6 minute read

Lukijalta Joutsenperhe liikkeellä Uutelassa

Kehut uusille pyöräopasteille

Kyhmyjoutsenilla suurperhe Särkkäniemessä 6.8., perheenpää lepuutti maissa. Kuva: Katri Lehtonen

Advertisement

Malttia liikenteeseen

Nyt kun koulut ovat taas alkaneet, täyttyvät monet kadut koululaisista, esimerkiksi Vuosaaren

Puistopolulla kulkee suuri joukko lapsia arkisin. Välillä meno po - lulla on aika villiä, kun pyöriä, skuutteja ja jalankulkijoita menee ristiin rastiin. Puistopolulla pääsee eri vempaimilla koviin vauhteihin, onnettomuuksilta ja lähel-

Soihdut teki lahjoituksia – syyskausi käynnistyy

Lions Club Helsinki/Soihdut lahjoitti jälleen toimikautensa päättyessä apua tarvitseville perheille sekä lapsille ja nuorille ohjattavia lahjoituksia.

Vuosaaren seurakunnan diakoniatyön kautta luovutettiin ruokalahjakortteja ja lasten sekä nuorten harrastuksiin stipendilahjoituksia Viipurin Urheilijoiden ja Vuosaaren musiikkikoulun kausimaksuihin ja välinehankintoihin. Kaikki varat kerättiin vapaaehtoistyön tuloksena markkinoiden, kirpputorien ja joulukuusimyynnin tuotoilla.

Soihdut kiittää kaikkia tapahtumiin osallistuneita ja yhteistyökumppaneita hyväntekeväisyystyön mahdollistamisesta.

Soihtujen työ jatkuu kesätauon jälkeen elokuussa. Vuosaaren markkinat pidetään taas Mosaiikkitorilla sunnuntaina 27.8. kello 10–15. Perinteisen markkinatunnelman lisäksi mukana on tanssiesitys Päivänsäde ja menninkäinen kello 12.

Torikauppiaiden ja kirppispaikkojen varaukset osoitteella syrjalatuula0@gmail.com tai tekstiviestitse 050 512 6039.

tä piti -tapauksilta vältytään, kun kaikenikäiset kulkijat muistavat huomioida itsensä lisäksi muut kulkuväylien käyttäjät. ”Ekaluokkalaisen äiti”

Pääkaupunkiseudulle on nopeassa tahdissa tullut satoja ellei tuhansia tukevia opasteita kevyen liikenteen väylille. Niitä on lukuisia tullut Vuosaareenkin. Ne ovat useimmiten kahteen tolppaan kiinnitettyjä tauluja, joita ei kukaan enää väännä vinoon. Kaikki pyöräilevät ja patikoivat muistavat ne aikaisemmat surkeat viitat, joita väänneltiin ja tuloksena oli eksyminen umpimähkään! Risto

Visit Vuosaari Weekend tulee taas

– iloista ja laadukasta ohjelmaa kahdelle päivälle

Vuosaaren Satamapäivä

Lauantaina 26.8. kello 11–15 järjestettävä Vuosaaren Satamapäivä on varmasti yksi pääkaupunkiseudun erikoisimmista tapahtumista. Se on kasvattanut suosiotaan tasaisesti, ja tänä vuonna tapahtumassa esiintyvät superlahjakas ja suosittu laulaja, lauluntekijä Ollie, The Voice of Finlandista tuttu Erika ja Vuosaaren lukion sekä Vuoniityn musiikkiluokan oppilaat.

Laiva- ja veturivierailut sekä työnäytökset ovat mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille. Mukana on myös sotilaskotiauto, taikuri, pomppulinna ja paljon muuta ohjelmaa.

Paikka: Hansa-terminaali, Provianttikatu 5. Bussi 90 tulee suoraan eteen.

Visit Vuosaari Weekend

Kauppakeskus

Columbuksessa

Lauantaina 26.8 kello 11–16 Columbuksessa on tarjolla runsaasti ohjelmaa, kuten minigolfa, pelejä, taikuri, poniajelua ja glitteristit.

Rastilan Retkipäivä

Sunnuntaina 27.8. kello 10–15 järjestettävä Rastilan Retkipäivä on koko perheen pirteä luonto- ja retkeilytapahtuma.

Tapahtuma-alueena on Rastilan kartano upeine ympäristöineen.

Paikalle pääsee kätevästi kävellen, pyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä. Tapahtuma tarjoaa liikuttavia aktiviteettejä ja monipuolista ulkotoimintaa koko perheelle. Luvassa on muun muassa lajikokeiluja, metsärasteja ja puu- haa lapsille.

Ohjelmassa on myös mielenkiintoisia puheenvuoroja tunnetuilta luonto-alan toimijoilta ja innostavaa tietoa retkikohteista.

Paikka: Rastila Camping Helsinki, Karavaanikatu 4.

Kaikkiin Visit Vuosaari Weekendin tapahtumiin on vapaa pääsy. Visit Vuosaari Weekend -tapahtumaviikonloppua on tekemässä laaja joukko alueen yrittäjiä, yrityksiä ja toimijoita.

Partureita ja kampaamoja

Parturi-kampaamo PYÖRRE

Puh. 044 987 2303 www.pyörre.fi

Mustalahdentie 1, 00960 Hki

Suvi, Sanna ja Kristina

Parturi-Kampaamo COLORI

Tyylisi mukaista hiusmuotoilua vankalla kokemuksella ja ammattitaidolla, TYYNYLAAVANKUJA 2, puh. 050 911 37 17, www.kampaamocolori.com

Tervetuloa!

Lääkäreitä, hammaslääkäreitä, terveydenhoitoa

ERIKOISHAMMASTEKNIKKO

PEKKA LEHTONEN

Hammasproteesit, pohjaukset, korjaukset

HAMMASVELHO OY Ulappasaarentie 1

KIRKASTA HYMYSI!

Hammaskivenpoisto ja sooda-puhdistus

Puh. 020 730 4499

Parturi-kampaamo

Parturi-kampaamo

Mirja ja Elena.

Kauneudenhoitoa yhteishintaan 120

Kela-korvauksen jälkeen (norm. 175 €). Tarjous voimassa 31.8.2023 asti.

• Osteopatia • Hieronta

• Jalkahoito ja -terapia

• Lahjakortit

Jaana, Minni ja Selima

Jaana, Minni ja Janette.

Puh. 050 471 6539

Puh. 050 471 6539

Kauneushoitola

HAMMASHOITOASEMA

OGADENT

Hammashoitoasema

Ogadent

Tarja, Maria ja Katja

Leikosaarentie 21, p. 09 4289 3363, www.r-fysio.f

Jalkahoitaja Victoria puh. 040 632 4646

Jalkahoitaja Victoria puh. 040 632 4646

Ajanvaraus myös www.fresia.f

Ajanvaraus myös www.fresia.fi

Kirsi Niemi

Ajanvaraus: puh. 010 339 0777 ja www.ogadent.f

Ulappasilta 1, 00980 HKI

Vuosaarentie 8, 00980 Helsinki

Vuosaarentie 8, 00980 Helsinki

Ensikäynti perusjalkahoitoon 59 € (norm. 64 €)

Mustalahdentie 1, 00960 Helsinki, www.kirsiniemi.fi Kirsi p. 040 707 0747 Anette p. 044 722 6868 (jalkahoidot)

Perunkirjoituspalvelut

Perunkirjoitukset luotettavasti aina kiinteällä palkkiolla, 495 ¤

Etänä tai perinteisesti – avaimet käteen -periaatteella.

Lisäksi: perinnönjakosopimus 280 ¤ testamentti 180 ¤, edunvalvontavaltuutus 180 ¤

Soita 050 464 2930.

PERUNKIRJOITUS ARFFMAN perunkirjoitusarffman.f

Terveydenhoitoa

Perustettu: 1965, 59. vuosikerta

Toimitus: Merikorttikuja 6 E

00960 Helsinki

Puhelin: 050 462 9702

Internetsivut ja nettilehti: vuosaarilehti.f

Sähköposti: vuosaarilehti@vuosaarilehti.f

Julkaisija: Vuopress Ky

Fysioterapiaa

Ilmestymispäivä: Keskiviikko

Ilmoitushinnat: 1,5 €/mm + alv.

