Hyönteisten elämää maaseudun perinneympäristöissä Ilari Rasimus

Hyönteisten elämää maaseudun perinneympäristöissä

ILARI RASIMUS

Kirjoitt aja on hyönteistutkimuksen harrastaja sekä alueiden käytön ylitarkastaja ja kultt uuriympäristövastaava Pirkanmaan ELY-keskuksessa

Akaan Tolvilan kartanon lammaslaitumella, lähellä Kellokiveksi kutsutt ua siirtolohkarett a, pörrää mehiläisiä matalaksi laidunnetun nurmen yllä. Nämä eivät ole mitään kasvatett uja tarhamehiläisiä, vaan luonnonvaraisia lajeja. Laidunniityn paahteisen töyrään maaperästä pesäkoloa etsivät mehiläiset edustavat kahta eri lajia: isommat, keltamustaraidalliset ovat verikiertomehiläisiä Nomada rufi cornis ja pienet punavartaloiset sametti verimehiläisiä Sphecodes crassus. Lajien esiintyminen tarkoitt aa myös kahden muun mehiläislajin elävän paikalla, vaikka niitä ei nyt näykään. Useat mehiläislajit ovat nimitt äin toisiinsa kietoutuneita siten, ett ä ne ovat toisten lajien pesävieraita, eräänlaisia loisia. Verikiertomehiläisen ti edetään elävän verimaamehiläisen Andrena haemorrhoa pesävieraana, sametti verimehiläinen puolestaan voi elää useammankin hietamehiläislajin pesässä. Pesävieraan naaras munii emäntälajin pesäkoloihin, joissa munista kuoriutuvat toukat sitt en alkavat herkutella emännän omia toukkiaan varten kokoamilla anti milla.

Keltamustaraitainen verikiertomehiläinen Nomada rufi cornis viihtyy paahteisilla perinneympäristöjen niityillä ja kedoilla ja on tarhamehiläisiä tehokkaampi pölytt äjä.

Kuva: Pekka Kauppinen

Pro-Agrian Lumolaidun-verkostohankkeen yhteydessä järjestetti in lammaslaidun-retki Tolvilan kartanon lammasti lalle kesällä 2021.

Tolvilan suomenlampaita Kellokiven ympäristössä. Laidunnus edistää luonnon monimuotoisuutta ja hoitaa

perinnemaisemaa. Kuva: ProAgria Etelä-Suomi ry, Laura Puolamäki

Mehiläiset ja kimalaiset muodostavat mesipistiäisiksi kutsutun hyönteisryhmän, johon Suomessa kuuluu yli kaksisataa lajia. Lajeilla on edellä kuvattujen pesintätapojen ohella muitakin mielenkiintoisia elintapoja. Useimmat mesipistiäislajit ovat erikoistuneet ravinnonhaussaan vain tietyille kukkakasveille, jotka puolestaan voivat olla pölytyksessä erityisen riippuvaisia juuri tästä hyönteislajista. Ylipäätään luonnonvaraiset mesipistiäiset ovat erinomaisia pölyttäjiä, omilla kasvilajeillaan monin verroin tarhamehiläisiä tehokkaampia. Monet mesipistiäislajeistamme ovat viime aikoina käyneet entistä harvinaisemmiksi ja yhä useampi on arvioitu uhanalaiseksi. Syitä tähän ilmiöön ovat elinympäristöjen muutokset tai katoaminen. Monet mesipistiäislajit ovat riippuvaisia ihmistoiminnan synnyttämistä perinneympäristöistä, usein auringonpaisteisista tai paahteisista niityistä ja kedoista. Nämä elinympäristöt, kuten lukuisat niillä elävät eliölajitkin ovat käyneet uhanalaisiksi maatalousympäristön muutoksessa. Laidunnus ja perinteinen niittäminen ovat ainoita keinoja näiden elinympäristöjen ylläpitämiseksi.

Tampereen hyönteistutkijain seura ry kartoitti vuosina 2019‒2021 hyönteisiä yhdeksällä pirkanmaalaisella laidunkohteella, mukana edellä mainittu Tolvilan kartano. Kartoitukset olivat osa ProAgrian Lumolaidun-verkostohanketta, ja ne tuottivat valtaisan määrän lajistotietoa kohteilta. Yhteensä havaittiin yli 1 500 hyönteislajia, joukossa lähes neljäkymmentä uhanalaista tai silmälläpidettävää sekä suuri määrä muita harvinaisia lajeja.

Eräät havaituista hyönteislajeista ilmentävät hyvin niitä monimutkaisia ekologisia vuorovaikutussuhteita, joiden varassa laidunten ja muiden perinneympäristöjen eliölajit joutuvat sinnittelemään. Laidunsieniäinen Combocerus glaber on pieni kovakuoriainen, joka elää ylivuotisissa, sienettyneissä lantapaakuissa. Laji on äärimmäisen harvinainen ja erittäin uhanalainen, koska sille ei kelpaa mikä tahansa lantapaakku, eikä jokaisesta paakusta kehity missään vaiheessa sille soveltuvaa. Lajia tavattiin yksi yksilö Urjalan Kankaanpään emolehmälaitumelta, jossa laidunnus on jatkunut tiettävästi katkeamatta ikimuistoisista ajoista. Näyttävä viherkehnäkiitäjäinen Chlaenius nigricornis, kovakuoriainen sekin, tarvitsee vetisiä kuoppia ja painanteita, juuri sellaisia mitä rantalaitumilla vedenrajassa laiduntavat eläimet sorkillaan mutaiseen maaperään synnyttävät. Tätä har-

Ilari Rasimus esittelee Kellokiven vierellä Tolvilan lammastilan hyönteistöä Pro Agrian retkeläisille. Vierellä

tilan isäntä Jarmo Latvanen. Kuva: ProAgria Etelä-Suomi ry, Laura Puolamäki

Ketokultasiipi Lycaena hippothoe on laidunniittyjen tyyppilajeja, mutta esiintymisessään viime vuosina taantunut ja siksi arvioitu tuoreimmassa uhanalaisuusarvioinnissa silmälläpidettäväksi. Laji on runsaimmillaan pitkään laidunnetuilla niityillä, ja se elää myös Tolvilan lammaslaitumilla.

Kuva: Keijo Mattila

vinaista ja uhanalaista lajia tavattiin ilahduttavasti useammankin kartoituskohteen rantalaitumelta. Monet harvinaistuneet ja uhanalaiset perhoset elävät toukkavaiheensa sellaisilla pienillä ja hentovartisilla kasveilla, jotka ilman laidunnusta tai säännöllistä niittoa tukahtuvat voimakkaampien kasvien varjoon. Kasvin hävitessä katoaa perhonenkin. Onpa sellaisiakin hyönteisiä, jotka mielellään asuvat vanhoissa hirsirakennuksissa ‒ täysin harmittomasti kylläkin ‒ yleensä vanhoissa kuoriaistoukkien käytävissä. Jonkin vanhan hirsiladon auringonpaisteisella seinustalla voi huomata kimaltavia, vihreän ja punaisen värisiä kultapistiäisiä, joita lentäviksi jalokiviksikin sanotaan. Nämäkin lajit ovat kovasti harvinaistuneet, kun niille sopivia koloja ei nykyrakentaminen enää tarjoa.

Maakirjakartta Tolvilan ja Viialan kylästä. Tolvilan niityt ja pellot ovat nähtävissä jo Maakirjakartassa vuodelta 1699. Tolvila sijaitsee kartan koillisnurkassa Alkulanlahden itäpuolella. H43:14/1-2 Tolvila. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto.

Kansallisarkisto

Perinneympäristöjen hyönteislajit ovat vuosisatojen, jopa vuosituhansien kuluessa löytäneet paikkansa Suomen luonnossa. Vaikka lajit itsessään eivät ole evoluution myötä ehtineet muuttua ihmistoiminnan muokkaamaan ympäristöön, ovat ne sopeutuneet ympäristön tarjoamiin ekologisiin lokeroihin. Alkujaan tällaiset lajit ovat voineet elää vaikkapa jokirantojen tulvaniityillä tai pienillä kalliokedoilla, lantakuoriaiset vähälukuisina hirvieläinten lannalla. Jotkin lajit ovat varmasti siirtyneet tänne karjaa kasvattaneiden ihmisten mukana jo vuosituhansia sitten. Kun lajit ovat eläneet perinteisen maatalouden ympäristöissä hyvin pitkään, on ympäristöistä rikkaine lajistoineen kehittynyt merkittävä osa maamme luontoa.

Perinteinen maatalous synnytti huomattavan paljon niittyjä, pientareita ja muita hyönteisille tärkeitä elinympäristöjä, jotka maatalouden muutosten myötä ovat vähentyneet lähes olemattomiin. Vanhoja karttoja tutkimalla saa jonkinlaisen käsityksen siitä ympäristöstä, joka vaikkapa Tolvilassa on levittäytynyt aiempina vuosikymmeninä ja vuosisatoina. Vanhin maankäyttöä kuvaava kartta alueelta on maakirjakartta vuodelta 1699. Siitä tunnistaa helposti tärkeimmät maisemaelementit. Niittyjen määrä peltoihin nähden on tyypillisesti suuri. Samat huomiot voi tehdä 1770-luvun isojakokartoista. Kun niittyä on ollut paljon, on joukkoon osunut monenlaista maaperää, olosuhdetta, erityyppistä kasvistoa ja siten myös monimuotoinen hyönteislajisto. Perinteisin menetelmin viljellyt peltotilkut ovat olleet muodoltaan rikkonaisempia kuin nykyiset suuret ja yhtenäiset peltoaukeat. Kun vielä avo-ojat ovat niitä halkoneet, on muodostunut moninkertainen määrä piennarta ja muuta reunavyöhykettä, siten myös suuri määrä erilaisia ekologisia lokeroita.

Vanhan maatalouden rinnalla Suomen luontoon kehittyi suotuisat elinolot valtavalle määrälle eliölajeja, jotka ovat sittemmin ympäristön muuttuessa käyneet harvinaisiksi tai jopa hävinneet kokonaan. Parhaiten näitä lajeja esiintyy siellä, missä perinteisten maankäyttömuotojen piirteitä on eniten säilynyt. Vaikka hyönteiset eivät muinaistulokaskasvien tapaan osoita ihmisten ikivanhoja asuinpaikkoja, ovat perinneympäristöjen hyönteiset monesti runsaita juuri vanhoissa kulttuurimaisemissamme. Ne ovatkin tärkeä, elävä osa kulttuuriympäristöjämme. Aurinkoisena kesäpäivänä kannattaa suunnata katseensa alas maanrajaan ja niittyjen kukkaloistoon. Siellä avautuu tarkkaavaiselle kulkijalle lähes loputtoman monimuotoinen maailma!