1 minute read

TYÖPAIKALLA OPPIMINEN JA ARVIOINTI

Opiskelija voi hankkia osaamista joko kokonaan oppisopimukseen tai koulutussopimukseen perustuen tai yhdistellä näitä joustavasti opintojensa aikana. Koulutuksen järjestäjä vastaa tavoitteellisesta ja ohjatusta koulutuksesta. Opiskelijalle nimetään aina työpaikalta vastuullinen työpaikkaohjaaja. Työpaikalla tapahtuva oppiminen suunnitellaan aina yhdessä työpaikan edustajan kanssa osana henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa (HOKS), joka liitetään osaksi oppi- tai koulutussopimusta. Opiskelijalla ei voi teettää mitä töitä tahansa. Opiskelija on työpaikalla oppimassa HOKS:ssa sovittuja asioita, joten hänen pitää saada tehdä juuri niitä työtehtäviä, joissa asiat voi oppia.

ARVIOINTI OHJAA JA TUKEE OPINNOISSA

Arvioinnin tavoitteena on opiskelijan kehityksen ja oppimisen tukeminen. Opiskelijat, työelämän edustajat ja opettajat arvioivat koulutuksen tavoitteiden saavuttamista ja vaikuttavuutta – ei vain opintojen päättyessä, vaan koko opintojen ajan. Tarkoituksena on auttaa opiskelijaa löytämään vahvat osaamisalueensa ja kehittää niitä alueita, joilla tarvitaan vahvistusta. Tärkeää on, että jokainen opiskelija oppii arvioimaan myös itse itseään, toimintaansa ja kehittymisen tarpeitaan.

ARVIOINTIASTEIKKO

Opiskelijan tietoja, taitoja ja pätevyyttä verrataan tutkinnon perusteissa määriteltyihin osaamistavoitteisiin ja ammattitaitovaatimuksiin. Arviointi tehdään arviointikriteereitä käyttäen. Osaamista arvioidaan arviointiasteikolla, joka on • ammatillisen perustutkinnon ammatillisissa tutkinnon osissa 1– 5 • ammatillisen perustutkinnon yhteisten tutkinnon osien osa-alueissa 1–5 ja yhteisissä tutkinnon osissa 'hyväksytty' • mukautetussa arvioinnissa numeerisen arvioinnin lisäksi sanallinen kuvaus osaamisesta • ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon tutkinnon osissa 'hyväksytty' • valmentavissa koulutuksissa 'hyväksytty' tai sanallinen kuvaus osaamisesta; työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa voi olla myös kuvallinen arviointi. Opiskelijan saamasta opetuksesta ja ohjauksesta huolimatta voi käydä niin, että osaamista arvioitaessa havaitaan, ettei opiskelija ole saavuttanut tutkinnon osassa edellytettyä osaamista. Arviointipäätökseksi tulee tällöin hylätty. Opiskelijalla on mahdollisuus uusia näyttö tai muu osaamisen osoittaminen ja hankkia tarvittaessa tätä varten lisää osaamista. Opiskelija hankkii osaamista opiskelijan kanssa laaditun HOKSin mukaan, jonka perusteella muodostuu opiskelijan koulutusrakenne. Hankittu osaaminen arvioidaan Suoritettu (S). Mikäli opiskelija ei ole hankkinut osaamista HOKSissa suunnitellun aikataulun mukaisesti, osaamisen hankintaan tehdään väliarviointi Kesken (K). Opiskelija voi seurata opintojensa etenemistä opiskelijan käyttöliittymän kautta https://winnova-plus.solenovo.fi/studentgo. 8

This article is from: