Muinaismuistoista kerrottua ja kirjoitettua - tarinoita arkeologian alalta Ulla Lähdesmäki
Kirjoittajalla on takanaan pitkä työura Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologina
Muinaismuisto on sellaisenaan todellinen tarinoiden lähde. Ovathan kiinteät muinaisjäännökset ja arkeologiset esinelöydöt tärkeimpiä tietolähteitä Pirkanmaan varhaisten asukkaiden elämästä. Tutkimustieto pysyttelee todennettavissa faktoissa, mutta tiedon pohjalta voidaan myös edetä pidemmälle mielikuvien ja tarinoiden alueelle. Siitä ovat hyvinä esimerkkeinä museoiden arkeologiset näyttelyt, joissa aukollisten faktojen rinnalla voidaan esittää kertovampaa tarinaa menneisyyden ihmisistä. Arkeologian ja tarinoiden yhdistämisestä löytyy hyviä esimerkkejä myös kulttuuriympäristökohteiden adoptio-ohjelmasta, jossa uudet tarinat syntyvät muinaismuistojen vaalimisesta kiinnostuneiden vapaaehtoisten kertomina.
Muinaisjäännöksiin ja myös niiden suojeluun on liitetty tarinoita jo pitkän aikaa. Muinaisjäännökset herättävät uteliaisuutta ja innostavat niiden merkitystä selittävien tarinoiden kertomiseen. Yksi pisimpään tarinoita synnyttäneitä kohteita on Oriveden Eräjärvellä sijaitseva kookas kiviröykkiö, Nunnankirkko. Vielä 1800-luvulla Eräpyhän kalliolla oli kaksi röykkiötä, jotka mainittiin jo 1782 eräässä Turun Akatemiassa julkaistussa väitöskirjassa. Röykkiöihin liittyi tarina uhripaikasta, ja siksi röykkiöitä pidettiin pitkään harvinaisina todisteina muinaissuomalaisten uskonnosta. 1800luvun lopulla seudulla keruutyötä tehnyt opettaja Benjamin Hassinen merkitsi muistiin toisenlaisen tarinan röykkiöiden synnystä: ”Kristinopin maahan tullessa munkit kulkivat saarnaamassa ja käännyttämässä väkeä kristinuskoon. Eräpyhän kalliolle aiottiin tehdä kivistä kirkko, vaan mikä päivällä rakennettiin, sen pirut yöllä purkivat. Viimein pantiin
Vapriikin Birckala 1017 -näyttelyssä muinaislöytöjen kertomat tarinat heräsivät eloon. Kuva Teppo Moilanen 2019 │ MUSEOKELLO
17
