonta. tekijät kokivat pestauskäytännön hyödylliseksi. Alle puolet kyselyyn vastanneista tekijöistä koki saaneensa palautetta tekemisestään. Henkilöstötiimi ja leirinjohto kiinnittivät tämän vuoksi erityistä huomiota palautteen antamisen kulttuurin kehittämiseen leirin suunnittelun loppuaikana. Kevään 2017 tekijäseminaarissa osallistujat pääsivät antamaan palautetta sekä itselleen että muille. Osallistujille lähetetyssä palautekyselyssä kysyttiin 26 leirin osa-alueen onnistumista asteikolla toimi moitteettomasti toimi melko hyvin - toimi melko huonosti - toimi huonosti. Osa-alueista 24/26 arvioitiin toimivan moitteettomasti tai
Nostoja sanallisista palautteista: Ruoka oli maukausta ja monipuolista, eikä se loppunut koskaan kesken. Aamu- ja iltapalojen tekeminen leirilippukunnissa
arvostelut saivat Seikkailupuisto, Vesipuisto ja Suomi100 -illallinen. Ennen leiriä osallistujat olisivat
koettiin toimivaksi ratkaisuksi. Kehitysehdotuksina mainittiin halunneet saada enemmän tietoa leirin ohjelmasta. Ohjelmaan että
leirilippukunnissa
toteutettavat
ateriat
(ilta-
ja
aamupalat) voisivat olla yksinkertaisempia. Lisäksi toivottiin, että leirilippukunnilla olisi tieto hyvissä ajoin siitä mitä Ennen leiriä toteutettuun viestintään ja markkinointiin hyvin
tyytyväisiä.
Erityisesti
sosiaalisen
innostavaksi.
Leirin
aikaisen
viestinnän
Leirin palvelut koettiin toimiviksi ja erityisesti suihku- ja Kehitysehdotuksia olivat muun muassa ensiavun sijoittaminen
median näkyvämmälle paikalle ja vesihuollon takaaminen aikaisemmin.
kanavissa tapahtuvaa viestintää kehuttiin ammattimaiseksi ja
aikuisille. saunapalvelut, kahvilat ja ensiaputiimin toiminta saivat kiitosta.
ruuanvalmistusvälineitä tulisi ottaa leirille mukaan. oltiin
toivottiin lisää perinteisiä partioelementtejä ja aktiviteetteja
Kyselyssä pyydettiin nimeämään paras asia Säihkeellä.
katsottiin Leirin ohjelma ja ruoka saivat paljon mainintoja. Suurin osa
tulleen leirilippukuntiin liian myöhään ja sen löytäminen
vastanneista kertoi parhaaksi kokemukseksi Säihkeellä leirin
oli
hyvän tunnelman ja yhteisöllisyyden.
ollut
haastavaa.
Toiveena
oli,
että
puhelimien
lataamismahdollisuudet olisivat paremmat, mikäli tiedotus tapahtuu pääosin sähköisesti. Ohjelman sisällöt saivat hyviä arvosteluja. Parhaimmat
9. Loppusanat kasvattavin Piirileiri 2020 ja muut leirintekijälukijat, kehittäkää ja partiotapahtuma. Säihke oli suuri voimanponnistus Uudenmaan panostakaa seuraaviin asioihin: Säihke
oli
vuoden
2017
koskettavin
ja
Partiopiiriltä, sillä leirin valmistelut sitoivat valtaosan piirin vapaaehtoisista leiriprojektiin. 2618 osallistujallaan Säihke oli suurempi ja vaikuttavampi leiri kuin koskaan aiemmin. Voimme olla ylpeitä siitä, että lopputulos otti uusmaalaisia askeleita eteenpäin partiokentällä: näyttävyys, nykyaikaisuus ja valtakunnallisuus täyttivät tavoitteet kirkkaasti. Säihke oli
1.
Avoimuus ja rohkeus yhteistyössä muiden partiopiirien kanssa valtakunnallisesti
2.
Rohkea, laadukas, ammattimaisesti toteutettu ja partioylpeyttä nostattava ulkoinen viestintä
3.
Tekijöiden hyvinvointiin panostaminen ja riittävät sekä osaavat HR-resurssit
uusmaalaisen partiotoiminnan ja piirirajat ylittävän yhteistyön taidonnäyte. Leiriaikainen tunnelma ja Säihkeen tekemisen ilo, fiilis ja asenne olivat leirillämme kohdallaan. Säikeelle saavutettiin rohkeudella ja yhteen hiileen puhaltamisella hienoja asioita, esim. merilava, 3,5 km vesijohtoverkkoa, lämpimät suihkut, 3000 myytyä pehmistä, Vadelmavene-musiikkioikeudet ja oma hotelli. Kaikki on mahdollista, jos me vain uskallamme jatkossakin haaveilla suuria ja toimia intohimolla.
! ä v y k ih ä s a v ta is lo li o i Kiitos, piirileir Säihkeen johtoryhmä