Responsible editor: Autodistribution International, Kortenberg, Belgium
12/2019
FI
news www.ad- europe.com
AD Pariisin EquipAuto -messuilla
1
ADI joulutervehdys 2019 Hyvät liikekumppanit ja ystävät, Jos Euroopan Komissiota uskotaan, Euroopan talous kasvaa seitsemäntenä peräkkäisenä vuonna: kasvun ennuste on noin 0,4 - 0,5 prosenttia. Toisaalta autoteollisuuden odotetaan raportoivan lievää laskua edelliseen vuoteen verrattuna, niin uusien autojen rekisteröintien kuin varaosakaupan ja huoltotoiminnan osalta. Nämä uutiset eivät ole meille erityinen yllätys, kun tarkastelemme monien kumppaneidemme ja kilpailijoittemme liiketoiminnan tulosta, yhdessä yhä negatiivisempien uutisten kanssa digitalisoinnista, telematiikasta, sähköisestä liikkuvuudesta (e-mobility) ja liitettävyydestä. Lisäksi nykyinen epävarmuus oikeasta käyttövoimasta hidastuttaa useiden autoilijoiden päätöstä ostaa uusi auto. Hyvä uutinen alallemme on epäilemättä se, että seurauksena teillämme on yhä enemmän vanhoja autoja, joiden vaatimat huollot sekä korjaukset johtavat viime kädessä myönteisiin vaikutuksiin vapailla jälkimarkkinoilla. Me kaikki tiedämme nyt, että nämä oletettavasti myönteiset vaikutukset kuluvat lisääntyviin investointeihin nykyaikaisiin IT-järjestelmiin, logistiikkaan, saatavuuteen ja viime aikoina myös digitaalisiin alustoihin, joiden houkuttelevalta kuulostava tuotto on vasta kaukaisessa tulevaisuudessa. Myös monet tavaranvalmistajat ovat valtavien haasteiden edessä teknologisen muutoksen ja autovalmistajien asettaman lisääntyneen paineen takia. Epäsuositut joukkoirtisanomiset ja tehtaiden sulkemiset ovat tämän kaiken seurausta, ja voivat pahimmassa tapauksessa laukaista syöksykierteen. Tavanomaisin seuraus olisi yhtä looginen kuin se on myös virheellinen - toteuttaa kustannusten leikkauksia, jotka heikentävät toimintaolosuhteita koko arvoketjussa, jolla olisi kohtalokkaita seurauksia etenkin varaosakauppaan. Monet keskisuuret varaosakauppiaat syövät jo nykyisin pääomaansa, ja jotkut eivät selviäisi katteen pienenemisestä tulevaisuudessa. Siksi juuri nyt olisi ennen kaikkea muistettava ADI’n alkuperäinen tehtävä valmistajakumppaneilleen ja jäsenilleen: Uusien markkinoiden ja luotettavien tulojen kehittämisellä varmistetaan kestävä kumppanuus yhteisen liiketoiminnan laajentamiseksi. Erityisesti vaikeina aikoina on tärkeää noudattaa tätä periaatetta, ja vaalia sitä kaikin voimin! Lähes viidenkymmenen vuoden ajan, alkaen ADI’n perustamisesta vuonna 1970, olemme aina voineet luottaa toisiimme. Ja jos erikoiset olosuhteet tai täysin erilaiset näkemykset tekivät erottamisen 2
väistämättömäksi, se tehtiin aina tavalla, joka otti huomioon kaikkien osapuolten edut. Tämä yhteishenki ja siihen yhdistyvä jatkuva kasvu tekevät meistä varmoja ja ylpeitä jatkuvasta myyntivoimastamme jälkimarkkinoilla. Siksi haluammekin juhlia erityistä vuosipäiväämme yhteistyökumppaneidemme kanssa 20. ja 21. huhtikuuta 2020 Fairmont-hotellissa Monte Carlossa!
kehitys Lähi-idän ja Kiinan kasvualueilla auttaa meitä kohtaamaan tulevaisuuden suurella luottamuksella. Tässä suhteessa yhdistän vuosipäiväjuhlamme myös tiettyyn symboliikkaan käsitellä edellä mainittuja kielteisiä viestejä: yhdessä pystymme hallitsemaan tulevat haasteet suurella rohkeudella, ammattitaidolla, ja ei suinkaan vähiten, iloisin mielin!
Tämä muistaen, rakkaat liikekumppanit, kollegat ja Samalla jätämme ensimmäistä kertaa taaksemme ystävät, haluan toivottaa teille kaikille hyvää joulua, perinteisen konferenssialueemme Belgiassa, terveyttä tulevalle vuodelle, ja onnellista uutta vuotta. juhliaksemme 50-vuotisjuhlamme Monacossa, jossa yhdistyvät puolueettomuus, Cote d‘Azurin tyyli, ja Parhain terveisin, Fairmont-hotellin ylellisyys. Toisin sanoen haluamme Thomas Vollmar juhlien muistella viimeisiä 50 vuottamme. Ei vain ADI-presidentti nykyhetkeä, vaan peilata puolta vuosisataa, ja välittää kaikille se intohimo, jonka olemme kehittäneet näiden vuosien aikana ohjaamaan toimintaamme, arvojamme ja suurta vastuullisuuttamme markkinoilla. Tämä tapahtuma antaa meille myös mahdollisuuden katsoa lyhyesti taaksepäin, ja erittäin intensiivisesti eteenpäin - tuleviin muutoksiin, haasteisiin ja mahdollisuuksiin, jotka epäilemättä odottavat meitä. Mahdollisuudet, jotka tunnistamme ja hyödynnämme paitsi Euroopan kotimarkkinoilla, niin myös yhdessä pohjoisamerikkalaisten 1Parts-kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti kaikkein tärkeimmällä autojen myyntimarkkina-alueella. Ennen kaikkea 1Parts’in kasvaneen tiimin aikaansaama viimeaikaisin
TÄSSÄ UUTISLEHDESSÄ 4
AD Ranska jatkaa linkkien luomista Equip’Auto Paristapahtumassa
5
EureCar-koulutusauto: käytännöllinen tapa päästä perille uusista tekniikoista, ja oppia niiden korjaaminen.
6
OSRAM: Vahva kumppani yrityksellesi
8
Auto Awards Sweden 2019 tapahtuman ”Supplier of the Year” vuoden tavarantoimittaja-palkinto AD Ruotsille
9
Saksan AD-messut saivat uuden kodin ja uuden nimen CARAT Messe
10
AD Groupin viimeisimmät uutiset
GS Yuasa: yksi maailman johtavista teollisuus-, auto- ja moottoripyöräakkuvalmistajista
Päätoimittaja: ADI cvba (Autodistribution International), Kortenberg, Belgia Tämä lehti jaetaan kaikille ADI Groupin liiketoimintakumppaneille ja jakelijajäsenille. Jos haluat tilata sen tai peruuttaa tilauksen, ota meihin yhteyttä: ADI cvba, Leuvensesteenweg 272, 3070 Kortenberg, Belgium, puhelimitse +32 2 759 2995 tai sähköpostitse news@adi.be. 3
AD Ranska jatkaa linkkien luomista E quip ’Auto Paris-tapahtumassa
“Luodaan linkkejä” oli iskulause, jolla AD Ranska aloitti ”Preference 2022”-ohjelmansa vuosi sitten Maltalla järjestetyssä AD-tapaamisessa (lisää ADI Newsletter joulukuu 2018). “Luodaan linkkejä” oli myös kuvateksti 900 neliömetrin suuruisessa bannerissa Pariisin näyttelyn ykköshallissa Porte de Versaillesissa 15. - 19. lokakuuta. Se inspiroi samalla koko AD Ranskan 125 ihmisen henkilöstöä vahvistamaan jälleen kerran elintärkeää rooliansa “linkittämässä” kaikkia eri jälkimarkkinaketjun toimijoita, aina varaosien valmistajista osien loppukuluttajaan, eli korjaamoon saakka. Oman verkostonsa jakelijoiden lisäksi AD Ranskan osastolla vieraili 7 200 ammattilaisasiakasta, joita kiinnosti Ranskan markkinajohtajan esittelemät lukuisat palvelut sekä työkalut. AD Ranska osoitti vahvuutensa jälkimarkkinoilla muun muassa jakelun ja tuen avainalueilla: • virtuaalinen tutustumiskierros logistiikkakeskuksissa Logistéossa (Réau, Pariisin eteläpuolella) ja CORAssa (lähellä Lyonia, vauriokorjausosien varastointi) • kattava ja jatkuvasti kasvava valikoima varaosia sekä laitteita AD Ranskan oman ISOTECH-yksinoikeusmerkin alla • erityinen teknisten ratkaisujen näyttelynurkkaus EureCarkoulutusautoineen (kuva artikkelin kehyksessä). Paikalla esiteltiin erikoistyökaluja sekä koulutuksia, jotka auttavat korjaamoja työskentelemään pysäköintiavustimen kaltaisten ADAS-tekniikoiden (Advance Driver Assistance Systems) kanssa, tai hyödyntämään uusia mahdollisuuksia kuten ECO-ENTRETIEN (*) • sähköinen luettelo Autossimo, jonka tukena on 22 call-center keskusta auttamassa asiakkaita varaosien löytämisessä ja tilaamisessa.
4
Tietoja Equip’Autosta Porte de Versailles Pariisi, 15.-19. lokakuuta 2019 1200 näytteilleasettajaa, joista 60% kansainvälisiä 100 000 kävijää (+2,5% vuoteen 2017 verrattuna) Seuraava tapahtuma: 12. – 16. Lokakuuta 2021 (*)ECOENTRETIENonRanskanjälkimarkkinoidenjakelu-,huolto-jakorjausmarkkinoiden tärkeimpien toimijoiden aloite. Se ohjaa ja avustaa riippumattomia korjaamoja niiden pyrkimyksissä saada hyväksytettyä uusia teknisen valvonnan sääntöjä.
Onnittelut AD Ranskan tiimille! Odotamme ”Preference 2022”-ohjelman jatkumista seuraavassa Equip’Auto tapahtumassa 12. – 16. lokakuuta 2021!
E ureC ar-koulutusauto: käytännöllinen tapa päästä perille uusista tekniikoista , ja oppia niiden korjaaminen .
ADI-kumppanit ovat monien vuosien ajan investoineet koulutuksen ja teknisen tuen tarjoamiseen ammattikorjaamoille. ADI’n EureCarkonsepti lanseerattiin auttamaan ADI-kumppaneita tekemään tämä johdonmukaisella ja kestävällä tavalla: saman tuotemerkin käyttäminen tekee koulutusmateriaalin jakamisesta kumppaneiden kesken helppoa ja - mikä tärkeintä - kohtuuhintaista. Viimeisimmän Equip’Auto-tapahtuman aikana esillä ollut EureCarkoulutusauto on esimerkki tällaisesta resurssien jakamisesta. Koulutusautot ovat kalliita, koska niissä on oltava uusimmat järjestelmät ja tekniikat. Lisäksi ne on varustettava laitteilla, joiden avulla kouluttajat voivat simuloida tosielämän vikoja koulutusten aikana. EureCar-koulutusohjelmassa on laaja joukko tällaisia koulutusautoja, jotka ovat kaikki valmistettu ja varusteltu Grup Eina Digitalilla. Grup Einan EureCar-koulutuskalustoa voidaan käyttää kaikentyyppisissä koulutuksissa. Niin aloittelijoille suunnatusta perustekniikasta aina asiantuntijoiden diagnostiikkatekniikoihin, ja mihin tahansa niiden väliltä, kun tavoitteena on aina nostaa mekaanikon pätevyystasoa. AD Ranskan osastolla esitelty VW Passat on suunniteltu erityisesti uusimman TSi-moottoritekniikan kouluttamiseen, sekä yhä suositumpiin ADASjärjestelmiin, kuten mukautuva vakionopeussäädin, kaista-avustin ja pysäköintiavustin. Jos haluat varata EureCar-koulutusauton, ota yhteyttä Frédéric Vandenhendeen osoitteessa Grup Eina (fredvdh@ grupeina.com) tai Manuel Van Royeniin AD Internationalissa (mvr@adi.be).
“Mekaanikot eivät ole teoreettisia ihmisiä, he haluavat nähdä oikeita autoja korjatakseen päivittäin kohdattavia vikoja. GED Box 3.0-häiriösimulaattorimme avulla autoihin ohjelmoidaan vikoja, jotka ovat peräisin teknisestä asiakapalvelustamme, joten ne ovat taatusti ‘oikeita’ tapauksia! “, selittää ADI’n Espanjan Figueresissa toimivan koulutusyrityksen Grup Einan myyntipäällikkö Frédéric Vandenhende. ”Silti mukautettu koulutusauto on vain osa pakettia. Se vaatii laajan painetun sekä digitaalisen dokumentoinnin, diagnostiikkatyökaluja, ja tilat, joka sopivat koulutuksen järjestämiseen. Ja - mikä tärkeintä teknisesti pätevän kouluttajan, jolla on koulutus kyseisestä autosta!”, huomauttaa M. Vandenhende.
5
OSRAM: Vahva kumppani yrityksellesi
LED-tekniikkaan. Moderni ajoneuvovalaistus tarjoaa sinulle myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia, varsinkin silloin kun tarjotaan valoteholtaan parempia lisäarvotuotteitamme upgrade- eli päivitystarkoituksessa. OSRAM Automotive (AM) kehittää, valmistaa ja myy maailmanlaajuisesti polttimoita, ajovalaisimia ja valojen antureita. Autotehdasvalmistuksen lisäksi keskitymme voimakkaasti myös jälkimarkkinoihin, niin nykypäivän kuin tulevaisuudenkin tarpeet huomioiden. Teemme teknisiä innovaatioita tiiviissä ja järjestelmällisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, jotta voimme valmistautua tulevaisuuden vaatimuksiin. Tuloksena on jatkuvasti kasvava valikoima autovalaistuksen tuotteita, mikä tekee OSRAMista maailmanlaajuisen teknologia- ja markkinajohtajan alallaan. OSRAMin jälkimarkkinatuotteet ovat edistyksellisiä ja korkealatuisia myös tekniikaltaan. Voit luottaa OSRAMin toimittamaan laajaan valikoimaan premium-tuotteita. Se kattaa kaiken perinteisistä halogeeni- ja ksenonlampuista aina uusimpaan
Täydellinen valotehon päivitys OSRAMin korkean teknologian tuotteilla
Lisäarvotuotteista asiakkaat voivat valita yksilöllisiin tarpeisiinsa täydellisimmin sopivan polttimon. Riippumatta siitä, kiinnitetäänkö huomio suorituskykyyn (NIGHT BREAKER®), ulkonäköön (COOL BLUE® INTENSE), keskimääräistä pidempään käyttöikään (ULTRA LIFE) tai alkuperäisvaraosalaatuun, on OSRAM räätälöinyt edistykselliset suuren valotehon tuotteensa vaatimuksia vastaaviksi. Tavanomaisten päivityspolttimoiden lisäksi tuotevalikoima sisältää myös LED-ratkaisuja, kuten LEDriving-ajovalot. Täydellisillä LED-jälkiasennusajovaloillaan OSRAM tarjoaa ratkaisun saada laillisesti parempi suorituskyky sekä ulkonäköpäivitys useisiin automalleihin. Uusien OSRAM LEDriving -ajovalojen avulla korvataan halogeeni- ja ksenonvalaisimet huippumodernilla LED-tekniikalla.
Osana lisäarvotuotteitamme on valotehoa ja kirkkautta edustava NIGHT BREAKER® -sarja. 6
Finland: The delegation was hosted by Eero Broman
AD Hessumobiili in Klaukkala
VW Golf-VII auton LEDriving ajovalo (vasemmalla) verrattuna alkuperäiseen halogeeniversioon (oikealla). Vuonna 2018 voitti Golf-VII auton LED-ajovalo halutun Automechanika Innovation Award -palkinnon kategoriassa “Elektroniikka ja järjestelmät”. LED-pohjaisten jälkiasennusajovalojen valoteho on jopa 200 % suurempi kuin lakisääteiset vähimmäisvaatimukset (ECE R112), ja ne valaisevat liikenteessä tulevat yllättävät esteet kirkkaammin. Valo on jopa 100 % valkoisempaa kuin tavallisilla ajovaloilla. Riippumatta siitä, minkä OSRAM-tuotteen valitset, voit aina odottaa testatusti korkeaa laatua ja voimakasta valoa. OSRAM tarkkailee ja testaa monipuolisesti tuotteidensa laatua ja suorituskykyä, niin tuotannossa kuin kestävyystesteissä, joita tehdään oman
Osramin LEDdriving työ- ja lisävalot ovat erinomainen vaihtoehto! simulointilaboratorion sertifioidussa ympäristössä. Tuloksena on kattava ja pitkä takuu sekä alkuperäisen OSRAM-varaosan suorituskyky. OSRAM-ajoneuvovalaistuksen vaikuttavimmat edut ovat kuitenkin sellaiset, joita et näe: suurempi asiakastyytyväisyys, enemmän luottamusta, parempi maine yrityksellesi, ja markkinointi- sekä myyntituki, joihon voit luottaa.
Löydät lisätietoja osoitteesta www.osram.com/am
Auto Awards Sweden 2019 tapahtuman
”Supplier of the Year” vuoden tavarantoimittaja - palkinto AD R uotsille AD Butik & Bilverkstad on nimitetty Vuoden tavarantoimittajaksi kaikkien aikojen ensimmäisessä Auto Awards Sweden -tapahtumassa. Tuomariston mukaan luokkaa arvioidaan seuraavasti: “Laatu, innovaatio, taloudellisuus, palvelun ja kustannusarvion täsmällisyys, toimituskyky, tuki, saatavuus, tuotevalikoiman innovatiivisuus, palvelut, luovuus, yhteistyö, ja lopputulos. Toisin sanoen asiakas, riippumatta siitä onko kyse korjaamosta (AD Butik) tai autoilijasta (AD Bilverkstad), ei vaihda toimittajaa vain paremman tarjouksen saamiseksi. Tällaisia toimittajia suositaan markkinoilla kaikin tavoin.” Auto Awards Sweden sai “vuoden auto”-kilpailuluokkien lisäksi yli 186 palauteääntä muihin luokkiin. Ne tulivat autoalan sekä yksittäisten yritysten edustajilta. Seuraavaksi tuomaristo valitsi virallisen kirjanpitoyrityksen valvonnassa äänestämällä ehdokkaat eri luokkiin. Lopuksi tuomaristo ja autoalan edustajat äänestivät voittajan Vuoden tavarantoimittaja-luokassa.
- “Meille on erittäin suuri kunnia olla ensimmäinen yritys, joka nimitetään vuoden tavarantoimittajaksi. Olemme loistava joukkue, joka työskentelee ahkerasti parhaan mahdollisen palvelun ja vuorovaikutuksen tarjoamiseksi sekä korjaamo- että jälleenmyyjäasiakkaillemme, kuin myös sisäisesti. Palkinnon saaminen antaa meille tunteen, että teemme työmme oikein, ja että sitä myös arvostetaan”, kertoo AD Sverige AB:n myynti- ja markkinointipäällikkö Micael Lindh vastaanottaessaan palkinnon Tukholmassa. - “Palkinto kuuluu omistajillemme, franchising-yrittäjillemme, työntekijöillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Sekä jälleenmyyjäverkostossamme (AD Butik) että korjaamoketjussamme (AD Bilverkstad) olemme onnistuneet luomaan hyvät olosuhteet yhteistyölle, ja samalla työnteko on ollut hauskaa. Tämä palkinto antaa meille lisäenergiaa jatkaa samalla tapaa”, hän sanoo.
8
Saksan AD-messut saivat uuden kodin ja uuden nimen CARAT Messe Monien Kasselissa pidettyjen onnistuneiden “Leistungsmesse”tapahtumiensa jälkeen ovat CARAT’in (AD Deutschland) messut muuttaneet nyt Esseniin, Ruhrgebietin sydämeen. Messujen uusi koti on täysin kunnostettu näyttelytila. Myös nimi on uusi: “CARAT Messe” eli CARAT-messunäyttely. Näin saksalainen ADI-kumppani on onnistunut saamaan liikkeelle melkein 18 000 kävijää yhden viikonlopun aikana (11.-13. lokakuuta). Messujen tarkoituksena oli saada asiakkaat löytämään CARAT-tavarantoimittajia, -palveluita ja -etuja kuten: • 200 osastoa huippuluokan tavarantoimittajien osille ja laitteille • korjaamokonsepteja kuten AD Auto Dienst • omien tuotemerkkien valikoimaesittelyitä kuten COREXX (kulutusosia) ja Men@Work (työkaluja ja laitteita). • online-työkaluja varaosien tunnistamiseen ja tilaamiseen kuten Saksan AD’n oma sähköinen Webelekat 4.0 -luettelo • DRIVEMOTIVE-portaali, joka tuo korjaamon suoraan ajoneuvon kojelautaan. Kyse on vielä testivaiheessa olevasta digitaalisesta ratkaisusta, joka tarjoaa autoilijalle runsaasti onlinemobilipalveluita, kuten hinta- ja palvelutarjoukset, sekä suorat yhteydet huoltoon ja korjaamolle Lauantai-iltana CARAT on perinteisesti kutsunut näyttelyvieraita yksityiseen konserttiin. Tänä vuonna saksalainen kulttiyhtye PUR viihdytti noin 6 500 autoalan vierasta Gruga-Hallissa näyttelykeskuksen vieressä. CARAT Messe 2019: kaikin puolin menestys, mitattuna niin yleisön innolla kuin messujen aikaisen rekisteröidyn liikevaihdon suuruudella. Vakaa 12% kasvu verrattuna vuoden 2017 tapahtumaan!
9
GS Yuasa: yksi maailman johtavista teollisuus -, auto - ja moottoripyöräakkuvalmistajista OE-toimittaja ja johtava ajoneuvo- sekä teollisuusakkujen valmistaja GS Yuasa on yksi maailman johtavista akkujen valmistajista, ja laadun sekä innovaatioiden ykkösnimi. Yhtiö valmistaa ja toimittaa GS-, Yuasa- ja GS Yuasa -merkkisiä akkuja, jotka kaikki on suunniteltu tarjoamaan pitkän käyttöiän, maksimaalisen suorituskyvyn ja poikkeuksellisen luotettavuuden. GS Yuasa -konserni koostuu 65 tytäryhtiöstä ja 33 partneriyhtiöstä ympäri maailman. Vuonna 1918 perustetulla yrityksellä on yli 100 vuoden historia, ja se on vakiinnuttanut maailmanlaajuisesti asemansa ajoneuvo- ja teollisuusakkujen ykkösvaihtoehtona.
10
GS Yuasa on alkuperäistoimittaja monille maailman parhaille autobrändeille, mukaan lukien BMW, Honda, Mercedes-Benz ja Mitsubishi. Tehdas toimittaa laajan valikoiman luotettavuudestaan tunnettuja akkuja autoihin, moottoripyöriin ja hyötyajoneuvohin, sekä tuotelinjat vapaa-ajan, veneiden, puutarhakoneiden ja erikoissovelluksien akkuja.
Autoakut
OE-laatuiseen Yuasa YBX -valikoimaan luottavat sekä korjaamot että kuluttaja-asiakkaat kaikkialla Euroopassa. Sarja sisältää kolme tuotelinjaa happoakkutyyppisiä käynnistysakkuja: premium-sarjan YBX5000, EFB-sarjan YBX7000 ja AGM-sarjan YBX9000.
Raskaan sarjan Super heavy duty batteries
Neljä tuotelinjaa Yuasa YBX Super Heavy Duty -akkuja tarjoaa markkinoiden kattavimman ja ominaisuuksiltaan parhaan hyötyajoneuvovalikoiman. Valikoima sisältää kolme tuotelinjaa tavanomaisia happoakkutyyppejä, sekä EFB-linjan. Uusimmalla tekniikalla ja monilla edistyneillä turvaominaisuuksilla varustettuina ovat kaikki akkutyypit OE-laatua. Niiden edistyksellinen rakenne tekee niistä luotettavimmat hyötyajoneuvoakut, joita Yuasa on koskaan valmistanut.
Tulevaisuuden valmistaja
Online-sovellus akkuhaulle
Yuasan online-akkuhakujärjestelmä on paljon muutakin kuin vain oikean akun hakua. Se on tehokkain käytettävissä oleva akkuhakusovellus, joka on suunniteltu säästämään yli 80 000 käyttäjänsä aikaa ja rahaa antamalla heille mahdollisuuden löytää oikea akku nopeasti yhdessä yksityiskohtaisten asennustietojen, kuten asennusajan, asennusohjeiden ja erityishuomioiden kanssa. Kokeile sovellusta jo tänään osoitteessa fit.yuasa.com
GS Yuasa on ainoa merkittävä lyijyakkujen valmistaja, joka valmistaa myös 12 voltin litium-ioni-käynnistysakkuja (LiFePo). Ajoneuvojen valmistajat hyväksyvät nyt laajasti 12 voltin litium-ioni-akkuja käynnistykseen, valaistukseen ja sytytykseen, koska ne ovat erittäin kevyitä, ja tarjoavat samalla radikaalisti parannetun tehon Start/Stop-autoissa verrattuna AGM-akkuihin. Näiden tuotanto OE-markkinoita varten on jo alkanut sitä varten räätälöityssä tehtaassa Unkarissa, ja määrät kasvavat huomattavasti, kun tekniikka yleistyy ajoneuvokannassa.
Palkittuja tuotteita ja palveluita
GS Yuasan ylpeyden aihe on tarjota parasta asiakaspalvelua, saatavuutta ympäri vuoden, ja korkealaatuisia tuotteita. Viime vuosina heidän toimintansa on tunnustettu useiden arvostettujen vuoden toimittaja- ja tuotepalkintojen kanssa.
Suurin saatavissa oleva tuotevalikoima
GS Yuasan valikoima kattaa yli 99% eurooppalaisesta ajoneuvokannasta, ja se kattaa enemmän ajoneuvoja sekä sovelluksia kuin minkään muun valmistajan.
Sponsorointi ja mainonta GS Yuasa Academy online-koulutus
Uusi GS Yuasa Academy on ensimmäinen olemassa oleva online-akkukoulutusjärjestelmä. Yli 20 sertifioitua kurssia, jotka on räätälöity alan eri työtehtäviin, tarjoavat käyttäjille arvokasta tietoa ja käytännön taitoja parantamaan liiketoiminnan kasvua sekä akkumyyntipotentiaalia. Järjestelmään pääsee millä tahansa laitteella käymällä osoitteessa academy. gs-yuasa.uk
Yuasa on yksi markkinoiden tunnetuimmista merkeistä. GS Yuasa on ylpeä korkean profiilin ohjelmastaan, joka sisältää maailmankuulujen moottoriurheilu-, jalkapallo-, rugby- ja krikettijoukkueiden sponsorointia sekä kohdennetua ympärivuotista mainontaa.
11
12