Päätoimittaja:

Antti Honkanen, p. 050 462 9702, vuosaarilehti@vuosaarilehti.f

Ilmoitukset, toimitus: p. 050 462 9702 ja

Eero Honkanen, p. 040 553 8857

Jakelu: Aku Honkanen, p. 040 724 2713

Painopaikka: Sanomapaino, Vantaa

Luotettavan

palvelun erikoishammasteknikot

Hammasproteesien valmistus, huolto ja korjaus.

Retkeilijänkatu 7 B, 00980 Helsinki

Varaa Aika Silm L K Rille

SINUA PALVELEVAT SILMÄLÄÄKÄRIT

• Fysioterapia • Hieronta

• LPG-hoidot • Jalkahoito

• Veteraanikuntoutus • Lymfa

• Akupunktio • OMI-fysioterapia

VUOSAAREN URHEILUTALO

Tyynylaavantie 9, 00980 Hki www.sportsari.f p. 050 557 2776

Alexander Ehrnrooth, Elina Romppanen, Jaakko Teikari ja Laura Konttinen

Alexander Ehrnrooth, Jaakko Teikari ja Laura Konttinen

INSTRUMENTARIUM COLUMBUS Vuotie 45, 00980 Vuosaari, Helsinki p. 020 332 966 (8,4 snt/min)

Hoiva- ja kotipalvelut puh. 050 466 4004 Minna ja 050 466 4373 toimisto i iva va.f iva va.f

Itäkatu 1–5 c 118, 00930 Helsinki

Itä-Helsingin Seniorihoiva Oy

KOTITALOUSVÄHENNYSMAHDOLLISUUS -60 % Meiltä saat henkilökohtaisen ja luotettavan avustajan, myös kiireetöntä Alzheimer-hoivaa sekä kotisairaanhoidon palvelut. Meillä käyvät myös palvelusetelit.

Autot

AUTOKORJAAMO

ROUHIMO OY

Linnanherrankuja 7 A, Vartiokylä

* Määräaikaishuollot * Korjaukset

* Katsastuspalvelu * Myös osamaksulla Puh. 0400-131 792 kai@rouhimooy.inet.fi

Puh. 040-570 3837 www.lakibonum.fi

Taksi- ja kuljetuspalvelut

Taksipalvelu Pulli Oy

Tilaa ennakkoon:

*Taksi

*Lentokenttäkuljetus

*Hääajo / pyydä tarjous! Tilaukset p. 0400 503 129 www.taksipalvelupulli.f

Helsingin vanhin viikoittainen paikallislehti.

Kaupunginosamme uutisia vuodesta 1965!

Tsekkaa myös nettilehti: vuosaarilehti.f

Palvelukseen halutaan

Hierontailo Etsii Koulutettua Hierojaa

HierontaILO, Aurinkotuulenkatu 12, Vuosaari. Pirjo puh. 040 082 9566 tai hierontailo@gmail.com

Vuokrataan

Vuokrataan varastotilaa. Pienen Villasaaren tie 3, kerrostalon kellarikerros. N. 150 m2, hinta 750 euroa/kk.

Sähkö ei sisälly vuokraan.

Yhteydenotto: isännöitsijä puh. 010 821 3514.

Räppäri vangittuna neljästä

Tapon Yrityksest

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi heinäkuun lopulla, että se oli vanginnut 21-vuotiaan miesräppärin 30.6.2023 todennäköisin syin epäiltynä neljästä tapon yrityksestä. Vangitseminen liittyy ammuskeluun Espoon Karakalliossa sijaitsevassa parkkihallissa 23.3.2023. Tapauksessa on neljä muutakin epäiltyä sekä muitakin epäiltyjä rikosnimikkeitä. Syytteen nostamisen määräpäiväksi oikeus on määrännyt 26.10.2023.

Lehden tietojen mukaan vangittu räppäri on asunut Vuosaaressa. Hänet on tuomittu vuonna 2021 3 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen tapon yrityksestä pääkaupunkiseutulaisten katujen-

Seuratoimintaa...

Vuosaaren Eläkkeensaajat gien vihanpitoon liittyvässä puukotuksessa. Tässä tapauksessa espoolaiseen katujengiin kuulunut räppäri puukotti itähelsinkiläisen katujengin yhtä pääjäsentä Itäkeskuksessa. Puukotuksesta tulleen vankeustuomion räppäri ehti suorittaa ennen uusia rikosepäilyjä. Puukotustapaus ei liittynyt nyt käräjäoikeudessa lukuisia tuomioita saaneeseen vuosaarelaiseen RK-98-katujengiin, vaan puukotuksen kohteena oli toisen itähelsinkiläisryhmän jäsen. Puukotuksen oikeudenkäynnissä ei myöskään viitattu katujengeihin, vaan puhuttiin melko tavanomaisesta katuväkivallasta.

Wanhat kuvat...

Kylpylämatkalle Haapsaluun Fra Mare Thalasso Spa -kylpylään 20.8.–26.8. Bussi lähtee Mosaiikkitorilta 20.8. klo 8.15 ja paluu tapahtuu 26.8. Eckerö Line -laivalla. Länsisatamassa ollaan klo 14.30, minkä jälkeen bussi tuo meidät Vuosaareen Mosaiikkitorille. Matkalle lähtijöiden on huolehdittava itse siitä, että henkilökohtainen matkavakuutus on kunnossa. Matkan vetäjä Timo Vartiainen, jolle mahdolliset kyselyt tulee tehdä p. 050 545 5927. Jussi Raittisen 80-v. & The Boysin 60 v.-juhlakonsertti “Rokaten tieni meen” järjestetään Helsingin Kulttuuritalossa 15.9. klo 18. Liput ja ilmoittautumiset hannele.marviala@ gmail.com tai puh. Hannele Marviala p. 040 501 5613.

Ankkuripaikka

Kaikille avoimet tilaisuudet: rukouskokous ke klo 18 ja jumalanpalvelus su klo 17. Kokoonumme Ankkuripaikassa, Meri-Rastilan torin laidalla. Tervetuloa!

AA-kokouksia Vuosaaressa

AA-ryhmä Metron kokoukset perjantaisin klo 18.30 osoitteessa: Albatrossi palvelukeskus, 1. krs, srk:n tilat, Kahvikuja 3. Vuosaaren AA-ryhmä kokoukset torstaisin klo 18.30 osoitteessa: Vuosaaren kirkko, ryhmätila Aamutuuli, Satamasaarentie 7. AA:n auttava puhelin 09 750 200. Tervetuloa!

Seurakunnan virasto, Satamasaarentie 7, 09 2340 6500, vuosaari. srk@evl.f, ma, ti, to, 10–13, ke 15–17, pe ja arkipyhinä suljettu. Kirkko ja Marielund, Satamasaarentie

7. Valo, Palvelukeskus Albatross, Kahvikuja 3. Katukappeli, kauppakeskus Columbus.

JUMALANPALVELUKSET

PÄIVÄHARTAUS ja ehtoollinen

Marielundissa ke klo 12. KONFIRMAATIO kirkossa la 19.8. klo

11, Kivisaari 1. KONFIRMAATIO kirkossa la 19.8. klo 14, City-ripari. MESSU Vuosaaren kirkossa su 20.8. klo 11, Joronen, Vanhanen.

MUUTA

VUOSAAREN VAPAAEHTOISMESSUT Mosaiikkitorilla to 17.8. klo 16–18, seurakunta mukana! Tule löytämään oma paikkasi vapaaehtoistoiminnassa. METROLLA MUSIIKKIIN: ”Kesäillan hämyssä” ti 22.8. klo 19 Vuosaaren kirkko. Naiskuoro Discantus, johtaa Nina Melasalmi. Vapaa pääsy. SURURYHMÄ on sinulle, joka olet toipumassa läheisen kuolemasta. Lisätietoa nettisivuilla tai ryhmän ohjaajilta: 09 2340 6542, pia.nordlund@evl.f tai 09 2340 6522, johanna.joronen@evl.f. Ilm. 15.9. mennessä ryhmän ohjaajille. RUKOUSPIIRI Katukappelissa tiistaisin klo 13 ja 17. LIIKUNTAVARTIT IKÄÄNTYNEILLE kirkolla ke 16.8. klo 10.15. KESÄAAMU KIRKOLLA ke 16.8. klo 10.30–12. Leppoisaa yhdessäoloa, kahvittelua ja ohjelmallinen tuokio. Vapaaehtoinen kahvimaksu 1 €. Kesäaamu on avoin kaikille, tervetuloa! KÄVELYSEURAA tiistaisin klo 10–11. Lähtö Mosaiikkitorilta Columbuksen sisäänkäynnin vierestä. PERHEKERHO Valossa ti 22.8. klo 9.30–11.30, yhteistä tekemistä ja leppoisaa oloa. MUSKARIT tiistaisin kirkolla, keskiviikkoisin ja perjantaisin Valossa. Lisätiedot nettisivuilla. LASTENKUORO Valonsäteet Katukappelissa to klo 15.30, alkaen 17.8., tervetuloa mukaan uudet musiikista innostuneet alakouluikäiset! DIAKONIAN AJANVARAUS 09 2340 6518 ma, ti, to klo 12–13. Jätä soittopyyntö: vuosaari. diakonia@evl.f. Sähköinen ajanvaraus nettisivuillamme. Käyntiajanvaraus Valossa tiistaisin klo 12–13. PÄIVYSTÄVÄ PAPPI ja toimitusvaraukset 09 2340 6502, ma, ti, to 10–13, ke 15–17. Suljettu perjantaisin ja arkipyhinä. NETTISIVUT helsinginseurakunnat. f/vuosaari

Wanhan Vuosaaren Elojuhlat

lammella lauantaina 19.8.

Wanhan Vuosaaren Elojuhlat järjestetään tänä vuonna lauantaina 19.8. klo 13–16 Ilveskorvenpuistossa Kangaslammen kupeessa. Tapahtumaan kutsutaan perinteiseen tapaan asukkaita mukaan oman pöydän kanssa myymään leivonnaisia, satokauden tuotteita, kaappien ylimääräistä tavaraa yms. Lisäksi alueen yhdistysten pisteiltä voi ostaa käteisellä esimerkiksi grillimakkaraa, kahvia, leivonnaisia ja Vuosaari-mukeja.

Päivän väriläiskänä on Pingu-pelle palloineen. Muuta ohjelmaa on klo 13 Vuosaari-Seuran kirjailijoiden kirjallisuustuokio, klo 13.30 ja 14.30 Matti Pöhön Vuosaari-visailu sekä klo 14–14.20 Anja Hinkkasen säestyksellä yhteislaulua.

Paikalla on ainakin Vuosaari-Seuran, Vuosaaren Marttojen, AurinkoMarttojen, Lions Club Vuosaaren, Itä-Helsingin Reserviläisten, Vuosaaren ev.lut. seurakunnan diakoniatyön edustajia ja lisäksi kaupungilta alueen stadiluotsi ja yhdyskuntatyöntekijä sekä Vuosaaren asemakaavoituksen edustaja, jolta voi kysyä alueen asemakaavahankkeista.

Taiteiden yötä Vuotalolla

Taiteiden yötä vietetään Vuotalolla (Mosaiikkitori 2) torstaina 17.8 ilmaisohjelman merkeissä.

Klo 16–19 A&DO Labran avajaiset Vuotalon pihalla. Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhteinen A&DO Labra -näyttely, joka on avoinna 17.8.–20.9.2023.

Klo 16–19 Vuosaaren monikulttuuristen perhejärjestöjen tapahtumatori.

Klo 16–19 kädentaitopajat.

Klo 17–19 Afrosuomalaiset Helsingissä – kuvankeräystyöpaja, teemana Vuosaari.

Klo 17–19 Aikamatkustaja-piirustustyöpaja.

Klo 18 Delado 2 International. Delado on musiikki- ja tanssiryh- mä Burkina Fasosta ja Suomesta. Taiteiden yössä Delado esiintyy duona.

Klo 19 Story Sharing Universum: Story Sharing Café. Valoa, musiikkia ja upeita tarinoita. Story Sharing Café on avoin ja hauska tapahtuma, jossa ihmiset eri puolilta maailmaa ja erilaisine taustoineen voivat tavata ja jakaa arjen tarinoita. Tule yksin tai ystäväsi kera ja jaa tarinoita ja muistoja pienissä ryhmissä tarinanjakoryhmän jäsenten isännöimissä pöydissä. Tarinavieraita, musiikkia ja avoin tarinanjakomikrofoni. Järjestäjät puhuvat vähintään suomea, ruotsia, englantia, arabiaa, paštua, espanjaa ja venäjää.

This article is from: