Compass_Group_Global_Eating_at_Work_2023 -tutkimus

Page 1

COMPASS GROUP SUOMEN Z-SUKUPOLVI

TOIVOO MUUTOKSIA TYÖELÄMÄÄN – AINA

RUOKAILUSTA ARVOIHIN

GLOBAL EATING AT WORK 2023 -TUTKIMUS

Näkemykset työpaikkaruokailusta ja sen vastuullisuudesta, digitaalisuudesta, terveydestä sekä hyvinvoinnista – 35 000 työntekijältä 26 eri maasta.

NUORET TUOVAT POSITIIVISTA UUDISTAMISTA MEILLE KAIKILLE

Nuorempien työikäisten suhtautuminen työhön ja työssä käymiseen on yllättävän erilaista verrattuna vanhempiin ikäluokkiin. Viime vuosien kriisit ja kiihtynyt kehitys ovat vauhdittaneet työelämän muutosajureita uudella nopeudella. Kysymys kuuluu, miten voimme tukea työntekijöitä uudenlaisessa työelämässä?

Laaja kansainvälinen tutkimuksemme Global Eating at Work 2023 tuo esiin sukupolvien välisiä eroja. Tutkimukseen osallistui yhteensä 35 000 työssäkäyvää eri toimialoilta 26 maasta, ja siinä nousi esiin työntekijöiden kohtaamia haasteita. Samalla tutkimus tarjoaa koko joukon ratkaisuja siihen, miten työnantajat voivat tukea ja parantaa työntekijöiden suorituskykyä, tuottavuutta sekä työpaikan veto- ja pitovoimaa.

Etenkin nuorten odotukset työnantajansa vastuullisuusteoille ja digitaalisille palveluille kasvavat. Nuorten keskuudessa korostuva snacking-kulttuuri ja välipalaistuminen kertovat, että päivää rytmitetään pienten aterioiden avulla.

Nuoret haluavat hemmotella ja palkita itseään ruoalla, samalla kun he toivovat terveellisiä ja monipuolisia vaihtoehtoja myös työpaikalle. Nuoret myös toivovat opastusta terveelliseen ja kestävään syömiseen. Työpaikalla nuorille on tärkeää saada sosiaalisia kohtaamisia: he haluavat vaihtaa kuulumisia ja syödä yhdessä kollegoidensa kanssa. Muissa ikäryhmissä jopa kolmasosa syö ateriansa yksin.

Compass Groupilla uskomme, että muutokset ovat hyväksi meille kaikille. Työelämä ei palaa entiseen, vaan muuttaa muotoaan. Digitaaliset palvelut, kuten maksutavat, monikanavaisuus ja palvelupolun tukeminen sekä itsepalvelu, ovat arkea jo useissa kohteissa. Kaikkea tätä varten olemme luoneet Market 24/7 -ratkaisun, joka takaa ympärivuorokautisen asiakaspalvelun moniin eri tarpeisiin ja ympäristöihin. Älyteknologiansa ansiosta Market 24/7 -palvelu tarjoaa turvallisen ja helpon tavan ostamiseen ja on vastuullinen valinta.

2

Pyrimme vastuullisuustyömme kohti hiilineutraaliutta tuomalla tarjolle herkullisia kasvis- ja vegaaniruoka sekä välipaloja kannustaen siirtymään vähitellen kohti kasvispainotteista ruokavaliota.

Ilmastoystävällisen valinnan voi tehdä joka päivä valitsemalla ruokalistaltamme ILM-merkityn ruoan. Lisäksi tarjoamme kasvisruokaa kohteissamme joka päivä.

Haluamme tarjota työpaikoilla ravitsevia aterioita ja välipaloja päivän kaikkiin hetkiin ja Market 24/7 on vastauksemme tähän. Yhdessä työnantajan kanssa voimme pohtia, miten voimme tukea sosiaalisia kohtaamisia ja terveellisen ruokavalion noudattamista jopa pienillä toimenpiteillä.

Haluatko kuulla lisää toimialakohtaisista eroista? Minä ja tiimimme keskustelemme tuloksista ja ratkaisumahdollisuuksistamme mielellämme kanssanne! Ratkaisut ovat käsissämme.

Elina Yrjänheikki, kasvujohtaja, Compass Group Suomi

3

COMPASS GROUPIN TOTEUTTAMAN KANSAINVÄLISEN TUTKIMUKSEN MUKAAN

SUOMALAISET Z-SUKUPOLVEEN KUULUVAT NUORET, JOTKA OVAT SYNTYNEET 1996–2010, VAIKUTTAVAT POSITIIVISESTI TYÖELÄMÄÄN JA EDELLYTTÄVÄT

MUUTOKSIA TYÖPAIKOILLA ENEMMÄN KUIN IKÄTOVERINSA MUUALLA MAAILMASSA.

NUORET PANOSTAVAT TYÖHYVINVOINTIIN JA VAATIVAT TYÖNANTAJALTAAN VASTUULLISTA TOIMINTAA

Z-sukupolvi tuo työelämään uusia näkökulmia ja odotuksia. Z-sukupolvi haluaa panostaa työhyvinvointiin, digitaalisiin työtapoihin ja vastuullisuuteen muita ikäryhmiä enemmän.

Suomalaisnuoret ovat myös taipuvaisia vaihtamaan työpaikkaa, mikäli heidän tarpeitaan ja odotuksiaan ei oteta huomioon.

Työhyvinvointi on Z-sukupolvelle erittäin tärkeä tekijä työelämässä. He arvostavat tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä, ja pyrkivät luomaan työympäristön, jossa he voivat kukoistaa. Tämä sisältää esimerkiksi joustavat työajat, mahdollisuuden etätyöhön, terveys- ja ateriapalvelut.

Digitaaliset työvälineet ja teknologiat ovat olennainen osa Z-sukupolven työskentelytapoja. He ovat tottuneita hyödyntämään erilaisia sovelluksia, pilvipalveluita ja viestintävälineitä. Z-sukupolvi näkee teknologian mahdollisuudet työn tehostamisessa, tiedon jakamisessa ja tiimityöskentelyssä.

Lisäksi Z-sukupolvi painottaa vastuullisuutta työelämässä. He haluavat työskennellä organisaatioissa, jotka ottavat aktiivisen roolin yhteiskunnallisissa ja ympäristöön liittyvissä kysymyksissä.

Yrityksen arvot ja eettiset periaatteet ovat Z-sukupolvelle tärkeitä valintakriteereitä työpaikkaa valittaessa. He haluavat olla osa organisaatiota, joka pyrkii kestävään kehitykseen, yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen ja vastuulliseen liiketoimintaan.

4

Vastuullisuus näkyy jo kaikkien suomalaisten ruokailutottumuksissa:

• Jo kolmasosa suomalaisista (33 %) on muuttanut ruokailutottumuksiaan vähentääkseen ilmastokuormitustaan, Z-sukupolvesta jopa 54 %.

• 45 % syö mielellään kasvisruokaa., Z-sukupolvesta 54 %.

• 43 % haluaa, että ruokapalvelut tarjoavat kasvisaterioita, Z-sukupolvesta peräti 58 %. Lihaa tulisi olla vain vaihtoehtoisena lisänä.

Työntekijöiden oma talous huolettaa:

• 48 % on huolissaan taloudestaan, mutta uskoo pärjäävänsä

• 35 % on melko luottavainen taloudelliseen tilanteeseensa

• 14 % on erittäin huolissaan omasta taloudestaan.

TYÖSUHDE-ETUJEN MERKITYS KOROSTUU – OMA TALOUS HEIKENTYNYT

Työsuhde-edut ovat tulleet entistä merkityksellisemmiksi työntekijöille, ja niiden arvostus on noussut.

Suomalaiset Z-sukupolveen kuuluvat vastaajat ilmoittivat, että heidän tuottavuutensa kasvaa lounastauon jälkeen. Tämä koski peräti 86 prosenttia Z-sukupolveen kuuluvista vastaajista.

Työsuhde-edut ovat entistä tärkeämpiä:

• 55 % suomalaisista kiinnittää aiempaa enemmän huomiota työsuhde-etuihin.

• 72 % Z-sukupolveen kuuluvista pitää niitä erityisen tärkeinä.

Ukrainan sota ja inflaatio ovat vaikuttaneet työssäkäyvien suomalaisten talouteen. Tämä on aiheuttanut huolta ja epävarmuutta omasta taloudellisesta tilanteesta. Tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmasosaa suomalaisista on huolissaan omasta taloudestaan.

Taloudellinen epävarmuus on johtanut siihen, että yhä useammat suomalaiset toivovat työnantajaltaan taloudellista tukea. Esimerkiksi maksuttomat tai tuetut ateriat työpaikalla olivat työntekijöiden toiveena.

Lounastauko on merkittävä osa työpäivää, ja Z-sukupolvi näyttää hyödyntävän tätä aikaa tehokkaasti. Lounastauon jälkeen energiataso ja keskittymiskyky ovat korkealla tasolla, mikä vaikuttaa myönteisesti työtehoon ja tuottavuuteen.

Lounasruokailu tarjoaa mahdollisuuden ladata akkuja sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen työkavereiden kanssa, mikä edistää tiimityöskentelyä ja yhteistyötä.

On tärkeää huomioida, että lounastauon jälkeen kasvanut tuottavuus ei rajoitu pelkästään Z-sukupolveen, vaan se voi olla merkittävä tekijä myös muille ikäryhmille. Kuitenkin Z-sukupolvi on erityisen tietoinen työhyvinvoinnista ja näkee lounastauon tärkeänä osana hyvinvointia.

Tulokset osoittavat, että työnantajien kannattaa kiinnittää huomiota lounastauon merkitykseen työntekijöiden tuottavuuden kannalta. Tarjoamalla työntekijöilleen mahdollisuuden nauttia ravitsevaa lounasta

TUOTTAVUUS KASVAA LOUNASTAUON JÄLKEEN
5

ja pitää tauko työtehtävistä voi edistää työhyvinvointia, lisätä työtehon ja luovuuden tasoa sekä parantaa yleistä työilmapiiriä.

Laadukas ja monipuolinen henkilöstöravintola osoittaa työnantajan välittävän työntekijöidensä hyvinvoinnista ja arvostavansa heitä. Tämä edistää työntekijöiden motivaatiota ja sitoutumista työnantajaansa.

Tauot parantavat tuottavuutta

• 83 % mielestä säännölliset tauot parantavat tuottavuutta.

• 73 % pyrkii syömään työpaikalla terveellisesti.

• 69 % on lounastauon jälkeen tuottavampi.

• 68 % pyrkii vaihtamaan kuulumisia kollegojen kanssa työpaikalla ollessaan.

• 67 % uskoo, että se mitä syö ja juo vaikuttaa suoraan tuottavuuteen.

Työpaikoissa, joissa on henkilöstöravintola, lojaliteetti työnantajaa kohtaan on korkeampi kuin työpaikoissa, joissa ei ole henkilöstöravintolaa.

Sitoutuneisuus työpaikkaan, jossa

• on henkilöstöravintola, 80 %

• ei henkilöstöravintolaa, 69 %.

6

Nuorista työikäisistä (Z-sukupolvi)

• 75 % syö säännöllisesti hemmottelevia ruokia (vs. 50 % kaikki ikäryhmät)

• 62 % syö paljon pieniä aterioita päivässä (vs. 40 % kaikki ikäryhmät)

• 86 % kokee olevansa lounastauon jälkeen tuottavampi (vs. 69 % kaikki ikäryhmät)

7

Vaikka välipalat voivat tarjota nopeaa energiaa ja helpotusta nälkään, on tärkeää valita terveellisiä vaihtoehtoja, kuten tuoreita hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä tai jogurttia, ja noudattaa kohtuullisuutta.

Nuoret nauttivat huomattavasti enemmän välipaloja työpaikalla verrattuna vanhempiin ikäryhmiin.

TEKNOLOGIA RUOKAILUN APUNA

Teknologialla on merkittävä rooli nuorten ruokailukokemuksessa. Yhä useammat nuoret hyödyntävät erilaisia sovelluksia ja digitaalisia palveluita helpottaakseen ruokailuaan ja seuratakseen ruokavaliotaan.

Tutkimuksen mukaan noin 65 prosenttia nuorista haluaa tilata ruokaa sovellusten avulla. Näiden sovellusten avulla he haluavat selata ravintoloiden valikoimaa, tehdä tilauksia ja seurata toimituksen etenemistä reaaliajassa.

Lisäksi nuoret hyödyntävät sovelluksia

8

MARKET 24/7 – JOUSTAVASTI RUOKAILUA YMPÄRI VUOROKAUDEN

Market 24/7 on Compass Groupin palvelu, joka tarjoaa vaihtoehdon kiireiseen elämäntyyliin. Palvelu tarjoaa työpäivään lounasta, nopean välipalan ja helpottaa päivällisen valmistusta perheelle.

Palvelumme perustuu joustavuuteen ja saatavuuteen. Market 24/7 tarjoaa mahdollisuuden nauttia laadukasta ruokaa vuorokauden ympäri. Oli aamu, päivä, ilta tai yö, Market 24/7:stä löytyy herkullinen vaihtoehto.

Älykäs ja monikäyttöinen Market 24/7 soveltuu erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin, jolloin ruoan hankinta on mahdollisimman vaivatonta.

Asiointi Market 24/7:ssä tapahtuu puhelimeen ladattavalla sovelluksella tai maksukortilla.

9

Palauttavat tauot

parantavat tuottavuutta ja suorituskykyä

Klikkaa maanosaa! Tee matka eri maanosien lounastaukojen maailmaan. Löydät lounastaukojen pituudet ja viikoittaiset määrät.

Lounastaukojen keskimääräinen kesto ja viikottainen määrä eripuolilla maailmaa

32,4 min

kpl

min

kpl

min

kpl

alle 0,5

KANADA USA BRASILIA SUOMI RUOTSI TANSKA NORJA
3,9
Kesto Määrä
30,1
3,7
Kesto Määrä
Kesto Määrä 26 min Kesto 35,6 min Kesto 26,2 min 3,9 kpl Kesto Määrä 27,2 min Kesto
Taukojen määrä laski
47
4,6
10
KIINA AUSTRALIA PUOLA PORTUGALI HOLLANTI RANSKA ISO-BRITANNIA määrä 53,4 min 4,4 kpl Kesto Määrä 30,5 min 3,8 kpl Kesto Määrä 4,1 kpl Määrä 3,6 kpl Määrä 3,7 kpl Määrä 21,4 min 3,8 kpl Kesto Määrä 47,5 min 4,2 kpl Kesto Määrä 27,2 min 3,5 kpl Kesto Määrä 35,5 min 3,9 kpl Kesto Määrä 32,4 min 3,5 kpl Kesto Määrä 11

KOLME ASIANTUNTIJAA KERTOO –

NÄITÄ ASIOITA Z-SUKUPOLVI ODOTTAA

NUORTEN Z-SUKUPOLVEN TYÖNTEKIJÖIDEN KASVAVA OSUUS TYÖVOIMASTA ON HUOMIOITU VASTUULLISTEN TYÖNANTAJIEN TAHOLTA, SILLÄ HEIDÄN OSUUTENSA ON JO NYT NOUSSUT 13 PROSENTTIIN. LÄHIVUOSINA TÄMÄ

OSUUS LÄHES KAKSINKERTAISTUU. KOLME ASIANTUNTIJAA KERTOO, MITÄ MUUTOS MERKITSEE TYÖELÄMÄN DYNAMIIKALLE.

Tutkimusjohtaja

Laura Pekkarinen,

ERITYISESTI JULKISELLA SEKTORILLA HUOMIOITAVA PAREMMIN TERVEYDENHUOLLON HENKILÖSTÖN ODOTUKSET TERVEELLISESTÄ RUOKAILUSTA

Työeläkevakuuttaja Kevan Laura Pekkarinen kertoo, että Z-sukupolven nuorten tekemät valinnat eivät tule yllätyksenä.

”Nuorten painotus välipalakulttuuriin sekä kasvisruoan suosioon on ollut nähtävissä myös aikaisemmissa tutkimuksissa.”

Uutena havaintona Pekkarinen nostaa esiin terveydenhuollon henkilöstön, jossa korostuu aterioinnin terveellisyysnäkökulma. Erityisesti julkisella sektorilla on pohdittava, miten tämä näkökulma voidaan parhaiten sisällyttää vuorotyöjärjestelyihin.

Pekkarinen painottaa myös työvoiman tarvetta ja nuorten houkuttelua alalle, mikä puolestaan edellyttää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemista ja erilaisten tarpeiden huomioon ottamista eri ryhmien kohdalla.

Työkykypäällikkö

Jaana Ranta-Pantti, DB Schenker:

TYÖKAVEREIDEN SEURASSA SYÖMINEN LISÄÄ YHTEISÖLLISYYTTÄ

Logistiikkayhtiö DB Schenkerissä terveellinen ruokavalio on korostetusti osa työhyvinvointia. Tämä huomioidaan kaikissa työvuoroissa, myös yöaikaan. Henkilöstöravintolassa tarjotaan monipuolisesti kasvipohjaisia vaihtoehtoja, ja työaikojen ulkopuolella työntekijöitä palvelee 24/7 Market terveellisine valikoimineen.

Ranta-Pantti korostaa, että aikaisemmasta poiketen raskaista ja vireystilaa alentavista aterioista on päästy eroon. Tämä muutos on ollut mahdollinen neuvonnan, työterveyden ja EU-rahoitteisen tutkimuksen yhteisvaikutuksen ansiosta.

Ranta-Pantin mukaan terveellinen ravitsemus tukee työntekijöiden hyvinvointia ja tehokkuutta.

12

Taukojen rooli päivän rytmittäjänä ja mahdollisuutena palautua työpäivän aikana on merkittävä. Tässä asiassa työnantajalla on tärkeä rooli, kun taukojen pitäminen halutaan tehdä helpoksi ja luontevaksi osaksi työpäivää. Lankinen muistuttaa, että monipuolinen ja säännöllinen ruokailu pitää työntekijät virkeinä koko päivän ajan.

Työnantaja voi omalta osaltaan tukea taukoja, esimerkiksi tarjoamalla taloudellista tukea lounaalle, jolloin terveellinen ruokailu on houkuttelevampi vaihtoehto työntekijöille. Lisäksi hän nostaa esiin taukotilojen tärkeyden. Onko työpaikalla viihtyisiä ja toimivia taukotiloja, jotka rohkaisevat työntekijöitä pitämään taukoja ja viettämään hetken aikaa rennossa ympäristössä?

Lankinen muistuttaa myös ilmapiirin merkityksestä. Työyhteisön tulisi kannustaa taukojen ottamiseen ja sosiaaliseen hengähdyshetkeen. Tämä luo positiivisen ilmapiirin, jossa työntekijät kokevat taukojen olevan arvokas ja tarpeellinen osa päivittäistä työhyvinvointia.

13

-sukupolvi

Mitä Suomen haluaa?

Kurkista Suomen Z-sukupolven odotuksiin työhyvinvoinnin, vastuullisuuden ja digitaalisuuden suhteen!

DIGITAALISUUS

Nuoret ostavat ruokaa ja seuraavat ruokavaliota digitaalisilla sovelluksilla

65%

muissa ikäryhmissä

Z-sukupolvi vaatii vastuullisuutta Vaikuttaa myös työpaikan

Yrityksen

eettiset periaatteet nuorille tärkeitä työpaikkaa

Jo kolmasosa suomalaisista tottumuksiaan vähentääkseen

VASTUULLISUUS TYÖHYVINVOINTI

Työsuhde-etujen merkitys korostuu haastavina aikoina – erityisesti nuorten

Työsuhde-edut nousseet arvoon arvaamattomaan

55% ostaa ruokaa sovelluksella

suomalaisista kiinnittää aiempaa enemmän huomiota työsuhde-etuihin, kun taas

seuraa ruokavaliotaan sovelluksella

muissa ikäryhmissä

72% 31% 25% 54%

Z-sukupolveen kuuluvista pitää niitä erityisen tärkeinä.

Z
14

vastuullisuutta –työpaikan valintaan

VASTUULLISUUS TYÖHYVINVOINTI

syö mielellään kasvisruokaa.

suomalaisista on muuttanut ruokailuvähentääkseen ilmastokuormitusta

arvot ja periaatteet ovat tärkeitä asioita työpaikkaa valittaessa. Nuoret arvostavat henkilöstöravintolaa.

Lähes kolmelle neljäsosalle (72 %) nuorista henkilöstöravintola on houkutin, kun päätetään työpaikan valinnasta.

korostuu taloudellisesti nuorten kohdalla

Henkilöstöravintola lisää työntekijöiden sitoutumista.

Nuoret työikäiset:

Herkullista ruokaa, pieniä aterioita ja tuottavuutta lounastauolla.

Vain

45% 69% 80% huomiota taas

työntekijöistä on sitoutunut työpaikkaan, joissa on henkilöstöravintola.

sitoutuu työpaikkaan, josta puuttuu henkilöstöravintola.

75 % syö säännöllisesti hemmottelevia ruokia (vs. 50 % kaikki ikäryhmät)

62 % syö paljon pieniä aterioita päivässä (vs. 40 % kaikki ikäryhmät)

86 % kokee olevansa lounastauon jälkeen tuottavampi (vs. 69 % kaikki ikäryhmät)

pitää
15

MITÄ NUORET TYÖIKÄISET TODELLA HALUAVAT?

Laaja kansainvälinen tutkimuksemme Global Eating at Work 2023 paljastaa sukupolvien väliset erot. Tutkimukseen osallistui yli 35 000 työntekijää eri toimialoilta 26 maasta, ja siinä kartoitettiin heidän kohtaamiaan haasteita.

Tarjoamme ratkaisuja siihen, miten työnantajat voivat tukea työntekijöiden suorituskykyä, tuottavuutta ja työpaikan houkuttelevuutta.

Haluatko syventyä toimialakohtaisiin eroihin ja kuulla, mitä työntekijät eri toimialoilla toivovat? Olemme valmiina kertomaan, miten voimme auttaa juuri sinun yritystäsi.

Ota rohkeasti yhteyttä ja rakennetaan yhdessä parempi työympäristö!

Compass Group on maailman johtava ruoka- ja monipalveluyhtiö. Tuomme iloa ja virkistystä päivään maailmanlaajuisesti 40 maassa tarjoilemalla esimerkiksi koululaisille, opiskelijoille, työntekijöille, toipilaille, senioreille ja tapahtumakävijöille 5,5 miljardia ateriaa vuodessa paikan päällä tai mukaan otettuna. www.compass-group.fi

COMPASS GROUP FINLAND OY

Mannerheimintie 117

00280 Helsinki

B2B-RATKAISUMYYNTIPALVELUT myynti@compass-group.fi

puhelin 010 729 6200

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.