2 minute read

Rauma tähyää joulukaupungiksi

Teksti: Risto Kupari Kuvat: Elmeri Elo ja Saija Laaksovirta Joulu on vuoden juhlista tärkein. Joulunviettoon liittyvillä tavoilla on usein vuosisatojen perinne. Perheissä tehdään tärkeitä joulun valmisteluja. Siivotaan, hankitaan lahjoja, tehdään jouluruokia, käydään joulukonserteissa ja lähetetään joulutervehdyksiä tutuille. Kauppiaille joulunalus on työntäyteistä aikaa, jossa oma jouluun valmistautuminen jää usein taka-alalle ja tärkeämmäksi muodostuu asiakkaiden palveleminen heidän jouluvalmisteluissaan.

Joulua juhlistetaan kaikkialla, mutta mikä tekee Raumasta erityisen joulukaupungin? Rauman kaupunki käynnisti viime syksynä Raumasta joulukaupunki -hankkeen, jonka tavoitteena on lisätä Rauman näkyvyyttä ja houkuttelevuutta sekä valtakunnallista tunnettuutta joulukaupunkina. Lisäksi tavoitteena on panostaa Raumaan ympärivuotisesti viihtyisänä kaupunkina, sekä saada lisää matkailijoita Raumalle.

Advertisement

Tehtävä vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Tavoitteena oleva kansallinen ja kansainvälinen tunnettuus ei toteudu vuodessa, vaan joulukaupunkia tulee rakentaa pitkällä tähtäimellä, vuosi vuodelta rakentuvana kokonaisuutena, joulukaupunkihanketta vetävä kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen toteaa.

Ideoista syntyi Rauman joululle ydintarina

Joulukaupunki -hanketta lähdettiin toteuttamaan järjestämällä helmikuussa kaupunkilaisille, yhdistyksille ja yrityksille suunnattu kysely. Kyselyyn osallistui yli

Kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen lupaa, että kaikki pääsevät mukaan tekemään Raumasta joulukaupunkia. 200 vastaajaa. Kyselyn tuottamia ideoita on jatkojalostettu, ja toteutuskelpoisimmat ideat tulevat osaksi Rauman joulukaupunki toimintaa. Monessa vastauksessa myös muistutettiin, että on tärkeää muistaa jo olemassa olevat hyvät ja tärkeät joulutapahtumat, sekä niiden esille nostaminen. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Rauman joulurauhan julistus, jonka vanhin tallessa oleva 1600-luvulta peräisin oleva teksti on vanhin tiedossa oleva suomenkielinen joulurauhanjulistus.

Joulukaupunki-ideoita lähdettiin sitomaan yhteen tarinallistamisen keinoin. Jokaiselle mukaan tulevalle toimijalle pyritään löytämään mahdollisuus oman näköisen tapahtuman tai toiminnan järjestämiseen osana Rauman joulun ydintarinaa, Saarinen jatkaa.

Raumasta joulukaupunki ydintarinaa työstettiin viime keväänä työpajoissa eri sidosryhmien edustajien kanssa. Ydintarinan työpajojen toteuttamisesta vastasi tarinallistamisen ammattilainen, tamperelainen Tarinakone Oy.

Tarinasta tulee Rauman joulun punainen lanka, jonka ympärille raumalaiset toimijat voivat tuottaa jouluisia elämyksiä, tapahtumia ja palveluita. Sen avulla nostetaan näkyvämmäksi Rauman perinteisiä

Tontuk kortteerasiva vuassadoi Raumam buutalotte vinteill, keltreis ja muis lymypaikois. Mailm olis niingo satukirjam bladeill vaa. Raumast tliis valtkunnan gaunein joulkaupung. Siäll olis iha oma joulune meiningis ja se nimi tiädetäis [Ote joulun ydintarinasta].

joulutapahtumia sekä kehitellään uusia asukkaita ja matkailijoita kiinnostavia elämyksiä, Saarinen lisää.

Tontut piilottelevat pitsikaupungissa

Pajatyöskentelyssä ydintarina kiteytyi monipolviseksi kokonaisuudeksi. Pitsikaupungin jouluksi nimetyssä ydintarinassa Rauman historia ja joulun ajan fiktiiviset tarinat kietoutuvat lumoavalla tavalla yhteen, esitellen muun muassa Raumalla asuvat raumalaisten talojen ja pitsien nimiä kantavat tontut ja niiden suvut.

Kuten me tiedämme, joulupukki asuu tietysti Korvatunturilla, mutta sen pikku apulaiset, tontut, tekevät tärkeää työtä ympäri vuoden, myös täällä Raumalla. Jokainen raumalainen perhe tai Raumalla toimiva yritys pääsee osalliseksi pitsikaupungin joulutarinaan esimerkiksi nimeämällä oman kotoaan tai yrityksestä löytyvän tontun sopivalla tonttunimellä ja esittelemällä tontun tarinan osana Rauman joulua, Saarinen naurahtaa.

Kitukrännistä tulee maailman pienin joulukatu

Rauman kaupungin rooli on pääsääntöisesti jouluisten tapahtumien ja elämysten koordinoinnissa ja niiden yhteismarkkinoinnissa. Viisivuotissuunnitelmassa kaupungilla on vahva rooli myös suurten jouluisten yleisötilaisuuksien organisoinnissa. Jo aloitettuja isoja projekteja ovat mm. maailman pienin joulukatu (Kitukränni), jouluevankeliumiin pohjautuvan musiikillisen jouluspektaakkelin toteutus, sekä lapsille ja lapsiperheille suunnattu joulumaa, joka rakentuu Poselliin. Myös tuleville vuosille on suunnitteilla valtakunnallistakin näkyvyyttä tavoittelevia tapahtumia, jotka pohjautuvat vahvasti Rauman olemassa olevaan jouluperinteeseen.

Tällä hetkellä akuutimpana työlistalla on Rauman joulukaupunki ilmeen visualisointi, sekä markkinointi- ja viestintäkonseptin suunnittelu. Lisäksi syyskuussa julkaistaan kaikille avoin ohjelmahaku, johon toivotaan raumalaisten toimijoiden osallistuvan runsain joukoin.

This article is from: