1 minute read
Jännittävä löydös
Kun tutkijatohtori Fereshteh
Sohrabin suunnittelema
koe epäonnistui, uteliaisuus
Johdatti Aivan Uuden
tutkimusasetelman äärelle.
”Tehdessäni diplomityötäni näin ilmoituksen kiinnostavasta kesätyöpaikasta, johon hain. Projektissa oli tarkoitus lisätä sähköisesti varautuneita hiukkasia magneettiseen ferronesteeseen – jota kutsumme sähköferronesteeksi –ja tarkastella sen käyttäytymistä sähkö- ja magneettikentissä. Halusimme nähdä tiettyjä ilmiöitä kuten nanohiukkasten järjestäytymistä itsestään. Kokeet eivät näyttäneet toimivan, ja vaikutti siltä, että olimme epäonnistuneet. Hiukkaset eivät järjestäytyneet, eikä syntynyt muitakaan toivomiamme ilmiöitä. Sen sijaan näkyi epävakaita ilmiöitä, jotka hankaloittivat kokeitamme. Jotkut ryhmässämme olivat työskennelleet nestekiteiden parissa toisessa projektissa, mistä syntyi idea kokeilla samaa elektrodijärjestelyä, joka heillä oli ollut käytössä. Arvelimme, että se voisi synnyttää yksinkertaisempia ja säännöllisempiä nanorakenteita. Kokeilimme sitä pelkästä uteliaisuudesta.
Jotain kiinnostavaa tapahtui. Näytteissä muodostui monenlaisia epävakauksia sekä dynaamisia kuviomuodostelmia eri mittakaavassa kuin odotimme. Oli todella jännittävää nähdä ne ensimmäisen kerran mikroskoopilla! Minulla oli ilon kyyneleet silmissä, ja paloin halusta tutkia niitä tarkemmin selvittääkseni mistä kuvioiden muodostuminen johtui.
Se oli uusi ilmiö – jonka juuri me olimme havainneet! Päätimme, että emme yritä päästä eroon epävakauksista, vaan tutkisimme niitä. Olin niin innoissani, että halusin päästä laboratorioon joka päivä. Seuraavina viikkoina tein lukuisia kokeita testatakseni erilaisia parametreja ja ymmärtääkseni kuvioita ja niiden muodostumista.
Emme osanneet odottaa, että nanohiukkasten lisääminen magneettiseen nesteeseen johtaisi uudenlaisiin ilmiöihin tai kokonaan uuteen kuvionmuodostusjärjestelmään. Olimme koettaneet tehdä jotain aivan muuta, mutta nyt meille avautui uusi tutkimusalue. Päätin vaihtaa opinnäytetyöni aihetta ja jatkaa opiskelua tämän parissa.
Minusta on tärkeää ajatella luovasti. On hyvä, että tutkimukselle asetetaan oletuksia ja rajataan tutkimusaihetta, mutta nykyään mietin kokeita tehdessäni myös vaihtoehtoja: mitä muuta voisimme mahdollisesti kokeilla. Lähestymistapani on usein utelias ja leikkisä.
Opin myös, että ei kannata lannistua, jos jokin kokeilu näyttää epäonnistuvan. Sen sijaan pyrin muuttamaan näkökulmaani ja esittämään erilaisia kysymyksiä. Tässä projektissa työskenteleminen oli niin jännittävää ja mieluista, että tajusin haluavani tehdä tutkimusta jatkossakin. Uteliaisuus voi viedä pitkälle.”
Teksti Sedeer el-Showk
Kuva Nita Vera
Kuvitus Juuli Miettilä